Facebook

Jaa tämä sivu Facebookissa!

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

TuSKY:n uutiset TuSKY:n uutiset

UNGASS 2016 - Laillistaminen

Kansainväliset huumesopimukset eivät ole niin ehdottomia kriminalisoinnin suhteen kuin kuvitellaan. Ihmisoikeuksien ottaminen huumepolitiikan keskiöön muuttaa huumekeskustelun: kriminalisointi pitää pystyä perustelemaan. Ihmisoikeussopimukset suojelevat yksilön vapautta valtiovallan valtapyrkimyksiltä.

altOn oletettu, että koska huumesopimukset velvoittavat kriminalisoimaan huumeiksi luokitellut kasvit, kieltäisivät ne myös kannabiksen lääke- ja hyötykäytön. Kaikki ovat varmaan jo huomanneet, että hyöty- ja lääkekäyttö ovat olleet laillisia nämä vuosikymmenet.

Nykyinen huumesopimusjärjestelmä ei yksiselitteisesti estä myöskään ei-lääkinnällisen käytön dekriminalisointia ja laillistamista. Itse asiassa vuoden 1961 huumesopimus asettaa tälle omat ehtonsa sen sijaan, että se olisi sopimuksessa yksiselitteisesti kielletty. Vuoden 1988 sopimuksen on oletettu kieltävän kaikki laillistamiseen tai dekriminalisaatioon liittyvät tekomuodot mutta sopimuksessa todetaan, että sen asettamia ehtoja pitää toteuttaa valtioiden perustuslain mukaisesti eli valtioille on jätetty liikkumavaraa kaikissa näissä sopimuksissa.

Vuoden 1961 sopimuksessa perinteisille kannabiksenkäyttömaille, kuten Intia ja Pakistan, annettiin 25 vuotta aikaa panna sopimukset käytäntöön. Uskonnollisissa rituaaleissa Intiassa käytetty miedoin kannabisvalmiste bhang jätettiin kieltolain ulkopuolelle. Myös muiden kannabistuotteiden uskonnollinen käyttö jäi kieltolain ulkopuolelle. Kansainvälisen kannabiksen kieltolain yksi suuri salaisuus on ollut se, että Intiassa laillisista bhang kaupoista saa ostaa myös ganjaa ja charasta. Nepalissa kannabiksen käyttö on laillista yhtenä päivänä vuodessa Shivan syntymäpäivänä Shivaratra-juhlassa. 

Hollanti laillisti kannabiskahvilat 1970-luvulla, Kaliforniassa laillistettiin kannabiksen lääkekäyttö vuonna 1996, Portugali dekriminalisoi kaikkien huumeiden käytön vuonna 2001, Espanjassa toimii satoja kannabisklubeja, joiden hyväksyminen perustuu virkamiesten ja kansalaisten yhteisymmärrykselle, Bolivia laillisti 2000-luvun alussa kokapensaan perinteisen käytön ja Uruguay, Colorado, Washingtonin osavaltio, Alaska, Oregon ja Washington DC ovat laillistaneet kannabiksen. Jamaika dekriminalisoi ganjan vuonna 2015 ja suunnittelee laillistamista. Kanada ilmoitti vuoden 2016 alussa laillistavansa kannabiksen. Sveitsissä sallittiin kannabisklubit neljässä kaupungissa. Nämä ovat esimerkkejä siitä, ettei kieltolaki ole niin ehdoton kuin on kuviteltu.

Meksikon korkein oikeus antoi viime vuonna ratkaisun siitä, että kannabiksen käyttö kuuluu yksilön vapauden piiriin. Uruguay ja Kanada ovat esimerkkejä siitä, että laillistaminen on mahdollista ilman YK:n tai USA:n sanktiota. Nämä ovat kaksi kooltaan ja vaikutusvallaltaan eri mittakaavan valtiota, mikä tekee niiden tilanteen vertailun mielenkiintoiseksi. Hollanti joutui aikoinaan hylkiön asemaan kansainvälisen huumevalvonnan areenoilla kannabiskahviloidensa takia mutta sitä ei voinut huomata missään taloussuhteissa tms.

Bolivia on esimerkki valtiosta, joka päätti laillistaa perinteisen huumekasviksi luokitellun kokapensaan kasvatuksen ja käytön ja pystyi toteuttamaan politiikan muutoksen sopimusten puitteissa. Ainoastaan parikymmentä valtiota vastusti muutosta, ja näiden joukossa oli mm. Yhdysvallat, jonka osavaltiot ovat laillistamassa kannabiksen kaupan yhä kiihtyvään tahtiin.

Kanadassa aiotaan laillistaa kannabis lähivuosina. Siellä on analysoitu tilannetta ja todettu kansainvälisten sopimusten sallivan sen, että valtio 1) tekee varauksen hyväksymäänsä sopimukseen 2) esittää siihen lisäyksen, että aikoo alkaa valvomaan kauppaa tai 3) irtisanoutuu sopimuksesta. 

Vuoden 1961 sopimus edellyttää artikloissa 23 ja 28, että valtio perustaa viraston valvomaan kannabiskauppaa. Tästä on jo nyt erilaisia käytännön vaihtoehtoja Yhdysvaltojen osavaltioissa ja Uruguayssa. Kannabiskauppaa valvova virasto voi olla oma erillinen virastonsa tai alkoholivalvontaviraston osasto.

Tämän jälkeen seuraa laillistamisen vaikein osa: sen päättäminen, millainen tulee olemaan verotus, miten valvotaan ikärajoja, millaisia tuotteita sallitaan markkinoilla, miten jakelu järjestetään, kuka saa kasvatuslupia jne.

Tällä hetkellä päämallit ovat yksityisyritysmalli, joka on vallitseva Yhdysvalloissa ja valtion monopoli, kuten Uruguayssa. Lisäksi pitää mainita kannabisklubimalli, joka on levinnyt Euroopassa. Käytännössä osavaltioiden ratkaisuissa on eroja sen mukaan, kuinka käyttäjät saavat kasvattaa omansa tai käyttää kannabista julkisesti sosiaalisissa tilaisuuksissa tai perustaa kannabisklubeja. Uruguayssa käyttäjät voivat rekisteröityä klubeihin, kasvattaa itse tai ostaa tietyn määrän kuukaudessa valtion lisenssillä kasvatettua kannabista apteekista.

Euroopassa yleistyvä kannabisklubimalli ei edellytä kannabiksen laillistamista vaan perustuu yhteisymmärrykselle siitä, että kannabiksen kotikasvatus on paras keino torjua järjestäytynyttä rikollisuutta ennen laillistamista. Klubimallissa oikeus kotikasvatukseen on sallittu aatteelliselle yhdistykselle, joka myy kannabista omakustannushintaan jäsenilleen. Kyseessä on dekriminalisaatiomalli, jossa on dekriminalisoitu omaan käyttöön tarkoitettu kannabiksen kasvatus myös kansalaisten perustamille klubeille. Sveitsi on viimeisin esimerkki, missä neljä kaupunkia aloittaa kokeilun.

Portugalin toteuttama dekriminalisaatio oli laaja ja perustui ihmisoikeuksien palauttamiseen käyttäjille, millä on ollut merkittävä vaikutus huumeongelman kohenemiseen. Käyttäjiä käsitellään kokonaan kriminaalivalvonnan ulkopuolella toimivassa arviointilautakunnassa. Ongelmaisille ja riippuvaisille tarjotaan tuettua asumista, työtä ja terveyspalveluja. Tulokset ovat vakuuttaneet huumevalvontalautakunnan, INCB, eli huumevalvontabyrokratian huipun. INCB luonnehtii tuoreessa arviossaan Portugalin mallia “parhaiden käytäntöjen mallina”.

Mutta sekin malli jättää suurimman ongelman, eli kansainvälisen rikollisuuden, ratkaisematta.

Laillistamisen perustelut

Kannabiksen lääkekäyttö on ollut yksi argumentti, jonka kannabiksen vastustajat esittävät Troijan hevosena laillistaa ei-lääkinnällinen käyttö. Lääkekäytön kiistäminen on sopimusten aiheuttama ristiriita, mutta siihen vetoamista ei edes tarvitse muun käytön laillistamiseksi. Kannabiksen lääkekäyttö on alusta saakka ollut sopimuksen ulkopuolella, on vain kuviteltu sen ei-lääkinnällisen käytön merkinneen lääkekäytön kieltoa. Nykyiset kannabiksen lääkekäytön rajoitukset ovat kieltolain luomia, ja todettu perusteettomiksi ja jopa ihmisoikeuksien vastaisiksi. Alkoholin kieltolaissa ja laillistamisessa ei käytetty lääkeargumenttia, koska sillä ei ole lääkekäyttöä.

altKannabiksen ei-lääkinnällisen käytön kriminalisoinnille ei löydy tukea sopimuksista. Suomi on tässä itse asiassa poikkeus, ja täällä toteutettu käytön kriminalisointi on oma keksintö, eikä perustunut vuoden 1961 huumesopimukseen. 25 gramman ohjeistus kotikasvatuksessa sekä erityisiin huumetesteihin pakottaminen eivät perustu huumesopimuksiin eivätkä ne ole edes lakeja vaan virkamiesohjeita! Nämä ovat ihmisoikeuksien loukkauksia, joille ei löydy perustetta kansainvälisistä sopimuksista.

Riippuvuus on huumesopimuksien toinen perustelu kriminalisoinnille. Onko kriminalisointi oikea tapa hoitaa riippuvuusongelmaa? Entä sitten peliriippuvuus tai ylipaino? Voiko niihin puuttua kieltolain keinoin?

Huumekeskustelussa käytetään myös päihteiden haittavertailua mikä vie keskustelun harhaan, koska ihmiset eivät käytä päihteitä niiden haittojen vaan koettujen hyötyjen takia. Vuonna 2010 The Lancet lehdessä julkaistun vertailevan haittatutkimuksen mukaan aineen todetulla haitallisuudella ja sen laillisella asemalla ei ollut mitään vastaavuutta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, julkaisemassa riippuvuutta aiheuttavien aineiden vertailussa päädytään samaan: kriminaalivalvontaa ei pysty perustelemaan aineen haitallisuudella. Laillistamiskeskustelussa käytetty “ei enää lisätä haittoja” argumentti on siten täysin absurdi ja osoittaa täydellistä tietämättömyyttä kriminalisoinnin vaikutuksista. Tupakan käyttöä on saatu vähennettyä tehokkaasti muilla keinoilla kuin kriminaalivalvonnalla.

Yksi argumentti on ollut, että kannabisverot pelastavat valtion talouden. Kieltolain inflatoimat laittomien markkinoiden hinnat tuntuvat satumaiselta verotuksen lähteeltä mutta laillistamisen myötä markkinat romahtavat.

Tällainen argumentointi edustaa vanhaa retoriikkaa, jonka mukaan käyttäjän pitäisi hallita tutkimustieto oikeuttaakseen osallisuutensa keskustelussa eli saadakseen mielipiteen vapauden. Tällaista keskustelua leimaa ns. asiantuntijuuden ja asiantuntijavallan korostaminen. INCB:n vuosiraportin yhteydessä julkaisema johtaja Werner Sippin kannanotto, etteivät huumesopimukset velvoita huumesotaan, on valtakirja kansalaisyhteiskunnalle ottaa sille kuuluva paikkansa takaisin tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Rankaisevan huumepolitiikan voi nähdä tarinana, narratiivina, jossa mielikuvia ohjaillaan mm. termeillä väärin- ja viihdekäyttö. Tämän tarinan hallitsijat ovat asiantuntijoita, jotka tilastotiedoillaan ja termien selityksillä ovat hankkineet hallitsevan aseman julkisen keskustelun ohjaamisessa ja muotoilussa. Mutta entä jos koko tarina on harhaanjohtava ja sopimusten tavoitteet voidaan saavuttaa muilla keinoilla kuin kriminaalivalvonnalla?

Huumepolitiikan kehitys YK:n tasolla on nostanut ihmisoikeudet tämän keskustelun keskiöön. Mitä se merkitsee ? Ihmisoikeusperustelu tarkoittaa sitä, että todistustaakka on kieltolain puolustajilla eli millä perusteella yksilön vapautta voidaan rajoittaa? Onko esimerkiksi lapsen oikeuksien puolustaminen perustelu vanhempien ihmisoikeuksien rajoittamiselle?

Positiivisella vapauskäsityksellä tarkoitetaan, että yksilön oikeuksien rajoittaminen nyt tuo hyvää tulevaisuudessa eli huumeettoman maailman. Tämä on huumepolitiikan johtava ajatusmalli. Itse asiassa huumepolitiikka on ainoa yhteiskuntapolitiikan alue, jossa tällainen ajatusmalli on enää mahdollista.

Huumepolitiikka on esimerkki valtiovallan ja kansalaisten oikeuksien välisestä jatkuvasta taistelusta. Ihmisoikeussopimuksien tarkoitus on pitää tämä raja selvänä. 

Negatiivinen oikeuskäsitys tarkoittaa, ettei valtiovallan pidä tarpeettomasti puuttua yksityisyyteen ja ihmisoikeuksiin. Englannin kielinen virkamiehen nimi civil servant eli kansalaisten palvelija kertoo siitä, että valtioiden, sopimuksien ja virkamiesten tehtävä on tehdä ihmisten yhteistoiminnasta reilua, järkevää ja turvallista. Valtiovallan ja virkamiesten pitää perustella ihmisoikeuksien rajoittaminen.

Kokonaan toinen keskustelun aihe on huumesopimusten tavoitteet. Vuoden 1988 sopimuksessa kriminalisoinnin painopiste on valtioiden rajat ylittävän laittoman kaupan valvonnassa. Tiedämme jo nyt kokemuksesta, että kannabiksen laillistaminen ja kotikasvatus on parempi tapa taistella valtioiden rajat ylittävää laitonta kauppaa vastaan kuin kriminalisointi.

Huumevalvontajärjestelmän tärkein tai oikeastaan ainoa tavoite on ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi. Miten ihmisten kriminalisointi palvelee tätä?

Laillistaminen voidaan perustella kahdella ihmisoikeuksien perusperiaatteella: yhdenvertaisuuden periaate ja suhteellisuuden periaate.

Huumelait rikkovat yhdenvertaisuuden periaatetta: huumeet on jaettu kahteen luokkaan, lailliset ja laittomat. Tätä jaottelua ei voida perustella millään tieteellisellä tai järjellisellä syyllä. On myös todennettu tosiseikka, että kaikissa tapauksissa terveysperusteinen lähtökohta molempien luokkien aineiden käyttäjiä kohtaan on sopivin ja järkevin toimintatapa. Täten valtiovallan irrationaalinen laittomia huumeita käyttävien ihmisten vainoaminen on selkeä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 14 loukkaus, joka kieltää kaikenlaisen syrjinnän.

Huumelait rikkovat suhteellisuuden periaatetta, koska niillä ei ole ollut minkäänlaista positiivista vaikutusta laittomien aineiden tarjontaan eikä kysyntään, vaan sen sijaan ne ovat aiheuttaneet runsaasti ei-aiottuja ja haitallisia vaikutuksia maailmanlaajuisesti. Lääke (huumelait) on pahempi kuin tauti (huumeiden käyttö) ja näin ollen huumelainsäädäntö rikkoo suhteellisuuden periaatetta, joka perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloihin 2.2, 8.2, 9.2 ja 10.2.

Lähde: Roar Mikalsen: To End a War. A Short History of Human Rights, the Rule of Law, and how Drug Prohibition Violates the Bill of Rights., National Post 16.1.20162015: the Year of Ganja in Jamaica. TNI 1.2.2016Euroopan ihmisoikeussopimus

alt

 

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.