2012

Latinalaisen Amerikan johtajat vaativat USA:ta harkitsemaan laillistamista

Yhdentoista Latinalaisen Amerikan maan johtajat kokoontuivat ennen joulua Meksiko Cityssä julkistamaan yhteisen kannanoton, jossa he vaativat USA:ta uudistamaan huumepolitiikkansa ja harkitsemaan laillistamista keinona hillitä laittomien huumeiden korkeaa kysyntää USA:ssa.

Ecuadorin presidentti Rafael Correa, Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos ja Bolivian presidentti Evo Morales CELAC-kokouksessa
Jälleen kerran vaatiessaan jaettua vastuuta huumeita käyttävien maiden kanssa Latinalaisen Amerikan johtajat osoittavat USA:n olevan maailman johtava laittomien huumeiden kuluttajamaa.

Viime vuosina Latinalaisen Amerikan maat ja USA ovat olleet erimielisiä siitä, ketä eniten pitäisi syyttää taukoamatta jatkuvasta huumeiden salakuljetuksesta. Meksiko pitää pääsyyllisenä valtavalle huumeteollisuudelle USA:n pysyvää ja tyydyttämätöntä huumeiden kysyntää, joka USA:n oikeusminiteriön julkaiseman raportin mukaan kasvaa jatkuvasti.

Sellaisissa maissa kuten Meksiko – joka joutuu kantamaan 50 000 kuolonuhria vaatineen huumekaupan valvonnan taloudellisen vastuun – turhautuminen on hyvin tuntuvaa.

Argentiinan presidentti Cristina Fernandez de Kirchner mielestä ”näyttää siltä kuin Latinalainen Amerikka saisi kaikki kuolleet ja aseet, toisten saadessa huumeet ja rahat”.

Tällä viikolla esitetyt huolet eivät ole uusia. Aikaisemmin joulukuussa kaikki Latinalaisen Amerikan maiden johtajat kokoontuivat juhlistamaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioiden yhteisön eli CELAC:in perustamista. Kansainvälinen talouskriisi oli kaksipäiväisen huippukokouksen pääasia kokousta isännöineessä Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa, mutta toinen tärkeä huolenaihe oli huumekauppa ja sen aiheuttama väkivalta.

Joidenkin valtioiden päämiehet korostivat kokouksen historiallista arvoa. Nicaraguan presidentti Daniel Ortega kertoi 33 valtion kokoontumisen merkitsevän Monroen opin lopun alkua. Monroen oppi oikeutti USA:n sekaantumaan alueen politiikkaan vuodesta 1823.

Viitatessaan 700 miljoonaan dollariin, minkä USA on sijoittanut Meksikon huumesotaan, Ortega sanoi: ”Kaikki raha riippumatta siitä, kuinka paljon sitä laitetaan lisää ja kaikki veri riippumatta siitä, kuinka paljon sitä vuodatetaan, ei pysäytä huumekauppaa niin kauan kuin pohjoisessa käytetään niitä.”

Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos sanoi, ettei hän vastusta marihuanan eikä kokaiinin laillistamista huumekauppaan liittyvän väkivallan vähentämiseksi.

8 Murders a Day – uuden dokumentin traileri

http://www.youtube.com/watch?v=cMVJgpYiXMQ

Lähde: Huffington Post 21.12.2011

Vastaa