<< edellinen osa | osa 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12
5.1. Kannabiksen kasvatuksen innovaatioaalto
Presidentti Nixonin Intercept-operaatiolla vuonna 1969 yritettiin sulkea Meksikon raja huumeiden ja varsinkin marihuanan salakuljetukselta, mutta sen aiheuttama lyhytaikainen marihuanapula sysäsi kannabiksen kasvatuksen käyntiin USA:ssa. Presidentti Carterin kaudella 1970-luvun lopulla Meksikon marihuanaviljelmiä myrkytettiin paraquat-nimisellä kasvimyrkyllä, joka on myrkyllistä myös ihmiselle. Tämä oli lopullinen sysäys kannabiksen kotimaiselle kasvatukselle Yhdysvalloissa. Hallituksen uhatessa kasvattajia kiinteistöjen takavarikoinnilla siirtyivät kasvattajat valtion maille mm. luonnonsuojelualueille ja kansallispuistoihin.
Jippie-liikkeen perustaja Abbie Hoffman julkaisi vuonna 1971 aktivismi- ja omavaraisoppaan Steal This Book, jossa oli mukana marihuanan kasvatusopas. Kasvatusoppaista on kasvanut oma kirjallisuuden lajinsa ja jippie-veteraani Ed Rosenthal teki kasvatusneuvonnasta itselleen elämäntehtävän. Vuodesta 1974 ilmestynyt High Times -lehti kirjoitti runsaasti kannabiksen kasvatuksesta, mutta ensimmäinen alan erikoislehti oli vuonna 1980 ilmestynyt Sinsemilla Tips, joka vaihtoi myöhemmin nimensä Domestic Marijuana Journaliksi.
1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa suurin osa USA:ssa kasvatetusta marihuanasta kasvatettiin muutamissa osavaltioissa ulkona yksityisillä mailla. Kun Reaganin hallitus lähetti poliisin ja armeijan yksiköitä kitkemään marihuanaa, levisi sen kasvatus ympäri maata. Viranomaisten kitkemisoperaatiot seurasivat perässä. Kasvattajat alkoivat paljastumisen pelossa viljellä vahvempaa marihuanaa lisätäkseen kasvien tuottamaa voittoa ja saavuttakseen tämän voiton pienemmältä maa-alueelta. Kitkemisoperaatioiden lisääntyessä alkoi kasvatus siirtyä sisätiloihin.
Sinsemilla-vallankumous
DEA:n operaatiot ovat kehittäneet marihuanan kasvatuskulttuuria USA:ssa, levittäneet sen ympäri maata ja hajottanut pieniin yksiköihin ympäri asuinalueita. Koska kasvattaminen on laitonta toimintaa, ovat seuraavat tiedot kasvatuksen leviämisestä ja hintatasosta peräisin DEA:n raporteista ja tiedotteista.
Marihuanan hinta oli USA:ssa vuonna 1985 50 – 100 dollaria unssilta (28,35 grammaa). Laadukkaampi sinsemilla maksoi vuonna 1985 120 – 200 dollaria unssilta. Vuonna 1992 sen hinta oli noussut jopa 650 dollariin keskiarvon ollessa 204 dollaria.
DEA:ssa huomattiin jo vuonna 1982 heidän vaikutuksensa marihuanan kasvattamiseen: kitkemisoperaatiot yllyttivät kasvattajia lisäämään ponnistelujaan ja turvaamaan sijoituksensa. Siemenetön eli sinsemilla-kasvatus oli se tekniikka, millä kasvattajat pysyivät DEA:n edellä. Tämä tuotti vahvempaa ja arvokkaampaa marihuanaa, mikä lisäsi kasvatusprojektien tuottavuutta ja kasvattajien intoa. Havaijista, Kaliforniasta, Oregonista ja Washingtonin osavaltiosta tuli tämän uuden maanviljelyksen suunnannäyttäjiä.
Vuonna 1983 DEA havaitsi uusia kehityssuuntia marihuanan kasvattamisessa: ”Isot takavarikot eivät kerro kotimaisen kasvatuksen pinta-alojen kehityksestä. Vuoden 1983 aikana olemme havainneet kehitystä kohti pienempiä kasvatuskohteita. Tällä tavalla yritetään välttää lisääntynyttä lentokonevalvontaa. Lisäksi on odotettavissa kasvihuoneviljelyn lisääntyvän keinona välttää kiinnijäämistä.”
DEA havaitsi myös toisen sisäkasvatuksen innovaation: ”Hydroponisessa operaatiossa kannabiksen taimet istutetaan muoviputkiin, joiden läpi virtaa lannoitettu vesi. Kasvit saavat ravintonsa tästä liuoksesta ja keinotekoista valoa 24 tuntia vuorokaudessa, mikä saa kasvit varttumaan nopeammin kuin perinteisissä maasto-operaatioissa.” Tämä kasvatusmenetelmä kehitettiin ensin Havaijilla, mistä tekniikka on sittemmin levinnyt kautta maailman.
Kasvatus alkoi levitä vuosina 1984 – 1985. Vuonna 1984 viljelyksessä oli keskimäärin 128 kasvia ja niitä havaittiin 22 osavaltiossa. Vuonna 1985 viljelyksiä havaittiin 26 osavaltiossa ja niissä oli keskimäärin 100 kasvia. 1980-luvun puoliväliin tultaessa oli tullut jo selväksi, että DEA:n kitkemisoperaatiot lähinnä kitkivät amatöörit ja satunnaiset viljelijät pois markkinoilta antaen tilaa kovapintaisemmille kasvattajille. Vuonna 1986 viranomaiset havaitsivat, että vuosien kitkemisen jälkeen markkinoilla oli ”vahvempaa tuotetta, jonka hinta laskettuna suhteessa THC:n pitoisuuteen oli halvempaa. Vaikka sisäkasvatuksen laajuutta ei tunneta, on tekninen edistys yhdessä lainvalvonnan lisääntyneen painostuksen kanssa lisännyt suuntausta kohti sisäkasvatusta. Suuntaus kohti sisäkasvatusta on vahva.”
DEA:n toiminnan ja kannabiksen kasvatuksen vuorovaikutus
Reaganin hallinnon National Drug Enforcement Policy Board (NDEPB) laati vuonna 1985 kannabiksen kasvatuksesta raportin, jossa havaittiin yhteys salakuljetuksen ehkäisyn ja kotikasvatuksen välillä. Takavarikoidun marihuanan määrän ja muiden merkkien perusteella NDEPB havaitsi marihuanan salakuljettajien työn vaikeutuneen. Hallitus onnistui vähentämään kolumbialaisten salakuljettajien tuoman marihuanan määrää markkinoilla, mikä lisäsi kotimaisen marihuanan asemaa. Toisaalta tämä sai monet salakuljettajat vaihtamaan tilaa vievän marihuanan kokaiiniin, mitä oli huomattavasti vaikeampi havaita.
NDEPB:n raportissa tuotiin esille myös amerikkalaisen kasvatuksen vaikutus ulkomaiden kasvattajiin: ”Suuntauksen kääntämiseksi ovat ulkomaiset kasvattajat päättäneet parantaa tuotteidensa laatua”.
NDEPB:n raportissa kuvataan seikkaperäisesti kotimaisia viljelijöitä. Siinä erotetaan kaupalliset ja henkilökohtaiseen käyttöön kasvattajat, jotka edelleen jaetaan amatööreihin, oppilaisiin ja hortikulturalisteihin eli oppineisiin puutarhureihin. Eri lähteistä saatujen tietojen varassa vuonna 1985 USA:ssa arvioitiin olevan 90 – 150 000 kaupallista viljelijää ja yli miljoona henkilökohtaiseen käyttöön kasvattajaa.
Kitkemisohjelmien seurauksena Yhdysvaltoihin oli syntynyt ruohonjuuritasolla toimiva, hyvin rahoitettu ja hajaantunut marihuanan tuotantoverkosto, joka kykeni tyydyttämään korkealuokkaisen marihuanan markkinat.
”Laittomien kasvatusoperaatioiden laajuus ja hallintorakenne suojaavat tuotantoa paljastumiselta ja tuottavat korkealuokkaista marihuanaa. Pienet yksiköt eivät tarvitse toimiakseen muuta kuin ystäväverkoston neuvojen saamiseksi ja tuotteen jakelemiseksi. Joillakin alueilla ystäväverkostot ovat kehittyneet osuuskunniksi, joissa jaetaan työt, kulut, voitot ja jopa tappiot. Kitkemisoperaation sattuessa kohdalle nämä organisaatiot pystyvät korvaamaan yksittäisen viljelijän kokemat tappiot. Kaksi kolmesta viljelijästä on ’pienimuotoisia yksityisyrittäjiä’. Kaupalliset viljelijät ovat hyvin motivoituneita mukautumaan kitkemistaktiikan muutoksiin.”
Vuonna 1987 DEA:n raportissa kerrotaan kasvatusalojen pienenemistrendistä ja kätkemisstrategioista siteeraten kasvattajien erikoislehteä Sinsemilla Tips:
”Sadon kätkemistekniikoiden on havaittu kehittyneen melkein kaikissa osavaltioissa kiinnijäämisen välttämiseksi. Kätkemistekniikat vaihtelevat marihuanakasvien kasvattamisesta muun viljelyksen keskellä aina sellaisiin erikoisiin tekniikoihin kuten kasvien nostaminen ruukkuineen puihin, joita kutsutaan ’puupalstoiksi’.”
Vuonna 1989 DEA vaihtoi asennettaan alkaen syyttää kotikasvatusta ongelmista:
”Ennen 1970-luvun loppua kotimaista marihuanaa pidettiin huonompana laadultaan kuin Meksikossa tai Kolumbiassa kasvanutta marihuanaa. Yhdysvaltalaiset kasvattajat kokeilivat eri maista saatuja siemeniä ja kehittivät kasvatustekniikoita, mikä johti korkealaatuisen kotimaisen marihuanan kehittämiseen. Merkittävin löytö, mikä tuotti vahvaa marihuanaa, oli sinsemilla.”
”Vuonna 1987 kannabiksen sisäkasvatuksesta tuli merkittävä ja kasvava ongelma. Viimeisten vuosien aikana on trendinä ollut sisäkasvatusoperaatioiden lisääntyminen. Vuonna 1988 DEA aloitti operaation Green Merchant kannabiksen sisäkasvatuksen kitkemiseksi.”
”DEA ylpeänä ilmoittaa, että marihuanan kasvatus on vähentynyt 65% Kolumbiassa vuonna 1989 ja USA:sta on tullut maailman toiseksi suurin marihuanan tuottaja Meksikon jälkeen. Arviolta 25% USA:ssa kulutetusta marihuanasta on tuotettu kotimaassa. Kannabiksen sisäkasvatus kasvaa operaatioiden lukumäärällä mitattuna sekä kasvien määrällä ja laadulla mitattuna.”
Vuonna 1990 DEA yritti antaa vaikutelman siitä, että ulkokasvatus olisi valvonnassa ja toiminta suunnataan sisäkasvatuksen kitkemiseen:
”Paljon vahvaa marihuanaa tuottavat hydroponiset viljelmät ovat tulleet suosituiksi laittomien yrittäjien keskuudessa, koska voittomarginaali on houkutteleva. Sinsemilla-kukinnot maksavat jopa 3000 dollaria paunalta (n. puoli kiloa). Sata marihuanakasvia voi tuottaa voittoa yli 250 000 dollaria. Monet lajikkeista tuottavat useita satoja vuodessa. Nykyaikaiset kasvatusmenetelmät tuottavat vahvoja kasveja, joissa on keskimäärin 8% THC:tä verrattuna 1 – 2%:iin 1970-luvulla. Joidenkin sinsemillakasvien vahvuus voi olla jopa 19%.”
Vuoden 1990 DEA:n raportissa tiedostetaan kotimaisen marihuanan asema USA:n markkinoilla:
”Kotimaiset kasvattajat, yksityisyrittäjät ja hyvin järjestäytyneet useiden osavaltioiden alueella toimivat osuuskunnat tulevat kaappaamaan USA:n kannabismarkkinat. Sinsemilla tulee hallitsemaan kotimaisia markkinoita. Sisätiloissa ja julkisella maalla kasvattaminen ovat kannabiksen tuotannon tavallisimmat menetelmät. Kotimainen tuotanto saattaa kattaa jopa 50% USA:n marihuanamarkkinoista vuoteen 1995 mennessä.”
Vuoden 1991 raportissa DEA toteaa: ”Ulkomaisen marihuanan saatavuuden väheneminen ja sinsemilla-laatuisen marihuanan korkea kysyntä kertovat siitä, että kannabiksen sisäkasvatuksesta on tullut suosittua. Tilastot kertovat, että sisäkasvatetun marihuanan takavarikot ovat kasvaneet 20% vuodessa, mikä suuntaus luultavimmin jatkuu.”
”Kotimainen marihuana vastasi 10%:a kaikesta marihuanasta vuonna 1980. Osuus kasvoi yli 25%:iin vuonna 1992 kokonaistuotannon ollessa arviolta 4500 – 5300 tonnia. Meksikolaiset kasvattajat ovat omaksumassa uusia kasvatusmenetelmiä tuottaakseen vahvempaa kannabista kilpailemaan USA:n markkinoille.”
Vuoden 1992 raportissa DEA tekee merkittävän yhteenvedon marihuanan kotimaisen kasvatuksen kehityksestä:
”Kitkemisohjelmamme kattaa kaikki 50 osavaltiota ja kehittyy jatkuvasti vastaamaan laittomien viljelijöiden ponnisteluihin. Kehitymme alkuperäisistä ”leikkaa ja läjitä” -operaatioista hienostuneisiin osavaltioiden rajat ylittäviin rikostutkimuksiin. Marihuanan viljelijät ovat kehittyneet koko ajan taitavammiksi, mutta niin olemme mekin!”
NDEPB:n raportissa kerrottiin myös kasvattajien ideologiasta ja järjestäytyneisyydestä:
”Väkivalta ei kuulu kasvattajien poliittiseen ohjelmaan, mikä on mahdollistanut julkisen kannatuksen saamisen marihuanan kasvatukselle ja käytölle. NDEPB:n haastattelema kiinnijäänyt kasvattaja kertoi suurimman muutoksen viimeisen viiden vuoden aikana olleen kaupungeista peräisin olevan sijoitusrahan tulo mukaan maaseudun kasvatusoperaatioihin. Kannabiksen kotimaisessa kasvatuksessa ei ole lainkaan perinteistä järjestäytynyttä rikollisuutta osallisena.” (Gettman 2006)
Nederwietin synty ja kotikasvatuksen innovaatio
Kannabiksen kasvatusta ei innovoitu ainoastaan USA:ssa, vaan nykyaikainen kannabiksen kasvatuskulttuuri syntyi yhteistyössä politiikaltaan vapaamman Hollannin toimijoiden kanssa. Hollannin huumepolitiikka kehittyi lyhyen tiukan kieltolakikokeilun jälkeen eri suuntaan kuin Yhdysvalloissa.
Hollanti on maailman johtavia kasvinjalostuksen ja intensiivisen kasvihuoneviljelyn maita, ja 1980-luvulle saakka kannabiksen jalostamiselle ei ollut mitään laillisia rajoituksia. Niinpä Hollannista tuli kannabiksen myynnin lisäksi sen kasvatuksen tietotaidon ja teknologian vientimaa Euroopassa.
Sensi Seeds’in perustaja Ben Dronkers matkusti 1970-luvulla pitkin hippietrailia Aasiassa keräillen erilaisten hamppulajikkeitten siemeniä. Vuonna 1978 ensimmäiset uudet ja vahvat lajikkeet tulivat Hollantiin USA:sta ja loivat lähtötason alkavalle jalostukselle.
1980-luvun alussa aloittivat toimintansa siemenpankit Lowlands Seed Company, the Seed Bank, SSSC ja Sensi Seeds. Tuolloin USA:ssa kehitetyt hybridilajikkeet Skunk #1 ja Original Haze alkoivat varttua hollantilaisissa kasvihuoneissa, mikä mullisti kannabiksen kasvatuskuviot. Vuonna 1985 Sensi Seeds aloitti toimintansa nimellä Sensi Seeds Club ja Sensi Connoisseurs Club ja aukaisi ensimmäisen myymälänsä Amsterdamissa vuonna 1986.
Toinen kannabiksen kasvatuksen hollantilainen pioneeri Wernard Bruining avasi vuonna 1985 ensimmäisen kasvatusliikkeen nimeltään Positronics. Bruining perusti aikoinaan Hollannin ensimmäisen kannabiskahvilan Mellow Yellow ja hän on sinsemillakasvatuksen edelläkävijä sekä kannabiksen lääkekäytön pioneeri. Positronics aloitetti kannabiksen myymisen potilaille omakustannushintaan vuosia ennen kuin siitä tuli virallista politiikkaa Hollannissa.
Ed Rosenthal on yksi keskeisiä henkilöitä Kalifornian ja Hollannin kasvattajien yhteistyön kehityksessä. Hänen kirjoitustensa ansiosta jalostajat alkoivat vaihtaa tietojaan ja geeniperimää keskenään Atlantin yli.
Hitaasti ja varmasti kukintojen vahvuuden noustessa alkoi marihuanan käytön suosio kasvamaan Hollannissa. 1980-luvun puolivälissä Sensi Seeds aloitti kasvien kloonaamisen suuressa mittakaavassa ja vuosikymmenen loppuun mennessä kloonitekniikasta oli tullut vallitseva tapa kaupallisessa marihuanan kasvatuksessa. Ulkomailta tuotu hasis säilytti valta-asemansa 1980-luvulla, mutta Hollannissa kasvatetun kukan myynti kasvoi vuosi vuodelta. 1990-luvun alussa kukinnon myynti ylitti hasiksen myynnin suurimmassa osassa kannabiskahviloita ja sen suosio kasvoi aina 1990-luvun puoliväliin. Vuoden 1996 jälkeen kannabiskahvilat ovat myyneet kaksi grammaa kukintoa jokaista hasisgrammaa kohti. Yhä kasvava osa kannabiksen käyttäjistä polttaa kukintonsa sellaisenaan sekoittamatta sitä tupakan kanssa, kuten aikaisemmin hasista poltettaessa. Jalostuksen kehittyessä ja käyttäjien painottaessa yhä enemmän makua vahvuuden sijaan on yhä useampi kannabiksen käyttäjä siirtynyt puhtaan kukan käyttämiseen. (Sensi Seeds cannabis breeding history)
Hollannin pragmaattinen politiikka on mahdollistanut siementen jalostamisen ja tuottamisen, mutta ilman aikaisempaa kasvihuoneteollisuutta ja maanviljelystekniikkaa ei kannabiksen kasvatus olisi edistynyt tällä vauhdilla. Vaikka Hollannin ilmasto asettaa omat rajoituksensa, on maan poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmasto tehnyt siitä ihanteellisen paikan kannabisteollisuudelle. 1980-luvun lopussa kolme tai neljä yhtiötä myi siemeniä ulkomaille.
Vuonna 1987 amerikkalainen kannabiksen käyttäjien lehti High Times aloitti Cannabis Cup -tapahtuman Amsterdamissa. Tapahtuman esikuvina olivat Pohjois-Kalifornian sadonkorjuujuhlat 1970- ja 1980-luvuilla. Aluksi se oli siementen jalostajien kilpailu, mutta koska alalla ei oikeastaan ollut paljoa kilpailua, muuttui Cannabis Cup kannabiskahviloiden kilpailuksi. Vuonna 1994 siementen jalostajat tulivat taas mukaan kilpailuun ja vuonna 2000 mukana oli jo 12 jalostajaa. Vuonna 1987 perustettu Dutch Passion Seed Company oli yksi ensimmäisistä feminisoitujen siemenien tuottajista. Nykyään siementen jalostaminen on miljoonien eurojen arvoinen teollisuudenala ja tärkeä vientiala.
Kannabiskahviloissa helposti tarjolla oleva laadukas kansainvälinen hasisvalikoima jopa hidasti kotimaisen kasvatuksen kehitystä 1980-luvulla, koska kannabiskahviloiden vakiintuneet hasislaadut tyydyttivät asiakkaiden tarpeet, eivätkä he osanneet arvostaa kotimaista tuotantoa. 1990-luvulla tiedotusvälineissä alkanut kohu kotimaisen kannabiksen korkeista THC-pitoisuuksista muutti tämän asiakkaiden alkaessa vaatia marihuanaa. Voimakkaasti kasvanut kysyntä aiheutti 90-luvun kasvatusbuumin ja kymmenessä vuodessa 2000-luvulle tultaessa kotimainen tuotanto kattoi jo 80% kotimaisesta kysynnästä. Syntyi ilmiö ”ulkomaisen tuonnin korvaaminen”, mikä levisi nopeasti muihin Euroopan maihin.
Lääkekannabiksen laillistaminen tapahtui hollannissa vuonna 2001, jolloin lääkekannabiksen valvontaa varten perustettiin YK:n huumesopimuksen edellyttämä lääkekannabisvirasto. Virasto teki sopimukset kahden Hollannin suurimman kasvattajan kanssa tarkasti valvotun marihuanan tuottamiseksi. Ensimmäinen tilaus oli 200 kiloa ja vuodesta 2003 lähtien lääkekannabista on saanut apteekeista.
Tämä korvasi epävirallisesti kehittyneen järjestelmän ja mm. Ger de Zwaan, jolla oli lääkekannabiksen postimyynti- ja kotipalveluyritys, syytti valtiota rosvouksesta. 5000 potilasta sai hänen kauttaan lääkettä murto-osalla valtion vaatimasta hinnasta. Hänen vanhin potilaansa oli tuolloin 96-vuotias. Apteekkijakelu syrjäytti alan pioneereja. (Conway 2003)
Vuoden 2002 tupakkalaki aiheutti Hollannissa uuden tilanteen, missä laittoman kannabiksen käyttö jatkui kannabiskahviloissa, mutta sen sekaan ei voinut enää sekoittaa tupakkaa tai sellainen sätkä piti mennä polttamaan ulos.
Hollannin politiikka on vuoden 1961 huumesopimuksen mukainen ratkaisu, eikä siellä ole laillistettu kannabista. Hollannin ratkaisu on yhteiskunnallinen kokeilu, kuten USA:n huumesota. Aika on osoittanut Hollannin pragmaattisen ja ihmisarvoa kunnioittavan mallin paremmaksi kuin ideologinen sota huumeiden käytön vähentämisessä: USA:ssa kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa on kaksi kertaa yleisempää kuin Hollannissa.
Hollannista on tullut hasiksen transitomaan lisäksi kannabiksen siementen ja kasvatusteknologian sekä laillisen lääkekannabiksen ja laittoman marihuanan tuottajamaa. Tuonnin eli salakuljetuksen korvaamisesta kotimaisella tuotannolla on tullut Euroopan huumekuvioiden tärkein ja peruuttamaton kehityspiirre. (EMCDDA 2012 s. 70 – 71)
Kannabiksen huumeluokittelu ja lääkekäytön paluu
Kannabis sijoitettiin YK:n vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksessa huumausaineeksi heroiinin ja kokaiinin rinnalle riippuvuutta aiheuttavana huumausaineena vailla lääkinnällistä hyötyä. Sopimus kuitenkin sallii kannabiksen lääkekäytön. Historiallisen sattuman oikusta THC löydettiin vasta vuonna 1964 eli sen jälkeen kun kannabiskasvi oli kielletty, mikä aiheutti ristiriidan kannabiksen valvonnassa. Marihuanan vaikuttava ainesosa THC on sijoitettu vuoden 1971 huumausainesopimukseen ns. psykotrooppisten aineiden sopimukseen, mikä vei sen aivan erilaisen sääntelyn piiriin kuin itse kannabiskasvin.
Presidentti Nixonin kaudella vuonna 1970 Yhdysvalloissa säädettiin liittovaltion huumelaki (Federal Controlled Substances Act, CSA), jossa marihuana kaikesta tutkimustiedosta huolimatta oli sijoitettu valvottavien aineiden 1. luokkaan yhdessä heroiinin, LSD:n ja MDMA:n kanssa vailla lääkinnällistä käyttöä.
Kannabiksen vaikuttava aine THC sijoitettiin lievempään 2. luokkaan, koska sillä on ”joitakin lääkinnällisiä käyttötarkoituksia”. Samassa 2. luokassa ovat mm. kokaiini, oopiumi ja metamfetamiini.
USA:n huumepolitiikka aiheutti sellaisen anomalian, että huumepoliisi DEA valvoo ja päättää kannabiksen lääkinnällisistä vaikutuksista, eikä lääkevalvontaviranomainen FDA. Liittovaltion Department of Health and Human Services estää kannabiksen lääketutkimukset vedoten sen huumeluokitukseen. DEA puolestaan estää luokituksen muutokset vedoten siihen, ettei ole riittävästi tutkimusta.
Jos haluaa laillistaa kannabiksen lääkekäyttöön tai viihdetarkoituksiin USA:n liittovaltion tasolla, pitää sen luokitus muuttaa CSA:ssa. Tämä strategia on vuosikymmeniä estänyt liittovaltion hyväksymän tutkimuksen kannabiksen lääkinnällisistä ominaisuuksista, jotka on todennettu muissa tutkimuksissa.
Vuonna 1972 NORML käynnisti kannabiksen uudelleenluokitteluvetoomuksen, jonka käsittely vei kaikkiaan 22 vuotta USA:n hallinnon ja DEA:n tehdessä kaikkensa käsittelyn hidastamiseksi ja uudelleenluokittelun estämiseksi.
Washington DC:ssä asuva glaukoomapotilas Robert Randall sai vuonna 1976 oikeudelta luvan käyttää kannabista tautinsa hoitoon käyttämällä perusteluna lääketieteellistä tarvetta. Marihuanan lääkekäyttö hyväksyttiin tuolloin ns. myötätunto-ohjelman muodossa (The Compassionate Investigational New Drug Program). USA:n liittovaltion hallitus alkoi kasvattamaan marihuanaa Mississippin yliopistossa 1960-luvun lopussa tutkimustarkoituksiin ja myötätunto-ohjelmaan hyväksytylle, hyvin tarkkaan valikoidulle potilasjoukolle 1970-luvun lopussa.
Vuonna 1985 DEA laski synteettisen THC:n vieläkin alempaan luokkaan USA:n lainsäädännössä sen lääkekäytön sallimiseksi. Reaganin toisella presidenttikaudella vuonna 1986 sallittiin kannabiksen vaikuttavan aineen THC:n valmistus lääkeaineeksi tuotenimellä Marinol, jota lääkärit ovat saaneet määrätä lääkkeeksi pahoinvointia vastaan ja ruokahalun lisäämiseksi syöpäpotilaille. Lisäksi lääkärit ovat harkintansa mukaan saaneet määrätä sitä mm. masennukseen ja lihaskouristuksiin.
Tuomari Youngin historiallinen päätös
Näin kannabis palasi vuosikymmenien laiminlyönnin jälkeen lääkekäyttöön, mutta kamppailu sen laillistamiseksi oli vasta alussa. Monet potilaat pitävät Marinolia marihuanaa huonompana vaihtoehtona ja siksi NORML ja muut kannabiksen uudelleenluokittelua ajavat ryhmät ovat jatkaneet yrityksiään saada marihuana vähintään yhtä lievään luokkaan kuin synteettinen THC.
Vuonna 1986 DEA:n hallinto vihdoin suostui aloittamaan julkiset kuulemistilaisuudet kannabiksen uudelleenluokittelemiseksi. Käsittelyssä käytiin läpi tuhansia sivuja tutkimusmateriaalia ja kuultiin suurta joukkoa asiantuntijoita ja muita todistajia. Vuoden 1988 syyskuussa DEA:n tuomari Francis L. Young antoi päätöksensä, jonka mukaan kannabis ei täytä huumelain 1. luokan kriteerejä ja se tulisi luokitella uudestaan.
Tuomari Young totesi päätöksessään, että kannabiksen LD-50 (50% koe-eläimistä kuolee aineen myrkkyvaikutukseen) on 1:20 000 tai 1: 40 000. Tämä tarkoittaa käytännössä, että keskivertoihmisen pitää polttaa 20 000 – 40 000 jointtia kuollakseen edes teoriassa. Young julisti päätöksessään, että ”kannabis on yksi vaarattomimpia ihmiskunnan tuntemia lääkeaineita”.
Vuonna 1991 YK:n huumekomissio, CND, laski THC:n luokitusta YK:n huumesopimusten perustana olevassa huumeluokituksessa ankarimmalta eli 1. listalta 2. listalle, mikä vapautti sen huumesopimuksen rajoituksista.
Vuonna 1991 USA:n hallitus lopetti ”myötätunto-ohjelman” AIDS- ja syöpäpotilaiden alkaessa hakea lääkekannabislupia. Vuonna 1992 DEA:n johtaja hylkäsi Youngin päätöksen ”kuultuaan lukuisia lääkäreitä”.
Vuonna 1994 vetoomustuomioistuin vahvisti DEA:n johtajan kannan ja NORML:n vetoomus uudelleenluokittelemiseksi oli käytännössä hylätty. Vuonna 1995 NORML:n toiminnanjohtaja Jon Gettman ja High Times -lehti käynnistivät toisen hankkeen kannabiksen uudelleen luokittelemiseksi. DEA hylkäsi sen vuonna 2001.
Kalifornian lääkekannabislaki ja Bill Clinton
Kalifornian lääkekannabisaloitteen pisti alulle kansalaisaktivisti Dennis Peron, joka oli aloittanut kannabiksen myymisen San Franciscossa jo 1970-luvulla ja hän perusti Cannabis Buyers Clubin vuonna 1995. Peronin elämänkumppani oli kuollut AIDS:iin ja käyttänyt kannabista taudin oireiden lievittämiseen. USA:n liittovaltion lääkekannabisohjelma lopetettiin AIDS-potilaiden alettua vaatimaan reseptejä ja Peron organisoi vuonna 1991 kansalaisaloitteen Proposition P, joka velvoitti San Franciscon kaupungin kannattamaan lääkekannabista. Aloite sai peräti 79% annetuista äänistä. Se ei ollut laki, vaan sillä ilmaistiin kaupungin kannatus, ja pian muitakin kaupunkeja hyväksyi tällaisia kannatuksen osoituksia.
Vuonna 1995 Dennis Peron, Dale Gieringer ja Scott Imler perustivat Californians for Compassionate Use -kansalaisliikkeen keräämään allekirjoituksia lääkekannabisaloitteen saamiseksi Kalifornian osavaltion vaaleihin. Proposition 215 nimen saaneen lakialoitteen laativat Anna Boyce, Valerie Corral, Thomas Seiler, William Pantzer, psykiatrian tohtori Tod Hiro Mikuriya, Peron, Gieringer ja Imler.
”Johdin NIMH:ssä laillisten kannabiskokeiden kehittämistä ja toteutusta ja siten näin eturivissä hallituksen vinoutuneen asenteen kannabiksen tutkimiseen. Hallitus halusi ainoastaan oikeuttaa kieltolain, mitä tuki sen lääkekäytön kieltäminen, eikä sen rehellinen tutkimus. Hallituksen tutkimuksen takana oleva poliittinen motiivi oli syynä eroamiselleni NIMH:stä.” (Nelson 1999)
Miljardöörit George Soros, Peter Lewis ja George Simmer rahoittivat aloitteen nimienkeruuta niin, että vaaditut 400 000 allekirjoitusta saatiin kokoon.
Vuonna 1996 5. marraskuuta Kalifornian kansanäänestyksessä hyväksyttiin marihuanan lääkekäyttö 55,6%:n kannatuksella. Kalifornian lääkekannabislaki sai aikaan ketjureaktion muiden osavaltioiden seuratessa perässä niin että vuoteen 2012 mennessä se on laillistettu jo 17 osavaltiossa.
Tämä on yksi merkittävimmistä voitoista kannabiksen kieltolain kumoamiseksi, koska lääkekäytön kiistäminen on sekä YK:n huumesopimuksissa että USA:n huumelaissa kannabiksen kieltämisen peruste.
Laki astui voimaan heti seuraavana päivänä. Se poisti osavaltion rikoslaissa säädetyt rangaistukset niiltä potilailta, joilla on ”lääkärin kirjallinen ja suullinen suositus siitä, että hän voisi hyötyä lääkekannabiksen käytöstä”. Laissa luetellaan joukko sairauksia, mutta laki ei rajoita lääkärin oikeutta määrätä kannabista. Peronin Cannabis Buyers Clubista tuli vihdoin laillinen vuosien poliisikärhämöinnin jälkeen.
Laissa ei myöskään rajoitettu potilaan oikeutta pitää hallussaan tai kasvattaa kannabista, mutta vuonna 2003 lakia täsmennettiin ohjeistuksella, jolla hallussapidettävä määrä rajattiin kahdeksaan unssiin kannabista ja kuuteen täysimittaiseen kasviin tai kahteentoista taimeen. Laissa oli säädetty myös vapaaehtoinen potilasrekisteri, mutta tätä ei ole vieläkään aloitettu. Siksi Kalifornian lääkekannabispotilaiden lukumäärästä on tätä kirjoitettaessa ainoastaan karkeita arvioita 750 000 – 1 125 000 väliltä. Laille tuli sattuman kaupalla aivan oikea järjestysnumero SB 420.
Tämän voiton jälkeen presidentti Bill Clinton (presidenttinä 1993 – 2001) määräsi Institute of Medicine’n (IOM) laatimaan raportti kannabiksen lääkekäytöstä toivoen saavansa siitä tukea kannabiksen lääkekäyttöä vastaan liittovaltiotasolla. IOM julkaisi vuonna 1999 raporttinsa nimellä Marijuana and Medicine – Assessing the Science Base. Clintonin määräämä tutkimus totesi kannabiksella olevan lääkinnällisiä ominaisuuksia ja sen haittavaikutusten olevan hyväksytyille lääkkeille sallituissa rajoissa. (Joy 1999)
Bill Clinton ei noudattanut IOM:n antamia suosituksia. Vuonna 1999 Marinol asetettiin USA:n huumelainsäädännön perustana olevassa luokituksessa lievempään 3. kategoriaan. IOM:n raportti nostatti kansalaisten ja poliitikkojen vaatimuksia luokituksen muuttamiseksi, joihin lääkevalvontaviraston, FDA:n, edustaja Susan Bro vastasi New York Times -lehdessä vuonna 2006, että ”Tämän tutkimuksen esille tuomat luokittelumuutokset tulee tehdä DEA:n toimesta, koska tämä asia ei kuulu FDA:n hallinnon piiriin”. (New York Times 2006)
FDA:n täysin epätieteellinen kanta turhautti IOM:n raportin tekemiseen osallistuneita alansa huippututkijoita. Tohtori John Benson, joka oli raportin laatineen toimikunnan varapuheenjohtaja, sanoi ”liittovaltion rakastavan raporttimme dissaamista”.
Harvardin yliopiston lääketieteen professori Jerry Avorn puolestaan luonnehti FDA:n kantaa ”jälleen yhdeksi esimerkiksi siitä, miten FDA:ta johdetaan ideologisin, eikä tieteellisin perustein”.
FDA antoi julkisuuteen lausunnon, missä se toteaa ”osavaltioissa tehtyjen lääkekannabisalotteiden olevan ristiriidassa FDA:n tieteellisen hyväksymisprosessin kanssa”.
DEA antoi vuonna 2001 päätöksensä, jonka mukaan luokittelun muuttamiselle ei ole pätevää todistusaineistoa. Jon Gettman vei asian vetoomustuomioistuimeen, mutta tämä esti asian laillisen käsittelyn, koska Gettman ei ollut itse potilas, eikä DEA:n politiikka siten aiheuttanut hänelle mitään vahinkoa.
Tutkijoiden mukaan liittovaltion hallitus aktiivisesti ehkäisee tieteellistä tutkimusta. Masschusettsin yliopiston professori Lyle E. Cracker haki DEA:lta lupaa kasvattaa pieni erä tutkimuskelpoista marihuanaa, koska hallituksen Mississippin yliopistolla kasvattama marihuana on tunnettu kehnosta laadustaan. Vuonna 2004 DEA hylkäsi anomuksen, minkä jälkeen Cracker valitti päätöksestä tuomioistuimeen.
”Syy siihen, ettei laillistamiselle löydy tieteellisiä perusteita, on siinä, ettei liittovaltio halua avointa tutkimusta”, tohtori Cracker kertoi tiedotusvälineille.
Kalifornian osavaltion tuella tohtori Abrams teki tutkimuksen AIDS-potilaiden hermokipujen lievittämisestä poltetulla marihuanalla. Se osoittautui tehokkaaksi kipulääkkeeksi, mutta sitten Abramsille tuli vaikeuksia saada tutkimus julkaistua.
”Ihmettelen sitä, kuinka kukaan pystyy täyttämään FDA:n vaatimuksia suorittaa kriteetit täyttäviä tutkimuksia marihuanan hyötyjen osoittamiseksi”, hän sanoi.
Vuonna 2003 Yhdysvaltain liittovaltion Department of Health and Human Services sai patentin kannabinoidien käytöstä antioksidanttina ja hermoja suojaavana aineina.
Vuonna 2010 DEA ilmoitti aikovansa sallia kasviperäistä THC:tä sisältävien lääketuotteiden myynnin tarkoittaen käytännössä Sativex-suusuihkeen myynnin sallimisen. Käytännössä rikoslakia valvovien virkamiesten politiikka on hyödyttänyt lääkeyhtiöitä potilaiden edun kustannuksella. (Zimmer 1997, 22 – 23)
Kannabiksen vastustajat ovat leimanneet lääkekannabiksen Troijan hevoseksi, joka johtaa kannabiksen laillistamiseen. Kannabiksen ns. viihdekäytön ja lääkekäytön laillistaminen kulkevat väistämättä käsi kädessä, koska lääkekäytön kieltämisestä tehtiin aikoinaan keskeinen kannabiksen kieltolain kriteeri.
Lääkekannabiksen laillistaminen osavaltioiden tasolla on synnyttänyt kannabiksen laajamittaisen laillisen kasvatuksen tyydyttämään jo satojen tuhansien potilaiden tarpeita. Viranomaisten kitkiessä edelleen miljoonia hamppupensaita vuosittain kasvaa sitä vähintään vastaava määrä laillisesti: hampun lääkinnälliset ominaisuudet toivat kannabiksen viljelyn yhteiskunnassa ”päivänvaloon”, julkisesti nähtäville ja keskusteltavaksi.
Vaikka Kalifornia laillisti lääkekannabiksen 16 vuotta sitten ja lakia on arvosteltu liian hölläkätiseksi, ei osavaltiossa kuitenkaan käytetä kannabista kansallista keskiarvoa enempää. Se kertoo siitä, kuinka paljon kannabiksen käytöstä on itselääkintää ja kuinka paljon kieltolaki rankaisee ensisijaisesti potilaita. Lääkekannabiksen laillistaminen ei ole salaliitto, eikä Troijan hevonen, vaan tieteellisen ja historiallisen vääryyden korjaaminen. Kannabiksen laillistaminen kokonaan vaaleissa vuonna 2010 jäi muutaman prosenttiyksikön päähän, mutta sen käyttö dekriminalisoitiin niin, että siitä on tullut de facto laillinen Kaliforniassa. Lääkekannabiksen laillistaminen toi kannabiksen käytön haitat ja hyödyt päivänvaloon niin että kansalaiset ovat voineet muodostaa mielipiteensä siitä vapaasti ilman eturyhmien painostusta ja propagandaa.
Kannabiksen uudelleenluokittelu muutosvipuna
Americans for Safe Access -kansalaisjärjestö haastoi DEA:n oikeuteen kannabiksen uudelleenluokitteluanomuksensa hylkäämisestä vuonna 2011. Yllättäen vuoden 2012 kesällä liittovaltion vetoomustuomioistuin Washington DC:ssa päätti järjestää kuulemistilaisuuden kymmenen vuotta vireillä olleesta ASA:n anomuksesta.
Tämä oikeudessa järjestettävä kuulemistilaisuus oli ensimmäinen sitten vuonna 1994 liittovaltion oikeudessa järjestetyn kuulemistilaisuuden, joka tapahtui ennen kuin 17 osavaltiota ja USA:n pääkaupunki Washington DC sallivat kannabiksen lääkekäytön.
Tuon jälkeen lukuisat tutkimukset, joita mm. Kalifornian osavaltion rahoittama Center for Medical Cannabis Research Kalifornian yliopistossa on tehnyt, ovat osoittaneet kannabiksella olevan lääkinnällistä vaikutusta AIDS:iin, silmänpainetautiin, syöpään, krooniseen kipuun sekä lukemattomiin muihin tauteihin ja vaivoihin. Näistä huolimatta liittovaltio pitää kiinni siitä, ettei marihuanalla ole lääkinnällistä käyttöä mukaan lukien USA:n korkeimman oikeuden päätös vuodelta 2005.
Tämä kaksinaismoraalinen politiikka huipentui Barack Obaman tunnustettua vuonna 2008 vaalikampanjansa aikana vetäneensä sitä henkeen ja myös pitäneensä siitä. Hän lupasi kunnioittaa osavaltioiden hyväksymiä lääkekannabislakeja ja silti hänen hallintonsa käynnisti Obaman ensimmäisen presidenttikauden aikana mittavan hyökkäyksen lääkekannabiksen kasvatusta ja jakelua vastaan.
Obama lupasi vaalikampanjassaan vuonna 2008 ohjata liittovaltion resurssit muuhun kuin lääkekannabiksen laillistaneiden osavaltioiden ratsailuun. Vuonna 2009 oikeusministeriö julkaisi ns. Ogden muistion, jonka oli laatinut varaoikeusministeri David W. Ogden ja jossa tähdennettiin viranomaisille sitä, että liittovaltion resursseja ei tuhlata sairaiden potilaiden jahtaamiseen niissä osavaltioissa, joissa kansalaisten tahto on lääkekannabiksen tukena. Obama hyväksyi myös ns. Fair Sentencing -lain, joka yhtenäisti kokaiinista langetettavat tuomiot ja poisti pakollisen viiden vuoden vankeustuomion crack-kokaiinin hallussapidosta, mikä oli vienyt varsinkin etnisiin vähemmistöihin kuuluvia nuoria miehiä joukoittain vankilaan. Tämä herätti toiveita huumelainsäädännön järkevöittämisen puolesta. (Ogden 2009)
Ogden muistion lopussa oli kuitenkin tulkinnanvarainen lisäys epäilyksiä herättävästä toiminnasta. Vuonna 2011 liittovaltio aloitti sortotoimet parissa osavaltiossa kannabisapteekkeja ja jopa potilaita vastaan, mihin muutkin viranomaiset, kuten veroviranomaiset, ottivat osaa. Kaliforniassa suljettiin 600 kannabisapteekkia.
Vuonna 2011 DEA:n johtaja Michele Leonhart väitti, että kannabis täyttää kaikki CSA:n 1. luokan huumausaineen kolme kriteeriä:
”Kannabiksen tehosta ei ole päteviä, eikä oikeinsuoritettuja kokeita, eivätkä pätevät asiantuntijat ole hyväksyneet sitä…. Tällä hetkellä kannabiksen tunnetut riskit ylittävät kliinisissä kokeissa todetut vaikutukset”, Leonhart kertoi lausunnossaan.
Liittovaltion vetoomustuomioistuin päätti vuonna 2012 aloittaa oikeuskäsittelyn, joka olisi voinut radikaalisti muuttaa koko USA:n liittovaltion kannabispolitiikan. Vuoden 2013 alussa antamallaan päätöksellä tuomioistuin pitää voimassa USA:n huumepoliisin, DEA:n, oikeuden päättää kannabiksen lääkekäytöstä. Massachusettsista tuli vuoden 2102 lopussa 18. kansanäänestyksellä lääkekannabiksen hyväksynyt osavaltio. Ristiriita jatkuu, eivätkä aktivistit aio luovuttaa.
Kannabismarkkinat pysyvässä muutoksessa
Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA), julkaisi vuonna 2012 kattavan raportin kannabiksesta Euroopassa. Siinä todetaan kannabiksen kotikasvatuksen päämotivaation olevan paljastumisen välttäminen sekä kannabiksen tuottaminen vuoden ympäri. Lisäksi kotikasvatuksessa voidaan hallita kasvatusolosuhteita, saada parempi sato kuin ulkokasvatuksessa, manipuloida lajikkeita sekä tuotteen vahvuutta. Kotikasvatus lisää myös satojen määrää niin, että kehittyneimmät viljelijät saavat jopa 4 – 6 satoa vuodessa.
2000-luvulle tultaessa kannabiksen kotikasvatus on osoittautunut tärkeimmäksi huumepoliittiseksi innovaatioksi: kotikasvatus on syrjäyttänyt salakuljetetun kannabiksen ja vähentänyt järjestäytyneen rikollisuuden osuutta kannabismarkkinoilla. Britanniassa puhuttiin 2000-luvun alussa ”vihervyörystä” ja samankaltainen kotikasvatuksen jyrkkä lisääntyminen koettiin Suomessa, Hollannissa, Belgiassa ja Tanskassa. Irlannissa, Norjassa, Unkarissa, Puolassa, Slovakiassa, Tsekin tasavallassa ja Saksassa kotikasvatus on myös lisääntynyt koko ajan.
Kannabiksen kotikasvatus on antanut kannabiksen laadun valvonnan käyttäjille, joille se kuuluukin. Vuosikymmenien huumesodan jälkeen tämä on osoittautunut ainoaksi toimivaksi tavaksi vähentää järjestäytyneen rikollisuuden valtaa laittomilla huumemarkkinoilla, mutta poliisien tehostaessa toimintaa kotikasvattajia vastaan, on järjestäytynyt rikollisuus päässyt mukaan kannabiksen kotimaiseen kasvatukseen.
Kasvatusliikkeistä on tullut kannabiksen kotikasvatuksen moottoreita, joissa on välineiden lisäksi tarjolla tietotaitoa ja monissa maissa myös siemeniä ja jopa pistokkaita. Kasvatuskaupat eivät ole pelkkiä kauppoja, vaan kannabiksen kasvatuksen ”kansalaisopistoja”. EU:ssa on tällä hetkellä viidessätoissa maassa kasvatuskauppoja ja niiden kieltäminen veisi asiakkaat naapurimaan kasvatuskauppoihin. Kasvatuskaupat toimivat myös internetissä, joten laitteiden ja siementen saaminen EU:n vapaan liikkuvuuden alueella ei ole mikään ongelma. (EMCDDA Cannabis 2012 s. 92 – 95)
Espanja on 1990-luvulta lähtien kirinyt Hollannin rinnalle ja joissakin suhteissa jopa edelle kannabiksen jalostuksessa sekä kannabiskulttuurissa. Nykyään kannabiksen kotikasvatuksesta on tullut suurta bisnestä Euroopassa, USA:ssa ja Kanadassa, joissa sadat kaupat myyvät laitteita, lannotteita ja siemeniä. Kotikasvatuksen ympärille järjestetään suuria messuja mm. Sveitsissä, Espanjassa, Tsekin tasavallassa ja Britannissa.
Rautaesiripun romahtamisen jälkeen 1990-luvun alussa paljastuivat neuvostoliittolaiset kannabismarkkinat. Hamppupensaan alkukodissa eli Keski-Aasian tasavalloissa oli huomattu jo neuvostovallan aikana kannabiskaupan tuottavan nopeita voittoja. Sitä kasvatettiin myyntiä varten perinteisillä villin hamppupensaan alueilla, kuten Kazakstanin ja Kirgisian väliin jäävässä Chu-laaksossa, jonka hedelmällisestä pinta-alasta jopa 30% oli hamppuviljelyksillä. Neuvostoliitossa marihuanaa myytiin ”laseittain” eli standardisoidulla neuvostojuomalasilla mitaten. Tuolloin se saattoi maksaa yhtä paljon kuin auringonkukan siemenet, mutta nyt markkinatalouden olosuhteissa hinta nousee jyrkästi Venäjän suurkaupunkien kyltymättömän kysynnän myötä. (Pringle 1992)
Meksikon ja USA:n marihuanamarkkinat ovat maailman suurimmat kannabismarkkinat ja niiden muutokset heijastuvat koko maailman kannabismarkkinoille.
Meksikon kartelleille tämä on merkinnyt marihuanakaupan voittomarginaalin kavennusta. Meksikossa marihuanakilon tuotantokustannuksiksi arvioidaan 165 dollaria kilolta ja USA:n puolella marihuanakilon tukkuhinta vaihtelee laadusta riippuen 1 100 dollarista aina 13 000 dollariin. Tämä marginaali kalpenee kovien huumeiden kaupan tuottamille voitoille ja samanlaisiin voittoihin päästäkseen täytyy sitä kasvattaa suuressa mittakaavassa. Vuonna 2011 kesällä viranomaiset löysivät Baja Californian osavaltiosta Meksikon historian suurimman 120 hehtaarin jättiläisviljelmän, jonka sato olisi ollut vähintään 120 tonnia kuivaa marihuanaa.
Koska kannabismarkkinat ovat laittomat on vaikeaa pystyä tarkkaan arvioimaan sitä, kuinka paljon kartellien talous nojaa marihuanaan verrattuna koviin huumeisiin. Mutta sen kauppa pysyy kartellien keskeisenä toimintana, vaikka se ei olekaan nopea rahantekoväline.
Meksikon kartellit eivät kuitenkaan ole ainoita tahoja, jotka hyötyvät kannabiksen kasvatuksen vapautumisesta. Heroiinin tuotannon rajoitukset tekevät meksikolaisten monopoliaseman mahdolliseksi USA:n heroiinimarkkinoilla ja Meksikolaiset kartellit hallitsevat tällä hetkellä kokaiinin salakuljetuskäytäviä tuotantoalueilta Etelä-Amerikan Andeilta Yhdysvaltoihin, mutta marihuanan tuotannolle ei ole samanlaisia rajoituksia.
USA:n kotimainen kasvatus kokee kukoistuskauttaan takavarikoiden valossa. Vuonna 2005 viranomaiset takavarikoivat 4 200 000 kannabiskasvia ja vuoteen 2010 määrä nousi jo yli 10 miljoonaan, joista 460 000 kitkettiin kotipuutarhoista. Vuonna 2012 DEA ilmoitti takavarikoineensa yli miljardin dollarin eli noin 800 miljoonan euron edestä kannabiskasveja. Kaksi kuukautta kestäneet kitkentätalkoot pidettiin maan länsiosassa seitsemässä osavaltiossa ja viranomaiset takavarikoivat sen aikana myös 578 000 kannabiskasvia kotipuutarhoista. Operaatioihin ottaa osaa alan veteraaneja sekä toisen sukupolven kitkijöitä, mutta kotimaisen kasvatuksen odotetaan vain lisääntyvän kysynnän kasvun ja lakien lievenemisen myötä.
EMCDDA:n vuoden 2012 kannabisraportissa kerrotaan, että EU:ssa kannabiskasvien takavarikot ovat lisääntyneet vuodesta 2005 alkaen. Vuonna 2010 niitä tehtiin arviolta 37 000 kappaletta. Maat ilmoittavat takavarikoidut määrät joko kasvien lukumääränä tai arvioituna painona. Euroopassa takavarikoitujen kasvien määrä vuosina 2005–2007 pysyi ennallaan noin 2,5 miljoonassa; vuosien 2008 ja 2009 suuntauksia ei voida määrittää, koska Alankomaista, joka on perinteisesti ilmoittanut suuria määriä, ei ole saatu luotettavia tietoja. Vuonna 2010 arvioitiin, että maan osuus Euroopassa takavarikoiduista 3,1 miljoonasta kasvista oli yli puolet. Toiseksi eniten kasveja takavarikoitiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kasvien painon mukaan ilmoitettujen takavarikkojen määrä kolminkertaistui vuosien 2005 ja 2008 välisenä aikana ja laski sitten 35 tonniin vuonna 2010. Tästä määrästä suurimman osan ilmoittivat Espanja (27 tonnia) ja Bulgaria (4 tonnia).
Britanniassa uusin kehityspiirre on ollut järjestäytyneen rikollisuuden tuleminen mukaan kannabiksen kasvatukseen kotimaan markkinoille. Uutisissa tulee toistuvasti esille moottoripyöräkerhojen ja vietnamilaisten huumejengien kasvava osuus kannabiksen kasvatuksesta. Järjestäytyneessä rikollisuudessa päätekijät jäävät yleensä paljastumatta ja vain paikan päältä napatut likaisen työn tekijät jäävät kiinni. Vietnamilaisten jengien kohdalla kiinnijääneet ovat useimmiten laittomasti maahan tuotuja siirtolaisia, jotka eivät edes tiedä, mihin maahan ovat joutuneet.
Tilanne on ristiriitainen laittomuuden ja laillistamisen välimaastossa: Kaliforniassa kasvatuksen pioneerit ovat joutuneet ensiksi järjestäytyneiden rikollisjengien ja myöhemmin laillisten lääkekannabiksen kasvattajien puristuksiin. Ulkona kasvatetun marihuanan hinta on Kalifornian pohjoisosien kasvatusalueilla, ns. Emerald Trianglen alueella tippunut 1990-luvun 5 000 dollarista paunalta (453 grammaa) 2 000 dollariin ja jopa 800 dollariin. Kun kasvattajat saattoivat vielä 90-luvulla sadonkorjuun aikana suunnitella ulkomaan matkoja ja uuden auton hankkimista, ei nykyinen hintataso riitä enää muuhun kuin normaalin elämisen rahoittamiseen. (Mozingo 2012)
Käyttäjien voimaantumisesta sosiaalisen tilan haltuunottoon
Kannabiksen kasvatuksen innovaatioaalto lähti liikkeelle USA:sta huumepoliisin toiminnan ja kasvattajien vuorovaikutuksesta. Kotikasvatuksen nousu voidaan nähdä vastareaktiona reaganilaiselle huumesodalle, jonka julkinen tavoite oli yhtenäistää valtioiden rajavalvonta vuoden 1988 huumesopimuksella. Kannabiksen kotikasvatuksen leviäminen tapahtui tämän valvontamallin ”selän takana” ja sen takia hamppu rehottaa ja leviää niin että YK arvioi käyttäjien kasvattavan sitä omiin tarpeisiinsa jo 176:ssa maailman 195:stä valtiosta.
Vuoden 2012 EMCDDA:n vuosiraportin mukaan kannabiksen viljely on Euroopassa yleistä ja vaikuttaa lisääntyvän. Kaikki 29 Euroopan maata, jotka toimittivat EMCDDA:lle tietoja, ilmoittivat kannabiksen kotikasvatuksesta. Näiden lukujen valossa voi sanoa kannabiksen kukoistavan runsaammin kuin ehkä koskaan aiemmin. Mitä enemmän viranomaiset ovat kitkeneet hamppupensaita, sitä laajemmalle se on levinnyt.
Kannabiksen lääkekäytön palaaminen on luonut useisiin maihin lailliset puitteet kannabiksen kasvattamiselle. Mississippin yliopistossa on kasvatettu USA:n liittovaltion marihuanaa 1970-luvulta saakka, mutta tämän lisäksi lääkekäytön laillistaneissa osavaltioissa kasvatetaan marihuanaa sadoille tuhansille potilaille.
Kanadassa Flin Flon kaivoksessa kasvatetaan hallituksen jakelemaa lääkekannabista minkä lisäksi satoja lisensoituja kasvattajia kasvattaa lääkekannabista 26 000 potilaalle (vuoden 2012 tieto). Britanniassa GW Pharmaceuticals kasvattaa raaka-ainetta salaisessa tuhansien kasvien kasvihuoneessaan Sativex-suusuihkeeseen, jota viedään jo lukuisiin maihin. Hollannissa Bedrocan-yhtiö kasvattaa jalostamiaan eri vahvuisia lajikkeita kukintoina myytäväksi Hollannissa ja mm. Suomessa. Israelissa lisensoidut kasvattajat tuottavat lääkekannabista jo yli 10 000 potilaalle.
Arvokkaan lääkekasvin kasvattaminen voi yhä viedä muuten lakia noudattavan kansalaisen ihmisoikeudet. Kannabiksen kieltolaki on tehnyt poliiseista lääkäreitä, eikä kannabiksen luokittelussa ole enää kysymys ”Troijan hevosista”, vaan tieteellisen tutkimuksen uskottavuuden kriteereistä. Taistelu kannabiksen luokittelusta on monimutkaista viivytystaistelua, minkä on arvioitu ainoastaan antavan isoille lääkeyhtiöille aikaa kehittää lääkkeitä, joiden avulla marihuanan laillistaminen lääkkeeksi voitaisiin lopullisesti hylätä.
Kannabismarkkinat toimivat erilaisella logiikalla kuin muut laittomien huumeiden markkinat. Jopa YK:n huumetoimisto UNODC on havainnut sen, että kannabiksen käyttö on suurimmaksi osaksi sosiaalista toimintaa ja kannabista jaetaan sitä käyttävien ryhmien keskuudessa. Arvioidaan jopa, että suurin osa kannabiksen vaihdosta tapahtuu näiden ryhmien ja verkostojen sisällä niin että ammattimaiset jakeluverkostot eivät hallitse kannabismarkkinoita. Tätä markkinoiden toimintaa kutsutaan ”sosiaaliseksi jakeluksi” ja sen suuruutta on vaikea arvioida. (UNODC, 2006a)
Siemen- ja kasvatuskaupat ovat laillistamisliikkeen keskiössä: vain hamppua kasvattamalla se saadaan vapaaksi pois rikollisuuden piiristä ja lisäksi tämä liiketoiminta työllistää alan ihmisiä tuottaen verotuloja yhteiskunnan käyttöön. Muutamassa Euroopan maassa, kuten Espanjassa ja Belgiassa, ovat poliitikot ja virkamiehet alkaneet ymmärtää markkinatalouden logiikkaa ja alkaneet palauttaa kannabismarkkinoiden valvontaa käyttäjille kannabisosuuskuntien tai kannabisklubien muodossa.
Kannabiksen kasvatus ja käyttö on jopa nykyisissä kriminaaleissa olosuhteissa sosiaalista toimintaa, missä taloudellinen hyötynäkökohta ei ole päällimmäisin tekijä. Tälle kannabiskulttuurin perustalle on Euroopassa syntynyt kannabisklubiliike ja -verkosto, jolle on annettu nimeksi ”espanjalainen malli”, koska Espanjassa toimii jo satoja tällaisia ryhmiä viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä.
Kotikasvattajana käyttäjä ei ole enää tekemisissä rikollisen ympäristön kanssa, eikä häntä siten voida enää syyllistää kansainvälisen huumerikollisuuden ylläpitämisestä. Tämä on laillistamista ennen kuin se voidaan tehdä virallisesti kansainvälisellä tasolla. Kannabiksen tuottamia hyötyjä ajatellen paras ratkaisu olisi jättää markkinat niille, jotka ne parhaiten tuntevat, eli käyttäjille.
Kotikasvatuksen ja kannabismielenosoituksien leviäminen ovat kulkeneet käsi kädessä: kotikasvatus on voimaannuttanut kannabiksen käyttäjät ulos rikollinen/poikkeava roolista niin että käyttäjät ja kasvattajat ovat lähteneet kaduille vaatimaan heille kuuluvaa paikkaa yhteiskunnassa. Sosiaaliset kannabisklubit ovat eurooppalainen tapa ottaa kansalaiselle kuuluva sosiaalinen tila haltuunsa ennen virallista laillistamista.
Marginaalista takaisin kulttuurin keskiöön
YK:ssa mm. Japani on vielä 2000-luvulla yrittänyt saada kannabiksen siementen myymisen kielletyksi, mutta kannabiksen kasvatuksen leviäminen kautta maailman on tehnyt tyhjiksi yritykset padota tämä vihreä tsunami.
Poliisin tehostaessa toimintaansa kotimaista kasvatusta vastaan siirtyi hamppu yhä pienempiin kasvatusyksiköihin ja yhä enemmän käyttäjien kotiviljelyksi. Tekniikan kehitys on tehnyt mahdolliseksi kasvattaa hamppua tuloksekkaasti monenlaisissa tiloissa. Havaijilla kehitetty vesiviljelytekniikka on levinnyt kaikkialle samoin kuin uudet lajikkeet ja muu tietotaito. Kehitys on kulkenut loisteputkien ja katulamppujen käyttämisestä 1990-luvulla suurpainenatriumlampun, energiansäästölamppujen ja LED-lampun kautta rikkiplasmalamppuun, joka tulee mullistamaan kasvatusmahdollisuudet lähitulevaisuudessa.
Markkinoita varten on perinteisistä ulkolajikkeista jalostettu paksua ja hartsipitoista kukkaa tuottavia hybridilajikkeita, jotka voivat tuottaa entistä vahvempaa kukintoa nostaen kannabiskasvin arvon uudelle tasolle. Lääkekannabiksen tulo muutti jalostuksen takaisin kohti monimuotoisuutta potilaiden tarvitessa korkean THC-pitoisuuden sijaan erilaisia koostumuksia kannabiksen vaikuttavia aineita.
Barcelonassa kuultiin 9.5.2012 historian siipien havinaa, kun siellä avattiin Espanjan ensimmäinen kannabismuseo. Sen rahoitti legendaarisen Sensi Seeds -yrityksen omistaja Ben Dronkers, joka myös lahjoitti museolle oman kannabiksen kasvatukseen ja käyttöön liittyvien esineiden kokoelmansa. Avajaisissa jaettiin myös Cannabis Culture Award 2012 -palkinto Maailmanlaajuiselle huumepoliittiselle komissiolle, jota tilaisuudessa edusti brittiläinen liikemies ja miljardööri Richard Branson.
Vuoden 2012 loppuun mennessä Yhdysvalloissa kannabiksen käyttö on dekriminalisoitu 17 osavaltiossa, ja 10 osavaltiossa on paikallistason lainsäädäntöä kaupungin ja maakunnan tasolla rajoittamassa kannabiksen käytön rankaisemista. Kannabiksen lääkekäyttö on laillistettu 18 osavaltiossa sekä pääkaupungissa Washington DC:ssä. Vuoden 2012 lopussa Coloradossa ja Washingtonissa kansalaiset laillistivat kannabiksen kansanäänestyksessä. Muutaman vuosikymmenen kieltolain jälkeen kannabis ja hamppu ovat palanneet ihmiskunnan käyttöön.
Michael Pollan luo kirjassaan ”Halun kasvioppi” ajatuksen kannabiksen kasvatuksen kehityksestä kasvin näkökulmasta, kuinka hamppupensas on ihmisen mieltä muuttavan ominaisuutensa ja joustavan genetiikkansa avulla antanut ihmiselle mm. vaatetuksen, köydet, purjeet, lääkettä sekä maanviljelyksen. Näiden ominaisuuksien takia ihminen on levittänyt hamppua liki jokaiseen maapallon maahan ja yhä uusiin ekologisiin lokeroihin.
Yksi kannabiksen sisältämistä molekyyleistä, THC, on aukaissut kokonaan uuden luvun ihmisen ja yleensä elämän tuntemuksessa tutkijoiden löydettyä vuonna 1988 sen vaikutusmekanismin, eli endokannabinoidijärjestelmän, joka säätelee kehon kaikkia toimintoja. Endokannabinoidit eli ihmisen sisäsyntyiset kannabinoidit auttavat ihmistä rentoutumaan, nukkumaan, syömään, unohtamaan ja ne suojelevat meidän hermosoluja. Fytokannabinoidit eli hamppupensaan tuottamat kannabinoidit vaikuttavat näihin prosesseihin. Marginaalisena ja merkityksettömänä pidetyn kannabiksen psykoaktiivisen vaikutuksen tutkiminen paljasti ihmiselle kokonaan uuden, elämää ylläpitävän vaikutusmekanismin kehossamme. (Pollan 2002)
Tämä tekee hampusta ainutlaatuisen kasvikunnassa ja siksi se on kulkenut ihmiskunnan mukana kautta meidän evoluution. Ihminen voi kuvitella hallitsevansa luontoa, mutta hampun viljelyn historia on esimerkki siitä, kuinka kasvit ovat muokanneet ihmisen evoluutiota ja kuinka kehityksemme on tapahtunut yhdessä.
Kannabista kasvatetaan laillisesti jo sadoille tuhansille potilaille ja pääomasijoittajat ovat lähteneet mukaan nopeasti kasvaville markkinoille. Samalla lukuisia ihmisiä pidätetään ja vangitaan saman kasvin kasvattamisen takia ympäri maailman. Näin ristiriitainen tilanne kertoo yhteiskunnallisen muutoksen välttämättömyydestä.
Vuonna 2013 kannabiksen aseman ristiriitaisuus kärjistyi konkreettisesti sen tultua laillistetuksi kahdessa USA:n osavaltiossa, Washingtonissa ja Coloradossa, ensimmäisen kerran sen laittomaksi julistamisen jälkeen vuonna 1961. Lisäksi Massachusettsin osavaltiosta tuli 18. lääkekannabiksen laillistanut osavaltio. Toisaalla USA:n liittovaltion vetoomustuomioistuimen päätös jatkaa kannabiksen luokittelemista laittomaksi huumausaineeksi huumelainsäädännössä. Kannabiksen laillistaminen etenee nyt pitkin askelin, mutta takaiskuja on vielä odotettavissa.
<< edellinen osa | osa 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12
