Facebook

Jaa tämä sivu Facebookissa!

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

TuSKY:n uutiset TuSKY:n uutiset

Kansankoti kukkii

Malmön kannabisaktivistit vaativat kunnallista kannabiksen anniskelupistettä ratkaisuna huumekaupan ruokkimaan jengiväkivaltaan ja avoimeen katukaupusteluun. Kannabiksen kasvatuksen leviämisen myötä yhä useammat kyseenalaistavat rajoittavan huumepolitiikan, ruotsalaisen kansankoti-ideologian viimeisen reliikin. 

altMalmöstä on tullut yksi ruotsalaisen huumepolitiikan taistelukenttiä, missä kannabista myydään avoimesti kaduilla, pyssyt paukkuu ja granaatit räjähtelevät. Huumekauppa ruokkii jengiväkivaltaa, ja paikalliset kannabisaktivistit ehdottavat kunnallisen kannabiskaupan perustamista ongelman ratkaisuun.

Liam Murrayn laatimassa kunnallisaloitteessa, ns. Malmö-aloite, ehdotetaan yhden tai useamman kunnallisen kannabiksen anniskelupisteen avaamista Malmössa.

Avoin kannabiksen katukauppa, ammuskelu ja räjähdykset ovat järkyttäneet Malmön asukkaita. Ratkaisuiksi poliitikot osaavat esittää vain puistoihin sijoitettavia kannabiksen myynnin kieltäviä kylttejä, lisää poliiseja ja ankarampia rangaistuksia.

Keskustelusta on Murrayn mielestä puuttunut kokonaan ilmiön syiden tarkastelu. Hänen mukaansa Ruotsin rajoittava huumepolitiikka yleensä ja kannabiksen kieltolaki erikseen ovat tärkeitä tekijöitä. Rikollisryhmät myyvät kannabista, koska kannabiksen kuluttajilla ei ole laillista vaihtoehtoa sen hankkimiseksi.

Laillisella kannabiksen anniskelupaikalla on lukuisia etuja tarjota. Henkilökunta voi neuvoa asiakkaita ja tarjota terapiaa sekä erilaisia hoitoja niitä tarvitseville. Paikassa noudatettaisiin ikärajoja, valvottaisiin tuotteen laatua sekä vahvuutta. Toiminnasta tulisi kaupungille verotuloja. Erittäin tärkeä seikka on se, että kannabiksen käyttäjät eivät enää tukisi granaatteja heitteleviä rikollisia.

Liam Murray pitää Malmöta sopivana kaupunkina aloittaa tällainen toiminta, koska kaupunki on ollut edelläkävijä monissa huumepoliittisissa kokeiluissa, kuten ruiskujen vaihdossa silloin kun se on ollut kiellettyä muualla Ruotsissa.

Ruotsalainen kannabisaktivismi

Ruotsalainen kannabisyhdistys Cannalisörerna julkaisi tukensa ns. Malmö-aloitteelle.

altPuheenjohtaja Nelly Mathilda Fredlund kirjoittaa kannanotossaan poliisinkin tietävän väkivallan syyksi huumeita myyvien jengien reviiritaistelut.

“Kymmenen vuotta sitten Kööpenhaminassa yritettiin lopettaa kannabiskauppa Kristianiassa sillä seurauksella, että se levisi kaikkialle kaupunkiin ja jengit alkoivat taistelemaan markkinoiden rajoista.”

“Valtiovalta ei osaa esittää muuta kuin lisää poliisivoimia ja pakkotoimenpiteitä. Puolen vuosisadan kokeilun jälkeen nyt pitäisi kannabismarkkinat yrittää saada takaisin yhteiskunnan valvontaan.”

“Viisainta olisi siirtää kannabiskauppa kaduilta vakavastiotettaville laillisille toimijoille”, kiteyttää Nelly Mathilda Fredlund asian.

Tiedotusvälineet ovat alkaneet suhtautua kannabisaktivisteihin asiallisesti. Malmölainen kannabisaktivisti Wally Johnson kutsui huhtikuussa SydSvenskan lehden toimittajan Mysig Måndag -tapahtumaan, jossa oli “The Culture High” dokumentin esitys ja keskustelutilaisuus sen jälkeen.

“Koko järjestelmä perustuu sille, että kun henkilöä rangaistaan, pysyy hän häpeissään hiljaa. Kun tämä stigma saadaan kumottua, muuttuu lakikin”, Johnson selittää yhdistyksen tarkoituksesta.

Hänen kampanjansa on sekä henkilökohtainen että poliittinen. Hän oli jo 29 vuotias kokeillessaan ensimmäisen kerran kannabista, ja hänen mielestään se johdatti hänet pois monesta pahasta asiasta.

“Pelasin rahani ja juoksin naisten perässä. Voin psyykisesti huonosti ja otin siihen mielialalääkkeitä, jotka saivat minut vielä huonompaan jamaan. Nyt voin paljon paremmin.”

Kannabiksen käytön myötä hän lopetti tupakoinnin ja uhkapelaamisen sekä muutti ruokavalionsa vegaaniseksi. Siksi dekriminalisoinnin puolesta kamppailu on tullut niin merkitykselliseksi.

Wally Johnson on standup-koomikko ja tekee paraillaan dokumenttia ”Mary And I”.

“Niinpä aloitin Panttereiden toiminnan asuinkunnassani Lindängenissä. Olen feministi ja rasismin vastustaja. Mutta mistään en ole saanut näin paljon myönteistä palautetta kuin aloittaessani toiminnan kannabiskysymyksen kanssa.”

Tilaisuudessa toimittaja tapasi edustajia muistakin ruotsalaisista aktivistiryhmistä, joita Ruotsissa on jo useita.

Fria Fröet, vapaa siemen, jakelee ja levittää nimensä mukaan kannabiksen siemeniä ympäriinsä.

“Tarkoituksemme on arkipäiväistää kannabiksen maine. Hamppua on aina kasvatettu Ruotsissa. Viikingit käyttivät kannabista. Miksi meidän pitäisi kitkeä osa luonnostamme?” kysyy retorisesti ryhmän jäsen Tom Lundholm.

Kannabisnes näkyy myös Ruotsissa

Heliospectra on ruotsalainen kasvatuskäyttöön tarkoitettujen led-valaisimien valmistaja. Kannabiksen laillistaminen Yhdysvalloissa on ollut silkkaa juhlaa yritykselle.

altKannabiksen lääkekäytön laillistaminen Las Vegasissa on poikinut Heliospectralle ja sen amerikkalaiselle yhteistyökumppanille, American Cannabis Consulting, miljoonien kruunujen jättitilauksen. Nämä uutiset saivat yrityksen osakekurssin pomppaamaan ylös 43% kesällä 2015.

“Tämä ei ole pelkästään yrityksemme suurin tilaus vaan tämä on myös maailman suurin tähän saakka pystytetty sisäkasvatusjärjestelmä, jossa käytetään LED-valaisimia”, Heliospectran toimitusjohtaja Staffan Hillberg hehkuttaa.

Tällainen kurssinousu ja lupaavat markkinanäkymät saivat ruotsalaisen talouslehden Veckans Affärer julkaisemaan viikolla 25 teemanumeron kannabisneksen kasvuyrityksistä.

Kannabisaktivismi leviää

Ruotsin keskustapuolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja Hanna Wagenius tuli kesän alussa julkisuuteen lausunnollaan, jonka mukaan ihmisten vangitseminen kannabiksen takia on väärin. Hänen mielestään sen myymiseksi pitäisi perustaa systembolagetin kaltainen valtion monopoliyritys.

Ruotsin valtakunnansyyttäjä Anders Perklev valitti korkeimpaan oikeuteen kahdesta rattijuopumustuomiosta, koska tuomioiden perustana käytetty kannabistesti ei mittaa päihtymystilaa vaan hajoamisprosessin lopputuotteita, jotka eivät lukeudu kiellettyihin aineisiin.

Julkisuuteen ovat nousseet muiden muassa epilepsiasta kärsivää lastaan kannabisöljyllä lääkinnyt äiti Titti Assarson, kannabiksen käytöstä kiinni jäänyt entinen poliisi Urban Svedberg sekä Jens Waldmann, joka yritti elää normaalina työssäkäyvänä kansalaisena kasvattamalla ja käyttämällä kannabista masennuksensa hoitoon.

Vuonna 2014 Angelo Graziano ilmiantoi itsensä Malmön poliisille saadakseen laboratoriotestit käyttämästään kannabisöljystä. Graziano on lääkinnyt lukuisia potilaita kannabisöljyllään, jossa on hyvin vähän THC:tä.

Hän oletti poliisin lähettävän öljypullon valtion rikostekniseen laboratorioon analysoitavaksi. Graziano haluaa varmuuden siitä, onko hänen lääkkeensä laillista vai ei. Kuukausien odottamisen jälkeen kävi selville, ettei poliisi edes halua tutkia hänen öljyjään.

Ruotsissa on kannabissuusuihke Sativex laillista mutta kukintomuotoinen Bedrocan ei. 150 potilasta saa Ruotsissa laillisesti kannabislääkkeitä. Noin 90 potilasta käyttää Sativexia, mikä hyväksyttiin ms-taudin hoitoon vuonna 2012. Noin 60 käyttää Marinolia, jota käytetään pääasiassa HIV:n aiheuttaman pahoinvoinnin ehkäisyyn.

Lääkäri Tom Flou on lähtenyt taistelemaan byrokratiaa vastaan ja haki lupaa kirjoittaa kannabista lääkkeeksi. Tom Flou antaisi Bedrocania kipupotilaille, joille käytössä olevat lääkkeet eivät auta. Lääkintöhallitus hylkäsi hakemuksen mutta taistelu jatkuu.

Tanskassa ja Norjassa lääkärit saavat määrätä Bedrocania mutta potilaat joutuvat hakemaan lääkkeensä itse Hollannista. Suomi on ollut edelläkävijämaa Pohjoismaissa siinä että Bedrocania on saanut ostaa suoraan apteekista.

Ruotsalainen poliittinen kulttuuri on keskustelevampi kuin Suomessa ja kannabiksesta debatoidaan vilkkaasti. Magnus Callmyr on noussut blogikirjoituksillaan yhdeksi ruotsalaisen kannabisskenen mielipidevaikuttajista. Hänellä itsellään on ollut lääke- ja peliriippuvuuksia, ja hän on kouluttautunut huumehoitoalalle. Callmyr käy tinkimättä ruotsalaisen lehdistön uutisiin ja ns. asiantuntijalausuntoihin kiinni, tarkistaa faktat ja taustat esittäen argumenttinsa lyhyesti ja ytimekkäästi. 

Callmyr on tutkinut erityisesti ruotsalaisten huumehaukkojen organisoitumista. Näitä organisaatioita ovat mm. Riksförbundet Narkotikafritt Samhälle, RNS, European Cities Against Drugs, ECAD sekä World Federation Against Drugs, WFAD. Näitä yhdistää samat henkilöt kuten Sven-Olov Carlsson ja Per Johansson.

Ruotsin valtio tukee tätä toimintaa avokätisesti. Viimeisin huumehaukkojen keksintö on luoda vielä yksi huumeiden vastainen kattojärjestö Drug Policy Futures, DPF, tulossa olevaa YK:n erikoisyleiskokousta, UNGASS2016, varten. Callmyr on havainnut tämän toiminnan motiiviksi raha-avustusten hakemisen ja työpaikkojen luomisen organisaattoreille, Carlssonille ja Johanssonille. 

Huumeettoman yhteiskuntautopian konkurssi 

Ruotsin huumepolitiikka on epäonnistunutta: kymmenessä vuodessa huumekuolleisuus on kaksinkertaistunut. Ruotsin sosiaaliministeriö julkaisi elokuussa vuoden 2014 kuolinsyytilaston, jonka mukaan huumekuolemat nousivat jo 765:een. Ruotsissa kuolee ihmisiä huumeiden käyttöön toiseksi eniten EU:ssa.

Huumepoliittinen yksimielisyys ei ole ollut koskaan aukotonta Ruotsissa. Riksförbundet för Rättigheter, Frigörelse, Hälsa och Likabehandling, RFHL, on vuonna 1965 perustettu alunperin lääkeaineiden väärinkäyttäjien kansallinen järjestö. RFHL on yksi harvoista kansallisista järjestöistä Ruotsissa, jotka eivät ole jakaneet huumeettoman yhteiskunnan tavoitetta. RFHL on huumeiden käyttäjäjärjestö mutta sen toiminnassa on mukana myös terveysalan ammattilaisia, omaisia ja tutkijoita.

Puheenjohtaja Inger Forsgren muistuttaa kannanotossaan, että sosiaaliministeriön ilmoittama luku on puutteellinen, koska siitä mm. puuttuvat uusien muuntohuumeiden ja bentsodiatsepiinien aiheuttamat kuolemantapaukset. Yhtenä ratkaisukeinona tähän pahenevaan ongelmaan RFHL ehdottaa huumeiden käytön dekriminalisoimista.

Ruotsin vaikutusvaltaisimmaksi huumetutkijaksi mainittu Tukholman yliopiston alkoholi- ja huumetutkimuksen professori Börje Olsson arvostelee kovin sanoin Ruotsin nykyistä huumepolitiikkaa. Ruotsalainen huumepolitiikka tappaa yhä enemmän ihmisiä eikä suinkaan vähennä kuolleisuutta. 

“Jos kuolleisuus olisi ollut tällä tasolla 1980- ja 1990-luvulla, olisi siitä seurannut protesteja ja mielenosoituksia. Olemme jotenkin turtuneet tähän asioiden tilaan”, Olsson täräyttää.

“Uskon tämän johtuvan siitä, että kuka kuolee. Näinhän se on kaikkien sosiaalisten ongelmien kohdalla. Jos yhteiskunnan yläluokka tai kansanedustajat kuolisivat tähän tahtiin niin siitä seuraisi aikamoinen älämölö. Mutta näinhän ei nyt ole. Suurin osa kuolleista on yhteiskuntamme marginaalia.” 

“Nollatoleranssipolitiikka ei ole enää tätä aikaa eikä sillä ratkaista mitään ongelmia. Meillä on nykyään aivan toisenlainen huumeiden käyttötilanne ja aivan toisenlainen yhteiskunta, ja politiikan pitää lähteä tästä tosiseikasta”, Olsson summaa analyysinsa.

Kansankodin viimeinen reliikki

Ruotsista on tullut omavarainen kannabiksen suhteen monien eurooppalaisten maiden tapaan. Ruotsin valtio käyttää miljoonia kannabiksen vastaiseen propagandaan kotimaassa ja kansainvälisesti. Svenska Dagbladet selvitti, kuinka tässä näin pääsi käymään. Toimittaja kertoo, kuinka Stalin ja Mao inspiroivat ruotsalaiset rakentamaan kansankotiutopiansa kylkeen totalitaarisen huumepolitiikan 1900-luvun lopussa.

Krossaknarket“Jos kannabis laillistetaan, seuraa siitä väistämättä peruuttamaton prosessi. Eikä vain tässä maassa ja tälle sukupolvelle vaan koko länsimaiselle sivilisaatiolle”, jyrisi psykiatri Nils Bejerotin tuomio “pilvivasemmistolle” 1970-luvulla.

Monien maiden päättäjät ottivat Bejerotin ennustuksen kuolemanvakavasti Yhdysvallat ja Suomi mukaan lukien. Sillä pystyttiin oikeuttamaan yhä ankarammat rangaistukset - ja huumepoliisin määrärahojen korotukset vuosikymmen toisensa perään.

1980-luvulla Nils Bejerotia pidettiin Ruotsin tärkeimpänä mielipidevaikuttajana. “Tukholma-syndrooma” oli tuonut hänet suuren yleisön tietoisuuteen. Vuonna 1988 vähän ennen hänen kuolemaa Ruotsin eduskunta päätti kriminalisoida kaikkien huumeiden käytön. Poliittinen oikeisto ja vasemmisto löysivät yhteisiä etuja huumeongelman demonisoinnissa.

Ruotsin huumepoliisi uskoo edelleen häneen kuin kiinalaiset Maon punaiseen kirjaan.

“Nils Bejerot toi esille teorian epidemian kaltaisesta leviämisestä. Kyseessä on matemaattinen malli: jos sinulla on tarjota jokin tuote, alkaa se levitä kiihtyvään tahtiin. Saatavuuden lisääminen aiheuttaa väärinkäytön lisääntymisen”, Tukholman huumepoliisin edustaja Lennart Karlsson summaa Ruotsin huumepolitiikan perusteesin.

Nils Bejerotin mielestä huumeet ovat kuin tartunta, joka uhkasi raunioittaa kansankodin. Epidemian taltuttamiseksi toimenpiteet piti kohdistaa tartunnankantajiin eli yksittäisiin käyttäjiin. Pakkotoimenpiteitä voidaan käyttää tähän tarkoitukseen kuten yhteiskunta on torjunut koleraa ja syfilistä.

Ongelma olikin se, että eristämisen sijaan sosiaalityöntekijät ohjasivat väärinkäyttäjiä terapiaan. Bejerot piti sosiaalityöntekijöitä yläluokkaisina tyttöinä, jotka olivat lukeneet liikaa Freudia.

“Huume-epidemiaa vastaan taisteleminen yksilöterapian keinoin on sama kuin taistelisi malariaa vastaan jahtaamalla hyttysiä. Se työllistää paljon ihmisiä mutta tulokset ovat mitättömiä. Meidän pitää kuivattaa itse huumesuo”, Bejerot julistaa kirjassaan "Missbruk och motåtgärder".

Bejerot oli vasemmistolaisissa vallankumoushaaveissaan pettynyt entinen stalinisti ja maolainen, mutta silti hän jatkoi Neuvostoliitossa ja Kiinassa toteutettujen “rationaalisten ratkaisujen” ihannoimista huumepolitiikassa. Maon keino pistää oopiuminkäyttäjät työleirille oli Bejerotin esikuva, kun hän ehdotti huumeiden käytöstä tuomittujen lähettämistä metsätöihin Pohjois-Ruotsiin. 

Bejerotin mukaan tartunta levisi ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa varsinkin seksuaalikumppaneiden kesken niissä yhteiskunnan normeja rikkovissa ryhmissä, joita hän kutsui “yön ihmisiksi”: jazzmuusikot, boheemit ja prostituoidut. Yhdysvalloissa heistä käytettiin nimitystä hipsterit.

Bejerot oli lopulta täysin oikeassa. Hän näki hyvinvointivaltion luhistuvan huumeiden hyväksymisen myötä. Hyvinvointivaltiolla hän tarkoitti onnellista ja hyvinvoivaa sosialistista utopiaa, mistä ei ole enää paljoa jäljellä Ruotsissakaan. Rajoittava huumepolitiikka on ruotsalaisen kansankotiprojektin viimeinen reliikki.

Teflonaivot

Ruotsalaisten kannabisaktivistien yhteinen kritiikin kohde on Lundin yliopiston psykologian tutkija Thomas Lundqvist, joka käyttää asiantuntijavaltaansa ruotsalaisen eli "bejerotilaisen" huumepolitiikan ajamiseen ja kannabiksen käyttäjien epäinhimillistämiseen. Hänen pirullisin keksintönsä on “teflonaivot”, jonka suomalaiset kannabiksen vastustajat ovat suomentaneet kannabismalliksi.

Valtio%20vs%20kannabisSe tarkoittaa ajatusta, jonka mukaan kannabiksen käyttäjien maailmankuva muuttuu kannabiksen vaikutuksesta kaikkea negatiivista tietoa hylkiväksi. Tämän takia kannabisaktivistit eivät enää kykene tunnistamaan kannabiksen haittoja eikä heille tämän takia heille pidä antaa minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia.

Thomas Lundqvistin mukaan hänen esittämistään kannabiksen haittavaikutuksista vallitsee jo yksimielisyys tutkijoiden keskuudessa.

Yksinäisen huumehaukan valitus

Maaliskuussa 2015 ruotsalainen Per Johansson istuu yksinään tyylikkäässä hotellissa Wienissä Ruotsin veronmaksajien kustantamalla YK:n huumekokousmatkalla. Hän haikailee Ruotsin valta-asemaa 1600-luvulla ja siinä sivussa omien maailmanvalloitustensa huippuaikoja.

Per Johansson on niin huumehaukka kuin kukaan voi olla tässä maailmassa. Hän johtaa ruotsalaisia kansainvälisiä huumeiden vastaisia organisaatioita RNS ja WFAD ja on verkostoitunut ECAD:n ja INCB:n kanssa. Hän on tottunut istumaan konferensseissa, kokouksissa, tapaamisissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa päivitellään huumeita ja ollaan pelastavinaan maailma ja erityisesti nuoriso niiden aiheuttamalta rappiolta.

Hänellä on myös aikaa kirjoitella poleemisia pakinoita huumekielteisiin julkaisuihin, käydä debattia. Hän selailee uutta Jan Malmstedtin vuoden 2015 alussa julkaisemaa kirjaa “Idéerna som tände debatten”, jossa jälleen kerran osoitetaan ruotsalaisen huumepolitiikan etevämmyys verrattuna kaikkeen muuhun, mitä maailmassa on ikinä kokeiltu.

Johansson tuntee yksinäisyyden leviävän sisimpäänsä, koska hän on viettänyt päivän YK:n huumekomission, CND, 58:n kokouksen loppumattomissa neuvotteluissa, tiedotustilaisuuksissa ja sivutapahtumissa. Tätä hän on tehnyt vuosia mutta nyt hän on katkerana saanut huomata, että ne liberaalit ja humaanit ajatukset, joita vielä 1960-luvulla uskallettiin esittää Ruotsissa, ovat tehneet vahvan paluun YK:n huumepolitiikan arvovaltaisimmalle foorumille eli Wienin hienon kongressikeskuksen saleihin.

Hän tietää, miten kansainväliset huumekonferenssit hoidetaan. Melkein kaikissa maailman maissa sovelletaan huumeiden vastaisia lakeja samalla kaavalla: annetaan se virkamiesten ja pienen uskovaisen piirin hoidettavaksi eikä valvota heidän tekemisiä. Kansainvälisiin huumekonferensseihin on perinteisesti kokoontunut samanmielinen joukko, jota pieni INCB:n vetämä byrokraattien piiri on vedättänyt mahtipontisten julkilausumiensa taakse.

Drugfree world, we can do it!, Just say no, krossa knarket, ei enää lisätä haittoja, kaikki nämä sloganit tulevat siitä samasta huumehaukkojen sylttytehtaasta.

Johanssonin maailmankuvassa aktiivisuus tarkoittaa huumesotaa, passiivisuus hoitoa, haittoja vähentävää politiikkaa ja asiallista tiedottamista.

Johansson syyttää laillistajia kielipelistä:

“Kunhan saadaan tarpeeksi moni osallistuja puhumaan hoidosta ja kriminaalipolitiikasta toistensa vastakohtina niin useimmat osallistujat alkavat pitää tätä totena. Tässä on kyse “mainstreamin” luomisesta; yleisen totuuden luomisesta. Puhutaan samasta ongelmasta, mitään uutta ja oleellista ei ole tapahtunut, tilastot eivät ole muuttuneet millään oleellisella tavalla, mutta muutamat ihmiset näkevät ongelman toisin. Ehkä tarpeeksi moni asiaan osallinen. Tärkeät vallanpitäjät, joilla on vaikutusvaltaa huumepolitiikassa.”

Huumeongelmat eivät tosiaan ole huumesodan myötä ratkenneet vaan pahentuneet. Maailmalla leviää uusi näkökulma ongelmien hoitamiseksi niiden poliittisten päättäjien keskuudessa, jotka olivat aiemmin Johanssonin yleisönä. Siitä Johansson on niin huolissaan.

Palatessaan kotimaahansa huumehaukka Per Johansson huomaa kauhukseen Aftonbladetin kolumnistin Oisín Cantwellin kirjoittavan kriittisesti hänen lempilapsiensa ECAD:n ja WFAD:n yhteistyöstä maailman pahimpien diktatuurien kanssa huumepolitiikan saralla.

“Eikö tämä 1960-luku lopu ikinä!” päättää Johansson pakinansa.

 

Lähde: Svenska Dagbladet 19.7.2015, Veckans Affärer 16.7.2015, Sydsvenskan 17.8.2015, Nyheter24 20.8.2015,  SVT 4.6.2015
, SydSvenskan 30.5.2015, Malmö-aloiteDrugnews.nu 1.4.2015

 

Medicinsk Cannabis

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.