Lähde: Transform Drug Policy Foundation 8.9.2011
Kansainvälisten kansalaisjärjestöjen aloittama suurhanke huumesodan kustannusten ja haittojen systemaattiseksi kokoamiseksi, Count the Costs -projekti, on tuottanut raportin ihmisoikeuksien tilasta maailmanlaajuisessa huumesodassa. Raportti on 18 sivuinen lyhennelmä, joka on toimitettu kahdella kielellä, englanniksi ja espanjaksi.
Sen johdannossa todetaan:
”Joka puolella maailmaa huumesota heikentää vakavasti ihmisoikeuksia. Se on aiheuttanut pitkän listan väärinkäytöksiä, laiminlyöntejä ja poliittista syntipukkiajattelua kansalaisoikeuksien ja oikeudenmukaisten oikeudenkäyntisäädöksien rapautumisen kautta; taloudellisten ja yhteiskunnallisten oikeuksien kieltämisen; yksilöiden ja ryhmien demonisoinnin; sekä ihmisten hyväksikäyttöä ja epäinhimillisiä rangaistuksia.
Liian usein näitä ihmisoikeusloukkauksia tarkastellaan erillään toisistaan – poliisi pahoinpitelee huumeiden käyttäjää tietojen hankkimiseksi; teloitusryhmä ampuu huumekuriirin; armeijan tarkistuspisteellä ammuttaan perhe; HIV:n vastaista työtä tekevä vangitaan haittojen vähentämistä koskevan materiaalin levittämisestä; perhe karkotetaan myrkkyruiskutusten alta; huumeiden käyttäjä vangitaan vuosiksi pakkotyöhön ja pahoinpideltäväksi poliisin käskystä; syöpäpotilas ei saa kipulääkitystä. Nämä tapaukset eivät kuitenkaan ole erillisiä. Ne ovat suoria seurauksia huumesodasta.
Huumesota on terrorismisodan tapaan naamioitu vastareaktioksi poikkeukselliseen uhkaan meidän terveyttä, turvallisuutta ja peräti koko yhteiskunnan rakennetta kohtaan. Riippuvuus huumeista kuvataan pahuutena, jota vastaan kansainvälisellä yhteisöllä on moraalinen velvollisuus taistella, koska se on ”mittaamattoman uhkaava vaara”, mikä oikeuttaa epätavallisten keinojen käyttöönottamisen, joita ei muuten julkisesti hyväksyttäisi. Tämä ei ole poliittisen retoriikan liioittelua. Nämä sanat löytyvät kansainvälisestä lainsäädännöstä, johon YK:n vuosien 1961, 1971 ja 1988 huumesopimukset kuuluvat. Tämä ristiretkeläinen kielenkäyttö on luonut sellaisen poliittisen ilmapiirin, jossa huumesodan politiikan ja sen täytäntöönpanon ei edes edellytetä täyttävän ihmisoikeusnormistoa.
Vaikka ihmisoikeudet ovat yksi YK:n toiminnan kolmesta peruspilarista kehityksen ja turvallisuuden ohella, ei edellä mainituissa kansainvälisissä huumesopimuksissa ole mitään velvoitetta ihmisoikeuksien takaamiseksi. Yli sadasta artiklasta ihmisoikeudet mainitaan ainoastaan kerran (sadontuhoamisen yhteydessä) – mikä on hämmästyttävä laiminlyönti sopimuksissa, jotka neuvoteltiin toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa, nykyaikaisen ihmisoikeusliikkeen aikakaudella. Tämä laiminlyönti heijastuu kansallisissa lainsäädännöissä ja kansainvälisessä politiikassa. Laajat ihmisoikeusloukkaukset leimaavat laittomien huumeiden koko tuotannon ja kaupan ketjua tarjonnan ja kysynnän vähentämisen nimissä.
Näiden ihmisoikeuskustannusten arvioiminen on tarpeen, jotta voitaisiin nähdä yhteydet lainsäädännön ja politiikan välillä ja näiden vaikutus ihmisten arkeen. On myös vertailtava, mitä tapahtuu vaihtoehtoisten lähestymistapojen olosuhteissa tarkoittaen huumeiden hallussapidon dekriminalisointia ja laillisen säätelyn malleja. Esimerkiksi laittomien huumeiden rajoittamiseksi tarkoitetun rankaisevan, lain täytäntöönpanovirkamiesten johtaman lähestymistavan aiheuttamia väärinkäytöksiä ei esiinny tupakan, alkoholin ja lääkeaineiden tuotanto- ja myyntiketjuissa.
Koska YK:n jäsenvaltiot viittaavat ”jaettuun velvollisuuteen” huumevalvonnassa, pitää heidän jakaa velvollisuus ihmisoikeusrikoksissa, joita tehdään huumevalvonnan nimissä. Tästä on kyse Count the Costs -projektissa: otetaan vastuu ja arvioidaan avoimesti kaikkia politiikan ja eri vaihtoehtojen seurauksia.”
Huumevieroituksen keskitysleirit
Lähde: Human Rights Watch 7.9.2011 ja lehdistötiedote 7.9.2011
Poliisin pidättämiä huumeiden käyttäjiä voidaan pitää vangittuna ”hoitolaitoksissa” vuosia ilman oikeudenkäyntiä, heidät voidaan alistaa pakkotyöhön ilman palkkaa tai hyvin vähäisellä korvauksella ja he saavat kärsiä kidutuksesta ja väkivallasta. Hallituksen laitokset, joiden tehtävänä on huumeiden käyttäjien hoitaminen ja palauttaminen yhteiskuntaan eivät ole pakkotyöleirejä kummallisempia, joissa huumeiden käyttäjien on pakko tehdä työtä kuusi päivää viikossa esimerkiksi cashew-pähkinöiden jalostuksessa tai kankaiden kudonnassa.
Työstä kieltäytymisestä tai laitoksen sääntöjen rikkomisesta rangaistaan tavoilla, joita voi luonnehtia lähinnä kidutuksena. Yksi laitoksesta pakoa yrittänyt kertoo saamastaan rangaistuksesta: ”Ensiksi jalkojani hakattiin niin etten pystyisi karkaamaan uudestaan. Sitten minut tainnutettiin sähköpampulla ja pidettiin eristyshuoneessa kuukauden ajan.”
”Kymmeniä tuhansia miehiä, naisia ja lapsia pidetään vastoin heidän tahtoaan hallituksen työleireillä Vietnamissa”, kertoo Joe Amon, Human Rights Watchin terveys- ja ihmisoikeuksista vastaava johtaja. ”Tämä ei ole huumevieroitusta, leirit pitää sulkea ja ihmiset pitää vapauttaa.”
Pidätettyinä olleet ovat kertoneet Human Rights Watchille yhtiöiden nimiä, jotka käyttävät leirien ilmaista työvoimaa hyväkseen. Läpinäkyvyyden ja leirien kanssa sopimuksia tehneiden yrityksien julkisesti saatavilla olevan listan puute tekee tietojen varmistamisen mahdottomaksi. Usein vangitut eivät tienneet valmistamiensa tuotteiden merkkiä tai yhtiötä. Human Rights Watch aikoo tutkia leirien kanssa sopimuksia tehneet yhtiöt.
Vietnamin pakkotyöleirien alkuperä juontaa juurensa Vietnamin sodan jälkeisiin ”uudelleenkoulutusleireihin”, joita perustettiin vuonna 1975 Pohjois-Vietnamissa huumeiden käyttäjille ja seksityöläisille USA:n armeijan vetäydyttyä Vietnamista. Leirit saivat uutta poliittista tukea 1990-luvun puolivälissä hallituksen aloitettua kampanjan yhteiskunnallisia paheita vastaan, joihin laskettiin myös huumeiden käyttö. Vietnamin talouden nykyaikaistuttua on järjestelmä vain kasvanut. Vuonna 2000 Vietnamissa oli 56 tällaista leiriä ja vuoden 2011 alussa jo 123.
YK:n ihmisoikeusraportoijakin kehottaa dekriminalisoimaan ja laillistamaan
TuSKY uutisoi viime vuonna YK:n ihmisoikeusraportoijan julkistamasta raportista huumesodan aiheuttamasta maailmanlaajuisesta ihmisoikeuskatastrofista ja siinä huumesota tuomittiin yksiselitteisesti: se perustuu yksipuolisesti rankaisemiselle, se luokittelee kaikki huumeiden käyttäjät fundamentalistisesti huumeorjiksi ja tälle käsitykselle perustuvat hoitomallit ovat usein jo itsessään ihmisoikeusrikoksia. Lisäksi tämä lähestymistapa on epäonnistunut tavoitteissaan vähentää huumeiden käyttöä, saatavuutta ja ongelmaisuutta. Huumesodan aiheuttama kipulääkkeiden puute monissa maissa on sekin rikos ihmisoikeuksia vastaan.
Länsimaisen vapauden puolesta ympäri maailmaa sotivat maat ovat itse unohtaneet ihmisoikeudet huumesodassaan. On yksipuolista syyttää pelkästään Vietnamin kaltaisia entisiä siirto- ja kehitysmaita sellaisista ihmisoikeusrikoksista, joihin länsimaissa syyllistytään toistuvasti ja joiden perusta on länsimaiden muille valtioille pakottamassa huumesodassa. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on aloitettava niissä maissa ja niiden hallituksien toimesta, jotka julistuksen aikoinaan laativat.
