2018 Uutiset

Jamaika ja ganjan laillistamisliike Karibialla

Kannabis tai virallisesti ganja laillistettiin Jamaikalla vuonna 2015. Kuluneet kolme vuotta ovat olleet sellainen menestys, että mallia kopioidaan muissa Karibian alueen maissa. Karibian alueen valtioiden yhteistyöjärjestö CARICOM suosittelee raportissa “Waiting to Exhale” purkamaan ganjan kieltolaki ja valvomaan sitä ihmisoikeuksia noudattaen.

Virallisesti kannabiksen käyttö dekriminalisoitiin Jamaikalla mutta käytännössä tavallisen kansalaisen näkökulmasta kyse oli laillistamisesta. Hallussapidettävä määrä asetettiin kaksi unssia eli 56 grammaa, ja Jamaikalla kasvatettua ganjaa viedään jo ulkomaille laillisesti.

Uudessa kannabislaissa ganja määritellään siten, että hamppu ja lääkekäyttöön tarkoitetut tuotteet eivät kuulu samaan kategoriaan. Hamppu tarkoittaa kannabista, jossa THC:tä on vähemmän kuin 1%.

Kannabiksen käyttö ei ole lisääntynyt eikä myöskään psykoosien määrä. Kannabiksen laillistamista seuraa lyhytaikainen piikki käytössä, kokeilujakso, joka tasaantuu. Kannabislainsäädännön muutoksen ei ole todettu aloittavan mitään kannabisbuumia myöskään muissa kannabiksen laillistaneissa tai dekriminalisoineissa maissa.

Uuden lainsäädännön suurimpana hyötynä nähdään nuorisorikollisuuden väheneminen. Nuorten kriminalisointi kannabiksen käytön takia johti lisärikollisuuteen eikä suinkaan hillinnyt sitä, vaan loi paatuneita rikollisia ja pysyviä yhteiskunnallisia kerrannaisvaikutuksia. Tämä on yhteiskunnalle vahingollisempaa kuin kannabiksen käyttö itsessään.

Jamaikalla agressiivinen tapa toteuttaa ganjan kieltolaki haastoi Rastafarien oikeuden harjoittaa uskontoaan ilman vainoamisen pelkoa. Lainmuutos muutti suhtautumista Rastafareihin ja mahdollisti hoidon vainon sijaan.

Jamaikalla luotiin erityinen huumetuomioistuin osana dekriminalisoitia. Tuomioistuimella on valtuudet velvoittaa kannabiksen käyttäjä hoitoon sen sijaan, että heille langetettaisiin sakkoja tai vankeutta.

Kannabikseen liittyvät pidätykset ovat romahtaneet, ja Jamaika on alkanut saada laillista tuloa kannabiskaupasta. Monet alunperin kielteisesti suhtautuneet ovat muuttaneet mielensä. Kolmen vuoden aikana kertyneet kokemukset ovat olleet myönteisiä ja laillistamisen kannatus on noussut 70%:in.

Mielipidemittauksissa 70% jamaikalaisista kannattaa pienten määrien laillistamista henkilökohtaiseen viihdekäyttöön ja 22,6% vastustaa. Lääkekäyttöä kannattaa 88,4%, uskonnollista käyttöä 63,8% ja kasvatusta tutkimustarkoituksiin 92,2%. Turistien oikeutta käyttää kannabista kannattaa 75%. 

Jamaikalla 28% väestöstä käyttää kannabista kun esimerkiksi Guyanan kooperatiivisessa tasavallassa 4,6%. Syksyllä 2018 tehdyn mielipidemittauksen mukaan käyttäjistä 53% kannattaa ganjan täyttä laillistamista, 27% laillistamista tiukoilla ehdoilla, 18% on tyytyväinen nykyiseen dekriminalisointimalliin ja 2% haluaisi palata sitä edeltävään aikaan.

Viime talvena tehdyn kyselyn mukaan ganjan käyttäjistä 20% käyttää sitä vain lääkinnällisiin tarkoituksiin, 7% vain sakramenttina ja 7% vain viihteeksi. 10% käyttää sitä lääkinnällisesti ja viihteenä, 2% viihteenä ja sakramenttina. 51% käyttää ganjaa kaikkiin kolmeen eri tarkoitukseen yhdessä…

Ganjasta 77% kasvatetaan ulkona, 17% sisätiloissa ja 6% kasvihuoneissa. 72% ganjanviljelijöistä käyttää siemeniä, loput klooneja tai molempia. 79% viljelijöistä on miehiä ja 21% naisia. Viljelijöistä 11% on 18 – 26 vuotiaita, 26% 26 – 33, 26% 34 – 41 ja 38% yli 42 vuotiaita. 49% on kasvattanut ganjaa alle 10 vuotta, 15% 10 – 19 vuotta, 17% 20 – 29 vuotta ja 19% yli 30 vuotta. 74% ganjasta kasvatetaan maaseudulla mutta kulutus jakautuu melkein tasan maaseudun ja kaupunkien kesken.

Ganjan taloudellinen hyödyntäminen

Jamaikan malli on hallussapidettävän määrän dekriminalisointi, johon liittyy säädökset kasvatuksen luvanvaraisuudesta sekä lääkekäyttöön tarkoitettavan kannabiksen myymisen sallimisesta. Malli kuitenkin elää, ja kasvatuslupia myöntävä lautakunta hajotettiin toukokuussa. 

Hallituksen pitää vielä säätää kasvatuksen vastuullinen valvontamalli. Uudessa kannabislaissa on erilliset säädökset tutkimus- ja lääkekäytölle. Lääketuotteiden määrä markkinoilla on kasvussa samoin kuin kannabiksen lääkekäyttäjien määrä.

Turisteilta vaaditaan erillinen lupa ganjan ostamiseksi. Sairaat ja lääkärin todistuksen lähtömaastaan osoittavat turistit voivat ostaa ganjan ostamiseen oikeuttavan luvan lentokentältä parilla dollarilla. Toinen laillinen tapa on osallistua ganjafarmeille järjestettäville tutustumisretkille. 

Moni Karibialle ja varsinkin Jamaikalle matkustava on avoin sille ajatukselle, että voisi kokeilla laillista ganjakokemusta. Coral Cove niminen rantalomakohde on esimerkki turistiteollisuuden kekseliäisyydestä ottaa tämä uusi ja nopeasti kasvava teollisuudenala haltuun. Coral Cove tarjoaa matkapaketeissaan ganjakokemuksia, joita kaksi ganjakokkia loihtii keittiössä. Ganjaa ei tarvitse polttaa vaan siitä voi nauttia ruuassa ja juomissa.

Ensimmäiset kasvatusluvat myönnettiin lokakuussa 2017 kahdelle jamaikalaiselle yritykselle Epican ja Everything Oily Labs Limited. Epican sai kasvatusluvan ja Everything Oily luvan jalostaa ganjaa. Everything Oily pyrkii kannabisöljyn tukkutuottajaksi ja omistaja Rory Liu aikoo palkata alkuun kaksi tai kolme työntekijää.

Kannabiksen kasvatus- ja jalostuslupia myöntävän lautakunnan puheenjohtaja Hyacinth Lightbourne kertoi lokakuussa 2017 lupakäsittelyssä olevan kolme muuta hakemusta. Lisäksi käsittelyjonossa 57 hakemusta ja kaikkiaan lautakunta on käynyt läpi 209 hakemusta.

Jamaikalla nautitaan laillistamisen tuomista taloudellisista eduista. Lain mukaan yrityksen omistuksen pitää olla vähintään 51%:sti jamaikalaisessa omistuksessa. Jamaikan ensimmäinen kannabikseen perustuva biotekninen yritys Medicanja Limited on tuonut markkinoille kuusi erilaista kannabisperäistä lääketuotetta kipuun, turvotukseen ja rasitukseen. Yritys aikoo viedä tuotteitaan ulkomaille. 

Ganjaan perustuva pienyrittäjyys, joka tuottaa mm. lisäravinteita, on myös taloudellisesti merkittävä tekijä köyhillä seuduilla.

Maaliskuussa 2018 avautui Jamaikan ensimmäinen ganjakauppa, dispensary, Kaya Farms, jossa toimii kolme erilaista palveluntarjoajaa: Kaya Herbhouse, Kaya Cafe ja Kaya Spa. Toistaiseksi Jamaikan ganjakaupat myyvät ganjaa vain potilaille lääkekäyttöön.

Global Canna Labs Limited, GCL, sai kesäkuussa 2018 luvan rakentaa 25 000 neliömetrin kasvihuoneet omistamalleen tontille. Ensimmäisen 8000 kasvin sadon pitäisi valmistua vuoden 2018 loppuun mennessä. Yrityksellä on luvat 200 000 kasvin kasvatukseen lääkekäyttöön.

Syyskuussa 2018 jamaikalainen ganjayritys Timeless Herbal Care vei ensimmäisen erän lääkekäyttöön tarkoitettua kannabisöljyä Kanadaan.

Timelessin toimintamalli perustuu yhteistyölle pienviljelijöiden, paikallisyhteisön ja Jamaikan teknologisen yliopiston kanssa. Timelessin yhteistyökumppaneina toimivat Open Vape ja Mount Sinai Hospital.

“Timeless on Jamaikalla tienraivaaja ja ensimmäisen Jamaikalla kasvatetun ja jalostetun kannabisöljyerän onnistunut vienti on viisi vuotta sitten aloittamamme mission huipentuman”, toimitusjohtaja Courtney Betty hehkutti haastattelussaan.

“Jamaikasta tulee kansainvälinen tekijä ainutlaatuisten olosuhteidensa takia ja olemme sitoutuneet tarjomaan vetoapua ja resursseja kansainvälisten markkinoiden avaamiseksi luvan saaneille ja valvotuille jamaikalaisille yrityksillemme myös Kanadaan ja Eurooppaan”, Jamaikan teollisuus- ja maatalousministeri Audley Shaw kertoo.

21. vuosisadan banaani ja uuskolonisaatio

Kannabiksen laillistaminen köyhissä Karibian alueen valtioissa nostaa keskusteluun myös uuskolonisaation uhan. Maankäyttöpolitiikassa pitää ottaa erikseen huomioon suurten kansainvälisten kannabisyhtiöiden halu ostaa suuria alueita pienten saarivaltioiden niukoista viljeltävistä maavarannoista pienviljelijöiden joutuessa taistelemaan oikeudestaan viljellä vallattuja maa-alueita. Tämä ei ole pelkkä kansallinen huolenaihe vaan liittyy maanomistusolojen kolonialistiseen taustaan ja orjayhteiskuntataustaan sekä “pysyvän köyhyyden” rakenteisiin.

Toinen ongelmakokonaisuus on kannabiksen kasvatukseen ja valmistukseen liittyvän lupajärjestelmän reiluus ja saavutettavuus. Uhkana on se, että valtiovalta ottaa tämän pois pienviljelijöiltä ja suuryritykset alkavat valvomaan tätä tuotannonalaa. Tämä on jo ongelma Jamaikalla. Toukokuussa 2018 Jamaikan lupia myöntävä lautakunta lakkautettiin näiden orastavien ongelmien takia. 

Riippuen lupajärjestelmän toimintamallista vaarana on kannabisteollisuuden “puhdistaminen” suuria kansainvälisiä yrityksiä varten ja paikallisten maanviljelijöiden kriminalisointi, kuten on käynyt kaivosteollisuudessa Karibian alueella ja Latinalaisessa Amerikassa. Sen takia alkuperäisiltä kansoilta on viety maat, omistus- ja hallintaoikeudet.

Kannabislainsäädännön uudistamisessa tarvitaan välittömästi patenttilakeja. Kannabis lääkkeenä on tällä hetkellä valtavan mielenkiinnon kohde, ja Jamaikalla on omat erityiset olosuhteet ja geeniperimä ainutlaatuisten lajikkeiden tuottamiseksi myös viihdetarkoituksiin. Suuret kansainväliset yhtiöt ovat osoittaneet kiinnostusta Karibian alueen siemenkantaan, joka voi joutua riiston kohteeksi ilman CARICOM alueen valtioiden toimintaa. Jos nämä patenttimahdollisuudet menetetään, ulkomaiset toimijat patentoivat paikallisia aineita ja tuotteita, mitä tapahtuu jo tällä hetkellä alueen talouden tappioksi.

Jamaikan mallissa on patenttisäädöksiä erityisesti koskien siemenkantaa, mutta ne ovat puutteellisia. Tästä aiheesta ei keskustella paljoa mutta sillä huomattavia seurauksia.

Belize, Antigua ja Barbuda ovat jo seuranneet Jamaikan mallia eli ne ovat dekriminalisoineet hallussapidon tosin vaihtelevin enimmäismäärin, Belizessä se on 10 grammaa. Saint Vincent ja Grenadiinit suunnittelee dekriminalisoimista.

Kanadalaiset kannabisyhtiöt laajentavat toimintaansa hyvin aktiivisesti etelään. Maailman toistaiseksi suurin kannabiksen tuottaja kanadalainen Canopy Growth Corporation ilmoitti vuonna 2017 tavoittelevansa tukevaa jalansijaa Jamaikan kannabismarkkinoilla. Canopy Growth osti 49%:n osuuden  Grow House JA Limited yhtiöstä, jonka nimi muutetaan Tweed JA:ksi kanadalaisen yhtiön Tweed tytäryhtiön mukaan. Ilmoitus nosti pörssikurssia 50%, mikä kuvaa alan suuria odotuksia tällä hetkellä.

Karibian alueen yhteistyöjärjestö CARICOM:lle raportin tuottanut korkean tason komissio toivoo, että CARICOM ottaisi tavoitteekseen kieltolain purkamisen kokonaisuudessaan ja korvaamisen alkoholin ja tupakan valvonnan kaltaisella järjestelmällä.

Komissio kehottaa turvaamaan pienviljelijöiden asema kannabiksen tuotannon kaikissa valvontamalleissa sekä säätämään rajoituksia suurille yrityksille ja ulkomaisille vaikutuksilla. Banaaneja tuottavat saarivaltiot haluavat mennä pidemmälle ja tehdä kannabiksesta “21. vuosisadan banaani”, kuten Saint Vincentin talousministeri Camillo Gonsalves asian ilmaisi vuonna 2014.

Lähde: CARICOM Regional Commission on Marijuana: Waiting to Exhale – Safeguarding our Future through Responsible Socio-Legal Policy on Marijuana. 8.7.2018. PDF.

Caribbean Intelligence: The Slow Growth of Legalised Ganga’ (2018), Update Report, Accessed May 30, 2018.

Jamaica Gleaner 26.9.2018Forbes 9.10.2018Caribbean News Now 4.7.2018CNN 17.10.2018Forbes 1.10.2018Caribbean 360 19.10.2018Jamaica Gleaner 27.9.2018Marijuana. com 19.3.2018

 

Laillisia kannabisklubeja Jamaikalla

 

Syyskuussa järjestetty CanEx Jamaica Business Conference & Expo

 

CanEx toimitusjohtaja tohtori Henry Lowe

Jamaican Medical Cannabis Collective toimitusjohtaja Diane Scott kertoo Jamaikan kannabistuotteiden tuonnista Kanadaan

 

Canopy Growth toimitusjohtaja Bruce Linton CanEx konferenssissa

Paikalliset maanviljelijät toivat CanEx:ssa esille huolensa asemastaan nykyaikaisessa kannabisbisneksessä

Nykyajan taloudellinen orjuus ja vallankumous Jamaikalla

Timeless Herbal Care toimitusjohtaja Courtney Betty kertoo Jamaikan hallituksen antaman tuen merkityksestä kannabistuotteiden viennille maailmalla

alt