Huumesota on turhaa yhteiskunnan varojen tuhlaamista. Sen meille opetti Jari Aarnio kävi hänen oikeudenkäynnissään kuinka hyvänsä. Huumevirkamiehille huumesota on tarjonnut tilaisuuden kasvattaa asiantuntijavaltaansa. Vaarallisimman ryhmän muodostavat kuitenkin ne hyväntahtoiset hölmöt, jotka ovat antaneet tämän kaiken tapahtua.
Aarnio ja helvetin hyvä jengi
Suuri yleisö sivuuttaa uutiset huumekaupan korruptoivasta vaikutuksesta, että eihän meillä sellaista tapahdu. Tapahtuupas. Viimeksi uutisissa on ollut Helsingin huumepoliisin johtajan Jari Aarnion tapaus, jota on päivitelty tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Häntä ennen olivat mm. poliisien Pekka Erkkilän ja Raimo Majurin huume- ja muut rikosjutut.
Jari Aarnion puolustusasianajaja puolestaan kertoi julkisuuteen, että Aarnion puolustautuminen vaarantaisi monen ihmisen hengen.
Poliisikansanedustaja Tom Packalen hyväksyisi tiedonhankinnassa ”pikkurikosten” ohittamisen. Hän ei kuitenkaan osannut julkisesti laittaa rikoksia tärkeysjärjestykseen eli saisiko raiskauksen anteeksi jos paljastaa kannabiksen kotikasvatuksen.
KRP:n rikostutkija Thomas Elfgren antoi Iltalehdelle haastattelun, jossa hän kuvaa poliisien ”huumetorjuntaa”:
”Viranomaisten välinen kilpailu kuuluu olennaisena osana huumetorjuntaan. Se kuuluu työn luonteeseen”.
Yksi teoria Aarnion tapauksessa onkin se, että kyseessä olisi KRP:n ja huumepoliisien keskinäinen reviirikamppailu. Tuntuu kuin ”isot pojat” olisivat hukanneet perustehtävänsä alettuaan ”säätämään” huumepolitiikkaa.
Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Juha Kääriäinen arvelee, että huumepoliisin toimet voivat myös kerätä ymmärrystä:
”Tavallinen kansalainen voi ajatella myös, että on ihan hyvä, että poliisi käyttää kaikkia keinoja, jopa laittomia, kunhan voittaa taistelun huumeita vastaan.”
Tarkoitus on pyhittänyt kaikki keinot ja tätä kirjoitettaessa poliisien farssi vain syvenee: laittomiin kotietsintöihin erikoistunut huumepoliisi teki rikosilmoituksen KRP:n suorittamasta kotietsinnästä. Juuri poliisi ja oikeuslaitos ovat suhtautuneet ylenkatsoen uuteen lakiin, joka antaa kansalaisille mahdollisuuden tehdä rikosilmoitus laittomista kotietsinnöistä!
Entäpä jos Aarnio todetaankin syyttömäksi kaikkiin häntä vastaan nostetuihin syytteisiin? Jos Aarnio onkin vain yksi huumesodan uhreista? Oikeudenkäynti on vielä kesken ja prosessi tulee kestämään vuosia ja viemään miljoonia veronmaksajien rahoja puhumattakaan kaikesta aiheutetusta inhimillisestä kärsimyksestä. Tapaus Aarnio on vain esimerkki huumesodan turhuudesta ja mielettömyydestä.
Vaikka kaikki Pasilan poliisit olisivat hyvää jengiä niin mitä se vaikuttaisi kansainväliseen huumekauppaan? Vuonna 2010 tiedotusvälineet kertoivat Italian poliisin epäilevän, että miljardi euroa mafian rahaa on pesty kahden Suomeen rekisteröidyn telealan yrityksen kautta. Espoossa käydään tätä kirjoitettaessa yhtä lukemattomista amfetamiinioikeudenkäynneistä. Erikoiseksi tapauksen tekee se, että epäilyksen mukaan huumeiden maahantuontia, vastaanottoa ja levitystä koordinoitiin Suomessa Helsingin Sörnäisten vankilasta.
Suurten kansainvälisten pankkien paljastuminen rikollisrahan suurpesuloiksi asettaa koko kansainvälisen huumevalvonnan kyseenalaiseksi ja naurunalaiseksi. Jopa YK:n huumetoimiston johtaja Antonio Costa myönsi huumerahan pelastaneen useita pankkeja rahoituskriisissä vuonna 2008.
Poliisin edustajat itse todistavat, kuinka huumesota rapauttaa laillisen yhteiskuntajärjestyksen ja aiheuttaa turvattomuutta. Kansalaiset ja poliitikot ovat hyväksyneet tämän pyhän tarkoituksen vuoksi.
Huumepoliisin kontrollipuhe
Vankilateollinen kompleksi tuottaa oman toimintansa perusteluiksi ns. kontrollipuhetta. Suomessa tämä on jäljitettävissä Aarnion edeltäjän Torsti Koskisen kauteen, jolloin luotiin huumepoliisi, joka IHRY:n ja vastaavien huumeiden vastaisten ryhmien avittamana levittää Yhdysvalloista ja Ruotsista tuotua huumevalistusta. Huumevalistukseksi kutsuttu kontrollipuhe on julkisen tulosvastuuajattelun ulkopuolella vaikka sen tuottamiseen kuluu miljoonia vuodessa.
Kannabis on USA:n huumelain luokituksessa I-listalla, jolle asetettuja aineita huumepoliisi, DEA, pitää ”vaarallisimpina huumeina, joilla on korkea väärinkäyttöpotentiaali ja jotka aiheuttavat vahvaa psykologista ja/tai fyysistä riippuvuutta”.
Vuoden 2010 alussa Tampereen huumepoliisi Jari Luoto antoi lausunnon, jonka mukaan ”kannabis on yksi vaarallisimmista huumausaineista”.
– Kannabis-lajikkeita on huomattavan monta. Kannabiksen siemeniä on jalostettu kemiallisesti.
– Näen, että kannabis on pitkässä juoksussa yksi vaarallisimmista huumausaineista. Osin senkin takia, että sitä pidetään vaarattomana, eikä nähdä, mitä se aiheuttaa.
Tämän uskonsa turvin Luoto aloitti yhden kasvatuskaupan tutkinnan kuin puutarhavälineiden myynnissä olisi kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tutkinta tuhosi yrityksen ja useita ihmisiä pidätettiin olemattomilla perusteilla. Oikeudessa veronmaksajien rahoja tuhlannut tutkinta ei vakuuttanut tuomareita ja syytteet hylättiin. Taloudellisten tappioiden lisäksi asianomaisille koitui täysin turhasta operaatiosta inhimillisiä vahinkoja.
Vuoden 2011 lopussa Luoto oli jälleen otsikoissa sen takia, että hänen paras ystävänsä oli sekaantunut kokaiinikauppaan, mitä Luoto katsoi aluksi läpi sormiensa niin, että hän sai eduskunnan oikeusasiamieheltä huomautuksen. Eli käytännössä ei mitään rangaistusta.
Porin huumepoliisina toiminut Juha Joutsenlahti mm. pitää kannabista LSD:n veroisena pääsekoittajana. Hänen on puolestaan epäilty sotkeneen koko Anneli Auerin murhatutkinnan, mikä ei sekään anna kovin hyvää kuvaa huumepoliisien ammattipätevyydestä.
Poliisin resurssipulaa on esitetty syynä siihen, että Suomi on rahanpesijöiden ja harmaan talouden luvattu maa, jossa väkivalta kukoistaa velkojen perinnässä. Resurssien järkevämmän suuntaamisen sijaan poliisipäällikkö Paateron mukaan kannabiksen käyttäjiä ei voi jättää valvomatta. Perusteluna Paatero käyttää porttiteoriaa:
”Se on selvästi lainvastaista toimintaa. Poliisin näkemys on se, että kannabis on monessa tapauksessa portti vahvempien aineiden käyttämiseen.”
Senhän ei pitäisi kuulua Paaterolle eikä ylipäänsä poliisille. Kyseessä on henkilön vapaa valinta, joka on ihmisen perusoikeus. Tai se voi olla oire ongelmaisuudesta, jollaisen käsittelemiseen poliisilla ei ole mitään koulutusta.
Oikeusasiamiehelle tehdyn valituksen johdosta huumepoliisi joutui lopettamaan huumekoirilla joukkoratsaamisen julkisilla paikoilla. Turkulainen huumepoliisi Susanna Arppe kommentoi 5.12.2013 Turun Sanomissa huumekoirien ottamista pois julkisesta katuvalvonnasta, että ”Samalla ajatuskaavalla pahoinpitelytapauksissa todistajien havaintoja ei pitäisi huomioida”.
Toisen ihmisen pahoinpitely ja huumeiden käyttö ovat kaksi täysin eri asiaa. Poliisin ensisijainen tehtävä on kansalaisten fyysisen koskemattomuuden ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen. Arppe on jäänyt oman propagandansa uhriksi, kuten moni muukin huumepoliisi.
STT:n tietojen mukaan Aarnion ja United Brotherhoodin yhteydestä puhuttiin korkealla viranomaistasolla kuusi vuotta sitten huumepoliisin sotkuja setvittäessä. Asia oli tuolloin tiedossa ainakin valtakunnansyyttäjänvirastossa ja sisäministeriön poliisiosastolla. Väite oli muutenkin tuttu poliisipiireissä.
Poliisiasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen on ollut poliisin toimista täysin ulkona ainakin omien lausuntojensa perusteella. Vielä ennen Aarnion rikosepäilyn koventamista törkeäksi huumausainerikokseksi Räsänen antoi lausunnon, jonka mukaan poliisijohdon luottamus on puntarissa. Sen jälkeen Räsänen on ollut hiljaa koko asiasta, koska huumesota on pyhä.
Päivi Räsänen allekirjoitti vuoden 2013 lokakuussa Venäjän huumevalvontaviraston kanssa ”yhteistoimintaohjelman” vuosiksi 2014 – 2015. Ensimmäisessä sopimuskohdassa osapuolet ”Kehittävät mekanismeja vaihtaa operatiivista tietoa, esimerkiksi tietoa huumekasvisten istutuksista ja huumelaboratorioista sekä suorittavat yhteistä huumausaineiden, päihteiden (jäljempänä huumeiden) ja niiden lähtöaineiden salakuljetuksen katkaisemiseen pyrkivää operatiivista toimintaa, esimerkiksi valvottuja läpilaskuja.”
Aarnion tapauksen valossa ja tietäen venäläisen järjestäytyneen rikollisuuden resurssit, ei tämä kuulosta kovin hyvältä eikä tätä yhteistyötä ole julkisuudessa käsiteltykään.
Kuolleiden sielujen joukko-oppi
Beatrice Askin kommentointi kannabiskuolemista sattui kipeään kohtaan sen takia, että Ruotsissa ollaan juuri käymässä debattia ennätyskorkeiksi nousseista huumekuolleisuusluvuista: peräti 529 todettua huumekuolemaa vuonna 2012. Mikä on sitten hyväksyttävä hinta sille, että pidämme pystyssä politiikkaa, joka vuotaa kuin seula, korruptoi yhteiskuntia taloudellisesti, henkisesti ja moraalisesti eikä täytä julkituotuja tavoitteita?
Huumesodan arviointiin on kaksi mittaria: voitot ja tappiot eli takavarikot ja huumeisiin kuolleet. Edellä kerrotusta voi päätellä, että takavarikot eivät kerro valvontajärjestelmän tehokkuudesta vaan laittoman huumekaupan laajuudesta. Miten huumekuolleisuus voisi olla huumesodan menestyksen mittari? Suomessa se on 200 uhria vuodessa, mikäli uskomme maamme johtavia huumevirkamiehiä.
Huumepolitiikkamme on onnistunut verrattuna päihdepolitiikkamme, mistä suora lainaus: ”Tupakkaan liittyy Suomessa 5000 kuolemaa, alkoholiin 3000 ja laittomiin huumeisiin 200. Vaikka nuo 200 kuolemaakin ovat liikaa, voinemme katsoa onnistuneemme ainakin kohtuullisesti.”
Maamme kahden raiteen rajoittavaa huumepolitiikkaa kehutaan aina siellä, missä on useampi kuin yksi huumevirkamies paikalla. Onhan 200 uhria toki vähemmän kuin vaikkapa 529.
HS uutisoi lääkkeiden päihdekäytön aiheuttavan yhä enemmän kuolemia. 500:sta lääke- ja huumemyrkytyskuolemasta oli vuonna 2012 kolmasosa vahvojen lääkkeiden aiheuttamia. Näitä uhreja ei lasketa huumekuolemiksi, koska he kuolevat ”korvaushoitolääkkeisiin”. Suomalainen huumeongelma on käytännössä sekakäyttö ja yhä uusien kemikaalien tulo markkinoille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos väittää kriminaalivalvonnan saavan markkinoilla liikkuvasta kannabiksesta pois 10% – 25%. Tämä on hyväntahtoista haihattelua, koska toiminta on laitonta. Saman uutisen mukaan Suomessa jaettiin vuonna 2013 peräti 13 000 rangaistusta käyttörikoksesta ja takavarikoitiin 18 000 kannabiskasvia.
Samassa uutisessa kerrotaan miljoonan suomalaisen käyttäneen kannabista. Huumepolitiikan pelkäksi nuoriso-ongelmaksi ja kurinpidoksi redusoinut virkamiehistö on kadottanut ne kymmenet tuhannet ns. tavalliset kansalaiset, jotka eivät ikinä nouse esille keskusteluissa eivätkä tutkimuksissa – sehän normalisoisi huumekeskustelun.
Entäpä jos päihdekuolleisuus on yhteydessä huumeiden demonisointiin? Mille perustuu toisistaan erilliset huume- ja päihdepolitiikkamme? Alkoholin kohdalla hyväksymme eurooppalaisittain kohtuullisen käytön haitat emmekä rajoita aikuisten ihmisoikeuksia niiden takia. Kannabiksen käyttöön puolestaan kukaan ei ole kuollut mutta sen varjolla maassamme tunkeudutaan ihmisten koteihin.
Liioitteleva haittakeskustelu on osa kontrollipuhetta. Yksi virkamiesten strategia vastata tähän kritiikkiin on korostaa omaa asiantuntija-asemaansa ”jos alkoholi keksittäisiin nyt niin mehän sen kieltäisimme” kliseellä.
Aineiden erottelu päihteiksi ja huumeiksi pidetään yllä erilaisilla puhetyyleillä, ja päihteiden ihannointi ja huumeiden demonisointi on jopa institutionalisoitu eri virastoihin ja tutkimuslaitoksiin. Siksi suomalaisessa huumekeskustelussa haittavertailusta on pyritty tekemään tabu.
Suomalainen viinapää ja rähinägeeni ovat samanlaista syyllistävää kontrollipuhetta kuin huumevalistus, sen kevytversio. Kontrollipuheen tarkoitus on osoittaa, että hölmöt kansalaiset tarvitsevat virkamiehiä. Tähän perustuu asiantuntijavalta.
Kannabiksen kohdalla tilanne on toisinpäin kuin alkoholilla: jos sillä ei olisi menneisyyden painolastia (marihuana-termi on muisto rotusortoperinteestä Yhdysvalloissa) niin kannabista pidettäisiin kenties ihmelääkkeenä, eikä huumeena tai päihteenä. Kannabiksen psykoosiriskillä pelotteleminen on kontrollipuheella syyllistämistä, jolla virkamiehistö kasvattaa asiantuntijavaltaansa.
Lancet tiedelehdessä vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa pyrittiin luomaan objektiivinen haittavertailu erilaisten päihteiden ja huumeiden välille ja tulokset olivat ristiriidassa huumepolitiikan perustana olevan luokittelun kanssa. Huumepolitiikkamme näkeminen onnistuneena riippuu siten kontrollipuheen kuolleiden sielujen joukko-opista, joka sivuuttaa kriminaalipolitiikan aiheuttamat ihmisoikeusrikokset, pidätykset ja kotietsinnät. Kontrollipuhe kääntää nekin aineiden aiheuttamiksi.
Miten kestävillä perusteilla tällainen byrokratia voi tehdä toisaalta luotettavia kannabispsykoosidiagnooseja ja toisaalta kieltää potilailta kannabisreseptit? Tai havaita ongelmakäytön taustalla vaikuttavia mielenterveys- tai sosiaalisia ongelmia?
Tutkimukset kertovat, että suurin osa Suomen kannabismarkkinoista tyydytetään nykyään kotikasvatetulla kannabiksen, jonka käyttöön liittyy pitkäaikainen käyttökulttuuri. Asiantuntijat eivät pysty asenteidensa takia ymmärtämään sitä, että kannabishörhöt ovat vastustaneet omatoimisesti kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta paljon tehokkaammin kuin Pasilan jengi.
Hyväntahtoiset hölmöt
YLE julkaisi 13.11.2013 Aarnion kiinnijäämisen jälkeen kansaa hyssyttelevän uutisen:
”Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää eilen tiistaina paljastunutta Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion rikosepäilyä hyvin poikkeuksellisena Suomessa. Kekkosen mukaan vastaavia tapauksia löytyy viime vuosikymmeniltä Välimeren maista kuten Italiasta, Espanjasta ja Kreikasta, muttei Suomesta.”
Miten tällainen amnesia voi olla niin yleistä?
On myös se mahdollisuus, että oikeushistorian professori Kekkonen ja oikeusministeri Beatrice Ask eivät kuulu mihinkään salaliittoon eivätkä tahallaan aja vankilateollisen kompleksin etuja. Totuus Ruotsin oikeusministeristä on se, ettei hänellä ole pätevyyttä asemaansa. Ask opiskeli Wikipedian mukaan vuoden Uppsalan yliopistossa, muttei koskaan valmistunut.
Askin facebookpäivitys kertoo asenteesta, ettei hänen tarvitsekaan tietää mitään siitä, mitä vastaan hän on. Miten hän sitten pystyy kriittisesti arvioimaan syitä ja seurauksia ?
Nämä hyväntahtoiset hölmöt miehittävät huumeiden vastaisia järjestöjä, kuntien päihdevirkoja, kaupunkien valtuustoja ja hallituksia, lehtien toimituksia jne. He levittävät kontrollipuhetta ympäriinsä, laativat toimintasuunnitelmia ja täyttävät yleisönosastoja huumepoliisin opettamalla vihapuheella.
Kysyttäessä he eivät edes tiedä, mistä heidän toistamansa väitteet ovat peräisin. Silloin he turvautuvat kuulemaansa yksittäistapaukseen, jonka mukaan yhden tutun poika oli sairastunut kannabispsykoosiin ja siksi kannabista ei pidä laillistaa.
Huumeiden vastainen kulttuuri on suosinut ennakkoluuloista ajattelua ja nostanut opportunisteja. Mustavalkoinen nuorten huumekohu on helpompi uutisoida kuin uusliberaalin talouspolitiikan tai pankkitukien vaikutus nuorisotyöttömyyteen.
Kontrollipuheen likainen työ eli puhuminen suurelle yleisölle ja koululaisille on delegoitu hihhulipiireille kuten mm. scientologia kirkon huumepropagandaa jakaville Narconon yritykselle ja helluntailaisliikkeen IHRY:lle.
Jokaisessa kunnassa istuu joukko huumevirkamiehiä ”korjaamassa nuorten vääristyneitä käsityksiä kannabiksesta” kontrollipuheella. Myöskään tämä toiminta ei kuulu minkään tulosvastuun piiriin.
Eikä natsikorttia tarvitse tähän tuoda väkisin vaan senhän nosti esiin kannabisyhdistyksien rekisteröinnin asenteisiinsa vedoten kieltänyt yhdistysrekisterijohtaja Riitta Lae.
Askin Krossa Knarket, murskaa huumeet, ja Nancy Reaganin Just Say No -kampanjat muistuttavat meitä huumesodan historiasta. Natsi-Saksan Rauschgiftbekampfung kääntyi Nixonin ja Reaganin hallintojen aikana kylmän sodan välineeksi The War on Drugs. Jokainen tietää sen, ettei näillä kampanjoilla mitään huumeita torjuta vaan tätä retorisesti korkealle nostettua nuorisoa. Koirien käyttäminen ihmisiä vastaan näyttää juuri siltä mitä se on: diktatuuria.
Jokainenhan meistä tarvitsee huumesotaa, vaikkapa vain kohentaakseen itsetuntoaan. Hölmö tarvitsee hörhöä tunteakseen olevansa parempi ihminen.
Hölmö voi olla oikeasti huolissaan nuorisosta mutta ei omaksumansa ideologian takia kykene erottamaan syitä ja seurauksia. Asiantuntijavallan kaapanneet sekoittavat omia etuja ajaessaan näitä entisestään.
Obaman haittavertailu järkytti virkamiehiä
Obaman 19.1 antama kommentti kannabiksen suhteellisesta haitattomuudesta nosti esille Suomen huumevirkamiesten asenteet.
THL:n alkoholi- ja huumeasioista vastaava ylijohtaja Erkki Vartiaisen mukaan kannabiksen vapauttaminen johtaisi ”vääjäämättä laajaan käyttöön.”
”Kannabiksen vapauttaminen johtaisi vääjäämättömästi sen laajaan käyttöön ja lisäisi merkittävästi sosiaalisia ja kansanterveysongelmia sekä yhteiskunnallisia kustannuksia”, Vartiainen perustelee.
Vartiaisen mukaan uuden laillisen huumeen tuominen suomalaiseen kulttuurin toisi vain lisää ongelmia.
”Ei ole mitään järkeä lisätä alkoholin aiheuttamaan pitkään ongelmalistaan kannabiksen aiheuttamia ongelmia”, Vartiainen lisää.
Tämä ns. korvaavuusteorian kiistäminen on ideologista kontrollipuhetta eikä tieteellinen fakta. Kannabiksen lääkekäytön laillistaneissa osavaltioissa on havaittu suoria ja epäsuoria positiivisia vaikutuksia, joiden vuoksi Kalifornian vuoden 1996 lääkekannabislakia ei liittovaltion kovista yrityksistä ja lobbaajista huolimatta ole saatu lopetettua.
Lisäksi Vartiainen valtion virkamiehenä vähättelee ideologisesti kriminaalikontrollin sosiaalisia vaikutuksia Suomessa.
”Tärkeä syy kannabiksen laillistukseen eräissä USA:n osavaltioissa on, että liian suuri osa väestöstä ja erityisesti köyhästä ja ei-valkoisesta väestöstä on joutunut vankilaan tiukan politiikan seurauksena. Suomessa ei tällaista ongelmaa ole.”
Ilman mitään pitäviä tutkimusperusteita tarjoaa THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma heiton kannabiksen väkivaltapotentiaalista:
”Rauhanpäihteitä ei ole. Kannabis lisää väkivaltariskiä, joskin eri tavoin kuin alkoholi.”
Näihin arvioihin pääsee vain norsunluutornista asioita katsellen. Poliisin väärinkäytöksiä käsitellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa asti. Lainsäädäntömme ei tunne salaisia kotietsintöjä mutta sellaisia on voitu tehdä pelkän hajun tai valon perusteella. Suomen poliisin harjoittama ”profilointi” on samanlaista marginalisointia ja kriminalisointia kuin Yhdysvalloissakin.
Lauerma ja kumppanit eivät pysty käsitteellistämään kannabiksen käytön syitä, koska he eivät ehdollistumiensa takia hyväksymään niitä kannabiksen myönteisiä vaikutuksia, joiden takia ihmiset kannabista ylipäänsä käyttävät.
Poliisitoimi kohdistuu pääasiassa yhteiskunnan sosiaalisessa asteikossa alapäähän, ja huumepoliisi mieltää korostetusti olevansa nuorisopoliisi. Leimaaminen, syrjäyttäminen ja kriminalisointi lisäävät yhteiskunnan väkivaltaa ja turvattomuutta mutta tämän pistäminen kannabiksen kemialliseksi vaikutukseksi osoittaa täydellistä asiantuntemattomuutta.
Kriminaalivalvonnan aiheuttamien haittavaikutusten sivuuttaminen osoittaa kontrollipuheen aseman suomalaisessa huumekeskustelussa. Asiantuntijuusvalta on siksi osa yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa.
Ehkäisevän päihdetyön EHYT ry:stä on tulossa vanhan liiton IHRY:n tilalle ns. valtakunnan huumevalistusjärjestöksi. Sen johtava erityisasiantuntija Tuomas Tenkanen uskoo myös viralliseen haittojen lisääntymisteoriaan:
”Mitä enemmän sitä saa, sitä enemmän sitä käytetään -logiikka toimii tässäkin tapauksessa, myös Suomessa, toteaa Tenkanen. Käytön kasvaessa haitatkin lisääntyvät Jos kannabiksen myynti tulisi meillä sallituksi, lisäisi se käyttöä ja toisi mukanaan myös uusia käyttäjiä. Tällöin myös haitat lisääntyisivät.”
”Vaikka kannabiksen käyttö on Suomessa lisääntynyt, se ei ole syrjäyttänyt alkoholia. Laillinen kannabistuotteiden ostaminen todennäköisesti lisäisi alkoholin ja kannabiksen sekakäyttöä. Tämä taas vaatisi matalan kynnyksen päihdehuoltojärjestelmää, joka kykenee hoitamaan kasvavat asiakasmäärät.”
Tenkanen kuitenkin tunnustaa myös kriminaalivalvonnan aiheuttamat haitat:
”Jos pikku määrä kannabista löytyy taskusta, niin rangaistukseksi voi saada sakkoja. Pitää kuitenkin muistaa, että yhdenkin kiinnioton jälkeen siitä jää viranomaisten papereihin merkintäjälkiä. Tästä voi olla jälkikäteen haittaa monissa asioissa kuten työpaikan hakemisessa”, sanoo Tenkanen.
THL:n sisällä asia ei ole lukkoonlyöty vaan tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen kommentoi Obaman tekemää kannabiksen ja alkoholin vertailua:
”Tutkimuksen piirissä on pitkään ollut tämä näkemys, ja tämänsuuntaisiin johtopäätöksiin on yleensä päädytty. Fyysisiä vaikutuksia, riippuvuusvaikutuksia, kyllä niitä voidaan verrata, mutta kaikki vaikutukset riippuvat tietysti myös siitä, kuinka paljon mitäkin ainetta nauttii. Määrä tulee ratkaisevaan asemaan.”
EHYT ry:ssä toimiva ja huumemarkkinoista väitellyt sosiologi Jussi Perälä pitää Obaman lausuntoa merkittävänä.
– USA on huumesodan ykkösmaa, joten jos se alkaa laillistaa marihuanan käyttöä, niin kyllä sillä on suuri vaikutus Eurooppaan, Perälä sanoi Yle Uutisille.
Perälä toivoo, että keskustelua käytäisiin myös Suomessa.
– Marihuanan laillistaminen Suomessa on utopiaa, mutta jossain vaiheessa asialle pitäisi tapahtua jotain. Suomessa saa ankaran rangaistuksen jo aikomuksesta käyttää huumausaineita.
Perälä pitäisi tärkeänä marihuanan käyttörikoksen poistamista tai lieventämistä:
– Parasta olisi, jos marihuanan käyttö poistettaisiin rikoslaista ja siitä saisi vaikka vain hallinnollisen seuraamuksen.
Pois pois poteroista
Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila kehottaa kannabiskeskustelun osapuolia tulemaan ulos poteroistaan. Kielikuva on hyvin harkittu. Yhden teorian mukaan Nixonin käyttämä huumesotaretoriikka oli vaalipropagandaa, joka vain lähti lapasista. Tarvitsemme avointa keskustelua tämän historiallisen virheen korjaamiseksi.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak pitää Obaman kannabis-lausuntoa alkusoittona USA:n huumeiden vastaisen sodan lopettamiselle.
”Yhdysvallat on käynyt pari vuosikymmentä sotaa niitä Latinalaisen Amerikan valtioita vastaan, joissa huumeita viljellään ja tuotetaan. Sotaan on käytetty miljardeja dollareja. Nyt Obama on päättänyt Irakin sodan ja Afganistanistakin ollaan vetäytymässä, ja tämä voi olla alkusoittoa sille, että Yhdysvallat voisi lopettaa myös huumeiden vastaisen metaforisen sodan.”
Tämä tiivistää hyvin käydyn huumesodan luonteen: Nixonin huumesotaan tarttuivat ne yhteiskuntaryhmät, jotka näkivät sen tarjoavan heille etuja, kuten poliisi. Se oikeutti matalan asteen sodan omia kansalaisia kohtaan, mille asiantuntijat antoivat hyväksyntänsä, koska se antaa heille asiantuntijavaltaa. Huumesota on suurelta osin symbolisten viestien lähettämistä yhteiskuntaan mutta se rankaisee satunnaisesti ja epäoikeudenmukaisesti.
Yhteiskunnassa vallitsee eri yhteiskuntaryhmien välillä jännitteitä, jotka pitää pystyä ratkaisemaan rauhanomaisesti. Yksi väylä huumeiden kriminaalivalvonnan aiheuttamien jännitteiden purkamiseen on tunnustaa se tosiseikka, että tämän järjestelmän on luonut ja sitä johtaa sotien jälkeen syntynyt ns. suuri ikäluokka, joka joutui sodissa traumatisoituneiden veteraanien kasvattamaksi. Sieltä kumpuavat suomalaisen nykykulttuurin kovat arvot, uhkakuvat, militaristiset kielikuvat ja kurin korostaminen ongelmien ratkaisussa.
Tämän saman mankelin ovat saaneet vuorollaan kokea kasvissyöjät, homot ja mamut. Kuinka monessa nyt niin ehdottoman oikeaoppisessa huumehaukassa löytyy miestä tunnustaa levittäneensä silkkaa propagandaa kuten Yhdysvalloissa tunnettu TV-lääkäri Sanjay Gupta?
Tämä katsaus huumesodan perusteluihin tai oikeammin niiden puutteisiin osoittaa, ettei kannabista pidä laillistaa näiden samojen tahojen valvontaan. Kannabiksen vapauttaminen ei ole itseisarvo vaan oire yleisemmästä menneisyyden painolasteista vapautumisesta. Siksi kannabis pitää vapauttaa samanlaisen valvonnan piiriin kuin esimerkiksi parsakaali.
Presidentti Urho Kekkonen otti kantaa asiaan ennen kuin huumesodan lobbarit korruptoivat yhteiskunnallisen keskustelun.
Joulukuussa 1967 Suomen Kuvalehti julkaisi nimikerkki Liimataisen kirjoituksen silloisesta rappioalkoholismiongelmasta. Kymmenen vuotta myöhemmin presidentti Urho Kekkonen julkaisi saman kirjoituksen uudelleen omalla nimellään kirjassaan Nimellä ja nimimerkillä:
”Jos nuorukainen myy 10 grammaa marijuanaa, joka ei tee kissankipeää sen polttajalle, hän saa sakkoa tai vankeutta. Se on tietenkin oikein, sillä marijuana on vaarallinen nautintoaine. Mutta ministeriö, jonka tulee vastata maan raittiusoloista, sallii naurettavaan hintaan myydä sellaista alkoholia, joka kuin rotanmyrkky tappaa sen vakituisen nauttijan.
Mikä oikeusvaltio tämä on?”
Oikeusvaltion ytimessä ovat toisen maailmansodan jälkeen korkeimmaksi arvoksi nostetut universaalit ihmisoikeudet. Omaan tajuntaan vaikuttaminen on rinnastettavissa mielipiteen vapauteen, ja vapaassa yhteiskunnassa ketään ei saa rangaista pelkän nautintoainevalinnan takia.
{loadposition footer}
