Oululainen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinonen syyllistyi huumerikokseen: hän oli maininnut Facebook-päivityksessään polttavansa kannabista silloin kun sitä hänelle tarjotaan. Perjantaina 25.1. paikallislehti Kaleva julkaisi Heinosen haastattelun, jossa hän rehellisesti kertoi suhteestaan kannabikseen.
”Asialliseen ja tasapuoliseen keskusteluun aiheesta.”
Mitä mieltä olet suomalaisesta päihdekeskustelusta?
”Tiedotusvälineissä keskustelu kannabiksesta tuntuu useimmiten näyttäytyvän naiivina ja ennakkoluuloisena. Vaikka etanolin ja ja tupakan terveyshaitat todetaan moninkertaiseksi marihuanaan verrattuna, kohdellaan niitä silti positiivisemmin.
Muualla maailmassa dekriminalisaatiosta saatuja positiivisia kokemuksia (esimerkiksi Portugali) ei haluta kommentoida.
Laillistamattomista päihteistä keskusteltaessa liian usein keskitytään ainoastaan marginaali-ilmiöön eli ongelmakäyttöön, laillisista päihteistä keskusteltaessa keskitytään niin sanottuun normaalikäyttöön.”
Heinosen mielestä kannabiksen käyttö pitäisi dekriminalisoida tai laillistaa.
”Ongelmakäyttäjiä voisi tällöin, kuten pitäisi, kohdella päihdeongelmaisina alkoholistien tapaan, eikä rikollisina. Kotikäyttökasvattajien sijasta myös poliisin resurssit vapautuisivat tällöin tutkimaan kansainvälisten rikollisjärjestöjen harjoittamaa huumekauppaa, johon liittyy paljon muutakin rikollisuutta.”
Heinonen huomauttaa, ettei kukaan hänen tuntemistaan kannabiksen käyttäjistä ole hänen tietääkseen syyllistynyt väkivalta- tai omaisuusrikoksiin. ”Kannabiksen kaupan tulisi toki olla vähintään yhtä tiukasti säädeltyä kuin alkoholin tai tupakankin”, vaatii Heinonen.
Paavo Heinonen osui suomalaisen huumepolitiikan arkaan paikkaan eli kannabiskeskustelun kaksinaismoraaliin. Seuraavana päivänä huumepoliisi teki kotietsinnän Paavo Heinosen kotiin ja uutisen mukaan antoi tällöin suullisen huomautuksen.
Jääkiekko ja median huumepolitiikka
Oululainen päihdepsykiatri Pekka Laine oli samaa mieltä Heinosen kanssa itse asiasta, mutta kokemuksesta hän tiesi kertoa, kuinka kannabiskeskustelua Suomessa käydään:
”Olen monta kertaa nähnyt, kuinka ihminen sen jälkeen joutuu vainon kohteeksi. Avaus tuomitaan hippien hölinäksi, jolla yritetään laillistaa oma käyttö, eikä keskustelu siitä etene.”
Kalevan pääkirjoitus aloitti juuri tällä tavalla nostaessaan esille Paavo Heinosen osallistumisen kaupunginvaltuuston istuntoihin aivan kuin asioilla olisi jokin syy-seuraussuhde.
Päätoimittaja kirjoittaa: ”Nuorten ei siten kannata seurata boheeminoloisen Heinosen esimerkkiä, sillä merkintä huumausainerikoksesta voi aiheuttaa elämässä hankaluuksia myöhemmin.” Näin päätoimittaja epäsuorasti myöntää sen, että kannabiksen suurin haitta on kieltolaki, mutta pääkirjoituksessa pidetään moitittavana sitä, että Heinonen olisi nuorison esimerkki.
Tämä kannabiskohu ylitti juttujen ja lukijoiden lukumäärällä Paavo Heinosen jutun moninkertaisesti ja osoittautui samalla tavalla ankaksi varsinaiselta sisällöltään: edelleenkään kukaan ei tiedä, oliko näytteet positiivisia vai negatiivisia tai oliko mitään näytteitä ikinä missään ollutkaan. Kohu oli puhtaasti valtamedian luoma ja ylläpitämä.
Varmaan kaikilla on vielä tuoreessa muistissa yli vuosikymmenen kestänyt ja kaikella tapaa häpeällinen hiihtoliiton dopingsotku. Siksi uutisointia saattoi seurata ihmetellen, että aikovatko urheilupomot ja valtamedia taas vetää itsensä ja suuren yleisön vuosien turhaan rumbaan oikeudenkäynteineen ja ihmisuhreineen.
Hiihtoliiton skandaalin paljasti aikoinaan nuori toimittaja Riku Rantala. Urheilu on meillä liki valtionuskonto ja valtamedia vaikeni vuosikymmeniä urheilun ilmeiseltä dopingilta toistellen hurskaita iskulauseita kilpaurheilun pyhyydestä ja kannabiksen pahuudesta.
Valtamedia on uutisia julkaistessaan suuren valinnan edessä: toisaalta niiden pitäisi pitää huolta objektiivisesta ja puolueettomasta tiedonvälityksestä ja toisaalta niiden täytyy pitää huolta emokonserniensa tuloskehityksestä. Tästä jälkimmäisestä huolehtiessaan ne ovat mm. supistaneet toimituksellista henkilökuntaansa, mikä on automaattisesti johtanut niiden perustehtävän rapistumiseen. Tiedotusvälineet ovat mukana myös päihdekaupassa, minkä takia ne julkaisevat säännöllisin väliajoin uutisia alkoholin terveellisyydestä.
Oman tiedotusvälineensä ostanut Kone-miljonääri Niklas Herlin asetti valtamedian moraalisen ongelman kohdalleen omassa mielipidekirjoituksessaan:
”No millä pojat voisivat todistaa syyttömyytensä? Suomalainen media on tavoittanut heidän työnantajansa. Joukkueesta on kiistetty käryt. Näytteitä, positiivisia tai negatiivisia, A- tai B-testejä ei ole. Silloinhan olisi enää kysymys sanasta sanaa vastaan. Miksi sille tielle lähtisi?
Asiasta eniten mesoavat suomalaiset mediassa, liitoissa ja joukkueissa vakuuttavat aina toimivansa suomalaisen jääkiekon parhaaksi. Mutta ilmeisesti suomalaisilla jääkiekkoilijoilla ei ole niin väliä.”
Niklas Herlin tuo esille suomalaisen huumepolitiikan todellisen luonteen: valtamedia, jääkiekkopomot ja huumetyöntekijät eivät ole oikeasti kiinnostuneita nuorista, vaan he ovat pelastavinaan jotakin abstraktia nuorisoa, jonka niskaan voi oksentaa omat ongelmansa. Konkreettinen todiste tästä on Oulun kaupungin huumehoidon budjetti, mikä on pienin Suomen suurien kaupunkien joukossa. Oulun huumepoliisilla sen sijaan on rajattomasti resursseja tehdä kotiratsioita Kalevan haastattelun takia, kuten Heinosen tapauksessa. Tämän kotietsinnän perusteet vaatisivat puolueettoman ihmisoikeustahon tutkintaa, mutta onko sellaista Suomessa?
Hiihdon doping-skandaalissa kilpahiihtäjät olivat kohun suurimmat kärsijät varsinaisten syyllisten pakoillessa ja kieroillessa vastuutaan. Heinonen ja jääkiekkopojat ovat tämän päivän kannabispolitiikan uhreja, jotka uhrataan epäonnistuneelle yhteiskuntapolitiikalle ja valtamedian levittämien valheiden uskottavuudelle.
Kannabispsykoosi ja korkea moraali
Koska kannabis on kiistattomasti haitattomampi päihde kuin tupakka tai alkoholi, pidetään kieltolakia pystyssä epämääräisellä psykoosiväitteellä.
Valtamedia turvautuu päihdekysymyksistä kirjoittaessaan vanhoihin myyttisiin selityksiin, joista esimerkkinä on Kalevan kirjoitus kannabiksen aiheuttamasta psykoosista.
Kaleva otsikoi juttunsa, että ”Kannabis lisää psykoosioireiden riskiä nuorilla”.
Ensimmäinen lause kuuluu: ”Kannabiksen käytön nuorella iällä on todettu niin Suomessa kuin muualla lisäävän riskiä sairastua psykoosiin ja skitsofreniaan”.
Jutun paperiversiossa selostetaan Pohjois-Suomessa tehtyä tutkimusta ja käytetään termiä psykoosin ennakko-oire, josta siirrytään sujuvasti psykooseihin ja skitsofreniaan. Toimittaja ei kuitenkaan kykene kertomaan mitään ongelman mittasuhteesta, onko kaikki skitsofrenia kannabiksen aiheuttamaa. Tätä reefer madness -myyttiä uutisella kuitenkin halutaan jatkaa.
Toimittajan oma teksti kuitenkin kumoaa uutisen: samassa artikkelissa todetaan, että pohjoisessa esiintyy enemmän skitsofreniaa kuin etelässä, vaikka etelässä käytetään enemmän kannabista. Tämä ilmeinen valistuksen ja todellisuuden välinen ristiriita on havaittu kaikissa huumesotaa käyvissä maissa: kannabiksen käyttö on länsimaissa ”räjähtänyt käsiin”, mutta skitsofrenian esiintyminen on pysynyt samana tai jopa vähentynyt.
Lopuksi toimittaja sorvaa vielä lauseen: ”Sinänsä kannabiskeskustelu ei psykoosien yhteydessä ole kovin oleellinen asia, vaan vain yksi tekijä”. Olisi hauska joskus tietää lauseen todellinen merkitys. Tietäneekö toimittajakaan.
Kerrottakoon toimittajalle ja muille asiantuntemattomille, että ”psykoosin ennakko-oireet” ovat se perimmäinen syy käyttää kannabista. Siitä ovat syntyneet Dumasin Monte Christon Kreivi, lukuisat jazz-klassikot ja TV:n parhaat sketsit.
Kannabiksen laillistajia syytetään usein haittakeskustelussa ”itsestäänselvien asioiden saivartelusta”, mutta tällä uutisella toimittaja tekee karhunpalveluksen sekä päihdekeskustelulle että skitsofreniasta kärsiville, joiden sairauden myyttisyyttä kannabisvalistus on vain lisännyt, eikä purkanut.
Kannabiksen intomielisistä vastustajista esimerkkinä Matti Kyllönen kommentoi omassa blogissaan Heinosen tapausta käyttäen hyväksi juuri näitä epämääräisiä ja ristiriitaisia huhuja kannabiksen haitoista. Toista maailmansotaa kokematon Kyllönen luonnehtii päihteiden käytön seurauksia ”sotakorvauksiksi” tuleville sukupolville.
Mielipideosiossa Kyllönen paljastaa huumesodan todellisen tarkoituksen: ”Nyt puheena oleva asia tähtää huumeiden laillistamiseen… Kaikki tämä valmistaa tietä islamilaiselle diktatuurille. Sen tiedustelijat ovat jo syvällä yhteiskunnassamme. Tässä paketissa se, mistä mielestäni tässäkin asiassa on pohjimmiltaan kysymys.”
Kyllönen tarjoaa ratkaisuksi nykyajan ongelmiin paluun 1800-luvun lestadiolaiseen ihanneyhteiskuntaan: ”Herätysliikkeet, täällä Pohjois-Suomessa lestadiolaisuus, laskeutui puhurin tavoin alas pohjoisilta tuntureilta ja herätti koko Pohjois-Suomen uuteen nousuun.”
Pohjois-Suomen lestadiolaisen herätysliikkeen keskuudessa on vuosikymmeniä harjoitettu pedofiliaa ja insestiä. Lestadiolaisten pedofiliaa tutkinut Teuvo Peltoniemi kirjoittaa omista kokemuksistaan:
”Sopii myös miettiä, miksi lestadiolaisliike pystyi pitämään vuosikymmeniä tämän yhteisen salaisuuden piilossa, vaikka liikkeeseen kuuluu etupäässä kunnollisia, mielestäni jopa erityisen hyviä ihmisiä, joilla on korkea moraali ja elämäntapa.”
Selityksenä Peltoniemi tuo esille lestadiolaisliikkeen johtohahmojen, jotka ovat kaikki miehiä, harjoittaman vallankäytön, jolla kaikki saatiin vaikenemaan jopa tästä kaikkein tuomittavimmasta ja inhottavimmasta synnistä.
Korkean ja näytösluonteisen moraalin ihmisissä on aina jotakin epäilyttävää, jotakin mikä paljastui muutama vuosi sitten itävaltalaisen Fritzl-sedän tarinassa: hän vangitsi tyttärensä kellariin ja käytti seksuaalisesti hyväksi ”pelastaakseen hänet huumeilta”.
Tutkimuksissa on todettu se, että lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa myöhemmällä iällä sekä mielenterveys- että päihdeongelmia. Pohjois-Suomen muuta maata korkeammat itsemurha- ja skitsofrenialuvut sekä päihdeongelmat saavat tästä luonnottoman selityksensä.
Sotatrauma ja syntipukkiteoria
Kannabis on sokaissut toimittajat ja urheilujengin inhimillisyydeltä ja järjeltä. Tällä tavalla Suomessa toimitaan kannabis-skandaalista toiseen. Miksi me toimimme tunteiden heitteleminä talloen jalkoihimme juuri ne ihmiset, joita me niin juhlavasti julistamme pelastavamme?
Suomalainen sosiologi ja nykyaikaisen moraalin isä Edvard Westermarck osoitti jo 100 vuotta sitten, ettei inhosta ole moraaliksi. Ennen kuin tekoa voidaan sanoa vääräksi, sen täytyy saada aikaan muutakin pahaa kuin vain vastenmielisyyttä. Moraalin alkuperä on ihmisten sisäisissä tuntemuksissa ja tämän takia moraali kehittyy inhimillisen kehityksen myötä, eikä yhteiskunnan kuri- ja pakkotoimenpiteiden myötä.
Keskivertoihmiset uskovat aina omaavansa tiedon oikeasta ja väärästä, ja he pitävät yleisiä käsityksiä erehtymättöminä tiennäyttäjinä toiminnalleen. Huumepolitiikassa moraalisia uskomuksia on käytetty lähinnä kiilana ihmisten yhteisöllisyyttä vastaan. Meillä ei pitäisi olla mitään valittamista siinä, että on olemassa Paavo Heinosen kaltaisia ihmisiä, joiden tunteet nousevat perinteisiä tapasääntöjä vastaan.
Lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö on Pohjois-Suomessa selittävä tekijä sekä päihdeongelmille että mielenterveysongelmille. Näitä syntejä sovittavat nyt päihde- ja mielenterveysongelmaiset nuoret, jotka tuomitaan isiensä ja pappiensa syntien takia samalla kun heidän hoito laiminlyödään. Jos he yrittävät hoitaa itse itseään laittomilla subuilla, ei yhteiskunnalla ole muuta tarjottavaa kuin lisää kuria ja järjestystä.
Ongelma onkin se, mitä viranomaiset tekevät: jatkavatko he noitavainoaan vai alkavatko he ratkaisemaan kipeitä perusongelmia.
HS:ssa kirjoitettiin itsenäisyyspäivänä 6.12.2012 Suomen kokemasta sotatraumasta perheen tasolla: ”Perheen sisällä kyky joustaa ja sietää erilaisuutta hävisi. Kysymys on kiduttajan ja uhrin välisestä asetelmasta. Sotakokemukset siirtyivät uudelle tantereelle.”
Tämän näkökulman voi laajentaa koko yhteiskuntaan ja siihen, miten yhteiskunnassa käsitellään yhteisiä asioita. Kysymys ei ole vain yksittäisistä mielipiteistä, vaan kollektiivisesta tavasta ratkaista ongelmia.
Kannabiskeskustelussa pintaan nousee kansallinen kulttuuri ja psyyke, eikä rationaalinen tapa käsitellä ongelmaa. Siksi kannabis herättää suuria tunteita, mikä estää ongelmien ratkaisemisen. Kyllöselle ja hänen kaltaisilleen tärkeintä on olla oikeassa, mikä on juuri sitä patriarkaaista lestadiolaisuutta, joka on aiheuttanut ongelmat pohjoisessa!
Tässä kuviossa me kaikki toteutamme esi-isiemme meille langettamaa taakkaa, joka kulkee aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen raamatun opetusten mukaan. Rankaisemme satunnaisesti ja jätämme ongelmaiset hoitamatta. Oulu on tämän politiikan ääriesimerkki: huumepoliisilla on erillinen kannabisryhmä ja kaupunki käyttää vähiten rahaa huumehoitoon maamme suurista kaupungeista.
Tässä kuviossa kunnallisvaltuutettu Paavo Heinonen on silkka syntipukki, joka uhrataan lehdistönvapauden alttarille maan tavan vuoksi. Paavo Heinosella on tähän keskusteluun osallistuneista korkein moraali, koska hän osoitti aidosti altruistisia tunteita muiden ihmisten kokemia ongelmia kohtaan.
