Kannabiksen luokittelu on kansainvälisen huumevalvonnan kuuma peruna. Kyseessä on miljoonien ihmisten terveys ja hyvinvointi mutta toisaalla lääkeyhtiöiden ja vankilateollisen kompleksin miljardivoitot.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon asetti korkea-arvoisen lautakunnan, United Nations Secretary-General’s High-Level Panel on Access to Medicines, tutkimaan lääkeaineiden saatavuutta. Sen tarkoitus on tutkia ja arvioida erilaisia ehdotuksia sekä esittää ratkaisuja, joilla voitaisiin ratkaista lääkekehittäjien oikeuksien, kansainvälisten ihmisoikeuksien, kauppasäädösten ja kansanterveyden välillä vallitsevat poliittiset ristiriidat modernin terveysteknologian puitteissa. Tähän tarkoitukseen YK:n pääsihteeri on koonnut joukon alan asiantuntijoita ja tutkijoita. Lautakunnan raportin on määrä valmistua vielä tänä vuonna.
Poliittisen teorian tohtori Katherine Pettusin ja kipulääketieteen tohtori Sunil Kumar Aggarwalin laatimassa alustavassa raportissa analysoidaan huumevalvonnan tavoitteita ja sitä, kuinka länsimaisen lääketeollisuuden ajamat edut ovat aiheuttaneet globaalin lääkeainepulan.
Huumepolitiikka on luonut 1900-luvulla narratiivin, jossa perinteiset lääkekasvit esitetään “pahan” ja “riippuvuuden” tarinoina. Tämän narratiivin avulla länsimaiselle lääketeollisuudelle annettiin 1900-luvun puolivälissä monopoli kyseisten kasvien käyttöön samalla kun monet lääkintäperinteet tukahdutettiin. Tällä narratiivilla on narrattu ihmisiä uskomaan, että huumeiksi luokitellut kasvit ovat pahoja ja modernit lääkkeet turvallisia.
Tämän alistavan narratiivin tilalle tarvitsemme ihmisten kunnioittamiseen ja parantamiseen perustuvan tarinan, jonka avulla palautetaan ja jalostetaan nämä perinteiset lääkinnälliset ja kulttuuriset käyttötavat. Oikeus kivun lievitykseen on modenin aikakauden tunnustama ihmisoikeus.
Raportin ehdotus on pysyä huumesopimusten puitteissa ja sallia perinteisesti käytettyjen lääkekasvien viljely ja käyttö. Pettus ja Aggarwal esittävät kansainvälisiin huume-, kauppa- ja ihmisoikeussopimuksiin perustuvaa järjestelmää, jonka puitteissa valtiot voivat aloittaa kannabiksen, oopiumunikon ja muiden perinnekasvien viljelyn sekä perinteisiin että nykyaikaisiin lääkinnällisiin ja tutkimustarkoituksiin.
WHO sekä Nils Bejerotin ja Gabriel Nahasin haamut
Maailman terveysjärjestö, WHO, valtuutettiin laatimaan kannabiksesta raportit UNGASS 2016 kokousta varten. Tusky raportoi vuonna 2014 Ruotsin huumeiden vastaisen sosiaali- ja terveysministerin hankkeesta, kuinka WHO:n nimissä tullaan julkaisemaan tieteellinen tutkimus kannabiksen haitoista laillistamisen estämiseksi. Ruotsin valtio maksoi 480 000 dollaria ja sai sillä Maria Renströmin WHO:n sisälle junailemaan raporttia WHO:n nimissä. Tämä raportti valmistui maaliskuun alussa 2016, sopivasti ennen UNGASS 2016 kokousta.
Maria Renström on huumebyrokraatin stereotyyppi, joka on opiskellut Umeån yliopistossa kolme vuotta “HR Managementtia”. Hänellä ei ole lääketieteellistä koulutusta, joka pätevöisi arvioimaan tieteellistä tutkimusta. Hänen taustansa on huumehaukkajärjestössä Mobilisering mot narkotika eli keskeisessä huumesotanarratiivin levitysorganisaatiossa, mistä Suomenkin kantsulööpit ja huumeseminaarien inho ja pelko ovat peräisin.
Drugnews on ruotsalainen huumesotasivusto, joka mainostaa tätä raporttia WHO:n julkaisemana tieteellisenä raporttina. Sen etusivulle on kuitenkin rehellisesti laitettu teksti: raportti ei edusta WHO:n kantaa vaan kyseessä on Ruotsin sosiaali- ja terveysministeriön kustantama projekti.
“This publication contains the collective views of an international group of experts, and does not necessarily represent the decisions or the stated policy of the World Health Organization.”
Raporttiin on koottu huumesotaorganisaation, WFAD, tutkijaverkoston laatimia artikkeleita. WFAD on kansainvälisten huumehaukkojen Robert DuPontin, Semblereiden ja Ruotsin kuningatar Silvian vuonna 2009 perustama projekti, mikä tuo Nils Bejerotin ja Gabriel Nahasin haamut jälleen kerran kansainväliseen huumepolitiikkaan. Kyseessä on selkeästi lääke- ja vankilateollisen kompleksin raportti UNGASS 2016 prosessiin. Tämä näkyy siinä, ettei kriminaalivalvontaa mainita kertaakaan koko raportissa. Tämä on juuri sitä perinteistä kieltolain narratiivia kasvin demonisoimiseksi.
Drugnewsin puolueellisuutta huumepolitiikassa kuvaa se, ettei se ole julkaissut sanaakaan INCB:n uusimmista raporteista ja kannanotoista vaikka vielä vuosi sitten INCB ja WFAD olivat samassa huumesotalobbyssa.
Raportin johtopäätös on, että kannabiksen vaikutuksista on niin paljon ristiriitaista tietoa, ettei sitä pidä laillistaa: ”Yhteenvetona meillä on vähemmän tietoa kannabiksen ei-lääkinnällisestä käytöstä kuin alkoholin ja tupakan käytöstä”.
Tämän rinnastuksen tekee vuonna 2016 Ruotsin valtion kustantama WHO:n raportti kun vuonna 1995 WHO:n ristiriitoja herättänyt vertaileva raportti piti kannabista jopa haitattompana kuin alkoholi ja tupakka. Molemmissa raporteissa on mukana sama tekijä, Wayne Hall. Sittemmin presidentti Obama on tehnyt saman rinnastuksen.
Käytännössä operaatio on huumehaukkojen keino yrittää jarruttaa kannabiksen uudelleenluokittelua, yrittää pitää elossa huumesodan narratiivi, että kannabiskasvi on paha ja riippuvuutta aiheuttava huume, narcotic drug, ja kriminaalivalvonta neutraali tekijä, jonka vaikutuksia ei saa tutkia.
WHO:n huumeriippuvuuden asiantuntijakomitea, ECDD, julkisti vuonna 2015 raporttinsa kannabiksen lääkekäytöstä. Myös sen tekijä, Harvardin yliopiston psykobiologian professori Bertha Madras, on WFAD:n asiantuntija. Vuonna 2014 WFAD järjesti UNGASS 2016 valmisteluja varten kokouksen, jossa Madras oli yksi pääpuhujista. Madras väittää, että kannabiksen lääkekäytön paluun takana on jotakin muuta kuin tieteellinen näyttö: ”The movement to revive cannabis as a medicine is driven by multiple factors, many beyond the domain of science.”
Nämä raportit kertovat siitä, kuinka poliittinen asia kannabiksen kieltolaki on.
Kestävän kehityksen tavoitteet ja huumesotalobbyn edut ristiriidassa
Kannabiksen laillistaminen ei ole marginaalinen asia, itseisarvo eikä lopullinen päämäärä vaan osa globaalia muutosta, mikä YK:ssa toteutuu 2030 kestävän kehityksen ohjelmana. Huumeongelmassa kiteytyy Ban Ki-moonin sanoin kaikki kehitysongelmat. Kannabiksen laillistaminen on myös uhka huumevalvontabyrokratian olemassaololle, sen oikeutukselle.
Vuoden 1961 huumesopimuksessa kannabis on asetettu ankarimpaan IV luokkaan vaarallisimpien aineiden joukkoon, joilla katsotaan olevan vähiten lääketieteellistä käyttöä. Vaatimus kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi ei ole Troijan hevonen ”viihdekäytön” laillistamiseksi, vaan sen kielto on sopimukseen asetettu ehto, jollaista ei käytetty alkoholin kieltolain eikä sen laillistamisen yhteydessä. Kannabiksen lääkekäytön tunnustaminen asettaa siten huumesopimuksen perustelut kyseenalaiseksi.
Kieltämisen toinen perustelu on kannabiksen aiheuttama riippuvuus, mutta Bruce Alexanderin tutkimukset 1980-luvulla osoittivat, kuinka ihmisiä kriminalisoiva huumepolitiikkamme aiheuttaa riippuvuutta, ei aineen farmakologia. Tutkimusten mukaan lapsuudessa traumoja kokeneista tulee muita 4600% todennäköisemmin riippuvaisia huumeisiin, ruokaan, päihteisiin tai peleihin. Huumepolitiikkamme traumatisoi heitä entistä enemmän sen sijaan, että ihmisten perusongelmia hoidettaisiin.
Sopimuksen alussa kansainvälisen huumevalvonnan tavoitteeksi asetetaan kuitenkin lääkeaineiden saatavuuden turvaaminen kärsimyksen lievittämiseksi eikä kriminaalivalvonta: ”Recognizing that the medical use of narcotic drugs continues to be indispensable for the relief of pain and suffering and that adequate provision must be made to ensure the availability of narcotic drugs for such purposes.”
Tämän sopimusten perustarkoituksen on huumevalvontabyrokratia kadottanut, ja kansalaisliikkeet ovat palauttamassa sen takaisin ihmiskunnan terveyden ja hyvinvoinnin kohentamiseksi.
Suurin osa laittomien huumeiden käyttäjistä on kannabiksen käyttäjiä. Maailmassa arvioidaan olevan 250 miljoonaa kiellettyjen aineiden käyttäjää, joista vähintään 200 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. Käyttäjien ihmisoikeuksien kieltäminen on tukahduttanut vapaan keskustelun kannabiksen lääkekäytöstä ja politiikan oikeutuksesta myös tutkijoiden ja virkamiesten keskuudessa.
Ruotsalaisten huumehaukkojen WHO operaatio kertoo suurista intohimoista ja taloudellisista eduista, jotka ovat jo vuosikymmeniä vaikuttaneet huumepolitiikkaamme sivuuttaen kaiken ihmisoikeusharkinnan. Ruotsalaisilla on paljon resursseja ja osaamista kansainvälisen huumesodan tekemisessä, kuten WHO operaatio osoittaa.
Huumesota maksaa 100 miljardia dollaria joka vuosi, ja 480 000 dollaria yhdestä raportista on pieni raha siihen verrattuna. Jos kannabis laillistetaan uudelleen, menettää kriminaalipolitiikka merkityksensä ja näiden lobbareiden työ loppuu. Siksi kannabisraporteissa ja seminaareissa ei käsitellä sanallakaan kriminaalivalvonnan vaikutuksia nuorten tulevaisuudelle.
Ruotsin huumekuolleisuus on EU:n toiseksi korkein Viron jälkeen ja se nousee vuosi vuodelta samalla kun Portugalissa se on vähentynyt murto-osaan 1990-luvun tasolta. Ruotsi vie huume- ja erityisesti kannabisoppejaan englanniksi maailmalle, mutta valitettavasti sen kritiikki on usein vain ruotsin kielistä eikä siksi saavuta samaa yleisöä kuin virallinen propaganda.
Drugnews uutisoi ruotsalaisen huumehaukan, WFAD:n sihteerin Per Johanssonin saamasta lämpimästä vastaanotosta Iranissa, jonne Johansson oli matkustanut kertomaan ruotsalaisen huumepolitiikan opeista. Iran on maailman johtavia kuolemanrangaistuksen käyttäjiä, ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan puolet teloitetuista on huumeista tuomittuja. Iran on myös maailman johtavia alaikäisten teloittajia. Tämä nousi helmikuussa uutisiin länsimaissa, kun paljastui Iranin viranomaisten teloittaneen yhdestä kylästä kaikki miespuoliset huumerikollisuuden takia. Perusteluna oli se, että henkiin jätetyt voisivat kostaa!
Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet YK:n huumebyrokratiaa lopettamaan Iranin huumepolitiikan tukemisen mutta silti YK:n huumetoimisto, UNODC, tukee Iranin huumepolitiikkaa 20 miljoonalla dollarilla tänäkin vuonna. Näillä rahoilla Per Johanssonit ja muut ruotsalaiset huumehaukat matkustelevat maailmalla kaupittelemassa ruotsalaisia huumeoppeja. Tämä on kansainvälisen huumesodan todellisuus vuonna 2016.
Ruotsalaisten huumehaukkojen kustantamat WHO:n kannabisraportit ovat huumesodan perääntymistaistelua: loputtomilla raporteilla, kokouksilla ja lööppikampanjoilla yritetään viivyttää väistämätöntä eli kannabiksen laillistamista kaikkiin niihin erilaisiin käyttötarkoituksiin, jotka tukevat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.
Lähde: United Nations Secretary-General’s High-Level Panel on Access to Medicines: Proposal submitted Feb 28th, 2016 United Nations Secretary-General’s High-Level Panel on Access to Medicines: Lead Author: Dr. Katherine Pettus, Independent Contractor. Additional Author: Dr. Sunil Kumar Aggarwal, MD PhD , DrugNews 4.3.2016, WHO:n eli WFAD:n kannabisraportti, Fokus 3/2014, Bertha Madrasin WHO:lle laatima lääkekannabisraportti.
Israel, kannabiksen lääkekäytön Mekka.
