YK: kannabis on maailman suosituin laiton päihde

YK:n huumeraportin mukaan kannabis oli vuonna 2010 maailman eniten kasvatettu, salakuljetettu ja käytetty laiton päihde.

CannabisworldMaailman aikuisväestöstä, eli yli 18-vuotiaista, 119 - 224 miljoonaa ilmoittaa käyttävänsä kannabista säännöllisesti. Mikään merkki ei viittaa sen suosion laskuun. Kannabista käytetään eri muodoissaan jokaisessa maailman maassa ja useimmissa sitä myös kasvatetaan itse. Sen käyttö on vakiintumassa Pohjois-Amerikassa ja Tyynenmeren alueella, ja sen käyttö lisääntyy paitsi Afrikassa myös Etelä- ja Keski-Aasiassa.

Vuonna 2010 kannabiksen käyttö oli yleisintä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Yhdysvallat ja Kanada pitivät toista sijaa ja heidän jälkeen tulivat Espanja, Ranska, Italia ja Tšekin tasavalta. Nigeria, Sambia ja Madagaskar jakoivat neljännen sijan.

YK:n raportti nostaa esille myös uusia kehityslinjoja: Euroopan kannabismarkkinoilla ollaan siirtymässä hasiksen käytöstä marihuanaan, joka on ollut suosittua Pohjois-Amerikassa; Afganistanissa kannabiksesta tuli unikkoa tärkeämpi rahakasvi ja hampun siemenien kauppa kasvoi huomattavasti vuosina 2008 - 2010 niin, että netissä on koko ajan myynnissä 100 - 200:aa eri lajiketta.

YK on myös havainnut, että kannabiksen THC-pitoisuus on nousussa kehittyvissä maissa. Vesiviljelyn leviämisen myötä kannabista voidaan viljellä ilman multaa ravintoliuosten avulla, jolloin siitä tulee usein vahvempaa, kuin perinteisillä viljelymenetelmillä.

Mutta kopioita kannattaa välttää. Uusia kemiallisesti manipuloituja aineita tehtaillaan ympäri maailmaa, eikä kannabis ole tässä poikkeus. Poltettavassa muodossa olevat synteettiset kannabinoidit ovat vallanneet markkinoita vuodesta 2008.

Lähde: Time 29.6.2012

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.