Los Angeles: kannabisapteekit taistelevat toimintakieltoa vastaan

Los Angelesin kaupunginvaltuusto päätti heinäkuun lopussa liittovaltion painostamana sulkea kaikki kaupungin kannabiksen jakelupisteet, kannabisapteekit, joita on virallisesti 762, mutta todellisuudessa niiden lukumäärä on jo yli 1000. Niiden pitää syyskuun 6. päivään mennessä lopettaa toimintansa ja sulkea toimipisteensä tai niitä uhkaa 2500 dollarin sakot jokaista päivää kohti sekä jopa puolen vuoden vankeusrangaistus.

FarmasySulkemismääräys on käännekohta Los Angelesin kaupungin loputtomassa taistelussa saada lääkekannabiksen villi ja vapaa jakelu jonkinlaiseen valvontaan.

Valtuuston päätös syntyi poliisien ja naapurustojen lisääntyvien valitusten myötä, joissa kerrotaan lääkekannabiksen laillistamisen synnyttäneen epämääräisiä kauppoja, joissa myydään ruohoa terveille viihdekäyttäjille lääkinnällisillä tekosyillä. Los Angelesin poliisipäällikkö Charlie Beck kertoi valtuustolle näiden voittoa tavoittelevien liikeyritysten myyvän marihuanaa ”terveille nuorille aikuisille” kroonisesti sairaiden potilaiden sijaan.

Lääkekannabis on edelleen laillista ja kaupunginvaltuuston päätös sallii potilaiden ja heidän hoitajiensa kasvattaa ja jakaa kannabista enintään kolmen ihmisen ryhmissä. Lisäksi luvan saaneet hoitolaitokset saavat jatkaa lääkekannabiksen käyttämistä hoidossa ja kivun lievityksessä.

Kieltoa vastustavan lääkekannabispotilaan, Tamra Howardin, mielestä tällainen kielto on liian ankara. Hän kirjoitti mielipidekirjoituksessaan, että lääkekannabis lievittää hänen munuaiskipujaan sallien hänen leikkiä lapsenlapsensa kanssa.

Suurin osa potilaista ei osaa tai heillä ei ole aikaa kannabiksen kasvattamiseen, yksi kannabisapteekin omistaja kertoi valtuustolle. Toiset varoittivat liian ankarien rajoitusten ainoastaan synnyttävän uudelleen laittomat markkinat.

Kompromissina valtuusto määräsi virkamiehet laatimaan listan niistä noin 182:sta vanhimmasta kannabisapteekista, jotka ovat aloittaneet toimintansa ennen vuotta 2007 ja jotka voivat jatkaa toimintaansa.

Kannabisapteekkien pitäjät vannovat kuitenkin vastustavansa sulkemismääräystä ja aikovat tuoda marraskuun vaaleihin oman lakialoitteensa sulkemismääräyksen kumoamiseksi. Los Angelesin alueen kannabisapteekkien liiton puheenjohtaja Yamileth Bolanos kertoo uhmakkaana: ”En aio sulkea”.

Bolanos uskoo kaupungin pystyvän tekemään toimivan ratkaisun, joka rajoittaisi kannabisapteekkien lukumäärää, mutta samalla turvaisi potilaiden lääkkeensaannin. Hän kertoo ryhmän keskittyvän nyt allekirjoitusten keräämiseen aloitteen saamiseksi vaaleihin.

Americans for Safe Access -järjestön Kalifornian osaston johtaja Don Duncan arvioi tarvittavien allekirjoitusten määrän olevan 27 500.

Kaupunginvaltuutettu Rosendahl myönsi käyttävänsä lääkekannabista

Lääkekannabisryhmät ovat lahjoittaneet yli 16 000 dollaria Los Angelesin kaupunginvaltuuston kahdelle edustajalle Paul Koretzille ja Bill Rosendahlille, joista Rosendahlilla on myös oma lääkekannabisresepti.

RosendahlKannabisapteekit ovat kuluneen vuoden aikana tehneet paljon PR-työtä asiansa edistämiseksi ja keränneet rahaa pääliittolaistensa uudelleenvalinnan tukemiseksi. Bill Rosendahl on ottanut vastaan 8 900 dollaria lääkekannabisaktiiveilta kuluneen vuoden aikana, mikä vastaa yli kymmenesosaa hänen vuoden 2011 kampanjarahoituksesta. Rosendahl on pitkän linjan lääkekannabiksen kannattaja, jolla on ollut oma resepti jo yli kymmenen vuotta hermoperäisten kipujen hoitamiseen.

Rosendahl on ensimmäinen kaupunginvaltuuston poliitikko, joka on julkisesti kertonut käyttävänsä lääkekannabista. Hän ei kerro, mistä hän hankkii lääkkeensä, mutta hän kertoo sen tulevan laillisesta lähteestä.

Rosendahlin mukaan kannabisapteekit eivät eroa muista kaupunginvaltuutettuja lobbaavista ryhmistä:

”He halusivat auttaa minua, koska on ollut selvää jo yli 20 vuotta, mitä mieltä olen tästä asiasta. Mielestäni huumesota tuhoaa tämän hienon kansakunnan.”

Ensi vuoden valtuustovaaleihin valmistautuva kaupunginvaltuutettu Paul Koretz arvioi 9%:n hänen vaalikassastaan eli yli 7 300 dollarin tulevan kannabisapteekeilta ja niiden kannattajilta:

”En peittele kannabisapteekkien tukea. Tässä on kirjaimellisesti kyse elämästä ja kuolemasta. He tietävät, että minun pysyminen valtuustossa on heille positiivinen asia.”

Lääkekannabiksen tukijat osoittivat poliittista järkeään aikaisemmin tänä vuonna kun lukuisat kannabisapteekit sallivat työntekijöidensä liittyä työntekijäliittoon United Food and Commercial Workers Local 770, joka on pitkän linjan poliittinen vaikuttaja Los Angelesissa. Paraikaa kannabisryhmät rakentavat liittoutumia kiinteistövälittäjien, mainostoimistojen ja muiden eturyhmien kanssa vaalirahoituksen keräämiseksi.

”Haluamme äänemme kuuluviin poliittisella areenalla”, selittää Bill Leahy, joka edustaa Greater Los Angeles Collectives Alliance -liittoa.

Leahy on ollut järjestämässä vaalirahoitusta Koretzille ja Rosendahlille keräämällä rahaa kannabisapteekeilta ympäri Los Angelesia. Hän kertoo lääkekannabisliikkeen keräävän rahaa valtuuston puheenjohtajalle Herb Wessonille ja he aikovat tukea pormestarin vaaleissa omaa ehdokastaan.

Koretz ja Rosendahl kertovat olevansa huolissaan kannabisapteekkien määrän räjähdysmäisestä kasvusta, mutta ovat eri mieltä valtuuston valitsemasta strategiasta, joka kieltää liikeyrityksiä myymästä kannabista, mutta sallii sairaiden potilaiden ja heidän hoitajiensa kasvattaa sitä henkilökohtaiseen käyttöön.

Koretzin ja Rosendahlin mielestä suurin osa kannabisapteekeista saisi jatkaa toimintaansa. He kertovat AIDS-epidemian 1990-luvulla muokanneen heidän mielipiteitään, kun joukoittain heidän ystäviä ja sukulaisia alkoi käyttämään kannabista taudin aiheuttamien kipujen lievittämiseen.

Rosendahl on kaupunginvaltuuston ainoa avoimesti homoseksuaali ja hän kertoo ensimmäisen kumppaninsa sairastuttuaan AIDS:iin turvautuneen kannabikseen aina kuolemaansa saakka vuonna 1995. Lääkekannabis piti häntä hengissä, Rosendahl sanoo.

Lääkekannabiksen sortokausi peiteoperaatio

Näyttää siltä, ettei liittovaltion oikeusministeriön vuoden ajan kestäneen lääkekannabiksen sortokauden syynä ole kovan linjan huumehaukkojen kosiskelu, takavarikkotilastojen kaunistelu, Obaman uudelleenvalinta eikä edes itse marihuana.

Liittovaltio on harrastanut ennenkin harhautusoperaatioita ja kannabisapteekkien sulkeminen Kaliforniassa, Coloradossa, Montanassa ja Washingtonin osavaltiossa on poliittinen peiteoperaatio, jossa osavaltioiden laillinen lääkekannabiksen jakelu on vain onneton siviiliuhri.

La Pn Holder Testifies In Congress 20120607 001Toimittaja Martin A. Lee on julkaisemassa uutta kirjaa marihuanan sosiaalihistoriasta ja hän kertoo tuoreessa artikkelissaan, kuinka oikeusministeri Eric Holder käski syyttäjänsä käymään laillisen kannabiksen jakelun kimppuun voidakseen hämätä republikaaniset kongressiedustajat ja oikeusministeriön virkamiehet sivuun Meksikoon aseita toimittaneen Fast and Furious -operaation tutkinnasta.

Leen teoriaa on luettu ahkerasti varsinkin lääkekannabisliikkeen keskuudessa, vaikka siinä ei ole varsinaista ”savuavaa revolveria” eli ei paljastettuja asiakirjoja, ei uusia todistajia eikä edes nimettyjä hallinnon edustajia.

Lee perustaa teoriansa yhteensattumaan: 7.10.2011 republikaanien edustaja ja kongressin tarkastuskomitean puheenjohtaja Darrell Issa sai kirjeen Holderilta, missä tämä puolusteli Fast and Furious -skandaalin käsittelyä. Samana päivänä Holder veti ”ässät hihastaan” eli neljä liittovaltion syyttäjää Kaliforniassa ilmoittivat koko osavaltion kattavasta kannabisapteekkien sulkemisesta.

”Oikeusministeriö aloitti ”poltetun maan” operaation lääkekannabista vastaan tukkiakseen lainvalvontavirkamiesten suut ja hallitakseen Fast and Furious -skandaalin aiheuttamia vahinkoja siirtämällä huomio muihin asioihin”, Lee kirjoittaa.

”DEA sai aloittaa täysimittaisen kostoretken kaikkea sitä vastaan, minkä Kalifornian vuonna 1996 kansanäänestyksessä voittanut lääkekannabisaloite Proposition 215 oli vapauttanut. Huumepoliisi ei rynninyt pelkästään huonojen omenien perään, vaan kaikkien omenien perään.”

Fast and Furious -operaatio paljastui rajavalvoja Brian Terryn saatua surmansa joulukuussa 2010 aseella, jonka USA:n liittovaltio oli salakuljettanut Meksikoon.

Kannabiksen kimppuun käyminen on epäonnistunut todella surkeasti: Issa aikoo asettaa oikeusministeri Holderin syytteeseen pakottaakseen tämän paljastamaan asiakirjat, jotka Issan mukaan tulevat osoittamaan oikeusministerin tienneen ja olleen osallisena aseiden salakuljetusoperaatiossa.

Holder on toiminut todella huonosti oikeusministerinä. Hän on toistanut julkisuudessa kantaansa, että vain osavaltion lakia rikkovat kannabisapteekit joutuvat liittovaltion käsittelyyn. Tämä ei ole pitänyt paikkaansa ja jos Leen esittämä väite pitää paikkansa ja tämä lääkekannabiksen sulkemisoperaatio osoittautuu epäonnistuneeksi julkisuustempaukseksi, ei Holderin maine siitä enää pahene.

Lähde: L.A. Times 16.8.2012 ja 31.7.2012, Cannabis Culture 1.8.2012, Guardian 25.7.2012, Truth Out 11.8.2012 ja SF Weekly 13.8.2012

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.