Iran on yksi maailman johtavista omien kansalaistensa teloittajista. Kun tämä tapahtuu ”huumeiden vastaisen sodan” nimissä, ei yksikään länsimainen ihmisoikeusorganisaatio tai hyväntekeväisyysjärjestö nosta sormeaan. Päinvastoin Euroopassa Wienissä 50 valtion edustajat kokoustavat Iranin tukemiseksi tässä sodassa.
Mutta edistys jäi lyhytaikaiseksi Mahmoud Ahmadinejadin noustua presidentiksi vuonna 2005. Hän nosti uudeksi sisäministeriksi Mostafa Pourmohammadin, joka oli vuonna 1988 määrännyt ja valvonut tuhansien poliittisten vankien teloittamisen.
Ahmadinejadin sukulainen Esmail Ahmadi-Moghaddam pantiin vastuuseen UNODC:n antaman teknisen avun vastaanottamisesta. Terveysviraston johtaja sekä muita ammattilaisia erotettiin, karkotettiin maasta tai vangittiin. Huumeidenkäyttäjiä hoitaneita klinikoita suljettiin tai niiden toimintaa supistettiin reilusti.
Ahmadinejad yritti myös vaikuttaa UNODC:n antaman avun sisältöön: vuonna 2006 Iran lähetti UNODC:lle 500 miljoonan dollarin avustuspyynnön, joka sisälsi runsaasti ns. monikäyttöisiä kohteita.
On epäselvää, saiko Iran pyytämänsä, mutta Wikileaksin julkaisemat diplomaattiviestit paljastavat Iranin yrittäneen painostaa UNODC:tä sillä, että jos se ei saa haluamiaan laitteita ”se harkitsee omien huumeiden vastaisten toimenpiteidensä kattavuutta”.
UNODC aloitti uuden ”kolmikanta aloitteen”, jolla tuetaan Iranin, Afganistanin ja Pakistanin ponnisteluja länteen suuntautuvan huumevirran pysäyttämiseksi. Tällä tavalla Iran on pystynyt kiertämään YK:n, EU:n ja USA:n sille asettamia vientirajoituksia ja se on saanut käyttöönsä nykyaikaista ”huumeteknologiaa”: vartaloskannereita, huumeanalyysilaitteita, huumekoiria, yönäkölaitteita ja viestintäteknologiaa. Osaa näistä ”huumeiden vastaisista laitteista” on voitu käyttää demokratiaa vaatineiden mielenosoituksien tukahduttamisessa vuonna 2009.
Vuonna 2010 Englannin ulkoministeriö totesi raportissaan, että ”huumerikoksissa ja poliittisissa jutuissa käytetään jatkuvasti pakotettuja tunnustuksia, lavastettuja oikeudenkäyntejä, eikä syytetyille anneta oikeusapua”. Vain pari kuukautta tämän jälkeen ulkoministeri William Hague tapasi Iranin ulkoministerin ja neuvotteluissa haettiin ”syvempää yhteistyötä huumeiden vastaisessa taistelussa”.
Länsimaiden tavassa tehdä yhteistyötä Iranin kanssa on samaa järjestelmällistä ristiriitaa, mikä leimaa koko ”kansainvälistä huumesotaa”. UNODC:n johtaja vieraili Iranissa heinäkuussa 2011 ja ylisti siellä ollessaan Iranin huumeiden vastaista strategiaa ”yhtenä maailman voimakkaimmista”, sekä pyysi muuta maailmaa auttamaan Irania tässä taistelussa. Hänen vierailunsa aikana teloitettiin useita huumeista syytettyjä.
EU:n parlamentti on varoittanut rahoittamasta huumeiden vastaisia ohjelmia, jotka aiheuttavat ”ihmisoikeusloukkauksia mukaan lukien kuolemanrangaistuksen”. Iranin tukeminen on vain lisääntynyt viime vuosina, eli ollessamme huolissamme Eurooppaan suuntautuvasta huumevirrasta kaikki muut huolenaiheet ohitetaan.
Jos länsimaissa ollaan tosissaan tukemassa uudistusta Iranissa, tulisi harkita sitä, onko oikein käyttää veronmaksajien rahoja sellaisten ohjelmien tukemiseksi, jotka aiheuttavat satojen ihmisten teloittamisen joka vuosi.
Lähde: Guardian 6.12.2011
