Facebook

Jaa tämä sivu Facebookissa!

Liity Facebook-ryhmään!

Kannabiksen vapauttamisen historia, osa 11


<< edellinen osa | osa 12345678910 | 11


4.4. Nixonin huumesodasta Reaganin oppiin

Mitä luotettavimmat tieteelliset lähteet sanovat pysyvän aivovaurion olevan marihuanan käytön väistämätön seuraus - Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan L.A. Timesille antamassaan haastattelussa vuonna 1974.

Ches06jpgRepublikaanisen puolueen ehdokas Ronald Reagan (1911 - 2004, presidenttinä 1981 - 1989) voitti istuvan presidentin Jimmy Carterin, koska häntä pidettiin kykenemättömänä ratkaisemaan Iranissa vuonna 1979 syttyneen islamilaisen vallankumouksen synnyttämää panttivankikriisiä. Vaikka presidentti Nixon julisti vuonna 1971 huumesodan ja luonnehti huumeiden käyttöä ”yhteiskunnan viholliseksi numero yksi”, aloitti presidentti Ronald Reagan huumesodan tosissaan vuonna 1982 lausuessaan kansallisessa puheessaan: ”Drugs are bad and we are going after them”.

Tämä puhe aloitti ennennäkemättömän huumesotavarustelun: yli 1000 uutta huumeagenttia, 200 tuomaria, 340 avustavaa virkamiestä, 13 alueellista toimintaryhmää, 127,5 miljoonaa dollaria lisärahoitusta sekä muilta momenteilta (hoito, tutkimus ja käytön ehkäisy) rahaa lain täytäntöönpanoon, lisää vankilapaikkoja, tiukempia lakeja ja lisää muiden sektoreiden rekrytoimista huumeongelman estämiseen. Valtio loi armeijan yksiköistä rajojen valvontaan erillisen tiedusteluverkoston, jonka varustukseen kuului helikoptereita, valvontakoneita, tietokonekeskuksia, erilaisia aluksia merialueille ja jopa ydinkäyttöinen lentotukialus.

Reagan kopioi Nixonin operaatio Interceptin kaikkine virheineen ja laajensi sen aivan uusiin mittasuhteisiin. Vuonna 1982 aloitettiin varapresidentti Bushin johtamana South Florida Drug Task Force, joka oli yhdeksän liittovaltion viraston yhteistoimielin huumeiden salakuljetuksen ehkäisemiseksi Floridan osavaltiossa. Ensimmäisenä toimintavuonnaan se takavarikoi 19 miljoonan dollarin edestä rahaa ja omaisuutta sekä lisäsi huumesyytteitä 64%. Vuonna 1983 se takavarikoi 6 tonnia kokaiinia ja 850 tonnia marihuanaa. Vuonna 1985 se takavarikoi 25 tonnia kokaiinia ja 750 tonnia marihuanaa.

Kokaiinin tarjonta nousi niin paljon, että sen kilohinta tippui vuoden 1980 50 000 dollarista vuoden 1988 14 000 dollariin. Katuhinta laski samana aikana 100 dollarista 80 dollariin grammalta ja kokaiinin puhtaus nousi 12%:sta yli 50%:in. Markkinoille ilmaantunutta crack-kokaiinia myytiin 5 dollaria ja 10 dollaria maksavina annoksina nuorille ja köyhille. Eräs kiinnijäänyt salakuljettaja kertoi, että jos aineesta kuin aineesta saa saman 15 vuoden vankeustuomion, on kannattavampaa salakuljettaa kokaiinia, koska sitä on helpompaa käsitellä, kuljettaa ja piilottaa. (Davenport-Hines 2001, 352 - 353)

Reaganin hallinto nosti liittovaltion huumeiden vastaisen budjetin vuoden 1981 645 miljoonasta dollarista yli 4 miljardiin dollariin vuonna 1987, varsinaisen rikosoikeudellisen budjetin 499 miljoonasta dollarista 1,3 miljardiin dollariin ja armeijan antama tuki nousi 5 miljoonasta dollarista 405 miljoonaan dollariin. DEA:n henkilöstö kasvoi 1940:stä yli 2800:aan. Liittovaltion koko huumeiden vastainen budjetti oli vuonna 1969 ollut 73,5 miljoonaa dollaria.

Vuonna 1980 ilmestynyt psykologian professori Ernest L. Abelin kirja Marijuana - the first twelve thousand years oli ensimmäinen katsaus kannabiskasvin historiaan lähtien merkeistä tuhansia vuosia vanhassa saviastian palasessa, jotka kertoivat ihmisen käyttäneen hamppukuitua omiin tarkoituksiinsa ihmiskulttuurin alkuajoista saakka. Kirjan esipuheessa Abel kirjoittaa: ”Kautta aikojen marihuanaa on ylistetty ihmiskunnan suurimpana hyväntekijänä - ja kirottu sen pahimpana vitsauksena” (Abel 1980). Ronald Reagan oli presidentti, joka sijoittui täsmälleen toiseen kategoriaan.

Vuonna 1980 ilmestyi myös tutkimus Cannabis in Costa Rica - A study of chronic marihuana use. Siinä oli tutkittu pitkäaikaisia kannabiksen käyttäjiä Costa Ricassa vuosina 1973 - 1976. Costa Ricassa marihuanan käyttäjät olivat useammin työttömiä kuin ei-käyttäjät, mutta tämä oli seurausta pidätyksistä ja vangitsemisista marihuanan takia. Mutta kaikista eniten marihuanaa käyttäneet olivat paremmissa töissä ja korkeammin palkattuja kuin kohtuukäyttäjät tai ei-käyttäjät. Sen sijaan alkoholiongelmat olivat Costa Ricassa vähäisemmät kuin niissä naapurimaissa, joissa marihuanan käyttö oli vähäisempää (Carter 1980). Mikään uusi tieto ei enää vaikuttanut USA:n kannabispolitiikan kehitykseen.

Posse Comitatus Act ja huumesodan militarisoiminen

Huumeet esitettiin ”kasvavana ongelmana”. Tätä vastaan Reagan julisti huumesotansa, ankaroitti rangaistuksia ja lisäsi kriminaalivalvontaa. USA:ssa oli vuodesta 1878 saakka ollut voimassa Posse Comitatus Act, jonka mukaan armeija ei saanut sekaantua USA:n liittovaltion, osavaltioiden eikä paikallisten lakien täytäntöönpanoon. Reagan muutti tämän lain vuonna 1982 niin, että armeija osallistui huumesotaan. Reagan avasi mahdollisuuden tulkita Posse Comitatus Actia siten, että terrorismin vastaisen sodan alettua kukaan ei ole enää vedonnut siihen. (Boekhout 1997, 52 - 53, Booth 2004, 254 - 255)

Us Army8Reaganille marihuana edusti republikaanien ideologian täydellistä vastakohtaa, joka teki tyhjäksi keskiluokkaisen ihanteen kovasta työnteosta ja siitä saatavasta palkkiosta. Republikaaneille marihuana symboloi vapaamielisen yhteiskunnan heikkoutta ja sallivuutta; sitä pidettiin syyllisenä teini-ikäisten sottaiseen ulkonäköön ja motivaation puutteeseen. Tämän takia Reagan nimitti huumetsaarikseen Carleton Turnerin, joka oli marihuanaan erikoistunut, mutta sitä vihaava kemisti. Marihuanan tukahduttamisesta tuli hänelle pakkomielle. Hän järkeili, että nuoret kannabiksen käyttäjät ylittävät lukumäärältään kaupunkien narkomaanit, jotka eivät kuitenkaan äänestä ja saavat sen takia mädäntyä rauhassa. Turner uskoi marihuanan olevan syynä ”nykyisen nuoren sukupolven sodanvastaisuuteen, ydinvoiman vastaisuuteen, suuryritysten vastaisuuteen ja esivallan vastaisiin mielenosoituksiin”. Vuonna 1985 Turner julisti: ”Meidän pitää keskittyä käyttäjiin ja antaa heidän tuntea rangaistuksensa; huumediilereitä varten tulisi olla kuolemanrangaistus”. (Wisotsky 1991, 103 - 107, Davenport-Hines 2001, 351)

1984 säädettiin laki, jonka perusteella viranomaiset saattoivat takavarikoida epäillyn henkilön omaisuutta ja varallisuutta. Näin hankittu omaisuus voitiin myydä ja jakaa rahat viranomaisten kesken.

Crack ilmaantui USA:n markkinoille osana USA:n hallinnon salaista tukea contra-sisseille Nicaraguassa vuonna 1983 juuri kun kokaiinin suosio oli laskemassa. Varsinkin crack-kokaiini aiheutti järjen suistumisen tiedotusvälineiden toimituksissa ja virkamiesportaassa.

Crack-hysteria sai Reaganin hallinnon laatimaan Drug-free Frederal Workplace Actin vuonna 1986, joka velvoitti liittovaltion työntekijät pakollisiin huumetesteihin.  Yksityiset yritykset seurasivat esimerkkiä, mikä aiheutti huumetestausta tarjoavien yritysten lisääntymisen, kasvun ja osakekurssien hurjan nousun. Tästä kärsivät erityisesti kannabiksen käyttäjät, koska sen vaikuttavan aineen THC:n hajoamistuotetta saatetaan havaita ihmiskehossa jopa viikkojen kuluttua nauttimisesta. Kokaiini ja heroiini häviävät kehosta parissa päivässä. Kaikesta huolimatta vuonna 1988, Reaganin viimeisenä täytenä hallintovuotena, USA:n arvioitiin olevan 20 - 25 miljoonaa marihuanan käyttäjää, 5,8 miljoonaa kokaiinin ja 500 000 heroiinin säännöllistä käyttäjää kuluttaen 150 miljardia dollaria vuodessa laittomiin aineisiin. Heroiinin ja kokaiinin puhtaus kasvoi samalla kun hinnat laskivat: New Yorkissa gramma kokaiinia maksoi vuonna 1986 70-100 dollaria, mutta vuonna 1991 enää 50-90 dollaria.

Vuonna 1986 säädetty Anti-Drug Abuse Act langetti viiden gramman crack-kokaiinierästä pakollisen viiden vuoden vankeusrangaistuksen, mikä oli 100-kertainen pulverikokaiinista langetettaviin rangaistuksiin verrattuna. Tämä epäsuhta oli perusteiltaan rasistinen. Ennen lakia mustien vankeusrangaistukset olivat 11% pidemmät kuin valkoisten; neljä vuotta lain säätämisen jälkeen ne olivat 49% pidemmät. Joissakin kaupungeissa mustien todennäköisyys joutua pidätetyksi huumeista oli 20-kertainen valkoisiin verrattuna USA:n keskiarvon ollessa 4 kertaa suurempi. Tämä epäsuhta perustui rasismiin, jota toteutettiin mm. poliisin ”profilointitaktiikoilla”.

Vuonna 1988 Reaganin hallinto aloitti Zero Tolerance Policy Program -ohjelman, jolla pyrittiin vähentämään laittomien aineiden salakuljetusta maahan tarttumalla käyttäjiin ja myyjiin. Ohjelma oli täysin vastoin oikeudenmukaisuuden käsitettä, sen puitteissa sai toimia täysin mielivaltaisesti, kohtuuttomasti ja korruptoituneesti: yhdessä esimerkkitapauksessa vuodelta 1988 viranomaiset takavarikoivat 2,5 miljoonan dollarin huvialuksen pelkästään sillä perusteella, että alukselta löytyi pari grammaa marihuanaa. Vuonna 1991 80% niistä kansalaisista, joilta takavarikoitiin omaisuutta, ei koskaan saanut edes syytettä. Vuonna 1993 viranomaiset takavarikoivat yli 600 miljoonan dollarin edestä omaisuutta ja vasta Clintonin kaudella tätä toimintaa alettiin hillitä (Davenport-Hines 2001, 354 - 359, 361 - 362)

Kun tähän liittyi hoito-ohjelmien supistaminen ja huumesodan julistaminen militaristisen politiikan jatkeeksi, voidaan puhua militaristisesta vallankaappauksesta huumeongelman varjolla. Konservatiiviset vanhempien ryhmät auttoivat ”Reagan vallankumouksen” sytyttämisessä. Huumevalvonnan kansanterveydellinen lähestymistapa korvattiin rikoslain täytäntöönpanolla. Huumeiden käyttöä ei pidetty enää sairautena vaan moraalittomuutena ja huumeiden käyttäjien rankaisemista tärkeämpänä kuin heidän vieroittamistaan. Reagan voitti vuoden 1984 presidentinvaaleissa toisen kauden USA:n historian selvimmällä tuloksella vaikutusvaltaisiksi nousseiden vanhempien yhdistysten tuella huumesodan näyttäessä voittoisalta. Huumesodasta tuli USA:ssa molempien puolueiden ajama, ”bipartisan”, asia.

Tällä politiikalla oli dramaattisia vaikutuksia: lukiolaisten huumeiden käyttö laski vuoteen 1992 mennessä 27%:iin. Mutta sen sijaan huumeiden käyttö levisi yhteiskunnan muihin osiin, varsinkin rikollispiireihin. Kun 1970-luvun puolivälissä alle 20% rikoslain piiriin joutuneista oli huumeiden käyttäjiä, oli 1990-luvulle saavuttaessa jo suuri enemmistö laittomien huumeiden ja varsinkin kokaiinin käyttäjiä.

Alaikäisten marihuanasta kiinnijääneiden nuorten tarkkailuun alettiin kehittää uusia valvontaohjelmia, joista Adolescent Diversion Project piti sisällään nuoren päiväjärjestyksen ja kotitöiden tunnintarkkaa valvontaa ja käytöksen ylös kirjaamista. Aikataulujen noudattamisesta ja tehdyistä kotitöistä sai palkkiona vapaa-aikaa ja taskurahaa. Tottelemattomuudesta voitiin rangaista esimerkiksi lyhentämällä hiuksia. Georgiassa ohjelmaa toteutettiin osavaltion tietokoneilla, joiden käytöstä kiinnijäänyt joutui maksamaan. Floridassa ohjelman virkamiehet saattoivat tulla kotiin milloin tahansa huumetestin ja muiden valvontalaitteiden kanssa. Tämä uusi valvonta loi uusia toimistoja ja virkoja toteuttamaan huumepolitiikan tavoitteita, vaikka niiden toimivuutta tai tehoa huumeiden käytön vähentämiseen ei missään vaiheessa tutkittu. Toimenpiteiden ja ohjelmien Ihmisoikeus- tai kansalaisvapausnäkökulmia ei pohdittu vaan toiminta perusteltiin vanhalla retoriikalla huumeiden vaarallisuudesta ja vapaan tahdon menettämisestä. (Cohen 1985, 73 - 75)

UrineAIDS-epidemia alkoi Reaganin kauden alussa. Reagan leimasi AIDS:n homotaudiksi ja homosyöväksi eikä Reaganin hallinto tehnyt mitään alkavan epidemian tukahduttamiseksi. Lisäksi epidemian alkuvaiheissa se havaittiin piikkihuumeiden käyttäjien ja haitilaisten siirtolaisten keskuudessa, joista uuskonservatiiviset piirit eivät olisi voineet vähempää välittää. Siksi USA:ssa on tällä hetkellä läntisten teollisuusmaiden pahin AIDS-epidemia, joka olisi voitu ehkäistä. USA:n oikeusministerinä vuosina 1985-1988 toiminut Edwin Meese III vastusti neulojen sterilointitekniikoiden opettamista huumeriippuvaisille, koska hänen mielestään huumeiden käyttäjät saavat mieluummin kuolla. Vuonna 1992 Kaliforniassa yritettiin saada voimaan laki neulojen vaihtamisesta, mutta republikaaninen kuvernööri Pete Wilson kumosi lain, koska ”se vaarantaa huumeiden vastaisten ponnistelujen uskottavuuden”. AIDS kriisi osoitti sen, kuinka vähän Reaganin hallinto välitti homoista, huumeiden käyttäjistä tai haitilaisista. Tämän asenteen takia HIV-tartunnat saivat levitä vuosikausia aiheuttaen maailmanlaajuisen epidemian.

1980-luvun lopulla asiantuntijat alkoivat olla yksimielisiä siitä, että liittovaltion huumeiden kieltolaki ja 1980-luvun nollatoleranssikokeilut sekä lisääntynyt rankaiseminen olivat vain osittaisia menestyksiä, mutta tällä oli kääntöpuolena ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien heikkeneminen. Arvostelijoiden mielestä huumelainsäädäntö ja sen täytäntöönpano loi suuria voittoja huumekauppiaille ja salakuljettajille, täytti vankilat äärimmilleen, korruptoi poliiseja ja virkamiehistöä, vääristi ulkopolitiikkaa, lisäsi katurikollisuutta käyttäjien hankkiessa varoja huumeiden ostamiseen ja teki asuinalueista ja lähiöistä rauhattomia, jopa vaarallisia huumekaupalla rikastuneiden väkivaltaisten rikollisjengien taistellessa reviireistä. (Inciardi 1999, 15 - 16)

Just say no!

Reaganit puhuvat huumeista TV lähetyksessä 1986:



Ronald Reagan ei tehnyt huumepolitiikkaansa yksin ja Nancy Reagan oli tärkeä tekijä huumesodan luomisessa. Hänen johtamansa Just Say No! -kampanja tukahdutti USA:n huumekeskustelun: se yksinkertaisti kaikki yhteiskunnalliset ongelmat ja ihmisten erilaisuuden niin, että ne voitiin voittaa lausumalla ”no”. Ratkaisu kaikkiin ongelmiin oli rikosoikeudellinen järjestelmä, eikä huumeiden käyttöä enää esitetty terveysongelmana. Huumeiden käyttäjällä on luonnehäiriö ja hänet täytyy vangita. Alkoholin käytössä ei sen sijaan nähty mitään ongelmaa.

Just say No!
-kampanjan kanssa yhtä aikaa levisi kouluihin huumekasvatusohjelma DARE, vaikka sen tehokkuudesta ei oltu tehty minkäänlaista tutkimusta. Maanlaajuiseksi nuorten huumevalistukseksi levinneen DARE-ohjelman kehitti Los Angelesin poliisipäällikkö Daryl Gates, joka uskoi siihen, että satunnaiset huumeiden käyttäjät pitää ampua. (Davenport-Hines 2001, 361)

JDareust Say No! -kampanja on esimerkki huumepolitiikkaan omaksutusta strategiasta kohdistaa ehkäisevä työ huumeita käyttämättömiin nuoriin samalla sivuuttaen todenperäisen tiedon jakaminen niille nuorille, jotka käyttivät huumeita. Huumetyöstä tuli symbolisen viestin lähettämistä sen sijaan, että olisi tarvinnut liata käsiään vieroitus- tai terveydenhoidossa.

Nancy Reagan antoi itsensä esikuvaksi huumesodan monenlaisille liittolaisille. Hän toimi kunniapuheenjohtajana vuonna 1980 perustetussa National Family Partneship -järjestössä, joka on levittäytynyt kaikkiin USA:n 50:een osavaltioon. Yksi merkittävimmistä huumeiden vastaisista verkostoista on Semblerin pariskunnan huumevieroitusketju Straight Incorporated ja sen pohjalle vuonna 1995 perustettu Drug Free America Foundation. Eric ja Michelle Vothin pariskunta on yhdistävä tekijä näiden kahden järjestön välillä.

Melvin Sembler, Betty Semblerin mies, on keskeinen henkilö vanhempien yhdistyksien nousussa huumepolitiikan tekemisen keskiöön Reaganin kaudella ja sen jälkeen. Hän oli republikaanisen puolueen keskeinen varainkerääjä aina vuoden 1979 vaaleista, jolloin Ronald Reagan nousi valtaan. Vuoden 1984 presidentinvaaleissa vanhempien yhdistyksillä oli keskeinen asema Reaganin ennen näkemättömän ylivoimaisessa voitossa (49 osavaltiota 50:stä). Toisella kaudellaan Reagan kiihdytti huumesotaansa, mikä nosti huumeiden vastaiset järjestöt ja huumeiden vastaisen bisneksen uudelle tasolle.

Vuonna 1985 Straight Inc. muutti nimensä Straight Foundation Incorporated’ksi suojellakseen varallisuuttaan ja toimihenkilöitään sitä vastaan nostetuissa oikeusjutuissa. Vuonna 1995 tämä muutti nimensä Drug Free America Foundation’ksi (DFAF), josta on tullut kansainvälinen huumeiden vastainen ajatushautomo promotoiden palveluita huumeettomien työpaikkojen toteuttamiseksi.

StraightincVuoden 1988 vaaleissa Melvin Sembler johti George Bush vanhemman kampanjan rahoitusta ja toimi myös keskeisenä varainkerääjänä Fund for America's Future -säätiölle, joka tukee konservatiivisia ehdokkaita USA:n vaaleissa. Nancy Reagan tuki julkisesti Semblereiden perustamaa Straight Incorporated -vieroitushoitojärjestelmää.

Vuonna 1988 kongressi sääti työpaikkojen huumelain (Drug-Free Workplace Act) osana uutta kokonaisvaltaista Omnibus Drug Initiative Act -huumelainsäädäntöä. Tämä laki vaatii kaikkia liittovaltion avustuksia nauttivia laitoksia ja yrityksiä pitämään työpaikkansa huumeettomana. Tämä laki antaa pienyrityksiä valvovalle liittovaltion virastolle oikeuden myöntää avustuksia ”pätevöityneille toimijoille”, jotka pystyvät tarjoamaan yrityksille huumetestausta, työntekijöiden huumevalvontaa ja muuta vastaavaa. Straight Inc. oli yksi näiden avustuksien saajia kuten myös National Drug and Alcohol Testing, Inc, joka on Straight Inc:n kumppani.

Robert DuPont NIDA:n johtajana toimitti tutkimuksissa käytetyn marihuanan ja liittovaltion virallisena politiikkana hänen kaudellaan oli, että marihuanaa myönnettiin vain sen haittoja todistaviin tutkimuksiin. Erottuaan NIDA:n ja Valkoisen talon huumetoimiston johtajien viroista, perusti DuPont vuonna 1978 yhdessä DEA:n johtajan Peter B. Bensigerin (1976 - 1981) kanssa konsultointiyrityksen Bensinger, DuPont & Associates ja käynnisti Institute of Behavior and Health -yhtiön, jonka johtajana hän toimii edelleen. DuPont edustaa niitä tahoja, jotka ovat lyöneet rahoiksi huumesodalla: vankilat, huumetestaus- ja vieroitusteollisuus, PR- ja mainostoimistot, joita huumeiden vastaiset yhteisöt työllistävät isoissa kampanjoissaan, kieltolakivirkamiehet sekä kieltolakipoliitikot.

NIDA:sta erottuaan DuPontista tuli Straight Inc:n konsultti. Straight Inc. muutti vuonna 1995 nimensä DFAF:ksi ja nykyään hän kuuluu sen johtokuntaan. DuPont pystyi taustansa takia vaikuttamaan siihen, että vanhempien yhdistykset saattoivat tarkistaa etukäteen kaikki NIDA:n julkaisemat tutkimukset ja USA:n hallituksen huumevalistuksen. Robert DuPont oli keskeinen hahmo uuden kansainvälisen huumeiden vastaisen organisaation World Federation Against Drugs'in (WFAD) luomisessa Ruotsin huumehaukkojen kanssa kuningatar Silvian suojeluksessa.

Crackhouse1Nykyisessä kannabisvalistuksessa viitataan usein ”uusiin tutkimustuloksiin” ja ”ristiriitaisiin tutkimustuloksiin”, joiden katsotaan oikeuttavan kieltolain jatkaminen. Nämä opit asetettiin vallitseviksi uskomuksiksi kieltämällä demokraattinen ja avoin keskustelu huumepolitiikasta YK:ssa, valtioiden tasolla ja kansalaisyhteiskunnassa. Ruotsissa ja Kanadassa vallassa olleet oikeistohallitukset ovat esittäneet asian siten, että huumepolitiikasta ”pitäisi puhaltaa 1960-luvun pölyt” tai ”hylätä 60-lukulaisuus”. Gabriel Nahas ja Lyndon LaRouche ovat tämän retoriikan luojia.

Nancy Reaganista tuli DFAF:n kunniapuheenjohtaja ja hän johti republikaaninaisten mobilisoimista huumeiden vastaiseen työhön. Tällä toiminnalla pystyttiin vastustamaan Reaganin politiikan kasvavaa kritiikkiä. Reaganin aikakaudella kaupunkien asuinyhteisöt alkoivat rapautua ja tuhoutua, mutta huumeiden vastaiset organisaatiot esittivät tämän muutoksen huumeiden käytön seurauksena, ei köyhyyden tai epäoikeudenmukaisuuden seurauksena. (Fager, 2002)

Gabriel Nahas ja kannabispsykoosi


Presidentti Reaganin kaudella 1980-luvulla huumeiden vastainen vanhempien yhdistyksien tutkimusinstituutti Parents Research Institute for Drug Education, PRIDE, tuki Gabriel Nahasia hänen ristiretkellään kannabista vastaan ja näistä tutkimuksista tuli hallituksen levittämä virallinen totuus, joka hallitsee edelleen liittovaltion kannabispolitikkaa. 1990-luvulla hänen tutkimuksensa kumottiin lopullisesti endokannabinoidien löytämisen myötä, mutta silti nämä ovat edelleen kannabiksen vastaisen liikkeen perustana myös Suomessa.

Alla lista Gabriel Nahasin esittämiä väitteitä, joita levitetään kannabisvalistuksena:

  • marihuanan aiheuttamat biokemialliset muutokset aivoissa aiheuttavat huumeiden etsimistä ja käyttöä, mikä saa käyttäjän kokeilemaan muita mielihyvää tuottavia aineita
  • kannabiksen käyttö voi aiheuttaa akuutteja mielenhäiriöitä, jotka pitkällä aikavälillä johtavat yleiseen henkiseen rappeutumiseen
  • THC voi pysyvästi heikentää biokemiallisia hermoston perusmekanismeja, jotka säätelevät johdonmukaista käyttäytymistä
  • kannabiksesta riippuvaisilla nuorilla esiintyy valikoivaa lyhytkestoisen muistin häiriötä, joka jatkuu ainakin kuusi viikkoa marihuanan käyttämisen jälkeen
  • marihuana heikentää immuunijärjestelmää ja lisää seksin kautta leviävien tautien kuten herpeksen ja AIDS:n tarttuvuutta
  • pitkäaikaisen marihuanan savulle altistumisen aiheuttamiin tuhoisiin vaikutuksiin kuuluu emfyseeman kaltaiset oireet ja keuhkosyöpä
  • rasvaliukoiset kannabinoidit varastoituvat ruumiin kudoksiin ja jokainen enemmän kuin kerran viikossa käyttävä ei voi olla huumeista vapaa (Zimmer 1997, 32, 70, 78, 80, 106, 112, 118, 159)

EuRAD:n ja ECAD:n tieteellisenä neuvonantajana toimiessaan Nahas korosti kannabiksen aiheuttamaa psykoosi- ja skitsofreniariskiä, mitä nämä organisaatiot ovat levittäneet ahkerasti. Nahas aloitti skitsofreniahysterian liioittelemalla Ruotsissa vuonna 1987 tehdyn alokastutkimuksen antamia tuloksia ja vetoamalla muihin tutkimuksiin, jotka ”viittaavaat samaan suuntaan”.

MarijuanarisksVuonna 1987 julkaistua tutkimusta (Andreasson S, Allebeck P, Engström A, Rydberg V. Cannabis and schizophrenia. A longitudinal study of Swedish conscripts. Lancet l987;2:1483-5.) on kritisoitu sen puutteellisesta analyysista ja muiden mahdollisten riskitekijöiden sivuuttamisesta niin, että tutkimuksen tarkoituksena näyttää olevan ainoastaan jonkin kielteisen löytäminen kannabiksesta. Nahas oli jo aikaisemmin päätynyt omissa julkaisuissaan siihen, että kannabiksen on pakko aiheuttaa vakavia mielenterveysongelmia. (Brill 1984)

Gabriel Nahasin aktiivisuudesta on esimerkki hänen ja australialaisen Colette Latourin Australiassa vuonna 1992 Medical Journal of Australia -tiedelehdessä julkaisema artikkeli The Human Toxicity of Marijuana. Siihen he ovat koonneet joukon julkaisuja, joissa todetaan olevan näyttöä marihuanan aiheuttamasta muistin heikentymisestä, pitkittyneestä psykomotoristen toimintojen häiriintymisestä, kuusinkertaistuneesta mahdollisuudesta sairastua skitsofreniaan, kasvaneesta suu- ja keuhkosyöpäriskistä, sikiötoksisuudesta sekä kannabista käyttäneiden äitien lasten lisääntyneestä leukemiariskistä. Skitsofreniayhteydestä Nahas toteaa, että "It is well established that marijuana smoking can trigger an acute psychotic episode in schizophrenics". (Nahas 1992)

Huumeiden vastaisten organisaatioiden julkaisuissa tämä lause voidaan nähdä  muodossa: ”It has long been established that marijuana smoking can trigger an acute psychotic episode in people who have been diagnosed as schizophrenic”. Eli skitsofreenikot voivat saada psykoottisen kohtauksen nauttiessaan kannabista, mikä on tietysti aivan eri asia kuin se, että terve ihminen voisi sairastua skitsofreniaan nautittuaan kannabista, mutta tällaiset pikkuseikat eivät haitanneet, koska ”Andreassonin ja Allebeckin tutkimus antaa pitävät todisteet”, kuten esimerkiksi vuoden 1997/1998 Christian Instituten Drug Bulletinissa julkaistu artikkeli The Harmful Effects of Marijuana Use kertoo (Back 1997/1998).

Edellä mainittu Nahasin artikkeli sai kritiikkiä vuonna 1994, jolloin ryhmä australialaisia tutkijoita julkisti selvityksensä artikkelin käyttämistä viitteistä. Tutkijat kävivät läpi kaikki artikkelissa esitetyt väitteet ja vertasivat niitä käytettyihin lähteisiin. Tulokset olivat tyrmääviä: ”Artikkelissa käytetyistä 35:stä viitteestä ainakin 28 oli lainattu epämääräisesti, viisi lainausta oli siteerattu väärin tai tuloksia ei oltu kerrottu kokonaan, 23:ssa lainauksessa oli muita virheitä ja kahta lainausta ei voitu jäljittää epämääräisen viittauksen takia. Kaikki nämä epämääräiset viittaukset oli otettu todisteiksi kannabiksen haitallisuudesta”. Skitsofreniayhteydestä Nahas mm. jättää mainitsematta sen, että kun ruotsalaistutkimuksessa vakioitiin ihmisten aikaisempi mielenterveystausta ja muiden huumeiden käyttö, hävisi skitsofrenian ja kannabiksen käytön välinen yhteys. (Macdonald 1994)

Tutkimuksissa on saatu selville se, että kannabiksen käytöllä voi olla oma laukaiseva osa psykoosin kehittymisessä, mutta vaikka kannabiksen käyttö on länsimaissa moninkertaistunut kuluneen 50 vuoden aikana, ei ole nähtävissä vastaavaa skitsofrenian runsastumista. (Fisher 2009)

Vuonna 2011 UNODC esitti vuosiraportissaan kannabiksen yhteydestä psykoosin kehittymiseen ”uutta tutkimustietoa”, joka on British Medical Journalissa julkaistu kymmenen vuoden seurantatutkimukseen Saksassa perustuva artikkeli. Artikkelin tekijäksi on merkitty Rebecca Kuepper, mutta yhteyshenkilöksi Jim van Os, joka on Gabriel Nahasin ja Nils Bejerotin seuraaja kannabiksen vastaisen tutkimusperinteen ylläpitäjänä. (Keupper 2011)

Vuonna 1987 ruotsalaisessa tutkimuksessa todistettiin kansainvälisten huumehaukkojen mukaan kannabiksen aiheuttavan skitsofreniaa. Kaksikymmentäviisi vuotta tuon tutkimuksen jälkeen ei ole voitu todistaa tuota ruotsalaisten huumehaukkojen väitettä. Edelleen olemme siinä tilanteessa, että ”kannabiksen käyttö on riskitekijä psykoottisten oireiden kehittymiselle”, kuten YK:n huumetoimiston vuosiraportti väittää vuonna 2011. Vihjailevasti kirjoitetuissa valistusjutuissa viljellään myös termiä ”psykoosin kaltaiset oireet”, mutta sekään ei ole sama asia kuin skitsofrenia.

110mlc00hNahas, DuPont ja huumeiden vastaiset yhdistykset saavat juttunsa suurilevikkisiin tiedotusvälineisiin kun taas näiden perusteena olevien ”tutkimuksien” kritiikki ilmestyy ammattijulkaisuissa suppean yleisön luettavaksi. Vielä 1950-luvulla Reader’s Digest eli suomeksi Valitut Palat -lehti oli ensimmäisten joukossa kertomassa tutkimuksesta, jossa osoitettiin tupakan aiheuttavan syöpää. Se julkaisi vuonna 1952 artikkelin Cancer by the Carton eli syöpää askista (Lahtinen 2007, 113). Reader’s Digest lähti 1970-luvulla mukaan huumesotaan niin, että Reader’s Digest -lehden otsikoista voi lukea kannabishysterian nousun 1980-luvulle tultaessa:

1974 joulukuu: Marijuana, more dangerous than you know

1979 joulukuu: Marijuana alert: brain and sex damage; Enemy of Youth

1980 marraskuu: Marijuana Alert II

1983 kesäkuu: Parents against Pot

1983 elokuu: The Drug Scourge must be stopped

Englannin mallin tuho

Margaret Thatcherin
noustua valtaan Britanniassa vuonna 1979 alkoi ns. Englannin mallin alasajo. Rollestonin komitean 1920-luvulla julkistetusta mietinnöstä lähtien Britanniassa oli sovellettu nykyisin haittojen vähentämispolitiikan nimellä tunnettuja toimintamalleja, joista yksi oli opiaattien jakaminen riippuvaisille lääkärin valvonnassa. Tämä ei ollut aiheuttanut Britanniassa samanlaista huumeongelmaa kuin huumesota USA:ssa, mikä oli vastoin huumesodan logiikkaa.

Vieroitusta hoitavat lääkärit alkoivat lopettaa heroiinin jakamisen 1970-luvulla ja korvaamaan sitä suun kautta nautittavalla metadonilla USA:n mallin mukaisesti. Samoin muut vieroitushoidossa käytetyt toimintamallit korvattiin USA:sta peräisin olevalla potilaiden elämän tilanteen sivuuttamisella. Työssä käyneet opiaattiriippuvaiset joutuivat työttömiksi, syrjäytyivät normaalista elämästä ja joutuivat aloittamaan huumekaupan rahoittaakseen oman käyttönsä. Vielä 1982 Britannian hallituksen huumeasioissa neuvoa-antava komitea ACMD saattoi todeta raportissaan, että ”suurin osa vieroituksessa käyvistä on vakaasti eläviä ihmisiä, joilla on enemmän yhteistä keskivertoihmisten kuin jonkin alakulttuurin kanssa”.

USA:ssa Englannin malli nähtiin antautumisena, vaikka se oli toiminut vuosikymmeniä ennen Reaganin ja Thatcherin uusliberaalin yhteiskuntaideologian nousua 1980-luvulla. Vuoteen 1986 mennessä perinteisen Englannin mallin katsotaan loppuneen uuden huumelainsäädännön myötä: Drug Trafficking Offences Act sekä Police and Criminal Evidence Act tekivät rikosoikeudesta ja tuomioistuimesta huumepolitiikan keskeiset välineet. Britannian huumekuviot muuttuivat paikallisista ja heikosti järjestäytyneistä verkostoista kansainvälisiksi ja tiukan hierarkisiksi huumeiden levitysorganisaatioiksi. Kultaisen kolmion ja myöhemmin Afganistanin heroiinia alkoi tulla yhä enemmän Britannian markkinoille.

Vuonna 1989 USA:n huumevirkamiesten huumehysteriaa vietiin Eurooppaan väittämällä crack-aallon olevan kahden vuoden sisällä hyökymässä yli Euroopan. Margaret Thatcherin johtama uusliberaali hallinto omaksui nämä väitteet kritiikittä. Vaikka ennustettua crack-aaltoa ei ikinä tullutkaan, omaksuttiin amerikkalainen huumepolitiikka. AIDS-kriisin hoidossa Britannia oli humaanimpi ja realistisempi kuin USA, missä AIDS:n vastaisia toimia saatettiin vastustaa sillä perusteella, että ne heikentävät huumesodan uskottavuutta. Britanniassa jopa homoseksuaalisuuden vastaisia moraalisaarnoja jakavat poliitikot antoivat asiantuntijoiden neuvojen vaikuttaa päätöksiinsä ja AIDS:ia käsiteltiin lääketieteellisenä eikä moraalisena ongelmana.

Thatcherin ja John Majorin uuskonservatiivinen kausi kesti 1979 - 1997 ja tuona kautena Britanniassa kopioitiin kaikki USA:n huumepoliittiset virheet sillä seurauksella, että siitä on tullut yksi Euroopan johtavia huumeiden kuluttajamaita. Vuonna 1987 huumerikoksista tuomittiin 26 000 ihmistä, vuonna 1991 47 000 ja 1995 94 000. Vuosien 1994 - 1998 aikana pidätykset kannabiksen hallussapidosta nousivat 40%, vaikka pidätykset myynnistä pysyivät samalla tasolla. Vuoteen 2000 mennessä Britanniassa oli eniten nuoria huumeiden käyttäjiä Euroopassa ja vuonna 2001 nuorten huumeiden käyttäjien osuus kokonaisväestöstä saavutti USA:n luvut. Vaikka konservatiivien jälkeen hallitusvastuuseen noussut Tony Blairin johtama työväenpuolue ilmoittikin kokaiinin ja heroiinin olevan tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä, poliisin tekemistä huumepidätyksistä 85% koski kannabiksen hallussapitoa. (Davenport-Hines 2001, 362 - 367, 375 - 379, 400)

Straight Inc. ja suuryritysten huumepolitiikka

Princess Diana And First Lady Nancy Reagan Visit Straight Inc To Talk About Drug Abuse 14Semblerit aloittivat vieroitusbisneksensä perustamalla Straight Incorporated -hoitoketjun, jota Nancy Reagan lämpimästi suositteli niin, etteivät vanhemmat tienneet, mihin he lapsensa antoivat. Julkisilla esiintymisillään Nancy Reagan yllytti vanhempia laittamaan teini-ikäisiä lapsiaan pakkohoitoon - vaikka ongelmana oli teini-ikäisyys eikä huumeet. Reaganeita viehätti erityisesti se, ettei Straight Inc. vaatinut rahaa yhteiskunnalta vaan nuorten vanhemmilta.

Semblerin pariskunnan huumevieroitusohjelma Straight Inc. käsitteli 17 vuoden aikana 50 000 nuorta yhdeksässä osavaltiossa, mutta onnistui omien tietojensa mukaan parantamaan 17 000 nuorta ja eräissä lähteissä hoidettujen määräksi ilmoitetaan 10 000. Jopa 12-vuotiaita tyttöjä saatettiin pakottaa tunnustamaan olevansa huumehuoria, joiden päälle sai sylkeä, joita sai eristää vessaan päiväkausiksi, pitää nälässä, käyttää seksuaalisesti hyväksi - ja tämä maksoi vanhemmille 12 000 dollaria vuodessa. On selvää, että tällainen toiminta oli tavoitteisiinsa nähden täysin tehotonta resurssien ja nuorten elämän tuhlaamista.

Vaikka syyttäjät sulkivat Straight Inc:n laitokset, kalliit riitojen sovittelut veivät sen rahat ja osavaltioiden terveysviranomaiset veivät toimiluvat teini-ikäisten kidutustapausten ja niiden peittely-yritysten tultua julkisuuteen, ei Semblereitä ole syytetty eikä rangaistu missään vaiheessa.

Melvin Sembler on ollut republikaanisen puolueen suurimpia varainkerääjiä vuodesta 1979 ja mukana Reaganin ja Bushien vaalikampanjoissa, mistä hän sai palkkioksi mm. diplomaattivirkoja. Sembler oli mukana vuonna 2000 Bushin vaalikampanjassa Floridassa, missä hämärä äänestyssotku toi Bushin valtaan. Hän sai Bushilta paikan Italian suurlähettiläänä vuosiksi 2001 - 2005 Roomassa Villa Tavernassa - Sembler ei puhu sanaakaan italiaa.

Sign 150x150Straight Inc. lopetettiin väärinkäytössyytösten takia 1990-luvun alussa mutta sen jälkeen Semblerit perustivat Drug Free America Foundation -säätiön. Taustastaan huolimatta Drug Free America Foundation on YK:n talous- ja sosiaalineuvoston, ECOSOC:in hyväksymä kansalaisjärjestö, jolle on myönnetty erikoisneuvonantaja-asema YK:n huumebyrokratiassa.

Straight Inc. edusti aikoinaan ja DFAF nykyään suuryritysten ajamaa huumeiden vastaista politiikkaa. Nämä tahot vastustavat kaikkea, mikä vivahtaakin haittojen vähentämiseen tähtäävältä politiikalta siksi, että se romuttaa heidän politiikan uskottavuuden eli käyttäjän epäinhimillistämiseen ja yhteiskunnasta eristämiseen ja alistamiseen perustuvan politiikan. Ruotsissa Hassela ja Riksforbundet Narkotikafritt Samhalle ja Suomessa Irti huumeista ry edustavat tätä linjaa, jonka mukaan huumeongelmasta ei saa keskustella, vaan nuoria täytyy pakkohoitaa - vaikka huumeongelmaisille ei tunnetusti ole edes vapaaehtoisia hoitopaikkoja tarpeeksi. (Gorenfeld 2005)

Narkoterrorismi

Reagan valittiin toiselle kaudelle vuoden 1984 vaaleissa ennen näkemättömällä vaalivoitolla, jossa hän sai taakseen 49 USA:n 50:stä osavaltiosta. Vanhempien yhdistyksien ja säätiöiden mobilisoituminen Reaganin taakse oli merkittävä tekijä tässä voitossa ja tätä mandaattia käytettiin häikäilemättä hyväksi huumesodan kiihdyttämiseksi.

Reagan toi käyttöön käsitteen narkoterrorismi huumesodan kiihdyttämiseksi. Reagan syytti Nicaraguaa huumeiden salakuljetuksesta, missä hän sovelsi Harry Anslingerin käyttämää strategiaa hyödyntää kommunismin vastaisia tunteita suuren yleisön keskuudessa.

Narkoterrorismi oli Reaganin hallinnon vastaveto kaikkeen sen huumepolitiikan tiukentamista vastaan esitettyyn kritiikkiin. Vuoden 1986 tammikuussa Reagan esitti tämän käsitteen puheessaan: ”Sellaisten Neuvostoliiton liittolaismaiden, kuten Kuuba ja Nicaragua, sekä huumeiden salakuljettajien ja terroristien yhteydet ovat tulossa päivän selviksi. Tämä kaksinkertainen pahuus - huumeiden salakuljetus ja terrorismi - edustavat petollisinta ja vaarallisinta uhkaa läntiselle pallonpuoliskolle tällä hetkellä.”

Syytös oli helpo heittää, koska vaikka USA:n sekaantuminen huumekauppaan Nicaraguan hallinnon vastaisen sissiliikkeen tukemiseksi eli USA:n valtion sekaantuminen narkoterrorismiin oli juuri paljastunut, ei suuri yleisö tiennyt siitä mitään. Suuri yleisö ei tiennyt, että eri operaatioissa kiinnijääneet kuubalaiset huumepomot eivät olleet Fidel Castron joukkoja, vaan CIA:n värväämiä vastavallankumouksellisia joukkoja, mm. Sikojen lahden epäonnistuneen maihinnousun veteraaneja. Narkoterrorismi saattoi tarkoittaa mitä vain: sissiliikettä, joka rahoittaa toimintaansa huumekaupalla tai verottamalla huumekauppiaita; huumeorganisaatioita, jotka käyttävät terroritekoja vastustaessaan valtion lainvalvontaa tai valtiovallan harjoittamaa terroria, mikä liittyy huumerikollisuuteen. Tavalliselle kansalaiselle tällainen analyysi oli yhdentekevää ja valtiovallalle kahden epämääräisen uhkan liittäminen yhteen oli strategia hiljentää politiikan arvostelijat. (Scott 1991, 23)

Pizza Connection


Reaganin huumehallinto sai ison luokan huumelööppinsä vuonna 1985 tiedotusvälineiden revitellessä isoja otsikoita Pizza Connectioniksi kutsutussa oikeusjutusta, jossa italiaisia mafiapomoja syytettiin maan suurimmaksi huumejutuksi mainostetussa prosessissa. Pizza Connectionin johtajana tuomittu Gaetano Badalamenti sai vuonna 1987 45 vuoden vankeusrangaistuksen 1,65 miljardin dollarin heroiini- ja kokaiinikaupoista ympäri USA:ta. Nimensä liiga sai pizzerioista, joita käytettiin huumekaupan julkisivuna.

Juttu paljastui kun Palermon lentokentällä löydettiin matkalaukku täynnä pizzerian paperipyyhkeisiin käärittyjä dollarinippuja. Kaikki syytetyt olivat ruoka-alalla toimivia sisilialaisperäisiä miehiä, joita syytettiin RICO-lakien perusteella salaliitosta kovien huumeiden salakuljettamiseksi USA:han.

Suurena läpimurtona ja huumesodan voittona uutisoitu Pizza Connection -tutkimus onnistui loppujen lopuksi paljastamaan vain pienen osan verkostoista, jotka ovat edelleen toiminnassa. Jutussa paljastettiin vain yhden amerikkalaisen perheen yhden haaran toiminta, jossa toimi kolmekymmentä miestä yhdellä alueella USA:ssa. Vastaavanlaisia verkostoja toimii USA:n joka kulmassa. Sisilialaiset tuomittiin kovien aineiden kaupasta, mutta amerikkalainen järjestäytynyt rikollisuus, The Mob, joka sai osuutensa kaupasta salliessaan sisilialaisten toiminnan alueellaan, jäi vapaalle jalalle. Vaikka tapauksessa puhuttiin miljardeista dollareista, edusti se globaalin huumekaupan hierarkian alatasoa. (La Sorte 2004)

Wienin sopimus 1988 - Reaganin opista kansainvälinen huumesota

Huumeterrorismilla pelotellen Reaganin hallinto ajoi YK:ssa läpi vuoden 1988 ns. Wienin sopimuksen (United Nations Convention against the Illicit Traffic in Narcotic Drugs and Psychotropic Substances), jolla valtioita velvoitettiin kiristämään huumepolitiikkaa säilyttäen samalla vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksessa (Single Convention) todetut epäkohdat. Tällä sopimuksella Reaganin opista tuli kansainvälistä huumepolitiikkaa.

Vuoden 1988 Wienin sopimus lähti liikkeelle vuonna 1984 Venezuelan aloitteesta, mutta Yhdysvallat otti johdon käsiinsä ja sen läpiajama teksti oli erilainen kuin alkuperäinen sopimusehdotus. Virallisesti YK:n huumausainetoimikunta, CND, valmisteli sopimuksen tekstit ja sen sisällön, mutta Yhdysvaltojen osuus tulee esille CND:n samoin kuin itse Wienin kokouksen miehityksestä.

Wienin sopimuksen yhteydessä puhutaan Reaganin doktriinista eli opista: teknisesti ottaen sillä tukittiin aikaisempien sopimusten kompromisseina syntyneet porsaanreiät johdonmukaisella kriminaalikontrollilla. Sopimuksen keskeisin kohta on 3. artikla, jolla sopijaosapuolet velvoitetaan kriminalisoimaan kaikki mahdolliset huumausaineisiin liittyvät teot ja 3. artiklan 2. kohdassa velvoitetaan kriminalisoimaan myös huumausaineen hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön. Sopimuksen luonne tulee esille sen nimestä (United Nations Convention Against Illicit Traffic In Narcotic Drugs and Psychotropic Substances) sekä siitä, että kriminalisointi tulee esille heti alussa (3. artikla) kun vuoden 1961 sopimuksessa kriminaalikontrolli tulee esille vasta 36. artiklassa.

Vuoden 1988 huumesopimus, ns. Wienin sopimus, oli huumehaukkojen kansainvälinen läpimurto, missä eri maiden huumevirkamiehet sopivat USA:n poliisikäytäntöjen saattamisesta kansainväliseksi normiksi. Tässä sopimuksessa kiteytyi Bejerotin ajatus koko yhteiskunnan mobilisoinnista yhteistä vihollista vastaan. Suomen delegaation edustaja Helsingin poliisilaitoksen osastonjohtaja Kaarle J. Lehmus kuvaa poliisilehdessä konferenssisalissa vallinnutta utopistista bejerotilaista henkeä seuraavasti:

”Tultuaan voimaan täydellä tehollaan tämä uusi yleissopimus on tehokas instrumentti valvontaviranomaisten käsissä. On kuitenkin aina pidettävä mielessä, että yksinomaan valvontatoimenpitein ei huumausaineongelma ole ratkaistavissa, vaan se edellyttää yhteiskunnan kaikkien asiaankuuluvien sektorien aktiivista mukanaoloa. Uudella sopimuksella on joka tapauksessa astuttu aimo askel eteenpäin kohti huumausaineista vapaata yhteiskuntaa ja kansainvälistä yhteisöä, mikä tulee olla kaikkien toimenpiteittemme yhteisenä tavoitteena.” (Lehmus 1989, 17 - 19)

Lehmuksen näkökulma on yksipuolisesti kriminaaliviranomaisen näkökulma: sopimus oli instrumentti heidän käsiinsä ilman myönnytyksiä huumeongelmaisten hoitoon, huumeongelman yhteiskunnalliseen analyysiin tai ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Tavoitteena ei ole enää se vapaa länsimainen yhteiskunta, joka voitti toisessa maailmansodassa, vaan ”huumausaineista vapaa yhteiskunta”, jossa virkamiehille on annettu yksinoikeus määritellä ”huumausaine”. Tämä neuvostouskontunnustukselta kuulostava kommentti on Suomea edustavalta kriminaalivirkamieheltä ja voi kuvitella samanlaisen hurmahengen vallanneen konferenssin muutkin kriminaalivirkamiehet, antoihan sopimus heille rajattomasti lisää valtaa ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien yli.

Sopimuksen toteuttaminen johti yhä uusiin vapauksien rajoituksiin ja virkamiesvallan lisäämiseen ennen World Trade Centerin terrori-iskua vuonna 2001.

Kokouksessa oli mukana myös oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Hannu Takala, joka osallistui asiantuntijaryhmän kokouksiin kuuden viikon ajan ennen sopimuksen hyväksymistä, mutta hän huomasi sopimustekstin olevan jo pitkälle valmisteltu CND:ssä. Takala uskalsi esittää kritiikkinsä vasta viiden vuoden päästä suppean piirin ammattijulkaisussa ja toisella kotimaisella kielellä: suomalaisessa huumepolitiikassa oltiin ehdollistuttu puhumaan ainoastaan yhdellä tavalla. (Takala 1993, 27 - 34)

Takala tunnustaa, kuinka hänkin oli uskonut kansainvälisten sopimusten edustavan kansainvälistä omaatuntoa ja ilmaisevan kansalaisten yhteiskunnallisen oikeuskäsityksen ideaalia. Wienin huumausainekokous muutti lainsäädäntöneuvoksen käsitykset: vuoden 1988 kansainvälinen huumesopimus koostuu peitellyistä ristiriidoista, kansainvälisestä painostuksesta, väliaikaisista sopimuksista ja huonosti valmistelluista laeista. (Takala 1993, 34)

Iran-Contra skandaali

Reagan oli toisen kautensa alussa huippusuosittu presidentti USA:ssa: peräti 67% amerikkalaisista kannatti hänen politiikkaansa.

Ap870319048 460x307Vuonna 1986 Nicaraguan ilmatilassa ammuttiin alas lentokone, jonka miehistöstä ainoastaan Eugene Hasenfus jäi henkiin ja Nicaraguan hallituksen vangiksi. Kuvat ja filminpätkät vangitsemisesta levisivät ympäri maailmaa paljastaen USA:n hallituksen osallisuuden Nicaraguan laillisen hallituksen vastaiseen sissisotaan ja laajaan huumekauppaan tämän sissisodan tukemiseksi. Kuolleen lentäjän taskusta löytyi todistusaineistoa, joka kytki lentokoneen Felix Rodrigueziin. Hän oli George Bushin alaisia CIA:n likaisissa operaatioissa, ja osallistunut mm. Che Guevaran murhaan ja kantoi Chen rannekelloa voitonmerkkinä. Saatuaan tärkeän poliittisen voiton sandinistit vapauttivat Hasenfusin sen sijaan, että olisivat ampuneet hänet katuojaan contrien tai amerikkalaisten tyyliin.

Vuonna 1986 paljastui USA:n aseiden vienti vientikiellossa olevaan Iraniin, millä se yritti vaikuttaa Libanonissa Hizbollah-sissijärjestön hallussa olevien amerikkalaisvankien vapauttamiseksi. Tämän operaation toisessa päässä Keski-Amerikassa puolestaan tuettiin Nicaraguan vasemmistolaista hallintoa vastaan taistelevia ns. contra-sissejä.

HasunfusCIA oli sekaantunut Nicaraguan diktaattorin vuonna 1979 kaataneen sandinistaliikkeen vastaisen ns. contrien salaiseen tukemiseen jo Jimmy Carterin kaudella. Kongressin saatua tietää tästä, sääti se ns. Bolandin asetukset vuosina 1982 ja 1984, jotka kielsivät suoran rahoituksen kommunismin vastaisille liikkeille ulkomailla.

Vuonna 1985 lehdistössä oli alkanut näkyä uutisia, joiden mukaan contra-sissien avustuslentojen mukana Yhdysvaltoihin salakuljetettiin suuria määriä marihuanaa ja kokaiinia. Vuonna 1986 jäi kiinni 90 kilon kokaiinierä, jonka tutkiminen johti contrien tukijoihin. Tämä sai nuoren senaattori John Kerryn aloittamaan tutkimukset, mikä johti ns. Kerry raportin julkaisuun vuonna 1989. Siinä todettiin, että ”On tullut selväksi, että contra-sissejä tukevat henkilöt osallistuivat myös huumeiden salakuljetukseen... ja osa sisseistä tietoisesti otti vastaan rahallista ja materiaalista tukea näiltä salakuljettajilta”.

Kerryn raportin antama kuva contrien tukemisesta kertoo USA:n hallinnon pitkäaikaisesta sekaantumisesta Keski- ja Etelä-Amerikan huumekauppaan: operaation ”alihankkijat” olivat organisaatioita, joiden kanssa CIA oli tehnyt aiemmin yhteistyötä ja joiden tiedettiin olevan keskeisessä asemassa alueen huumeiden salakuljetuksen kanssa. Raportti toi esille, että USA suojeli ja edesauttoi kartelleja silloin, kun George Bush vanhempi oli toiminut CIA:n johtajana ja Reaganin varapresidenttinä. Operaatioista vastaavat virkamiehet sekaantuivat laajamittaiseen huumekauppaan ja kokaiinista tuli kommunismin vastaisen sodan päärahoituskeino.

Kokaiinin jälkien seuraaminen paljasti isoksi tekijäksi nousseen Panaman armeijan kenraalin ja USA:n tärkeän liittolaisen Manuel Noriegan. Noriega oli ollut USA:n tiedustelupalvelun palveluksessa jo vuodesta 1967, mutta hän tarjosi palveluksiaan myös ase- ja huumekauppiaille. Vuonna 1976 hänen rikoksensa nousivat julkisuuteen, mutta USA:n hallinto antoi nämä anteeksi ja CIA:n johtaja George Bush vanhempi alkoi maksaa hänelle palkkaa 100 000 dollaria vuodessa, mikä nousi Reaganin kaudella 200 000 dollariin USA:n tarvitessa häntä contra-sissien tukemiseen. Tämän lisäksi hän sai 1000 dollaria jokaisesta kokaiinikilosta salliessaan salakuljettajien käyttää Panaman lentokenttiä varastoina ja välilaskupaikkoina. Noriegaan yhteydessä olevat salakuljettajat nauttivat laajasta suojelusta siten, että esimerkiksi yhdessä tapauksessa salakuljettaja jäi Yhdysvalloissa kiinni 500 kilon kokaiinierän kanssa, mistä hänelle langetettiin viiden vuoden ehdollinen rangaistus.

Panaman pankkilaitos oli alueen keskeinen huumerahan pesupaikka. Tämä järjestely yhdessä Nicaraguan laillista hallitusta vastaan taistelevien sissien tukemisen kanssa synnytti ennennäkemättömän laajan kokaiinin salakuljetuksen Yhdysvaltoihin, mikä puolestaan synnytti uuden crack-kokaiiniepidemian USA:n suurkaupunkien köyhien mustien ja latinojen ghetoissa.

Kerryn tutkimukset kohtasivat paljon vastarintaa ja jarrutusta USA:n hallinnossa. Sen sijaan, että hallinto olisi puhdistanut keskuudestaan lahjonnan ja väärinkäytökset, käytti se valtavasti aikaa ja resursseja tutkimusten estämiseen, tulosten tulkinnan muuttamiseen ja johtopäätösten vaimentamiseen. Vuoden 1988 vaaleissa presidenttiehdokas George Bush kiisti kaikki väitteet USA:n ja Noriegan osuudesta huumekauppoihin ja jatkoi Reaganin linjaa syyttämällä vasemmistohallituksia USA:n nuorison turmelemisesta huumeilla. Amiraali Daniel Murphy tuli syyskuussa 1988 julkisuuteen lausunnolla: ”En ole koskaan nähnyt sellaista tiedusteluraporttia, jossa syytettäisiin kenraali Noriegaa huumekaupoista. Todellisuudessa olemme aina pitäneet Panamaa esimerkillisenä valtiona yhteistyöstä huumesodassa Yhdysvaltain kanssa.” (Scott 1991, 65 - 71)

Eikä epäily rajoittunut CIA:n rooliin vaan myös huumepoliisi DEA oli toiminut alueella vuosia onnistumatta paljastamaan yhtään isoa operaatiota tai merkittävää organisaatiota salakuljetuksen taustalla.

Reaganin hallinnon contra-operaatioon sekaantumisen taustalla oli pitkäaikainen yhteistyö mantereen kommunismin vastaisten tahojen kanssa. Esimerkiksi Carterin hallinto oli vaiennut Noriegan ja USA:n sekaantumisesta tähän likaiseen sotaan Panaman kanavasopimuksen uusimisen takia. USA oli sekaantunut mm. Argentiinan, Hondurasin, Chilen ja Bolivian sotilasvallankaappauksiin. Argentiinan sotilasjuntan luoma kommunismin vastainen rintama, ns. Andean Brigade, kehitti toimintakuvion, missä huumekaupalla rahoitettiin pimeitä operaatioita Etelä- ja Keski-Amerikassa. Tappio ns. Falklandin sodassa Englantia vastaan vuonna 1982 kaatoi Argentiinan julman sotilasjuntan ja Argentiina vetäytyi lopullisesti vuonna 1984 contra-operaatiosta, mikä entisestään lisäsi Noriegan valtaa Keski-Amerikan salakuljetusverkostossa. (Scott 1991, 42 - 47, 66, 109)

Kerryn raportti paljasti Reaganin ja Bush vanhemman hallintojen sensuroimanakin sen, että uutisoinnissa paljon hehkutetut huumekunkkujen pidätykset eivät merkitse mitään kansainvälisen järjestäytyneen huumekaupan kannalta. Vaikka USA:n hallinto sai kaapattua tai surmattua niinkin isoja huumeiden salakuljettajia ja kauppiaita kuten Carlos Lehder ja Pablo Escobar, ei sillä ollut mitään vaikutusta huumekauppaan, koska he olivat korvattavissa olevia tekijöitä verkostossa, jonka kunkkuna oli USA:n varjeluksessa toimiva Manuel Noriega. Suuren yleisön mielissä huumekunkku on se henkilö, jolla on yhteydet huumeiden tuottajiin ja kauppiaisiin. Kerryn raportti paljasti, että todellinen huumekunkku on se henkilö, johon CIA luo yhteydet ja jolle se tarjoaa tietojaan ja palveluitaan.

Contra-operaatio liittyy vuonna 1947 kansallisen turvallisuuden takaamiseksi luodun lain antamaan oikeutukseen toteuttaa salaisia operaatioita kongressin valvonnan ulkopuolella. Muutokset USA:n politiikassa ovat vaikuttaneet USA:han kulkeutuviin huumevirtoihin vähintään yhtä paljon kuin normaalit kysynnän ja tarjonnan vaihtelut. USA:n politiikan vaihtelut ovat vaikuttaneet huumetilanteeseen muuallakin. Parhaimpana esimerkkinä voi mainita Pakistanin, jossa ei ennen USA:n sekaantumista Afganistanin tilanteeseen 1970-luvun lopulla ollut juuri lainkaan heroinisteja. Tämän takia perinteinen huumepolitiikan jaottelu kysynnän ja tarjonnan malleihin on riittämätön huumeongelman hahmottamisessa. USA:n huumepolitiikka puolestaan on kohdistunut mustavalkoisesti kysynnän osalta Yhdysvaltojen suurkaupunkien ghettojen värilliseen väestöosaan ja tarjonnan osalta vieraiden valtioiden vähäosaisiin maanviljelijöihin. Molemmat ryhmät ovat mahdollisimman kaukana Washingtonin päätöksenteosta. (Scott 1993, 186 - 187)

Operaation tutkimukset laskivat Reaganin suosion ennätysnopeasti alle 50%:n. Mutta Reagan ei joutunut missään vaiheessa vastaamaan hallintokautensa väärinkäytöksistä eikä salaliittohankkeista päinvastoin kuin Nixon. Hänen varapresidenttinsä George Bush vanhempi nousi valtaan vuonna 1989 ja jatkoi Neuvostoliiton romahdettua maailman mahtavimman valtion omaksumaa suurvaltapolitiikkaa.

Oliver North kertoo Iran-contra kuulusteluissa, kuka USA:n hallinnossa tietää ja kuka ei:



Operaatio Just Cause

USA nosti syytteet huumekaupasta ja rahanpesusta Noriegaa vastaan vuonna 1988, samana vuonna, jolloin sen onnistui taivuttamaan muut maailman maat hyväksymään YK:n alaisuudessa uusi huumesopimus, joka oli tarkoitettu narkoterrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Mm. New York Times kirjoitti: ”Noriegan huumekaupat olivat kuitenkin sangen pieniä Latinalaisen Amerikan mittakaavassa. USA:n viranomaiset epäilevät Hondurasin, Guatemalan ja El Salvadorin korkeita upseereita jopa suuremmasta sekaantumisesta huumekauppaan - tekemättä mitään edes syytteiden nostamiseksi.”

Panamanian Leader General Manuel Noriega Arrested For Drug Trafficking In Custody Of Dea AgentsOperaatio Just Cause eli hyökkäys Panamaan vuonna 1989 oikeutettiin Panaman kanavan turvallisuuden takaamisella ja demokratian palauttamisella maahan. Se oli USA:n armeijan suurin operaatio Vietnamin sodan jälkeen ja harjoitus uuden USA:n presidentin George Bushin vanhemman tulevaa Irakin eli Persian lahden sotaa varten vuonna 1991. Operaatiossa mm. käytettiin ensimmäistä kertaa uusia häivehävittäjiä, joilla oli ratkaiseva osa Irakiin hyökätessä. Operaatio vahvisti USA:n asemaa Latinalaisessa Amerikassa juuri kylmän sodan loppumisen jälkeen

Operaation tarkoitus oli myös lopettaa Noriegan huumekaupat, mutta huumeiden salakuljetus ja kauppa jatkuivat entisellään niin Panamassa, Kolumbiassa kuin Boliviassa. Vuonna 1993 tiedotusvälineet kertoivat hallituksen myöntäneen, että vuonna 1990 CIA:n huumeiden vastainen yksikkö oli lennättänyt tonnin liki puhdasta kokaiinia Yhdysvaltoihin myytäväksi. Tulli oli löytänyt 500 kilon erän ja alkaessaan selvittää sen alkuperää tullivirkailijat törmäsivät Venezuelan armeijan kenraali Guilleniin ja tämän CIA-kontakteihin. Selvisi myös, että he olivat tässä operaatiossa salakuljettaneet yhteensä 1500 kiloa, joista tonni päätyi katukauppaan. Ketään ei joutunut syytteisiin tai tuomittu, eikä muita operaatioita tutkittu.

Takavarikko halvaannutti Venezuelan huumeiden vastaisen yksikön toiminnan, mutta tapausta uutisoinut New York Times jatkaa, että samanlaisia keskuksia on kaikissa kokaiinikaupassa mukana olevissa maissa kuten Boliviassa, Perussa ja Kolumbiassa. Nämä operaatiot kulkevat yleisotsikolla ”liittoumasuhteet” muiden maiden tiedustelupalveluiden kanssa ja niistä raportoidaan hyvin harvoin kongressille. (N.Y. Times 20.11.2003)

George Bush nimitti Noriegan seuraajaksi Medellinin ja Calin kartellien rahaa pesseen pankinjohtajan Guillermo Endaran. Noriega oli pelkkä cover-up, CIA:n sijoitus, ”asset”, jonka arvo USA:lle oli kadonnut ja joka voitiin vaihtaa samalla tavalla kuin Kolumbiassa Pablo Escobarin johtama Medellinin kartelli vaihdettiin Calin kartelliin. (Scott 1991, 72 - 73, 78)

Pimeyden salaliitto


LevinebookSamoihin aikoihin 1970-luvun alussa, kun elokuvayleisö jännitti teattereissa French Connection -elokuvan esittämää pelottavaa huumemaailmaa, oli Michael Levine oikea DEA:n huumeagentti Thaimaassa tutkimassa kultaisen kolmion huumetuotantoa ja salakuljetusta. Hän oli päässyt suuren, Yhdysvaltoihin heroiinia salakuljettavan organisaation huipulle. Kun hän otti yhteyttä USA:n suurlähetystöön lopullisen iskun tekemiseksi, hänet käskettiin lopettamaan tutkimukset. Päätekijöiden asemasta kiinni otettiin kilon näyte-erän tuonut lähetti, jolle langetettiin vuosikymmenien vankilarangaistus. Tämä uutisoitiin USA:ssa suurin otsikoin ”merkittävän huumeringin räjäyttämisenä” ja Levine lennätettiin kotiin suurena sankarina. Sama tarina tuli toistumaan sen 25 vuoden ajan, minkä Levine työskenteli DEA:n ”superhuumepoliisina”.

Michael Levine on DEA:n huumeagentti, joka työskenteli Vietnamin sodasta saakka 25 vuotta USA:n huippusoluttautujana onnistuen pääsemään aikansa tärkeimpien salakuljetusorganisaatioiden huipulle - ainoastaan huomatakseen näiden nauttivan CIA:n suojelusta. Vuonna 1988 hän julkaisi urastaan paljastuskirjan Undercover ja vuonna 1993 kirjan Big White Lie contra-operaatiosta ja Bolivian sotilasvallankaappauksesta paljastaen USA:n huumepolitiikasta sellaisia seikkoja, joita Kerryn komitea ei voinut paljastaa kuten mm. Klaus Barbien osuuden.

Gary Webb oli San Jose Mercury News -lehdessä toimittajana, kun hän löysi lisää materiaalia Iran - contra yhteyksistä. Senaattori Kerryn raportissa kokaiinin salakuljettajien ja Reaganin hallinnon yhteys kuitattiin huomautuksella, että ”tutkimuksissa nousi esille vakavia kysymyksiä siitä, olivatko viranomaiset epäonnistuneet huumeongelman hoitamisessa sen pelossa, että se vaarantaisi sotatoimet Nicaraguassa”.

Webbin löytämä lisämateriaali, kuten CIA:n päätarkastajan Hitzin raportti, osoitti Northin ja kumppaneiden tienneen huumekaupasta ja kannattaneen siitä saatavan rahan käyttöä contra-sissien tukemiseen. Webbin materiaali yhdisti contra-sissien tukemisen USA:n crack-epidemiaan. Artikkelisarjasta tuli vuoden 1996 luetuin lehtiartikkeli USA:ssa, mutta lehden johto taipui painostuksen alla ja painosti Webbin eroamaan. Webb perusti internettiin sivuston, missä hän saattoi esitellä tutkimuksiaan laajemmin, ja vuonna 1999 hän julkaisi kirjan Dark Alliance: The CIA, The Contras and the Crack Cocaine Explosion.

Webb löydettiin vuonna 2004 kuolleena kotoaan vain 49-vuotiaana. Hänellä oli kaksi luodinreikää päässään ja poliisin kuolinsyytutkija luokitteli tapauksen itsemurhaksi.

Entinen DEA:n johtaja tunnustaa kokaiinin tuonnin:



Drug Free World - We Can Do it!


Suomalaiset tiedotusvälineet eivät paljoa selitä huumesodan taustoja, mutta Helsingin Sanomat kertoi 24.2.1990 julkaistussa uutisessaan ”YK taistoon huumeita vastaan”, että ”YK:n yleiskokouksen odotettiin hyväksyvän huumeiden vastaista taistelua koskevan toimintaohjelman, jossa korostetaan kulutuksen vähentämistä ja vaihtoehtoisten viljelykasvien etsimistä huumeviljelmistä elantonsa hankkineille talonpojille. Ohjelman avulla maailmanjärjestö yrittää omalta osaltaan luoda maailmanlaajuista strategiaa yhä vaikeammaksi koetun huumeongelman hillitsemiseksi. Yhdysvallat on maailman suurin huumeiden kuluttaja, ja se on tähän asti vaatinut huumeiden tuotannon lopettamista sen alkulähteillä samaan aikaan kun tuottajamaat ovat vaatineet amerikkalaisia supistamaan kysyntää. Cartagenassa presidentti George Bush ja Kolumbian, Perun ja Bolivian presidentit päättivät käydä ongelman kimppuun kaikilla rintamilla.”

Bill Bennett By Gage SkidmoreBush vanhemman huumetsaari William Bennett kirjoitti ensimmäisenä toimintavuotenaan 1989 National Drug Control Strategy asiakirjan esipuheen, jossa tiivistyy Nixonin ja Reaganin aloittaman huumesodan perintö. Ensiksi Bennett kertoo huumeiden käyttäjien määrän valtavasta vähenemisestä vuoden 1985 23 miljoonasta 14,5 miljoonaan vuonna 1988, mikä oli osoitus huumesodan onnistumisesta. Sitten Bennett jatkaa: ”Huumeet ovat halpoja ja saatavilla kaikille, jotka niitä haluavat. Huumeiden ja niihin liittyvien rikosten pelko on korkeammalla kuin koskaan... Huumeiden salakuljetuksesta, jakelusta ja myynnistä on tullut laaja ja taloutta horjuttava pimeä markkina... huumeet ovat vakavin uhka kansalliselle hyvinvoinnillemme.”

Tämä uhka oli niin vakava Bennettin mielestä, ettei lainvalvontaviranomaisten toimintaa pidä rajoittaa demokraattisilla lain- ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksilla: ”mikä tahansa hyvää tarkoittava huumelainsäädännön lieventäminen aiheuttaa ainoastaan lisää rikollisuutta ja lisää ongelmia”.

Koko 153 sivuisessa raportissa ei ole ”huumeen” eikä ”huumeongelman” määrittelyä, vaan se keskittyy vakuuttamaan lukijaansa siitä, että ”huumeiden käyttö on moraalinen ongelma”. Tämä ongelman määrittely on jäänyt elämään USA:ssa riippumatta siitä, kumman puolueen presidentti on vallassa. (Davenport-Hines 2001, 360 - 361)

Cartagenassa USA:n uuden presidentin George Bush vanhemman johdolla laadittu ohjelma Global Programme of Action sekä 1990-luvun nimeäminen YK:n vuosikymmeneksi huumeita vastaan tulivat olemaan perustana huumeiden vastaisen politiikan kehitykselle YK:ssa.

Meksiko ei ollut päässyt mukaan neuvotteluihin ja koska USA syytti sitä jatkuvasti omasta huumeongelmastaan, yritti Meksiko puolestaan saada YK:ssa aikaan sellaista politiikkaa, joka ottaisi huomioon myös USA:n kansalaisten huumeiden käytön. Meksiko yritti jopa saada WHO:n arvioimaan huumesopimusten perustana olevaa huumausaineiden luokittelua, jotta ”laittomien huumeiden kauppaa saataisiin supistettua”. Tämä olisi johtanut jonkun tai joidenkin aineiden ottamiseen pois huumevalvonnan piiristä.

Huumesopimukset olivat aiheuttaneet epätasapainoa huumevalvontaan. Vuoden 1961 sopimus keskittyi ”narkoottisiin huumeisiin”, mikä käytännössä tarkoitti kasvipohjaisia opiaatteja, kokapensaasta jalostettua kokaiinia ja hampusta tehtyjä kannabistuotteita. Näiden kasviperäisten aineiden luokittelu huumausaineeksi ei perustunut tieteelliselle arvioinnille vaan sille, että narkoottinen huume on vaarallinen jollei toisin osoiteta.

Vuoden 1971 synteettisiä aineita koskeva sopimus toimi päinvastoin: synteettinen kemikaali ei ole haitallinen ellei toisin osoiteta. Tämä sopimuksilla tehty jaottelu koettiin kasvattavan etelän (tuottajavaltioiden) ja pohjoisen (kuluttajavaltioiden) välistä kuilua. Vuoden 1988 sopimuksella hallussapidon kieltäminen omaa käyttöä varten koettiin vakavana sekaantumisena kansallisvaltion oikeuteen määrätä kulutuksen valvonnasta. Etelään kuuluvien valtioiden vaatiessa vielä neljättä sopimusta kysynnän valvontaan vastusti sopimuksia valvova huumausainelautakunta, INCB, hanketta sillä, että ”kysynnän valvonta kuuluu kansallisen päätöksenteon piiriin, jota kansainvälinen yhteisö voi auttaa joissakin tapauksissa”.

Tuottajamaiden lisäksi muissakin maissa oli herännyt epäilyjä kansainvälisen valvontajärjestelmän tehokkuudesta. Tähän arvosteluun INCB vastasi vuoden 1992 raportissaan hyökkäämällä rajusti Hollannin kannabispolitiikkaa vastaan, jonka se näki loukkaavan sopimusten pykäliä. Seuraavana vuonna huumekomissio, CND, käytti runsaasti aikaansa INCB:n kannan puolustamiseen: kaikki huumeiden ei-lääkinnällisen käytön hyväksyntä vaarantaa huumesopimusjärjestelmän.

Vuoden 1993 CND:n kokous oli kuitenkin Euroopan maiden tilaisuus Australian ja Kanadan tuella esitellä ”haittoja vähentävää politiikkaa”. Etelä-Amerikan maista varsinkin Peru ja Bolivia yrittivät tuoda esille perinteistä kokalehden käyttöä sen poistamiseksi huumesopimuksista. Lisäksi vaadittiin kannabiksen poistamista huumesopimusten piiristä. Vuonna 1994 Meksiko alkoi ajamaan yleiskokousta huumevalvontajärjestelmän kriittiseksi tarkistamiseksi, joka toteutuisi vuonna 1998.

WHO:lle oli YK:n huumevalvontajärjestelmän alusta saakka annettu tärkeä tehtävä antaa tieteellistä tukea. Se oli asiantuntijaelin UNDCP-INCB-CND triangelin ulkopuolella. Mutta sen tieteellinen tutkimusote ei ollut koskaan sopeutunut näiden huumevalvontajärjestelmän laillinen-laiton luokitukseen.

Yksi osa tulevaa tarkistusta olivat WHO:n laatimat raportit kokaiinista ja kannabiksesta. Vuonna 1990 WHO oli perustanut huumeiden tutkimusohjelman Programme on Substance Abuse (PSA). Huumeasiantuntijat pitivät tätä uutta ohjelmaa tärkeänä avauksena valvontajärjestelmän oman sisäisen epätasapainon korjaamiseksi kysynnän ja tarjonnan välillä sekä huumevirkamiesten omaksuman epätieteellisen aineiden luokittelun korjaamiseksi.

WHO kokaiiniprojekti koki mahalaskun USA:n vastustaessa jopa tutkimusraporttien luonnoksia niin, ettei niiden tarkastajiksi saatu ketään. Tähän tarkastajien etsimiseen kului kaksi vuotta ja lopulta kymmenien tutkijoiden työn tulokset menivät käytännössä hukkaan.

PSA aloitti kannabistutkimuksensa vuonna 1993, jolloin edellisestä WHO:n kannabistutkimuksesta tuli kuluneeksi 12 vuotta. Yksi tutkimusaiheista oli ”alkoholin, kannabiksen, nikotiinin ja opiaattien terveydellisten ja psykologisten vaikutusten vertaileva arvio”. Tämä raportti julkaistiin vuonna 1995 ja siinä esitettiin johtopäätös: ”Tämän hetkisillä käyttömuodoilla kannabis aiheuttaa paljon vähemmän kansanterveydellisiä ongelmia kuin alkoholi ja tupakka länsimaissa”.

New Scientist
-lehden vuonna 1998  julkaiseman uutisen (NS 21.2.1998) mukaan osa WHO:n virkamiehistä ”tuli hulluiksi” nähtyään raportin. Lehdistötiedotteessaan WHO puolusti päätöstään sensuroida tämä vertaileva osuus raportistaan, ”ettei päätöksessä ollut kysymys tiedon kätkemisestä, eikä se perustunut poliittiseen painostukseen”. Lopullisessa vuonna 1997 julkaistussa raportissa kerrottiin, että ”tällaiset vertailut ovat enemmän spekulatiivisia kuin tieteellisiä”.

YK:n huumetoimiston UNDCP:n vuoden 1997 maailman huumetilannetta kartoittavassa raportissa otettiin kantaa tähän kiistaan. Raportissa todetaan kannabiksen voivan aiheuttaa joillekin ihmisille ongelmia varsinkin tietyillä käyttötavoilla, mutta ”Toisaalta kannabiksen kulutus ei osoita samanlaista pitkäaikaista tottumusta tai riippuvuutta kuten tupakan kohdalla eivätkä kannabiksen käytön kumulatiiviset vaikutukset aiheuta huumeisiin liittyvää kuolleisuutta”.

Vuoden 1997 raportti päätyi lainsäädännöllisiä vaihtoehtoja pohtiessaan yllättävään kommentointiin: ”Lait - edes kansainväliset sopimukset - eivät ole kiveen kirjoitettuja; niitä voidaan muuttaa silloin kun valtioiden demokraattinen tahto niin haluaa”.

Nämä olivat esimerkkejä murtumista, joita kansainvälisen huumevalvonnan sopimuksilla ilmaistuun yksimielisyyteen oli syntynyt vuosikymmenien mittaan. Vuoden 1998 yleiskokouksesta piti tulla vihdoin se käännekohta, jossa lopetettaisiin syyllisten etsiminen. Kolumbia ja Meksiko painottivat sitä, että vanha kahtiajako tuottaja- ja kuluttajamaihin pitää hylätä ja ottaa "jaetun vastuun periaate" kansainvälisen huumevalvonnan perustaksi.

Vuonna 1997 UNDCP:n johtajaksi valittu Pino Arlacchi, intohimoinen italialainen mafian vastustaja, julkaisi oman ehdotuksensa Strategy for Coca and Opium Poppy Elimination by 2008. Tämä olisi velvoittanut kahdeksan maata, Kolumbian, Bolivian, Perun, Burman, Pakistanin, Vietnamin, Laosin ja Afganistanin lopettamaan huumekasvien kasvatuksen. Arlacchi toi ”huumevapaa maailma” -retoriikan takaisin YK:n toimintaan ja käänsi jälleen vastuun tuottajamaille.

Tämä ehdotus ei koskaan edennyt, mutta siitä tuli vuoden 1998 erikoisyleiskokouksen julkaisemaan poliittiseen julistukseen sen ristiriitaisin artikla 19, jossa vaaditaan ”kitkemään tai vähentämään huomattavasti kokapensaan, oopiumunikon ja kannabiskasvin laitonta viljelyä vuoteen 2008 mennessä”.

Yleiskokouksessa vain harva uskalsi uhmata suurella vaivalla kokoon harsittua yhteisymmärrystä. Interpolin, maailman poliisijärjestön, pääsihteeri Raymond Kendall kuitenkin lausui kokoukselle: ”Vaikka lain täytäntöönpano on ensisijainen syy Interpolin olemassaololle, emme mekään usko sen olevan yleispätevä lääke kaikkiin huumeiden aiheuttamiin ongelmiin”. (Jelsma 2003, 181 - 195)

Huumehaukat kaappaavat YK:n yleiskokouksen


YK:n pääsihteeri Kurt Waldheim oli nimittänyt Nahasin INCB:n johtoasemiin, mistä hän joutui luopumaan tieteellisen epäluottamuksen takia. Vuonna 1976 National Institute of Health (NIH) kieltäytyi enää rahoittamasta Gabriel Nahasin kannabistutkimuksia. Vuonna 1983 National Institute of Drug Abuse (NIDA) hylkäsi hänen työnsä ja lopetti rahoituksen ja Nahas muutti Eurooppaan. EU:n parlamentti ja komissio perustivat vuosina 1988 - 1989 huumeiden vastaisen organisaation Europe Against Drugs (EuRAD). Nahas joutui lähtemään USA:sta saamansa tieteellisen kritiikin takia, mutta vuonna 1992 hänestä tuli EuRAD:n tieteellinen neuvonantaja. Vuonna 1994 Tukholmassa perustettiin European Cities Against Drugs (ECAD), jonka toimintaan Robert DuPont ja Nahas osallistuivat. Vuonna 1998 toukokuussa INCB ja ECAD järjestivät Tukholmassa yhteisen konferenssin, jossa luotiin yhteistä politiikkaa laillistajia vastaan.

1INCB:n edustaja, suurlähettiläs Okun evästi Tukholmaan kerääntyneitä kansainvälisiä huumehaukkoja: ”YK:n yleiskokous kesäkuussa tulee olemaan historiallinen tilaisuus kansainväliselle yhteisölle laatia strategia 21. vuosisadalle. Uuden vuosituhannen kynnyksellä kansainvälisen yhteisön pitää määritellä se perintö, jonka se toivoo välittyvän seuraavalle sukupolvelle huumevalvonnassa, rikollisuuden ehkäisyssä ja rikosoikeudessa. Tämän tärkeän kynnyksen kohdalla on siksi enemmän kuin sopivaa tarkastella kansainvälisen huumevalvonnan saavutuksia.” (Okun 1998)

Tukholman konferenssi järjestettiin juuri ennen YK:n yleiskokousta 8-10.6.1998, jossa YK:n huumetoimiston UNDCP:n uusi johtaja Pino Arlacchi johti YK:n huumehaukkojen luomaan maailmanlaajuiseen kampanjaan A Drug Free World - We Can Do It!. Pino Arlacchilla oli kuningasidea: koska maailman oopium- ja kokasato kasvatettiin korkeintaan puolen Puerto Ricon kokoisella alueella, voitaisiin se pyyhkäistä maan päältä kymmenessä vuodessa.

Vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksessa oli huumekasvien eliminoimiseksi asetettu aikarajat unikolle vuoteen 1979 ja marihuanalle sekä kokapensaalle vuoteen 1989 mennessä. Vuoteen 1998 mennessä kaikkien kasvatus oli vain lisääntynyt. Jälleen kerran juhlapuheiden aikomukset olivat tärkeämpiä kuin käytännön kokemukset.

European Cities Against Drugs
(ECAD) tunnetaan myös nimellä Tukholman päätöslauselma, jonka ECAD:iin liittyvä kaupunki joutuu allekirjoittamaan. Siinä todetaan mm.: ”Laittomien huumeiden laillistamisvaatimukset tulee nähdä niitä nykyaikaisia ongelmia vasten, jotka ovat johtaneet toivottomuuden tunteeseen. Monille ainoa tapa tulla toimeen tunteen kanssa on yrittää hallita nykyistä tilannetta. Mutta ratkaisu ei ole haitallisten huumeiden tekeminen helpommin saataviksi, halvemmiksi ja hyväksytymmiksi. Tällaiset yritykset eivät ole onnistuneet. Tekemällä huumeet laittomiksi yhteiskunta viestittää, ettei se hyväksy huumeiden väärinkäyttöä. Tämän päätöslauselman allekirjoittajat haluavat tehdä asemansa selväksi hylkäämällä ehdotukset laittomien huumeiden laillistamiseksi.”

Vuoden 1998 INCB:n konferenssi ECAD:n kanssa YK:n yleiskokouksen masinoimiseksi huumesodan taakse osoitti, ettei INCB ole puolueeton ja riippumaton asiantuntijaelin, kuten sen kuuluisi olla YK:n asettaman mandaatin mukaan, vaan huumehaukkojen poliittinen elin.

Vuoden 1998 YK:n erikoisyleiskokouksen avajaispäivänä 8. kesäkuuta New York Times julkaisi Lindesmith Centerin laatiman kahden sivun ilmoituksen, jossa joukko merkittäviä tiedemiehiä, tuomareita, poliitikkoja, aktivisteja, toimittajia ja entisiä kriminaalivirkamiehiä julisti: ”Uskomme maailmanlaajuisen huumesodan aiheuttavan enemmän haittaa kuin huumeiden käyttö”. Ilmoituksen allekirjoittajina oli mm. taloustieteilijä Milton Friedman, paleontologi Stephen Jay Gould, oikeustieteen professori Steven Duke, entinen ulkoministeri George Shultz, entinen YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar, saksalainen kirjailija Gunter Grass, lääkekannabisaktivisti ja professori Lester Grinspoon, kirjailija ja USA:n murhaaman Chilen presidentin serkun tytär Isabel Allende, suursijoittaja George Soros ja Costa Rican entinen presidentti Oscar Arias.

Ilmoituksessa kuvailtiin kieltolain aiheuttamia vaurioita - rikollisuus, väkivalta, korruptio, tartuntataudit, ihmisoikeusrikokset - ja ehdotettiin ”avointa ja rehellistä vuoropuhelua” huumepolitiikasta. ”Liian usein avointa keskustelua, nykyisen politiikan analysointia sekä vaihtoehtojen harkintaa kutsutaan antautumiseksi”.

Presidentti Bill Clintonin (s. 1946, presidenttinä 1993 - 2001) terveysministeri Donna Shalala vastasi välittömästi: ”Me emme heitä pyyhettä kehään ja lähde kävelemään”. Hän leimasi huumesodan vastustajat ”pseudointellektuelleiksi”. USA huumesota oli täysin molempien puolueiden ajamaa, bipartisaanista. (Sullum 1998)

Intellektuellien sijaan kokousedustajat saivat kuunnella mm. Ruotsin kuningatar Silvian puhetta lapsen asemasta ja hänen paikalle toimittamaa ruotsalaista lapsikuoroa. Silvialla oli osana YK:n erikoistäysistuntoa 8.6. oma tilaisuus, jonka teemana oli Children, Young People and Drug Abuse.

SilviacostaVuonna 2008 YK:n Drug free world -ohjelman tarkistuskokouksessa Silvia puhui kansalaisyhteiskunnan edustajana, missä asemassa hän edusti huumeiden vastaisia järjestöjä. Silvian edustaman Mentor-säätiön rahoittajina on joukko kuninkaallisia, yksinvaltiaita, pääomasijoittajia ja monikansallisia yrityksiä kuten Coca-Cola, Accenture, IKEA, JCDecaux, Astra Zeneca, H&M, Nasdaq/OMX jne. Silvian takana on suuryhtiöiden eikä kansalaisten tuki aivan kuten Semblereiden huumeiden vastaisten organisaatioiden takana on suuryhtiöiden raha.

Vuonna 1997 YK:n huumetoimisto UNDCP muutettiin YK:n huume- ja rikostoimistoksi United Nations Office on Drugs and Crime, UNODC, yhdistämällä UNDCP YK:n rikostorjunnan ja kriminaalioikeuden jaostoon. Virallisesti uusi UNODC aloitti toimintansa vuonna 2002. Sen tehtäviin kuuluu vaihtoehtoinen kehitys, korruptio, rikosoikeus, vankilareformi, rikostorjunta, huumevalvonta, huumehoidot ja vieroitus, HIV ja AIDS, merirosvous, terrorismin torjunta ja niin edelleen: tällä tehtävien kasaamisella huumehaukat ovat tehneet mahdottomaksi järkevän keskustelun käymisen kannabiksesta UNODC:n sisällä.

Vaikka UNODC on YK:n alainen järjestö, sen päärahoittajat Ruotsi ja USA ovat pitäneet huolen siitä, ettei UNODC tue esimerkiksi neulojen vaihto-ohjelmia eikä heroinistien ylläpitohoitoa heroiinilla, vaikka muut YK:n järjestöt kannattavat haittoja ehkäisevää politiikkaa. UNODC vetäytyy näissä asioissa fraasin ”tuemme tieteelliselle näytölle ja eettisille periaatteille perustuvia toimenpiteitä” taakse.

Vuoden 1998 YK:n kokouksen jälkeen WHO:n PSA-projekti hajotettiin ja UNODC:n johtaja Pino Arlacchi järjesti YK:n huumehallinnossa puhdistuksen, jossa virkamiehistö puhdistettiin ”antautujista” oikeaan neuvostotyyliin. Monia erosi vastalauseena huumediktatuurille. Eräs heistä kertoi julkisuuteen, että Arlacchin mielestä huumeeton maailma oli vain hetken kysymys ja maailmassa on enää kolme ongelmamaata: Kolumbia, Afganistan ja Myanmar.

Yksityisesti monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että huumeiden kitkeminen kokonaan on epärealistinen tavoite ja nykyinen huumevalvontajärjestelmä tehoton. Mutta istuessaan kokouspöytään kaikki löytävät yksimielisyyden ja taipuvat YK:ssa harjoitettuun retoriikkaan. Siksi YK:n erikoisyleisistunto vuonna 1998 päätti toteuttaa kymmenessä vuodessa sen, mikä oli epäonnistunut kuluneen 25 vuoden aikana. (Jelsma 2003, 193 - 195)

BCCI - pahojen poikien pankki


A898 Bcci Time 2050081722 8876Iran - Contra kytkösten ja Manuel Noriegan tapauksen tutkiminen johti Kerryn komitean tutkimaan kansainväliseksi levittäytynyttä 23 miljardin dollarin pääomaa käyttävää BCCI-pankkia, josta kertova raportti ilmestyi vuonna 1992, kolme vuotta sen jälkeen kun George Bush vanhempi oli valittu USA:n presidentiksi. Tämä raportti paljasti, että myös Noriega oli korvattavissa oleva osa kansainvälisessä huume- ja asekaupan sekä siihen kytkeytävän kansainvälisen rahamaailman verkostossa. Raportista vaiettiin amerikkalaisissa tiedotusvälineissä samoin kuin Iran-contra skandaalin tutkimuksesta. BCCI-pankin tutkimus osoitti, että paljon hehkutetut kartellit, liigat ja mafiat ovat kaikki korvattavissa olevia osia kansainvälisessä huumekaupassa, jonka perustana on rahoituskanavien hallinta.

Bank of Credit and Commerce International, BCCI, oli pankki, joka pantiin pystyyn Abu Dhabin sheikin ja CIA:n bulvaanina toimineen yhdysvaltalaisen Bank of American pääomalla 1970-luvulla. Presidentti Nixonin toisen kauden lopun kaaoksessa USA:n tiedusteluelimet olivat joutuneet puolustusasemiin ja tarvitsivat operaatioihinsa uudet rahoitusväylät, joita niiden toimintaa tutkivat USA:n viranomaiset eivät pääsisi tutkimaan. Saudi-Arabian tiedustelupalvelu auttoi pankin rakentamisessa. Se laajeni 1970-luvulla niin nopeasti, että vuonna 1976 pankilla oli 108 haarakonttoria ja sen tase 1,6 miljardia dollaria.

Kun sen toimintaa alettiin selvittämään 1980-luvun lopulla, paljastui maailman siihen saakka suurin pimeän rahan pesulaitos, jota johdettiin kuin suurta ylikansallista tiedustelupalvelua. Pankki suljettiin vuonna 1991 ja vuoden 1992 lopulla senaattorit John Kerry ja Hank Brown julkaisivat USA:n senaatille pankin toimintaa käsitelleen raportin.

Sen toimintaan kytkeytyy huumesodan julistaneet presidentit Nixon ja Reagan sekä varapresidenttinä Reaganin kaudella vuosina 1981 - 1989 toiminut George Bush vanhempi ja sen asiakkaita olivat mm. Pablo Escobar, Carlos Lehder sekä Medellinin ja Ochoan kartellit, palestiinalaiset terroristijärjestöt, Panaman diktaattori Manuel Noriega, Nicaraguan Contrat ja CIA.

1980-luvun ja 1990-luvun alun merkittävät kansainväliset skandaalit kytkeytyivät BCCI-pankkiin: The Savings & Loan pankkiskandaali, osakemarkkinoiden manipulointi ja rahanpesu, Iran-contra skandaali, Iranin panttivankikiista, Irakgate ja Saddam Husseinin valtaannousun rahoitus, Pakistanin ydinaseohjelma ja pomminteko-ohjeiden myynti Libyaan, Iraniin ja Pohjois-Koreaan, Afganistanin Mujahideen-sissien rahoitus, Osama bin Ladenin rahaliikenne ja Al-Qaidan perustaminen, laiton asekauppa Iraniin ja Saudi-Arabiaan, Lähi-Idän terroristien rahoitus, Manuel Noriegan, Pablo Escobarin ja muiden kansainvälisten huumerikollisten rahanpesu.

Kansainvälisen huumekaupan osalta kaksi tärkeintä BCCI:n ja CIA:n operaatiota olivat ns. Iran-contra aseidenmyyntioperaatio (tuli julki vuonna 1986) ja Afganistanin mujahideenien aseistaminen sodassa Neuvostoliiton miehitystä vastaan (1979 - 1989). Iran-contra skandaalissa myytiin aseita Iranin islamistiselle hallitukselle, joka kävi sotaa USA:n silloisen liittolaisen Saddam Husseinin johtamaa Irakia vastaan, ja näistä kaupoista saaduilla rahoilla ostettiin itä-eurooppalaisista kommunistimaista aseita Nicaraguan vasemmistohallitusta vastaan taisteleville contra-sisseille. Etelä- ja Keski-Amerikan salaisia sotilasoperaatioita rahoitettiin tuomalla kokaiinia USA:n markkinoille. Afganistanin sodassa CIA käytti BCCI:tä pesemään Euroopan ja USA:n markkinoille salakuljetetun heroiinin myynnistä saatuja rahoja. Molemmat operaatiot nostivat kansainvälisen huumekaupan uudelle tasolle: yhteistyö mujahideenien kanssa on nykyisen Afganistanin heroiinikaupan perusta ja Medellinin kartelli Pablo Escobarin johdolla loi 1980-luvun crack-kokaiinin käyttöaallon ja siihen liittyneen crack-hysterian sekä nykyaikaisen ison mittakaavan kokaiinibisneksen.

Tutkimuksissa paljastui, että BCCI oli pyrkinyt jopa pitkäaikaisen ulkoministerin, turvallisuuspoliittisen neuvonantajan ja keskeisen vaikuttajan Henry Kissingerin luottamuksen piiriin. Tämä epäonnistui mutta operaation seurauksena BCCI onnistui palkkaamaan useita oikeus- ja valtiovarainministeriön lakimiehiä, joilla oli suuri merkitys pankin toiminnalle. Vaikka BCCI ei onnistunut kovin hyvin tunkeutumisessaan USA:n hallintokoneistoon, osoittaa tämä esimerkki sen, miten rahalla ja vaikutusvallalla pystytään tunkeutumaan valtioiden hallintokoneistoihin.

Reaganin ja Bushin hallinnot tekivät kaikkensa Kerryn tutkimusten jarruttamiseksi, tulosten julkaisemisen estämiseksi, niiden tulkinnan ohjaamiseksi ja julkisen uutisoinnin vaientamiseksi. Kerryn raportin yhteenvedossa todetaan tutkimuksen vaikeus:

”Aiemmat CIA:n virkamiehet kuten edellinen CIA:n johtaja Richard Helms ja hänen jälkeensä William Casey; entiset ja nykyiset ulkomaiden tiedustelusta vastaavat Kamal Adham ja Abdul Raouf Khalil sekä USA:n ulkomailla toimivat päävakoilijat kuten Adnan Khashoggi ja Manucher Ghorbinafar ovat vuoroin mukana BCCI:n toiminnassa sen kriittisissä vaiheissa ja vuoroin osallistuvat USA:n ulkopolitiikan tekemiseen sen käännekohdissa Camp Davidin rauhanneuvotteluista Iranin aseistamiseen osana Iran/contra operaatiota. Silti CIA pitää kiinni siitä, ettei se tiedä mitään näiden henkilöiden sekaantumisesta, mikä herättää kysymyksen CIA:n saaman tiedon tasosta tai sen vilpittömyydestä tämän komitean edessä. CIA:n täydellinen tietämättömyys sen ammattilaisten osuudesta BCCI:ssä ei sovi lainkaan yhteen sen tiedon kanssa, mitä CIA:lla aikaisemmin oli pankin operaatioista, rakenteesta, henkilökunnasta ja taustasta.” (BCCI 1992)

CalviEnnen BCCI:n paljastumista suuri yleisö oli saanut kummastella maailmanlaajuisen rikollisuuden toimia Banco Ambrosianon skandaalissa. Vuonna 1982 italialainen pankkiiri Roberto Calvi löydettiin hirttäytyneenä Lontoosta erään sillan alta. Calvi oli Vatikaanin pankin Banco Ambrosianon puheenjohtaja, joka loi Sisilian mafialle veroparatiiseihin rahanpesujärjestelmän, jolla pestiin heroiinikaupan rahoja. Calvi kuului myös vapaamuurarilooshiin P2, joka oli äärioikeiston päälinnakkeita Euroopassa taistelussa kommunismia ja vasemmistolaisuutta vastaan, valtio Italian valtion sisällä suorittaen terroritekoja. Lisäksi P2:lla oli yhteyksiä Etelä-Amerikan kuolemanpartioihin ja kansainväliseen asekauppaan.

Jutun tutkimista hidasti mafiatyylinen asioiden hoito: Calvin oppi-isäksi itseään kehunut sisilialainen pankkiiri Michele Sindona kuoli syanidilla maustettuun espressoon italialaisessa vankilassa ennen kuin hänen oikeudenkäyntinsä alkoi. Jutun selvittämisen sijaan myös Vatikaani on yrittänyt vaikeuttaa asian tutkintaa.

Calvi hoiti myös Vatikaanin pankin asioita, joka rahoitti Puolassa toiminutta Solidaarisuus-liikettä. Hän sekaantui USA:n salaiseen aseiden myyntiin Iraniin Nicaraguan vasemmistolaista hallitusta vastaan taistelevien contrien rahoittamiseksi. Vyyhdestä löytyy yhteyksiä Italian puoluekoneistoon ja pääministeri Silvio Berlusconeen. Vasta vuonna 2006 oikeudenkäynnissä vahvistettiin, että Calvi murhattiin kuristamalla ennen köyteen nostamista, mutta ketään ei ole syytetty eikä tuomittu tässä jutussa.

On huolestuttavaa, ettei BCCI:n kaltaista monikansallista roistopankkia paljastunut vuosikausiin, koska se kertoo poliitikkojen ja virkamiesten sekaantumisesta huumerahoitukseen. Kun USA:n suurimman pankin, Wachovia-pankin, liki 400 miljardin dollarin rahanpesu paljastui vuonna 2008, tapahtui se pankin yhden työntekijän moraalisen ratkaisun takia eikä pankin johdon, sitä valvovien viranomaisten tai poliitikkojen ansiosta. Ketään ei tuomittu vankilaan, mutta hälytyksen antanut työntekijä joutuu elämään varovaisesti loppuelämänsä.

Se tosiasia, ettei Noriegan pidättäminen saanut aikaan minkäänlaista huumepulaa tai edes huumeiden hintojen nousemista, todistaa näiden henkilöiden takana olevasta toiminnasta, mitä yksittäisten toimijoiden poistaminen ei pysäytä. Jopa YK:n huumevalvontaorganisaatio on esittänyt arvostelua siitä, että huumeiden rikosvalvonta pidättää pieniä tekijöitä muttei pysty vaikuttamaan isojen tekijöiden toimintaan aivan kuin nämä nauttisivat suojelusta. Mutta YK ei pysty arvostelemaan USA:ta eikä mainitsemaan avoimesti nimiä.

Vuonna 1991 Kalifornian yliopiston englannin filologian professori Peter Dale Scott ja San Francisco Chroniclen taloustoimittaja Jonathan Marshall julkaisivat kirjan Cocaine Politics, jossa he tuovat esille Kerryn raportista poisjätettyjä asioita. Kirja kertoo USA:n hallinnon pitkäaikaisemmasta ja aktiivisemmasta osallisuudesta maailmanlaajuiseen huumekauppaan kuin mitä Kerryn raportti pystyi esittämään hallinnon jarrutuksen ja peittelyn takia.

Vasta vuonna 1999 CIA:n tarkastaja Britt Snider myönsi senaatin komitean edessä, että CIA salli Nicaraguan contra-sissien salakuljettaa suuria kokaiinimääriä 1980-luvulla sekä jalostaa aine ”crackiksi” katujengien kaupiteltavaksi. Senaatin komitea totesi mm. että ”CIA:n työntekijät eivät tehneet mitään todistaakseen tai kumotakseen huumeiden salakuljetuksesta koskevaa tietoa, vaikka heillä olisi ollut siihen tilaisuus. Joissakin tapauksissa huumesyytöksen vastaanottaminen ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä ja bisnes sujui kuten aina ennenkin”. (Cox 2010; Snider 2008)

Keski-Amerikan huumekuviot 1980-luvulla eivät olleet mikään poikkeus säännöstä vaan osa pitkäaikaista kehitystä, jossa tiedustelupalveluiden liittoutumat, sotilaalliset operaatiot ja virkamiesten lahjonta sekoittuvat toisiinsa. Tämä kuvio ei osoita lainkaan laantumisen merkkejä. Huumesota on osa USA:n maailmanlaajuista valtapolitiikkaa, jolle huumepolitiikka on alisteisessa asemassa: sen roolina on ollut tarjota välineitä USA:n ulkopolitiikan toteuttamiseen. (Scott 1991, 186 - 187; Nadelman 1993, 251 - 252)

Huumesodan taustajoukot

Huumesodan natsijuuret

Vuonna 1985 Josef Mengelen jäännösten löytyminen Brasiliasta nosti kansainvälisen mediakohun. Auschwitzin kuolemanenkeliksi nimetty Mengele suoritti keskitysleirivangeilla julmia epätieteellisiä kokeita, pakeni sodan jälkeen ensiksi Argentiinaan ja myöhemmin Paraguayhin ja Brasiliaan. Tämä kohu liittyi natsirikollisten paljastumiseen aina USA:n ja YK:n hallintojärjestelmien huippua myöten.

3343aIran-contra skandaalin yhteydessä julkisuuteen nousi nimi Klaus Altman, oikealta nimeltään Klaus Barbie ja lempinimeltään Lyonin teurastaja. Britannian ja USA:n tiedustelupalvelut suojelivat ja työllistivät Klaus Barbieta vuodesta 1945 vuoteen 1955 osana laajaa, natseja työllistänyttä Neuvostoliiton vakoiluoperaatiota kenraali Reinhard Gehlenin johdolla. Kun Lyonin sotilastuomioistuimet tuomitsivat Barbien poissaolevana syylliseksi kidutukseen, teloituksiin, karkotuksiin ja ryöstöihin, auttoivat amerikkalaiset häntä muuttamaan Argentiinaan Juan Peronin suojelukseen vuonna 1951 ja Boliviaan vuonna 1955. Länsi-Saksan tiedustelupalvelu hoiti hänen palkanmaksunsa.

Ranskan agenttien päästyä Barbien jäljille USA:n armeijan tiedustelupalvelu CIC otti yhteyttä kroatialaiseen katolisen kirkon pappiin Krunoslav Draganoviciin, joka oli järjestänyt ”rottalinjan” auttamaan satoja natsiupseereita pakenemaan Euroopasta. Pappi Draganovic järjesti Barbielle uudet henkilöllisyyspaperit ja kuljetuksen niin, että Barbie pakeni Saksasta Italian ja Argentiinan kautta Boliviaan, missä hän asui 30 vuotta.

Vuonna 1971 natsien jäljittäjät löysivät Klaus Barbien Klaus Altmannin nimellä Boliviasta, missä hänestä oli tullut huumekunkku ja sotilaskouluttaja. Boliviasssa oli vallassa uusi juntta, ja sen johtaja Hugo Banzer oli tehnyt Altmanista Bolivian kunniakansalaisen vastineeksi Barbien Gestapo-asiantuntemuksesta. Barbie oli perehdyttänyt bolivialaisia sähkökidutuksen saloihin ja opettanut, miten hän oli Ranskassa kuulustellut ihmisiä pistelemällä pitkiä neuloja syvälle näiden rintakehään tai ruiskuttamalla happoa miesten kiveksiin.

Kenraali Luis Garcia Meza kaappasi vallan 17.7.1980 Barbien ja italialaisen oikeistoterroristin Stefano Delle Chiaien tukemana. Meza tarvitsi Barbieta ja muita entisiä natseja kouluttamaan ja johtamaan kuolemanpartioita. Tämä hallitus tunnettiin kansainvälisesti kokaiinin salakuljettajien tukemisesta ja High Times -lehti kehotti lukijoitaan boikotoimaan bolivialaista marssipulveria. Oppositio tukahdutettiin väkivaltaisesti ja arviolta 1000 ihmistä sai surmansa tänä aikana. Mezan hallinto kaatui jo seuraavana vuonna ja hän sai 30 vuoden tuomion ihmisoikeusrikoksista. Klaus Barbieta ei syytetty mistään ja hänet luovutettiin Ranskaan oikeudenkäyntiä varten vasta vuonna 1983. 

Barbien tarinaan liittyy mm. Argentiinan sotilasjuntan kenraali Suarez Mason, jonka johtama First Army Corps oli perustana laajalle Andean Brigade nimellä tunnetulle militaristiselle ja äärioikeistolaiselle yhteenliittymälle, jonka tavoitteena oli kaataa ”kaikki vasemmistolaiset hallinnot” Etelä- ja Keski-Amerikassa. Kun Argentiinan juntta kaatui hävittyään Falklandin sodan Englantia vastaan, jatkoi Mason vastavallankumouksellista toimintaa ja laajamittaista huumekauppaa muissa maissa.

Barbien urassa yhdistyvät Rooman katolisen kirkon P2 looshi, natsirikollisia pakoon kuljettanut Ricord-verkosto, contra-sissit, Argentiinan sotilasjuntta ja Bolivian vallankaappaus, Andean Brigade, vastavallankumoukselliset piirit, tiedustelupalvelut ja huumekauppa. (Scott 1991, 42, 44 - 47, 85; Davenport-Hines 2001, 347; IWG 2007, 13, 17)

Kurt Waldheim

Kurt Waldheim YugoslaviaKurt Waldheim toimi YK:n pääsihteerinä vuosina 1972 - 1981 ja Itävallan presidenttinä 1986 - 1992 ja hänen natsitaustansa paljastui presidentinvaalien aikaan. Hän itse väitti opiskelleensa lakia toisen maailmansodan aikana, mutta oli ollut ennen sotaa SA-järjestön upseeri ja palvellut SS-upseerina Balkanilla. CIA:n tietojen mukaan Waldheim lähetti siviiliväestöä pakkotyö- ja kuolemanleireille, levitti antisemiittistä propagandaa, pahoinpiteli ja teloitti liittoutuneiden sotilaita ja suoritti siviilien kostoteloituksia. Omien sanojensa mukaan hän oli tehnyt kirjallisia töitä. Tutkimusten jälkeen Waldheim vapautettiin sotarikoksia koskevista syytteistä vuonna 1992, mutta sai pysyvän porttikiellon Yhdysvaltoihin.

Sodan jälkeen Waldheim oli ollut CIA:n palveluksessa ja YK:n turvallisuusneuvosto nimitti hänet YK:n pääsihteerin virkaan Nixonin ollessa USA:n presidentti ja Waldheim nimitti Gabriel Nahasin INCB:hen, jonka pitäisi olla tieteellisesti ja poliittisesti uskottava YK:n alainen huumesopimusten noudattamista valvova lautakunta. Kurt Waldheim oli yksi niistä lukemattomista natsirikollisista, jotka saivat toisen maailmansodan jälkeen jatkaa normaalia elämää kylmän sodan takia, mitä ei voi selittää muuten kuin eri maiden tiedustelupalveluiden antamalla tuella.

Kurt Waldheim nousi maailman politiikan huipulle YK:ssa ja Klaus Barbie sekaantui mustimpiin lukuihin Etelä-Amerikan lähihistoriassa. Kumpikin oli tärkeä osa kansainvälisessä huumesodassa vaikka näennäisesti ”rintaman eri puolilla” ja olivat linkkejä kommunismin vastaiseen kylmään sotaan. Molemmat paljastuivat vasta 1980-luvulla, liki neljä vuosikymmentä ihmiskuntaa vastaan tekemiensä rikosten jälkeen. (Ruffner 2007, IWG 2007, 18)

Kansainvälisen huumesodan ja marihuanan kieltolain kannalta keskeisin natsirikollinen oli Kurt Waldheim. Hän antoi Gabriel Nahasille merkittävän aseman YK:ssa, mistä saattoi ohjata kannabiksen vastaista liikettä 1970-luvulla, jolloin yleinen käsitys sen haitallisuudesta oli muuttumassa ja huumepolitiikka avautumassa demokraattisen keskustelun piiriin.

YK perustettiin ihmisoikeusjulistuksessa julkilausutuille periaatteille turvaamaan rauha ja ihmisten tasa-arvo. Sotarikollisen nousu sen johtoon kymmeneksi vuodeksi oli takaisku noiden periaatteiden toteutumiselle ja YK:n toiminnan pohjanoteeraus.

Reinhard Gehlen ja natsiverkosto

Reinhard Gehlen oli Natsi-Saksan armeijan itärintaman tiedustelupalvelun johtaja, joka tajusi ennen sodan loppumista turvata selustansa kokoamalla oma sisäpiiri luotettavista vakoilijoista ja siirtämällä mikrofilmille Neuvostoliittoa koskeva tiedustelumateriaali. Natsi-Saksan hävittyä Gehlen antautui USA:lle, luovutti heille tiedustelumateriaalinsa ja tarjosi palvelujaan. USA:n presidentti Truman myönsi Gehlenille immuniteetin sotarikossyytteitä vastaan ja CIA:n edeltäjä OSS perusti operaatio Gehlenin, Gehlorg, vakoilemaan Neuvostoliittoa. Operaatio Gehlenistä syntyi myöhemmin Länsi-Saksan tiedustelupalvelu BND, USA:n tiedustelupalvelu CIA ja Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO. CIA:n salainen operaatio Paperclip, paperiliitin, toimitti Euroopasta Amerikan mantereelle tuhansia sotarikollisia erilaisiin pimeisiin kylmän sodan operaatioihin.

Gehlen2Kylmä sota lopetti Saksan sotarikollisten rankaisemisen: mm. teollisuuspohatta Krupp, joka oli saanut 12 vuoden tuomion orjatyövoiman käytöstä, vapautettiin kahden vuoden jälkeen ja hänen omaisuutensa palautettiin. Saksalainen Dresdner Bank valittiin hoitamaan Länsi-Saksan valuuttaa, vaikka se oli ollut natsien käyttämä pankki, jonka johdossa istui entisiä natseja. Enemmistö Nurnbergin oikeudenkäynnissä tuomituista vapautettiin kahden vuoden sisällä, mutta suuri yleisö jäi siihen käsitykseen, että jonkinlainen oikeus oli tapahtunut.

Pystyttäessään Gehlen-operaation Länsi-Saksassa USA auttoi vanhan natsibyrokratian jatkumista. Otto von Bolschwing ja Hans Globke ovat esimerkkejä tämän verkoston vaikutusvallasta toisen maailmansodan jälkeisessä kehityksessä. Otto von Bolschwing oli Adolf Eichmanin opettaja juutalaisten tuhoamisessa. Hänet siirrettiin 1950-luvulla Yhdysvaltoihin, missä hän nousi Nixonin sisäpiirin avustamana merkittäviin johtotehtäviin pankki- ja viestintäaloilla. Näistä asemista käsin hän sekaantui Iran-Contra operaatioon sekä Argentiinan ja Chilen sotilasvallankaappauksiin. (IWG 2007, 17)

Hans Globke laati Natsi-Saksan ns. Nurnbergin lait, joiden perusteella juutalaiset suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän kohosi vuonna 1960 Länsi-Saksan ensimmäisen valtakunnan kanslerin Konrad Adenauerin turvallisuusneuvonantajaksi, joka piti yllä yhteyksiä CIA:han ja NATO:on. Länsi-Saksan ylin johto oli tiukasti vanhojen natsijohtajien käsissä. Konrad Adenauerin kaudella natsihallinto integroitiin osaksi Länsi-Saksan hallintoa. Länsi-Saksan NATO-sopimukseen liitettiin salainen ehto, ettei sen palveluksessa olevia äärioikeistolaisia aseteta lain eteen. Itä-Saksan tiedustelupalvelu oli myös entisten SS-miesten hallussa ja siitä puolestaan tuli itäblokin muiden kommunistimaiden esikuva ja malli.

Adolf Eichmannin pidätys vuonna 1960 lähetti sokkiaallon läpi CIA:n tiedusteluorganisaation, missä pelättiin Eichmannin mahdollisia paljastuksia muista paossa olevista natsirikollisista ja Euroopan maihin luoduista salaisista armeijakunnista, joista nykyiset uusnatsijärjestöt saivat alkunsa. Länsi-Saksan kansleri Adenauer uhkasi Israelia aseiden vientikiellolla jos oikeudenkäynti laajentuisi koskemaan hänen hallituksensa ministereitä ja hallinnon korkeita virkamiehiä.

Länsi-Saksa perusti työryhmän minimoimaan oikeudenkäynnin mahdollisia haittavaikutuksia Länsi-Saksalle. Työryhmää johti Hans Globke. Life-lehti oli julkaisemassa artikkelia Eichmannista ja siinä mainittiin myös yhteydet Globkeen. Adenauer painosti CIA:n johtajaa Allen Dullesia sensuroimaan Globken nimi pois jutusta ja artikkeli julkaistiin ilman sitä. (Ganser 2005; IWG 2007, 91)

Hans-Ulrich Rudel ja uusnatsiliike


7940402 1074001730Hans-Ulrich Rudel pakeni toisen maailmansodan jälkeen Argentiinaan ja Paraquayhin ja palattuaan 1950-luvulla Länsi-Saksaan hänestä tuli menestyvä liikemies, joka julkaisi kansallissosialistista aatetta puolustavan kirjan. Hän nousi avoimesti uusnatsistisen puolueen Deutsche Reichspartein johtajaksi, mikä on nykyisen Nationaldemokratische Partei Deutschlands (NPD) edeltäjä. Vuonna 1976 Länsi-Saksassa syntyi ns. Rudel-skandaali, kun armeijan kenraalit osoittivat julkisesti tukensa Rudelille.

Natsien jättämää perintöä väheksyneet saivat ikävän muistutuksen vanhoista ajoista, kun Saksassa paljastui vuonna 2011 NPD:n terroristisolun tehneen vuosien mittaan lukuisia murhia ja pankkiryöstöjä poliisin ja tiedustelupalvelun katsoessa muualle. Esimerkiksi yhden turkkilaisen murhaa selvittämään asetettiin 160 poliisin erikoisryhmä. He totesivat uhrin olleen huumekauppias ja turkkilaismafian olleen murhan takana. Näin laajamittainen peittely ei ole mahdollista ilman, että uusnatsistista terroriryhmää tuetaan ylhäältä päin.

Natsiyhteys on yksi linkki järjestäytyneen kansainvälisen rikollisuuden ja huumesodan välillä. Toimijat ovat vaihtuneet, mutta yhteys säilyy, kun nykyiset huumeorganisaatiot ovat saaneet koulutuksensa ja oppinsa natsien kouluttamilta vastavallankumouksellisilta joukoilta. Etelä- ja Väli-Amerikan maissa huumesotaan koulutettujen joukkojen käyttäminen nykyisessä terrorismin vastaisessa sodassa Irakissa, Afganistanissa ja muualla kriisialueilla yhdistää vanhojen natsien opetukset nykyaikaiseen tapaan toteuttaa sekä terrorismin vastaista sotaa että huumesotaa.

Nixon tai Reagan eivät yksinään pystyneet aloittamaan huumesotaa, vaan siihen tarvittiin satojen tuhansien ihmisten panos, ja siksi sellaisten henkilöiden osallisuus kuten Gehlen, Barbie, Waldheim, Nahas ja Idänpään-Heikkilä oli ratkaisevan tärkeä projektin onnistumiselle. Gehlen-operaation kautta natsisotarikolliset pääsivät vaikuttamaan tärkeiltä paikoilta maailman tapahtumiin. Waldheim nosti YK:n huumebyrokratian johtoon Gabriel Nahasin, jonka kehittämät kannabiksen vastaiset opit Juhana Idänpään-Heikkilä toi Suomeen.

USA:n kongressin laatima raportti armeijan ja CIA:n natsiyhteyksistä valmistui vuonna 2007. Vuonna 1984 natsitutkimusten ollessa vielä täysin kesken USA:n kongressi myönsi CIA:lle poikkeuksen Freedom of Information Act:sta, jonka perusteella CIA:n ei tarvitse luovuttaa ”operationaalisia dokumentteja” kansallisen turvallisuuden nimissä. Myöhemmin tämä varaus on osoitettu turhaksi, mutta CIA panttaa edelleen keskeisiä dokumentteja koskien Gehlen- ja Paperclip-operaatioita, koska ne voivat paljastaa totuuden kylmän sodan syttymisestä. Kysymys, oliko sen syynä muutaman sotarikollisen yritys pelastaa oma nahka, jotka USA:n hallinto osti kalliilla poliittisen paranoiansa vallassa, on edelleen auki. (Feinstein 2005)

Iran - contra skandaali osoitti hyvin pienen ryhmän vallan huipulla pystyvän tekemään vaarallisia asioita kansakunnan selän takana. Sama pätee koko huumesotaan: muutama sotahullu sai massat reagoimaan huumeisiin kuin niiden käyttö suistaisi maapallon radaltaan siinä, missä tupakka ja alkoholi olivat epäonnistuneet.

Bolschwing ja nykyaikainen huumesota


Bolschwing Albrecht Otto VonEsimerkki natsien rehabilitoinnista USA:n hallintoon on Otto von Bolschwing, joka sai USA:n kansalaisuuden vuonna 1959, samana vuonna, jolloin John F. Kennedy haastoi varapresidentti Nixonin presidentinvaaleissa. SS-kapteeni Otto von Bolschwing mm. opetti Adolf Eichmannin tuhoamaan juutalaisia. Toisen maailmansodan jälkeen hän toimi Gehlen operaatiossa USA:n armeijan tiedusteluosastossa OSS:ssa, minkä jälkeen muutti Yhdysvaltoihin. On arveltu, että Bolschwing alkoi johtamaan Gehlen-operaatiota USA:ssa Reinhard Gehlenin palattua Länsi-Saksaan johtamaan sen tiedustelupalvelua. (IWG 2007, 17)

Nixonin ”poliittinen kummisetä” Elmer Bobst tarjosi Bolschwingille kansainvälisen markkinoinnin johtajan paikan lääkeyhtiö Warner-Lambertissa, joka sulautui myöhemmin tunnetun metadonin valmistajan lääkeyhtiö Pfizerin kanssa. Pfizer oli ostanut metadonpatentin toisen maailmansodan jälkeen yhdellä dollarilla. Metadon on synteettinen opioidi, jonka natsit keksivät vuonna 1937 ja joka aiheuttaa vielä vaikeammin hoidettavaa riippuvuutta kuin heroiini, minkä takia ”metadonhoidossa” olleista narkomaaneista tulee loppuiäkseen metadonriippuvaisia, valtion narkomaaneja. Metadonista tuli Nixonin huumetsaarin Robert Dupontin kaudella virallinen ”opiaattivieroituslääke”. Metadonia pidettiin ihmelääkkeenä huumeita vastaan niin, että jopa marihuanan poltosta kiinnijääneitä nuoria laitettiin metadonkuurille.

John Paul Getty jr. oli Trans International Computer Investment Corporationin, TCI:n, johtaja ja hän värväsi Otto von Bolschwingin yhtiön toimitusjohtajaksi vuonna 1970. Kun TCI:stä tuli osa USA:n armeijaa, läpäisi von Bolschwing armeijan turvallisuusselvityksen. TCI oli osallisena mm. Iran-contra operaatiossa. (Carey 1981, Ganser 2005)

Sommerlath ja ”moraalinen enemmistö”


Toinen esimerkki on tehtailija Walter Sommerlath, joka teki Saksan armeijalle sotakalustoa juutalaiselta tehtaanomistajalta pakolla otetussa tehtaassa ja siirtyi sodan jälkeen omaisuutensa ja perheensä kanssa Brasiliaan, missä ruotsalainen teräsyhtiö Uddeholm tarjosi hänelle työpaikan aluejohtajana. Sommerlath oli ollut ruotsalaisten terästuottajien asiakas toisen maailmansodan aikana ja hänen tyttärestään Silviasta tuli Ruotsin kuningatar vuonna 1976, jolloin myös hänen isänsä menneisyys alkoi tulla julkisuuteen. Sommerlath kiisti loppuun saakka menneisyytensä ja kuningatar Silvia on ollut varovainen kommentoidessaan perheensä varallisuuden taustaa.

1055753Vuonna 2010 Ruotsin TV4 kanava esitti dokumentin Walter Sommerlathin natsimenneisyydestä. Tiukan kiistämisen jälkeen todistusaineiston käytyä vastaansanomattomaksi turvautui Silvia vanhaan natsipuolustukseen, että natsien oli pakko marssia samaan tahtiin. Hitler, Mengele ja muut hirmuhallitsijat eivät olisi kuitenkaan kyenneet hirmutekoihinsa ilman Waldheimin, Sommerlathin ja tuhansien heidän kaltaistensa ”hyvää tarkoittavien” mutta kunnianhimoisten miesten tukea ja panosta. Seuraavaksi Silvia yritti selitellä isänsä valmistaneen leluja lapsille ja hiustenkuivaajia, vaikka todistusaineisto osoittaa Sommerlathin valmistaneen sotakalustoa Hitlerin armeijalle.

Syksyllä 2011 Silvia vaihtoi puolustuksekseen sen, kuinka hän jo opiskeluaikana inhosi huumeita käyttäviä opiskelijatovereitaan: ”Opiskelin kukkaisvallan aikana. Opiskelijoiden keskuudessa näki, miten huumeet vaikuttivat ja millaiseen kurjuuteen ne johtivat”, Silvia muisteli Dagens Nyheterin haastattelussa.

Silvia ei tietenkään ole tilivelvollinen isänsä teoista, mutta hän jatkaa isänsä ideologiaa tekemällä inhostaan moraalin muille ihmisille ja propagoimalla natsien Rauschgiftbekämpfung’ia eli huumesotaa. Reaganin kaudella 1980-luvulla ns. moraalinen enemmistö koostui kristityistä fundamentalisteista ja äärioikeistolaisista, joilla oli varmat käsitykset ”muista”. Uskonsa antamalla varmuudella he tekivät saman virheen kuin natsit ja kommunistit, eli tuomitsivat muut ihmiset omien moraalikäsitystensä pohjalta. Silvian maailmankuvassa kannabiksen käyttäjät ovat nykyajan juutalaisia.

Ruotsin kuningashuone on muutenkin kuin kansainvälinen huumesota pienoiskoossa: kuningas kaveeraa maailman pahimpien itsevaltiaiden, suuryritysten johtajien sekä bulvaaniensa kautta järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Ruotsin valtion pankin holvissa on juutalaiskultaa muistona kaupankäynnistä Natsi-Saksan kanssa toisen maailmansodan aikana. Kuningatar hoitaa PR:n suureen yleisöön moralisoimalla huumeista ja edustamalla ”huumeiden vastaisia” järjestöjä, joita suuryritykset sponsoroivat hankkiakseen moraalista pääomaa moraalittomille liiketoimilleen.

Kuningatar vetoaa lapsen oikeuksiin esiintyessään huumeiden vastaisissa tilaisuuksissa mutta ei puhu ihmisoikeuksista tavatessaan maailman pahimpia itsevaltiaita aivan kuin nämä oikeudet olisivat ristiriidassa.

Huumeiden vastainen bisnes


Huumeiden vastaisten organisaatioiden lukuisuus ja näiden keräämien nimilistojen miljoonat allekirjoitukset antavat mielikuvan laajojen kansanosien mobilisoinnista. Keskeiset henkilöt toimivat useissa organisaatioissa luoden mielikuvaa laajoista kansanjoukoista.

Robert DuPont toimii järjestöissä Drug-Free America Foundation, DFAF, ja World Federation Against Drugs, WFAD, sekä huumetesti- ja metadonbisneksessä. Robert DuPont perusti DEA:n johtajan Peter Besingerin kanssa konsulttiyrityksen, joka mm. auttaa työpaikkojen huumetestauksen perustamisessa. Gabriel Nahas on toiminut INCB:ssä, ECAD:ssa ja EuRAD:ssa. Huumeiden vastaiset järjestöt kautta maailman hyödyntävät hänen tuottamaansa propagandaa.

Herbert D. Kleber on Partnership for a Drug-Free America, PDAF:n, tieteellinen konsultti ja toimii myös Betty Ford -instituutissa ja DARE American tieteellisessä lautakunnassa. Vuosina 1989 - 1991 hän oli valkoisen talon huumetoimiston, ONDCP:n, kysynnän vähentämisen johtajana, mitä ennen hän toimi Yalen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian professorina vuosina 1966 - 1989.

802870862 Dec80af748 OCalvina Fay oli ennen siirtymistään DFAF:n puheenjohtajaksi Houston Drug-Free Business Initiative -ryhmän johdossa, jota huumetestausyritys Drug Screens, Inc. sponsoroi. Julkisuudessa useiden huumeiden vastaisten organisaatioiden edustajana ja marihuanan vastustajana viime vuosina julkisuudessa paljon esiintynyt tohtori Eric Voth on DFAF:n konsultti sekä Institute on Global Drug Policyn puheenjohtaja ja hänen vaimonsa Michelle Voth on National Family Partnership, NFP:n, johtokunnassa.

Drug Free America -verkosto koostuu Drug Free America Foundation -säätiöstä, joka oli aiemmin nimeltään Straight Inc. Tämän lisäksi verkostoon kuuluu:

  • Drug Free Schools Coalition, jonka johtaja on David Evans ja jonka johdossa on huumetesteillä rahaa tahkoavan Drug and Alcohol Testing Industry Association (DATIA) entinen puheenjohtaja Colleen Wienhoff. Evans kuuluu myös The Legal Foundation Against Illicit Drugs -säätiöön, jonka perusti Calvina Fay, DFAF:n puheenjohtaja.
  • Save Our Society From Drugs, jonka perusti Betty Sembler.
  • International Scientific and Medical Forum on Drug Abuse, joka on DFAF:n yksi alajärjestö. Sen jäsen Cassian Newton oli Straight Inc:n kansallinen johtaja, joka joutui jättämään järjestön vuonna 1990 väärinkäytöstuomion jälkeen, mutta hän perustikin oman nuorten vieroitusketjun. CBS:n paljastettua hänen toimintansa laittomuuden hän sai asian hoidettua maksamalla 45 000 dollaria syyttäjille. Tapauksen jälkeen hän muutti nimensä isä Cassianiksi ja liittyi DFAF:n Floridan osastoon. DFAF:n konsultti Robert Dupont on myös ISMFDA:n jäsen.
  • Institute on Global Drug Policy on DFAF:n alajärjestö.
  • Students Taking Action on Drugs on DFAF:n alajärjestö.

Kaikki nämä erilaiset järjestöt ovat muutamien keskeisten henkilöiden pyörittämiä. Nahas, DuPont, Sembler, Voth ja Fay toimivat eri rooleissa organisaatioissa DFAF, WFAD, ECAD ja EuRAD. Calvina Fay on mukana DFAF:ssa ja WFAD:ssa, mutta hän on myös ollut antamassa EU:n parlamentille lausuntoa haittojen vähentämispolitiikkaa vastaa ECAD:n edustajana vuonna 2005. YK:ssa hän edustaa DFAF:ää kansalaisjärjestön roolissa. (Fay 2005, Vienna NGO Committee on Narcotic Drugs)

Vuonna 1996 Betty Sembler osallistui NIDA:n huumeiden väärinkäytön ehkäisyn kansalliseen konferenssiin ja vuonna 1997 hän esiintyi todistajana USA:n edustajainhuoneen järjestämässä kuulemistilaisuudessa lääkekannabiksesta.

2072 BettysemblerBetty Sembler on häikäilemätön propagandisti. Vuonna 2004 hän kirjoitti USA:n edustajainhuoneen jäsenille näiden käsitellessä lakialoitetta, joka olisi kieltänyt liittovaltion puuttumisen osavaltioiden hyväksymiin kannabislainsäädäntöä lieventäviin lakeihin: ”Kannabiksen laillistamisesta hyötyvät tahot eivät välitä ihmisen vapaudesta eivätkä kansakuntamme lapsista. He haluavat ainoastaan rikastua.”

Vuonna 2002 USA:n korkein oikeus päätti sallia valtion rahoittamissa kouluissa kouluohjelman ulkopuolella järjestettävään toimintaan osallistuvien koululaisten satunnaisen huumetestauksen. Jo ennen päätöksen syntymistä oli Drug and Alcohol Testing Industry Association (DATIA) ilmoittanut kokouksesta Washingtonissa, jonka aiheena oli koululaisten huumetestaus. Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen kokouskutsu muutettiin muotoon ”Nyt kun korkein oikeus on päättänyt koulun järjestämään toimintaan osallistuvien huumetestaamisen olevan perustuslain mukaista...”.

DATIA:n kokouksen tukijoita olivat mm. DFAF, Institute on Global Drug Policy (DFAF:n jaosto), International Scientific and Medical Forum on Drug Abuse (jota Calvina Fay johtaa ja hän on myös DFAF:n johdossa), Legal Foundation Against Illicit Drugs (Calvina Fay, Carla Lowe ja Joyce Nalepka perustajia); Drug Free Kids: America's Challenge (Carla Lowe ja Joyce Nalepka); sekä Save Our Society From Drugs (Betty Semblerin perustama). Tämä korkeimman oikeuden päätös on vain yksi esimerkki Semblereiden ja heidän liittolaistensa vaikutusvallasta Washingtonissa. (Fager 2002)

DEA:n museosäätiö myönsi vuonna 2008 Betty Semblerille palkinnon hänen elämäntyöstään ja vuonna 2009 Floridan kuvernööri nimitti Betty Semblerin vuoden naiseksi huumeiden vastaisesta työstä.

Yhä edelleen liittovaltion varoilla ylläpidetään paikkoja, joissa Straight Inc:n tapaan murretaan nuorten tahto heidän ”eheyttämiseksi”. Yhä edelleen Suomessa nousee esille vaatimuksia nuorten pakkohoidosta, vaikka esityksien perustana ei ole esittää mitään tutkittua tietoa pakkohoidon ja varsinkaan fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn vaikutuksista huumeista luopumiseen.

Huumetyö


Straight Inc:n kehitys ”hoitoa” tarjoavasta yhtiöstä huumepoliittiseksi painostusjärjestöksi oli yleinen suuntaus. Vanhempien yhdistysten kehittämä ”huumetyömalli” ei ole hoitoa eikä vieroitusta, vaan propagandan ja symbolisten viestien lähettämiseen keskittynyttä bisnestä, jota valtio ja suuryritykset rahoittavat. Heidän tuote on huumevalistus, joka voi nykyään olla ”nettiprojekteja”, joissa esitetään hymyileviä ja reippaita nuoria.

Mainos- ja PR-teollisuus löysi huumeiden vastaisen bisneksen Reaganin kaudella. Partnership for a Drug-Free America (PDFA) väittää kotisivuillaan, että perustamisestaan vuonna 1987 lähtien se on estänyt 7,4 miljoonan ihmisen ajatumisen huumeiden käyttäjäksi. Tämä väite on ymmärrettävissä yrityksen taustan kautta: PDFA on mainosalan ammattilaisten kehittämä ”voittoa tavoittelematon” organisaatio, joka saa yhteiskunnalta varoja huumeiden vastaisten kampanjoiden kehittämiseen, eli lähettää veronmaksajien rahoilla symbolisia viestejä yhteiskuntaan. Sen alkuperäinen nimi oli Media-Advertising Partnership for a Drug-Free America, jonka American Association Advertising Agencies (AAAA) kehitti ja jonka nykyinen nimi on The Partnership at Drugfree.org. PDFA:n väite on törkeä valhe, koska YK arvioi tällä hetkellä maailmassa olevan vähintään 250 miljoonaa huumeiden käyttäjää.

PDFA oli julkisen kohun kohteena kun päihde- ja lääketeollisuus paljastuivat sen rahoittajiksi. Sen sponsoreina on ollut mm. Jim Beam, Philip Morris, Marlboro, Busch Beer, R.J. Reynolds, Bristol Meyers-Squibb, Merck, Procter & Gamble. Vuodesta 1997 lähtien PDFA on julkistanut vain lääkeyhtiöiltä saamansa tuet.

Nämä sponsorit ovat julkisesti kertoneet tukensa ja saaneet ne yhteiskunnalta verohelpotuksina takaisin. Huumeiden vastainen toiminta tukee päihteiden myyntiä ja huumetestibisnes lääkeyhtiöiden voittoja. Mainos-, lääke-, päihde- ja huumetestibisnes ovat löytäneet huumesodassa yhteiset edut.

Suurimmat voittonsa PDFA tekee yhteiskunnan verovaroilla, koska sen kampanjat rahoitetaan lainvoimaisella yhteistyöllä (National Youth Anti-Drug Media Campaign) valtion rahoilla yhteistyössä Valkoisen talon Office of National Drug Control Policyn (ONDCP) kanssa. ONDCP maksaa miljoonia TV-yhtiöille näiden mainosten levittämisestä, minkä lisäksi se maksaa huumeiden vastaisten viestien sijoittamisesta ohjelmiin, kuten suosituihin sketsisarjoihin.

Näiden viestien vaikutusta ei arvioida, vaan kaikki perustuu yksinkertaiselle Just say no -ajattelulle. Usein kampanjoiden taustalla on aivan muita syitä, kuten osavaltioiden päätöksentekoon vaikuttaminen. Aina kun huumeiden käytössä voidaan havaita tilastollista laskua, ottavat ONDCP, PDFA ja muut ”huumeiden vastaista työtä tekevät” ansion itselleen. Jos huumeiden käytössä tapahtuu nousua, on syy jonkin muun kuten lääkekannabiksen, jota Obaman huumetsaari Gil Kerlikowske on syyttänyt toistuvasti nuorten kannabiksen käytön yleistyessä ja tupakan suosion laskiessa.

Lainvalvontabisnes

Kaksi liikemiestä perusti Corrections Corporation of American (CCA) vuonna 1983 ja Tennesseen republikaanisen kuvernöörin Lamar Alexanderin puoliso Honey Alexander sijoitti siihen 8900 dollaria. Vuonna 1985 Lamar Alexander kannatti 250 miljoonan dollarin sopimusta, jolla CCA otti hoitaaksen Tennesseen vankilat. Honey Alexander myi osakkeensa vuonna 1989 133 000 dollarin voitolla. Semblerit tukivat Lamar Alexanderia republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi.

PrivateprisonVuonna 1985 USA:ssa oli vain viisi yksityistä vankilaa, joissa oli 2000 vankia. Vuonna 1989 presidentti George H. W. Bush ilmoitti uudesta 7,9 miljardin dollarin huumeiden vastaisesta strategiasta, mihin kuului lisää vankiloita ja hoitolaitoksia. Semblerit saivat tästä kakusta reilun osuuden. Vuonna 1995 USA:ssa oli kaksikymmentä yksityistä yhtiötä, joilla oli 100 vankilaa, joissa pidettiin 62 000 vankia. Vuonna 2002 yksistään CCA pitää 62 000 vankia. CCA:n osakekurssi nousi vuoden 1992 8:sta dollarista 30:een dollariin vuonna 1995.

George Bush vanhemman ensimmäinen huumetsaari oli William Bennett, joka vuonna 1989 kokosi yhteen merkittäviä amerikkalaisia auttamaan Bushin huumebudjetin laatimisessa. Nämä arvohenkilöt esittivät huumebudjetin korottamista 94%:lla huikeaksi 7,9 miljardiksi dollariksi, mihin sisältyi puoli miljardia hoitoon ja ennaltaehkäisyyn sekä tutkimukseen 1,72 miljardia dollaria. Tähän koolle kutsuttuun eliittiin kuului Mel Sembler, Robert DuPont, Carlton Turner, Joyce Tobias, Mac Vines ja joukko muita Straight Inc:iin kytköksissä olevia henkilöitä. Bush vanhemman kaudella huumesotaan käytetty rahasumma ylitti yksityiseen sairausvakuutukseen käytetyn 120 miljardia dollaria. (Fager 2002)

Vuonna 1988 kongressi sääti työpaikkojen huumelain, Drug-Free Workplace Actin, osana uutta kokonaisvaltaista huumelainsäädäntöä Omnibus Drug Initiative Act. Tämä laki vaatii kaikkia liittovaltion avustuksia nauttivia laitoksia ja yrityksiä pitämään työpaikkansa huumeettomana. Tämä laki antaa pienyrityksiä valvovalle liittovaltion virastolle oikeuden myöntää avustuksia ”pätevöityneille toimijoille”, jotka pystyvät tarjoamaan yrityksille huumetestausta, työntekijöiden huumevalvontaa ja muuta vastaavaa. Straight Inc. oli yksi näiden avustuksien saajia kuten myös National Drug and Alcohol Testing, Inc, joka on Straight Inc:n kumppani. Calvina Fay oli ennen siirtymistään DFAF:n johtopaikoille Houston Drug-Free Business Initiative -ryhmän johdossa, jota sponsoroi Drug Screens, Inc. huumetestausyritys. Robert DuPont puolestaan perusti DEA:n silloisen johtajan Peter Besingerin kanssa konsulttiyrityksen, joka mm. auttaa työpaikkojen huumetestauksen perustamisessa. Kuvaavaa DuPontin uralle on hänen julkaisemiensa kirjojen otsikot: huumetestaus vieroituslaitoksessa, huumetestaus vankilassa, huumetestaus kouluissa jne.

Huumesodan totalitaristiseen tyyliin kuuluu joidenkin korottaminen yli-inhimilliseen rooliin ja kansainvälisessä huumeiden vastaisessa liikkeessä tämä rooli on annettu Nils Bejerotille, jonka nimeä kantavaa palkintoa on alettu jakamaan huumehaukkojen vuosikokouksissa. Vuonna 2010 ensimmäisen Bejerot-palkinnon sai vastaanottaa YK:n huume- ja rikostoimiston UNODC:n johtaja Antonio Maria Costa. Palkinto edustaa sitä ”viisautta, myötätuntoa ja järkkymätöntä päättäväisyyttä, mikä leimasi Nils Bejerotia”.

Bejerotin työtä Ruotsissa jatkanut Per Johansson puolestaan palkittiin vuonna 2010 USA:ssa huumeiden vastaisella John P. McGovern -palkinnolla, jonka hänelle luovutti Robert DuPont. Barack Obaman huumetsaari Kerlikowske, entinen poliisipäällikkö, sai samassa tilaisuudessa oman mitalinsa.

Järjestöt, säätiöt, konferenssit jne. luovat vaikutelmaa, että koko kansakunta olisi mobilisoitunut huumeita vastaan. Todellisuudessa kaiken takana häärii samoja henkilöitä, jotka toimivat eri asemissa, vaihtavat asemia tai titteleitä, lopettavat vanhoja järjestöjä ja perustavat uusia. Huumeiden vastainen työ on kaikkea muuta kuin vieroitusta ja hoitoa. Se on propagandaa, kampanjointia, avustusten ja sponsoreiden hakemista, mitalien jakamista ja konferensseissa istumista  - sekä symbolisten viestien lähettämistä. Kaikkea tätä rahoitetaan valtioiden varoista ja suuryhtiöiden voitoista. Siksi tätä politiikkaa pitäisi kutsua suuryhtiöiden huumepolitiikaksi.

Alkoholin jälleenmyyjien yhdistys, olutteollisuus, poliisipäällystöliitto, huumepoliisiliitto sekä vanginvartijoiden päällystön liitto tukivat kannabiksen laillistamisen vastustajia vuoden 2010 kansanäänestyksessä Kaliforniassa. Vuonna 2008 vanginvartijoiden liitto käytti yli miljoona dollaria torjuakseen lakiehdotuksen, jonka mukaan ei-väkivaltaiset vangit olisi laitettu vankeuden sijasta huumehoitoon. Tämä olisi leikannut yhteiskunnan menoja ja vankiloiden jatkuvaa ylikuormitusta, mutta vanginvartijat pelkäävät pitkällä aikavälillä ammattikuntansa vallan heikkenemistä. Vankilabisnes on vain osa koko lainvalvontabisneksestä. Huumepolitiikassa häntä heiluttaa koiraa. (Huffington Post 21.9.2010)

Vanhempien yhdistykset onnistuivat luomaan mielikuvan siitä, että koko kansa on vaatimassa huumelakien tiukentamista Carterin kauden dekriminalisointikauden jälkeen. Vuonna 1986 aloitettiin pakollisten minimirangaistusten palauttaminen huumelakeihin ja vuonna 1988 säädettiin uusi huumeiden vastainen lainsäädäntö, joka oli edeltäjiään ankarampi: siinä säädettiin jopa kuolemantuomio ”huumekunkuille”. Ankarasta huumepolitiikasta tuli molempien puolueiden ajama asia niiden tarkkaillessa toisiaan siltä varalta, että toinen saataisiin näyttämään ”pehmeältä” huumeasioissa ennen vaaleja.

Presidentin huumetsaari

JohnwaltersJohn P. Walters toimi George W. Bush nuoremman USA:n huumetsaarina vuosina 2001 - 2009. Waltersin kautta hallitsi kolme asiaa: huumesodan kiihdyttäminen Latinalaisessa Amerikassa, lääkekannabispotilaiden ja reseptejä kirjoittavien lääkäreiden ahdistelu tarkoituksena lopettaa koko lääkekannabistoiminta USA:ssa sekä rodullisesti epätasa-arvoisen huumelainsäädännön uudistusten vastustaminen. Hänen kaudellaan Kanadassa vangittiin Marc Emery ja luovutettiin Yhdysvaltoihin tuomittavaksi kannabiksen siementen myymisestä ja varojen ohjaamisesta kannabiksen vapautusliikkeille. Kuuluisa koomikko Tommy Chong sai puolestaan vankeustuomion osana huumevälineitä vastaan suunnattua operaation Pipe Dreamia annettuaan hahmonsa kannabiksen käyttövälineiden mainontaan.

Huumetsaarin asema on tärkeä: hän hallitsee 19 miljardin dollarin huumeiden vastaisten ohjelmien budjettia ja toimii nuorisolle suunnatun Just say no -kampanjan moraalisena johtajana.

Walters on pitkän linjan huumeammattilainen, joka työskenteli mm. Bush vanhemman huumetsaarin William J. Bennetin varamiehenä. Hän on tällä hetkellä konservatiivista hyväntekeväisyyttä ohjaavan, 1970-luvulla perustetun Philanthropy Roundtablen puheenjohtaja. Hänen aikaisempi paikkansa oli New Citizenship Projectin johtajana. NCP on voittoa tavoittelematon uskonnon asemaa julkisuudessa promotoiva organisaatio, jota useat äärioikeistolaiset säätiöt rahoittavat ja jonka johtajana on toiminut mm. John McCain.

Vuonna 1994 perustettu NCP perusti vuonna 1997 Project for the New American Century -järjestön (PNAC), joka on yksi keskeisiä Bushin hallinnon ulkopolitiikan suunnittelijoita. Philantrophy Roundtable, NCP ja PNAC sijaitsevat samassa rakennuksessa, samassa kerroksessa ja Philantrophy Roundtablella sekä NCP:lla on lisäksi sama puhelinnumero Washingtonissa.

Project for the New American Century
on uuskonservatiivinen ajatushautomo, jonka tavoite on edistää USA:n maailmanvaltaa: sen laatima asiakirja Rebuilding America’s Defences suosittelee maailman sotilaallista hallitsemista. Tämä projekti oli NCP:n aloite ja monet PNAC:n jäsenistä olivat Bushin valtakaudella korkeissa tehtävissä. Monilla alkuperäisillä jäsenillä kuten Cheneyllä ja Bushin perheellä on vahvat sidokset öljyteollisuuteen. Kun World Trade Centerin kaksoistorni New Yorkissa tuli alas vuonna 2001, huomasivat he tilaisuuden tulleen toteuttaa PNAC:ssa luodut suunnitelmat USA:n armeijan yksityistämiseksi.

PNAC:lla on vahvat yhteydet American Enterprise Instituten (AEI) kanssa, joka on vuonna 1943 perustettu keskeinen konservatiivinen ajatushautomo, joka puolustaa vapaata kapitalismia ja sen jäseniä on jatkuvasti tärkeillä paikoilla USA:n hallinnossa.

Vuonna 1980 AEI tuotti 25 000 dollarilla raportin Cost-Benefit Analysis of Regulation: Consumer Products. Raportti oli suunnattu tupakointia vastustavia väitteitä vastaan siten, että tupakan aiheuttamia yhteiskunnallisia kustannuksia verrattiin muiden aineiden kuten alkoholin ja sakkariinin aiheuttamiin kustannuksiin. Tämä raportti oli osa tupakkateollisuuden Social Costs/Social Values Project -kampanjaa 1980-luvulla, jolla pyrittiin kaatamaan tuolloin esitettyjä väitteitä tupakointia vastaan.

Social Costs/Social Values Project oli tupakkayhtiöiden yhteinen kampanja, joka aloitettiin vuonna 1979 ja jonka tarkoitus oli kehittää yhtenäisiä ja kansainvälisiä välineitä tupakanvastaisten väitteiden kumoamiseksi ja hidastaa tupakan vastaisen asenneilmapiirin kehitystä.

Vuonna 2007 The Guardian -lehti kertoi AEI:n tarjoavan tutkijoille ja talousihmisille 10 000 dollaria YK:n ilmastopaneelin (IPCC) ilmaston muutoksesta kertovan raportin kyseenalaistamisesta. AEI tilasi lehtiartikkeleita, joissa kerrottiin ilmastoraportin heikkouksista. AEI:n palveluksessa oleva Kenneth Green lähestyi tutkijoita kirjeillä, joissa hän tarjosi 10 000 dollaria ja jossa kerrottiin ”IPCC:n vastustavan kaikenlaista kritiikkiä ja toisinajattelua”. Guardian kertoi vielä, että AEI sai yli 1,6 miljoonaa dollaria ExxonMobil öljy-yhtiöltä, ja että yli kaksikymmentä sen työntekijää toimi Bushin hallinnon konsultteina. ExxonMobilin entinen johtaja Lee Raymond toimii AEI:n hallintoneuvoston varapuheenjohtajana.

Walters oli huumetsaarina rasistinen ja ihmisoikeuksia halveksiva virkamies. Hänen lausahduksensa virkakauden alussa kertoo hänen ajamansa politiikan sisällön: ”Mikä todellisuudessa ruokkii kapinaa lainsäädäntöä ja rankaisemista vastaan, ei ole sitoutuminen hoitoon vaan se laajalti hyväksytty näkemys, että ensiksikin vangitsemme liian paljon ihmisiä pelkästä laittomien aineiden hallussapidosta; toiseksi huume- ja muut tuomiot ovat liian pitkiä ja ankaria, ja kolmanneksi rikosoikeudellinen järjestelmämme rankaisee mustia miehiä epäoikeudenmukaisesti. Nämä ovat aikamme suuria urbaaneja myyttejä.”

Useat ihmisoikeuksia ja huumepolitiikan muutosta ajavat järjestöt arvostelivat Waltersin valintaa aikoinaan siitä, että se on paluu menneeseen. (Campbell 2001)

Reaganin kaudella syntynyt huumeiden vastainen bisnes tuottaa nykyään miljardeja dollareita, euroja ja puntia vuodessa. Se on suurin syy huumesodan jatkumiseen huumepolitiikan tekemisen perustana, koska se tuottaa huumesodan kannattajille miljardeja vuodessa ja sillä kustannetaan vaikutusvaltaisen lobbyn toiminta vallankäytön huipulla.

USA:n nykyinen huumetsaari on entinen Seattlen poliisipäällikkö Kerlikowske. Demokraattisen puolueen presidentti Barack Obama lupasi vaalikampanjansa aikana mm. lopettaa lääkekannabispotilaiden vainoamisen ja kunnioittaa osavaltioiden tekemiä huumepoliittisia ratkaisuja, mutta Kerlikowske on jatkanut Reaganin opin toteuttamista osana USA:n suurvaltapolitiikkaa.

Kansainvälisen huumekaupan hierarkia


YK:n huumetoimisto UNODC on raporteissaan 2000-luvulla valittanut huumevalvontajärjestelmän toimintaa siitä, että todella isoja tekijöitä ei saada kiinni vaan valvonta kohdistuu vain alatasolle ”pikkukaloihin”. Kaikki julkisuudessa esitetyt suuren luokan jutut, Noriega, Medellinin kartelli ja Pablo Escobar, Klaus Barbie ja BCCI pankkikin ovat korvattavissa olevia osia kansainvälisessä huumekaupassa. Kieltolain takia huumekauppa on niin kannattavaa, että sille löytyy aina rahoittajia ja tekijöitä.

Toisen maailmansodan jälkeen Sisilian mafia sai jalansijaa USA:ssa autettuaan sen joukkoja sodassa saksalaisia vastaan. USA:n hallitus taivutti Italian hallitusta koviin toimiin sisilialaisia heroiinin salakuljettajia vastaan, mikä puolestaan antoi jalansijaa Korsikan mafialle, joka oli auttanut kommunismin vastaisessa taistelussa Ranskassa. Tämän French Connection nimellä tunnetun liigan jälkeen USA suosi Kuuban pakolaisista syntyneitä liigoja ja salakuljettajia, jotka auttoivat Etelä- ja Keski-Amerikan vastavallankumouksellisessa toiminnassa. Vuosikymmenestä toiseen USA:n hallinto tuhosi huumeliigoja vain antaakseen uusille liittolaisilleen tilaisuuden tehdä rahaa. (Scott 1991, 85 - 86)

USA:ssa huumeongelma esitetään perinteisesti ulkoapäin tulevana uhkana. Sisilialaistaustainen Pizza Connection edusti kansainvälisen järjestäytyneen huumerikollisuuden hierarkiassa alatasoa, joka hoiti levityksen ja myynnin ja jonka yläpuolella on USA:n järjestäytynyt rikollisuus, The Mob. The Mob on Yhdysvaltojen rikollispiirien ja poliittisten piirien yhteenliittymä, jossa rikolliset elementit toimivat yhteistyössä poliitikkojen, hallituksen virkamiesten, rahoituspiirien ja lainvalvontaviranomaisten kanssa. Kokaiinin hintakehitys markkinoilla kuvaa hyvin tätä hierarkiaa: kokan viljelijä saa 200 dollaria kokatahnakilosta, josta saa yhden kilon kokaiinia, jonka hinta USA:ssa on 15 000 dollaria. Vähittäismyynnissä tämä hinta kymmenkertaistuu ja 75% rahasta jää rahoittamaan USA:n järjestäytynyttä rikollisuutta. (English 2007, 13; Linton 2010, 73 - 74)

Nicaraguan vallankumouksen tukahduttaminen opetti Reaganin hallinnolle, kuinka eri tahoilta saatava tuki asetetaan yhden tavoitteen palvelukseen. Huumekauppaa tarvitaan rahoittamaan salaista sodankäyntiä. Tämän lisäksi tarvitaan muun toimintaympäristön kytkemistä sotaponnisteluun, mikä tässä tapauksessa tarkoitti USA:n kristillisen oikeiston papistoa, maallis-konservatiivisten poliittisten painostusryhmien verkostoa ja puolisotilaallisia palkkasoturiyhtiöitä. (Mamdani 2006, 132 - 134)

Iran - contra ja BCCI skandaalit osoittivat, että vaikka huumesotaa Reaganin kaudella kiristettiin ja militarisoitiin, ei sillä ollut vaikutusta huumekauppaan. Se vain sai huumekauppaan mukaan yhä raaemmilla menetelmillä ja periaatteilla toimivia ryhmiä. Huumekaupan kasvu loi myös uusia ryhmiä ja uusia liittolaisuuksia.

BCCI skandaalin tutkimukset ovat paljastaneet yksityiskohtaisesti huumesotabisneksen toimintaperiaatteet. Näissä tutkimuksissa on tullut esille se, kuinka eri tiedustelupalvelut ja finanssipiirit salaa rahoittavat terroristeja ja huumekartelleja. Sen sijaan, että CIA olisi toiminut huume- ja asekauppiaita sekä terroristeja vastaan, se liittoutui heidän kanssa käyttäen BCCI:n rahoituskanavia pimeiden operaatioidensa rahoittamisessa kautta maailman.

Maailmankaupasta jo puolet kulkee ns. off-shore pankkien eli ns. veroparatiisien kautta. Tällä hetkellä veroparatiiseissa arvioidaan olevan 7000 miljardia dollaria, joista 1600 miljardia dollaria on peräisin rikollisjärjestöiltä. Tämä rahaliikenne ei väistele ainoastaan verottajaa vaan se on muunkin valvonnan ulkopuolella, mikä on luonut kansainväliselle huumekaupalle sen toiminnalle välttämättömän rahoitusinfrastruktuurin - veroparatiiseissa huumeraha sekoittuu muuhun rahavirtaan. Ainoastaan pyramidin alimmilla tasoilla olevien pitää liata kätensä huumeisiin ja huumerahaan. Huumesodan ja huumekaupan kehitys on yhdistänyt kansainvälisen rahaliikenteen huumekaupan rahaliikenteeseen niin, että huumeraha pelasti vuonna 2008 finanssikriisissä likvidin rahan puutteessa olleita pankkeja. Jopa UNODC johtaja Antonio Maria Costa myönsi julkisuudessa vuonna 2009, että rahoituskriisin ollessa pahimmillaan vuonna 2008 rahoituslaitokset pesivät 350 miljardia dollaria rikollista alkuperää olevaa rahaa. (Guardian 13.12.2009)

Tämä on maailmanlaajuisen järjestäytyneen huumekaupan ydin, maailmanlaajuinen finanssipiirien ja tiedustelupalvelujen yhteenliittymä, Global Banking Intelligence Complex. (DeGraw 2010)

Reaganin perintö

Just Say No Nancy And Ronald ReaganReaganin noustessa valtaan marihuana oli halpaa ja yleisesti saatavilla, kokaiini harvinaista ja kallista eikä AIDS:ia tunnettu. Reaganin jättäessä valkoisen talon oli marihuana kallista ja sitä oli vaikea saada, kokaiini puolestaan halpaa ja runsaasti tarjolla sekä AIDS:sta oli tullut maailmanlaajuinen pandemia, jota Reagan kieltäytyi hoitamasta. AIDS-kriisin käsittely 1980-luvulla oli uuskonservatiivien raskain yksittäinen epäonnistuminen. Satojen tuhansien ihmisten HIV-tartunnat ja sairastumiset AIDS:iin olisi voitu välttää pragmaattisella politiikalla. AIDS-potilaiden alkaessa hakea lääkekannabista hallituksen myötätunto-ohjelmasta lopetti George Bush vanhempi uusien potilaiden ottamisen.

Kolmekymmentä vuotta Reaganin valtaan astumisen jälkeen USA on käyttänyt biljoona dollaria huumesotaansa. Kovista huumeista riippuvaisten määrä on ylittänyt 5 miljoonaa ja USA:sta on tullut laittomien ja laillisten huumeiden ja päihteiden Wal-Mart yhä halpenevin hinnoin. SWAT-joukkojen murtautumisesta ihmisten koteihin on tullut normaalia uutismateriaalia. Ronald ja Nancy Reaganin demonisoidessa marihuanan käyttäjiä sama hallinto hyödynsi huumekauppaa Etelä- ja Keski-Amerikan vasemmistohallitusten kukistamisessa ja aiheutti crack-kokaiinin tulvimisen USA:n suurkaupunkeihin. (Inciardi 1991, 11-13)

Huumeeton maailma -ideologiasta tuli kansainvälinen normi vuoden 1988 huumesopimuksella eli ns. Wienin sopimuksella. Tämän jälkeen olemme saaneet kokea Kolumbian Plan Colombian, Thaimaan huumekampanjan 2003 (ainakin 2500 kuollutta) ja tällä hetkellä Meksikossa armeija ja huumekartellit ottavat mittaa toisistaan (n. 50 000 kuollutta vuoden 2012 alussa). Huumeiden hinnat ovat laskeneet ja tarjonta noussut, mikä on johtanut niiden käytön lisääntymiseen. 

Afganistanin sota, Iran-contra skandaali ja näiden operaatioiden raha-asioita hoitanut BCCI-pankki ovat nykyaikaisen huumeongelman perusta: yhteistyö mujahideenien kanssa on Afganistanin heroiinikaupan perusta, Medellinin kartelli Pablo Escobarin johdolla loi nykyaikaisen ison mittakaavan kokaiinibisneksen ja BCCI-pankkiskandaalissa paljastui maailmanlaajuisen huumekaupan perustana oleva tiedustelupalvelujen ja finanssimaailman yhteenliittymä.

Ennen Afganistanin jihadia Afganistanissa ja Pakistanissa ei tuotettu heroiinia vaan sikäläinen tuote oli oopiumi, mikä oli aivan toisenlainen, paikallisille markkinoille suunnattu tuote. Afganistanin jihadin loputtua tilanne oli aivan toinen: Afganistanin ja Pakistanin rajaseudusta oli tullut maailman johtava oopiumin ja siitä jalostetun heroiinin tuottaja. Maailman oopiumista 75% on peräisin tältä alueelta ja voitot kohoavat useisiin miljardeihin dollareihin. Pakistan sai heroiiniongelman: vuonna 1985 maassa arvioitiin olevan 1,3 miljoonaa heroiinin käyttäjää ja vuonna 1997 1,7 miljoonaa. (Mamdani 2004, 153 - 155, 163 - 164)

Reaganin ja Thatcherin uusliberaalin talouspolitiikan aiheuttama maailman talouden avautuminen ja rahan ja tavaran liikkumisesteiden purkaminen, New World Order, loi maailmanlaajuisia mahdollisuuksia yhä tehokkaammille ja organisoituneemmille rikollisjärjestöille. Reagan kehotti Neuvostoliiton viimeistä kommunistisen puolueen pääsihteeriä Mihail Gorbatsovia kaatamaan Berliinin muuri vuonna 1987 ja Reaganin uran suurimpana saavutuksena pidetään kommunistisen blokin hajoamista. Kansainvälisen huumesodan kannalta tällä on ollut ennalta-arvaamattomia seurauksia.

Neuvostoliitto ei ollut huumeeton työläisten paratiisi, vaan keskitetyn byrokratian luoma dystopia. Neuvostoliiton gulakeissa syntyneen järjestäytyneen rikollisuuden, armeijan ja tiedustelupalvelu KGB:n yhteenliittymä synnytti rikollisverkoston, jonka edessä monien maiden kriminaaliviranomaiset ovat olleet voimattomia. Afganistanin sota loi Neuvostoliittoon nykyaikaisen huumeongelman armeijan yksiköiden tuodessa heroiinia maahan rikollisjengeille myytäväksi. Valtion romahdettua syntynyt uusi kapitalistinen eliitti oli usein kytkeytynyt kommunistiseen puolueeseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Neuvostoliittossa ei ideologian takia tunnustettu huumeongelmaa ja siksi ei ole mitään tietoa Neuvostoliitossa vallinneesta huumetilanteesta. Afganistanin sodan perintönä kolmessa vuosikymmenessä Venäjälle on syntynyt miljoonien käyttäjien huumemarkkinat ja arvioiden mukaan kolmen miljoonan heroinistin alaryhmä. Venäjällä ymmärrettiin myös huumesodan antama mahdollisuus omien kansalaisten valvontaan ilman, että valtiota olisi syytetty totalitarismista. Venäläinen huumepolitiikka on sekoitus kovaa, järjestäytynyttä rikollisuutta, valtiollista kovaa huumeretoriikkaa ja huumeongelmaisten hoidon laiminlyöntiä. (Glenny 2008, 88 - 110)

USA:n vankimäärä kolminkertaistui Reaganin hallinnon ja häntä seuranneen Bush vanhemman kaudella, ja USA:sta tuli maailman johtava omien kansalaistensa vangitsija. Väkivallattomista huumerikoksista tuomittiin vankilaan vuonna 1980 50 000 ihmistä ja vuonna 1997 yli 400 000. Vuonna 2000 USA:n väestöstä ja huumeiden käyttäjistä noin 12% oli afroamerikkalaisia, mutta huumeiden takia pidätetyistä 38% ja huumeiden takia vangituista 59%. Bush vanhemman kaudella vankilassa olevien mustien nuorten miesten määrä ylitti oppilaitoksissa olevien määrän. Koska USA:ssa vankeustuomiosta menettää äänestysoikeutensa, tällä oli merkittävä vaikutus republikaanisen puolueen voittoon Teksasissa ja Floridassa ja ratkaiseva vaikutus Floridan vaalitulokseen vuoden 2000 presidentinvaaleissa, jossa Bush nuorempi täpärästi päihitti demokraattien Al Goren. (Davenport-Hines 2001, 356 - 357)

Donald Rumsfeld oli Nixonin kaudella presidentin neuvonantaja ja NATO-lähettiläs, jolla oli pääsy vallan keskiöön. Fordin kaudella hän palveli jo puolustusministerinä samaan aikaan kun George Bush vanhempi oli CIA:n johtaja. Tämän jälkeen hän siirtyi yksityisen liike-elämän palvelukseen kunnes Reagan nimitti hänet Lähi-idän erikoislähettilääksi mm. Irakin diktaattori Husseinin yhteyshenkilöksi. George Bush nuorempi nimitti Rumsfeldin jälleen puolustusministeriksi vuosiksi 2001 - 2006, missä ominaisuudessa hän käynnisti USA:n toisen sodan Husseinin Irakia vastaan.

Rumsfeld värväsi Dick Cheneyn Nixonin palvelukseen minkä jälkeen George Bush vanhemman kaudella hänestä tuli puolustusministeri vuosiksi 1989 - 1993. Sen jälkeen Cheneystä tuli Halliburton yhtiön toimitusjohtaja ja George Bush nuoremman kaudella varapresidentti vuosiksi 2001 - 2009.

Reaganin kaudella Posse Comitatus Act’in murtaminen avasi huumesodan mahdollisuudet armeijalle. Rumsfeldin ja Cheneyn kuningasajatus on ollut armeijan yksityistäminen ja Cheneyn Halliburton yhtiö oli edelläkävijä armeijan yksityistämisessä. Se oli esikuvana Eric Princen omistamalle Blackwater yritykselle, josta kasvoi 9/11 tapahtumien jälkeen yksityisarmeija USA:n varsinaisen armeijan kylkeen.

Bush nuoremman hallinto koostui suurelta osin Iran-contra operaation miehistä. L. Paul Bremer ja John Negroponte toimivat Irakin hallitsijoina sen valtaamisen jälkeen vuonna 2003. Rumsfeldin erotessa vuonna 2006 USA:n Irakissa olevista taistelujoukoista puolet oli jo palkkasotureita ja varapresidentti Cheney kiitteli häntä hyvin tehdystä työstä. Blackwater, joka vaihtoi nimekseen Ex Services Irakissa sattuneiden skandaalien jälkeen, värvää Etelä- ja Keski-Amerikan maista joukkoja, jotka on aikoinaan koulutettu USA:n varoilla käymään huumesotaa. Terrorismin vastainen sota ja huumesota sekoittuvat toisiinsa kuten aikaisemmin huumesota sekoittui kylmään sotaan. (Scahill 2007, 203, 284 - 285, 372)

N987saVuonna 2007 yksityinen Gulfstream II suihkulentokone N987SA teki hätälaskun Jukatanin niemimaalla Meksikossa. Viranomaisten päästyä paikalle he löysivät koneesta neljä tonnia kokaiinia. Lentokoneen taustoja tutkittaessa se paljastui CIA:n terroriepäiltyjen siirtelyssä käytetyksi koneeksi ja sen arvellaan olleen kuljettamassa lastiaan Meksikon huumekartelleille. Ketään ei pidätetty eikä vangittu tapauksen johdosta.

Vuonna 2006 demokraattinen puolue voitti enemmistön kongressissa mutta he ovat täysillä mukana rakentamassa uutta uljasta Amerikkaa. Vuonna 2009 presidentiksi nousi demokraattisen puolueen ehdokas Barack Obama. Obama kalasti vaalikampanjassaan kannabiksen käyttäjien ääniä mm. lupaamalla lopettaa kannabispotilaiden ahdistelun. Hän ei kuitenkaan ole pitänyt yhtäkään lupaustaan huumepolitiikan järkevöittämiseksi. Hänen hallituksensa ulkoministeriltä Hillary Clintonilta kysyttiin vuoden 2011 helmikuussa valtiovierailulla Meksikossa huumesodasta ja huumekaupan laillistamisesta. Clinton vastasi, ettei hän usko huumekaupan ja käytön laillistamisen toimivan.

”Tarkoitan sitä, että saan kuulla samaa keskustelua maassani. Se ei vaan toimi. Siinä liikkuu liian paljon rahaa enkä usko - voidaan kyllä dekriminalisoida pienten määrien hallussapito, mutta suuria rahoja tekevät kauppiaat pitää pysäyttää.” (Sullum 2011)


<< edellinen osa | osa 12345678910 | 11


Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.