DEA myöntää viimein kannabiksen lääketieteellisen arvon

Lähde: StoptheDrugWar.org 1.3.2011

Viime vuoden heinäkuussa Yhdysvaltain liittovaltion huumepoliisi, DEA, julkaisi tiedotteen DEA Position on Marijuana”, jonka mukaan ”Marihuanalla ei ole tieteellisesti todistettua lääketieteellistä arvoa”. Nyt alle vuosi tiedotteen julkaisusta DEA myöntää yhtäkkiä kannabiksella sittenkin olevan poikkeuksellista lääketieteellistä potentiaalia, nimittäin antamalla lääkeyhtiöille yksinoikeuden painaa kasvista pillereitä! Mutta jos odotit DEA:n julkaisevan virallisen anteeksipyynnön vuosikymmeniä kestäneestä valehtelusta ja asioiden vääristelystä, olit väärässä.

Med Marijuana VialsDEA voi yrittää selittää tätä yhtäkkistä mielenmuutosta millä tavalla tahansa, mutta lopultakin kyse on siitä että lääkeyhtiöt saavat jatkossa kasvattaa vapaasti kannabista. Lääkekannabiksen vastustajille tämä on joka tapauksessa kova isku, koska uusia kannabikseen perustuvia lääkkeitä kehitetään tästä hetkestä eteenpäin DEA:n siunauksella.

DEA:n odottamaton myönnytys on jo saanut liikkeelle salaliittoteorioita, joiden mukaan viranomaisten tarkoitus on lakkauttaa USA:n osavaltiotason lääkekannabisohjelmat saadakseen potilaat nielemään lääketehtaiden kalliita pillereitä itse kasvatetun kannabiksen sijaan. Tällainen skenaario vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä siihen kohdistuvan poliittisen vastustuksen vuoksi. Osavaltioiden lääkekannabislait on hyväksytty laajalla kannatuksella äänestämällä, eikä niiden kumoaminen siten tunnu realistiselta vaihtoehdolta.

Päinvastoin, erilaisten lääkekannabistuotteiden ilmaantuminen markkinoille voi parantaa kannabiksen mainetta ja asemaa entisestään. Esimerkiksi Marinolin valmistaja on tuonut markkinoinnissaan tarkoituksella esille lääkkeen suoraa yhteyttä kannabikseen. Lääkeyhtiöt tietävät ihmisten rakastavan kannabista ja se tuleekin olemaan tärkeä tekijä näiden lääkkeiden menestyksessä. Ehkä koemme sellaisenkin vielä hetki sitten mahdottomalta kuulostavan tilanteen, jossa lääketehtaat jakavat kannabisaktivistien turhautumisen huumesota-idioottien yrittäessä väittää THC:n aiheuttavan skitsofreniaa.

On täysin ymmärrettävää, etteivät lääketehtaiden ja kannabisaktivistien suunnitelmat ja tavoitteet aina kohtaa, mutta lääkeyhtiöillä on aivan eri tason resurssit toimia viranomaisten kanssa kuin kannabisliikkeen edustajilla. Sen sijaan että näkisimme tällaisen kehityksen uhkana, kannabisliikkeen täytyy hyväksyä suosikkituotteensa kaupallistuminen ja teollistuminen, joka on mahdollistunut aktivistien kannabiksen maineen parantamiseksi tekemän kovan työn seurauksena. Vaikka DEA:n viimeisin mielenmuutos luultavasti onkin vain kyyninen yritys pysäyttää kannabiksen voittokulku, tulee DEA epäonnistumaan taktiikassaan yhtä varmasti kuin aina aiemminkin.

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.