Kansainvälinen komissio kehottaa uusimmassa raportissaan poliitikkoja ja viranomaisia lopettamaan hörhöttelypolitiikka ja käyttäjien sorto. Suomessa huumeviranomaiset painivat luomassaan väärin- ja viihdekäyttöhimmelissä.
Kansainvälinen laiton huumekauppa tuottaa suunnattomia voittoja yhteiskunnan rakenteita korruptoivalle järjestäytyneelle rikollisuudelle samalla kun huumeiden ongelmakäyttö aiheuttaa kärsimystä ihmisille ja vie yhteiskunnan resursseja. Kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä pitää yllä järjestäytynyttä rikollisuutta samalla kun ongelmaiset eivät saa hoitoa, koska syyllistämme heidät koko ongelmasta. Kuinka tästä noidankehästä päästään eroon?
Tusky on seurannut kansainvälisen huumekomission, Global Commission on Drug Policy, GCDP, työtä huumepolitiikan uudistamiseksi. Vuoden 2018 alussa ilmestynyt komission seitsemäs raportti “The World Drug Perception Problem: Countering Prejudices about People Who Use Drugs” jatkaa komission johdonmukaista linjaa purkaa huumeongelma ymmärrettäviin osiinsa. Raportin julkistamistilaisuus oli Lontoossa 9.1.2018.
Helsingin Sanomat uutisoi ainoana suomalaisena tiedotusvälineenä raporttia: ”Yleisö, poliitikot ja media puhuvat usein huumeidenkäytöstä tunteellisesti, moralisoiden ja faktoista piittaamatta. Tosiasiassa huumeiden ongelmakäyttäjiä on vähän, esittää tuore raportti. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä vaatii puhetyylin uudistamista ja huumepolitiikan uudistamista: Turha sota huumeita vastaan polkee nyt ihmisoikeuksia.”
Muutos on jo käynnissä useissa maissa, mutta varsinkin virkamiehillä ja poliitikoilla on vaikeuksia löytää uusi suunta ja luotettavia tiedonlähteitä. Näin komissio muotoilee asian:
“Huumekeskustelua hallitsee kaksi tarinaa: toinen yhdistää huumeet rikollisuuteen ja toinen kuvailee niitä väistämättömiä tuhoisia seurauksia, joita huumeet aiheuttavat käyttäjässään ja hänen lähipiirissään.”
“Aivan liian pitkään huumeita on pidetty aineina, joita täytyy välttää hinnalla millä hyvänsä; huumeiden käyttäjät on suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle ja heitä on pidetty epäsosiaalisina, turmeltuneina tai poikkeavina. Huumeisiin liitettyjä ennakkoluuloja ja pelkoja ilmaistaan leimaavalla kielenkäytöllä, leimaaminen synnyttää sosiaalista eristämistä ja sortolakeja, ja lopulta kieltolaki oikeuttaa pelot ja ennakkoluulot. Tämä noidankehä pitää lopettaa. Siksi komissio nimesi uusimman raporttinsa “Kansainvälisen huumeongelman ymmärtämisen ongelma”.”
“Valtiot ovat vastuussa väärien käsitysten korjaamisesta. Yhteiskuntiemme johtajien tulee osoittaa kunnioitusta kaikkia kansalaisia kohtaan mutta erityisesti haavoittuvimpia ja leimatuimpia kohtaan.”
“Huumeiden käyttäjiin suoraan yhteydessä olevat ammattilaiset – terveysalan, sosiaalitoimen tai kriminaalivalvonnan –
kantavat vastuun välttää rodullisia, rikollisuuteen ja huumeisiin liittyviä ristiriitoja.”
“Kaikkien kansalaisten tulee vaatia tietoa huumepolitiikan oikeista kustannuksista ja kuinka tämä vaikuttaa ihmisten elämään, yhteisöihin ja valtion talouteen. Vain tällä tavalla kansalaiset pystyvät osallistumaan uudistuksia koskevaan keskusteluun tietoisena tosiasioista.”
“Me torjumme ennakkoluuloja tiedolla. Haluamme rohkaista asenteiden, kielen ja niiden tapojen muutosta, joilla huumeiden käyttäjiä kohdellaan. On välttämätöntä katkaista tämä noidankehä, joka vahingoittaa ihmisiä ja yhteiskuntaa.”
Komissio esittää raportissaan vakuuttavasti, kuinka kaikki, mitä ihmiset luulevat tietävänsä huumeista, on enemmän tai vähemmän propagandaa. Tai “intohimoisia uskomuksia”, kuten komissio se tahdikkaasti muotoilee.
Raportin viesti on yksinkertainen: aineiden luokittelu huumeiksi on ollut mielivaltaista ja farmakologisesti kestämätöntä, ja huumeiden käyttäjien demonisointi perustuu ennakkoluuloihin.
Valistusta jaetaan nuorisolle pelottelumielessä ilman, että sen tehokkuutta arvioitaisiin. Tutkimus osoittaa, että huumevalistus altistaa huumekokeiluille, mutta se ei anna neuvoja, kuinka välttää käytöstä aiheutuvia haittoja. Huumeiden vastaiset liioitellut uhkakuvat vievät virkamiehiltä uskottavuuden nuorison silmissä.
Huumausaineiksi luokiteltuja aineita on demonisoitu, mutta vain 10 % käyttäjistä on ongelmaisia ja he tarvitsevat apua, ei enää lisää kiusaamista, siitä tässä on kyse.
Kriminaalivalvonta aiheuttaa suurimman osan niistä haitoista, jotka valvontakoneisto valistuksessaan asettaa aineiden vaikutuksiksi. Itseään viattomina pitävät huumevalistajat rekrytoivat kouluista ja oppilaitoksista yhä uusia huumeiden kokeilijoita, joista osa pääsee niitä tarpeeksi kauan vedettyään poliisin vasikaksi, järjestelmän lopputulokseksi.
Ja siksi huumepolitiikasta ei ole saanut keskustella vapaasti vaan myös eriävän mielipiteen omaavia on leimattu ja syrjitty. Pahinta mitä poliitikolle voi tapahtua, on leimautua huumeliberaaliksi eller knarkliberal på svenska.
Komission ehdotukset
Muutos on todellakin ilmassa. Komissio näkee muutoksen merkkejä johtajuudessa ja tiedonsaannissa.
Raportin esimerkkinä on Sveitsin huumepolitiikan muutos. Vuonna 1997 yli 70% sveitsiläisistä antoi kansanäänestyksessä tukensa “neljän pilarin” huumeohjelmalle eli ehkäisy, hoito, haittojen vähentäminen ja lain täytäntöönpano. Kaksi vuotta myöhemmin 54,3% kannatti heroiinihoidon jatkamista. Vuonna 2008 “neljän pilarin” huumepolitiikan jatkamista kannatti 68%.
Kysyttäessä äänestäjät perustelivat kantaansa järkevillä, käytännön läheisillä syillä, kuten hoitojärjestelmän toteen näytetyillä tuloksilla. Tässä oli selkeä ero vuosien takaisiin vastauksiin, jolloin äänestäjiä motivoi enemmän uskomukset ja vakaumus.
Komissiolla on selkeitä toimenpide-ehdotuksia, joista kolmas on suunnattu kannabisaktivisteille: pidä keskustelua vireillä! Ota osaa keskusteluun, pidä yllä toimintaa, puolusta kannabiksen käyttäjiä ja vaadi hallitusta, eduskuntaa, oikeuslaitosta, kaupunginjohtajia, tiedotusvälineitä, terveydenhoitoa ja sosiaalialan ammattilaisia kantamaan vastuunsa.
Valvontaviranomaisille komissiolla on selkeä viesti: lopettakaa sorto ja hörhöttely! Lopettakaa sellainen toiminta, joka perustuu kielteisille mielikuville huumeita käyttävistä ihmisistä.
Komissio muistuttaa raportissaan vuonna 2019 pidettävästä YK:n huumeohjelman tarkistuskokouksesta. Tällöin kannattaa kiinnittää huomio YK:n huumekomission, CND, ministeritason kokouksessa, kansainvälisissä dokumenteissa ja neuvotteluissa käytettävään terminologiaan.
Suomalainen kannabiskeskustelu – kenen kartalla seisot?
Komission lähestymistapaa voi soveltaa myös suomalaisen kannabiskeskustelun kritiikissä. Suomessa kannabisuutisoinnissa käytetään pääasiassa terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, huumepoliisin ja sen propagandajärjestön Irti Huumeista ry:n, IHRY, edustajia, joita pidetään alan asiantuntijoina. Voidaan puhua suomalaisesta vankilateollisesta kompleksista.
Vuonna 2015 THL:n järjestämässä ‘Olemmeko samalla kartalla huumeasioissa’ -seminaarissa haettiin vastauksia mm. ongelmaan kannattaako Coloradosta ottaa mallia huumelainsäädäntöön?
“Kannabiskokeilut yleistyvät Suomessa ja keskustelu kannabiksen laillistamisesta käy vilkkaana. Huumeiden kokeilun ja käytön ehkäisy ovat tulevaisuudessa keskeisiä ehkäisevän päihdetyön painopisteitä.“
Seminaarin aloitti eturivin asiantuntijaksi tituleerattu päihdelääkäri Sari Leinonen, joka kertasi kaikki huumevalistuksen peruskliseet isoäidin kannabiksesta huumehörhöön. Esitelmä oli henkilökohtaisen tunnepohjainen performanssi Leinosen käyttäessä selvästi turhautunutta kieltä asiakkaistaan. Tämä muistutti suomalaisen kahden raiteen huumepolitiikan perusajatuksesta: pääasia on ihmisarvon halventaminen pelkän päihdevalinnan perusteella. (video näkyy Tuskyn uutisen alaosassa)
Samana vuonna ilmestyi huumepoliisin ja sen propagandajärjestön Irti Huumeista ry:n, IHRY, kirja “Huumepoliisin jalanjäljissä”, joka kertoo henkilökohtaisella tasolla huumevirkamiesten maailmankuvasta ja sielun elämästä: kysymys on hyvän ja pahan taistelusta, jossa poliisi tarvitsee huumeriippuvaisia vasikoikseen saadakseen tietoja kieltolain luomasta alamaailmasta.
IHRY:n edellinen toiminnanjohtaja Jukka Riipinen nolasi itsensä valtakunnan ykköskannabiksen vastustajana. IHRY:n uusi toiminnanjohtaja Mirka Vainikka on yrittänyt esittää rennompaa tapausta, mutta hänen purkauksensa ”Kannabiksesta keskustellaan taas” Uusi Suomen blogissa 4.12.2017 jatkaa IHRY:n perinteistä huumepoliisilta perittyä sanelupolitiikkaa, joka sanelee kansalle jopa oikeat käsitteet:
“Kannabista voidaan käyttää lääkkeenä, mikäli se on lääkärin arvion mukaan perusteltua ja lääkäri on kirjoittanut lääkereseptin. Kuitenkin lääkkeenä kannabista käytetään vähän. Haluan huomauttaa, että itsehoitolääkkeeksi kannabis ei sovellu ja Suomessa itsehoitolääkkeet myydään apteekeissa. Ei osteta kaverilta tai kasvateta itse. Tuolloin on kyse huumausainekäytöstä. Terminä itsehoito huumeeksi käytettävien aineiden kanssa on harhaanjohtava. Jopa epäsopiva.”
Suomalainen huumepolitiikka on ylhäältä johdettua retoriikkaa, jossa käyttäjillä on onnettoman uhrin rooli valtiollisten toimenpiteiden passiivisena objektina. Perversseintä suomalaisessa kannabiskeskustelussa on poliisin rooli eniten käytettynä asiantuntijana tiedotusvälineissä, koulujen huumevalistuksessa ja muissa huumetilaisuuksissa, jonka ei tarvitse perustella väitteitään. Esimerkkinä huumepoliisin asiantuntijuudesta uutinen samalta vuodelta kuin THL:n seminaari:
”Vanhempi konstaapeli Tiina Kuosa Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että nuorten oireilun ja rikoskierteen taustalla on yhä useammin kannabis.
“Kannabis on huume siinä missä esimerkiksi piri eli amfetamiinikin, ja pössyttelijä on narkki siinä missä muidenkin huumeiden käyttäjä.
Poliisi kiertää kouluissa puhumassa kannabiksen vaaroista. Kuosa painottaa, että vanhempien tulee olla täysin kartalla siitä, mitä ja kenen kanssa oma lapsi puuhailee.”
Väärin- ja viihdekäytön paradigma
Suomalaista kannabiskeskustelua rajaa viranomaisten meille antama väärin- ja viihdekäytön ajatusmalli. Edellinen oli vuosikymmeniä huumepolitiikassa pakollinen ja jälkimmäinen on 2000-luvun alun moralistinen käännöskukkanen englantilaisesta recreational-termistä. Päihteiden käytön kohdalla tällaisia määritelmiä ei käytetä, puhutaan vain käytöstä. Monet pitävät virkistys- tai rentoutuskäyttöä parempina termeinä kuvaamaan omaa käyttöään.
THL julkaisi syksyllä 2017 tiedotteen “10 neuvoa kannabiksen käytön haittojen vähentämiseen”. Tiedote on käännetty American Journal of Public Health julkaisussa elokuussa 2017 julkaistusta “Lower-Risk Cannabis Use Guidelines: A Comprehensive Update of Evidence and Recommendations”. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin kannabiksen käyttäjille sovelletaan ns. haittoja vähentävää politiikkaa verrattuna siihen, kuinka politiikkaa kannabiksen ympärillä on vuosien mittaan vain kiristetty mm. syyttäjien kotikasvatusohjeistuksilla, pikatesteillä, ajokorttivaatimuksilla, tuhansilla kotietsinnöillä jne.
”10 neuvoa” on hyvä aloitus ja joukossa on ihan päteviä neuvoja, tosin mm. vaporisaattorit ovat kuuluneet kannabiskulttuuriin ilman tällaisia viranomaisten paimenkirjeitäkin. Ensimmäisenä neuvona THL tarjoaa moralistisen ohjeen “Tehokkain tapa välttää kannabiksen käytön haittoja on pidättäytyä sen käytöstä”. Höysteenä kerrotaan millaiseen tutkimusnäyttöön ohje perustuu: “Näytön aste: ei tarvita”.
Tiedotteessa ei käytetä termiä viihdekäyttö mutta se perustuu tälle ajatusmallille eli kieltolaille, jota ei edelleenkään tarvitse perustella millään.
Kansainvälisen komission raportissa kerrotaan, kuinka eniten ja vakavimpia haittoja tulee kriminaaliviranomaisten toimista. Näitä THL:n ohjeistus ei käsittele lainkaan, ja näyttää siltä että sellaiset asiat ovat THL:n paradigman ulkopuolella.
Näiden varausten saattelemana THL:n julkaisu oli hyvä avaus sen tunnustamiseksi, että yhä kasvava osa kansalaisista ei näe perusteita noudattaa sen ensimmäistä käskyä, koska ei miellä käyttävänsä kannabista väärin eikä viihteeksi.
Pilvee ja alkoholii
Vuonna 2017 ilmestyi Pekka Hakkaraisen ja Karoliina Karjalaisen tutkimus ”Pilvee, Pilvee”. Siinä nousee esille yhteys alkoholin käytön ja kannabiksen käytön välillä. Tutkimuksessa todetaan: ”Todennäköisyys kannabiskokeiluihin tai kannabiksen käyttöön oli sitä suurempi, mitä tiheämmin runsaan alkoholin kulutuskertoja oli.”
Tutkimus antaa ymmärtää, että alkoholin käyttö altistaa kannabiksen käytölle, mitä on noussut esille muissakin yhteyksissä. Löytyy paljon tapauskertomuksia, joissa havaitaan tämä järjestys, että ensimmäiset kannabiskokeilut tapahtuvat kaveripiirissä humalassa.
Enää ei voida väittää kannabiksen johtavan kovempiin aineisiin, aiheuttavan skitsofreniaa eikä raunioittavan aivoja, mutta THL esittää, että kannabis ja alkoholi esiintyvät yhdessä jotenkin sellaisessa yhteydessä, ettei kannabista voi laillistaa! Tämä nousi jälleen Kalevassa 18.1.2018 julkaistussa artikkelissa “Nuorten tupakointi vähentynyt, kannabiksen käyttö suomalaisten keskuudessa yleistynyt”.
“Kannabista ja alkoholia vertaillaan usein, ja monet pitävät kannabiksen haittoja vähäisempinä. Hakkarainen tähdentää, ettei pilvi ole useinkaan vaihtoehto viinalle.”
“Kannabiksen käyttäjät juovat alkoholia muuta väestöä enemmän. Usein niitä käytetään samanaikaisesti.”
Pilvi ei todellakaan ole usein vaihtoehto viinalle eikä kannabis kilpaile tasaveroisesti marketeissa oluenkaan kanssa! Käytännössä tilanne lienee se, että alkoholi laskee kynnystä kokeilla kiellettyjä aineita, myös kannabista. Hallitus lisäsi nuorten altistumista alkoholille sallimalla yhä vahvempia alkoholijuomia sinne limppari- ja karkkihyllyjen viereen. Käykää sittarissa katsomassa jos ette usko!
Mutta miten alkoholin valta-asema liittyy kysymykseen kannabiksen laillistamisesta ?
Irti viihdekäytöstä
Viihdekäyttö-termi on kannabiskeskustelun keskeinen käsite. Hakkaraisen ja Karjalaisen em. tutkimus sekä viihdekäyttö nousi esille YLE:n 20.1.2018 julkaisemassa artikkelissa ”Kolmikymppinen Jonna on huumeiden viihdekäyttäjä, joka toivoo huumeiden laillistamista – Asiantuntijan mielestä ”viihdekäyttö” on liian myönteinen käsite”.
Artikkeli alkaa havainnosta, että ”Kannabiksen käyttäjät eivät muodosta sosiaaliselta taustaltaan tai huumeiden käyttötavaltaan yhtenäistä ryhmää. Tähän tulokseen tuli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen kollegoineen tutkittuaan käyttäjien toimintaa väestökyselyvastausten pohjalta.”
Artikkelin teemana on viihdekäyttö ja kuinka se pitäisi määritellä. Hakkarainen esittää viihdekäytön eri muotoja: tyyppikäyttäjä, kokeilija, satunnaiskäyttäjä, viikkokäyttäjä, päivittäiskäyttäjä, alkoholin korvaaja, testailija ja varttuneempi käyttäjä.
Toisen artikkelissa haastatellun asiantuntijan mielestä ”viihdekäyttö” on liian myönteinen käsite.
”A-Klinikka Oy:n toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki ei mielellään ylipäätään puhuisi huumeiden viihdekäytöstä vaan mieluummin satunnaiskäytöstä, koska viihdekäyttö ”kuulostaa liian positiiviselta”.
Huumeiden viihdekäyttö näkyy myös päihdehuollon parissa työskentelevien arjessa eri tavoin.”
Simojoki toteaa rehellisesti myös, että ”Päihdeklinikoille hakeutuu asiakkaita muun muassa silloin, kun esimerkiksi lähipiiri reagoi satunnaiseen käyttöön.”
Asiantuntija tunnustaa, että päihdehoitoa rasittaa myös hysteerisen ilmapiirin luomat ns. väärät hälytykset. Asiantuntijat ja tutkijat eivät kuitenkaan ole tutkineet sitä, kuinka heidän kantsu-uutisillaan on luotu hysteriaa ja vääriä luuloja perhepiireissä, lähiöissä, kouluissa ja ostoskeskuksissa.
Hakkarainen haluaa selkeästi argumentoida avoimemman keskustelun puolesta, mutta asiantuntijamme ovat jääneet luomiensa väärin- ja viihdekäyttö termien paradigman vangeiksi. Tilastollisten aineistojen läpikäyminen kollegiaalisessa ympäristössä voi vahvistaa omia ennakkoluuloja ja huume kun huume. Ei ihme, että lähipiirit panikoivat tässä maassa pienistäkin kantsuepäilyistä kun asiantuntijoiden anti on sanamagiaa.
Kannabisjulkisuus jatkui tammikuussa, kun Turun Sanomat julkaisi 21.1.2018 kokonaisen kolmen sivun kokonaisuuden ”Kannabiksen lääkekäyttöä joutuu vielä salailemaan” kannabiksen lääkekäytöstä, jossa haastatellaan turkulaista lääkekannabispotilasta Johan Kustosta, professori Pekka Hakkaraista sekä neljää kansanedustajaa.
TS:n paperiversiossa Hakkarainen kertoo jutun alussa siitä, miten kantsu-uutisointi on tehnyt kannabista käyttävien potilaiden elämästä usein pelon, häpeän ja salailun leimaamaa.
”He eivät uskalla puhua siitä edes lääkärinsä kanssa vaan käyttävät kannabista omin päin,” toteaa tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen.
Ja ne tutkimustulokset
TS:n jutussa haastatellaan myös kristillisten puheenjohtajaa, lääkäri Päivi Räsästä, joka jutun pareriversiossa lopettaa kommenttinsa: ”Lääkekannabiksen käytön laajentamista ei pidä siis tehdä poliittisin perustein, vaan se tulee jättää asiantuntijoiden arvioitavaksi ja käypähoito-suositusten mukaiseksi.”
Räsänen viittaa asiantuntijalla mitä luultavimmin valtakunnan ykköskannabiksenvastustajaksi nousseeseen professori Eija Kalsoon, joka kertoi syksyllä YLE:n kanssa asiantuntijavallasta kinaillessaan tietolähteekseen kannabisasioissa USA:n liittovaltion National Institute of Drug Abuse, NIDA.
”Ohjasin toimittajan NIDA:n (National Institute of Drug Abuse) sivustoille, joilla NIDA:n johtaja käsittelee kannabikseen liittyviä ongelmia”.
Ja luitte aivan oikein: NIDA on väärinkäytön keskeinen tutkimusinstituutti, ei minkään lääke- eikä viihdekäytön. NIDA perustettiin presidentti Nixonin aikakaudella 1970-luvulla, jolloin väärinkäyttö termin käyttö oli pakollista huumeiden yhteydessä, koska pelkän käyttö sanan käyttäminen saa nuorison käyttämään huumeita! NIDA:n ensimmäinen johtaja oli Robert Dupont, joka ymmärsi mahdollisuudet tehdä voittoja huumetestibisneksellä, ja siirtyi huumesodan lobbariksi. Selkeää ja loogista: myös huumehysterialla voidaan tehdä voittoa.
NIDA on kantsu-uutisten pääasiallinen lähde, eikä se ole mihinkään kuollut vaan aloitti vuoden 2018 tutkimuksella “Subcortical Local Functional Hyperconnectivity in Cannabis Dependence”. Sitä selostettiin tiedotusvälineissä “jälleen uutena tutkimuksena siinä kasvavassa joukossa tutkimuksia, jotka yhdistävät kannabiksen runsaan käytön psykooseihin, henkisen tason laskuun ja masennukseen”.
Marraskuussa 2017 Biological Psychiatry: Cognitive Neuroscience and Neuroimaging -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen omassa tiivistelmässä puhutaan “tulosten osoittavan siihen suuntaan, että krooninen kannabiksen käyttö liittyy…”. Eli jälleen kerran kannabiksen haittoja hakemalla hakeva tutkimus, joka ei kuitenkaan pysty osoittamaan mitään syy-seuraussuhteita.
Käytännössä tutkimuksessa vertailtiin aivojen kuvantamislaitteilla otettuja kuvia kannabiksen käyttäjistä ja ei-käyttäjistä. Aivokuvantamislaite ei kerro syy-seuraussuhteita, vaan tutkijoiden pitää yrittää päätellä niitä edellisten tutkimuksien pohjalta, puhutaan hypoteesista. Tieteellinen hypoteesi on tavallisesti teoriasta johdettu olettamus ilmiön toimintamekanismista, jota testataan empiirisellä aineistolla.
Yksi tutkijoista on NIDA:n johtaja Nora D. Volkow, jolla voi olettaa olevan hyvin selkeä teoria halutuista tuloksista, onhan ne asetettu USA:n liittovaltion huumausainelaissa, Controlled Substances Act. Näin syntyy narratiivi “yhä uusista tutkimuksista, jotka todistavat kannabiksen olevan haitallista”, jota Kalso ja kumppanit toistavat Suomessa.
Käytännössä kannabisvalistuksessa on vuosikymmeniä kierrätetty toinen toistaan tukevaa tutkimusta, jossa perhetaustan vaikutuksia on pidetty yhdentekevinä, perheen aineellisella köyhyydellä ei ole vaikutusta ja nuoriin kohdistunut seksuaalinen tai muu väkivalta on merkityksetöntä! Kalso on esimerkki siitä, kuinka kieltolaki on tehnyt poliiseista lääkäreitä ja lääkäreistä poliiseja.
Hyödyt mukaan keskusteluun
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on ankarasta huumepolitiikasta huolimatta – tai luultavimmin juuri sen takia – eurooppalaisittain paljon huumekuolemiksi tilastoituja kuolemantapauksia. Vaikka laittomat huumeet ovat kaiken valvonnan ulkopuolella, aiheuttavat ne vähän kuolemia verrattuna päihteisiin ja lääkkeisiin.
”Meillä on paljon valitettavia yliannoskuolemia, jotka johtuvat buprenorfiinin, alkoholin ja rauhoittavien yhteiskäytöstä”, toteaa suomalaisesta huumekuolemasta Kaarlo Simojoki YLE:n 16.1.2018 uutisessa ”Ranskalaislehti: Subutex-lääkkeen laiton kauppa Suomessa mittavaa – Korvaushoidossa käytetään vain vähän, väärinkäyttö yleistä”.
Kannabikseen ei ole kukaan koskaan kuollut, siinä on se ratkaiseva ero kun vertaillaan eri aineiden haittapotentiaalia. Se ei aiheuta skitsofreniaa vaan tuoreen tutkimuksen mukaan skitsofrenia aiheuttaa kannabiksen käyttöä, se ei aiheuta amotivaatiosyndroomaa, eikä nuorena aloitettu kannabiksen käyttö tyhmennä eikä vaikuta henkiseen suorituskykyyn. Kannabiksen käyttö nuorena ei heikennä työmuistia vaan voi jopa parantaa sitä.
Sen sijaan tutkimus toisensa jälkeen päätyy toteamukseen, että kun muut muuttujat otetaan huomioon, kannabiksen käyttö ei olekaan se varsinainen ongelma. Älykkyyttä ja toimintakykyä mittaavassa tutkimuksessa perhetaustan havaittiin selittävän, miksi kannabiksen käyttäjät suoriutuvat heikommin testeissä. Näihin testituloksiin vaikuttaa myös tutkijoiden omat ennakkoluulot.
Suomessa nuoria kuolee muita pohjoismaita enemmän alkoholin takia mutta alkoholin saatavuutta vain parannetaan. Löytyy selkeää tutkimusnäyttöä sille, että alkoholin käyttö rappeuttaa keskushermostoa kun taas kannabis suojaa alkoholin aiheuttamilta vaurioilta. Löytyy myös tutkimusnäyttöä sille, että kannabis suojaa maksaa alkoholin aiheuttamilta vaurioilta.
Kansanterveyden kannalta olisi suotavaa, että mahdollisimman moni alkoholin käyttäjä ottaisi kannabiksen päihdevalikoimaansa tai lääkkeekseen. Mutta tällainen ajattelu on vastoin Suomessa vallitsevaa paradigmaa eli ajatusmallia, koska kieltolain takia se on käytännössä NIDA:n paradigma – muutamasta THL:n hyvästä tyypistä huolimatta.
Kannabiksen kansainvälinen kieltolaki alkoi eurooppalaisten siirtomaavaltojen rasistisena politiikkana alistaa muita kansoja ja etnisiä vähemmistöjä, ja se jatkuu hallitusten köyhien kyykytyspolitiikkana, mistä tunnettu esimerkki on huumepolitiikan käyttäminen afro-amerikkalaista väestönosaa vastaan Yhdysvalloissa. Nixonin suunnittelema huumepolitiikka epäonnistui kansanterveydellisissä tavoitteissa mutta siitä tuli kansainvälinen menestys sisäpoliittisena välineenä köyhiä, toisinajattelijoita ja ylipäänsä marginaalisia tai uhkaksi koettuja väestönosia vastaan.
Kysymys ei ole pelkästään kannabiksen laillistamisesta tai kielipelistä, vaan huumesotaa käyvässä valtiossa on jotakin perustavaa pielessä. Valtioiden huumesodissa ja huumekartellien väkivallassa kuolee kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tässä asiassa Suomi seisoo tukevasti samalla kartalla hirmuhallituksien, huumekartellien sekä huumesotalobbareiden WFAD:n ja NIDA:n seurassa.
Ihmiset käyttävät kannabista kokemiensa hyötyjen vuoksi, ja tämän näkökulman puuttuminen on vuosikymmeniä jarruttanut keskustelua kannabiksen laillisesta asemasta. Järkevä keskustelu kannabiksesta alkaa, kun alamme sopimaan myytävien tuotteiden kannabinoidiprofiileista ja -pitoisuuksista.
Lähde: The World Drug Perception Problem: Countering Prejudices about People Who Use Drugs. Raportin kotisivut. BBC 10.1.2018, HS 11.1.2018, Kaleva 18.1.2018, YLE 20.1.2018, TS 20.1.2018, YLE 16.1.2018, Inverse 16.1.2018, AlphaGalileo 16.1.2018
Pekka Hakkarainen ja Karoliina Karjalainen: Pilvee, pilvee. Kannabiksen käyttötavat, käyttäjät ja poliittiset mielipiteet. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 82 (2017):1.
Peter Manza; Dardo Tomasi; Nora D.Volkow: Subcortical Local Functional Hyperconnectivity in Cannabis Dependence. Biological Psychiatry: Cognitive Neuroscience and Neuroimaging. Marraskuu 2017.
Pikakelauksella Norjan pääkaupungissa Oslossa järjestetty 23. – 24.10.2017 kansainvälinen Nordic Reform Conference.
Global Commission on Drug Policy raportin julkistamistilaisuus 9.1.2018 Lontoossa
