Lähde: YLE 13.01.2011 ja THL 14.01.2011
THL:n tuore tutkimus kertoo siitä, millaisen perinnön Suomen kansalaisyhteiskunta sai kannettavakseen, kun suurpääoman uudelleenjärjestely eli ns. talouslama 1990-luvun alussa sai Suomen valtiovallan luopumaan keskeneräisestä hyvinvointivaltioprojektistaan.
90-luvun laman lapsista tehty poikkeuksellisen laaja tutkimus piirtää karun kuvan huono-osaisuuden periytymisestä. Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on tilillään rikoksia tai rikkomuksia, joka viidennellä on ollut mielenterveysongelmia ja että joka kuudes on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Aineellinen köyhyys todella periytyy: Yli 5 vuotta toimeentulotukea saaneiden vanhempien lapsista peräti 70 prosenttia saa toimeentulotukea. Ja mitä pidempään vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea, sitä enemmän heidän lapsensa käyttävät myös mielenterveyspalveluja, syövät psyykenlääkkeitä, joutuvat huostaan otetuiksi ja tekevät rikoksia.
Laman seurauksena psyykenlääkkeiden käyttö räjähti jo 1990-luvulla eikä vasta 2000-luvulla, jolloin niistä alettiin puhua julkisuudessa. Tämä on yksi virkamiesten ja poliitikkojen peittelemiä tosiasioita yhteiskuntamme kehityksessä.
Suomen lääketilaston mukaan psyykenlääkkeiden kulutus kasvoi 58 prosenttia vuodesta 1992 vuoteen 2002. Masennuslääkkeiden käyttö nelinkertaistui samana ajanjaksona.
Psykiatriset palvelut jatkoivat 1990-luvulla nopeaa rakennemuutostaan, joka alkoi jo 1980-luvun alussa. Selvimmin tämä näkyi psykiatristen sairaansijojen määrässä, joka 1980-luvun alussa oli vielä noin 20000 ja 1990-luvun alussa noin 12300. Vuonna 2002 laskennallinen sairaansijamäärä oli enää hieman alle 5000.
Vähäosaisuus näkyy tilastollisesti jopa 200 grammaa alempana lasten syntymäpainona.
”Yksi iso tekijä on tupakointi. Ja sitten ihan ravitsemukselliset seikat”, Reija Paananen selittää syitä.
Terveydenhoito, hyvinvointivaltion viimeinen saareke rapautuu
Lähde: Hennamari Mikkola: Toimiiko kilpailu lääkäripalveluissa?, YLE 11.3.2010 ja Antti Laineen blogikirjoitus 11.0.2011
Hyvinvointiyhteiskunta hoitaa sairaansa ja vanhuksensa, tällehän koko hyvinvointi-ideologia perustui ja sen takia kansalaiset edelleen maksavat veronsa valtiolle. Yksityiset yhtiöt tuottivat 1990-luvulla kymmenisen prosenttia terveydenhuollon palveluista, nyt jo 20–25 prosenttia. Tämä terveydenhoidon yksityistäminen on johtanut sen rapautumiseen niin, että julkisesta hoidosta peritään koko ajan lisää maksuja ja ns. yksityinen puoli hoitaa yhä enemmän vain rikkaiden elintasovaivoja ja elämäntapakirurgiaa. Ns. yksityinen terveydenhoito kuluttaa todellisuudessa julkisia varoja, koska se ei maksa arvonlisäveroa ja KELA tukee ns. yksityistä puolta sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain. Terveyspalvelujen kate on 20 prosenttia tuotoista, mikä on tuottoisaa bisnestä veronmaksajien kustannuksella.
Terveydenhoidon ulkoistaminen ja yksityistäminen tarkoittaa käytännössä myös sitä, että terveydenhoito ei ole enää julkisessa valvonnassa, siitä ei voi enää valittaa hallinto-oikeuteen. Yksityinen terveydenhoito suuntaa resurssina ns. elintasotautien hoitamiseen perusterveydenhoidon sijasta ja työntää hoitovirheensä julkisen puolen hoidettavaksi. Julkisuutta sai turkulaisen yksityisen Pulssi-terveysaseman tekemä pieleen mennyt laihdutusleikkaus, jonka hoitaminen tuli maksamaan julkiselle sairaalalle 300000€.
Terveydenhoidon yksityiset yritykset ostavat moraalisen julkisivunsa lahjoittamalla rahaa ns. huumeiden vastaiseen työhön eli tukemalla uskovaisten tahojen järjestöjä. Vuonna 2004 lääkärikeskus Mehiläisen lääkäri Esti Laaksonen tuli julkisuuteen tukemaan helluntaisaarnaaja Glory Backmannin (ent. Huume-Eeva, Thaimaan vankilassa ”kääntynyt” kovien aineiden kauppias) kannabiksen vastaista mielenosoitusta Turussa. Mehiläinen siirtyi keväällä 2006 ulkomaiseen omistukseen, kun Capman ja Sitra myivät yhtiön ruotsalaiselle H-Care Holdingille. Ambeaksi nimensä muuttaneen yhtiön omistavat brittiläinen pääomasijoitusyhtiö 3i ja Singaporen valtion sijoitusyhtiö GIC. Eli Suomen veronmaksajien terveydenhoitoon tarkoitetut rahat valuvat ulkomaisille pääomasijoittajille mutta pieni osa voitoista käytetään huumesodan tukemiseen moraalisen julkisivun ylläpitämiseksi.
Hoitovirheensä yhteiskunnalla maksattava lääkäriasema Pulssi tukee toista helluntailaista huumeiden eli kannabiksen vastaista järjestöä IHRY:ä, joka pitää yllä huumehysteriaa mm. RAY:n runsaalla taloudellisella tuella. IHRY:llä ja Lappeenrannan uskovaisten poliisien huumehaukkasivustolla ”Usko ja urheilu” on kannabisasiantuntijana sama lääkäri Juha Kemppinen, jolla on kaksoisrooli yksityisen lääkäriaseman lääkärinä ja julkisen puolen terveysvirkamiehenä. Kannabisvalistuksessaan hän toistaa USA:n ja Ruotsin huumehaukkojen pahimpia myyttejä kannabiksesta ja vääristelee huumetutkimustuloksia.
Tämän hysterian vallassa poliitikot eivät kykene tekemään rationaalisia ratkaisuja huumepolitiikassa vaan ovat antaneet tämän hoitamisen poliisille ja huumeiden vastaisille järjestöille. Tämä on halpaa politiikkaa mutta sen seurausvaikutukset tulevat kalliiksi.
Huumetestauksen pitäisi tehdä liikenteestämme turvallisempaa. Poliisit jakavat pikasakkoja, takavarikoivat ajokortteja ja pakottavat ihmisiä käymään läpi huumeseuloja mielivaltaisesti. Huumetestaus on lääkärikeskuksille tuottavaa bisnestä, koska halvalla perustekniikalla tehdyistä testeistä vaadittu korvaus on liki puhdasta voittoa. Lääkäriasemat lahjoittavat rahaa huumeiden vastaisille järjestöille ja huumekoiria poliisille ja poliisit käyttävät vuosittain tuhansia lääkeyhtiöiden markkinoimia pikatestejä, joiden tuloksilla ohjataan ihmisiä testeihin lääkäriasemille. Näin on luotu itse itseään ruokkiva huumetestausbisnes, jolla on paljon poliittista vaikutusvaltaa. Tämä politiikka ei tuota niitä tuloksia, joita sillä väitetään olevan: satunnaisesti kiinni jääneet ihmiset voivat menettää työnsä ja asuntonsa, ajokortittomien huumekuskien määrä liikenteessä kasvaa, mikä lisää turvattomuutta tieliikenteessä, ja ongelmaiset huumeiden käyttäjät jäävät vaille hoitoa.
Malli on hyvin selvä ja yksinkertainen: yhteiskunta tukee sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain näitä ns. yksityisiä terveydenhoitoyrityksiä, jotka puolestaan lahjoittavat uskovaisille huumejärjestöille pikkurahaa moraalisen julkisivunsa ylläpitämiseksi. Tämä entisestään kärjistää huumeongelmaa, mikä näkyy toisaalta huumekuolleisuuden kasvuna ja toisaalta päihdeongelmaisuutena epäonnistuneen tiedottaminen eli ”huumevalistuksen” takia. Huumepolitiikkamme on osa sitä politiikkaa, millä suomalaisia jaetaan hyväosaisiin ja huono-osaisiin.
Tärkeä tupakkatutkimus Suomessa – tiedotusvälineet vaikenevat
Lähde: MedPage Today 4.5.2010, YLE 4.5.2010 ja Poliklinikka.fi 17.6.2009
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan äidin raskausaikainen tupakointi voi lisätä merkittävästi lapsen riskiä sairastua psyykkisesti nuoruusiässä. Turun yliopiston tutkija Mikael Ekblad kertoo, että tupakointi raskausaikana voi haitata erityisesti lapsen aivojen etulohkojen ja pikkuaivojen kehitystä.
Tämä aivan liian vähälle huomiolle jäänyt tutkimus on vain yksi esimerkki tupakan ja mielenterveysongelmien yhteydestä. Tupakan fyysiset haittavaikutukset ovat hyvin tiedossa mutta sen sijaan tupakan psyykkiset haittavaikutukset ovat edelleen tabu tutkijoiden, virkamiesten ja poliitikkojen keskuudessa.
Tutkimus tupakan haitoista on tehty THL:n kanssa yhteistyönä. Siksi herättää kummastusta, missä tulosten julkaisu viipyy, kun vertaa kuinka herkästi THL julkistaa kannabiksen haittajuttuja ja millä näytöllä. Viime vuonnahan THL toi nuorisotutkimuksen yhteydessä julkisuuteen kannabiksen ”uusia haittoja” vaikka nuorisotutkimuksen tietopohjasta ei ko. väitteille voinut esittää mitään perusteluja. Kyseessä oli kansainvälisten huumehaukkojen uusin kampanja kannabiksen uusista tutkimustuloksista, jotka toistavat yli 70 vuotta vanhaa reefer madness -retoriikkaa.
Suomen terveysviranomaiset eivät ole ainoat tupakan haittoihin peittelevästi suhtautuvia vaan tämäkin politiikka tulee USA:sta. Yhdysvalloissa on tehty vain harvoja tutkimuksia erilaisista mielenterveyden häiriöistä kärsivien henkilöiden tupakoinnista kansallisesti edustavien otosten pohjalta. Yhden tällaisen tutkimuksen mukaan jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä kärsivät henkilöt ostavat Yhdysvalloissa lähes puolet kaikista savukkeista. Samassa tutkimuksessa ilmeni, että 41 % kaikkein vaikeimmista mielenterveyden häiriöistä kärsivistä potilaista, 35 % ylipäänsä mielenterveyden häiriöistä koskaan kärsineistä ja 23 % koko väestöstä tupakoi.
Tunnetusti ns. huumeiden vastaiset järjestöt eivät ole kiinnostuneita tupakan ja alkoholin haitoista eivätkä ne kuulu huumevirkamiehille ja tutkijoillekaan, koska päihdeyhtiöt lääkeyhtiöiden ohella tukevat huumeiden vastaista politiikkaa. Lääke- ja päihdeyhtiöt rahoittavat poliittisia puolueita ja jakavat poliitikoille lobbarivirkoja eläkkeelle valmistautumista varten. Mm. vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes siirtyi lääketeollisuuden lobbariksi.
Eduskunnassa on aikoinaan toiminut avoimesti tupakkateollisuuden lobbarina kansanedustaja Raimo Lintuniemi. Kuopion yliopiston kansanterveystieteen professori Jukka T Salonen tuomittiin vuonna 2009 sakkoihin tupakkayhtiöltä saamistaan lahjuksista ja vuoden 2010 flunssarokotejupakan yhteydessä tuli esille tieto, että ylin viranomainen eli terveyden ja hyvinvoinninlaitos, THL, oli saanut rokotteen valmistaneelta tehtaalta miljoona euroa ”tutkimusrahaa”. Acomplia-laihdutuslääkkeen vaiheet suomalaisessa lääkebyrokratiassa 2000-luvun alussa valottaa tätä lääkeyhtiöiden markkinointia tieteen ja terveyden nimissä Suomessa: Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka hyväksyi Acomplian samalla kun mm. USA:n FDA kielsi sen. Vasta EU:n lääkevalvontaviranomaisten väliintulo poisti Acomplian Suomen apteekeista. Nämä esimerkit on poimittu uutisista ja kuten vaalirahasotku osoitti, ei suomalainen poliitikko paljasta vapaaehtoisesti rahoittajiaan. Ja kuten Kuopion esimerkki osoittaa, ei myöskään virkamies kerro rehellisesti sitoumuksiaan.
Laman lapset käyttävät myös laittomia huumeita
Lähde: THL: Huumeet Suomessa 2010 12.1.2011
Poliitikot eivät uskalla puhua huumeista vapaasti, huumeongelma on ns. huumetyötä tekevien järjestöjen toimintakenttä ja luomillaan uhkakuvilla poliisi on saanut läpi kaikki vaatimansa erityisvaltuudet niin, että Suomesta on lainsäädännöllisesti tullut EU:n tiukin poliisivaltio. Politiikallaan poliisi tukee yksityistä huumetestausbisnestä, mikä ruokkii ulkomaisia lääkeyhtiöitä. Laman varjossa terveydenhoitoa on yksityistetty, mielenterveysongelma medikalisoitu ja rahat annettu ylikansallisille lääkeyhtiöille – jotka tukevat kannabiksen vastaista propagandaa.
Tämä johdantona sille, että THL on julkaissut uuden katsauksen suomalaiseen huumeongelmaan. Huumeongelma esitetään jälleen kerran irrallaan muusta yhteiskunnasta samoin kuin lööppien huumeuutisissa päivitellään yhä uusia ja aina vaan vaarallisempia eksoottisia kirjainyhdistelmiä, joita absurdit nuoret tyhmyyksissään työntävät ruumiin aukkoihinsa. Tämä toistuu THL:n julkaisemassa raportissa, jossa mainitaan mm. seuraavaa:
Huomionarvioista on huumausaineisiin liittyvien kuolemien kasvu viime vuosina. Uutta on myös muuntohuumeiden, erityisesti MDPV:n, yleistyminen. Nuorten keskuudessa huumausaineiden kokeilut vähentyivät 2000-luvun lopussa, mutta myönteinen kehitys on saattanut loppua.
Kannabista joskus kokeilleiden osuus 15–69-vuotiaassa väestössä oli viimeisimmän, vuoden 2008 väestökyselyn mukaan 13 %. Edellisen vuoden aikana kannabista on käyttänyt 3 % väestöstä. 15–34-vuotiaista 22 % on joskus kokeillut kannabista. Vuoden 2006 väestökyselyn mukaan joskus elämänsä aikana amfetamiineja oli kokeillut 2 % ja opiaatteja 0,6 % väestöstä.
Viimeisimmän arvion mukaan huumausaineiden ongelmakäyttäjiä oli 14500–19100 vuonna 2005, mikä on 0,5–0,7 % Suomen 15–54-vuotiaasta väestöstä. Lähes neljä viidestä ongelmakäyttäjästä oli amfetamiinin käyttäjiä. Miesten osuus oli lähes 80 %. Eniten ongelmakäyttäjiä oli 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä. Tutkimusten mukaan suomalaiselle huumausaineiden ongelmankäytölle tyypillistä on alkoholin vahva asema oheispäihteenä, buprenorfiinin pistoskäyttö ja samanaikaiset mielenterveyden häiriöt. Huumehoitoon hakeutuvat ilmoittavat yhä useammin lääkeaineopioidit eniten ongelmia aiheuttavaksi päihteiksi.
Sen sijaan markkinoilla esiintyy entistä enemmän erilaisia design-huumeita ja huumaavia rohdoksia (kuten Spice). Erityisen vahvasti Suomen huumemarkkinoille eteni vuoden 2009 aikana MDPV.
Vaikka kuinka tarkkaan yrittää lukea THL:n huumeraporttia, on vaikea löytää kannabiksen kieltoa kannattavia lukuja tai tietoja: siihen ei ole kuollut kukaan, huumeongelmaisilla se on vain yksi aine muiden joukossa ja suurin osa kokeilleista ei jatka sen käyttöä ja nekin jotka jatkavat, eivät siirry kovempien aineiden käyttäjiksi. Hoidossa se ei ole käytön runsaudesta huolimatta ongelma-aine kuten yhteiskunnan sallimat päihteet ja lääkkeet.
Kieltolaki on sen sijaan aiheuttanut sen, että poliisin ylimitoitetun kotikasvattajien ratsaamisen takia kannabismarkkinoille on tullut luonnontuotteen rinnalle ihmiskäytössä tutkimaton Spice eli synteettisillä kannabinoideilla terästetyt yrttituotteet:
Spice–rohdoksia takavarikoitiin vuonna 2009 yli 60 kiloa. Spice-tuotteita takavarikoitiinkin tullissa enemmän kuin esimerkiksi marihuanaa. Pakkaustekstien mukaan rohdosseokset sisältävät erilaisia kasveja, mutta niissä ei ole kuitenkaan mainittu synteettisiä kannabinoideja (mm. JWH-018), jotka antavat tuotteelle sen huumaavan luonteen.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että satoja kiloja, ehkä pari tonnia, Spice-huumetta on päässyt läpi. Siinä käytettyjä kemikaaleja ei ole testattu ihmisellä tuhansia vuosia kuten kannabista eli kieltolaki altistaa ihmiset tuntemattomille riskeille. Spice tuotteissa yhdistyy kaksi kieltolain innovaatiota: jo vuosia eri lehdissä mainostettuihin ns. laillisiin yrttituotteisiin on lisätty lääkeyhtiöiden keinotekoisia kannabinoideja kuten mm. CP 47,497 ja sen eri versiot, JWH-018 ja JWH-073 sekä oleamidi, joita on tavattu Euroopassa sekä HU-210, jota on tavattu vain USA:ssa. Monet näistä aineista ovat paljon luonnon kannabista vahvempia, jolloin annoskoko voi olla alle 1 mg. Nämä ovat erilaisia kannabiksen tavoin vaikuttavia kemikaaleja, joita lääkeyhtiöt ovat kehitelleet kannabinoiditutkimuksiinsa, koska varsinainen kannabis on kielletty kieltolailla. Toisaalta myyjät ovat turvassa lainkouralta ja käyttäjillä tämä tuote ei näy missään huumetestissä eikä tuoksu koiran nenään.
Huumeiden käyttö vaihtelee Suomessa riippumatta poliitikkojen vaalipuheissaan lähettämistä symbolisista viesteistä mutta huumekuolemat lisääntyvät (nekin ovat suurimmaksi osaksi alkoholista ja lääkeaineista eli sekakäytöstä aiheutuneita kuolemia mutta alkoholi- ja lääkeaineita käsitellään jossain muualla). Hullukaan ei voi pitää tällaista politiikkaa onnistuneena mutta siitä hyötyvät poliitikot ja virkamiehet jatkavat samaa rataa kuin Pavlovin koirat. Poliitikot eivät halua ja virkamiehet eivät uskalla syyttää valtiovaltaa mielenterveysongelmien lisääntymisestä ja niinpä yhdessä on helppo syyttää niistä kannabista.
Tämäkin tutkimus on osa huumeiden käyttäjien marginalisointia tässä yhteiskunnassa: huumeiden käyttö ja käyttäjät esitetään vailla yhteiskunnallista kontekstia, huumeet, päihteet, lääkkeet jne. esitetään erillään toisistaan erilaisina ongelmakokonaisuuksina, joista huumeita leimaa rikollisuus ja poikkeavuus eli yhteiskunnan marginaali vaikka käyttäjät olisivatkin tavallisia veronsa maksavia ihmisiä. Tämän tutkimuksen ja yleensä suomalaisen huumepolitiikan aiheuttama marginalisoiva vaikutus on suoraan luettavissa yleisönosastojen tuomitsevista kirjoituksista.
THL:n edeltäjän Stakesin entisen pääjohtajan Vappu Taipaleen kohtalo on hyvä esimerkki symbolisesta politiikasta. Hän sattui haastattelussa vuonna 2001 rehellisesti kertomaan opiskeluaikansa tieteellisistä LSD-kokeista. Eduskunnan moralistit ottivat hänet hampaisiinsa niin, että hänestä tehtiin välikysymys, jossa mm. syytettiin Taipaletta nuorison huumeongelmasta: ”Lausunto osoittaa täydellistä harkintakyvyn puutetta, antaahan pääjohtaja ikään kuin luvan lapsille ja nuorille kokeilla huumeita. Tämä on kummallista, sillä nimenomaan lapsia ja nuoriahan tulisi erityisesti suojella huumausaineilta.”.
Seuraavaksi tämä ”Ei enää lisätä haittoja” poliitikkojen sukupolvi alensi alkoholin hintoja niin, että alkoholismista tuli koko kansan tauti ja varsinkin haavoittuvat lapset ja nuoret ovat entisestään kurjistuneet. Sama moralistien lauma on myös yksityistänyt meidän terveydenhoitojärjestelmän niin, että veroeurot valuvat ulkomaisten sijoittajien lompakkoon sairaiden ja vanhusten hoidon sijaan ja mielenterveysongelmaisista on tehty lääkeyhtiöiden orjia.
Totuus haittakeskustelussa on se, että koetut haitat kasaantuvat yhteiskunnan huono-osaisille, kuten THL:n lamaraportti kertoo. Mutta huumekeskustelussa tämä todellisuus ei näy vaan sitä hallitsee huumeiden kemiaan sitoutuneen pahan käsite, absurdi ja surrealistinen huumemörkö, jota vastaan yhteiskunta on mobilisoitu retorisesti. Käytännössä tämä työ on annettu uskonnollisten hihhuliliikeiden tehtäväksi ja huumepolitiikka on halpaa symbolisen ja siksi valheellisen viestin lähettämistä kuvitteelliselle ”nuorelle”.
THL:n huumeraportissa ei esitetä mitään, mikä puoltaisi kannabiksen kieltolain jatkamista tai ylipäänsä huumekieltolain jatkamista. Huumeiden käyttö vaihtelee riippumatta siitä, miten jyrkkiä lausuntoja poliitikot latelevat vaalikampanjoissaan, ja huumekuolemat jatkavat kasvuaan. Tällaista politiikkaa jatkavat ainoastaan ne henkilöt, joilla on taloudellisia tai poliittisia intressejä huumesodassa. THL on yksi niitä viranomaistahoja, jotka määrittelevät huumeongelman sellaiseksi, että se edellyttää viranomaisten asiantuntijuutta. Kun tämä ”ongelma” asetetaan kyseenalaiseksi, ei virkamiehille jää muuta keinoa kuin Turun huumepoliisin Aro-Heinilän tapaan kieltää vapaa keskustelu.
