Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden kehotti torstaina 6. lokakuuta 2022 liittovaltion hallintoa tarkistamaan kannabiksen huumeluokitusta. Alunperin kannabis luokiteltiin vaaralliseksi huumausaineeksi vailla lääkinnällistä hyötyä toisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä 1950-luvulla, jolloin kansainvälinen huumevalvontabyrokratia oli vasta rakenteilla ja loi ongelmia, joista se voisi kantaa vastuun hankkien organisaatiolle ja sen henkilökunnalle toimivaltuuksia ja vaikutusvaltaa. Kannabiksen huumeluokitus oli byrokraattinen ylilyönti, joka ei perustunut tutkittuun tietoon sen vaikutuksista ja haitoista.
Bloombergin uutistoimisto sai haltuunsa 29. elokuuta päivätyn USA:n liittovaltion sosiaali- ja terveysministeriön, U.S. Department of Health and Human Services, HHS, huumevalvontavirastolle, DEA, osoitetun kirjeen, jossa suositellaan kannabiksen luokittelua III luokkaan liittovaltion huumausainelainsäädännössä. Tällä hetkellä kannabis on Yhdysvaltojen huumeluokituksessa vaarallisten huumausaineiden I luokassa, johon sisältyy myös heroiini ja LSD.
Siirtäminen III luokkaan olisi merkittävä edistysaskel kannabisteollisuudelle, mutta merkitsisi kannabiksen käyttäjien rankaisemisen jatkamista kieltolakiosavaltioissa. Kannabiksen täyslaillistaminen edellyttää sen poistamista kokonaan huumeluokituksesta, mikä vastaisi tämän hetkistä tieteellisen tutkimuksen antamaa kuvaa kannabiksen hyödyistä ja haitoista.
Kannabiksen uudelleenluokittelu on prosessi, jonka tieteellisen ja lääketieteellisen arvioinnin HHS suoritti DEA:lle harkittavaksi, jolla on ylin päätäntävalta luokitella aineita huumeiksi tai poistaa niitä luokituksen piiristä.
Kansalaisjärjestö NORML huomauttaa omassa tiedonannossaan DEA:n huonosta maineesta tieteellisen tutkimusnäytön soveltamisessa kannabiksen luokittelussa. Tämä on vuosikymmenien mittaan haastettu useita kertoja, ja DEA:n arvioinnit ovat aina päätyneet huumeluokituksen säilyttämiseen.
DEA käyttää omaa viiden muuttujan arviointia, joka poikkeaa HHS:n käyttämästä prosessista. Vuonna 2016 DEA totesi, että
“Suorittamamme viisiosaisen testin perusteella kannabiksella ei ole tällä hetkellä hyväksyttyä lääketieteellistä käyttöä, koska huumeen kemiaa ei tunneta, sillä ei ole tehty päteviä turvaselvityksiä, sillä ei ole tehty riittäviä eikä pätevästi kontrolloituja tutkimuksia, pätevät asiantuntijat eivät hyväksy sitä lääkkeeksi eikä tästä ole saatavilla tieteellistä tutkimusnäyttöä”.
Tuolloin DEA myös väitti, että kansainväliset sopimusvelvoitteet estivät kannabiksen luokittelun muihin kuin I tai II luokkiin. Koska DEA:lla on lopullinen valta päättää huumeluokituksesta, merkitsee tämä sitä, että luokitteluprosessi on vasta aluillaan. DEA:lle kyse on byrokraattisen reviirin ja loppupeleissä olemassaolon puolustamisesta.
NORML:n kannanoton mukaan kannabiksen sijoittaminen sekä heroiinin (I luokassa) että anabolisten steroidien (III luokassa) kanssa samoihin luokkiin on yhtä vilpillistä. NORML onkin esittänyt kannabiksen luokittelua tupakan ja alkoholin tapaan, jotta liittovaltion ja osavaltioiden erilaisten kannabispolitiikan muotojen välinen ristiriita voitaisiin ratkaista.
Suurin osa amerikkalaisista on tällä hetkellä sitä mieltä, että kannabiksen tulisi olla laillista ja sen käyttöön liittyvät riskit ja haitat ovat vähäisemmät kuin alkoholin tai tupakan kohdalla. Puolet amerikkalaisista on kokeillut kannabista ainakin kerran. Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta jo 40 on laillistanut kannabiksen lääkekäyttöön tai aikuiskäyttöön, 23 osavaltiota aikuiskäyttöön ja 38 lääkekäyttöön. Ohiossa äänestetään laillistamisesta marraskuussa, ja 59 % äänestysikäisistä ohiolaisista kannattaa sitä.
Uudelleenluokittelu edistäisi kannabiksen tutkimusta ja sallisi normaalit pankkipalvelut kannabisteollisuudelle. Tällä hetkellä suurin osa kannabiskaupasta tehdään käteisellä, koska lainsäädäntö kieltää pankkeja käsittelemästä huumekaupasta saatua rahaa. Uudelleenluokittelu vaikuttaisi myös kannabiskaupan verotukseen, koska kannabisyritykset maksavat tällä hetkellä veroja myös liittovaltiolle, mutta eivät voi tehdä tavallisia verovähennyksiä liiketoiminnan kuluista. Uudistus mahdollistaisi osavaltioiden välisen kaupan, jonka liittovaltion laki kieltää tällä hetkellä, ja lisäksi ulkomaiset kannabisyritykset voisivat tulla Yhdysvaltojen markkinoille. Uutinen saikin kannabisyrityksien osakkeiden kurssit nousuun pörssissä.
Kannabiksen huumeluokituksen byrokraattinen painolasti
Kannabis on aikoinaan 1950-luvulla luokiteltu vaaralliseksi huumausaineeksi ilman tieteellistä näyttöä. Professori James H. Millsin tutkimusartikkeli “The WHO as Actor: The case of cannabis and the Single Convention on Narcotic Drugs 1961” kertoo kannabiksen asettamisesta vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen ankarimpiin luokkiin I ja IV.
Kannabis tuli kansainvälisen huumevalvonnan huomion kohteeksi ennen toista maailmansotaa Kansainliiton aikakaudella, jonka asettama kannabiskomitea tutki laajalti sen käyttöä, historiaa, farmakologiaa ja muita ilmiön ymmärtämisen kannalta oleellisia seikkoja. Kannabis joutui 1920-luvulla kansainvälisen huumevalvonnan kohteeksi kansallisten ja siirtomaahallintojen (lähinnä Britannia, Yhdysvallat, Egypti ja Intia) kilpailevien etujen vuoksi.
Tämä työ keskeytyi toiseen maailmansotaan mutta jatkui uuden kansainvälisen organisaation eli Yhdistyneiden kansakuntien, YK, huumebyrokratiassa. Sodan jälkeen kannabis joutui kehittyvän kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän ytimeen YK:n ja WHO:n toiminnan seurauksena näiden organisaatioiden pyrkiessä laajentamaan vaikutusvaltaansa löytämällä uusia ongelmia, joiden korjaamisen nämä väittivät olevan vastuullaan.
YK ja WHO olivat kehittyviä organisaatioita, joiden aktiiviset toimijat pohtivat asemaansa sodanjälkeisessä maailmassa. Heidän keskittyminen kannabikseen on esimerkki kunnianhimoisten organisaatioiden henkilökunnan toimivaltuuksien rakentamisesta aikana, jolloin näiden toimielinten kasvava vastuualue takasi ko. henkilöiden merkityksen ja urakehityksen.
YK:n huumepolitiikasta vastaava huumekomissio, Commission on Narcotic Drugs, CND, perustettiin vuonna 1946, ja sen ensimmäisiä tehtäviä oli oman vastuualueen luominen. Komission päähuolenaihe 1950-luvulla oli ennen toista maailmansotaa eri aineryhmille luodun sopimusjärjestelmän korvaaminen yksinkertaisemmalla. Vuoden 1961 huumausaineyleissopimus, Single Convention, tyydytti tämän tarpeen.
YK:n sihteeristö päätti vuonna 1952, että intialaista hamppua kutsutaan tästedes kannabikseksi ja kannabiksen lääkekäytölle ei löydy mitään perusteluja. Single Conventionin laatimisessa oli aluksi vaihtoehtoisena ajatuksena se, että tunnustettaisiin kannabiksen lääkinnälliset hyödyt ja jokaisen valtion tulisi perustaa kansallinen monopoli sen kasvatukseen ja kaupankäyntiin.
Kriminaalivalvonnan kannattajien sisäpiiri oli nosteessa YK:n kehkeytyvässä byrokratiassa, ja he olivat päättäneet ajaa läpi radikaalin agendan huumeongelman käsittelyssä. Keskeisiä henkilöitä olivat Yhdysvaltojen ensimmäinen huumetsaari Harry Anslinger, joka siirtyi kansainväliseksi toimijaksi saatuaan kannabiksen kiellettyä Yhdysvalloissa, Ranskan edustaja Charles Vaille, Pablo Osvaldo Wolff ja Hans Halbach.
Vuonna 1955 CND päätti sisällyttää kannabiksen tulevan sopimuksen huumausainelistalle IV ankarimman valvonnan alaisuuteen. P. O. Wolff julkaisi WHO:n nimissä vuonna 1955 raportin ”The Physical and Mental Effects of Cannabis”. Raportin lähdemateriaalina oli mm. sensaatiolehdistä valikoituja skandaalinomaisia uutisia ja siitä puuttui lähes kokonaan Kansainliiton aikana koottu tietämys kannabiksesta ja sen käytöstä eri kulttuureissa. Sen johtopäätös oli:
”On tärkeää ymmärtää, ettei ainoastaan marihuanan polttaminen itsessään ole vaarallista, vaan että sen käyttö johtaa polttajan käyttämään heroiinia suonensisäisesti… kannabis on vaarallinen aine fyysisestä, mielenterveydellisestä, yhteiskunnallisesta ja kriminologisesta näkökulmasta.”
CND:n puheenjohtajana toiminut Ranskan edustaja Charles Vaille ja USA:n edustaja Harry Anslinger antoivat Wolffin raportille täyden tukensa. Raportilla kumottiin kaikki kannabiksen perinteisten käyttökulttuurien piiristä tuodut raportit.
WHO joutui mm. myöntämään, ettei kannabisriippuvuus aiheuta lainkaan samanlaisia vierotusoireita kuten morfiini. Anslinger toi vastineeksi USA:n ilmavoimien lääkäreiden todistuksen, että kannabis aiheuttaa fyysistä riippuvuutta.
Näkemykset kannabiksen lääkekäytöstä perustuivat kolonialistisiin ennakkoluuloihin entisten siirtomaiden lääkintäkulttuureja kohtaan. Kehittyvän huumevalvontabyrokratian keskuudessa oltiin jo lyöty lukkoon se, että kannabiksella ei ole mitään roolia nykyaikaisessa lääketieteessä, kun länsimaisen tieteellisen tutkimuksen piirissä löydettiin kannabiksen antibakteeriset ja antibioottiset ominaisuudet. Näitä tutkimuksia uutisoitiin myös huumevalvonnan ammattijulkaisussa Bulletin on Narcotics otsikolla “Cannabis as Medicament” vuonna 1960 eli vuosi ennen huumesopimuksen lopullista hyväksymistä.
Antibiootit olivat toisen maailmansodan jälkeen uusi ihmelääke, joka antoi lääkäreiden käsiin tepsivän keinon ihmiskuntaa vuosituhansia riivanneisiin tauteihin ja vaivoihin. Antibiootit loivat sekä taloudellista että poliittista valtaa, minkä takia niiden tutkimus oli hyvin korkealla valtioiden tärkeysjärjestyksessä.
WHO:n kannalta yllättäen Britannian, Ranskan, Kanadan ja Yhdysvaltojen edustajat alkoivat vaatimaan siltä kannabiksen antibioottisten ominaisuuksien tutkimusta. WHO:n huumeriippuvuusyksikön lääketieteellinen johtaja Hans Halbach ei voinut sietää sitä, että diplomaatit haastoivat hänen ja kollegoidensa lopullisiksi totuuksiksi tarkoitetut lääketieteelliset lausunnot.
Vaikka oli löydetty vahvaa tutkimusnäyttöä ja vieläpä länsimaisen tieteen piirissä, niin Halbach kumosi tämänkin viittaamalla siihen, että vuonna 1952 oli sovittu, ettei kannabiksella ole lääkinnällistä merkitystä. Single Conventionin vaihtoehtoista mallia ei enää käsitelty vaan sopimuksesta tuli täysi kieltolaki kannabikselle.
Herrakerho aloitti myös käyttäjien demonisoinnin. YK:n erityiskokoukseen tuleville jäsenmaiden edustajille tarkoitetussa tiedotteessa kerrottiin, että
“Kannabiksen käyttäjien keskuudessa yleisten työttömien lisäksi löytyy mainintoja kyseistä huumetta käyttävistä salakuljettajista, ruumiillisen työn tekijöistä, keikkatyöläisistä, rikollisista, irtolaisista, merimiehistä sekä opiskelijoista ja kabareetaiteilijoista.”
Kuva poikkesi täysin Kansainliiton kannabiskomitean raporteissa kerrotuista perinteiseen kansanlääkitykseen ja -kulttuuriin perustuvista kannabiskulttuureista, joissa käyttö oli nivoutunut osaksi tavallisten kansalaisten jokapäiväistä elämää.
Vuonna 1961 24. tammikuuta – 25. huhtikuuta YK:n päämajassa New Yorkissa järjestettiin erityiskokous The United Nations Conference for the Adoption of a Single Convention on Narcotic Drugs, johon osallistui 75 jäsenvaltiota. Vuonna 1950 pienen herrakerhon laatimasta aloitteesta kieltää kannabiksen tuotanto kokonaan lukuunottamatta pientä tieteelliseen tutkimukseen tarkoitettua määrää tuli osa uudesta kansainvälisestä huumausaineyleissopimuksesta, The Single Convention.
Intian painostuksesta sopimustekstissä kannabis määritellään siten, että sen lehdet ja siemenet jäivät sopimuksen ulkopuolelle:
”“Cannabis” means the flowering or fruiting tops of the cannabis plant (excluding the seeds and leaves when not accompanied by the tops) from which the resin has not been extracted, by whatever name they may be designated.”
Sopimuksella perustettiin kansainvälinen huumevalvontalautakunta, INCB, joka on pitänyt yllä ortodoksisen huumevalvonnan perintöä kiistämällä kaikki uusi tutkimus kannabiksen hyödyistä ja haitoista sekä arvostelemalla kannabiskaupan laillistaneita valtioita.
Harry Anslingerin mielestä sopimus oli lopullinen naula kannabiksen arkkuun, ja sen huumeluokituksesta tuli kaikkien nykyaikaisten huumeluokittelujen malli ja esikuva. Yhdysvallat laittoi Richard Nixonin lietsoman huumesodan varjolla vuonna 1970 kannabiksen uuden huumelakinsa I kategoriaan kokaiinin ja heroiinin rinnalle. Suomi seurasi perässä vuoden 1972 huumelailla, jolla kriminalisoitiin käyttö ja käyttäjät.
Huumekieltolain aiheuttama tuho
Puhemies Maon huumeiden vastainen kampanja 1950-luvulla Kiinan vallankumouksen jälkeen lopetti vuosisataisen oopiuminkäytön perinteen. Se on ollut monen kansainvälisen huumehaukan esikuva, että tuloksia saadaan aikaan tarpeeksi voimakkailla kampanjoilla, kuten vangitsemalla huumeriippuvaisiksi luokiteltuja ihmisiä keskitysleirimäisiin vieroituslaitoksiin ja teloittamalla heitä.
Kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän tulokset rinnastuvat 1900-luvun diktaattoreiden aikaansaannoksiin. Kymmenien vuosien aikana kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet kärsimään suoraan ja henkilökohtaisesti huumeiden kriminaalivalvonnasta. Kannabiksen huumeluokitus on luonut ristiriitaisia käsityksiä eri päihteiden haitoista ja riskeistä aiheuttaen yliannoskuolemia ja vammautumisia. Sairaat ja vanhukset ovat jääneet vaille halpaa ja hyvää lääkitystä.
Kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä heikentää sopimusperusteisen maailmanjärjestyksen uskottavuutta. Venäjä syyttää CND:n kokouksissa kannabiksen laillistaneita valtioita kansainvälisen sopimusjärjestelmän heikentämisestä ja rikkoo itse Ukrainassa kaikkia mahdollisia sopimuksia ja vangitsee toisinajattelijoita tekaistujen huumesyytösten perusteella.
Kannabiksen luokittelu huumesopimuksen ankarimpiin luokkiin ei aikoinaan perustunut tieteelliselle tutkimukselle, koska sellaista ei tuolloin tehty WHO:n toimesta, vaan päätös syntyi muutaman byrokraatin junailemana ja sanelemana. WHO:n ja muun YK:n byrokratian politiikka on kuitenkin muuttunut 2000-luvulla vastaamaan ihmisoikeuskäsitysten kehitystä. YK:n huumevalvontabyrokratia on sen sijaan jäänyt 1950-luvun käsitysten vangiksi.
WHO luovutti YK:lle vuonna 2019 asiantuntijakomitean suosituksen kannabiksen huumeluokituksen muuttamiseksi vastaamaan tieteellisen tutkimuksen tuloksia. Luokitussuosituksesta äänestettiin CND:ssä, mutta prosessi ei vastannut demokraattisen ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvan päätöksenteon kriteerejä ja useiden jäsenvaltioiden edustajat äänestivät vanhojen pelkojen ja ennakkoluulojen perusteella.
Tuoreimmat tutkimusuutiset vain vahvistavat sitä, että kannabis on toimiva ja monipuolinen lääke, tässä tapauksessa tulehduksiin.
Kannabiksen huumeluokitus ruokkii käsitystä, että tieteellä voi todistella mitä tahansa. Tätä satoa korjataan nyt vaihtoehtototuuksina ja salaliittoteorioina, jotka nakertavat sopimusperusteisen demokraattisen yhteiskunnan kivijalkaa.
Kannabis on ollut 1900-luvun poliittisissa kuvioissa hyvä vihollinen, jonka huumeluokitus oli poliittinen eikä tieteellinen ratkaisu, yksi osa YK:n huumebyrokratian vaikutusvallan luomista 1950-luvulla. Single Conventionin laatijat olivat huolissaan ”ihmiskunnan terveydestä ja hyvinvoinnista”. Kannabiksen poistaminen sopimuksesta palvelisi näitä tavoitteita.
Lähde: Bloomberg 30.8.2023, NORML 30.8.2023, DPA 31.8.2023, Forbes 31.8.2023, James H. Mills: The WHO as Actor: The case of cannabis and the Single Convention on Narcotic Drugs 1961. Hygiea Internationalis 2016 / 2019, Cannabis as medicament. Bulletin on Narcotics. UNODC 1960.
HHS:n luokitussuositus
Ohion laillistamissuunnitelma
Kannabiskaupan laillistaminen on Yhdysvalloissa valtavirtaa
Tällainen jengi luo globaalia huumeongelmaa 2000-luvulla
Kiinan oopiuminkäyttö lisääntyi Britannian siirtomaapolitiikan seurauksena
CND äänesti vuonna 2020 kannabiksen poistamisesta ankarimmasta IV luokasta
Australiassa kannabiksen lääkekäyttäjien määrä räjähti kolmessa vuodessa liki miljoonaan ja tämä on vasta alkua
