<< edellinen osa | seuraava osa >> | osa 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11
1. Historian painolasti
1.1. Assassiineista pantagruelioniin
Assassiinien maine oli kiirinyt jo ristiretkien aikaan ennen Marco Poloa Eurooppaan, nimen kirjoitusasu vain vaihtelee. Vuonna 1175 Fredrik Barbarossan lähettämä tiedustelupartio raportoi samankaltaisen tarinan mutta heidän versio oli ‘hyessessiinit’. Provencen trubaduurien tiedetään laulaneen assassiineista, ja vuonna 1192 Jerusalemin kuningas Conrad de Montferrat kuoli assassiinien tikareihin. Näihin aikoihin itse sana sai Euroopan kielissä yleismerkityksen ‘salamurhaaja’, ja mm. Dante (1265 – 1321) käyttää sitä Divina Commediassa (osa Inferno, laulu 19, rivi 50) tässä merkityksessä. (Aro 1982, 55 – 56)
Hasis tuli tunnetuksi arabien keskuudessa vasta Koraanin kirjoittamisen jälkeen ja siksi islamilaiset lainoppineet ovat vuosisatoja kiistelleet siitä, onko sen käyttö kiellettyä vai ei. Arabit toivat hasiksen käytön Egyptiin 800 – 1000 lukujen tienoilla mutta jotkin hallitsijoista halusivat lopettaa sen käytön. 1200-luvulla Saladinin perustaman aijubidi-dynastian aikana Kairoa hallinnut kuvernööri halusi lopettaa kannabiksen käytön kokonaan samoin kuin sukupolvea myöhemmin hallinnut Babar, joka perusti mamelukki-hallinnon vuodesta 1250 eteenpäin. Yleensä hallitsijat, joilla oli suuria sotilaallisia tai taloudellisia päämääriä, pyrkivät tukahduttamaan sen käytön. Toisaalta valta-asemaansa tyytyväiset hallitsijat, kuten myöhemmällä mamelukkikaudella sekä ottomaanien valtakaudella, suvaitsivat sen käyttöä. Siten hallitsevien ja oppineiden luokkien käsitykset hasiksesta vaihtelivat koko ajan, mutta yksikään lopetuskampanja ei menestynyt pitkään eikä varsinkaan maaseudulla. (Kendell 2003, 148)
Koraani ei suoraan kiellä kannabiksen käyttöä mutta islamilaiset uskon- ja lainoppineet ovat vuosisatojen mittaan väitelleet runsaasti siitä, että voidaanko hampun nautintokäyttö laskea Koraanissa annetun khamr-termin alle. Yhden tulkinnan mukaan kaikki aineet, joiden vaikutus ‘peittää mielen’, ovat Islamin vastaisia. Jotkin Islamista nousseet mystiset sufilaiset tulkinnat pitivät hasiksen käyttöä hyväksyttävänä jopa uskonnon harjoittamisessa, mikä aiheutti närää virallisia tulkintoja puolustaneissa oppineiden piireissä. Yhden legendan mukaan sufierakko Haydar löysi villihampun ihmeelliset ominaisuudet ja hän pyysi oppilaansa pitämään tämän salaisuutena tyhmiltä ihmisiltä, jotteivat nämä käyttäisi sitä väärin. Sana tietysti levisi. Tämäkään legenda ei kerro historiallista totuutta, sillä kannabiksen käyttö oli vanhempaa perua mutta se heijastaa kulttuurista jännitystä islamin sufilaisten suuntausten ja vallitsevan tulkinnan välillä, mikä välillä tiivistyi vainoina sufeja ja kannabisen käyttäjiä kohtaan. Kannabis sai legendasta yhden alakulttuurisen kutsumanimen: Haydarin viini. Tavallisen kansan keskuudessa sen käyttö oli mitä ilmeisimmin sallittua ja aika ajoin suosittuakin, mistä kertoo laaja hasisrunous; maailma sai arabeilta kulttuuriperintönä runoilijoiden ja lainoppineiden kiistan hasiksen haitallisuudesta. (Booth 2003, 39 – 40, Aro 1982, 63 – 65)
Totisesti hasis on suurenmoista
se avaa ihmeellisiä näköaloja.
Jätä niiden mielipide, jotka sitä moittivat,
ja vältä viiniköynnöksen tytärtä,
mutta hasisia älä säästele,
vaan pistä sitä suuhusi ja elä!
Kautta Jumalan, hasis on suurenmoista
Se antaa tylsälle typerykselle
vakaan oppineen terävän älyn.
En luule pääseväni siitä irti,
taakkani on höyhenkevyt kuin gasellin.
Kautta Jumalan, hasis on suurenmoista!
(Aro 1982, 65)
Arabit toivat Eurooppaan myös toisen menestyksellisen hampun käyttötavan, paperinvalmistuksen. Kiinaa kutsutaan hampun ja mulperin maaksi, ja arkeologiset löydöt kertovat hamppukuidun käytöstä tuhansien vuosien takaa. Paperin valmistus hampusta keksittiin siellä ennen meidän ajanlaskun alkua ja arabikauppiaiden tiedetään matkustaneen Kiinaan asti jo 800-luvulla, mistä he toivat paperinvalmistuksen taidot Välimeren piiriin. Ensimmäinen paperitehdas Euroopassa aloitti toimintansa vuoden 1120 tienoilla Xativa nimisessä kaupungissa Valencian maakunnassa käyttäen paikallista hamppua. Kristittyjen valloitettua Iberian niemimaa paperinvalmistustaito levisi pitkin Länsi-Eurooppaa, mikä lisäsi merkittävästi hampun viljelyä. Johan Gutenbergin ensimmäinen painettu raamattu vuodelta 1455 oli tehty lumppu- eli hamppupaperista. (Booth 2003, 18, 28 – 29)
Nykykäsityksen mukaan Marco Polo ei itse käynyt Kiinassa ja ehkä loputkin hänen tarinoistaan oli muilta kauppiailta ja merimiehiltä kerättyjä. Hasis liitettiin hänen assassiinitarinaansa 1800-luvun itämaisen romantiikan innoittamissa käännöksissä ja sen osuus on myös kyseenalaistettu, koska hasiksen tunnetut vaikutukset eivät täsmää tarinan kanssa yhtä hyvin kuten esimerkiksi oopiumin tunnetut vaikutukset (kannabista ei juoda kuten Marco Polon nimiin liitetyssä tarinassa). Assassiineiksi nimetty shiialaisten ismailiittien lahko ei käyttänyt hasista askeettisen elämäntapansa takia vaikka sen käyttö oli tunnettua Lähi-Idässä tuohon aikaan. Lähi-Idässä tuolloin vallinneet erilaiset käsitykset hasiksesta kumpusivat Islamin vallitsevan sunni-tulkinnan ja sufilaisen liikkeen jännitteistä. Hashis oli yrtin nimi ja sen käyttäjiä kutsuttiin Syyriassa nimellä hashishi (mon. hashishyyin), hashiksen syöjät. Tämän nimen liittäminen ismailiitteihin johtunee siitä yksinkertaisesta syystä, että vallitseva sunnilaisuus ja sen kannattajat halusivat nimetä tämän syvästi paheksumansa lahkon yleisesti tunnetun paheen mukaan.
Mutta tässä selityksessä legenda selittää toista legendaa. Toisen selityksen mukaan Hassan-i Sabbah ja hänen kannattajansa eivät persialaisina puhuneet arabiaa ja ‘assassin’ juontaa juurensa sanasta ‘hassassin’, Hassanin seuraaja. Mongolien valloittaessa valtapiiriinsä muslimivaltakunnan Tsingis kaanin johtamana, nämä eivät voineet sietää moista alituiseen valtaapitäviä vastaan juonittelevaa lahkoa, ja vuonna 1256 hänen pojanpoikansa Hulegu-kaani hävitti sekä linnoitukset että mahdollisimman monet lahkon jäsenistä maan päältä. Alamutin linnoituksen häviö vuonna 1256 merkitsi lahkon poliittisten tavoitteiden loppua. Tämä Alamutin hävitys tapahtui siis ennen kuin Marco Polo kirjoitti tarinansa assassiineista.
Ristiretkeläiset olivat tutustuneet hasikseen osana pitkäaikaisen rinnakkaiselon kulttuurista vaihtoa. Ristiretket (1095 – 1271) toivat Lähi-idän korkeakulttuurit eurooppalaiseen tietoisuuteen ja niistä alkoi kulttuurimme tekninen ja henkinen kehitys. Kuninkaat ja ruhtinaat omaksuivat arabialaisia hienostuneita tapoja ja kulttuuria, lääketiede oli paljon kehittyneempää kuin Euroopassa eikä uskonoppineet vielä rajoittaneet teknistä innovointia. (Maalouf 1984, 264 – 266)
Tarina unohtui muutamiksi vuosisadoiksi herätäkseen eloon jälleen 1800-luvulla itämaiden herättämän eksotiikan kaipuun myötä mutta termi on jäänyt nykyiseen käyttöönsä. Myytti oli syntynyt ja se on levinnyt meidän päiviimme asti. Myytissä kannabiksen käyttö liitettiin väkivaltaan, mikä monesta kannabiksen käyttäjästä kuulostaa vieraalle.
USA:n ensimmäinen huumetsaari Harry Anslinger (1892 – 1975) käytti marihuanan vastaisissa kauhukampanjoissaan 1930-luvulta saakka estoitta hyväksi tätä vanhaa myyttiä: ”Marijuana, assassin of youth”, oli hänen keksintöjään (http://www.lycaeum.org/nepenthes/Ludlow/Images/assassin.jpg). Hän selitti kannabiksen vaikutuksia siten, että sen käyttöön liittyi vanhasta maailmasta peräisin oleva väkivallan perintö. Nämä selitykset menivät täydestä samanhenkisille päättäjille USA:ssa ja YK:ssa, jossa hän toimi asiantuntijana USA:n mandaatilla aina 1970-luvun alkuun saakka.
Ihmiskunta on tuntenut poliittiset salamurhat jo ennen assassiineja mutta legendan elinvoima kumpuaa kristillisen Euroopan ja islamilaisen Lähi-Idän välisistä jännitteistä. Legenda sai uutta elinvoimaa 9/11 terroriteon jälkeen. Vladimir Bartolin vuonna 1938 julkaisema kirja ‘Alamut’ oli kirjoitettu satiirina Benito Mussolinista mutta World Trade Centerin terrori-iskun jälkeisessä arabiterroristeja pelkäävässä maailmassa kirja syntyi uudelleen allegoriana Osama bin Ladenista (Bartol, 2008). Vuonna 2009 suomeksi ilmestyi toinenkin assassiinitarinaa jatkava romaani Amin Maaloufin ‘Samarkand‘, jossa assassiinit ja hasis ovat vain sivujuoni runoilija ja tähtitieteilijä Omar Khaijamin runokirjan vaiheissa mutta yhtäkaikki hasiksen ja assassiinien myyttinen yhteiselämä jatkuu jo toiselle vuosituhannelle (Maalouf, 2009).
Legenda sai aikaan sen, että väkivaltaväitteen todenperäisyyden puolesta ja vastaan on uhrattu runsaasti tutkimusta, palstatilaa, väittelyä ja debatointia. Rauhanomaiset kannabiksen käyttäjät ovat saaneet kantaa vanhan legendan painolastin.
Paavi Innokentius VIII (1432 – 1492) kielsi vuonna 1484 bullallaan ”Summis desiderantes affectibus” magian ja noituuden sekä määräsi niistä ankaria rangaistuksia. Bullassa kiellettiin hasiksen käyttö osana jumalanpalvontaa viinin sijasta (Booth, 2004, 58). Vuonna 1615 italialainen lääkäri ja demonologi Giovanni De Ninault nimesi hampun yhdeksi pääaineksista, joita noidat käyttivät taikavoiteissaan oopiumin, belladonnan, hullukaalin ja hulluruohon ohella (Abel 1980, 107). Tällaiset kertomukset pitkin historiaa kertovat siitä, että kannabikseen liitetyt ristiriidat eivät ole uusi asia (EMCDDA 2008 s. 99 – 100). Parantavien ja harhanäkyjä aiheuttavien yrttien käyttäminen liitettiin noituuteen, mikä oli kirkon luoma negatiivinen mielikuva naisten sekä köyhien kansanlääkintää vastaan.
Bulla tuomitsi hampun tietyt käyttötavat ja varsinkin sen käyttöön liitetyt kerettiläisyyden ja pakanallisuuden eikä itse kasvia, olihan raamattukin painettu hamppupaperille. Kieltoa pidetään myös osana islamilaisen kulttuurin vastaista kampanjaa. Innokentiuksen ajatuksista kokosivat hänen oppilaansa myöhemmin kirjan Malleus Maleficarum (1486), ‘Noitavasara’, jonka oppien perusteella kidutettiin, tuomittiin ja surmattiin tuhansia ihmisiä, etupäässä naisia, noitina. Tämä kirja on toiminut vainojen, salaliittoteorioiden, kansanpuhdistusten, kidutuksen ja muiden vihanpurkausten oppikirjana nykypäiviin saakka.
Euroopan juutalaiset, Espanjaan jääneet andalusialaisten muslimikuningaskuntien jäljelle jääneet asukkaat, albigensit, Lähi-Idän muslimit ja Bysantin ortodoksit olivat saaneet kokea nousevan Euroopan valtakirkon vallanhimon ja ahneuden. Kolumbuksen tekemää Amerikan löytämistä vuonna 1492 pidetään alkuna eurooppalaisten löytöretkille, jotka aloittivat nykyään globalisaationa tunnetun kehityksen, jossa maailman eri kulttuurit, myös päihdekulttuurit, vaikuttavat ja sekoittuvat toisiinsa synnyttäen uusia jännitteitä ja ristiriitoja.
Inkvisition oppien mukaan kannabis oli osa noitien ”mustaa sakramenttia”, jossa oli oopiumia, hulluruohoa, belladonnaa ja muita maagisia tai myrkyllisiä kasveja. Tämä sekoitus sai saatananpalvojat ekstaattiseen hurmioon ja toimi lemmenjuomana ajaen nauttijansa hurjiin orgioihin. Hampun siemenistä tehty öljy oli muina aikoina osa noitien käyttämää ”lentovoidetta”, jota käytettiin ”luudanvarrella lennettäessä”. Inkvisitio vei kannabiksen käytön ”maan alle”: sen käyttö lääkkeenä tai maagisiin tarpeisiin oli yleistä tietoa mutta siitä ei puhuttu julkisesti. (Booth 2004, 58 – 59)
Kieltäminen merkitsee myös sitä, että joku käyttää kiellettyä. Kirjailijana tunnettu ranskalainen lääkäri Francois Rabelais (1483 – 1553) ylisti sitä kirjaimellisesti maasta taivaaseen osana mielikuvituksellista kertomustaan Gargantuan ja hänen poikansa Pantagruelin seikkailuista. Kirjasarja alkoi ilmestymään vuonna 1532 pseudonyymillä Alcofribas Nasier mutta silti Rabelais ehdittiin tuomita pannaan – hänen pilkkakirveensä kohdistui muihinkin asioihin kuin taikauskoiseen kannabiksen kieltoon. (Booth 2004, 56 – 63)
Kahden jättiläisen, Gargantuan ja hänen poikansa Pantagruelin, rönsyilevien seikkailujen kolmannen kirjan loppuhuipennuksena tutustumme mystisen yrtin pantagruelionin ihmeellisiin ominaisuuksiin. Kun Rabelais paljastaa yrtin siemenien olevan kaikkien laululintujen herkkua ja sen käytön voivan kuumentaa aivoja sekä täyttävän pään harmillisilla ja kivuliailla huuruilla (Rabelais 2009, 229 – 230), lukija voi päätellä kyseessä olevan hampun. Rabelaisin isän tiedetään viljelleen hamppua (Davenport-Hines 2001, 3) ja hänen tekstinsä paljastaa hampun erilaisten käyttötarkoitusten olleen hänen tiedossa ja tuskin lukijoidenkaan on tarvinnut paljoa pinnistellä ymmärtääkseen pantagruelionin merkinneen hamppua.
”Yksi peruste pantagruelionin nimelle on sen ominaisuuksissa. Sillä aivan kuten Pantagruel oli kaiken riemukkaan täydellisyyden idea ja ihanne (enkä usko että kukaan teistä ryypiskelijöistä epäilee sitä), samoin katson pantagruelionilla olevan niin paljon suopeaa vaikutusta, tehoa ja täydellisyyttä, niin paljon hyvää tekeviä voimia, että jos tämä yrtti ja sen ominaisuudet olisivat olleet tiedossa silloin, kun puut profeetan kertoman mukaan valitsivat metsän kuningasta hallitsijakseen ja valtiaakseen, se olisi epäilemättä saanut enemmistön äänistä.” (Rabelais 2009, 236 – 237)
Rabelais valottaa salaperäisen yrtin tuottavan hirttoköyttä, olevan kypsänä noin kahden metrin mittainen, toimivan antiseptisesti, parantavan hevosen ähkyn (keskiajalla yhtä tärkeä ominaisuus kuin auton korjaaminen nykyaikana), palovamman sekä olevan tärkeä ruokien, säkkien, paperin, kankaiden, purjeiden ja köysien raaka-aine:
”Se on kuin jokin pyhä yrtti, taianomainen kuten rautayrtti, roomalaisten kotijumalien arvostama, eikä vainajan ruumista voi haudata ilman sitä.
Koska tuo kasvi auttaa vangitsemaan ilmavirrat, saattavat suuret rahti- ja matkustajalaivat, sotalaivat, tuhat ja kymmenentuhattakin ihmistä kuljettavat alukset sen avulla lähteä liikkeelle ja kulkea kapteeniensa haluamaan suuntaan.
Tuon kasvin avulla kansat, jotka luonto tuntui haluavan pitää piilossa, pääsemättömissä ja tuntemattomina, ovat nyt tavoitettavissamme samoin kuin me niiden, eivätkä sellaiseen pysty linnutkaan, oli niiden höyhenpuku miten kevyt tahansa ja osasivatpa ne miten köykäisesti tahansa uida luonnon tarjoamassa ilmassa. Sen ansiosta Taprobrana on nähnyt Lapin, Jaava Rhipaeian vuoret, Phebol Thelemen, islantilaiset ja grönlantilaiset matkustavat Eufratille, Boreas on nähnyt Austerin talon ja Eurus vieraillut Zefyrin luona. Vieläpä taivaalliset henget, merten ja maiden jumalat, ovat pelästyneet huomatessaan, miten pohjoiset kansat ovat siunatun pantagruelionin avulla matkanneet kohti etelänapaa, ylittäneet molemmat kääntöpiirit, läpäisseet kuuman vyöhykkeen, mitanneet koko eläinradan, ylittäneet päiväntasaajan ja voineet katsoa molempia napoja horisontissaan.
Samanlainen kauhu täytti olympolaiset jumalat, kun he sanoivat:
Pantagruel on yrttinsä kautta antanut meille uutta ajateltavaa, hirvittävämpää kuin aloadit konsanaan. Pian hän menee naimisiin ja saa lapsia. Tätä kohtaloa emme voi kääntää, koska se on kehrätty kohtalotarten värttinässä, ja he ovat välttämättömyyden tyttäriä. Voi olla, että joku hänen lapsistaan keksii yhtä voimallisen yrtin, jonka avulla ihmiset kykenevät vierailemaan raekuurojen lähteellä, sateiden suluilla ja salamien ahjoilla; he voivat levittäytyä kuuhun, matkustaa tähtikuvioihin ja asua siellä, yhdet kultaisessa Kotkassa, toiset Lampaassa, jotkut Harpussa ja toiset hopeisessa Leijonassa; istua kanssamme saman pöydän ääreen ja ottaa meidän jumalattariamme puolisoksi, mikä on ainoa tapa tulla jumalaksi.
Lopulta he ryhtyivät pohtimaan, miten he voisivat suojautua sitä vastaan.” (Rabelais 2009, 238 – 239)
Ja kirjan lopettaa ylistysruno tälle taianomaiselle yrtille:
”Kehumasta mirhaa, suitsuketta, eebeniänne,
intialaiset, arabit ja sabiinilaiset jo heretkää,
jättäkää nyt kotinne ja suunnistakaa tänne,
ihmekasvin siemeniä taskuihin kerätkää.
Jos kotimaassanne suostuu kasvamaan tää,
silloin taivasta riemurinnoin kiittäkää
ja tietäkää, kuink’ onnekas Ranskanmaa on,
kun povestansa versoo pyhä pantagruelion.”
<< edellinen osa | seuraava osa >> | osa 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11
