Nixonin julistama huumesota täyttää 40 vuotta

Lähde: Huffington Post 11.2.2011

Drug Policy Alliancen toiminnanjohtaja Ethan Nadelmann kertoi huumesodan 40 vuotisesta historiasta:

Jotkin vuosipäivät tarjoavat tilaisuuden juhlimiseen, toiset hetken pohtimiseen ja jotkin vaativat toimintaa. Tämän vuoden kesäkuussa tulee täyteen 40 vuotta siitä kun presidentti Nixon julisti huumesodan ja sanoi huumeiden käytön olevan ”yhteiskunnan vihollinen numero yksi”. Tälle ei ole julkisesti kukaan suunnittelemassa juhlia. Mutta nyt tarvitaan sekä pohdintaa että toimintaa.

On aivan uskomatonta, että USA on käyttänyt biljoona (tuhat miljardia) dollaria tässä nelikymmenvuotisessa sodassa. On aivan uskomatonta, että kymmeniä miljoonia ihmisiä on pidätetty ja miljoonia lukittu vankilaan ei-väkivaltaisista teoista, jotka eivät edes olleet rikoksia sata vuotta sitten. On aivan uskomatonta, että huumesyytteiden takia vangittujen ihmisten määrä on kymmenkertaistunut vaikka USA:n väkiluku on vain kasvanut vain 50%. On aivan uskomatonta, että miljoonilta kansalaisilta on riistetty äänestysoikeus pelkästään sen vuoksi, että he ostivat, myivät, tuottivat tai vain pitivät hallussaan psykoaktiivista kasvia tai ainetta, eivätkä tappaneet ketään tai pettäneet maataan. Ja aivan yhtä uskomatonta on se, että satojen tuhansien amerikkalaisten on annettu kuolla yliannoksiin, AIDS:iin, hepatiittiin ja muihin sairauksiin, koska huumesota ei salli riippuvuuden hoitamista terveysongelmana vaan siitä on tehty rikoslaillinen ongelma.

Meidän pitää pohtia tämän sodan vaikutuksia kotimaassamme ja ulkomailla. Kieltolain aiheuttama väkivaltaisuus ja rikollisuus Meksikossa muistuttaa Chicagoa alkoholin kieltolain aikaan monikymmenkertaisena. Osia Keski-Amerikasta on vielä enemmän laillisen valvonnan ulkopuolella ja monet Karibian valtioista toivoo, ettei niistä tulisi seuraavia. Laittomat oopium- ja heroiinimarkkinat Afganistanissa vastaavat 30-50% maan bruttokansantuotteesta. Afrikassa kieltolain aiheuttama voiton tavoittelu, salakuljetus ja lahjonta leviävät nopeasti. Ja valitsitpa minkä tahansa ajankohdan ja valtion Etelä-Amerikassa tai Aasiassa niin löydät saman tarinan – Kolumbia, Peru, Paraguay ja Brasilia tai Pakistan, Laos, Burma ja Thaimaa.

Sodat voivat käydä kalliiksi – rahan, oikeuksien ja ihmishenkien suhteen – mutta ne voivat olla tarpeellisia kansallisen itsemääräämisoikeuden ja perusarvojen puolustamiseksi. On mahdotonta puolustaa huumesotaa näillä perusteilla. Marihuana, kokaiini ja heroiini ovat suhteessa halvempia nykyään kuin huumesodan alussa neljäkymmentä vuotta sitten ja aivan yhtä helposti saatavilla niille, jotka haluavat käyttää niitä. Marihuana, jonka takia puolet USA:n huumepidätyksistä tehdään, ei ole koskaan tappanut ketään. Heroiini ei pohjimmiltaan eroa lainkaan hydromorphonesta (Dilaudid), joka on lääkärin sadoille tuhansille amerikkalaisille turvallisesti määräämä kipulääke. Suurin osa kokaiinia käyttäneistä ei ole tullut siitä riippuvaiseksi. Jokainen näistä huumeista on turvallisempi kuin mitä hallituksen propagandassa väitetään, mutta riittävän haitallinen järkevän valvonnan kohteeksi totaalisen kieltolain sijaan.

Jos näiden aineiden kysyntä olisi kaksi, viisi tai kymmenen kertaa isompi kuin mitä se on nyt, niiden tarjonta seuraisi perässä. Näin markkinat toimivat. Ja kuka hyötyy tämän tuhoon tuomitun tarjontaa rajoittavan strategian jatkamisesta täysin riippumatta sen kustannuksista ja epäonnistumisista? Pohjimmiltaan on kaksi erilaista hyötyjää: laittomien huumeiden tuottajat ja kauppiaat, jotka ansaitsevat huikeasti enemmän kuin jos heidän tuotteensa olisivat laillisen säätelyn ja valvonnan alaisia; sekä lainvalvontaviranomaiset, joille kieltolain laajentaminen merkitsee töitä, rahaa ja poliittista valtaa puolustaa näitä omia etuja.

Republikaani- ja demokraattikuvernöörit, joilla on edessään valtavia budjettialijäämiä, ovat alkaneet kannattaa vaihtoehtoja ei-väkivaltaisten huumelain rikkojien vangitsemiselle, mitkä he vielä pari vuotta sitten hylkäsivät oikopäätä. Mutta olisi suuri tragedia, jos nämä pienet mutta tärkeät edistysaskeleet johtaisivat vain ystävällisempään huumesotaan. Nyt tarvitaan harkintaa, jossa otetaan huumeriippuvuuden lisäksi ongelmaksi myös kieltolaki, ja joka tähtää kriminalisoinnin ja rikosoikeuden osuuden vähentämiseen huumevalvonnassa ja yleisen turvallisuuden ja kansanterveyden korostamiseen.

Paras tapa juhlia huumesodan 40-vuotispäivää on rikkoa ne tabut, jotka ovat estäneet huumesodan kustannusten, epäonnistumisten ja sen vaihtoehtojen rehellisen arvioinnin. Yksikään hallituksen aloitteesta tehty kuulemistilaisuus tai tutkimus viimeisen 40 vuoden aikana ei ole tehnyt tällaista arviointia. Samaa ei voida sanoa Irakin tai Afganistanin sodasta eikä oikeastaan mistään muusta julkishallinnon alueesta. Huumesota jatkuu koska budjettien tekijät tarkastelevat vain strategian toteuttamista, eivät itse strategiaa.

Drug Policy Alliance ja liittolaisemme tässä nopeasti kasvavassa liikkeessä aikovat rikkoa tämän kieltämisen perinteen muuttamalla vuosipäivä toiminnan vuodeksi. Tavoitteemme on kunnianhimoinen: saavuttaa kriittinen massa, jolla uudistuksen vääntö ylittää pysähtyneisyyden voiman, joka on pitänyt rankaisevaa kieltolakia aivan liian pitkään pystyssä. Tähän tarvitaan työtä niiden lainsäätäjien kanssa, jotka uskaltavat tehdä tärkeitä kysymyksiä, julkisten tilaisuuksien ja nettiyhteisöjen organisoimista missä kansalaiset saavat toimia, uusien julkisuuden henkilöiden värväämistä antamaan julkinen ääni toisinajattelijoille sekä kaupunki- ja osavaltiotasolla organisoituminen uuden vuoropuhelun ja paikallispolitiikan uusien suuntien herättämiseksi.

Viisi teemaa huumesodan juhlavuodelle

1. Kannabiksen laillistamisessa on kysymys enää siitä, että missä ja milloin

Gallupkyselyissä vuonna 2005 36% amerikkalaisista kannatti kannabiksen laillistamista ja 60% vastusti. Vuonna 2010 laillistamisen kannatus oli noussut 46%:iin ja vastustamisen kannatus laskenut 50%:iin. Yhä useammassa osavaltiossa kansalaisten enemmistö on nyt sitä mieltä, että kannabiksen laillinen säätely on järkevämpää kuin kieltolain jatkaminen. Tiedämme mitä nyt tarvitaan: työtä kumppaneiden kanssa kannabiksen laillistamisaloitteiden laatimiseksi Kaliforniassa, Coloradossa ja muissa osavaltioissa; apua lainsäätäjille lakien laatimiseksi kannabiksen dekriminalisoimiseksi ja laillistamiseksi; painostusta yhdessä muiden aktivistien kanssa poliisien ja syyttäjien saamiseksi lopettamaan kannabispidätykset; sekä apua ja kannustusta hallituksen, kaupan, tiedotusvälineiden, tieteen, viihteen ja muun elämän näkyville henkilöille, jotta nämä julkisesti kehottaisivat kannabiksen kieltolain lopettamiseen.

2. Vankiloiden täyttäminen on ongelma, ei ratkaisu

Sijoitus maailman eniten ihmisiä vangitsevana maana sekä absoluuttisina että suhteellisina lukuina on hävettävä asia, mistä USA:n tulisi päästä pian eroon. Paras tapa puuttua tähän ongelmaan on vähentää väkivallattomista kannabisrikoksista tuomittujen määrää dekriminalisoimalla ja sitten laillistamalla kannabis; luomalla vaihtoehtoja vangitsemiselle niitä varten, jotka eivät aiheuta uhkaa vankilan ulkopuolella; lopettamalla pakolliset minimirangaistukset ja muut ankarat tuomiot; käsittelemällä riippuvuutta ja muita huumeiden väärinkäytön muotoja rikosoikeudellisen järjestelmän ulkopuolella; ja vaatimalla, ettei ketään saa vangita ainoastaan psykoaktiivisen aineen hallussapidosta, jos tämä ei vahingoita toista henkilöä. Tämä edellyttää hallitukselta lainsäädännöllisiä ja hallinnollisia toimenpiteitä mutta järjestelmän muuttaminen voi onnistua vain jos vankiloiden täyttämisen lopettaminen hyväksytään moraalisena välttämättömyytenä.

3. Huumesota on ”uusi Jim Crow”

Huumelakien täytäntöönpanon rodullinen epäsuhtaisuus USA:ssa (ja monessa muussa maassa) on groteskia: afroamerikkalaisia pidätetään, syytetään ja vangitaan paljon todennäköisemmin kuin muita USA:n kansalaisia samoista huumelakien rikkomisista. Rodullisesti vinoutuneen oikeuskäytännön nostattama huoli sai kongressin muuttamaan pahamaineisen crackista langetettavan pakollisen minimirangaistuksen viime vuonna mutta paljon on vielä tehtävää. Mikään ei ole niin tärkeää kuin afroamerikkalaisten johtajien halu ja kyky saada huumepolitiikan perusteellinen uudistaminen asialistan kärkeen. Tämä ei ole helppo tehtävä kun tiedetään huumeriippuvuuden laajuus ja vaikutus köyhissä afroamerikkalaisissa perheissä ja yhteisöissä. Mutta se on tärkeää, koska kukaan muu ei kykene puhumaan ja toimimaan sillä moraalisella vaikutusvallalla, mitä tarvitaan ylittämään syvälle juurtuneet pelot ja väkevät peitellyt eturistiriidat.

4. Poliitikkojen ei enää saa antaa halventaa tiedettä – eikä myötätuntoa, maalaisjärkeä ja järkeä talousasioissa – silloin kun keskustellaan laittomista huumeista

Tutkimuksen tarjoama tieto osoittaa, että huumeriippuvuuden ja huumeiden väärinkäytön käsittely terveyslainsäädännöllä on tehokkaampaa ja halvempaa kuin rikoslainsäädännöllä. Tämän takia DPA on lisännyt sen esille tuomista, kuinka huumeongelmista voidaan puhua ja niitä käsitellä paikallistasolla. ”Ajattele globaalisti mutta toimi paikallisesti” pätee huumepolitiikkaan yhtä hyvin kuin muihin yhteiskuntapolitiikan aloihin. Tietenkin olisi parempi, että presidentti nimittäisi jonkun muun kuin poliisipäällikön, kenraalin tai ammattimoralistin huumetsaariksi. Mutta todella merkittävää on vallan käytön siirtäminen rikosoikeuden virkamiehiltä terveys- ja muiden alojen virkamiehille kaupungin ja osavaltioiden tasolla. Ja yhtä tärkeää on taata se, että keskustelu huumepolitiikasta perustuu tieteelliselle näytölle ja parhaiksi todetuille toimenpiteille, joita on kokeiltu kotimaassa tai muualla.

5. Laillistamisen tulee pysyä asialistalla

Ei siksi, että se olisi välttämättä paras ratkaisu. Eikä siksi, että se on ilmeinen vaihtoehto huumekieltolain selvälle epäonnistumiselle. Tälle löytyy kolme tärkeää syytä: se on paras keino selvästi vähentää rikollisuutta, väkivaltaa, korruptiota ja muita kieltolain haittavaikutuksia ja lisäkustannuksia; toiseksi, koska on olemassa useampia vaihtoehtoja säädellä huumeiden käyttöä kuin kieltää ne; ja kolmanneksi, koska laillistamisen asettaminen asialistalle tuo esille tärkeitä peruskysymyksiä siitä, miksi kieltolaki ylipäänsä alkoi ja tarvitaanko sitä suojelemaan ihmisyhteisöjä niiden omilta heikkouksilta. Laillistamisen vaatiminen julkiseen keskusteluun ei merkitse sitä, että halutaan saada kaikki huumeet samanlaisen politiikan piiriin kuin alkoholi tai tupakka. Sillä vaaditaan sitä, että kaikkia kieltolaista johtuneita asioita ei pidä ottaa kiveen kirjoitettuina vaan poliittisina vaihtoehtoina, joita pitää pystyä tarkastelemaan objektiivisesti vertaillen muiden vaihtoehtojen kanssa.

Tämä on meidän suunnitelmamme. Neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, kun presidentti Nixon julisti huumesotansa, otamme tämän vuosipäivän haltuumme nostaaksemme tiedostamisen ja toiminnan tasoa. Pyydämme kaikkia liittolaisiamme, joilla on jotakin huumesotaa vastaan, liittymään tähän hankkeeseen.