Saksan hamppuyhdistys: kannabiskieltolaki rapauttaa demokratiaa!

Lähde: Deutscher Hanf Verband lehdistötiedote 28.01.2011

WurthSaksan hamppuliike, Deutscher Hanf Verband, on saanut vuosikausiin suurimman määrän allekirjoittajia Saksan parlamentille 28.1.2011 luovuttamalleen vetoomukselle kannabiksen dekriminalisoimiseksi.

Kuudessa viikossa 21 309 ihmistä allekirjoitti DHV:n puheenjohtajan George Wurthin alullepaneman vetoomuksen netissä ja lisäksi vetoomuksen paperiversiolle on saatu parituhatta nimeä. Vetoomuksen voi edelleen allekirjoittaa parlamentin käsitellessä sitä 6-12 kuukautta.

Vetoomusteksti:

Saksan parlamentin tulee tehdä muutoksia Saksan huumelakiin kannabiksen käyttöön liittyvien tekojen (hallussapito, hankkiminen ja tuotanto) dekriminalisoimiseksi.

Lehdistötiedotteessaan DHV kritisoi kannabiskieltolain ympärille luotua pelon ilmapiiriä:

Kun tiedetään Saksassa olevan miljoonia kannabiksen kuluttajia ja kun tiedetään, että mielipidetutkimusten mukaan ihmisten enemmistö kannattaa liberaalimpaa politiikkaa kannabislainsäädännön soveltamisessa, olisi ollut odotettavissa vielä enemmän allekirjoituksia vetoomukselle. Yksi pääsyy, minkä ihmiset ilmoittivat allekirjoituksesta luopumiselle vaikka kannattaisivatkin sitä, oli lain täytäntöönpanon pelko.

Valtio, joka suosii pelon ilmapiiriä täyttäessään ihmisten demokraattisia perusoikeuksia, antaa itsestään huonon kuvan.

Vastuullisen poliitikon tulisi tutkia tarkkaan sitä tosiseikkaa, että ihmiset pelkäävät allekirjoittaa vetoomuksen sen takia, että he pelkäävät päätyvänsä lainvalvontaviranomaisten tietokantaan ja joutuvansa kotietsinnän kohteeksi. Tällä tavalla kannabiksen kieltolaki ei vahingoita pelkästään ihmistä vaan koko demokraattista järjestelmää.

 

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.