THL:n raportti ”Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet” kertoo suomalaisten asenteiden kannabista kohtaan olevan vääjäämättä muuttumassa eurooppalaisiksi riippumatta valtion väärään valistukseen ja politiikkaan uhraamista miljoonista. Kuten raportti toteaa, omakohtainen kokemus on vahvempi kuin propaganda. Propagandalle perustuva yhteiskuntaideologia joutuu pitämään uskottavuutensa yllä väkivallalla, mikä on aiheuttanut tuhansien ihmisten syyllistämisen, tuomitsemisen ja leimaamisen suomalaisen huumesodan nimissä.
THL:n raportti sai ansaitsemaansa julkisuutta. Mm. Turun sanomat uutisoi raportista otsikolla ”Suomalainen suhtautuu kannabikseen aiempaa sallivammin” ja kertoi mm. että ”THL:n raportin mukaan yli neljäkymmentä prosenttia 25–34-vuotiaista miehistä kertoi toissa vuonna kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään. Koko väestöstä 17 prosenttia on kokeillut vähintään kerran jotain laitonta huumetta. Suurimmalla osalla kokeilut ovat jääneet kuitenkin yhteen tai muutamaan kertaan.”
Pääkohdat tästä tutkimuksesta julkaistiin jo viime vuonna Yhteiskuntapolitiikka lehdessä (Pekka Hakkarainen, Leena Metso & Mikko Salasuo: Hamppuikäpolvi, sekakäyttö ja doping – Vuoden 2010 huumekyselyn tuloksia), mutta uudessa julkaisussa on mukana myös vertailua 20 vuoden kehityksestä.
Raportti tuo selkeästi esille suomalaisen huumeongelman rakentumisen ja sen, kuinka tuo rakennelma on tällä hetkellä hajoamassa.
Yleinen trendi on se, että huumeongelmaan suhtaudutaan vakavasti ja haittoja vähentävien toimenpiteiden kannatus kasvaa. Sen kokeminen vakavaksi kuitenkin heijastaa virallista propagandaa, koska enemmistö suomalaisista on koko tarkastelujakson ajan 1996–2010 pitänyt huumeita omalla asuinalueellaan korkeintaan vähäisenä ongelmana.
Propagandan tarkoitus on synnyttää pelkoa ja nimenomaan tämä turha pelko on vihdoin väistymässä. Suomalaisten pelko joutua väkivallan kohteeksi huumeiden käytön vuoksi kasvoi selvästi vuodesta 1992 vuoteen 2002. Tämän jälkeen pelko on jälleen alkanut laskea.
Raportissa kuvataan kansalaisten käsitysten muutosta terveempään suuntaan seuraavasti:
”Kun tiedämme, että omalla käyttökokemuksella ja huumausaineiden käyttäjien henkilökohtaisella tuntemisella on vaikutusta asenteisiin ja mielipiteisiin huumeista, niin ei ole yllättävää, että huumeiden käytön lisääntyessä myös huumeasenteet ovat muuttuneet huomattavasti. Tämä voidaan todeta mm. suhtautumisessa huumeiden käytön riskeihin. Huumeasenteet ja -mielipiteet eivät muodostu kuitenkaan yksinomaan huumeisiin liittyen. Tästä saadaan hyvä esimerkki kysymyksestä, missä vastaajilta tiedusteltiin ”aiheutuuko yhteiskunnalle enemmän ongelmia alkoholista vai huumeista”. Vuoden 2004 alkoholiveron alennuksen jälkeen alkoholiongelmista kasvanut huoli näkyy selkeästi sen joukon kasvuna, joka katsoo alkoholin aiheuttavan enemmän ongelmia kuin huumeet.”
Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että kun raportissa puhutaan huumeista ja huumeiden käyttäjistä, merkitsee se useimmiten kannabiksen käyttöä ja käyttäjiä.
”Yhä useammalla suomalaisella on henkilökohtaisia kokemuksia kannabiksen käytöstä. Vielä vuonna 1992 vain 6 prosentilla oli kokemuksia kannabiksesta. Vuoden 2010 kyselyn mukaan jo 17 prosentilla oli tällaisia kokemuksia. Kannabiksen käyttö on erityisesti lisääntynyt 25–34-vuotiailla miehillä ja 15–24-vuotiailla naisilla. Tämä sama muutos näkyi myös huumeiden käytön muutoksissa yleensä.”
Kysyttäessä mielipidettä siitä, aiheutuuko yhteiskunnalle enemmän ongelmia alkoholista vai huumeista 65 prosenttia vastaajista piti alkoholia selvästi tai hieman suurempana ongelmana yhteiskunnalle verrattuna huumeisiin eli siis pääasiassa kannabikseen.
Raportissa todetaan muutoksen tapahtuneen läpi väestöryhmien: ”Mielipidemuutokset alkoholin ja huumeiden keskinäisestä ongelmallisuudesta ovat tapahtuneet lähes samalla tavalla miehillä ja naisilla sekä kaikissa ikäryhmissä (kuvio 7.11). Tarkasteluajanjakson alussa ja lopussa alkoholia on pidetty selvästi ongelmallisempana yhteiskunnalle kuin huumeita. Huumeita suurempana ongelmana pitävien osuus oli korkeimmillaan vuonna 2002 kaikissa ikäryhmissä.”
Kuten edellä todettiin, alkaa yhä suurempi osuus ihmisistä tehdä eroa kannabiksen ja huumeiden välillä päinvastoin kuin ns. virallinen valistus. Omakohtainen kokemus alkaa voittaa propagandan tässä tärkeässä asiassa ja siksi huumesotaa ylläpitävät tiedotusvälineet ovat olleet hiljaa tutkimuksen tästä kohdasta.
Huumeongelma ja kannabiksen käyttö ovat eri asioita
Tähän asennemuutokseen liittyy se, että kannabiksen näkeminen irrallaan huumeongelmasta lisääntyy eli yhä useampi suomalainen ei enää pidä kannabista huumeena:
15–24-vuotiailla naisilla ja miehillä erot kannabiksen kokeilukäytössä ovat varsin pieniä, mutta kysyttäessä viimeisten 30 päivän aikana tapahtuneesta kannabiksen käytöstä on tämän ikäisten miesten osuus merkittävästi suurempi. Tässä on tapahtunut selvä muutos, sillä sukupuolten väliset erot elinikäisessä ja vuosittaisessa prevalenssissa olivat vuonna 1992 selvät tässä ikäryhmässä.
Tämän kehityksen voi tulkita siten, että kannabiksen käyttö on tässä ikäluokassa jo normalisoitunut. Sukupuolien eron kaventuminen kertoo kannabiksen käytön alkavan olla normaali ja jokapäiväinen asia. Toisaalta yhteinen käyttö myös pysyy hillitympänä kuin pelkissä poikaporukoissa, mikä kuvastaa positiivista kehitystä kannabiksen käyttökulttuurissa.
Tutkijoiden ja hoidon ammattilaisten puhuessa huumeongelmasta puhutaan ongelma- ja sekakäytöstä. Kun Suomessa puhutaan julkisesti huumeongelmasta, puhutaan käytännössä kannabiksesta. Poliisin kannabista korostava ns. kontrollipuhe on alkanut menettää uskottavuuttaan siinä, että kansalaiset alkavat käsittämään huumeongelman analyyttisemmin kuin kontrollivirkamiehet:
”Henkilökohtaisen kosketuspinnan laajentuminen joko omakohtaisten huumekokeilujen tai käyttäjän tuntemisen kautta on karsinut huumeita kohtaan tunnettuja pelkoja ja johtanut asenteiden lieventymiseen. Asenteet ja mielipiteet ovat muuttuneet kuitenkin lähinnä kannabiksen kohdalla, suhtautuminen muiden aineiden käyttöön on pysytellyt selvästi kriittisempänä.”
Käytön normalisoitumisen myötä käsitykset käytön haitoista muuttuvat realistisemmiksi:
”Suomalaisten käsitykset säännöllisen kannabiksen käytön riskeistä eivät sen sijaan ole kovin paljon muuttuneet tarkasteluajanjaksona (taulukko 24 d). Suuri enemmistö pitää kannabiksen säännöllistä käyttöä suurena riskinä ja tämän lisäksi vielä noin 20 prosenttia pitää sitä kohtalaisena riskinä. Voidaan kuitenkin myös havaita, että kannabiksen säännöllistä käyttöä korkeintaan vähäisenä riskinä pitävien osuus oli vuonna 2010 noussut miesten ja nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa.”
Myös muita päihteitä koskevat käsitykset ovat muuttuneet, mikä kertoo järkevöitymisestä suhteessa erilaisiin haittoihin: ”Jonkin verran sallivampaan suuntaan on menty kannabiskasvien kasvattamisen tai hasiksen polttamisen suhteen, kun taas alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttöä ja lääkkeiden ostamista katukaupasta pidetään aikaisempaa useammin rangaistavana tekona.”
Käsitysten järkevöityminen näkyy myös käytännössä kannabiskokeilujen ja -käytön lisääntymisenä: ”Kahdeksassatoista vuodessa suomalaisten huumeiden käyttö on yleistynyt ja käyttöön on tullut joukko uusia aineita. Eniten on lisääntynyt kannabiksen käyttö. Viime vuosina siitä on tullut suosittua erityisesti 25-34 -vuotiaiden nuorten aikuisten miesten keskuudessa, joista vuonna 2010 runsaat neljäkymmentä prosenttia ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.”
Huumepolitiikan porttiteoria
Kieltolaki tuottaa edelleen kryptisiä lauseita myös THL:n raportteihin: sivulla 20 todetaan, että ”Koska lähes kaikki jotain laitonta huumetta käyttäneet ovat käyttäneet myös kannabista, voidaan huumeiden käytön leviämistä kuvata kannabiksen käyttöä tarkastelemalla.”
Tämä ehkä tarkoittaa sitä, että kannabiksen käytön leviämisen analogialla olisi mahdollista kuvata muiden huumausaineeksi luokiteltujen aineiden käytön leviämistä.
Vaikean lauseen takana väijyy huumeongelman hahmotus porttiteorian kautta, vaikka THL ei enää sitä hypoteesia kannata eikä esitä. Mutta ajatusmallit elävät vahvoina. THL:n raportti kuitenkin esittää konkreettisesti kannabiksen kieltolain olevan uusien aineiden leviämisen aiheuttaja: vallitsevan huumepolitiikan takia viihde- ja sekakäyttäjät hakevat sellaisia aineita, joita ei ole vielä keritty kieltää ja jotka eivät näy huumetesteissä.
Tämän kehityksen viimeisin villitys on synteettinen kannabis, jolloin tultiin sattumoisin kiertäneeksi yksi historian kehä umpeen: myös alkoholin kieltolaki aiheutti sen, että vahvat viinat ja pirtu syrjäyttivät miedot alkoholijuomat.
Kannabiksen käyttäjien kokemukset ovat tässäkin erilaiset kuin yhteiskunnan: nettikeskusteluissa tulee esille kannabiksen käyttäjien kokema vastenmielisyys synteettisiä kannabinoideja kohtaan ja vaarana onkin niiden käytön leviäminen alaikäisten keskuudessa, jotka eivät saa oikeaa kasviperäistä kannabista. Tässä kannabiksen kieltolaki on jälleen vaaran aiheuttaja, ei kannabis.
Kannabiksen kieltolaki ei ole siis vähentänyt sen käyttöä, mutta ei-aiottuna seurauksena se on luonut uusia huumeiden käyttökulttuureja:
”Tämän takana on viihdekäyttökulttuurissa kehittynyt tapa kiertää huumekontrollia kokeilemalla aineita tai aineyhdistelmiä, jotka eroavat joiltakin osiltaan lainsäädännön kieltämistä aineista. Syntyi uusi käsite, ”muuntohuumeet” (designer drugs). Samanaikaisesti niin kutsuttujen kovien huumeiden ongelmakäytössä siirryttiin heroiinista synteettisiin opiaatteihin kuten korvaushoidossa käytettyyn buprenorfiiniin (Temgesic, Subutex ja Subuxone) ja uusiin lääkeopioideihin (esim. tramadoli, fentanyyli ja oksikodoni).”
Kannattaa muistaa, että ”viihdekäyttö” on valvontavirkamiesten keksintö eli perustuu huumesodan viitekehykseen. Usein varsinkin ongelmakäytön taustalla on oikeaa ongelmaisuutta, joka jää huumesodan viitekehyksen takia diagnosoimatta ja hoitamatta.
Huumelaki ja valtiovallan moraali
Lainsäädännön katsotaan heijastavan yhteiskunnan moraalia ja kannabis on virallisen selityksen mukaan kielletty, koska yhteiskunta haluaa suojella nuoriaan huumeiden käytön haitoilta. Nuorisoa kuitenkin uhkaa monet muutkin riskit ja haitat kuin kannabiksen kokeilu ja käyttö. Miten yhteiskunnan moraali heijastuu nuorten suojelussa kaikilta mahdollisilta riskeiltä?
Kannabiksen kieltolain tärkein toteuttaja on poliisi, joka on agressiivisesti puolustanut omia erikoisoikeuksiaan ja propagoi kannabiksen haittoja niin, että demokraattisen yhteiskunnan mielipiteen vapauskin on tämän takia rajoitettu Valko-Venäjää ja Natsi-Saksaa muistuttavalla tavalla. Tuoreessa muistissa on vielä yhdistysrekisterin johtajan Riitta Laen uusnatseja suosiva linja.
Imatran poliisin edustaja yrittää tuoreessa uutisessa vierittää syyn virkamiesten propagandan epäonnistumisesta kannabisyhdistyksen niskaan, sen tekemän myyräntyön syyksi:
”Vilkon mukaan kannabis-yhdistys on tehnyt paljon myyräntyötä ja heidän oppinsa ovat levinneet lajasti nuorten keskuudessa.”
Rikoskomisario Antti Vilkko Etelä-Karjalan poliisilaitoksesta haukkuu kuitenkin väärää puuta, koska nykyaikana nuoriso ja kaikki muutkin tietokonetta käyttämään opetelleet saavat tietonsa netistä, he matkustavat ulkomailla ja seuraavat tiedotusvälineitä sellaisilla tavoilla, mihin vanhempi sukupolvi ei kyennyt. Suomen EU:iin liittymisen jälkeen meilläkin on kasvanut globaaliin kanssakäymiseen tottunut sukupolvi, jonka käsityksiin kannabiksesta ei valtion miljoonien eurojen karvahattupropaganda eikä köyhä kannabisyhdistys pysty vaikuttamaan.
Tämä tulee esille myös THL:n raportissa: ”Vastaajien näkemykset siitä, kuinka tärkeät eri informaatiolähteet olivat huumetiedon kannalta, vaihtelivat selvästi iän mukaan, mutta myös miesten ja naisten välillä oli eroja. Tärkeimpänä informaatiolähteenä vastaajat pitivät lehdistöä, tv:tä ja radiota. Kaikista vastaajista noin puolet piti näitä hyvin tärkeinä informaatiokanavina. Nuorista 15–24-vuotiasta oli tätä mieltä vain noin 30 prosenttia vuonna 2010 kun taas 45– 69-vuotiasta noin 60 prosenttia oli tätä mieltä. Kiinnostavasti 15–24-vuotiaiden mielestä tärkein huumeinformaatiolähde oli koulujen tarjoama huumevalistus (52%).”
Nuorista vain 17% pitää poliisin ja oikeuslaitoksen huumevalistusta hyvin tärkeänä ja 45-69-vuotiaistakin vain 28%.
Poliisin kannattaisi tässä katsoa peiliin. Yhden uskovaisen huumepoliisin huumesivusto on jo vuosia naurattanut kannabisaktivisteja. Se levittää juuri sellaista huumevalistusta, joka vie pohjan kaikelta uskottavuuteen pyrkivältä tiedottamiselta huumeiden ja päihteiden haitoista.
Poliisin resurssit tuntuvat olevan rajattomat heidän ratsaillessaan nuoria takkutukkia ja tunkeutuessa vastoin kaikkia perustuslain yksilön yksityisyyttä turvaavia pykäliä ihmisten asuntoihin pelkkien hamppupuskien takia.
Psykoosi- ja skitsofreniatutkimuksesta tiedämme lapsena koetun väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön olevan merkittävä tekijä myöhemmän iän ongelmaisuudelle ja mielenterveyden häiriöille. Lisäksi lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan periaatteessa hyvin ankarasti kansalaisten keskuudessa.
Poliisien liitto hämmästytti äskettäin kiristämällä lisää resursseja uhaten lopettaa lasten hyväksikäytön tutkinnan.
Tässä mitataan valtiovallan moraalia. Poliisin määrärahoja karsittaessa on tehtävä valintoja, kumpi on tärkeämpää: lapsen oikeudet vai kannabiksen kotikasvatus. Kun tähän lisätään oikeuslaitoksen lepsu suhtautuminen lasten hyväksikäyttötapauksiin samalla kun kotikasvatuksen rankaisemista ankaroitettiin syyttäjien uusilla ohjeilla, voidaan todeta yhteiskunnan moraalinvartijoiden moraalin olevan alempana kuin kansalaisten moraali.
Moraalitonta lakia ei pidä noudattaa, päinvastoin kansalaisen velvollisuus on rikkoa moraalitonta lakia!
