Kannabiksen laillistamisen momentin kasvaessa läntisessä Euroopassa on itäisen puoliskon kannabispolitiikan kehitys jäänyt uutishorisontin katveeseen. Horisonttia peittää Ukrainan sota ja sen leviämisen pelko. Tämän katveessa nuori pakolaisten sukupolvi rakentaa uutta rauhaan ja ihmisoikeuksiin perustuvaa tulevaisuutta.
Saavuin Vilnan lentokentälle perjantai-aamuna 10. toukokuuta matkalla Legalize Belarus kansalaisjärjestön järjestämään kolmanteen huumepoliittiseen viikonloppuseminaariin. Alunperin yhteys heihin syntyi eurooppalaisen kannabisaktivistiverkoston kautta. Sää on vielä sateisen kolea, ja odotan lentokentän liki tyhjässä sisääntulohallissa. Puhelin soi ja langan päässä on minua vastaanottamaan järjestetty henkilö odottamassa hallin oven edessä. Hän on ensimmäinen tapaamistani Belarusista paenneista kansalaisaktivisteista, hän kaksitoista vuotta sitten alle 20-vuotiaana.
Minut on kutsuttu kertomaan Suomen kannabisaktivistien kansalaisaloitekampanjoista heidän Vilnan lähellä sijaitsevaan konferessikeskukseen järjestämään Third School of Humane Drug Policy seminaariin. Liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995 toi länsimaisen ihmisoikeuskäsityksen suomalaisen huumepolitiikan perustaksi, ja kansalaisaloitteen käyttönoton vuonna 2012 tarkoituksena oli laajentaa kansalaisten osallistumista politiikan tekoon. Kampanjointimme on osoittanut tämän innovaation hyötyjä ja puutteita.
Paikalle saapui minun lisäkseni vieraita Georgiasta, Puolasta, Liettuasta, Ukrainasta, Tsekin tasavallasta sekä joukko edelleen Belarusissa asuvia. Lisäksi osa pakolaisista asuu muualla kuin Liettuassa. Viikonlopun ilmapiiri oli hyvin kansainvälinen yhdistävinä kielinä englanti ja venäjä.
Kouluun Belarusista tulleilla oli nimilapussa erikseen symboli osoittamassa, että heitä ei saa kuvata millään välineellä. Tämän tiedon päätymisellä hallinnon käsiin olisi vakavia seurauksia henkilölle. Lukashenkan diktatuuri on todella brutaali, mitä ei ilmeisesti vieläkään ymmärretä täällä länsimaissa mutta siitä lisää myöhemmin.
Viikonlopun luennot käsittelivät ihmisoikeuksia, aineiden luokituksia, haittoja vähentävää politiikkaa, kansallisten tilanteiden esittelyä sekä kansalaistoiminnan ja järjestäytymisen kysymyksiä. Tosin pääosin belarusiksi tai venäjäksi, mistä järjestäjät sanoivatkin, ettei minun tarvitse osallistua niihin. Niinpä aikaisesta heräämisestä väsyneenä järjestin itselleni retken lähellä sijaitsevaan historialliseen Trakaun linnaan. Paikan henkilökunta oli iloisen ystävällistä porukkaa, ja yksi työvuoronsa lopettavista heitti minut autollaan linnan eteen, mistä taas iltavuoroon menevä haki kahden tunnin päästä. Linnan pääsymaksu eläkeläishintaan 5 € olikin viikonlopun ainoa menoerä, koska konferenssikeskuksessa oli tarjolla kahvit ja sapuskat eikä muutaman kilometrin säteellä ollut kauppaa ei kioskia.
Lauantai päivän aluksi esittämäni luennon otsikko oli ”Successful decriminalization/legalization. Ways of legislative changes at the national level”. Mainitsin heti alkuun, ettemme ole vielä laillistaneet emmekä edes dekriminalisoineet kannabista aikuisille mutta potilaille kuitenkin vuonna 2006, vaikkakin heikoin tuloksin. Kävin läpi hieman Suomen huumepolitiikan taustaa ja luonnetta, Suomen kannabisyhdistyksen historiaa ja muuta kannabiskulttuuria ja -aktivismia.
Keskityin toimintatapoihin ja onnistuneisiin kansalaisaloitteisiin, niiden antamiin mahdollisuuksiin vaikuttaa kannabis- ja yleensä huumepoliittiseen keskusteluun. Dekriminalisointialoitteen saavutettua 50 000 allekirjoituksen raja uutisointi kirjaimellisesti räjähti. Tätä juttutulvaa kesti pari vuotta, mikä laajensi suomalaisen huumekeskustelun sisältöä, puhetapaa ja käsitteitä, kuten Tiina Poutiaisen Helsingin yliopistossa vuonna 2023 tehdyssä tutkimuksessa ”Suomalaisen päihdekeskustelun paatos, kairos ja eetos mediakentällä vuonna 2019” todetaan.
Yksi järjestäjistä käänsi esitelmääni, minkä viemän ajan minun piti lyhentää lennossa. Saimme tarinaan puristettua mukaan laillistamisaloitteemme tulevan kuulemisen sekä suunnitelman viedä laillistaminen seuraaviin eduskuntavaaleihin. Sain mukavat aplodit, kävimme pienen keskustelun ja myöhemmin selitin lisää eri juttutuokioissa.
Belarus – äidit sortoa vastaan
Loppuaika olisi ollut taas vapaata, mutta jäin seuraamaan muitakin esityksiä, minkä lisäksi kaikki tauot ja ruokailut olivat hyviä tilaisuuksia tutustua ihmisiin, kysellä eri maiden tilanteista, verkostoitua ja muuten vaan diggailla tilaisuuden tunnelmaa. Tiimin toiminta oli rentoa ja energistä samaan aikaan, tekniikka toimi, esitelmiä kuvattiin ja välitettiin verkkoon, järjestelyt toimivat ja tunnelma oli muutenkin mukava sään lämmetessä.
Seminaarin pimeyden ydin tavoitettiin lauantai-illan viimeisessä esitelmässä, jossa katsottiin englanniksi tekstitetty dokumentti ”Generation 328” Belarusin huumepolitiikasta. Numero tarkoittaa huumelain pykälää, jonka perusteella ihmisille langetetaan jopa yli 8 vuoden vankeusrangaistuksia alle gramman hallussapidosta. Ja tämä tarkoittaa ”seinästä seinään” ilman ehdonalaisia tai lomia myös ensikertalaisille, minkä seuraksena etupäässä nuoria poikia ja miehiä joutuu viettämään elämän tärkeimmät vuotensa hyvin tylyissä olosuhteissa.
Meidän täällä länsimaissa pitäisi nähdä tämä dokumentti ymmärtääksemme, minkälaista brutaaliutta diktatuuri tarkoittaa käytännössä.
Vankilaan näin älyttömien syiden takia joutuneiden lasten ja miesten äidit ovat järjestäytyneet liikkeeksi nimeltään Mothers 328, joiden Belarusista paikalle saapunut edustaja esiintyi dokumentin jälkeen. Hän kertoi siitä, kuinka hänen poikansa joutuminen vankilaan julkisesti paheksutusta rikoksesta rikkoo myös perhettä.
Tämä on juuri sitä, mistä Kettil Bruun ja Nils Christie varoittivat klassikkokirjassaan Hyvä vihollinen jo 1980-luvulla. Huumeiden vaarallisinta käyttöä on niiden poliittinen käyttö.
Valtaa pitävät luovat huumepeikon, jolla voidaan leimata oppositiota, kuten Belarusissa, missä nuoret miehet ovat tämän poliittisen kampanjoinnin viattomia sijaiskärsijöitä. Narkofobia on keino hajoittaa ja hallita kansalaisyhteiskuntaa. Eikä diktatuurit ole tässä yksin. Samaa tapahtuu edelleen myös Suomessa, missä huumesodan nimissä suurelle yleisölle lietsottua narkofobiaa käytetään poliittisessa kampanjoinnissa ja henkilöiden leimaamisessa.
Diktaattoreille on tärkeää perustella sortonsa laillisesti, koska tällöin virkamiesten tarvitsee vain panna laki käytäntöön. Huumesota antaa diktaattoreille mahdollisuuden tukahduttaa oppositiota laillisesti, ja tämän ymmärsi jo Nixon aikoinaan julistaessaan huumesodan mustaa väestönosaa ja sodanvastaista liikettä vastaan. Lukashenkan hallinto käyttää huumepolitiikkaa kyynisenä keinona hajottaa ja hallita kansalaisyhteiskuntaa perustuen kansainvälisiin huumesopimuksiin ja ns. Wienin konsensukseen näiden toteuttamisessa.
Olemme osasyyllisiä tähän tragediaan: yksi tekijä on vuonna 1994 progressiivisten eurooppalaisten kaupunkien huumepoliittisia uudistuksia vastaan perustettu ja länsimaisten kaupunkien rahoittama järjestö European Cities against Drugs, ECAD. Järjestön ruotsalaiset huumehaukat kiersivät vuosikausia Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Keski-Aasian diktatuureissa huumekonsultteina viemässä länsimaista huumesotaoppia.
Myös Suomen kaupungit ovat tukeneet tuhansilla euroilla ECAD:in toimintaa, ennen kuin ne luopuivat jäsenyydestä huomattuaan järjestön toiminnan olevan käytännössä huumepolitiikkamme vastaista ihmisoikeuksien sortamista. Helsingin kaupunki erosi järjestöstä vuonna 2018 perusteluna se, että ”Myös Tukholman kaupunki on irrottautunut jo aiemmin verkoston toiminnasta”. Sitä ennen suomalaistenkin verorahoja osoitettiin kymmeniätuhansia markkoja ja euroja ruotsalaisten huumehaukkojen ristiretkiin ympäri maailman antamassa tieteellinen ja länsimainen siunaus hirvittäville rangaistuksille ja vieroitusleireille kautta maailman.
Ruotsi saa maistaa tässä asiassa karman lakia huumejengien tuodessa huumesodan väkivallan sen pääkaupunkiin ja tehdessä Ruotsista yhden EU:n ja Euroopan väkivaltaisimmista maista. Taistelu kannabismarkkinoista on yksi merkittävä syy tähän väkivaltaan.
Belarusin huumepolitiikka on esimerkki niistä tragedioista, joiden vuoksi kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä pitää purkaa ja rakentaa uusi ihmisoikeuksille perustuva sopimusjärjestelmä.
Kansainvälistä verkostoitumista
Tsekin tasavallasta puhujaksi kutsuttu Filip Blaha kertoi Students for Liberty järjestöstä, joka on tuottanut 2000 tapahtumaa ja siinä toimii 3000 aktivistia 140 valtiossa. Tiedustelin häneltä Tsekin laillistamishankkeesta, mistä hänellä kerrottavana huoletuttavia uutisia. Jos hanke ei mene läpi ensi syksyyn mennessä niin seuraava tilaisuus voi tulla neljän tai vasta kahdeksan vuoden jälkeen.
Georgian tasavallan pääkaupungista Tbilisistä oli paikalle kutsuttu kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän asiantuntija sekä huumepoliittinen kansalaisktivisti David Subeliani. Hän esitteli kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän rakennetta ja toimintaa. Tämän luentonsa hän piti venäjäksi, koska belarusia ja venäjä muistuttavat toisiaan niin paljon. Hän on toiminut Vilnassa päämajaansa pitävän Eurasian harm reduction association kansalaisjärjestössä sekä vuonna 2015 perustetussa White Noise movementissa, jonka tavoitteena on ollut muuttaa Venäjältä omaksuttua ankaraa huumesotapolitiikkaa.
David kertoi kahvipöytäkeskusteluissa Georgian asukkaiden käyttävän omasta maastaan nimeä Sakartvelo. Gruusia nimitys muistuttaa venäläisestä imperialismista ja Georgia on vielä hyväksyttävä, mutta Sakartvelo perinteinen nimi valtiolle. Sama pätee Valko-Venäjään, tapaamani aktivistit haluavat maataan kutsuttavan nimellä Belarus juuri sen takia, että he haluavat katkaista välit Venäjään myös sanoilla. Emmehän me suomalaisetkaan puhu Finlandiasta vaan Suomesta !
Yksi Legalize Belarus aktivisti kertoi esitelmässään järjestön taustasta ja toiminnasta Youtube-videoiden höystämänä niin, että minäkin ymmärsin, missä mennään. Yksi hauskimmista tempauksista oli vuonna 2017 kannabiksen käyttöön kuolleiden muistolle järjestetty kulkue. Kaikki videoilla näkyvät aktivistit asuvat nykyään ympäri Eurooppaa pakolaisina. Legalize Belarusin ydintiimistä Piotr Markielau toimi yhteyshenkilönäni ja kääntäjänä.
Fanatic Agency branditoimiston manageri ja Entheogenic Renaissance blogin kirjoittaja Vladislav Andreev oli paikalla vieraana seuraamassa tapahtumaa ja haastattelemassa osallistujia. Hän ollut maanpaossa kolme vuotta ja manageroi Vilnassa markkinointiyrityksiä sekä toimii kansainvälisenä psykedeelien ja entheogeenien aktivistina ja tutkijana.
Vladimir nosti kahvipöytäkeskusteluissa esille venäläisten naisten kontribuutioita länsimaiselle psykedeelikulttuurille. Lisäksi Albert Hoffmanin ja R. Gordon Wassonin puolisot olivat venäläissyntyisiä. Albert Hofmanin vaimo Anita Hofmann oli maailman ensimmäinen sitteri eli psykedeelisen session tukihenkilö. Hän on kuollut vuonna 2007, vuosi ennen puolisoaan. Wassonin puoliso Valentina Pavlovna Wasson, omaa sukua Guercken, oli lasten lääkäri, etnomycologisti ja kirjailija. Hän oli oppinut keräämään ja syömään sieniä, joita hänen miehensä, amerikkalainen pankkiiri, pelkäsi ja inhosi. Tämä ristiriita johti Wassonin ymmärtämään mykofobisten ja mykofiilisten kulttuurien erot. Myöhemmin hän siirtyi pankkialalta mykologian pariin, mikä johti edelleen psilosybiinin ja muiden psykoaktiivisten sienten löytämiseen.
Liettuan vapauden tuulet
Maanantai aamulla oli koulun palautepalaveri, ja lounaan jälkeen bussi vei koko porukan Vilnan keskustaan. Koneeni lähti vasta myöhään illalla, mikä tarjosi tilaisuuden tutustua Vilnan legendaariseen Užupion kaupunginosaan. Kumppanina minulla oli Georgiasta kotoisin oleva David, jolla oli sama yhteyslento Riikaan. Reitti kulki vaikuttavan historiallisen vanhankaupungin läpi, kunnes saavuimme vuolaana virtaavan Vilnia joen yli kulkevalle sillalle.
Vilnia joki erottaa kaupunginosan muusta vanhastakaupungista ja on antanut nimensä koko kaupungille. Užupio tarkoittaa joen takana, ja neuvostoaikana tämä alue rapistui ja siellä asui lähinnä alkoholisteja sekä rikollista väkeä, kunnes taiteilijat alkoivat muuttaa alueelle tehden siitä viehättävän ja rennon kaupunginosan.
Kävelimme kierroksen Užupiossa ja nousimme sen takana kohoaville vehreille kukkuloille, joiden toiselta puolelta laskeuduimme takaisin Vilnia joelle. Sitä myötäilevän polun varrella oli runsaasti mukavia spotteja kesäisen auringon lämmöstä nauttimiseen. Ihmeellisen usein saatoimme spotata jonnen kierrätystä ja käärimistä. Meille kerrotaan kannabiksen maksavan Vilnassa enemmän kuin Puolassa, eli 15 €/gramma. Toisaalta meille myös tarjotaan hyvälaatuisen näköistä kukintoa 12 €:lla. Vilna tuntuu olevan oikea kulttuurikaupunki, suvaitseva ja iloinen.
Liettuan huumepolitiikasta jäi hieman ristiriitainen vaikutelma, koska myös siellä on neuvostoajoista jäänteenä ollut ankara huumepolitiikka. Lähteiden mukaan Liettua on ainoa valtio maailmassa, joka kriminalisoi huumeet 2000-luvulla, tarkemmin 2017. Toisaalta uutisten mukaan huumepolitiikkaa lievennettiin erityisesti kannabiksen osalta vuonna 2022. Tästä pitää tulla ottamaan vielä tarkemmin selvää joku päivä.
Pakolaisuus ja yhteiskunnan kehitys
Paluulennolla oli mahdollista vaipua viikonlopun herättämiin ajatuksiin ja tunnelmiin.
Yhteiskunnallista tai globaalia muutosta ei voi ymmärtää seuraamalla vain keskusta. Kannabiksen vapautus alkoi yhteiskunnan marginaaleista ja on nyt edennyt kannabiksen kansainvälisen kieltolain alkulähteille, Valkoiseen taloon Washington DC:ssä presidentti Bidenin ilmoitettua 16. toukokuuta kannabiksen huumeluokituksen muutoksesta. Tämä on Yhdysvaltojen huumepolitiikan suurin uudistus yli 50 vuoteen, jolla tulee olemaan suuri vaikutus kansainvälisesti. Marginaalissa tapahtuvat muutokset toimivat sykäyksenä laajemmille muutoksille.
Kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän muuttamisen moottorina on ollut Etelä- ja Väli-Amerikan valtioiden kyllästyminen Yhdysvaltojen yksipuoliseen huumesotapolitiikkaan. Kolumbia ja Meksiko olivat aloitteentekijöitä YK:n erikoisyleiskokoukselle UNGASS2016. Tällä hetkellä kansainvälisiä ja kotimaisia laillisia kannabismarkkinoita innovoidaan yhtä lailla Euroopassa, Etelä-Amerikassa kuin Thaimaassa.
Maanosamme tulevaisuus, turvallisuus ja yhtenäisyys ratkaistaan Itä-Euroopassa, Ukrainassa, Belarusissa, Georgiassa ja muissa entisen neuvostoimperiumin maissa. Belaruslaisten nuorten aktivistien järjestäytyminen ja toiminta on esimerkki siitä, ettei pakolainen ole välttämättä uhri vaan tulevaisuuden moottori. Meidän pitäisi nähdä karjalaisten pakolaisten suunnaton vaikutus omassa kulttuurissamme ja siirtää tämä havainto nykyajan pakolaispolitiikkamme perustaksi.
Sukupolvi 328 dokumentti kertoo Lukashenkan diktatuurin harjoittamasta julmasta huumepolitiikasta ja vankien äideistä, jotka yrittävät muuttaa tätä politiikkaa
Legalize Belarus mielenosoitus Minskissä 2018. Videolla näkyvät aktivistit järjestivät viikonloppuseminaarin. Engl tekstitys löytyy valikosta
Piotr Markielau kertoo urastaan yhteiskunnallisena aktivistina ja pakolaisena. Engl tekstitys löytyy valikosta
