Tiedotteet

Huumepoliittista skitsofreniaa ja Youtube-videoita

Irti huumeista ry:n (IHRY) hallitus nimesi kuluvan vuoden keväällä uudeksi toiminnanjohtajakseen Jukka Riipisen, joka aloitti työnsä yhdistyksen näkyvyyden ja toiminnan kannalta aikaisempia vuosia haasteellisemmassa tilanteessa.

IHRY joutui vuonna 2009 lakkauttamaan pitkään julkaisemansa Irti-lehden, jonka 2700 kappaleen levikkiä oli tarkoitus kasvattaa uuden levikkimyyntisopimuksen turvin. Levikkimyyntisopimus ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta ja sopimus irtisanottiin vuoden 2008 lopussa. Uutta levikkimyyjää ei onnistuttu löytämään ja yhdistys päätti lakkauttaa Irti-lehden julkaisemisen vuoteen 2009. Tämä tarkoitti 29000 euron tappioita varainhankinnassa ja yhdistyksen ehkä näkyvimmän viestintäkanavan menettämistä.

Merkittävin muutos IHRY:n tuloissa oli kuitenkin RAY:n vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojektiin myöntämien projektiavustusten loppuminen (96000 euroa), joka johti myös kahden työntekijän irtisanomiseen. Lisäksi yhdistys kärsi ennestäänkin vaatimattomalla tasolla olevien jäsenmaksutulojen laskusta.

Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että ns. halvat keinot medianäkyvyyden ja yhdistyksen toiminnan tunnettavuuden lisäämiseksi ovat olleet uuden toiminnanjohtajan keinovalikoimassa etusijalla. Kannabiksen ykkösvastustajaksi itsensä kruunaama Jukka Riipinen on IHRY:n nimissä mm. tarjonnut sanomalehdille valmiiksi kirjoitettuja kannabiksen vaaroista kertovia artikkeleja, jotka on julkaistu lukuisissa paikallissanomalehdissä ”uutisina” kannabiksen käytön räjähdysmäisestä kasvusta. Muuten täysin samansisältöiset ”uutiset” on sovitettu eri paikallislehtien levikkialueiden lukijakunnalle muuttamalla ainoastaan väitetystä kannabisepidemiasta kärsivän paikkakunnan nimeä.

Känniörvellys Youtube-palvelussa

Perjantaina 23.7. Turun Seudun Kannabisyhdistykselle tuntematon henkilö oli lisännyt Youtube-palveluun videon, jonka selitystekstissä väitettiin IHRY:n toiminnanjohtaja Jukka Riipisen örveltäneen umpihumalassa Jyväskylässä. Videolla Jukka Riipisen näköinen mies kompuroi myöhään yöllä Jyväskylän kävelykadulla. Videon väitettiin olevan kuvattu aamuyöllä 23. huhtikuuta.

Perjantai aamupäivän aikana video oli linkitetty jo satoihin Facebook-profiileihin ja iltapäivän aikana linkki Youtube-palveluun päätyi myös Turun Seudun Kannabisyhdistyksen profiilin seinälle muiden linkkien joukkoon. Tässä vaiheessa yhdistyksen Facebook-profiilia ylläpitäneellä henkilöllä ei ollut mitään syytä uskoa videon valheellisuuteen. Videon saavutettua Youtube-palvelussa suurehkon suosion ja sen aiheutettua paljon keskustelua päätti yhdistyksemme edustaja kuitenkin varmistaa videon autenttisuuden lähettämällä asiasta tiedustelun Jukka Riipiselle tekstiviestitse saman iltapäivän aikana. Ilman yhdistyksen edustajan oma-aloitteista yhteydenottoa olisi tieto videon leviämisestä internetissä todennäköisesti saavuttanut Riipisen vasta myöhemmin.

Jukka Riipinen otti yhteyttä yhdistyksemme edustajaan seuraavana aamuna, jolloin hän kielsi olevansa videolla esiintyvä henkilö. Turun Seudun Kannabisyhdistys poisti välittömästi videolinkin Facebook-profiilistaan ja esitti Jukka Riipiselle julkisen pahoittelun virheelliseksi osoittautuneen videon linkittämisestä. Tämän lisäksi lisäsimme Youtube-palveluun viestin jossa kerroimme saaneemme tiedon, ettei videolla esiintyvä henkilö ole Riipinen ja suositimme alkuperäistä videon anonyymiä lataajaa poistamaan kyseisen videon.

Huolimatta Riipisen ja TuSKY:n välillä käydyistä puhelinkeskusteluista, joissa yksiselitteisesti kerroimme ettei yhdistys tunne videon kuvaajaa tai sen Youtube-palveluun lataajaa eikä siten ole sen sisältämistä väitteistä vastuussa, syytti Riipinen päättäväisesti yhdistystämme Youtube-videon yhteydessä esitetyistä väitteistä.

Tässä vaiheessa myös IHRY:n kotisivuille oli ilmestynyt uutinen, jossa kirjoitettiin:

”Youtubessa levitetään Turun Seudun Kannabisyhdistyksen Youtubeen lataamaa valheellista videota, jonka väitetään esittävän yhdistyksen toiminnan johtaja Jukka Riipistä.

Tämän kaltainen alhainen toiminta on kaikin puolin vakava hyökkäys yhdistystämme, sen toiminnanjohtajaa ja työntekijöitä, vapaaehtoisia sekä heidän tekemäänsä työtä kohtaan, jota yritetään näin saattaa epäluotettavaan valoon käyttäen mainittua valheellista videota Riipisestä lyömäaseena. Yhdistys on ryhtynyt tässä asiassa sen vaatimiin viranomaistoimenpiteisiin.”

Riipinen toimitti sunnuntaina 25.7. sähköpostitse TuSKY:lle valmiiksi laaditun lehdistötiedotteen, jonka saatekirjelmässä hän vaati mm. seuraavaa:

”TuSKY sitoutuu julkaisemaan tiedotteen heti maanantaina 26.7.2010 klo 9.00 oman kotisivunsa www.tusky.fi etusivulla ja pitämään sen siellä näkyvillä 31.12.2010 saakka. Lisäksi TuSKY sitoutuu lähettämään tiedotteen heti maanantaina 26.7.2010 laajalla mediajakelulla kaikkiin sanoma-, iltapäivä ja paikallislehtiin valtakunnallisesti mukaan lukien netin Facebook- ja Youtube-palvelut.”

TuSKY:n puolesta laatimassaan lehdistötiedotteessa Riipinen kirjoittaa:

”Turun Seudun Kannabisyhdistys TuSKY linkitti YouTube-profiiliinsa perjantaina, 23.7.2010 videon jossa TuSKY totena väittää esiintyvän Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja Jukka Riipisen. Ajankohta on TuSKYn mukaan yöllä noin 02.30 23.4 – 24.4.2010 vastaisena yönä. Kuvatekstissä TuSKY kirjoittaa totena mm. seuraavaa: ” Jukka Riipinen Irti huumeista ry:n vt. toiminnanjohtaja tekemässä lähempää tuttavuutta Jyväskylän keskustan kukka-asetelmaan…”. Video on ladattu Youtuben laskurin mukaan 25.7.2010 mennessä jo yli 8 000 kertaa.

Turun Seudun Kannabisyhdistys TuSKY peruu täten kaikki aiemmat kannanottonsa ja kirjoituksensa koskien kyseistä videota, ja myöntää toimineensa asiassa täysin moraalittomasti, virheellisesti ja valheellisesti tarkoituksenaan vahingoittaa Irti Huumeista ry:n ja toiminnanjohtaja Jukka Riipisen mainetta ja luotettavuutta.

Turun Seudun Kannabisyhdistys TuSKY syvästi pahoittelee valheellista toimintaansa ja esittää julkisen anteeksipyynnön sekä pahoittelunsa asiasta IHRY:lle ja toiminnanjohtaja Jukka Riipiselle.”

Lehdistötiedote alkaa täysin perättömällä lauseella, jossa Riipinen väittää TuSKY:n linkittäneen videon Youtube-profiiliinsa ja esittäneen väitteen, jonka mukaan Riipinen esiintyy tällä videolla. Ensinnäkään TuSKY:llä ei ole Youtube-profiilia ja toiseksi TuSKY ei missään vaiheessa ole internetissä sanallakaan kommentoinut videota tai sen sisältöä, lukuun ottamatta pahoittelua virheelliseksi osoittautuneen videolinkin pitämisestä Facebook-profiilin seinällä.

Turun Seudun Kannabisyhdistys lähetti samana päivänä IHRY:lle vastineen, jossa kirjoitimme mm. seuraavaa:

”… TuSKYllä ei kuitenkaan ole YouTube-profiilia, eikä TuSKY tai kukaan sen jäsenistä ole ladannut internetiin mitään materiaalia koskien Irti huumeista ry:n Jukka Riipistä. Sen sijaan TuSKYn facebook-profiiliin lisättiin linkki YouTube-palvelussa leviävään videoon, jonka ko. palveluun ladannut meille tuntematon henkilö on itse vastuussa kaikista väitteistään. TuSKY ei ole esittänyt mitään väitteitä tai julkaissut mitään tekstiä koskien Jukka Riipistä lukuun ottamatta profiiliimme lisättyä pahoittelua valheelliseksi osoittautuneen videon linkityksestä. Kyseessä oleva video on kuvattu Jyväskylässä, eikä TuSKYllä ole sen kanssa mitään tekemistä.

TuSKY ei ole tehnyt mitään kannanottoja eikä ole kirjoittanut mitään videoon liittyvää. Täten TuSKY ei voi perua ”aiempia kannanottoja ja kirjoituksia” eikä myöntää toimineensa moraalittomasti tai valheellisesti.

TuSKY ei täten voi yhtyä Riipisen väitteisiin yhdistyksen syyllisyydestä moraalittomaan ja valheelliseen toimintaan. Internetissä ja etenkin Facebookissa laajalti levinnyt video on luultavasti linkitetty satoihin Facebook-profiileihin TuSKYn profiilin ollessa näistä yksi. TuSKY katsoo asian olevan yhdistyksen kannalta käsitelty loppuun ja toivoo videon kuvanneen ja valheelliset väitteet esittäneen henkilön itse oikaisevan esittämänsä virheellisiksi osoittautuneet väitteet.

Irti huumeista ry:n nettisivuilla 24.7. julkaistu uutinen Turun Seudun Kannabisyhdistyksen osallisuudesta asiaan on täysin valheellinen. Pyydämme Irti huumeista ry:tä oikaisemaan esittämänsä virheelliset väitteet julkisesti.”

IHRY ei vastannut tähän vastineeseen millään tavalla, mutta muutti kotisivuillaan julkaisemaansa uutista hieman eri asuun, joka sisälsi edelleen tahallisiksi tulkittavia virheitä:

”Turun Seudun Kannabisyhdistys on 22.7.2010 linkittänyt omilta kotisivuiltaan Youtubeen valheellisen videon, jonka väitetään esittävän yhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Riipistä.

Jukka Riipinen on tehnyt asiasta rikosilmoituksen sekä omissa nimissään että yhdistyksen toiminnanjohtajana.”

Ottaen huomioon Riipisen 40 vuoden kokemuksen tietotekniikka-alalta olivat nämä jatkuvat väärinkäsitykset ja sekaannukset suosituimpien internetpalvelujen luonteesta ja laadusta IHRY:n omassa uutisoinnissa varsin merkillisiä. Vaikka Riipinen olikin oikeutetusti huolissaan valheellisen tiedon leviämisestä internetissä, lienee selvää että hän yritti käyttää tätä tapausta yhdistyksensä medianäkyvyyden lisäämiseksi ja kannabisaktivistien leimaamiseksi kyseenalaisin keinoin.

IHRY:n kotisivuilla olleiden uutisten lisäksi Riipinen käytti laajaa mediakontaktiverkostoaan ja onnistui saamaan samansisältöisiä uutisia mm. seuraavana maanantaina ilmestyneisiin iltapäivälehtiin. TuSKY:a ei enää näissä uutisissa suoraan syytetty videon lataamisesta internetiin ilmeisesti siksi, että Riipinenkin ymmärsi ettei täysin perättömiä väitteitä kannata esittää valtakunnallisissa sanomalehdissä.

Iltalehti 26.7.2010: ”Irti Huumeista -johtaja teki rikosilmoituksen törkyvideosta”

”Riipinen ei osaa sanoa, kuka on päättänyt levittää hänestä virheellistä tietoa. Hän kuitenkin kertoo, että linkki videoon olisi julkaistu ainakin Turun Seudun kannabisyhdistyksen Facebook-sivuilla

Tein videosta maanantaina rikosilmoituksen ja poliisin mukaan sen lähettäjä voidaan vielä paikallistaa, Riipinen kertoo.

Hänen mukaansa poliisi aikoo tutkia myös Turun Seudun kannabisyhdistyksen osuutta videon levittämiseen.”

Riipisen yritys painostaa TuSKY:ä poliisitutkinnan uhalla julkaisemaan totuudenvastaisia lausuntoja ei tällä kertaa onnistunut. Hän osoitti oveluuttaan vaatimalla itse laatimansa lehdistötiedotteen julkaisemista aikataululla, joka käytännössä olisi estänyt sen hyväksyttämisen yhdistyksemme hallituksella: aikaa tiedotteen lähettämiseen hän antoi vain seuraavaan aamuun kello kahdeksaan asti.

Riipinen jätti Itä-Uudenmaan poliisille tutkintapyynnön Youtube-videosta ja pyysi poliisia tutkimaan myös TuSKY:n osuutta videon levittämisessä. Itä-Uudenmaan poliisi lähetti Varsinais-Suomen poliisille virka-apupyynnön, joka ei kuitenkaan ole johtanut tähän päivämäärään mennessä edes yhdistyksemme edustajien kuulemiseen. Onkin todennäköistä, että esitutkinta joudutaan päättämään, koska alkuperäisen videon kuvaajaa ja Youtube-palveluun lataajaa on lähes mahdotonta löytää: Yhdysvaltojen viranomaiset eivät yleensä reagoi millään tavalla Suomen poliisin pyyntöihin selvittää eri internetpalveluja käyttäneiden IP-osoitteita.

Mikäli Facebook-käyttäjien edellytettäisiin tarkistavan kaikkien linkityksien kohteiden sisältöjen todenmukaisuus tarkoittaisi se käytännössä nykyisen kaltaisen sosiaalisen median kuolemaa. Moni käyttäjä saattaisi kokea hankalaksi esimerkiksi yhteydenoton Osama Bin Ladeniin, mikäli käyttäjä haluaisi linkittää jonkin häntä esittävän Youtube-videon Facebook-profiilin seinälle.

Narkofobiaa ja propagandaa verovaroin

Raha-automaattiyhdistyksen yleisavustus IHRY:lle vuonna 2009 oli 288000 euroa, joka kattoi 46% yhdistyksen kokonaismenoista. Kokonaisavustusten määrä ja yhteiskunnan antamat palkkatuet muodostivat yhteensä 449675 euron summan. Tämän lisäksi IHRY on saanut huomattavia avustuksia useilta kaupungeilta, joissa yhdistyksellä on toimintaa. Mm. Helsingin kaupunki tuki vuonna 2009 IHRY:ä 10000 euron vuokratuella. Jäsenmaksutulot edustavat IHRY:n tuloista alle yhtä prosenttia.

IHRY:n toiminta perustuu lähes kokonaan yhteiskunnan Raha-automaattiyhdistyksen kautta kanavoidun tuen varaan. Veronmaksajat rahoittavat toimintaa, joka tosiasiallisesti lisää huumehaittoja ja syrjäyttää kannabiksen käyttäjiä yhteiskunnasta. Valheellisen tiedon levittämisellä ja kannabiksen demonisoimisella ylläpidetään narkofobiaa, joka on edellytys IHRY:n kaltaisten huumekieltolakia ajavien yhdistysten toiminnalle ja rahoitukselle.

Suomalaisen yhteiskunnan suhde huumeisiin on skitsofreeninen. Toisaalta olemme sitoutuneet virallisella tasolla näyttöön perustuvaan haittoja vähentävään huumepolitiikkaan, mutta samalla rahoitamme tätä virallista politiikkaa haittaavaa tunneperäisiin uskomuksiin perustuvaa toimintaa.

Tällaisen toiminnan taustalla on useimmiten pelko ja yleisen turvattomuuden tunteen kokemisen lisääntyminen. Erilaisten yhteiskunnallisten ja sosiaalisten ongelmien taustalla on usein monimutkaisia prosesseja, joihin harvoin löytyy nopeita ja täydellisiä ratkaisuja. Omaa syyllisyyden ja voimattomuuden tunnetta yritetään vähentää nostamalla esiin yksittäisiä ilmiöitä, joihin voidaan henkisellä tasolla kiteyttää ja niputtaa kaikki yhteiskunnassa koetut ongelmat. Kannabiksen käyttäjät, romanikerjäläiset ja poliitikkojen lautakasat ovat saaneet toimia syntipukkeina ja sylkykuppeina samalla kun ongelmien todelliset syyt ja taustat voidaan kätevästi ohittaa.

Riipisen henkilökohtainen tausta huumeongelmaisen lapsen isänä ja hänen yritys täyttää Torsti Koskisen jättämät saappaat valtakunnallisena huumeiden vastaisena auktoriteettina näkyy valitettavalla tavalla suomalaisen huumekeskustelun polarisoitumisena. On lähes mahdotonta käydä rakentavaa keskustelua ihmisen kanssa, joka on viettänyt öitä nukkuen kirveen ja pesäpallomailan kanssa huumevelkojien pelossa ja joka syyttää tapahtuneesta kannabista.

Nykyisessä huumepoliittisessa keskustelussa vallitseva jyrkkä kahtiajako on kaikkea muuta kuin hedelmällinen, vaikka kieltolakia kannattavat tahot ovatkin viime vuosina joutuneet puolustuskannalle hatarine teeseineen. Onko Suomen valtiolla todella varaa rahoittaa omia kansalaisia syrjäyttävää politiikkaa syytämällä vuosittain miljoonia euroja verovaroja yhdistyksille, joiden toiminta näyttää keskittyvän julkiseen kannabiksen käyttäjien demonisointiin ja narkofobian levittämiseen?

Vastaa