2011

Hampulla voidaan puhdistaa ydinonnettomuuksien pilaamia alueita myös Japanissa

Lähde: NORML 13.3.2011

Tuuli kuljetti Fukushiman myrkkyjä vielä keskiviikkoaamuna merelle. Tilanne huononee kuitenkin jatkuvasti.
Toistaiseksi Japanin Fukushimassa ei olla saavutettu Tshernobylin säteilymääriä, mutta kyseessä on kuitenkin jo nyt Harrisburgia vakavampi ydinonnettomuus. Suomen Säteilyturvakeskus arvioi 15.3. säteilyn ulottuvan pahimmillaankin vain muutaman sadan kilometrin päähän ydinvoimaloista. Tiheään asutulle, rakennus- ja viljelypinta-alasta pulaa kärsivälle Japanille pienemmänkin alueen menetys olisi kuitenkin valtava takaisku.

Vuonna 1986 Ukrainassa sattuneen Tshernobylin onnettomuuden jälkeen maa-alueita on puhdistettu hampulla. Kolme vuotta räjähdyksen jälkeen, vuonna 1989, Neuvostoliitto pyysi Kansainvälistä atomienergiajärjestöä (IAEA) arvioimaan radioaktiivisen säteilyn määrää ja sen aiheuttamia terveyshaittoja räjähtäneen voimalan ympäristössä. Merkittävimpien löydösten joukossa oli radioaktiiviset päästöt ja myrkylliset metallit, kuten jodi, cesium-137, strontium ja plutonium, jotka olivat rikastuneet maaperään, kasveihin ja eläimiin. Vaikka esimerkiksi jodi katoaa normaalisti parin viikon aikana ympäristöstä, se kerääntyy ihmisen kilpirauhaseen mm. hengitetyn ilman kautta ja hajoaa sitten kilpirauhasessa altistaen ihmisen suurella määrälle radioaktiivista säteilyä, joka aiheuttaa kilpirauhassyöpää. Radioaktiivinen cesium-137 puolestaan voi kulkeutua ravintoketjuun ja aiheuttaa huomattavan määrän haitallista säteilyä ihmisen elimistössä ennen sen poistumista.

Myrkyllisten ja radioaktiivisten aineiden saaminen pois maaperästä on elintärkeää ydinonnettomuudesta kärsineiden alueiden ekosysteemien palauttamisessa ennalleen. Fytoremediaatio on tekniikka jossa tiettyjä kasveja käytetään näiden myrkyllisten aineiden imemiseen pois maaperästä. Hamppu sattuu olemaan nykyisen tietämyksen mukaan näistä kasveista tehokkaimpien joukossa.

Vuonna 1998 yritys nimeltä Consolidated Growers and Processors (CGP) Phytotech ja Ukrainan kuitukasvi-instituutti aloittivatkin projektin Thsernobylin lähialueiden puhdistamiseksi hampulla.

Fytoremediaatiota voidaan käyttää radioaktiivisten ainesten poistamiseen maaperästä ja vedestä entisten asetehtaiden alueilta. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös metallien, torjunta-aineiden, liuottimien, räjähteiden, raakaöljyn, PAH-yhdisteiden ja muiden myrkkyjen poistamiseksi kaatopaikoilta.

Kasvit hajottavat orgaanisia saasteita ja vakauttavat myrkyllisiä metalleja sitomalla niitä tai toimimalla eräänlaisina filttereinä. Phytotech suorittaa kenttäkokeita parantaakseen lyijyn, uraanin, cesium-137:n ja strontium-90:n fytoekstraktiota maaperästä ja vedestä.

Kaiken kaikkiaan fytoekstraktio näyttää yhdeltä lupaavimmilta keinoilta puhdistaa satojatuhansia saastuneita alueita ympäri maailmaa. Vaikka tekniikka ei osoittautuisikaan niin tehokkaaksi kuin toivotaan, voisi tämä tekniikka siitä huolimatta laskea puhdistamiskuluja merkittävästi. Fytoekstraktio on vain yksi fytoremediaation keinoista: kasveilla voidaan myös hajottaa myrkkyjä (fytotransformaatio), lisätä mikrobiologista aktiivisuutta (fytostimulaatio) tai estää saasteiden leviämistä ennaltaestävästi (fytostabilisaatio).

Valko-Venäjällä hamppua ei käytetä ainoastaan Tshernobylin radioaktiivisen saasteen puhdistamiseen vaan tästä hampusta valmistetaan myös biopolttoaineita. Valko-Venäjän ulkoministeri Sergei Martynov kertoi pitävänsä etanolia yhtenä lupaavimmista ja kestävimmistä halvan ja ympäristöystävällisen energian lähteistä. Valko-Venäjä on luultavasti ainoa maa Euroopassa, jolla on valtava maa-ala käytettävissä biomassan tuotantoon, ”kiitos” Tshernobylin onnettomuuden.

Japanissa teollisten kuitu- ja öljyhamppulajikkeiden viljely on luvanvaraista ja luvan saamisesta on tehty hankalaa. Yhdysvallat pakotti toisen maailmansodan lopulla miehittämänsä Japanin ratifioimaan kannabiksen viljelyn kieltävän lain, joka ei tee eroa huume- tai kuitukäyttöön soveltuvien lajikkeiden välillä. Ydinkatastrofin seurauksia korjatessaan japanilaisilla tuskin on varaa tai halua noudattaa lakia, joka estää vuosituhansia viljellyn kasvin hyödyntämisen näinkin tärkeässä tehtävässä.

Vastaa