Kanada laillistaa rajoitetusti kannabiksen käytön, myymisen ja kasvattamisen 17. lokakuuta 2018. Tuskyn kirjeenvaihtaja kävi Torontossa haistelemassa, kuinka väkevästi yrtti tuoksuu paikalliskulttuurissa kolme kuukautta ennen h-hetkeä.
Mistä sitä kantsua Kanadassa saa?
Lentokoneeni saapui Toronton Pearsonin lentokentälle synkronistisesti kahtakymmentä yli neljän paikallista aikaa. Matkalaukkua odotellessani selailin kännykästäni Weedmaps-sovellusta, joka paikantaa kaikki paikalliset kivijalkakaupat, kotiinkuljetusyritykset ja yrttitohtorit, joilta reseptin voisi hankkia. Sovelluksen voi rajoittaa näyttämään kauppoja muun muassa sen mukaan, myydäänkö yrttiä kaikille vai vain reseptin haltijoille, voiko maksaa kortilla vai vain käteisellä tai ovatko putiikin myymät tuotteet laboratorioissa testattuja. Halusin kokea ostotapahtuman kokonaisvaltaisesti paikan päällä, joten rajasin kuljetusfirmat pois haustani.
Weedmapsin kautta pääsee myös tarkastelemaan yritysten tarjoamia valikoimia hintoineen, mikä myös auttaa sopivan paikan arpomisessa. Lähin omiin tarpeisiini vastaava myymälä löytyi runsaan kilometrin päästä majapaikastani. Perustavammat tarpeet piti kuitenkin ensin tyydyttää, joten päätin jättää putiikkivierailun seuraavalle päivälle ruumis ravittuna ja levättynä.
Kauppa, josta päädyin matkani eväät ostamaan, sijaitsi keskellä paikallista Chinatownia, vilkkaan Spadina Avenuen varrella.
Kussakin kannabisliikkeessä on hiukan omat sääntönsä ja käytäntönsä siitä, ketkä liikkeisiin pääsevät ja miten siellä käyttäydytään. Esimerkiksi jotkin liikkeistä ottavat sisään vain yhden asiakkaan kerrallaan eivätkä salli matkapuhelimen käyttöä tiloissaan. Ensitietojen mukaan tässä kyseisessä puodissa puolestaan palvellaan kaikkia yli 19-vuotiaita asiakkaita, mutta heiltä edellytetään ilmaista jäseneksi kirjautumista ennen kuin mitään voi ostaa.
Ovi liikkeeseen on lukittu ja oven yläpuolella tervehtii turvakamera. Liikkeen ulkopuolelta ei näe, mitä sisällä on. Pitkään ei tarvitse oven takana odotella sähkölukon avautumista, minkä jälkeen pääsee aulatilaan, joka on erotettu toisen lukitun sähköoven ja lasiseinän avulla myyntitilasta. Aulassa ei ole juuri muuta kuin nojatuoli, valvontakamera ja voimakkaan viekoitteleva tuoksu. Toisenkin oven lukko napsahtaa nopeasti auki ja pääsen viimein itse myymälään.
Tiskin takana, suuria kukkapurkkeja täynnä olevien hyllyjen edessä, palvelee kaksi henkilöä, mies ja nainen, jotka alkavat palvella välittömästi vaatimatta kirjautumista jäseneksi tai edes henkilöllisyystodistuksen näyttämistä. Hyllyt on jaoteltu kolmeen luokkaan: vasemmalla sativat, keskellä hybridit ja oikealla indicat. Grammahinnat tässä paikassa vaihtelevat kymmenestä dollarista viiteentoista eli 6,5 ja 9,75 euron välillä. Kukkaa on mahdollista ostaa myös pienemmissä yksiköissä, jos haluaa esimerkiksi lyhyen visiitin aikana kokeilla useampaa lajiketta ilman tuhtia toleranssia pohjalla. Valikoimissa on myös erilaisia syötäviä (suklaita, nallekarkkeja, keksejä, tikkareita), CBD- ja THC-tinktuuraa, hartsia, hasista, höyrystinkyniä, hoitavaa voidetta sekä käärimistarvikkeita.
Myymälätilasta liike jatkuu vielä kolmanteen huoneeseen, jossa putiikin jäsenten on oletettavasti mahdollista seurustella ja nauttia liikkeen antimista.
Ostosten tekemisen yhteydessä tiedustelen myyjiltä paikallisten poliisien suhtautumisesta poltteluun ja heidän liiketoimintaansa. Ratsioita liikkeisiin ei enää muutamaan kuukauteen ole Torontossa tehty ja liikkeen myyjät toivoivat säästyvänsä niiltä edelleenkin. (http://dankr.ca/news/complete-list-dispensary-raids-since-trudeau-took-power) Julkisihautteluun puolestaan heidän mukaansa poliisi ei reagoi millään tavalla. ”Just be mindful when young children are around”, oli heidän ohjeistuksensa.
Amerikkalaiseen tapaan ostokseni pakataan ruskeaan paperipussiin ja olen valmis lähtemään.
Kävin vierailulla myös kahdessa muussa virkistyskäyttöön myyvässä liikkeessä. Myös näissä sisään pääsi vain ovikelloa soittamalla ja näyttämällä riittävän luotettavalta. Erona 1Tonamaraan oli eteistilassa oleva vartija, joka ei päästänyt seuraavasta ovesta ennen henkilöllisyystodistuksen näyttämistä. Turvajärjestelyt ovat ymmärrettäviä, koska vaikka poliisit eivät paikkoja enää aktiivisesti ratsaisivatkaan, ovat liikkeet lainsuojattomia ja siten erittäin alttiita ryöstöille.
Vaikka lajikevalikoima käymissäni kaupoissa oli määrällisesti verrattain suuri, en havainnut missään myytävän trooppisia puhtaita sativoita. Kaikki lajikkeet olivat enemmän tai vähemmän hybridejä. Kun kyselin Liberty Dispensaryn myyjältä sataprosenttista sativaa, hän tarjosi minulle Blue dreamiä, joka 1Tonamarassa oli puolestaan luokiteltu hybridiksi. En lähtenyt väittelemään myyjän kanssa asiasta, mutta jäin pohtimaan paikallista tapaa luokitella lajikkeet sativoiksi, indicoiksi tai hybrideiksi. Tunnettuahan on, että jaottelu ei kestä molekyylitason tarkastelua, mutta edes sitä tasoa, miten esimerkiksi siemenkaupoissa tai Leaflyssä luokitusta käytetään, ei tuntunut paikallinen luokittelu vastaavan. Vaikutti enneminkin siltä, että myymälät käyttivät luokitusta suorina synonyymeina päivä-, ilta- ja siltä väliltä olevalle poltolle lajikkeen vaikutusten, ei niinkään alkuperän tai koostumuksen perusteella. Mielenkiintoista seurata, kauanko sativa-indica-hybridi-jaottelu säilyy, kun eri kannabinoidien pitoisuuksien mittaaminen yleistyy ja tulee pakolliseksi laillisesti myytävälle kannabikselle.
Kuvaa yleisestä suhtautumisesta kannabikseen Torontossa on vaikea piirtää lyhyen visiittini perusteella. Kannabis kuitenkaan ei vaikuta olevan Torontossa siinä mielessä erityinen “juttu”, että siitä puhuminen tai sen käytön näkeminen aiheuttaisi ihmisissä minkäänlaisia reaktioita, toisin kuin Suomessa se saattaa tehdä. Kukka tuoksui niin terasseilla, puistoissa, parkkihallin sisäänkäynnillä, keskustan ja esikaupungin jalkakäytävillä kuin erityisissä höyrystely-loungessa. Yhdestä viimeksi mainitsemastani voisin jakaa lyhyen kokemuksen.
Kyseiseen liiketilaan päädyin alun perin tiedusteltuani 1Tonamarasta sopivaa paikkaa piipun hankintaan. Paikka sijaitsee keskeisellä paikalla Kensington marketilla, joka on vilkas erityyppisistä ruokapaikoista, kahviloista, baareista ja pienistä putiikeista ja gallerioista koostuva muutaman kadunpätkän kokoinen monikulttuurinen sulatusuuni. Liikkeeseen sisään tullessa kohtaa ensin sen kauppaosion, jossa saa tuntumaa kannabiskulttuurin kaupallisuuteen. Tarjolla on aiheeseen liittyviä erilaisia vaatteita, höyrystimiä, lompakoita, säilytyspurkkeja, stäshejä, voiteita, grindereitä, kosmetiikkaa, piippuja, julisteita, käärimisalustoja, tippien pidikkeitä, CBD-tuotteita ynnä muuta materiaa, jolla kasviin liittyvään kulttuuriin voi ostamalla osallistua. Kauppatilan läpi peremmälle mentäessä tulee vastaan toinen tiski, josta voi ostaa viidellä dollarilla pääsyn lounge-tilaan, jossa on mahdollista nauttia omista yrteistä muiden harrastajien parissa. Täältä ei siis mitään THC-pitoista ole mahdollista hankkia, eikä sääntöjen mukaan sitä ole myöskään soveliasta muilta asiakkailta kysellä.
20 dollarin panttia vastaan kassalta on mahdollista lainata myös Arizer V-tower -höyrystintä joko pusseilla tai letkulla toimivana. Letkua ei ole juuri vaivauduttu puhdistamaan, ja se on sisäpuolelta kauttaaltaan vaahterasiirapin ruskean kannabinoiditahman peitossa. No antaa olla, ajattelen, ja täytän pesän vastajauhetulla Mango hazella. Asiakaspalvelija opasti laitteen käytössä ja asetti sen valmiiksi lämpeämään 220 asteeseen – eli turhan kuumalle aloituslämmöksi omaan makuuni. Säädän laitteen pienemmälle ja alan havainnoida ympäröiviä ihmisiä.
Vieressäni istuu nuorehko nainen tietokoneen äärellä kuulokkeet korvillaan, puoliksi poltettu sammunut jointti tuhkakupissa. Toisessa pöydässä häntä vastapäätä on puolestaan vanhempi, noin 70-vuotias hipahtava nainen tietokoneellaan hänkin. Vastapäätä minua istuu neljän nuoren miehen seurue, joka pelaa lautapeliä keskenään höyrypussukka vierellään. Kenen kanssa tahansa katse tässä tilassa kohtaakin, saa todennäköiseksi tervehdyksen vastaukseksi. Vasemmalla puolellani istuu nuori mies niin ikään koneellaan kuulokkeet päässään ja kirjoittaen jotain hyvin intensiivisesti uppoutuneena touhuunsa saamatta todennäköisesti ainuttakaan aistihavaintoa ulkopuolisesti maailmasta. Laittaisin rahani hänelle, jos pitäisi veikata, kellä kolisee tällä hetkellä koviten. Huoneen perällä on biljardipöytä, jonka äärelle on kertynyt kolme aasialaistaustaista noin 20-vuotiasta sälliä. Huvitun itsekseni heidän ylirennoista eleistä suhteessa heidän muuhun olemukseen. Tilan läpi, ulos patiolle ajelee sähköpyörätuolilla henkilö, joka useiden muiden kävijöiden tapaan nauttii yrttinsä polttamalla, mikä ei ole sisätiloissa sallittua.
Ajaudun keskusteluun kahden perulaistaustaisen miehen kanssa, jotka ovat jääneet jumiin pariksi päiväksi Torontoon matkallaan New Yorkiin lentojensa peruunnuttua. Nuorempi heistä, noin 25-vuotias, asuu Hollannissa ja hän on tuplasti vanhemman setänsä kanssa matkalla. Setä ei juuri puhu englantia ja seuraa vierestä keskusteluamme samalla, kun veljenpoikansa käärii melko muhkeaa spliffiä. Käärijä kysyy “Is it true that you smoke mids in Finland?”. Korjaan harhakäsityksen sanomalla, että enimmäkseen kukka Suomessa on rakkaudella ja lähellä kasvatettua laatutavaraa. Tässä vaiheessa oma aikatauluni alkaa vetää minua toiseen suuntaan, joten hyvästelen perulaiset, palautan höyrystimen ja suuntaan melko paahteisessa olotilassa helteisille kaduille.
Laillistamisen jälkeen?
Kulttuuri ja käytännöt tulevat eittämättä muuttumaan lokakuun 17. päivän jälkeen, kun kannabiksen myynti, käyttö ja kasvatus laillistetaan Kanadassa. Se miten lakimuutosta kussakin Kanadan provinssissa sovelletaan, vaihtelee monelta osin esimerkiksi ikärajojen, kotikasvatuksen, käyttö- ja myyntipaikkojen suhteen. Esimerkiksi osassa provinsseista kannabista tullaan myymään paikallisissa valtion alkoholimyymälöissä, osassa perustetaan vain kannabistuotteita myyviä valtion omistamia “ganja-alkoja”, toisissa myyntioikeus annetaan määrätyille yksityisomisteisille liikkeille ja joissain luvan saavat tietyt olemassaolevat marketit. Myös myyntipaikoille varattujen lupien määrät vaihtelevat provinsseittain. Selvää on, että kontrolli kannabiksen jakelun suhteen tulee kaikissa suhteissa kasvamaan. Laillistuminen ei siis tarkoita kannabiksen vapautumista.
Lakimuutoksen jälkeen Kanadan liittovaltio mahdollistaa yli 18-vuotiaan kansalaisen pitää hallussaan kerrallaan 30 grammaa kuivaa kukintoa tai sitä vastaavan määrän muita kannabistuotteita. Myynti on sallittu ainoastaan luvan saaneille tahoille, muussa tapauksessa myynnistä voi saada enintään 14 vuoden vankeusrangaistuksen. Yli 30 gramman hallussapidosta voidaan myös tuomita maksimissaan viideksi vuodeksi vankeuteen. Kotona on mahdollista kasvattaa maksimissaan neljää kasvia kerrallaan. Ylittävästä määrästä uhkaa pahimmillaan 14 vuoden vankeusrangaistus. Kaikessa myytävässä kannabiksessa edellytetään olevan tiedot alkuperästä ja tuotteen CBD- ja THC-pitoisuudet. Mainontaa ei sallita ja myyntipakkausten on oltava tylsän asiallisia ja niiden tulee sisältää varoituksen käyttöön liittyvistä riskeistä. Provinsseilla on oikeus tiukentaa alueellaan edellisiä säädöksiä, kuten pienentää hallussapitomääriä, kieltää kotikasvatus tai nostaa ikärajoja. Lakimuutoksen keskeiset perustelut ovat:
1) estää kannabiksen päätyminen alaikäisten käsiin;
2) estää rikollisten tekemästä rahaa kannabiksella;
3) parantaa kansanterveyttä ja turvallisuutta sallimalla aikuisten käyttää laillista ja alkuperältään tunnettua kannabista. (http://www.justice.gc.ca/eng/cj-jp/cannabis/)
Osa kannabisaktivisteista ja pientuottajista onkin ilmaissut kritiikkiä lakimuutosta kohtaan. Pientuottajien pelko on, että liittovaltion pyrkiessä hillitsemään järjestäytyneen rikollisuuden roolia kannabismarkkinoilla, säädökset samalla tukahduttavat pienempien “käsityöläiskasvattajien” mahdollisuuksia osallistua laillisille markkinoille. Säädösten uhmaamisesta voi seurata suuremmat rangaistukset kuin laittomuuden aikana, minkä seurauksena monet pientuottajat joutuvat lopettamaan toimintansa. (http://www.coastreporter.net/news/local-news/craft-cannabis-growers-fear-being-shut-out-1.23372821) Aktivistien kritiikin ydin on, että lakimuutos ei muuta kannabikseen kohdistuvaa rangaistusmentaliteettia, vaan mahdollistaa edelleen useiden vuosien vankilatuomioiden jakamisen kasvien kasvattamisesta.
Mitkä lakimuutokseen liittyvistä uhkista ja mahdollisuuksista tulevat lopulta toteutumaan jää lopulta ajan näytettäväksi. Todennäköistä on, että kaikki nykyisellään laiton tuotanto ja kauppa ei tule loppumaan seinään lakimuutoksen myötä, vaan nykyisen laittoman toiminnan rinnalle syntyy uusia laillisia toimintamuotoja, jotka lainsäätäjien toiveissa jyräävät laittomat markkinat. Arvioiden mukaan se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan joidenkin arvioiden mukaan laillisen kannabiksen saatavuuden ja kysynnän kohtaamiseen voi mennä lähemmäs kolmekin vuotta. (https://lift.co/magazine/cannabis-shortage)
