Laillistaisiko Jeesus kannabiksen?

Kuuluisa televisioevankelista ja uskonnollinen julistaja Pat Robertson vaatii Yhdysvaltoja laillistamaan kannabiksen, mutta olisiko Jeesus laillistanut kannabiksen? MSNBC-uutiskanava selvitti tunnettujen teologien kannabiksen käyttöä koskevat näkemykset.

PatrobertsonSuorapuheinen Robertson joutui yhdysvaltalaisen median huomion keskipisteeksi ehdotettuaan The New York Times –lehdessä kannabiksen dekriminalisointia huumesodan epäonnistuttua surkeasti.

MSNBC:n haastattelemat uskonoppineet eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, antaako raamattu määräyksiä kannabiksen tai muiden psykoaktiivisten aineiden käytöstä.

“Ei voida osoittaa että tässä tai tässä raamatun luvussa kerrotaan että kannabis pitäisi olla laitonta tai että sen pitäisi olla laillista. Sellaista raamatun kohtaa ei yksinkertaisesti ole”, sanoo Thomas Reese, Woodstockin teologisen keskuksen tutkija Georgtownin yliopistosta.

Kannabista käyttävät kristityt viittaavat usein vanhan testamentin ensimmäiseen kirjaan, jota on tulkittu siten, että jumala sallii kasvien, kuten hampun, syömisen:

”Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.” (Genesis 1:29)

Kristittyjen oikeutta käyttää kannabista on noussut puolustamaan useita nettisivustoja, kuten God Gave Us Cannabis ja Christians for Cannabis.

Todd Johnson, Fullerin teologisen seminaarin professori on eri mieltä. Johnsonin mielestä parhaiten kannabiksen käyttöön soveltuva raamatun kohta löytyy ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä, jossa Paavali kuvailee ”vääryydentekijöiden” ja paheiden vaikutusta varhaiskirkkoon:

”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.” (Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:9-10)

Lopulta Paavali kirjoittaa:

“Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!” (Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:19-20)

Johnsonin mielestä Paavali käsittelee moraalia: "Yksi Paavalin huolenaiheista oli humaltuminen ja hän kertoi ihmisen ruumiin olevan pyhän hengen temppeli. Mielestäni kysymys on siitä, teetkö tai käytätkö jotain liiallisesti mikä voi vahingoittaa ruumistasi.”

Reesen mielestä teologit voivat tehdä moraalisia kannabiksen käyttöä koskevia päätelmiä ainoastaan perustuen raamatun suhtautumistavasta sen ajan suosituimpaan päihteeseen - alkoholiin:

“Alkoholin käyttö on synti, koska se heikentää ihmisen luonteenpiirteitä ja kykyä tehdä hyvää. Suhtaudumme samalla tavalla huumeisiin. Jos ihminen voi tehdä niiden vaikutuksen alaisena asioita, joita hän ei muuten tekisi, on myös huumeiden käyttöä pidettävä pahana asiana.”

Jesushealing2Bostonin yliopiston professori ja kirjan Apples of Apollo: Pagan and Christian Mysteries of the Eycharist, Carl A.P. Ruck, kertoo että raamatullisten hahmojen kannabiksen käytöstä on todisteita. Kannabista käytettiin osana pyhiä suitsukkeita ja voiteluöljyjä (chrism), mutta myös lääkinnällisesti.

Ruck kertoo kannabista viljellyn läpi varhaiskristillisten aikojen ja väittää myös Jeesuksen käyttäneet sitä: ”Jeesuksen käyttämä voiteluöljy perustui kannabikseen ja sen käyttö voi selittää hänen hengelliset näyt. Juudeasta ja Egyptistä on löydetty kannabisnäytteitä, jotka viittaavat sen lääkinnälliseen ja uskonnolliseen käyttöön. Apostoli Markus kuvasi Jeesuksen parantaneen ja ajaneen pois demoneja tällaisella voiteluöljyllä, jota oli käytetty jo Mooseksen ajoista lähtien shamanististen leeviläispappien keskuudessa ”jumalaisten näkyjen” aiheuttamiseksi. Pappikunnan valitut kastettiin voimakkaaseen kannabisöljyyn.”

MSNBC:lle lähettämässään sähköpostissa Ruck kertoo myös viitteistä, joiden mukaan raamatussa kuvaillaan myrkyllisen ja psykoaktiivisen alruunan (mandrake) käyttöä: ”Raamatussa väitetään Leean (Jaakobin vaimo) maksaneen Raakelille alruunoilla, jotta Raakel antaisi hänen nukkua yön oman aviomiehensä kanssa, jonka Raakel oli varastanut. Ymmärrettävästi moni oppinut ei halua tunnustaa kasvia alruunaksi.”

Raamatussa puhutaan myös “vahvasta viinistä”. Antiikin aikana ei kuitenkaan tunnettu tislausmenetelmää, jolla viinin alkoholipitoisuutta olisi voitu nostaa. Viinin vahvuus juontaa siihen lisättyihin narkoottisten aineiden sekoitukseen.

Jotkin kristilliset järjestöt - kuten USA:n presbyteerikirkko, yhdistyneet metodistit ja episkopaalinen kirkko – ovat antaneet lääkekannabista puoltavia lausuntoja. Yksikään niistä ei kuitenkaan tue kannabiksen viihdekäyttöä. Vatikaani on ilmoittanut huumeiden ”vahingoittavan vakavasti ihmisen terveyttä ja elämää” ja että ”niiden käyttö, lukuun ottamatta lääkinnällistä käyttöä, on vakava rikos.”

Reese, kuten Bill Clinton, kertoo ettei hän ole “koskaan hengittänyt kannabista sisään”, mutta tukee sen laillistamista: ”Katolisessa teologiassa on traditio, jonka mukaan lain tarkoitus ei ole kieltää kaikkia syntejä. Kieltolaki on klassinen esimerkki miten siinä epäonnistutaan. Kannabiskauppaa kontrolloivat järjestäytyneet rikollisjengit, joten olisi parempi laillistaa se ja verottaa sitä kuten tupakkaa.”

Teologit ovat samaa mieltä vain seuraavasta: huumeet repivät Amerikan naapurustoja hajalle ja nykyiset ratkaisumallit eivät toimi. Sota huumeita vastaan on hävitty ja kieltolaki luo vain rikollisia.

Lähde: MSNBC 9.3.2012

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.