Kannabiksen kansainvälistä kieltolakia perustellaan yleisesti kansainvälisillä huumesopimuksilla ja varsinkin vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksella, The Single Convention on Narcotic Drugs, kuten sen alkuperäinen otsikko kuuluu. Mutta onko tosiaan niin, että käyttäjien rankaiseminen, kannabiskasvien kitkeminen hinnalla millä hyvänsä, ongelmaisten ihmisten hoidon evääminen ja vankeusrangaistuksen käyttö huumepolitiikan kulmakivenä olisi kirjoitettu ko. sopimukseen?
Kansainvälisen huumevalvonnan perustana on kolme kansainvälistä sopimusta: Kansainliiton ja YK:n huumesopimukset yhdistävä vuoden 1961 narkoottisten aineiden yleissopimus, The Single Convention ja sen lisäpöytäkirja vuodelta 1972, vuoden 1971 psykotrooppisten aineiden sopimus sekä vuoden 1988 sopimus kansainvälistä järjestäytynyttä huumerikollisuutta vastaan. Kannabiksen osalta näistä tärkein on vuoden 1961 sopimus.
Huumepolitiikan tutkija Kenzi Riboulet-Zemouli esittää tutkimuksessaan “High Compliance”, että sopimustekstin artiklat ja sopimuksen laatijoiden tarkoitusperät ovat paljon joustavampia kuin mitä huumekeskustelussa on perinteisesti annettu ymmärtää. Tämän hän perustelee itse sopimustekstillä sekä sopimusversioiden, sopimuksen laatijoiden pöytäkirjojen ja kansainvälisen lain antamalla näytöllä.
Kettil Bruun toi klassisessa tutkimuksessaan “The Gentlemen’s Club” esille, ettei vuoden 1961 sopimus suinkaan kriminalisoinut käyttöä ja hallussapitoa omaa käyttöä varten. Yhdysvallat piti sopimusta liian lepsuna ja ratifioi sen vasta vuonna 1967 presidentti Lyndon Johnsonin kaudella.
Yhdysvaltojen omaksumasta agressiivisesta, sen mustien yhteiskuntaluokkaa ja toisinajattelijoita vastaan suunnatusta huumesodasta tehtiin kansainvälinen standardi muille valtioille vasta sopimusjärjestelmän luomisen jälkeen 1970-luvun alussa presidentti Nixonin kaudella ja varsinkin 1980-luvulla valtaan nousseen presidentti Ronald Reaganin kaudella.
Yhdysvalloilla oli paljon vaikutusvaltaa Yhdistyneissä kansakunnissa, ja se pystyi sitä kautta vaikuttamaan huumesopimuksien tulkintaan ja kansainvälisen valvontajärjestelmän toimintaan. Huumesopimukset eivät muuttuneet, vaan se, kuinka niitä tulkittiin.
USA:n huumesodan globalisaatio synnytti käsityksen huumesopimuksista tämän sodan välineinä. Varsinkin kriminaalivalvonta ja siihen kytkeytynyt järjestö/hoitokenttä ovat levittäneet tätä käsitystä ajaessaan omia etujaan. Tämä kriminaalivalvonnan propagoima tulkinta on puolestaan estänyt ja jopa suoranaisesti kieltänyt näiden sopimuksien asettamien tavoitteiden toteuttamisen.
Vuoden 1961 sopimuksen laatijat olivat siinä mielessä viisaita, että sen artikloja laadittaessa ymmärrettiin aikojen ja tapojen voivan myös muuttua. Keskeinen tekijä tässä on sopimustekstien tulkinta, mikä ei koskaan tapahdu tyhjiössä, vaan siihen vaikuttaa vallan pitäjien tavoitteet ja toisaalta ihmisoikeuskäsitysten kehitys.
Kenzi Riboulet-Zemouli esittää, että tutkimalla sopimuksen tekstiä, terminologian kehitystä sen luonnoksissa sekä sopimuksen laatijoiden raportteja ja kokouspöytäkirjoja voidaan sopimuksen pohjalta neuvotella uusi ja johdonmukainen kannabiksen kansainvälinen valvontamalli.
Keskeiset artiklat kannabiksen kannalta
Sopimuksessa ei määritellä virkistys- eikä aikuiskäyttöä, mutta sopimusta laadittaessa siihen sisällytettiin poikkeuksia kannabiksen muulle kuin tieteelliselle ja lääkinnälliselle käytölle. Muihin tarkoitusperiin tarkoitettu käyttö ja toiminta voidaan sallia, jos kaksi ehtoa täyttyy: on toteutettava tehokkaita toimenpiteitä haittojen vähentämiseksi ja huumesopimuksien noudattamista valvovalle lautakunnalle, INCB, on toimitettava kannabiksen kulutuksesta tilastotiedot.
Kannabiksen kannalta keskeiset vuoden 1961 sopimuksen artiklat ovat 2(9), 49 ja 28.
2 artikla
Valvonnan alaiset aineet
9. Sopimuspuolet eivät ole velvollisia soveltamaan tämän yleissopimuksen määräyksiä huumausaineisiin, joita yleisesti käytetään teollisuudessa muihin kuin lääkinnällisiin tai tieteellisiin tarkoituksiin, edellyttäen, että:
a ) ne käyttämällä sopivia denaturoimismenetelmiä tai muilla tavoin varmistautuvat siitä, ettei tällä tavalla käytettyjä huumausaineita voida käyttää väärin tai ettei niillä ole haitallisia vaikutuksia (artikla 3 kohta 3) ja ettei vahingollisia aineita käytännössä voida eristää; ja
b ) että ne sisällyttävät tilastolliseen ilmoitukseensa (artikla 29) jokaisen siten käytetyn huumausaineen määrän.
49 artikla
Siirtymäajan varaumat
1. Sopimuspuoli voi allekirjoittaessaan, ratifioidessaan tai liittyessään pidättää itselleen oikeuden sallia tilapäisesti millä tahansa alueistaan:
d ) kannabiksen, kannabishartsin, kannabisuutteen ja -tinktuuran käytön ei lääkinnöllisiin tarkoituksiin; ja
e ) jäljempänä olevissa kohdissa a ) – d ) mainittujen huumausaineiden tuotannon, valmistuksen ja kaupan niissä mainittuihin tarkoituksiin.
2.
f ) kannabiksen käyttö muihin kuin lääkinnöllisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin on lopetettava mahdollisimman pian, mutta joka tapauksessa 25 vuoden kuluessa lukien tämän yleissopimuksen voimaantulosta 41 artiklan 1 kohdan mukaisesti;
28 artikla
Kannabiksen valvonta
1. Sopimuspuolen, joka sallii kannabiskasvin viljelyn kannabiksen tai kannabishartsin tuotantoa varten, tulee soveltaa siihen valvontajärjestelmää, jota tarkoitetaan 23 artiklassa unikon valvonnan yhteydessä.
2. Tätä yleissopimusta ei sovelleta kannabiskasvin viljelyyn yksinomaan teollisia (kuidut ja siemenet) tai puutarhaviljelytarkoituksia varten.
23 artikla
Kansalliset oopiumtoimistot
1. Sopimuspuolen, joka sallii unikon viljelyn oopiumin tuotantoa varten, tulee perustaa, jollei se ole jo tehnyt niin, ja ylläpitää yhtä tai useampaa valtion toimistoa (tämän jälkeen tässä artiklassa niihin viitataan nimellä toimisto) tässä artiklassa tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi.
Mitä artikla 2(9) käytännössä tarkoittaa?
a ) Mitä pitää tehdä?
Ehkäistään ongelmakäyttöä
ja ehkäistään muita mahdollisia haittoja.
Kuinka tämä toteutetaan?
Jollakin sopivalla denaturointimenetelmällä
tai jollakin muilla keinoin, ennaltaehkäisyn ja haittoja vähentävin keinoin.
b ) On edellistä helpompi ehto. Tämä tarkoittaa vuosittaisen kulutustilaston lähettämistä valvovalle lautakunnalle, INCB, sen vuosiraporttia varten. Tämä ei tarkoita kannabiksen käyttäjien kuluttamaa määrää, vaan sitä, mikä liikkuu kannabisteollisuuden tuotantoketjussa. Itse asiassa kohtaa 2(9)b varten tarvittava lomake on jo olemassa eli INCB:n jäsenvaltioilta vuosittain vaatima Form C-lomakkeen osa Part II.B, jonka loppuun on jätetty tyhjä tila (to report other narcotic drugs and their quantities used for the manufacture of other substances to be reported along with their quantities.).
Tämä artiklan edellyttämä järjestelmä kannabisteollisuuden lailliseksi valvonnaksi on siis ollut olemassa nämä vuosikymmenet, mikä tukee Riboulet-Zemoulin tulkintaa.
Artiklat 49 ja 2(9) viittaavat kannabiksen muuhun kuin lääkinnälliseen ja tieteelliseen käyttöön. Artikla 49 sallii valtioiden tehdä väliaikaisen varauman kannabiksen perinteisen käytön jatkamiseksi tietyn ajan. Artikla 2(9) sallii kehkeytyvän kannabisteollisuuden tuotteiden laillistamisen muuhun kuin lääkinnälliseen ja tieteelliseen käyttöön. Artikla 49 koskee vain kannabista, mutta artikla 2(9) kaikkia sopimuksessa luokiteltuja aineita tai kasveja.
Artikla 49 sallii poikkeuksen jatkaa perinteisiä kannabiksen kasvatuskulttuureja mutta rajallisesti – artikla 2(9) puolestaan sallii tulevaisuuden kannabiskulttuurin muodot, uuden kehkeytyvän kannabisteollisuuden.
Artiklan 28 kohdassa 2 mainitut teolliset tai puutarhaviljelytarkoitukset tarkoittavat sitä, että kasvin kaikki osat kuuluvat tämän varauksen piiriin. Tämän näkökulman jakaa myös Euroopan Unionin tuomioistuin, joka vuonna 2020 antamassaan päätöksessä toteaa, että kannabiskasvista saatavat kaikki tuotteet voidaan laillisesti kaupallistaa, eikä vain siemenet ja kuidut.
Käytännössä valtion, joka sallii kannabiskasvin kasvatuksen kannabikseksi ja kannabishartsiksi sekä muihin tarkoituksiin, täytyy soveltaa artiklaa 23 edelliseen mutta ei jälkimmäiseen.
Sopimuksen johdannossa sopijaosapuolet haastetaan taistelemaan huumeriippuvuuden ja ongelmakäytön epäkohtaa vastaan, mutta ei suinkaan muuta käyttöä vastaan (muuta kuin lääkinnällistä ja tieteellistä käyttöä), joka johdonmukaisesti on vapautettu sopimuksen muissakin kohdissa.
Koko YK:n huumebyrokratia, eli INCB, UNODC, CND ja WHO, käyttää termiä “ei-lääkinnällinen” käyttö/tarkoitus viitaten johdonmukaisesti aikuisten virkistyskäyttöön omissa julkaisuissaan.
Ihmisoikeuksien evoluutio
Pitää kyseenalaistaa se, että vuoden 1961 huumesopimus velvoittaisi jäsenvaltiot kriminalisoimaan käytön, käyttäjän ja kaupan. Tälle sopimus ei anna mitään selvää perustelua. Jos sopimuksen laatijat olisivat halunneet kieltää kannabiksen aikuisten virkistyskäytön, he olisivat myös ilmaisseet sen selkeästi.
Sopimuksen tarkoitusperiä valaisee sen otsikko, mikä hämärtyy suomennoksessa huumausaineyleissopimus. Single Convention ON Narcotic Drugs on nimenomaan “on”, eikä esimerkiksi “against”, “suppression” tai “limiting”.
Sopimuksen laatijat ajattelivat myös tulevaisuutta, sitä että aineiden ja kasvien heille sopimuksen laatimishetkellä tuntematon tutkimus kehittyy ja käyttötavat muuttuvat.
Artikla 2(9) on tarkoituksella jätetty tulevaisuuden tulkinnoille avoimeksi. Laaja poikkeus on sopimuksessa yhdessä myös tulevaisuuteen suuntautuvan sopimuksen muutosmenettelyn kanssa. Tämä vahvistaa sitä, että sopimuksen laatijat halusivat liikkumavaraa tulevaisuuden varalle.
Itse sopimusteksti ei siten ole lainkaan “kiveen kirjoitettu” vaan enemmänkin puitesopimus kannabiksen kansainväliselle valvonnalle. Kannabiksen valvonta ei ole sama asia kuin kannabiksen kieltolaki. Kieltolaki on ollut yksi sopimuksen sallima mahdollisuus, ei ainoa vaihtoehto.
Osana kansainvälistä ihmisoikeuskäsitysten kehitystä on ihmisoikeuksien ja perustuslaissa suojattujen kansalaisten oikeuksien kunnioitus noussut kansainvälisessä ja kansallisessa huumekeskustelussa vuosikymmenien mittaan yhä keskeisemmäksi argumentiksi.
Rankaiseminen nousee esille artikloissa 33 ja 36. Artiklassa 33 todetaan, että sopimuspuolten ei tule sallia huumausaineiden hallussapitoa ilman laillista valtuutusta. Artiklassa 36 kohta 2:ssa tämän laillisen valtuutuksen täsmennetään tarkoittavan sopimuspuolen perustuslaillisia määräyksiä, oikeusjärjestystä tai sisäistä lainsäädäntöä eli kunkin valtion oikeusjärjestystä.
Sopimus ei edellytä omaan käyttöön tarkoitetun huume-erän hallussapidon penalisointia sellaisissa maissa, missä kansalaisten yksityisyyden suoja on perustuslaissa turvattu. Tähän perustuen mm. Meksikon, Etelä-Afrikan ja Georgian korkeimmat oikeusasteet ovat antaneet päätöksiä, joissa velvoitetaan valtiot dekriminalisoimaan kannabis.
Ihmisoikeuksien evoluutio huumekeskustelussa nousi esille myös kansalaisaloitteen käsittelyssä eduskunnan lakivaliokunnan kuulemistilaisuudessa 17.2.2021, missä lakiasiantuntijat kertoivat, ettei käytön kriminalisoiminen onnistuisi enää Suomessakaan ihmisoikeuskäsityksissä 1990-luvulta alkaneen muutoksen takia. Käytön kriminalisointi ei kestäisi nykyaikaista ihmisoikeuksien ”happotestiä”.
Dekriminalisointi tarkoittaa rikosoikeudellisista seuraamuksista luopumista ”luvattomaksi” todetusta käytöstä/hallussapidosta artiklojen 33 ja 36 mukaan. Kannabiksen laillistaminen tarkoittaa täysin luvallista muuta kuin lääkinnälliseen tai tieteelliseen tutkimukseen tarkoitetun kannabiksen hallussapitoa/käyttöä, mihin ei kohdistu seuraamuksia (noudattaen sopimuksen artikloja 4(c), 2(9) ja 28).
Malta laillisti kannabiksen viitaten artiklaan 2(9) termillä ”vastuullinen käyttö” määriteltynä ”kannabiksen käytöksi muihin kuin lääkinnällisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin”.
Sopimusjärjestelmän avoimuus tulevaisuuden tulkinnoille tulee esille siinä, että uusi kehittyvä kannabisteollisuus sujahtaa sopimuksen velvoitteisiin jo nykyisen järjestelmän puitteissa, koska valtioiden INCB:lle toimittamassa arviointilomakkeessa on valmiiksi tyhjä kohta kannabiksen määrille sen tuotantoketjussa, Form C, Part II.B.
Sopimuksen tavoite
Huumesopimuksien noudattamista valvova lautakunta, INCB, on yrittänyt vuosikymmenten ajan monopolisoida sopimustekstien tulkintaa siten, että sopimuksen allekirjoittaneet jäsenvaltiot olisivat sitoutuneet kieltämään kaikki kannabikseen liittyvät tekomuodot. Uruguay haastoi tämän tulkinnan vuonna 2013 laillistaessaan kannabiksen. INCB:n silloinen johtaja kutsui Uruguayta merirosvovaltioksi. Kanadan laillistaessa kannabiskaupan vuonna 2018 INCB:n sananvalinnat muuttuivat maltillisemmiksi.
Itse asiassa kansainvälinen huumevalvontabyrokratia on tehnyt paljon asioita vastoin sopimusten velvoitteita ja tavoitteita. Paras esimerkki on sopimuksen laatimisen aikana päätetty kannabiksen huumeluokitus ilman sopimuksen velvoittamaa WHO:n tieteellistä arviointia tämän perusteluksi. Tätä historiallista virhettä yritettiin korjata vuonna 2020 huumekomission äänestyspäätöksellä, joka astui voimaan vuonna 2021, mutta joka kuitenkin jäi paljon vajaaksi WHO:n asiantuntijalautakunnan suosituksista. Kannabis poistettiin vuoden 1961 sopimuksen ankarimmasta IV luokasta, mutta se säilyi edelleen I luokassa heroiinin ja kokaiinin rinnalla, vaikka minkäänlainen haittavertailu ei tue tätä luokittelua. Itse valvontajärjestelmä on politisoitunut ja sen piirissä käytävä keskustelu ideologista, mikä leimasi koko kannabiksen luokitteluoperaatiota huumehaukkojen salajuonineen.
INCB varoittaa uusimmassa vuosiraportissaan maailman valtioita kansainvälisen huumerikollisuuden hankkimien suunnattomien omaisuuksien aiheuttamasta turvallisuusuhasta valtioille ja yhteiskunnille, mitä nykyisen kaltainen huumeiksi luokiteltujen aineiden ja kasvien kieltolaki vain lietsoo.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan torstaina 24. maaliskuuta oikeutuksenaan poistaa “natsit ja narkomaanit” Ukrainasta ja maan hallinnosta. Sodanvastaisissa mielenosoituksissa pidätettyjä nuoria naisia riisutetaan alasti nöyryyttävissä ruumiintarkastuksissa poliisilaitoksilla huumeiden etsinnän varjolla. Tätä politiikkaansa Venäjä perustelee kansainvälisellä huumeiden valvonnalla.
Huumesopimuksien nykyinen tulkinta, ns. Wienin henki, on johtanut siihen, että huumepolitiikkaansa ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan uudistavat valtiojäsenet joutuvat esittämään varaumia ja poikkeuksia, eroamaan sopimuksesta ja liittymään uudelleen poikkeusten kanssa, jopa kunnioittamaan sopimusta tottelematta sitä.
On myös esitetty Inter se vaihtoehtoa, jossa samanmieliset valtiot tekisivät keskenään sopimuksia. Kaikki tämä heikentää kansainvälisen sopimusjärjestelmän uskottavuutta ja edelleen kansainvälistä vakautta ja rauhaa, mikä tuskin on ollut sopimuksen laatijoiden tavoitteena.
Kenzi Riboulet-Zemoulin kuningasajatuksena onkin sopimusjärjestelmän pelastaminen ja olennaisien ongelmien käsittelyn tuominen kansainvälisen huumekeskustelun keskiöön, YK:n huumekomission, CND, kokouksiin. Artiklan 2(9) edellyttämien muiden keinojen eli haittoja vähentävän politiikan kritisointi näissä kokouksissa nostaisi terveyteen ja tieteelliseen näyttöön perustuvan keskustelun politiikan tekemisen keskiöön.
Vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen tavoitteena on edelleen ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi sekä keinona tuskan ja kärsimyksen lievittäminen sallimalla sopimuksissa mainitut aineet ja kasvit ihmisten käyttöön.
Lähde:
Kenzi Riboulet-Zemouli: High Compliance, a lex lata legalization for the non-medical cannabis industry: How to regulate recreational cannabis in accordance with the Single Convention on narcotic drugs, 1961. 2022.
Asetus vuoden 1961 huumausainesopimuksen voimaansaattamisesta. Naantalissa 23.7.1965. Tuli voimaan 5.8.1965.
A Member State may not prohibit the marketing of cannabidiol (CBD) lawfully produced in another Member State when it is extracted from the Cannabis sativa plant in its entirety and not solely from its fibre and seeds. Court of Justice of the European Union. 19.11.2020.
Euroopan tulee seurata Maltan esimerkkiä
YK:n huumekomission, CND, 65:nnessä kokouksessa 14. – 18. maaliskuuta kannabis ja sen laillinen valvonta oli esillä monissa kokouksissa ja sivutapahtumissa.
Michael Krawitz selittää CND:lle, kuinka kannabisteollisuus laillistetaan sopimusehtojen mukaisesti
Vihreä aalto valtaa Euroopan
Huumeluokittelun puutteet ja haitat
Pohjoismaiden kriminalisointi- ja dekriminalisointimallit
Fields of Green Etelä-Afrikasta järjesti CND:n sivutapahtuman Cause & Effect: Making the Case for Evidence-Based Drug Policy. Puheenjohtajana Myrtle Clarke ja puhujina mm. David Nutt
