Kannabiksen kieltolain soveltaminen syrjii, leimaa ja kriminalisoi kansalaisia. Tämä rikkoo perustuslain turvaamia kansalaisvapauksia, oikeudenmukaisuutta ja kansalaisten tasavertaisuutta, YK:n ihmisoikeuksien julistuksen suojaamia yksilön oikeuksia ja lapsen oikeuksien julistuksen mukaista alle 18-vuotiaan nuoren oikeutta syrjimättömyyteen.
Rankaiseva huumepolitiikkamme ei ole estänyt nuoria käyttämästä ja kasvattamasta kannabista, mutta se on vienyt tutkitusti tehokkaan lääkkeen sairailta ja vanhuksilta. Vuosituhansia käytetyn lääkkeen riistäminen sairailta ja vanhuksilta on rikos ihmiskuntaa vastaan.
Nykyinen rankaiseva huumepolitiikka ei perustu tieteelliseen tutkimukseen eikä se kestä kriittistä ja avointa keskustelua. Siksi Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröiminen evättiin kahden vuosikymmenen ajan.
Huumepoliisin levittämä huumevalistus on korruptoinut henkisesti virkamiehistön, poliitikot ja toimittajakunnan niin, ettei kukaan ole valvonut yhteiskunnan resurssien tuhlaamista vääriin tavoitteisiin. Jari Aarnion tapaus on tästä vain yksi esimerkki.
Huumepolitiikkamme pahentaa päihteiden ja huumeiden aiheuttamia ongelmia. Huumepoliisin asenteille ja tietopohjalle perustuvat valistus ja hoitomallit luovat ja ylläpitävät riippuvuuksia ja ongelmaisuutta. Yksi merkittävimmistä ongelmista yhteiskunnan kannalta on se, että huumepolitiikkamme vieraannuttaa nuoret ja muut kansalaiset politiikasta ja yhteiskuntaan vaikuttamisesta.
Huumepolitiikkamme on hörhöttelypolitiikkaa, joka palvelee ainoastaan järjestäytyneen rikollisuuden, huumepoliisin ja ns. huumeiden vastaisten ryhmien etuja. Kannabiksen käytön kriminalisointi on tämän epäonnistuneen huumepolitiikan ydin, jonka avulla huumepoliisi on saanut laillisesti rikkoa perustuslakia ja ihmisoikeuksia.
Tällainen laki ei ansaitse kunnioitusta vaan se vähentää lainkuuliaisuutta ja luottamusta poliisiin. Siksi sitä ei pidä noudattaa vaan nyt on tullut aika korjata vuosikymmenien väärän politiikan aiheuttamat haitat ja vauriot.
Kannabiksen kotikasvatus on tällä hetkellä tehokkain tapa torjua kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Paras tapa korjata huumepolitiikan kannabiksen käyttäjille aiheuttamia vaurioita ja torjua alan kaupallistuminen laillistamisen jälkeen on sallia käyttäjien järjestäytyä kannabisklubeiksi.
Kannabisklubit ovat jäsenyyteen perustuvia osuuskuntia, jotka eivät tavoittele voittoa vaan tuottavat jäsenille kannabista omakustannushintaan sekä miellyttävän ja turvallisen nauttimisympäristön.
Huumepolitiikkamme on hörhöttelypolitiikkaa
Löytyy tutkimusnäyttöä sille, että eniten kannabista käyttävä väestönosa käyttää sitä usein itselääkintänä ja että tämä väestönosa kasvattaa sitä usein omaan käyttöön. Löytyy tutkimusnäyttöä sille, että lapsena tai nuorena koettu hyväksikäyttö tai väkivalta altistaa myöhemmän iän päihde- ja mielenterveysongelmille. Löytyy myös tutkimusnäyttöä sille, että nuorten leimaaminen, viranomaisten “interventiot” ja koulusta erottaminen voivat lisätä huumeiden käyttöä
Käyttäjien rankaisemiseen keskittyvä huumepolitiikka vain pahentaa olemassa olevia ongelmia eikä hoida niitä. Näiden tosiseikkojen pitäisi olla päihde- ja huumepolitiikkamme sekä mielenterveyshoidon perustana. Mutta kuinka nykyinen huumepolitiikkamme kohtelee käyttäjiä?
TV2:ssa järjestettiin maaliskuussa 2014 Kannabisilta niminen keskustelutilaisuus, johon osallistui nuori, miespuolinen MS-potilas. Hänen esiintymisensä herätti sosiaalisessa mediassa laajaa ilkkumista, jonka pääasiallisena kohteena oli hänen ulkoasunsa, “pipopää”, sekä ulosantinsa. Pilkkaajina esiintyi mm. julkisuuden henkilöitä.
Tämä reaktio kertoo sen, millaisen yhteiskunnallisen ilmapiirin nykyinen huumepolitiikkamme on luonut. Huumeongelma on monopolisoitu huumepoliisille ja ns. huumeiden vastaisille tahoille, mutta heidän työnsä seurauksena huumepolitiikasta on tullut hörhöttelypolitiikkaa, jonka kohteena on erilaiset nuoret, eli juuri se kansanryhmä, jota retorisesti ollaan pelastamassa huumeilta.
Turun seudun kannabisyhdistyksen toiseksi luetuin juttu käsitteli huumepoliisin tekemiä väärinkäytöksiä kannabiskieltolain soveltamisessa. Yleisöltä saamamme palaute kertoo siitä, kuinka huumepoliisi venyttää lain kirjainta vähäpätöisten rikkeiden tai rikosten selvittämiseksi.
Vasta vuoden 2015 alussa Turun hovioikeus antoi laitonta kotietsintää koskevassa ratkaisussaan päätöksen, ettei pelkän käyttöepäilyn varjolla saa tehdä kotiratsiaa keskellä yötä!
Tällainen on nostanut esille kysymyksiä, millaiselle tutkimustiedolle tällainen toiminta perustuu ja kuka on vastuussa tällaisesta politiikasta?
Oikarisen “muistio” ja hörhöttelypolitiikkamme päätekijät
Pahamaineisten Torsti Koskisen ja Jari Aarnion manttelinperijäksi, uudeksi “tynnyrimieheksi” nimitetty Helsingin huumepoliisin uusi päällikkö Jukka Paasio lausui 16.3.2015 YLE:n aamu-TV:n lähetyksessä kannabiksen olevan myrkkyä.
Tällainen lausunto johtavalta valtion virkamieheltä vuonna 2015 on outo eikä se perustu mihinkään tutkittuun tietoon. Alkoholi aiheuttaa 2000 kuolemantapausta vuosittain ja alkoholilla on “osuutta asiaan” jopa puolessa väkivaltarikoksista. Tätä taustaa vasten huumepoliisin priorisoinnit ovat pahasti jäljessä ajasta ja tutkimustiedosta.
Vuoden 2014 toukokuussa oululainen huumepoliisi Jukka Oikarinen julkaisi oman muistionsa “Kannabiskevät 2014 Ylämailla” alaotsikolla “KANNABIKSEN KÄYTTÖRIKOS & KOTIKASVATUS OULUSSA”.
Kyseessä on tärkeä dokumentti suomalaisen kannabispolitiikan ytimestä. Oikarisen muistio kertoo suomalaisen huumepolitiikan perustuvan vain ja ainoastaan huumepoliisin ajamalle toimintamallille.
Oikarinen pitää kannabiskasvien “niittämistä” itsetarkoituksellisen ansiokkaana toimintana:
“Kannabiksen kotikasvatuksen tulee olla käyttörikoksen ohella kriminalisoitua ja siihen pitäisi puuttua vieläkin hanakammin kuin nyt. Viranomaistoiminnassa pitää olla yhtenäinen moitittavuuden asenne. Kannabiksen kasvatus arkipäiväistyy nopeasti, jos viranomaiset alkavat katsomaan kasvatusasiaa läpi sormien. Passiivisella toiminnalla kontrollikoneisto käytännössä laillistaisi kasvatuksen, jonka jälkeen tulisi nykyistä enemmän vapauttamispaineita.”
“Poliisin pakkotahtisuuden keskellä on havaittavissa luovuttamisen merkkejä ja vihjeet kasvattamoista saattavat jäädä tarkistamatta.”
“Oulussa on toiminut pari vuotta huumausaineiden kenttävalvontaryhmä, joka tekee ansiokasta työtä niittämällä sativoita ja indikoita. Kenttäkontrollilla on merkittävä ennalta estävä vaikutus (paheksuttavuuden ja kiinnijäämisen ilmapiiri pysyy yllä).”
Oikarinen summaa käyttörikoksen ja kotikasvatuksen kriminalisoinnin päätavoitteiksi “paheksuttavuuden ja kiinnijäämisen ilmapiirin ylläpitämisen”. Tätä arvokasta ponnistelua haittaa heidän työnsä “pakkotahtisuus”.
Oikarinen tuo esille, että huumepoliisin pääasiallisena kohderyhmänä on jo valmiiksi yhteiskunnasta syrjäytyneet, joita poliisi toiminnallaan edelleen syrjäyttää työelämästä, koulutuksesta ja hoidosta. Tavallisten perheiden nuorille poliisi puolestaan tarjoaa korkeintaan “näpäytyksen”. Oikarisen kuvaamana huumepoliisin työ näyttäytyy itsensä toteuttavana ennustuksena: me syrjäytämme syrjäytyneitä, mikä osoittaa huumeiden olevan vaarallisia.
Huumepoliisi Oikarinen pitää pakkohoitoa, “vastentahtoista hoitoa” ratkaisuna heidän asiakkaidensa ongelmaisuuteen:
“Poliisin asiakkaan elämänhallinta on usein muutenkin rempallaan kuin huumekäytön vuoksi (moniongelmaiset). Vastentahtoinen hoito voisi olla yksi mahdollisuus (hyöty satsaukseen nähden?). Poikkihallinnollinen väliintulo pitäisi luonnollisesti tehdä, ennen kuin huume- ja muut ongelmat kärjistyvät hoidon tasolle.”
Tämä on vastoin sitä tutkimustietoa, jonka perusteella mm. EMCDDA, WHO ja UNAIDS vastustavat pakkohoitomallia ja suosittelevat vapaaehtoisuuteen ja ihmisarvon kunnioittamiseen perustuvia hoitopalveluja, käytön dekriminalisaatiota ja käyttäjien rehabilitaatiota.
Muistiosta nousee esille huumepoliisin henkilörekisterien käyttö:
“Jo parikymmentä vuotta sitten Oulun poliisissa tehtiin luottamuksellista yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Laitoimme muistiin noin sadan nuoren nimet (osa alaikäisiä). Heidän epäiltiin touhuavan huumeiden, pääasiassa kannabiksen ja amfetamiinin kanssa (ja tietenkin alkoholi). Kaverien epäiltiin rahoittavan omaa käyttöään huumemyynneillä. Huumekäyttö- tai myyntiepäilyihin ei pystytty silloin juurikaan puuttumaan poliisissa tai nuorisotyön keinoin.”
“Kaivoin vanhan nimilistan alalaatikosta: Suurin osa listamme henkilöistä on tuomittu rikoksista.”
Voiko huumepoliisin yksityisesti pitämät henkilörekisterit olla laillisia? Tämä on esimerkki siitä omavaltaisuudesta, mitä huumepolisi harjoittaa ilman parlamentaarista valvontaa.
Oikarisen suhtautuminen laillistajiin on byrokraattisen alentava:
“Juristiporukan mielestä niin moni syyllistyy huumausaineen käyttörikokseen, joten sanktiointi on omiaan vähentämään yleistä lain kuuliaisuutta. Kääntäisin asia jopa toisinpäin. En ole nähnyt tutkimusta, missä olisi analysoitu sitä, kuinka moni ei kokeile tai käytä, koska huumeen käyttö on sanktioitu.”
Oikarinen on tässä asiassa aivan oikeassa: käyttäjien rankaisemista on jatkettu 1970-luvun alusta saakka ilman minkäänlaista näyttöä tämän toiminnan tehokkuudesta. Poliisin omien tilastojen mukaan kaikki huumeisiin liittyvät rikoksiksi luokitellut tekomuodot ja käyttäjien määrät ovat vain lisääntyneet. Miksi tätä ristiriitaa ei saisi tutkia?
Oikarinen pitää Suomen kannabisyhdistystä epäilyttävänä, koska se on eri mieltä huumepolitiikasta. Huumepoliisin mielestä yhteistyö valtion tutkimuslaitoksen kanssa on ilmeisesti kyseenalaista. Kuinka valtion virkamies voi ylläpitää tällaisia käsityksiä Suomessa 2000-luvulla?
“Suomen kannabisyhdistys (SKY) on luonnollisesti yksi merkittävimmistä sanan saattajista, kun puhutaan kannabistuotteiden erinomaisuudesta. Suomen kannabisyhdistyksen pääsivulla mainostetaan terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tehtävää tutkimusta. Suora lainaus SKY:n sivuilta:”
“Kansainvälinen tutkimus kannabiksen kasvattamisesta 2012- 2013.
”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa kyselytutkimuksen kannabiksen kotimaisesta kasvattamisesta. Tämä on toinen kerta, kun tällainen tutkimus tehdään Suomessa. Edellinen toteutettiin vuonna 2009 ja sen keskeiset tulokset on raportoitu Pekka Hakkaraisen, Jussi Perälän ja Leena Metson kirjoittamassa artikkelissa ”Kukkaa pukkaa – Kannabiksen kotikasvatus Suomessa” Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 2/2011.”
Oikarisen käsitys tutkitun tiedon arvosta poliisityössä on vähintäänkin mielenkiintoinen:
“EU:n huumeviraston tutkimuksen mukaan (Kaleva 3.2.2014) kannabiksen käyttö on vähentynyt joissakin maissa lain höllentämisen jälkeen. Miten tulos lienee laskettu, sillä tilasto ei voi perustua poliisin tilastoihin lain höllentämisen jälkeen. Väitettä on vaikea uskoa todeksi tai ovatko pilven ”myssyttelijät” siirtyneet vahvempiin aineisiin? Käyttörikosten lukumäärä luonnollisesti laskisi käyttörikoksen poistamisen tai depenalisoinnin myötä. Se ei tarkoittaisi suinkaan sitä, että käyttö olisi vähentynyt.”
Oikarinen ei perustele omia uskomuksiaan vaan kuittaa Euroopan huumeseurantakeskuksen, EMCDDA, tarjoaman tutkimustiedon sillä, että :
“3. Ruotsissa on aikoinaan kokeiltu lain höllentämistä kannabiksen osalta. Entiseen oli kuitenkin palattu. Asiasta voisi olla jotain opittavaa!”
Huumepoliisi on huumeongelman ydin
Oikarisen muistio ei ehkä edusta koko poliisivoimien käsityksiä mutta se kertoo siitä, että huumeongelmamme ydin on huumepoliisi, jonka toiminta perustuu Oikarisen esittämille pseudotieteellisille käsityksille, jotka ovat peräisin epämääräisestä “ruotsalaisesta” lähteestä.
Portugalissa huumeiden dekriminalisoinnin yhteydessä perustettiin lautakuntia, jotka ohjaavat huumeiden käyttäjiä hoitoon ja tarvittaessa rehabilitaatioon. Narkomaaneille jopa haetaan aktiivisesti töitä, kun Suomessa heitä pyritään syrjäyttämään myös työelämästä.
Ruotsissa on huumekuolleisuudella ja HIV-tartuntojen määrällä mitattuna Euroopan pahimpiin lukeutuva huumeongelma. Portugalissa huumeriippuvaisten määrä laskee, samoin huumeiden käyttöön liittyvät ongelmat eikä nuorison kannabiksen käytössä ole tapahtunut ennustettua käytön runsastumista.
Suomessa kehitys on ollut päinvastainen sen 30 vuoden ajan, minkä Oikarinen on ollut töissä. Oikarinen näkee oman uransa alkutaipaleen nostalgisen viattomana:
“Niin sanotuilla vanhan liiton huumevälittäjillä oli kunniakysymys, että huumeita ei mene alaikäisille. Myyjillä oli ”tehokkaita” keinoja valvoa asiaa. Tänä päivänä siihen ei ole enää paluuta. Jos kentän ”pelisäännöt” olisivatkin vanhan liiton mukaisia, niin lailliselle kotikasvatukselle voisi olla sijaa.”
Torsti Koskinen ja Jari Aarnio hävittivät toiminnallaan tämän “vanhan liiton” ja sen tilalle on tullut järjestäytynyt rikollisuus, muuntohuumeet kuten synteettiset kannabinoidit sekä hyvin organisoitu nettikauppa, josta saa puhtaampia ja vahvempia aineita, kuin “vanhan liiton” katukaupasta.
Tämä järjestäytyneen rikollisuuden kasvu Suomen huumemarkkinoilla on ollut suoraa seurausta huumepoliisin toiminnasta. Oikarisen muistion mukaan Oulussa huumepoliisi tekee yhden hoitoonohjauksen vuodessa.
Oikarisen muistio käsittelee hänen omia kokemuksiaan mutta sama ennakkoluuloihin perustuva ajattelumalli nousee uutisissa ja muussa lehtikirjoittelussa, joissa tietolähteenä käytetään yksipuolisesti huumepoliiseja tai ns. huumetyötä tekeviä.
Kouvolan Sanomat 5.11.2014 uhoaa otsikossaan “Seitsemän myyttiä kannabiksen käytöstä — ja näin ne murretaan”.
Jutussa kerrotaan IHRY:n järjestämästä valistustilaisuudesta, jossa huumepoliisi murtaa myyttejä kuten: 6. Kannabista käytetään myös lääkkeenä, joten sen on oltava vaaratonta.
“ Päihdyttävä vaikutus lääkekannabiksessa on minimissään. Nyt puhutaan terveestä nuoresta ihmisestä, jolle tulee vaurioita aivoihin kannabiksen käytöstä, joten sitä ei voida verrata esimerkiksi MS-taudista kärsivään potilaaseen”, vanhempi konstaapeli Piia Katajala korjaa.
Kumpikaan huumepoliisi Katajalan väitteistä ei pidä paikkaansa vaan ilmeisesti tietolähde on jälleen kerran “ruotsalainen”. Kuinka valtion virkamies voi pelkän poliisikoulutuksen perusteella esittää lääketieteellisiä väitteitä? Lääkärityön perustana on omaa alaa koskevan tutkimuksen seuraaminen ja lääkärityön kehittäminen uusimman tiedon perusteella. Tämä on näyttää olevan täysi vastakohta huumepoliisin työnkuvalle.
Kannabiksenkäyttäjiä leimaava toimintamalli nousee esille tulliesimies Satu Ojalasta 24.1.2015 tehdyssä henkilökuvassa, jonka otsikko kertoo oleellisen “Pedon kynsiin et halua, pössyttelijä!”
Tämä pössyttelijä mielikuva romutetaan uutisessa: “Kaikki on mahdollista: putipuhdas rastapää tai ruumiinonkalot täynnä huumeita kulkeva pukumies.”
Huumepolitiikkamme on kuitenkin kohdistunut tähän myyttiseen rastapää tai pipopää kompleksiin, leimaamiseen ja syrjäyttämiseen.
Koirien käyttäminen ihmisiä vastaan sen sijaan, että niitä koulutettaisiin vaikkapa etsimään syöpää, kertoo huumepolitiikan arvoista enemmän kuin mitkään huumepoliisin selittelyt.
Huumeiden vastainen työ ja lapsen oikeuksien toteutuminen
Oikarisen mainitsema “poikkihallinnollinen väliintulo” on ollut Suomessa vallitseva käytäntö 1980-luvulla alkaneen huumetoimintasuunnitelmien laatimisen jälkeen. Julkishallinnossa työskentelevät sitoutuvat toistamaan huumepoliisin laatimaa huumevalistusta DDR:n tyyliin. Tämä on luonut huumetyöntekijöiden ammattikunnan, jonka tehtävä ei ole hoitaa ongelmaisia vaan levittää “ruotsalaista” huumevalitusta.
Oikarisen esille nostama “ruotsalainen” huumevalistus nousee esille suomalaista “huumetyötä” ja valistusta käsittelevissä lehtiuutisissa.
Imatralainen -lehti julkaisi keväällä 2015 sarjan Itä-Suomen päihdeongelmaa käsitteleviä juttuja. Jutussa “Imatran nuorten kannabisongelma rehottaa vakavampana kuin koskaan” haastatellaan kahta päihdetyöntekijää Riikka Helin ja Mari Viljakainen. Jutussa nostetaan esille “kannabismalli”, joka määritellään seuraavasti:
“Kun kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti, syntyy niin sanottu ajattelun kannabismalli, joka on kuin toinen identiteetti. Kannabismalli on suodatin, joka seuloo tietoisuudesta kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat.”
Tämä kannabismallin lähteeksi on annettu HYKS:n laatima kannabisopas, joka perustuu ruotsalaisesta lähteestä käännettyyn päihdevalistukseen.
Tämän ajatuksen takana on Oikarisen esittämä “vastentahtoinen hoito”, mikä on peräisin ruotsalaisesta Hassela Nordic Network hoitomallista, joka puolestaan perustuu amerikkalaiseen Straight Inc hoitomalliin. Siinä hoidettava kannabisriippuvaiseksi luokiteltu nuori alistetaan aivopesun kaltaisen terapian kohteeksi, jonka aikana hänen tahtonsa pyritään murtamaan “kannabismallin” poistamiseksi ja korvaamaan normaalilla ajattelulla. Tämä hoitomalli on todettu täysin vääräksi tavaksi käsitellä ongelmaisen nuoren asioita mutta ajatus elää vahvana suomalaisessa ns. huumeiden vastaisessa työssä.
Etelä-Suomen Sanomat kertoi 20.2.2015, kuinka Nastolan Erstan koulussa on annettu tokaluokkalaisille eli kahdeksan vuotiaille huumevalistusta tavalla, joka on aiheuttanut ihmetystä ja voimakkaampiakin tunnereaktioita.
– Ensireaktioni oli järkytys, kun hän näin lapseni kouluvihon. Hän oli kirjoittanut sinne sivun verran yleisimpien huumeiden nimiä. Opettaja oli myös kertonut, miten huumeita käytetään, ja puhunut ilmeisesti myös niiden vahingollisuudesta, oppilaan äiti kertoo.
Lehtien päätoimittajat jatkavat tämän saman tiedon levittämistä suurelle yleisölle. Imatralainen -lehden päätoimittaja Karri Kannala otti kantaa kannabiskysymykseen pääkirjoituksessaan. Siinä hän leimaa jo otsikossa “Yhteiskuntakelvoton kannabissukupolvi paisuu” kokonaisen kansanryhmän yhteiskuntakelvottomaksi.
Päätoimittaja Kannala käyttää yksinomaisena lähteenään jälleen kerran huumepoliisia: “koulupoliisinakin toimivan Timo Härkösen tiivistys tilanteesta on karu: ”Ensimmäistä kertaa yli kymmenvuotisella urallani ollaan tilanteessa, että huumausaineet ovat tulleet lukioikäisten keskuuteen sellaisella voimalla, että virkavallalla, koulun henkilökunnalla ja vanhemmilla on herännyt huoli siitä, tuleeko teistä yhteiskuntakelpoisia ihmisiä.”
“Huumausaineilla” viitataan yksinomaan kannabikseen. Jutussa kirjoittaja ja päihdetyöntekijät sekoittavat sekakäyttäjät, alkoholin, lääkkeet ja huumeet keskenään. Tilastot osoittavat kannabiksen olevan moninverroin yleisemmin käytetty kuin ns. kovat huumeet, ja kannabiksen käyttäjien lukumäärä on myös moninkertainen verrattuna ongelmaisiin sekakäyttäjiin, joilla kannabis on vain yksi monista laillisista ja laittomista aineista.
Huumetietouden jakamisen nuorille ja pelottelutekniikan käytön on todettu lisäävän mielenkiintoa huumeita kohtaan. Suomalainen huumepolitiikka rikkoo lapsen oikeuksien julistusta levittämällä hysteeristä huumepropagandaa jopa 8-vuotiaille pikkulapsille, minkä todettu houkuttelevan huumeiden kokeiluun.
Turkulainen huumepoliisi Aro-Heinilä kertoi 27.8.2010 YLE:n uutisessa, ettei nuoren kanssa pidä väitellä kannabiksesta. Huumepoliisi ja ns. huumetyötä tekevät yllyttävät keskustelun sijaan tarkkailemaan lapsiensa paljastavia merkkejä, punaisia silmiä, rohtuneita huulia, hiustyyliä, koruja ym. ja näin luomaan epäluottamuksen ilmapiiriä kodissa, kouluissa ja oppilaitoksissa.
Huumepoliisin toimintamalli nuorten suhteen nousee esille HS:n 23.4.2015 julkaisemassa tapauskertomuksessa:
”Elias ja hänen vanhempansa ovat arvostelleet poliisin menettelytapoja, erityisesti pojan kiinniottoa koulukavereiden edessä. Sen sijaan he pitivät selvänä, että poliisin oli tutkittava Eliaksen huumerikokset.
Elias tuomittiin sittemmin maksamaan 20 päiväsakkoa siitä, että hän oli käyttänyt hasista ja myynyt sitä kaverilleen.
Elias kuoli viime keväänä keuhkokuumeeseen sen jälkeen, kun hän oli antanut tapauksesta haastattelun Helsingin Sanomille.”
Kouluissa esiintyy poliisin jakaman tunnusmerkistön perusteella koululaisten leimaamista ja kiusaamista. Tällaista perustellaan mm. signaalien lähettämisenä, moitittavan asenteen ylläpitämisenä tai näpäytyksenä. Huumepropagandan jakaminen jopa alle 10-vuotiaille pikkulapsille ja tähän huumepropagandaan perustuva nuorten leimaaminen ja syrjäyttäminen rikkoo lapsen oikeuksien turvaamaa oikeutta syrjimättömyyteen.
Huumepoliisin väärät tavoitteet
Oikarinen kertoo huumepoliisin työn oikean laidan:
“Käytön laittomuudella en näe enää tänä päivänä olevan juurikaan merkitystä syrjäytymiseen. Asia on jopa päinvastoin: Käyttörikoksen ansiosta poliisilla ja muillakin toimijoilla on mahdollisuus puuttua asiakkaan elämänhallinnan haasteisiin.”
Tätä hän perustelee omalla mielipiteellä:
“Vielä tänäkin päivänä väitetään, että huumeiden laittomuus ajaa käyttäjän piiloon ja hän syrjäytyy entisestään. Olen eri mieltä.”
“Käyttäjän ja hänen perheensä avunhuutojen kuunteleminen jää pakkotahtisessa työssä usein pinnalliseksi (avuttomuuden ja riittämättömyyden tunne).”
“Käytännössä hoitoonohjausilmoituksia tehdään ohjeesta huolimatta äärimmäisen harvoin. Oulussa on kirjattu vain yksi hoitoonohjausilmoitus vuonna 2012.”
Oikarisen muistiossa nousee toistuvasti esille poliisin resurssien niukkuus ja heidän työnsä “pakkotahtisuus”, minkä takia heillä ei ole aikaa muuhun kuin “indikoiden ja sativoiden niittämiseen” ja käyttäjien “näpäyttelyyn”. Mikä aiheuttaa huumepoliisille “pakkotahtisuutta” eli resurssipulaa mm. hoitoonohjauksessa?
YLE:n 24.2.2015 julkaisemassa uutisessa “Huumeet työllistävät poliisia yhä enemmän myös Satakunnassa” paljastuu tämän hörhöttelypolitiikan tulos eli se, että huumepoliisin paljastamat “huumeet” ovat viisi hamppukasvia. Keskimääräinen huumepoliisin takavarikko on tämä viisi kasvia – jos siis kotietsinnässä ylipäänsä löytyy kotikasvatusta, koska ns. hukkareissujahan huumepoliisi ei mainosta.
Vuonna 2012 poliisi takavarikoi 23 000 kannabiskasvia. Jos keskimääräinen takavarikko on viisi kasvia, tekee se 4600 kotiratsiaa vuodessa. Jos yksi takavarikko sitoo viiden poliisin päivän työpanoksen, merkitsee se 23 000 poliisityöpäivän menetystä tähän puuhaan. Mukana eivät ole “hutikäynnit” eikä myöskään katupartiointi, jolla tavoitetaan pääasiassa pienimuotoista kannabiksen hallussapitoa tai käyttöä.
Kotietsintä sitoo useiden poliisien koko päivän työn, mikä nousee esille myös YLE:n uutisessa. Tämän lisäksi tulevat tapauksen byrokraattinen käsittely, oikeusprosessi valituksineen jne, jolloin viiden hamppukasvin prosessointi tulee maksamaan yhteiskunnalle tuhansia euroja. Toiminnan rahallista arvoa on mahdotonta arvioida, sen pitäisi kuulua poliisia valvoville parlamentaarisille elimille ja tulokset pitäisi julkistaa yleisen keskustelun piiriin.
Yhdessä Turun hovioikeuden vuonna 2014 käsittelemässä tapauksessa puitiin huumepoliisin edellisenä vuonna perjantain ja lauantain välisenä yönä tekemää kotietsintää. Kyseinen kotietsintä suoritettiin pelkästään huumepoliisin kadulla saaman vainun perusteella.
Huumepoliisi ei löytänyt kadulla suoritetussa henkilötarkastuksessa mitään todistusaineistoa, mutta silti suoritti kotietsinnän perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kotietsinnän uhri joutui turvautumaan lakiapuun, koska häntä vastaan oli kahdeksan virkamiehen laatima kirjelmä, jossa yritettiin lakia ja asetuksia venyttämällä tehdä laittomasta kotietsinnästä lainmukainen toimenpide.
On selvää, että näin korkea kynnys lähteä puolustamaan omaa kotirauhaansa tekee sen mahdottomaksi tavallisille kansalaisille. Tämä on selkeä loukkaus kansalaisten yhdenvertaisuuden periaatteelle, jonka poliisi on kumonnut omien prioriteettiensä tieltä.
Kaksi päivää sen jälkeen, kun uhri oli jättänyt selvityspyynnön, sai hän kutsun ajokorttitutkintaan. Tämä ajallinen yhteys osoittaa kyseessä olevan viranomaiskoston. Ko. poliisin toimenpiteen uhri ei missään vaiheessa ollut lähelläkään autoa saatikka, että hänet olisi otettu kiinni liikennevalvonnassa.
Kyseistä henkilöä ei tuomittu mistään rikoksesta, hän voitti juttunsa hovioikeudessa mutta silti menetti työn kannalta tärkeän ajokorttinsa. Tässä tapauksessa kaikki virkamiesten toimenpiteet olivat täysin ylimitoitettuja epäillyn rikoksen eli käyttörikoksen suhteen. Pelkät oikeudenkäyntikulut nousivat yli 4000 euron, minkä lisäksi tapauksen käsittelyssä oikeudenkäynteineen kului useiden poliisien päivien työpanos.
Huumepoliisin toiminta on epäoikeudenmukaista ja tuhlaa resurssit vääriin kohteisiin.
Kansalaisten eriarvoisuus lain edessä
Käyttörikoksesta rankaisemisen oheisrangaistukseksi on muodostunut huumetesteihin pakottaminen ajokortin säilyttämiseksi. Tämä on merkittävä lisärangaistus, joka on usein rahallisesti suurempi kuin varsinainen sakkorangaistus. Lisäksi se on työelämästä syrjäyttävä rangaistus, koska ajokortti on monille tärkeä työväline.
Rattijuopumuksen takia ajokorttiseurantaan voidaan määrätä sellainen henkilö, joka on jäänyt kolmen vuoden aikana kaksi kertaa kiinni rattijuoppoudesta. Kannabiksen osalta henkilön ei tarvitse jäädä edes kiinni rattijuoppoudesta vaan pelkästä käyttörikoksesta. Nuorena henkilönä kiinnijäänyt voi joutua ajokorttinsa suoritettuaan yllättäen taannehtivan ajokorttiseurannan uhriksi ilman, että olisi jäänyt toistamiseen kiinni tai saanut rangaistusta.
Tämä virkamiehen mielivallan mahdollistava käytäntö perustuu lain ja viranomaisohjeistuksen ristiriitaan. EU:n ajokorttidirektiivi 91/439/ETY ja ajokorttilain 12§ 1 mom käsittelevät alkoholia ja huumeita samoin.
Ajokorttilain 20§ 1 mom sanoo, että “poliisi VOI määrätä henkilön huumetestiin” mutta kannabiksen käyttörikoksesta kiinniotettujen ja jopa epäiltyjen käsitelyssä sovelletaan poliisin omaa ohjetta “päihderiippuvuus ja ajo-oikeus”, jossa todetaan, että ajokortti voidaan ottaa pois jos henkilö jää kiinni rattijuoppoudesta 2 kertaa kolmen vuoden aikana tai jos henkilö jää kiinni huumausaineen käyttörikoksesta. Eli henkilön ei tarvitse jäädä edes kiinni ratista päätyäkseen huumetestiin!
Poliisin hallinnollinen määräys rikkoo perustuslain tasa-arvoisuutta ja lain käytön oikeudenmukaisuutta.
Ajokortin menettäminen pelkän kannabiksen käyttörikoksen tai jopa käyttörikoksen epäilyn takia olematta edes lähellä autoa on kohtuuton ja epäoikeudenmukainen rangaistus verrattuna tekoon. Edellä mainitussa tapauksessa henkilö teki tutkintapyynnön laittomasta kotietsinnästä. Parin päivän päästä häneltä vaadittiin ajokorttia, mikä kertoo siitä, että poliisi käyttää valtaansa koston välineenä.
Tämä on merkittävä käytön kriminalisointiin perustuva kansalaisia eriarvoistava viranomaiskäytäntö, jota sovelletaan viranomaisten mielivaltaisilla päätöksillä.
Käyttörikos ja kotikasvatuksen kriminalisointi “valuvirheitä”
Edellä käsitelty oikeustapaus on vain yksi esimerkki niistä lukemattomista laittomista kotietsinnöistä, joita poliisi suorittaa vuosittain. Kyseenalainen toiminta on laillista sen takia, että käyttö on Suomen lain mukaan kriminalisoitu. Tämä oikeuttaa resurssien tuhlaamisen vääriin tavoitteisiin.
Käytön kriminalisointi ratkaistiin vuonna 1972 arpomalla äänten mentyä tasan suuressa valiokunnassa. Lainsäätäjien tahtona oli tämän jälkeen, että rankaisemisesta pääsääntöisesti luovuttaisiin ja sovellettaisiin muita toimenpiteitä käytön paheksuttavuuden ylläpitämiseksi. Huumepoliisi alkoi kuitenkin jakamaan sakkoja omien asenteidensa pohjalta. Jari Aarnion tapaus osoittaa, ettei huumepoliisin toimintaa ole koskaan valvottu eikä sen toiminnalla ole mitään tulosvastuuta.
Sosiaalineuvos Tapani Sarvanti oli aikoinaan mukana laatimassa Suomen huumelainsäädäntöä. Hän kirjoittaa Haaste-lehdessä 1/2015:
“Viimeisin ongelma on kannabiksen kotikasvatus. Silloin kun teimme huumerikoslainsäädäntöä, emme tajunneet ollenkaan, että kotikasvatus saattaisi olla pienimuotoista omaan käyttöön. Nyt kaikki myöntävät sen, että rankaiseminen on liian kovaa, mutta kukaan ei ryhdy korjaamaan tilannetta. Ajatellaan, että keventävä muutos on väärä viesti, vaikka vain osa viljelystä on laajempaan jakeluun tarkoitettua.”
Myöhemmin kotikasvatuksen rankaisemista ankaroitettiin ottamalla käyttöön syyttäjän ohje, jonka mukaan minkä kokoisesta taimesta tahansa piti syyttää 25 gramman mukaan. Tämä käytäntö on tehnyt käräjäoikeuksista tuomioautomaatin, jotka jakavat jopa ehdonalaisia vankeusrangaistuksia sellaisissa tapauksissa, joissa varsinaista kannabiskukintoa on löydetty vain vähäisiä määriä.
Näissä tapauksissa ei konsultoitu Suomen kannabisyhdistystä, mikä kuvastaa sitä yhteiskunnan läpileikkaavaa hörhöttelypolitiikkaa.
Sosiaalineuvos Sarvanti jatkaa:
– Rankaisemme sekä paperilla että käytännössä liian kovaa. Huumeiden käytön kriminalisointi on eettisesti täysin kestämätöntä. Suomessa kuolee tupakkaan noin 5000 ihmistä, alkoholiin 3000 ja huumeisiin 200. Silti kannabista käyttäviä ihmisiä voidaan käsitellä kuin lainsuojattomia, Sarvanti arvostelee.
Käytännön kokemukset ja asiantuntijoiden lausunnot kertovat, että kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen kriminalisoinnit ovat huumepolitiikkamme valuvirheitä, jotka vievät yhteiskunnan rajallisia resursseja vääriin tavoitteisiin. Käytön kriminalisoinnista on huumepoliisin toteuttamana tullut suomalaisen huumeongelman perussyy resurssien valuessa turhiin kotietsintöihin ja “indikoiden ja sativoiden niittämiseen”.
Tätä syrjivää ja kansalaisoikeudet kumoavaa politiikkaa perustellaan kannabismallilla: kannabiksen käyttäjien kanssa ei keskustella heitä koskevista asioista samalla kun päihdeyhtiöt sanelevat Suomen päihdepolitiikan. Huumepolitiikkamme on kansalaisia yhteiskunnasta vieraannuttavaa politiikkaa.
Laillistaminen saapuu Suomeen
Kansainvälinen laillistamisaalto on alkanut näkymään vuoden 2015 alusta myös suomalaisissa tiedotusvälineissä.
YLE uutisoi 11.12.2014 siitä, kuinka huumeiden vastainen sota on hävitty.
Tarkkoja lukuja siitä, miten kalliiksi huumesota on tullut, on mahdoton saada. Mutta eri lähteet arvioivat huumeiden vastaisen sodan maksavan valtioille joka vuosi noin 100 miljardia dollaria, mistä suurimman osan maksaa Yhdysvallat. Rahaa lasketaan palaneen 70-luvun alusta lähtien biljoona eli tuhat miljardia (1 000 000 000 000) dollaria.
Samaan aikaan huumeiden käyttö ei ole ainakaan vähentynyt.
YK:n huumeviraston UNODC:n mukaan laittomien huumeiden käyttö on viime vuosina pysynyt kutakuinkin ennallaan maailmassa.
Jari Aarnion ja Oikarisen edustama kriminalisoiva huumepolitiikka on uudelleen arvioitavana sen lähtömaassa, Yhdysvalloissa. A-klinikkasäätiö, joka ei suinkaan ole liberaali laillistajataho, kirjoittaa USA:n tilanteesta:
”Oikeastaan koko globaali kannabispolitiikka rakentuu oletukselle, että jos kannabista olisi vapaasti tai helposti saatavilla, kamalia asioita tapahtuisi. Coloradossa tähän mennessä tapahtunut osoittaa toista. Lääkekannabiksen kriitikot sanoivat aiemmin, että sen salliminen lisää saatavuutta, joka edelleen lisää käyttöä. Näin ei ole käynyt. Käyttöluvut ovat menneet alaspäin jo vuosia. Coloradossa nuorten kannabiksen käyttö on jopa laskenut hieman. Huumaantuneena ajaminen ei ole lisääntynyt. Myöskään minkäänlainen porttiteoria ei ole toteutunut.”
Samoja uhkakuvia maalailtiin aikanaan Alankomaista, mutta ne eivät ole toteutuneet sielläkään. Käytön esiintyvyys on Euroopan keskitasoa. Esimerkiksi Espanjassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa käytetään enemmän kannabista. Jo nykyisten kokemusten perusteella voidaan todeta, että saatavuuden paraneminen ei ole mitenkään kohtalokasta.
Suurin osa vastustuksesta tulee lainvalvonnalta: poliisilta, vankilahenkilöstöltä ja syyttäjälaitokselta.
”Tai oikeastaan 4–5:ltä näiden etujärjestöltä. Siis ihmisiltä ja organisaatioilta, jotka hyötyvät nykyisestä huumekieltolaista. Kutsun heitä huumekontrolliteollisuuden kompleksiksi”, Reinarman sanoo.
Yhdysvalloissa huumepoliisi, DEA, on kärsinyt korruptio- ja väärinkäytösskandaaleista koko sen toiminta-ajan, mutta vasta nyt vuonna 2015 sen nykyinen johtaja Michele Leonhart joutuu eroamaan huumesodan korruption takia. Iltasanomat uutisoi skandaalista 22.4.2015.
Virastoa vuodesta 2007 johtaneen Michele Leonhartin kerrotaan jättävän tehtävänsä toukokuussa, uutisoi muun muassa Washington Post.
Eroon lienee vaikuttanut DEA:ta koskeva skandaali, joka nousi julkisuuteen muutamia viikkoja sitten. Maaliskuussa julkaistun raportin mukaan viraston agentit olivat osallistuneet ulkomailla ”seksijuhliin”, joissa oli mukana paikallisten huumekartellien palkkaamia prostituoituja
Huumepoliisin sijaan kannabiksen laillistaminen on pystynyt kilpistämään huumekartellien kasvavan vallan, mistä kertoo YLE:n uutinen 23.4.2015.
Meksikon huumekartellit tähyävät Euroopan markkinoille, koska kannabiksen yleistyvä laillistaminen vie niiden rikollisbisnekseltä pohjaa. Suomessa ei näkyviä muutoksia kannabismarkkinoilla kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole näkyvissä.
”Kotikasvatus suojaa meiltä rikollismarkkinoilta”
Suomessa kannabiksen kotikasvatus omaan käyttöön on lisääntynyt roimasti 5-10 vuoden sisällä, kertoo kehittämispäällikkö Tuukka Tammi THL:stä.
– Yksi selitys kotikasvatuksen yleistymiselle on internet, sieltä löytyy ohjeita ja välineitä, jotka mahdollistavat kotikasvatuksen.
– Sikäli kotikasvatuksen suosio suojaa meitä rikollismarkkinoilta ja toisaalta Suomi on sen verran syrjässä ja pieni markkina-alue, että en usko äkilliseen muutokseen ja enkä tätä myöden myöskään hinnan romahduksiin, Tammi sanoo.
Aarnio tapaus osoittaa, että ainoa toimiva, luotettava, oikeudenmukainen, ihmisarvoa kunnioittava ja alaikäisiä suojeleva lähetymistapa on sallia kotikasvatus ja ihmisten järjestäytyminen osuuskunniksi, kerhoiksi, klubeiksi tai yhdistyksiksi, jotka kasvattavat kannabista jäsenistön käyttöön ilman voiton tavoittelua.
Kannabisklubit ratkaisumalliksi
YLE uutisoi 24.4.2015 Euroopassa leviävästä kannabisklubimallista.
“Hollannin kannabiskahvilat tai Barcelonan savuiset kerhotilat käyvät oivallisina esimerkkeinä paikoista, joissa käyttö ja osto on vapaata. Siellä jokaista asiakasta voidaan valistaa pilven käytön uhkista ja mahdollisuuksista, kuten oikean lajikkeen löytämisestä ja sopivista annosmääristä.”
Euroopan huumeseurantakeskus, EMCDDA, arvioi kannabisklubi-ilmiötä pari vuotta sitten:
Cannabis social clubs, kannabisklubit, toimivat sillä periaatteella, että jos henkilöä ei voida syyttää yhden kasvin kasvattamisesta henkilökohtaiseen käyttöön, niin tällöin 20 henkilöä ei voida syyttää 20 kasvin kasvattamisesta yhteisesti henkilöiden yksityiseen käyttöön. Tämä malli ei kuitenkaan ole ongelmaton. ”Yhteisen” kasvatuksen aloittaminen on ongelmallista, eikä voida selvästi osoittaa, kuinka tällainen toiminta eroaa laittomasta tarjonnasta. EU-maiden kesken on vaihtelua siinä, kuinka huumetarjonnan rikos määritellään, mutta siihen luetaan yleensä huumeen luovutus henkilöltä toiselle ja lisäksi sovelletaan määrään perustuvia kriteerejä.
Vastineena tälle kannabisklubit ovat laatineet toimintaohjeita salakuljetus-, myynti- tai käytönyllyttämissyytteiden torjumiseksi. Vuonna 2011 kansalaisjärjestö ENCOD ehdotti, että klubien toiminnan tulee perustua yhteiseen sopimukseen, niiden pitää perustaa jäsenrekisteri ja arvioida talous perustuen jäsenten henkilökohtaiseen kulutukseen sekä välittömään käyttöön tuotettuun määrään.
Klubien pitää olla suljettuja ja uusien jäsenien pitää olla kannabista käyttäneitä, jotka pääsevät jäseniksi vain kutsuttuina. Vaikka aktivistit levittävät tätä mallia Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa, eivät yhdenkään maan viranomaiset ole sallineet sitä. Tämän takia kannabisklubit joutuvat syytteiden kohteeksi paljastuttuaan tai ne toimivat korkeintaan harmaalla vyöhykkeellä.
EMCDDA:n arvio on vuodelta 2011, jonka jälkeen kannabisklubimalli on saanut semilaillisen aseman Espanjassa ja Belgiassa. Uruguayssa kannabisklubeista on tullut osa laillistamismallia. Monissa maissa malli on alkanut leviämään kansalaisten aloitteina ja virkamiehet yrittävät pysyä kehityksen mukana. Monissa maissa keskustellaan laillistamisesta jo parlamenttitasolla.
Tule mukaan vapauttamaan kannabis vääristä luuloista ja viranomaistan pakkovallasta Turussa lauantaina 2.5. alkaen kello 14.00. Lähtöpaikkana Taidemuseonmäki Aurakadun alussa. Parhaat itsetehdyt kyltit sekä naamioituminen palkitaan!
Kuinka kannabisklubit toimivat:
