Maailman suurin kannabismyymälä

Discovery Channel teki Weed Wars -nimisen tv-sarjan, jossa seurataan Kaliforniassa sijaitsevan maailman suurimman kannabismyymälän Harborside Health Centerin toimintaa. Myymälä avattiin viisi vuotta sitten ja vastoinkäymisistä huolimatta se on kasvanut merkittäväksi kannabiksen lääkekäytön edistäjäksi. Sarjan ensimmäinen osa on katsottavissa tämän uutisen alapuolelta.

Dsc Steve Deangelo 284x212Harborside Health Centerin
toiminnanjohtajalla Steve DeAngelolla on alusta saakka ollut visiona palauttaa merkittävä osa lääkekannabiksen myynnistä saamistaan voitoista takaisin asiakkaidensa hyvinvoinnin edistämiseen. Harborside Health Centerissä tarjotaankin lääkkeen lisäksi monenlaista terapiaa ja kuntoutusta.

Kotisivuillaan DeAngelo kertoo näkemyksestään, kuinka suurin haaste lääkekannabiskeskustelussa on totuuden kertominen kansalaisille. USA:ssa poliisin näkökulma hallitsee edelleen tiedotusvälineissä ja TV-kanavilla pyörii useita sarjoja, joissa kuvataan poliisien rynnäköintiä tavallisten ihmisten koteihin kuin se olisi maailman tavallisin asia.

Vaikka marihuanan myyminen ja käyttö lääkinnällisiin tarkoituksiin voimassa olevan luvan kanssa on laillista Kalifornian lainsäädännön mukaan, on se edelleen rikos liittovaltion lainsäädännön mukaan ja voi aiheuttaa vankeustuomion ja muita rangaistuksia. Siksi katsojien ei suositella kokeilevan dokumentissa kuvattuja tekoja kotonaan.

Discovery Channelin Weed Wars
-sarja näyttää kannabiksen vähittäismyynnin nykyaikaiset kasvot, joilla ei ole mitään tekemistä tiedotusvälineiden ylläpitämän huumesodan kanssa.

Suomalainen menestystarina


FiskarsYleensä suomalaisilla on tapana hehkuttaa ulkomailla tehtyjä suomalaisten tuotteiden läpimurtoja varsinkin jos niihin liittyy kaupallista menestystä. Yhdestä menestystarinasta sen sijaan on oltu ihmeellisen hiljaa: Fiskarsin puutarha- ja trimmaussaksista on tullut kalifornialaisen sadonkorjuun merkkituote.

L.A. Times kertoo jokasyksyisestä trimmaajien vaelluksesta Kaliforniaan sadonkorjuun aikaan, jolloin kasvattajat tarvitsevat kaikki mahdolliset vapaat kädet korjaamaan kypsyneet kukinnot markkinakuntoon. Kaliforniaan vaeltaa syksyn sesonkia varten innokkaita trimmaajia ympäri maailman. Heitä houkuttaa paitsi kohtuullisen hyvä palkka, jopa 200 dollaria päivässä, myös alan luonne. Seura on kansainvälistä ja runsaasta työnteosta saa palkan lisäksi muutakin hupia.

Syyskuusta marraskuuhun trimmaajien joukko vaeltaa Kalifornian kaupungeissa tarjoamassa palveluksiaan varusteinaan makuupussi ja Fiskarsin trimmaussakset. Yleensä töitä löytyy kaveriverkostojen kautta, paikallisista baareista ja ravintoloista, mutta osa mainostaa itseään katujen varsilla kyltillä ”Have Fiskars, Will Work”.

Lähde: L.A. Times 2.12.2011

 


 

Weed Wars -sarjan ensimmäinen osa:

Comments  

 
+2 #1 tanja laitinen 2011-12-12 13:30
kantsii kahtoo.Suomeenki tää ohjelma,ois kiinnostava.
Quote
 

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.