Trippi huumeiden kulttuurihistoriaan | Julkaisut | Turun seudun kannabisyhdistys

Facebook

Jaa tämä sivu Facebookissa!

Trippi huumeiden kulttuurihistoriaan

Professori Jaakko Hämeen-Anttila julkaisi elokuussa 2013 kirjan ”Trippi ihmemaahan. Huumeiden kulttuurihistoria”. Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Hämeen-Anttila on kuin keskiaikainen alkemisti puristanut laajasta lähdeaineistosta selkeän ja oivaltavan tarinan huumeiksi nimettyjen aineiden käyttökulttuurin kehityksestä länsimaissa. Kirjalla on myös globaali näkökulma länsimaisen kulttuurin levittäydyttyä nykyaikaiseksi globaaliksi kulutuskulttuuriksi, konsumerismiksi.

alt

Kirjoittaessaan hasiksen ja marihuanan eroista paljastaa Hämeen-Anttila kokemattomuutensa kannabiksen käyttäjänä. Hänellä ei selvästikään ole ”oma lehmä ojassa” tässä asiassa.

Tajunnanlaajentamisen käsitteen ymmärtäminen kertoo siitä, että hän uskoo ihmisten käyttävän huumeita niiden myönteisten vaikutusten takia eikä haittavaikutusten takia. Tämä on oleellinen ero tutkijan ja moralistin välillä.

On jopa klisee sanoa, että ihminen on aina käyttänyt erilaisia kasveja ja niistä valmistettuja aineita vaikuttaakseen mieleensä. Käsitteet lääke ja huume ovat kulkeneet käsi kädessä eri aineiden käytön kuvaamisessa ja selittämisessä. Tästä on esimerkkinä englannin kielen termi drug, joka merkitsee molempia.

Huumeiksi luokiteltujen aineiden kulttuurinen asema, käytön muodot ja käyttötavat ovat vaihdelleet vuosisatojen mittaan ja inhimillisen päihtymisen autenttista perusmallia on mahdotonta rekonstruoida. Kirjallinen perinteemme on säilönyt tämän perinteen fragmentteja ja toisaalta luonut uusia käyttökulttuureja.

Skyytit, Lähi-Idän kansat, muslimiarabit ja keskiajan eurooppalaiset käyttivät kannabista lääkkeenä, mausteena, raaka-aineena ja päihteenä. Hamppulajikkeiden THC-pitoisuutta ei säädelty ja se vaihteli paljonkin saman pellon kasviyksilöiden välillä. Väittely käyttökulttuurin aidosta alkuperästä ei ole pääasia vaan se, että 1800-luvulla alkunsa saanut eurooppalainen käyttökulttuuri on tausta ja lähtökohta nykyaikaiselle länsimaiselle kannabiskulttuurille, joka puolestaan on levinnyt ympäri maailman.

Oleellinen muutos alkoi löytöretkien ja Amerikan mantereen valloituksen aikana. Varsinkin 1800-luku merkitsi suurta murrosta eri kulttuurien nautintoaineiden tullessa kansainvälisen kaupan kohteiksi osana eurooppalaisten valtioiden globalisoitunutta kaupankäyntiä. Oopium, hasis ja koka tulivat varhaisempien tulokkaiden kahvin, teen ja tupakan rinnalle kilpailemaan alkoholikulttuurin kanssa eurooppalaisten ihmisten nautinnonhalun ja rentoutumisen tarpeen tyydyttämisestä.

Muuttuvat kuviot

1800-luvulla huumeiden käyttö oli vapaata valtion ylenmääräisesti valvonnasta ja niiden käyttöä ohjasi yhteiskunnan sosiaalinen kontrolli. Aikakauden henkiset virtaukset, romantiikka ja ”viktoriaanisuus” leimasivat taiteilijoiden ja tutkijoiden kokemuksia. Ranskalainen runoilija Charles Baudelaire kieriskeli katolilaisessa synnintunnossa ainakin kokeiluja seuraavina päivinä. Toisaalla amerikkalainen kirjailija Fitz Hugh Ludlow sovelsi kokemuksiinsa tutkijan näkökulmaa kartoittaen ennakko-odotusten ja ympäristön vaikutusta omaan kokemukseensa. Nykyään huumetutkimuksessa näitä kuvataan termeillä set ja setting.

1800-luvulla länsimaisessa kulttuurissa luotettiin siihen, että ihmisen vapaa tahto kykenee tekemään mahdollisimman hyviä valintoja. Valtiollisten hallintokoneistojen kasvu yhdessä lääkäri- ja apteekkarikunnan nousun kanssa merkittäviksi ammattiryhmiksi sysäsivät liikkeelle tapahtumaketjun, jonka myötä aineita alettiin luokittelemaan huumeiksi, päihteiksi, lääkkeiksi, dopingiksi ym. ja huumeiksi luokiteltujen aineiden katsottiin riistävän ihmiseltä vapaan tahdon. Tämän tapahtumaketjun seurauksena saamme nyt kärsiä kansainvälisestä kampanjasta tiettyjen aineiden käyttäjiä vastaan. Tätä politiikkaa kutsutaan sodaksi huumeita vastaan vaikka se on sotaa ihmisiä vastaan.

1900-luvulla huumeiksi luokitellut päihdyttävät aineet ajettiin salongeista ja olohuoneista takakujille. Kampanja on periaatteessa ollut aineita vastaan mutta käytännössä käyttäjät muuttuivat tavallisista kansalaisista moraalisen tuomitsemisen kohteiksi ja lopulta huumesodan myötä nykyaikaisen yhteiskunnan epäinhimillisiksi pahan ja toiseuden ruumiillistumiksi, ”hyviksi vihollisiksi”.

alt

Kansainvälinen huumesota toisen maailmansodan jälkeen loi uuden persoonan, joka käänsi 1800-luvun romanttisen estetisoidun huumekuvaston päälaelleen. Hämeen-Anttilan kirja loppuu nykyaikaisen huumesodan luoman uuden hahmon, nistin, esittelyyn William Burroughsin Nisti-kirjassa.

Baudelairella ja Burroughsilla oli sama inspiraation lähde, kristillisten raittiusliikkeiden 1800-luvulla aloittama huumeiden vastainen kirjallisuus. Mutta siinä, missä Baudelaire koki synnintuntonsa kokemuksen jälkeisenä päivänä, Burroughs kieriskeli näissä mielikuvissa ja halusi shokeerata niillä lukijansa.

Burroughsin huumekuvaukset eivät ole romanttista hallusinaatioiden vyörytystä, jossa palattiin turvallisesti olohuoneen sohvalle. Hänelle huumeet olivat yhteiskunnan alimpien kerrosten ja erityisesti yhteiskunnasta syrjäytyneiden addiktien jokapäiväinen elämäntapa.

Burroughsin nisti tuntuu kumoavan käsityksen siitä, että huumeita käytettäisiin niiden myönteisten vaikutusten vuoksi. Burroughsin henkilöiden tarina ei pääty parannukseen vaan siihen, että henkilö lähtee hakemaan uutta annosta. Virallinen huumevalistus korostaa aineeseen sitoutunutta pahaa, sen riippuvuutta aiheuttavaa kemiaa. Burroughs kuvaa kuluttamisen halua halun itsensä vuoksi. Nisti on kuin uusliberaalin kulutuskulttuurin huipennus ja kauppiaan unelmien täyttymys: diileri ei myy kamaa käyttäjälle vaan käyttäjän kamalle.

Trippi Subulandiaan

Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan lisäksi tänä kesänä ilmestyi huumetutkija Jussi Perälän kirja ”Ikuinen säätö - Helsingin huumemarkkinat”, joka perustuu hänen väitöskirjatutkimukseensa Helsingin huumeiden käyttäjistä. Perälän kirjan voi lukea sujuvasti Hämeen-Anttilan kirjan jatko-osana. Siinä burroughsilaiset nistit seikkailevat ja yrittävät selvitä nykyajan Suomessa.

Suomalaiset huumekuviot ovat jatketta William Burroughsin kuvaamalle nistin nousemiselle yhdeksi länsimaiseksi roolimalliksi. Nisti on se ikuinen toinen, jota yhteiskunta tarvitsee peilikseen.

Myös Perälän kirja purkaa huumekeskustelun kerrostuneita myyttisiä tasoja. Huumeiden käyttäjien käytännön elämä koostuu sarjasta hankkimista ja käyttöä. Huumevalistuksessa ja uutisoinnissa mytologisoidut heroiini ja kokaiini ovat saaneet antaa tilaa arkiselle subutexille, ”vieroituslääkkeelle”, jonka ongelmakäyttö on peilikuva suomalaisesta kulttuurista.

Perälän yhdessä lehtihaastattelussa käyttämä termi kermapersekannabiksenkäyttäjä kuvaa hyvin sitä asemaa, mikä huumeilla on Suomen kulttuurisessa keskustelussamme tällä hetkellä: kannabis on pehmeä, melkein naisellinen huume. Siksi siihen suhtaudutaan toisaalta demonisoiden huumeena mutta toisaalta ei niin miehekkäänä kokemuksena kuin kovat huumeet tai alkoholi.

Alkoholin käyttö täyttää suomalaisessa kulttuurissa aarniometsien raivaamisen jälkeen miehuuskokeen tehtävän. Miehen mitta lasketaan tuopeissa ja prosenteissa joka viikonloppu yhä uudestaan ja uudestaan. Monissa piireissä kovat huumeet eli lähinnä pirin ja subun suonensisäinen käyttö on syrjäytetyn nuorison alakulttuurinen miehuuskoe.

Tätä itsetuhoista minuuden etsimistä kuvasi rovanniemeläisten sekakäyttäjien elämää liki seurannut dokumentti ”Reindeerspotting”. Huumesota on katutasolla sotaa yhteiskunnan syrjäyttämiä, turvaverkoista tippuneita vastaan. Huumehaukat väittävät huumeiden muuttavan ihmistä mutta kieltolain suurin paradoksi syntyy siitä, että koska se kohtelee ihmisiä kuin lapsia, alkavat ihmiset myös käyttäytymään sen lailla.

Säätäminen on ikuista

Tavallisesta veronmaksajasta voi tuntua hullulta ja käsittämättömältä, että autolla ajaminen pitkin Helsingin sisääntuloväylää Hurriganesien raikuessa kajareista voi olla jännittävä ja testosteronia kiihottava kokemus - jos sukanvarressa on pussukka piriä!

Säätäminen, laittomuuden luomat rituaalit, pitävät yllä ongelmaisuuteen tuomitun yhteiskuntaryhmän riippuvuutta vähintään yhtä paljon kuin aineiden farmakologia tai aivojen aineenvaihdunta. Nämä kieltolain luomat käyttäytymismallit ylittävät normikansalaisen päivätajunnan ja luovat aineille niitä arvoja, joita niillä ei muuten olisi. Suomessa tämä tiivistyy subutexiin, opiaattivieroituslääkkeeseen!

Ihmisen yhteisöllisyyden korvaaminen kulutusmalleilla ja siitä kumpuavien ahdistuksen tunteiden riistoviljely markkinoinnissa ja yhä uusien tarpeiden luomisessa on jo synnyttänyt shopaholicksit, tavarariippuvaisten ihmisryhmän. Riippuvuus leviää yhä uusille elämänalueille, puhutaan mm. läheisriippuvuudesta ja - yllätys yllätys - myös sen lievittämiseen voidaan määrätä lääkkeitä, nykyajan kemianteollisuuden onnenpillereitä. Kemianteollisuus on tullut myös laittomille markkinoille kehittämillään ”laillisilla huumeilla”. Säätäminen on ikuista, Perälä tiivistää tämän noidankehän.

Virallisen valistuksen mukaan kannabiksen käyttö johtaa kovempiin aineisiin, minkä on todettu olevan laittomien markkinoiden aiheuttamaa käyttäytymistä eikä aineen kemiaan sitoutunutta determinismiä. Perälän tutkimus nostaa esille myös tämän deterministisen kehitysmallin antidopingin, kansalaisten autonomian.

Kannabiksen käyttäjät hakeutuvat ostamaan kannabista muilta kannabiksen käyttäjiltä, ja kannabiksen kotikasvatus on järkevä toimintamalli pysyä erossa rikollisuudesta. Kieltolain olosuhteissakin eri aineiden markkinat eriytyvät, koska ihmisten kokemukset ja moraali ohjaavat heitä toimimaan toisin kuin lainsäätäjät olettavat.

Yhteiskunnan vihollisesta uudeksi Nokiaksi

Hämeen-Anttila tiivisti omassa kirjassaan sen, kuinka päihteiden käytön tehokkain valvontamuoto on ihmisten keskinäinen sosiaalinen valvonta. Huumeita myydään markkinoilla kuten muitakin tavaroita. Niiden kaupan estäminen synnyttää laittomat ja valvomattomat markkinat. Huumeongelman ratkaisu ei piile yhä tiukemmassa valvonnassa vaan ihmisten vapaudessa päättää omasta tajunnastaan. Tämä tarkoittaa huumeiden käytön dekriminalisointia, niiden kaupan julkista valvontaa ja länsimaisen valinnanvapauden luovuttamista takaisin kansalaisille.

Kun sitten vihdoin yleisesti tajutaan se perusasia, että kannabiksen käyttäjät ovat samanarvoisia kansalaisia muiden joukossa, ei Suomessakaan ole muuta vaihtoehtoa kuin laillistaminen ja kaupan ottaminen yhteiskunnan valvontaan. Valvonnan yksityiskohdista voidaan neuvotella.

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.