Facebook

Jaa tämä sivu Facebookissa!

Ruotsalaiset huumehaukat, osa 1

Ruotsin huumehaukat tyrkyttävät politiikkaansa Suomeen

Lähde: Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik

Onko olemassa suomalaista huumepolitiikkaa? Ei ainakaan suomalaista kannabispolitiikkaa, koska niin monet suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen suusta lentäneet sammakot on lainattu suoraan ruotsalaisilta huumehaukoilta. Mm. Suomessa vaikutusvaltaiseen asemaan huumepoliisin päällikön Torsti Koskisen ja huumesyyttäjä Ritva Santavuoren kaudella noussut Irti huumeista ry toistaa ruotsalaisten huumehaukkojen sanomaa, jota sitten poliitikot ja toimittajat ovat kuuliaisesti tottuneet toistamaan niin, että mitä ihmeellisimmistä väitteistä on tullut meille totuuksia. Nyt nämä ruotsalaiset huumehaukat ovat tulossa Tampereelle levittämään ”uutta tutkimustietoa kannabiksen vaaroista”. (23. - 24.3.2011 Cumulus Pinja, Tampere)

ThomasThomas Lundqvist edustaa tilaisuudessa ruotsalaisen kannabiksen vastaisen liikkeen kovaa ydintä, jonka teesinä on se, että jos henkilö jatkaa kannabiksen käyttöään, toimii se kuin teflon eivätkä kannabiksen käyttäjän aivot ole tavoitettavissa kannabiksen vastaisella sanomalla tai hoito-ohjelmalla. Ruotsalaisen kannabiksen vastaisen liikkeen perusteesejä on kannabiksen kemiaan sitounut paha. Tähän perustuvaa kannabisvieroitusta käytetään Suomessakin.

Suomeen tätä ruotsalaista huumepropagandaa tuovat tieteellisenä tutkimuksena esiin ns. huumeiden vastaiset järjestöt kuten Irti huumeista ry. Vuonna 2005 IHRY järjesti hamppumarssien aikaan oman kannabiksen vastaisen kampanjansa, jonka tieteellisenä lähteenä oli ruotsalaisten toimittama raportti ”Adverse Health Consequences of Cannabis Use. A Survey of Scientific Studies Published up to and including the Autumn of 2003” kannabiksen ”uusista haittavaikutuksista”.

Raportin tekijä myöntää valikoineensa tekstejä omien tarkoitustensa mukaan mutta kiistää sivulla 12 ottavansa suoraan kantaa laillistamiskysymykseen.

Raportin tekijä kertoo sivulla 13 projektin poliittisen tarkoitusperän: ”It is my impression that there is a great deal of uncertainty among policy-makers, drugs advisers, youth counsellors, some treatment staff and the general public as regards the risks associated with cannabis smoking. This situation is exacerbated by the fact that a great deal of nonsense intended for young people is disseminated over the Internet while the media bring a considerable amount of objectively unfounded information/propaganda into Sweden from several other European countries in connection with the liberalisation trends that emerge from time to time.”

Raportin tieteellisyyttä kuvannee se, että tekijän mielestä kannabiksen laillistamisen puolesta esitetyt faktat eivät ole tieteellisiä mutta kieltämisen puolesta ovat. Raportti väittää ilman lähteitä, että nykyajan kannabis on vahvempaa kuin mitä isät ja äidit polttivat 60- ja 70-luvuilla, mikä edustaa USA:n huumepoliisin, DEA:n, kantaa. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen, EMCDDA:n, raporttia ei tietenkään löydy lähteistä.

Raportin päivitetty versio löytyy nykyään netistä ja siitä on siivottu pois aiemman version suorat viittaukset laillistamisyritysten vastaisuuteen. Mutta myös tämän version esipuhe alkaa: ”Information and propaganda concerning cannabis is increasingly spread over the internet and other media, primarily aimed at young people. National and international interest groups are lobbying for the legalisation of its use.”

Mitä Olsson tänään, sitä Riipinen huomenna

Lähde: Drugnews 23.11.2010 ja 24.11.2010

Ruotsissa julkaistiin uusi kirja kannabiksen vaarallisuudesta. Pelle Olssonin kirja ”Marijuana och frihet” ei ole tutkijan tekemä tutkimus vaan ”toimittajan reportaasikirja”. Tekijän mukaan ”Me tiedämme nykyään kannabiksesta enemmän kuin 10 vuotta sitten. Riippuvaisen kannabiksen käyttäjän fyysiset vahingot on saatu dokumentoitua paremmin. Mutta tiedämme myös enemmän siitä, miksi kannabis aiheuttaa riippuvuutta, psykooseja ja masennusta.”

Pelle”Huume muuttaa näkökulman maailmaan ja ihmiseen, se tukahduttaa tunne-elämän, vähentää uteliaisuutta ja elämänhalua sekä haittaa kasvavien aivojen kehitystä”.

Nämä kirjan perusväitteet, joilla kieltolakia on perusteltu jo vuosikymmeniä, on kiistetty myös moneen otteeseen mutta miten keskustella ihmisen kanssa, jolle kieltolain kritiikki kertoo vakavasta huumeriippuvuudesta:

”Monet kannabiksen ystävistä menevät vielä pidemmälle ja pitävät kieltolakia vastaan kamppailua maailmanlaajuisena projektina. He järjestäytyvät päämääränään YK:n huumesopimusten muuttaminen, joissa kannabis on kielletty.”

Olssonin tarkoittamaan vuoden 1961 sopimukseen sisältyy se ristiriita, että kannabiksen kieltämisen yhtenä perusteluna on sen lääkinnällisen hyödyn kiistäminen mutta sen lääkekäyttö ei kuulu sopimuksen piiriin. Tämä on todettu Suomessakin oikeudessa. Harva tietää huumelakien perustuvan YK:n huumesopimuksiin ja vielä harvempi tietää niiden merkityksen. Olsson pyrkii argumentillaan väistämään tämän perusasian.

Olssonin käyttämä keino on vastaväittäjän marginalisointi: kannabis aiheuttaa niiden lakien kritisoimista, joilla kannabis on kielletty, ja siksi keskusteleminen kannabislakien mielekkyydestä kannabiksen käyttäjien kanssa on turhaa. 

Pelle Olsson kiteyttää tämän YK:n ylläpitämän kieltolain hengen, ettei ihmishenkikään ole liian pieni hinta siitä, että kieltolaki osoitetaan oikeaksi:

”Pelle Olsson myöntää, ettei kannabis ole itsessään tappava: Kannabiksen yliannokseen ei voi kuolla, mikä on pedagogisesti harmi, koska muuten olisi helpompaa varoittaa tästä huumeesta, sanoo Pelle Olsson tietyllä ironialla.”

Olssonin viljelemää ”ironiaa” ei voi ottaa kevyesti. Olsson sivuuttaa sen, että kannabiksesta rangaistaan, mitä yhä useammat ihmiset ovat alkaneet pitää turhana ja tarpeettomana, vaikka eivät kannabista käyttäisikään. Olssonin kirjan poliittinen tarkoitus on romuttaa yli kymmenen vuotta sitten Kaliforniassa alkanut kannabiksen laillistamisaalto, kun vuonna 1996 siellä hyväksyttiin kannabiksen lääkekäyttö hyvin laajalla määritelmällä - mikä käytännössä romutti yhden kannabiksen kansainvälisen kiellon tärkeimmistä perusteluista. Olssonin kirjan takana on uusi ruotsalainen ”kansainvälinen” organisaatio, jonka tarkoitus on kumota tämä uusin kannabiksen laillistamisaalto.

WFAD ja lääkekannabiksen vastustaminen

Lähde: World Federation Against Drugs: lääkekannabisraportti ja luentorunko

Ruotsissa aloitti vuonna 2008 toimintansa uusi kansainvälinen huumeiden vastainen organisaatio, World Federation Against Drugs, WFAD, ja jatkoi toukokuussa 2010 isolla konferenssilla, jonka tärkein anti oli kannabiksen ja erityisesti lääkekannabiksen vastustaminen. Paikalla oli kansainvälisen huumesodan kermaa kuten USA:n huumetsaari Kerlikowske, YK:n huumetoimiston johtaja Antonio Costa ja Ruotsin kuningatar Silvia konferenssin suojelijana.

Tämä kansainvälisen huumesodan eliitti on joutumassa yhä ahtaammalle huumesodan päämajassa eli YK:n huumevalvontabyrokratiassa yhä arvovaltaisempien tahojen, kuten EU:n, YK:n ihmisoikeusraportoijan ja UNESCO:n, alettua arvostelemaan huumepolitiikan toteuttamistapaa ja sen takana olevia teorioita ja tietopohjaa.

Lääkekannabista vastustetaan ja jarrutetaan juuri sen takia, että sen hyväksyminen vie pohjan kannabiksen kieltolailta, jonka keskeinen perustelu on se, ettei kannabiksella ole lääkinnällistä hyötyä. Eli jos kansainvälinen kieltolakilobby myöntää lääkekannabiksen hyödyt, se samalla myöntää kannabiksen kansainvälisen kieltolain pätemättömäksi.

Konferenssi julkaisi raportin ”The Facts about ”Medical” Marijuana”, jossa yritetään kumota lääkekannabiksen perustelut. Keskeisenä todisteena lääkekannabiksen tehottomuudesta käytetään USA:n Institute of Medicine -laitoksen vuonna 2001 julkaisemaa kirjaa: Mack, Alison & Joy, Janet: Marijuana as Medicine? The Science beyond the Controversy.

Presidentti Clinton määräsi USA:n keskeisen lääketieteellisen tutkimuslaitoksen IOM:n antamaan liittovaltiolle pitävät perustelut lääkekannabiksen kiistämiselle, kun Kaliforniassa vuonna 1996 lääkekannabiksen laillistanut lakialoite hyväksyttiin kansanäänestyksessä. Toisin kävi ja kirjasta on tullut yksi lääkekannabista ajavien käyttämä todiste.

Konferenssissa julkistetussa lääkekannabisraportissa esitetään kirjasta vain yksi lause: IOM report ”Little future in smoked marijuana as a medicine” (s. 5 eli pdf:n 7/47).

SativexIOM:n kirjassa mainitaan sivulla 183, että ”poltettu marihuana on huono tapa saada irti sen mahdolliset hyödyt”. Kirjassa mainitaan kuitenkin seuraavaksi annosteluun kehitettäviä uusia menetelmiä kuten vaporisaattori sekä GW Pharmaceuticalsin annostelukeksintö tehdä marihuanasta eristetyt ainesosat suusuihkeen muodossa vaikuttaviksi.

Kirjaa lainaavat huumehaukat eivät esitä yhtä lausetta enempää, koska kirjassa sanotaan myös suoraan: ”Sen (marihuana) nykyinen laillinen asema valvottujen huumeiden I-listalla ei rohkaise lääkkeiden tutkimukseen eikä kaupalliseen kehittelyyn”.

”Sen sijaan, että kannabiksesta tulisi markkinamenestys, näyttää todennäköisemmältä että kannabislääkkeitä käytetään paljolti samaan tapaan kuin suun kautta nautittavaa THC:tä: erilaisten oireiden lisä- tai vaihtoehtolääkityksenä. Tähän saakka perinteiset lääkkeet ovat toimineet paremmin kliinisissä kokeissa kuin kannabis. Mutta kaikki lääkkeet eivät tehoa kaikkiin ihmisiin joten voi olla sellaisia potilaita, jotka hyötyvät enemmän kannabiksesta kuin perinteisestä lääkityksestä. Ja koska kannabinoidit auttavat näihin oireisiin uudella tavalla, niitä voidaan yhdistää muihin lääkkeisiin näiden vaikutuksen parantamiseksi. Varsinkin kannabinoidien ja opiaattien yhdistäminen näyttää lievittävän kipuja paremmin kuin opiaatit yksinään aiheuttaen vähemmän sivuvaikutuksia."

”Näyttää myös siltä, että tiettyjä sairauksia voisi hoitaa erityisesti kannabiksella. Useimmilla AIDS-potilailla on monenlaisia oireita, jotka näyttävät lievittyvän kannabiksella. Olisi siksi suositeltavaa tarjota tällaiselle potilaalle yhtä lääkettä, joka antaa helpotusta kaikkiin oireisiin kuin antaa jokaiselle oireelle omaa lääkettä.”


Sitten IOM:n kirja kiirehtii jo tulevaisuuteen: ”Nykyisestä marihuanan lääketieteellisestä tietämyksestä voi syntyä mitä mielenkiintoisimpia mahdollisuuksia, joilla ei ole enää mitään tekemistä itse kasvin kanssa. Marihuanan vaikuttavat aineet eivät pelkästään innosta tutkijoita uusien synteettisten aineiden kehittelyssä vaan ne ovat saaneet tutkijat tajuamaan ihmiskehon tuottamien sisäsyntyisten kannabinoidien aseman. Tutkimus on jo paljastanut sen, että kannabinoidit vaikuttavat lukemattomiin fysiologisiin prosesseihin ja biokemiallisiin vaikutusketjuihin, joista jokainen on mahdollinen uusien ja spesifien lääkeaineiden vaikutuksen kohde. Tähän sisäsyntyiseen kannabinoidijärjestelmään vaikuttavien hoitomenetelmien kehittymisen myötä marihuanan lääkekäyttö tulee katoamaan kuuman väittelyn aiheena lääketieteen historiaan.” (Mack & Joy 2001, 183 - 185)

Tämä siis USA:n liittovaltion tutkimuslaitoksen tutkimuksesta, jonka piti häivyttää näkyvistä koko lääkekannabiskeskustelu 1990-luvun lopussa.

Lääkekannabistutkimus on sittemmin osoittanut tutkimuksessa esitetyt varaukset perusteettomiksi kun on saatu varsinaisten potilaskokeiden tuloksia, kannabiksen annostelulaitteet ovat kehittyneet, lääketasoisia kannabislajikkeita on jalostettu ja tutkimus on osoittamassa kannabiksen muutkin ainesosat kuin pelkän THC:n lääketieteellisesti arvokkaiksi. Potilaat ovat joutuneet turvautumaan jopa katukaupasta löytyvään marihuanaan kuin hukkuvat oljenkorsiin, koska järjestelmä ei kykene tarjoamaan parempaa - ja tästä on syyllistetty potilaat.

Toinen Tukholmassa konferenssissa julkaistun raportin perustelu marihuanan kieltämiselle lääkkeeksi on se, että FDA eli USA:n lääkevalvontaviranomainen hyväksyi kannabiksen vaikuttavan aineen THC:n lääkkeeksi jo 1980-luvulla. Mutta tämä on vedenpitävä perustelu kannabiksen laillistamiseksi: kuinka voidaan kieltää kasvi, jonka pääasiallinen vaikuttava aine on hyväksytty lailliseksi lääkkeeksi? Lisäksi THC aiheuttaa ne kannabiksen tunnetut ”huumevaikutukset” mutta Ruotsin huumehaukkojen raportti kiertää tämän faktan kertomalla kannabiksen sisältämistä muista 400:sta aineesta, joita ei olla vielä tutkittu aivan kuin se mörko piilisi niiden seassa. Todellisuudessa yhden aineen eli CBD:n on todettu olevan antipsykoottinen eli vaikuttavan THC:n joskus negatiivisiksi koettuja psyykkisiä vaikutuksia tasapainottavasti.

USA:n huumelaki listaa eri aineet niiden haitallisuuden mukaan kolmeen kategoriaan mutta katsotaanpa kannabiksen luokittelu: I-listalla on marihuana mm. heroiinin rinnalla, II-listalla on nabiloni eli synteettinen THC, jota myydään USA:n hallituksen eli FDA:n hyväksymänä tuotenimellä Cesamet ja III-listalla dronabinoli, kasvista peräisin oleva THC, jota myydään tuotenimellä Marinol ja joka virallisen tiedonannon mukaan ”ei ole narkoottinen aine ja sillä on vain pieni riski aiheuttaa fyysinen tai henkinen riippuvuus” .

Konferenssin julkaisema raportti on monessa muussakin kohtaa auttamattoman propagandistinen. Yksi kannabiksen haitoista raportin mukaan on, että se aiheuttaa aivovaurioita. Tämän väitteen perusteluna on yksi ainut uutinen, jonka mukaan kannabiksen käyttö muuttaa aivojen verenkiertoa. Sen sijaan raportista on sensuroitu tutkimukset, jotka todistavat kannabiksen lisäävän neurogeneesiä eli hermosolujen uusiutumista.

USA:n hallitus on vuonna 2003 patentoinut kannabinoidit antioksidantteina ja hermosoluja suojaavina aineina (U.S. patent 6630507 Cannabinoids as antioxidants and neuroprotectants). Konferenssissa oli läsnä myös USA:n huumetsaari Kerlikowske, jonka argumentti oli, ettei lääkettä voida hyväksyä äänestämällä vaan tieteellä. Kerlikowskea kuten kaikkia huumehaukkoja vaivaa kannabiksen vastustamisen aiheuttama valikoiva muistinmenetys ja pysyvä aivovaurio.

Puhtaasti historian mutkien takia kannabiskasvi sijoitettiin YK:n vuoden 1961 huumesopimuksen huumausainelistalle yhdessä heroiinin ja kokaiinin kanssa mutta sen vaikuttava aine THC YK:n vuoden 1971 psykotrooppisten aineiden sopimukseen, koska THC eristettiin vasta tuon vuoden 1961 sopimuksen jälkeen. Mutta huumesota ei ole koskaan ollut looginen eikä perustunut tieteeseen vaan sillä on aivan muita syitä.

Huumehaukat ja YK:n ihmisoikeudet
Lähde: Drugnews.nu 26.10.2010

Nämä huumehaukat käyttävät esikuviensa mukaan lapsia hyväkseen levittäessään sanomaansa: WFAD vannoo lapsen oikeuksien sopimuksen nimiin ja Tukholman konferenssin tunnuksena on kaksi 1950-luvun tyyliin pukeutunutta nuorta tunnuksella ”Drug Free Schools Coalition”.

Laiton huumekauppa ei kysele ikärajojen perään ja YK:n ihmisoikeusraportoija kritisoi 26.10.2010 ilmestyneessä raportissaan nykyistä huumesotaa sen takia, että sen varjolla rikotaan jatkuvasti YK:n ihmisoikeussopimusta.

PerWFAD:n Per Johansson kiirehti tuomitsemaan sen luopumisen politiikkana:

”Tarvitaan tasapainoista rajoittavaa huumepolitiikkaa, joka koostuu ehkäisystä, valvonnasta ja hoidosta, joten emme voi vähentää valvontaa. Se olisi luopumisen politiikkaa.”

Juuri tämä ”valvonta” aiheuttaa ne ihmisoikeusrikokset, joista YK:n ihmisoikeusraportoija kritisoi nykyistä politiikkaa.

Per Johansson myöntää, että huumeiden laillistamista vaativat tahot ovat iloisia tästä raportista mutta hän teilaa sen sillä perusteella, että se edustaa vain aikuisten maailmaa, ja huumeettoman maailman vaatimus perustuu lapsen oikeuksien julistukselle.

Lapsen oikeuksien sopimuksesta sovittiin jo 1959 mutta se saatiin hyväksyttyä vasta 1989. Lapsen oikeuksien sopimuksen pykälissä ei ole yhtään kohtaa, joka velvottaisi valtiot kriminalisoimaan huumeet tai huumeiden käyttäjät. Sen sijaan se on ihmisoikeussopimusta tukeva eikä ristiriidassa sen kanssa kuten Johansson antaa ymmärtää. Sopimus on laajimmin ratifioitu kansainvälinen sopimus ja ainoastaan yksi maa ei ole sitä ratifioinut: maailman johtava huumesotamaa USA.

Eikä hyväksyminen tarkoita mitään, koska monet valtiot ja johtajat haluavat pitää molemmat sopimukset juhlallisina julistuksina eikä politiikkaa ohjaavana normistona. Meksikon huumesota on vain yksi esimerkki siitä miten lasten oikeudet, ihmisoikeudet ja huumesota ovat vastakkaisia pyrkimyksiä. Lisäksi huumehysterian synnyttämä lääkeaineiden pula koskettaa samalla tavalla aikuisia kuin lapsia.

Pohjimmiltaan kysymys on siitä, millaisen maailman me haluamme lapsillemme jättää: vapauteen vai ”valvontaan” perustuvan.

Portugali, WFAD ja todellisuuden kiistäminen
Lähde: WFAD 1.1.2011, EMCDDA 2010, Cato-instituutti 2.4.2009 ja British Journal of Criminology, (2010) 50, 999-1022

Totuus Portugalin huumetilanteesta on se, että ennen huumeiden dekriminalisointia vuonna 2001 maassa oli yksi Euroopan pahimmista huumeongelmista melkein kaikilla mittareilla mitattuna. Tällä hetkellä maa sijoittuu eurooppalaisessa vertailussa keskivaiheille samalla kun monessa muussa EU-maassa huumeiden käyttö on lisääntynyt niissä harjoitettavasta kieltolaista huolimatta.

Esimerkiksi 16-18 -vuotiaiden huumeiden käyttö lisääntyi vuosina 1995-2001 14,1%:sta 27,6%:iin. Dekriminalisoinnin jälkeen se laski 21,6%:iin vuonna 2006. HIV-tartunnat ovat vähentyneet, samoin huumekuolemat, huumeiden kaupustelu ja kaikkiaan huumeiden aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat vähentyneet yhden suurimmista menoeristä oltua huumeiden käyttäjien vangitseminen. Tämän myönteisen kehityksen on todennut mm. Maailman terveysjärjestö WHO, Cato-instituutti ja tuoreimpana British Journal of Criminology.

Tämän WFAD haluaa kiistää artikkelissaan ”Portugalilaisten paras neuvo: älkää matkiko meitä”. Artikkelissa esitettyihin kaikkiin faktoihin ei löydy viitettä mutta kun he kertovat juttunsa kohdassa 6 huumeiden käytön lisääntyneen Portugalissa, viittaavat he IDT:n raportteihin. IDT center on Portugalissa se viranomaistaho, joka toimittaa maata koskevat tiedot EMCDDA:lle ja kokoaa vuosiraportin EU:n huumetilanteesta. Olisi kummallista, että EMCDDA väärentäisi kansallisen viranomaisen tietoja vuosiraportteihinsa, mistä jokainen voi ne tarkistaa.

Mutta alkuperäinen Portugalin dekriminalisoinnin tuomitseva artikkeli löytyy Europe Against Drugs eli jälleen yhden ruotsalaisen huumesotajärjestön EURAD:n kotisivuilta! Siinä artikkelissa syytetäänkin IDT:tä tietojen vääristelystä.

Tähän ristiriitaiseen tarinaan on löydetty selitys: kansainvälisen laillistajalobby. Näin EURAD: ”Koko keskustelu Portugalin ”menestyksestä” sai alkunsa Cato instituutin pahamaineisesta raportista. Cato ei ole missään nimessä objektiivinen tarkkailija vaan intohimoinen laillistamisen puolestapuhuja. Niiden portugalilaisten virkamiesten, jotka ottivat raportin mielihyvin vastaan, tulisi varoa tätä ja arvioida tuleeko tämä haittaamaan heidän uskottavuuttaan.”

British Journal of Criminologyssa julkaistu tutkimus on niin tuore, ettei WFAD eikä EURAD ole ehtineet tuomitsemaan sitä ja samalla tämä tutkimus romuttaa huumehaukkojen salaliittoteorian. BJC:ssä julkaistussa tutkimuksessa käytiin läpi useiden riippumattomien tutkijoiden selvityksiä ja verrattiin tuloksia naapurimaiden Ranskan ja Espanjan kehitykseen. Tuloksena oli se, ettei dekriminalisointi lisää huumeiden käyttöön liittyviä haittoja. Se ei myöskään poista kaikkia huumeisiin liittyviä haittoja. Mutta se voi tarjota muille maille mallin, jolla suunnitella vähemmän rankaiseva, yhtenäisempi ja tehokkaampi tapa hoitaa huumeiden käytöstä koituvia haittoja.

EMCDDA:n 2010 raportista käy selville, että Portugalissa HIV-infektioiden määrä ovat laskevassa suunnassa vaikkei kymmenessä vuodessa ole saatukaan globaalia epidemiaa loppumaan yhdessä maassa. Siinä ei Ruotsi ole onnistunut lainkaan paremmin vaan siellä havaittiin vuonna 2007 kaikkien aikojen huippulukema ja on aika hassua, etteivät WFAD ja EURAD ole kiinnostuneita tästä, vaikka se tapahtuu heidän toimistojensa ikkunan alla.

PortugalHuumeiden käytön osalta Portugali noudattelee yleisiä eurooppalaisia ja kansainvälisiä suuntauksia. Kokaiinin osalta Portugali kuuluu edelleen huumesodan häviäjämaihin, koska se sattuu olemaan Eurooppaan suuntautuvan salakuljetuksen reitillä. Siksi Portugalissa halutaan jatkaa valittua politiikkaa järkevään suuntaan eli huumekaupan ottamiseen yhteiskunnan haltuun.

UNODC kritisoi vuoden 2009 raportissaan Portugalin politiikkaa mutta pääperusteluna tässä UNODC käyttää samaan aikaan tapahtunutta kokaiinin salakuljetuksen lisääntymistä, kun Etelä-Amerikan salakuljetusorganisaatiot siirsivät reittinsä Karibialta Länsi-Afrikkaan, ja siihen liittynyttä murhalukujen lisääntymistä. UNODC edustaa huumesotaa mutta se ei pysty raportissaan esittämään, että huumeiden dekriminalisointi olisi aiheuttanut salakuljetusreittien muuttumisen ja siitä seuranneen väkivallan lisääntymisen, koska sama koettiin Espanjassa ja Ranskassa. UNODC haluaa tehdä selväksi, että Portugalin valitsema politiikka on vain ”Creative approach of this sort” kansainvälisessä huumevalvonnassa mutta esimerkki on saanut YK:n huumebyrokraatit pohtimaan laittomien markkinoiden lainalaisuuksia.

Raportissa jopa tunnustetaan, että pahinta on huumemarkkinoiden päätyminen väkivaltaisten katujengien käsiin:

”Huumeiden poistaminen tulovirrasta voi vähentää jengijäsenyyden houkutusta ja johtaa pitemmällä aikavälillä väkivallan vähenemiseen. Ja varmin tapa ottaa huumeet pois jengeiltä on tilallisesti toisiinsa yhteydessä olevien (spatially-linked) huumemarkkinoiden sulkeminen”.


Tämä edustaa YK:n byrokraattien ”luovaa lähestymistapaa" mutta miten suljetaan ”tilallisesti toisiinsa yhteydessä olevien alueiden" huumemarkkinat, jos meillä ei ole muuta ajatusta kuin jatkaa samaa väkivaltaa kuin tähänkin asti? Teksti edustaa huumehaukkojen tapaa pukea järjettömät ajatuksensa pönäkkään pseudotieteelliseen asuun, joka vakuuttaa asioista mitään tietämättömät poliitikot ja toimittajat. Näin kansainvälisen huumevalvonnan ajatusmalli kiertää omaa kehäänsä ja totuutena säilyy se, että kannabiksen käyttö on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen kun se kiellettiin kansainvälisesti vuonna 1961. Kukaan ei pysty puolustamaan kieltolakia tuolla perusteella ja siksi on parempi kiinnittää huomio pois siitä tosiasiasta. Väistely on kansainvälisen huumelobbyn keino tosiasioiden edessä.

Huumeiden vastainen työ korkean tason verkostomarkkinointia?

Lähde: Budapest resigns from ECAD 27.1.2010

Ruotsalaiset kansainväliset huumeiden vastaiset järjestöt toimivat kuten mikä tahansa pyramidihuijaus: mm. European Cities Against Drugs -verkosto lähinnä kerää rahaa, mikä paljastui kun Unkarin pääkaupungin Budapest alkoi selvittämään maksamiaan avustuksia eri tahoille. Budapest päätti alkuvuodesta 2010 erota ECAD-verkostosta jäsenmaksun noustessa jo 10 000 euroon vuodessa (8 000 euroa vuonna 2005).

Mediassa esitetty kysymys siitä, miksi Budapest erosi verkostosta 15 vuoden jälkeen vasta vuonna 2010, sai Budapestin sosiaalipoliittisen komitean puheenjohtajan Andrea Szolnokin kommentoimaan ainoastaan ”etteivät päättäjät olleet asiasta tietoisia”. Verkoston toiminta ja periaatteet ovat täysin vastakkaiset mm. sen huumepolitiikan kanssa, mistä Suomessa on poliittisella tasolla sovittu mutta silti muutamat suomalaisetkin kaupungit maksavat verorahoista tukea tälle järjestölle (Helsinki, Espoo, Turku ja Maarianhamina).

Ruotsalaisten huumeiden vastaisten järjestöjen lukumäärä luo kuvan siitä, että koko kansakunta on saatu mobilisoitua huumeita vastaan. Näiden järjestöjen takana hyörii keskeisesti muutama ihminen: esimerkiksi suurimmat järjestöt eli World Forum against Drugs ja Riksförbundet narkotikafritt samhälle (RNS) jakavat saman osoitteen Ragvaldsgatan 14 ja niiden johdossa on sama henkilö Per Johansson. ECAD:n osoite on Tukholman kaupungintalo ja sen henkilökunta on Tukholman kaupungin palkkalistoilla. Näiden järjestöjen toimintaa kuvaa niiden osallistuminen EU:n huumepoliittisen kansalaisfoorumin toimintaan: ruotsalaiset ovat saaneet peräti kolme kansalaisjärjestöä sen toimintaan: ECAD, joka on siis Tukholman kaupungin ylläpitämä järjestö eikä kansalaisjärjestö sanan varsinaisessa merkityksessä; EURAD, joka esiintyy kansalaisfoorumissa irlantilaisena järjestönä mutta jonka johtaja Renee Besseling on myös Ruotsin EURAD:n hallituksen jäsen sekä Foundation for a Drug Free World, joka on yhdistetty skientologiakirkkoon. Ruotsin kuningatar Silvia edustaa näitä kansalaisjärjestöjä YK:n huumekokouksissa vaikka harva mieltää kuningattaren tavalliseksi kansalaiseksi.

Suomesta EURAD:iin kuuluu Irti huumeista ry,  joka on jäsen myös Norden Mot Narkotika -järjestössä, joka on pohjoismaisten huumetyötä tekevien (myös huumepoliisien!) sisarjärjestöjen ”katto-organisaatio” ja jonka hallituksessa on istunut IHRY:n nykyinen toiminnanjohtaja Jukka Riipinen. Norden Mot Narkotika perusti aikoinaan IHRY:n nuorisojärjestön Youth Against Drugs.

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.