Kannabiskaupan laillistaminen on parin viime vuoden aikana näkynyt uutisotsikoissa, ja tämän varjoon on jäänyt huumepolitiikan muutos, jossa pyritään vähentämään kieltolain aiheuttamia haittoja ja käyttäjien rankaisemisesta luovutaan niin, että käyttö ja hallussapito sekä kasvatus omaan käyttöön eivät enää aiheuta rikosoikeudellisia seurauksia kaupan pysyessä edelleen rangaistavana tekona. Tätä kehitystä kutsutaan dekriminalisaatioksi.
Kieltolain synnyinmaassa Yhdysvalloissa käyttäjien rankaiseminen perustui kieltolain rasistiseen taustaan. Kriminalisoivan mallin vastapainona oli Iso-Britannian ensimmäinen vuonna 1926 säädetty huumelaki, joka antoi lääkärille valtuudet päättää riippuvaisten hoidosta. Tämä ns. brittiläinen malli oli voimassa aina 1960-luvun alkuun. Myöhemmin ns. Hollannin mallista tuli Yhdysvaltojen käyttäjiä kriminalisoivan huumepolitiikan vastapaino.
Kannabiksen käyttäjien pidättäminen ja vangitseminen alkoi heti vuoden 1937 Marihuana Tax Actin astuttua voimaan. 1960-luvun lopulla rankaisemisen laajentuessa valkoiseen opiskelijaväestöön syntyi kannabiksen käytön ja hallussapidon dekriminalisointiliike. Kiristyvän kriminaalivalvonnan vastapainoksi haluttiin painottaa hoitoa rankaisemisen vaihtoehtona. Marihuana Tax Act korvattiin vuonna 1970 säädetyllä uudella huumelailla, Controlled Substance Act, jossa kannabis oli asetettu I kategorian huumeeksi. Huumesodan idean kehittänyt presidentti Richard Nixonkin korosti huumepolitiikassaan hoitoa kovasta retoriikastaan huolimatta.
Nixon asetti kansallisen ns. Shaferin komitean tutkimaan kannabiskysymystä. Vuonna 1972 ilmestynyt raportti “Marihuana, A Signal of Misunderstanding” asettuikin Nixonin politiikan vastaisesti kannattamaan kieltolain lopettamista. Raportin rohkaisemana Yhdysvalloissa 1970-luvulla yhteensä 11 osavaltiota dekriminalisoi kannabiksen ja Oregon ensimmäisenä vuonna 1973. Dekriminalisaation ajatus on yhtä vanha kuin nykyaikainen huumeiden kriminaalivalvonta, jolla ei ole mitään tutkimusevidenssiä tukenaan.
Dekriminalisaatio- ja laillistamisvaatimukset saivat YK:n julkaisemaan hieman ironisen vastineen tuolloin voimassa olevien huumesopimuksien (1961 ja 1971) tulkinnasta:
“Koska sopimuksissa ei velvoiteta säätämään rikoslaillisia rangaistuksia ”käytölle” henkilökohtaisen kulutuksen merkityksessä, eikä ”hallussapidolle” henkilökohtaiseen kulutukseen, on kaikki huumeiden käytön ja hallussapidon ”liberalisointia” tai ”dekriminalisointia” tai ”depenalisaatiota” puoltavien protagonistien arvostelu kansainvälistä huumevalvontajärjestelmää kohtaan aika lailla ohi kohteen.”
1970-luvulla Yhdysvalloissa ja suuressa osassa Länsi-Eurooppaa ei tarvinnut olla protagonisti kannattaakseen käytön ja hallussapidon dekriminalisaatiota. Tämä jäi käytännöksi osassa Euroopan valtioita.
Huumevalvontabyrokratian kehitys eteni omia polkujaan tutkimustiedosta huolimatta. Vuoden 1988 huumesopimuksella tehtiin ns. Reaganin doktriinista kansainvälinen huumevalvonnan normi eli aloitettiin huumesota. Sopimusosapuolia eli valtioita kehotettiin kriminalisoimaan käyttö ja hallussapito omaan käyttöön. Kuitenkin sopimuksessa mainitaan artiklassa 3(2), että sopimusosapuolen tulee kriminalisoida hallussapito ja kasvatus omaan käyttöön “perustuslaillisten periaatteiden mukaisesti”.
Esikuvamme Ruotsikin kriminalisoi huumeiden käytön vasta vuonna 1988 huumeiden vastaisen lobbyn Riksförbundet Narkotikafritt Samhälle, RNS, kahden vuosikymmenen painostuksen jälkeen.
Kriminalisoidessaan käytön vuonna 1972 Suomi muodosti poikkeuksen vallitsevasta ajatusmallista. Alkoholin kieltolain aikana käyttäjiä ei kriminalisoitu. Lisäksi poliisi ja syyttäjät ottivat lainsäätäjien alkuperäisen tahdon vastaisesti tiukan linjan ja kannabiksen vähäisetkin käyttö- ja hallussapitotapaukset vietiin oikeuteen.
Suomessa huumeiden käytön eli käyttäjien kriminalisoinnin voidaan sanoa olevan seurausta Yhdysvaltojen huumesotalobbyn vaikutuksesta, jonka vaikutteet huumepolitiikkamme tulivat osin Ruotsin RNS:n kautta ja osin suoraan mm. Juhana ja Pirkko Idänpää-Heikkilöiden lääkäripariskunnan 1960-luvulla tuomien oppien pohjalta. Suomen nuoriso peloteltiin huumevalistuksessa paskahalvauksen partaalle.
1980-luvulta alkaen Suomen poliisi sai huumeongelman varjolla yhä lisää resursseja ja valtaa. Helsingin huumepoliisin johtajan Jari Aarnion ympärille muodostui köyhän miehen Miami Vice show, joka vei suurelta yleisöltä, poliitikoilta, toimittajilta ja valvovilta virkamiehiltä kaiken järjen huumekeskustelussa. Käyttäjät lakaistiin keskustelusta kokonaan syrjään.
Huumepoliisin pitäisi lain mukaan ohjata käyttäjiä hoitoon, mutta tutkijat ovat jo vuosia sitten havainneet, että huumepoliisin keskuudessa vallitsee ns. “hoitokielteinen” asenneilmapiiri. Huumepoliisi ja syyttäjälaitos eivät ole paljoa välittäneet laissa säädetystä rankaisemattajättämispykälästä. Poliisille annettiin vuonna 2001 ns. pikasakko-oikeus, mutta käytöstä rankaiseminen lisääntyi 44% kun poliisin tietoon tulleet huumerikokset kasvoivat vain 8%. Syyttämättä jätettyjen määrä laski 41%. Suomi on yksi harvoista maista EU:ssa, jossa rangaistaan käytöstä.
Tolkun ajatus ja ihan järkevä ajatus
Ainekeskeinen huumeretoriikka on ylläpitänyt mielikuvaa siitä, että kriminaalivalvonta on välttämätön huumepoliittinen keino huumeongelman käsittelyssä. Huumepolitiikka pitäisi ymmärtää yhteiskunnan rakenteellisen väkivallan käsitteen kautta, kuinka se jakaessaan leimoja ihmisille ja eri ihmisryhmille tuottaa ja uusintaa yhteiskunnan eriarvoisuutta, syrjintää, syrjäytymistä ja väkivaltaa. Uhrittoman rikoksen valvonnassa kriminaalivalvonta ei ole enää nykyaikaisen ihmisoikeuskäsityksen mukaista. YK:n ihmisoikeusneuvosto ja ihmisoikeuksien toteutumista valvovat komissaarit ovat toistuvasti antaneet lausuntoja ihmisoikeuksien polkemisesta huumepolitiikan varjolla.
Ihmisoikeusneuvosto julkaisi 14.9.2018 raportin siitä, miten ihmisoikeuksien toteutuminen taataan huumevalvonnassa. Raportin 2. luku Proportionate sentencing and decriminalization of certain crimes on omistettu dekriminalisoimiselle ja siinä todetaan kohdassa 60, että ”Valtioiden tulee oikeudenmukaisen tuomitsemisen periaatteen mukaisesti dekriminalisoida hallussapito omaan käyttöön ja muut vähäiset huumerikokset”. (60)
Center for Strategic & International Studies, CSIS, esittää kansainvälisen huumekaupan arvoksi nykyään jo 500 miljardia dollaria vuodessa, mikä vastaa kaksi kertaa maailman autoteollisuuden arvoa tai kaksi kertaa Saudi-Arabian budjettia. Lisäksi laiton huumekauppa aiheuttaa oheisvahinkoja kymmenien miljardien dollarien arvosta, ja kriminaalivalvonta syyllistää ja syrjäyttää miljoonia ihmisiä kautta maailman.
Nykyaikainen pankkitoiminta ja internet ovat luoneet kansainväliselle huumekaupalle olosuhteet, jossa jo 18 vuotiaat voivat harrastaa vaarallisiksi luokiteltujen huumeiden kauppaa kotoaan käsin. Suomessa ns. Aarnio-keissi on esimerkki siitä, kuinka huumeiden kriminaalivalvonta on luonut järjestäytyneelle rikollisuudelle olosuhteet soluttautua kontrollijärjestelmän huipulle, huumepoliisin johtoon. Tämä on koettu mm. Meksikossa tuhoisin seurauksin yhteiskunnan turvallisuudelle ja oikeuslaitokselle.
Vuonna 2015 YK:n huumesopimuksien noudattamista valvovan kansainvälisen huumevalvontalautakunnan, INCB, johtaja Werner Sipp määritteli, että “Portugalin malli on parhaiden menettelytapojen käytännön malli muille maille näiden harkitessa politiikan muutosta tulevissa UNGASS2016 neuvotteluissa. Riippuvuudella on erilaisia ilmenemismuotoja eri maiden kesken. Paljon riippuu oikeusjärjestelmästä, poliisin prioriteeteista, kulttuurista jne. Yhtä mallia ei voida helposti siirtää toiseen järjestelmään, mutta siitä voi oppia parhaita menettelytapoja.”
Vuonna 2017 WHO ja YK:n eri järjestöt julkaisivat yhteisen kannanoton syrjinnän lopettamiseksi terveydenhoidossa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Siinä otettiin kantaa myös huumeiden käyttäjien rankaisemiseen: huumeiden käytön ja hallussapidon kriminalisoivat lait pitää kumota, koska ne aiheuttavat kielteisiä vaikutuksia terveydelle.
THL:n tutkijat tulivat keväällä 2018 julkisuuteen ajatuksenaan käyttäjien rankaisemisen lopettaminen, koska rikosrekisterimerkintä voi olla ihmisen uran kannalta tuhoisampaa kuin kannabiskokeilu:
“Käyttörikoksia tulee poliisin tietoon vuosittain noin 15 000. Tämä merkitsee sitä, että poliisiasiain tietojärjestelmässä on noin 75 000–150 000 tämänkaltaista rikosta. Vaikka oikeudelliset seuraamukset näistä ovat suhteellisen vähäisiä, rekisterimerkinnän vaikutukset nuorten henkilöiden elämänkulkuun voivat olla arvaamattomia ja altistaa syrjäytymiselle.”
“Käyttörikokset koskevat suurimmaksi osaksi kannabista. Osa tapauksista tulee ilmi muun rikoksen tutkinnan yhteydessä, monissa tapauksissa kyse on kaveripiirissä tapahtuvasta satunnaisesta käytöstä tai omaan käyttöön liittyvästä hallussapidosta.”
Jopa ns. tolkun ihmiset alkavat ymmärtää, että huumepolitiikkamme on epäonnistunut tai sillä on muita tarkoitusperiä, kuin ne virallisesti julkilausutut tavoitteet: nuorison pelastaminen huumeilta, kansanterveys ja yhteiskunnan turvallisuus.
“Joka todennäköisesti on ihan tolkun ajatus”, presidentti Martti Ahtisaari kommentoi ajatusta mietojen huumeiden eli kannabiksen vapauttamisesta vuonna 2016. Samassa yhteydessä kokenut diplomaatti ja ministeri Jaakko Iloniemi piti ideaa “täysin järkevänä ajatuksena”.
Dekriminalisaatiosta
Useimmissa maailman maissa on samankaltainen kansainvälisten huumesopimuksien velvoittamaan kriminaalivalvontaan perustuva huumelainsäädäntö, mutta käytännössä käyttäjiä kohdellaan eri tavoin eri maissa. Huumesopimuksien velvoitteiden täytäntöönpano ei ole niin tiukasti määritelty itse sopimuksissa kuin kriminaalivalvonnan taholta annetaan ymmärtää. Käytännössä dekriminalisaatiosta on erilaisia malleja riippuen lainsäädännön yleisestä kehyksestä ja kunkin valtion kulttuurista.
Australialaisen The University of New South Wales -yliopiston yhteiskuntapolitiikan osaston tutkimus “Models for the decriminalisation of the personal use and possesion of drugs” käsittelee dekriminalisaatiohankkeita Australian eri osavaltioissa, mutta se soveltuu myös kansainväliseen vertailuun.
Dekriminalisointimalleja voidaan luokitella neljän muuttujan perusteella:
(1) Hallussapidettävän aineen enimmäismäärä eli raja-arvo ja mikä on sen rooli dekriminalisaatiomallissa.
(2) Toimenpiteet eli sakot, koulutus, hoito ym.
(3) Kelpoisuusehdot eli keihin dekriminalisaation kriteerit sopivat.
(4) Vaatimusten noudattamatta jättämisestä seuraavat toimenpiteet.
Raja-arvo (eli hallussapidettävän aineen määrä ja pitoisuus) määrittelee usein sen, onko kyseessä hallussapito omaan käyttöön vai myyntirikos. Monissa maissa (Uruguay ja Espanja) ei ole määritelty raja-arvoa, vaan rikosoikeudellinen vastuu arvioidaan muiden tekijöiden perusteella (vaaka, miten paketoitu ja käteisen määrä).
Näiden neljän kriteerin lisäksi laeissa on muitakin tekijöitä, joita ei tässä yhteydessä käsitellä tarkemmin. Ns. sosiaalinen tarjonta eli kuinka kannabista jaetaan sosiaalisissa yhteisöissä tai ryhmissä ilman rahaa, on tällainen. Käyttövälineiden käsittelyssä on vaihtelua eri malleissa. Omaan käyttöön tarkoitetun kasvatuksen eli ns. kotikasvatuksen käsittelyssä on myös vaihtelua. Lakien lisäksi viranomaisten toimintamallit ovat tärkeitä eli miten ihmisiä ja tekomuotoja rekisteröidään, miten sakotetaan ja missä toimenpiteet suoritetaan.
Yksi tärkeä luokittelua välttelevä tekijä on kulttuuriset tekijät eli yleinen käsitys siitä, miten ihmistä pitää kohdella, jos hän ei uhkaa toisten terveyttä ja henkeä, yleistä turvallisuutta eikä yhteiskunnallista järjestystä.
Muuttujien perusteella voidaan erottaa neljä erilaista mallia.
(1) Malli: käytön ja hallussapidon poistaminen rikoslaista ilman hallussapidettävän määrän määrittelyä eli raja-arvoa.
Tässä mallissa käyttö ja hallussapito on poistettu rikoslaista, mutta salakuljetus ja kauppa ovat edelleen rangaistavia rikoksia. Mitään raja-arvoa ei myöskään ole säädetty vaan myyntirikos määritellään muilla tekijöillä.
Tässä mallissa ei ole määritelty rikosoikeudellisia toimenpiteitä käyttäjiä kohtaan, mutta sen sijaan laissa voi olla määriteltynä siviilioikeudellisia seuraamuksia. Näitä voivat olla hoito tai yhdyskuntapalvelu. Siviilioikeudellisten seuraamusten käytössä pitää harkita näiden seuraamusten rikkomisesta koituvia seuraamuksia. Tässä mallissa ei myöskään takavarikoida aineita vaikka se on mahdollista
Yleensä dekriminalisaatiomalleihin kuuluu raja-arvojen käyttö, mutta tällaista mallia sovelletaan esim. Uruguayssa heroiinin käyttäjiin.
(2) Malli: käytön ja hallussapidon poistaminen rikoslaista siten, että säädetään hallussapidettävä määrä, raja-arvo.
Käyttö ja hallussapito poistetaan rikoslaista tiettyyn raja-arvoon saakka ilman kelpoisuusehtoja. Jokainen tietyn määrän alle huumeita hallussaan pitävä jätetään syyttämättä.
Mallissa on kaksi mahdollista seuraamusta silloin kun henkilöltä löydetään raja-arvon alittava määrä huumetta: toimenpiteistä luopuminen tai joku siviilioikeudellinen seuraamus. Näitä ovat hoito tai yhdyskuntapalvelu. Näiden seuraamusten laiminlyönnistä pitää määritellä myös joku seuraamus. Lisäksi pitää määritellä se, takavarikoidaanko ko. aine ja miten siviilioikeudellinen seuraamus rekisteröidään. Mallin haasteena on raja-arvojen määritteleminen eri aineille.
Tällaista mallia toteutetaan Portugalissa ja Italiassa. Portugalissa raja-arvoksi on määritelty kymmenen päivän käyttöä vastaava määrä eli yli kymmenen päivän käytön ylittävä määrä on edelleen rikoslain alainen rikos.
(3) Malli: rikosoikeudellisten rangaistusten poistaminen siihen oikeutetuilta ihmisiltä ja/tai tekomuodoilta säädettyyn määrään, raja-arvoon asti.
Kolmannessa eli kelpoisuusmallissa kriminaalioikeudelliset rangaistukset poistetaan siihen kelpuutetuilta ihmisiltä ja tekomuodoilta tiettyyn raja-arvoon asti. Tässä mallissa raja-arvon lisäksi määritellään myös joku muu kriteeri. Tämä tarkoittaa sitä, että rikoslaissa säilyy rangaistuksia tähän malliin kelpaamattomille ihmisille ja tekomuodoille. Tällaisia kelpoisuusehtoja voivat olla ensikertalaisuus tai korkeintaan kolme aikaisempaa huumerikosta, samanaikainen muu rikollisuus ja vaatimus rikoksen tunnustamisesta.
Tässä mallissa voi olla neljä eri seuraamusta: toimenpiteistä luopuminen, siviilioikeudellinen tai hallinnollinen toimenpide, huomautus ja huomautus, johon liitetään opetusta, valistusta, henkilökohtaisen tilanteen arviointia tai hoitoa. Näiden laiminlyönnistä pitää säätää jokin seuraamus.
Tässä mallissa voidaan palata alkuperäisen käyttö- tai hallussapitorikoksen käsittelyyn, joka on edelleen laissa kelpoisuusehdon ulkopuolelle jääneille. Lisäksi pitää päättää takavarikoinnista ja rekisteröidäänkö teko vai ei.
Esimerkiksi Etelä-Australian osavaltiossa yli 18 vuotiaalla voi olla hallussaan korkeintaan 100 grammaa kannabista, ja käyttö sekä hallussapito julkisella paikalla on kielletty. Venäjällä oman maan kansalaiset saavat pitää hallussaan kuusi grammaa kannabista.
Raja-arvojen määrittelyyn pitää tutkia eri käyttäjäryhmien käyttötapoja ja niiden soveltuvuutta dekriminalisaatiomalliin.
(4) Malli: toimenpiteiden muuttaminen ilman rikoslain muutosta, “de facto” malli.
Hyvin usein kannabiksen satunnaiskäyttäjiä jätetään tutkimatta ja syyttämättä, ja tästä depenalisaatiosta muodostuu käytäntö, “de facto” dekriminalisaatio. Tämä on esimerkiksi Australiassa vallitseva dekriminalisaatiomalli. Tässä on kyse toimintamallin muuttamisesta poliisin, syyttäjän ja oikeuslaitoksen toiminnassa ilman lain muutosta. Raja-arvoja tai kelpoisuuskriteerejä ei määritellä.
Tämä malli ei ole lain muutos vaan hallinnollinen tai menettelytapamuutos. Seuraamuksina ovat toimenpiteistä luopuminen, siviilioikeudellinen toimenpide, huomautus sekä huomautus, johon liitetään opetusta, valistusta, henkilökohtaisen tilanteen arviointia tai hoitoa. Tässä mallissa pitää arvioida sitä, miten muutos käytännössä toteutuu toimintatavoissa, säädöksissä ja ohjeistuksissa eli millä tasolla poliisissa, syyttäjällä ja oikeuslaitoksessa käytetään harkintavaltaa. Malli ei edusta lainuudistusta vaan on rajallinen hallinnollinen tai menettelytapauudistus. Australiassa Uuden Etelä-Walesin osavaltion kannabisvaroitusohjelma (Cannabis Caution Scheme) on tällainen malli.
Dekriminalisaatio kansainvälisessä vertailussa
Edellä luetellut mallit ovat teoreettisia yleistyksiä, ja käytännössä huumepolitiikka muuttuu ja kehittyy, mikä näkyy kansainvälisessä vertailussa. Euroopan huumeseurantakeskuksen, EMCDDA, tietojen mukaan puolet Euroopan valtioista on kriminalisoinut käytön. Melkein kaikki valtiot ovat kriminalisoineet myös hallussapidon omaa käyttöä varten, mutta täytäntöönpanossa ja määrittelyssä on eroavuuksia.
EMCDDA:n listalla huumeiden käytön ja hallussapidon dekriminalisoineista EU-maista mainitaan Liettua, Latvia, Tsekki, Belgia, Luxemburg, Irlanti, Portugal, Espanja, Italia, Slovenia, Kroatia ja Bulgaria.
Release kansalaisjärjestön Talking Drugs portaalin 23.8.2018 tehdyssä päivityksessä mainitaan edellisten EU-maiden lisäksi Norja, Hollanti ja Saksa.
Talking Drugs luokittelee maat täydellisen dekriminalisaation toteuttaneisiin ja vain kannabiksen dekriminalisoineisiin maihin ja ulottaa tarkastelunsa EU-maiden ulkopuolelle, mistä se luettelee: Sveitsi, Armenia, Georgia, Israel, Australia, Etelä-Afrikka, Paraguay, Kolumbia, Peru, Chile, Ecuador, Costa Rica sekä Yhdysvallat, jossa kannabiskaupan laillistaneiden kymmenen osavaltion lisäksi 13 osavaltiota on dekriminalisoinut kannabiksen, ja lisäksi joukko kaupunkeja ja maakuntia sekä Neitsytsaarien territorio ovat dekriminalisoineet tai depenalisoineet kannabiksen.
Wikipedian lista Legality of Cannabis kannabiksen laillisesta asemasta on käytetyistä lähteistä laajin. Siinä on mukana kannabiksen depenalisoineita maita sekä maita, jossa kannabis on laissa kielletty, mutta käyttöä ja hallussapitoa katsotaan läpi sormien perinteen tai uskonnollisten syiden takia.
Norja ei ole varsinainen EU-valtio vaan sen liitännäisjäsen. Kannabiksen hallussapito on laitonta, mutta siitä voidaan antaa sakkorangaistus 15 grammaan saakka. Norjan konservatiivipuolueen terveysministeri Bent Høie ilmoitti vuonna 2016 kannattavansa huumeiden dekriminalisointia, mikä yllätti niin suuren yleisön kuin asiantuntijat. Vuoden 2017 lopussa eduskunnan enemmistö kannatti lainmuutosta, joka dekriminalisoisi huumeiden hallussapidon ja asia vietiin hallituksen valmisteltavaksi. Asiaa valmistelevan työryhmän raportin odotetaan valmistuvan joulukuussa 2019.
Hollannissa käyttö ei ole ollut rikos ja hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 1976. Kannabiksen hallussapito on sallittu viiteen grammaan, syyteraja on kolmekymmentä grammaa ja kerrallaan saa kasvattaa viisi kasvia. Kannabiksen myynti on edelleen rikos, mutta sovittuja ehtoja noudattavien kannabiksen myyjien ja omaan käyttöön tarkoitetun hallussapidon kriminaalivalvontaa ei olla priorisoitu 1970-luvun jälkeen. Asiakkaalle saa myydä korkeintaan viisi grammaa.
Saksassa käyttö ei ole rikos, ja vuonna 1994 Saksan liittovaltion perustuslaillinen oikeus päätti, että pienten kannabismäärien hallussapidon tai maahantuonnin rikosoikeudellinen rankaiseminen on perustuslain vastaista. Jotkut osavaltiot ja kaupungit ovat soveltaneet päätöstä myös muihin huumeisiin.
Täysi dekriminalisaatio
Armenia: Vuonna 2008 lakiuudistuksessa “pienten määrien” hallussapidosta säädettiin hallinnollisia rangaistuksia rikosoikeudellisten sijaan. Samalla dekriminalisoitiin pienten huumemäärien ei-kaupallinen eli sosiaalinen tarjonta.
Chile: Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu huumeiden hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2005.
Costa Rica: Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu huumeiden hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 1988.
Ecuador: Vuonna 2013 tiettyjä raja-arvoja pienempien huumeiden hallussapito poistettiin rikosoikeudesta.
Espanja: Korkein oikeus määräsi vuonna 1974, että huumeiden käyttö ja hallussapito eivät ole rikoksia, mutta tämä kirjattiin lakiin vasta vuonna 1982. Nykyään jos poliisi löytää enintään viiden päivän käyttöä vastaavan määrän huumetta, voi poliisi langettaa hallinnollisen rangaistuksen. Kannabiksen myynti on sallittu ns. kannabisklubien jäsenille.
Italia: Käyttöä ei ole koskaan kriminalisoitu. Huumeiden hallussapidosta henkilökohtaiseen käyttöön voidaan rangaista hallinnollisilla sanktioilla. Ensikertalaiselle näitä ei langeteta.
Kolumbia: Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu huumeiden hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 1994, ja vuonna 2011 maan korkein oikeus vahvisti tämän.
Kroatia: Vuonna 2013 dekriminalisoitiin henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu pienten huumemäärien hallussapito, mutta siitä voidaan sakottaa. Käyttö ei ole rikos mutta käytöstä julkisella paikalla voidaan sakottaa.
Latvia: Pienten huumemäärien hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön on hallinnollinen rikos, josta voidaan antaa huomautus tai sakko.
Liettua: Pienten huumemäärien hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön on hallinnollinen rikos, josta voidaan antaa huomautus tai sakko.
Paraguay: Hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön sallitaan. Ehtona on rekisteröityminen huumeiden käyttäjäksi.
Peru: Hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön dekriminalisoitiin vuonna 2003.
Portugali: Kaikkien huumeiden hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön dekriminalisoitiin vuonna 2001. Raja-arvoksi määriteltiin kymmenen päivän käyttöä vastaava määrä. Portugalin mallin selkein ero muihin verrattuna on selkeä painopisteen muutos eli resurssien siirtäminen kriminaalivalvonnasta hoito- ja sosiaalisiin palveluihin, paternalismin korvaaminen humaanilla politiikalla.
Slovenia: Pienten huumemäärien hallussapitoa omaan käyttöön ei pidetä rikoksena mutta siitä voi saada sakon.
Tsekki: Kommunistivallan loppumisesta vuonna 1990 vuoteen 1998 Tsekissä oli rankaisemattomuuden kausi. Vuonna 2010 dekriminalisoitiin kaikki henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu huumeiden hallussapito.
Uruguay: Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun määrän hallussapitoa ei ole koskaan kriminalisoitu.
Kannabiksen dekriminalisoineet maat ja osavaltiot
Australia: Kannabiksen hallussapito omaan käyttöön on dekriminalisoitu kolmessa osavaltiossa: Etelä-Australiassa 100 grammaan asti, Pääkaupunkiterritoriossa 50 grammaan asti ja Pohjoisessa territoriossa 50 grammaan asti.
Belgia: Aikuinen, jolla on korkeintaan kolme grammaa tai yksi kannabiskasvi, ei saa syytettä.
Etelä-Afrikka: Perustuslakituomioistuin päätti syyskuussa 2018, että kannabiksen hallussapito ja kasvatus henkilökohtaiseen käyttöön dekriminalisoidaan. Tällaisten tekomuotojen kieltäminen on yksityisyyden suojan loukkaus.
Georgia: Kannabiksen hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön dekriminalisoitiin vuonna 2017. Vuonna 2018 perustuslaillinen tuomioistuin määräsi, ettei siitä voida rangaista millään tavalla, ei edes sakoilla.
Israel: Hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön dekriminalisoitiin aikuisille vuonna 2018. Sotilaita voidaan edelleen asettaa syytteeseen. Ennen vuotta 2017 kannabiksen käyttö viihdetarkoituksiin oli laitonta Israelissa ja kiinnijääneitä uhkasi kovat sakot ja jopa vankeusrangaistus. Käytännössä lakia ei pantu täytäntöön kovinkaan usein. Heinäkuussa 2018 knesset hyväksyi lain, joka dekriminalisoi kannabiksen käytön siten, että kiinnijäämisestä seuraa ensimmäisellä kerralla 1000 shekelin eli noin 235 € sakot, toisella kertaa 470 € sakot ja kolmannella sakot tai yhdyskuntapalvelusta. Laki astuu voimaan huhtikuussa 2019.
Jamaika: Enintään kahden unssin (58 g) kannabismäärän hallussapidosta ei seuraa rikosrekisterimerkintää. Rastafareille kannabiksen eli ganjan uskonnollinen käyttö on laillista.
Sveitsi ei kuulu Euroopan Unioniin. Pienen kannabismäärän hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2012 ja aikuinen ihminen saa pitää hallussaan korkeintaan 10 grammaa kannabista ilman syytettä. Monissa kantoneissa myös kotikasvatus on sallittu. Dekriminalisaatio ei tee täyttä oikeutta Sveitsissä harjoitettavalle huumepolitiikalle, joka on monessa suhteessa edistyksellistä.
Yhdysvallat: Connecticut, Delaware, Illinois, Maryland, Minnesota, Missisippi, Missouri, Nebraska, New Hampshire, New York, North Carolina, Ohio, Rhode Island.
Ja lisää dekriminalisaatiota
Tässä käydään läpi maita, joita ei ole mainittu edellä.
Tanska: Hallussapito on kriminalisoitu, mutta kannabiksen hallussapito on sallittu viiteen grammaan, syyteraja on kolmekymmentä grammaa ja käytännössä kannabikseen suhtaudutaan sallivasti. Vapaakaupunki Kristianiassa epävirallisesti laillista.
Viro: Vuonna 2002 uudessa rikoslaissa käyttö ja pienten huumemäärien hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön poistettiin rikoslaista. Kannabiksen osalta raja on 7,5 grammaa kuivattua kukintoa. Edelleen sakkonsa maksamatta jättänyt voidaan tuomita vankeuteen, mutta käytännössä tämä kohdistuu opioidien katukäyttäjiin. Etelä-Virossa kuntaliitoksessa vuonna 2017 syntyneelle uudelle kunnalle haettiin nimeä. Kansanäänestyksessä voitti ylivoimaisesti Kanepi eli Hamppu, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi viralliseksi nimeksi kesällä 2018.
Irlannissa käyttöä ei ole kriminalisoitu, mutta hallussapidosta voidaan sakottaa ja rikoksen uusimisesta voi seurata jopa vankeutta. Vuonna 2015 huumestrategiasta vastaava ministeri ehdotti täydellistä dekriminalisointia.
Ghanassa käsitellään henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun määrän dekriminalisointia vuonna 2017 annetun lakialoitteen pohjalta. Ghanan dekriminalisointi toimisi mallina Länsi-Afrikan maiden huumepolitiikan kehittämiselle.
Kannabis dekriminalisoitu
Argentiina – Kannabiksen hallussapito on dekriminalisoitu korkeimman oikeuden päätöksellä vuonna 2009. Oikeus ei kuitenkaan asettanut mitään raja-arvoa.
Itävalta – hallussapito omaan käyttöön dekriminalisoitu vuonna 2016.
Antigua ja Barbuda – kannabis on dekriminalisoitu ja vuoden 2018 tietojen mukaan laillistamista suunnitellaan.
Bermuda – Dekriminalisoitu 7 grammaan asti
Belize – Dekriminalisoitu 10 grammaan asti
Bolivia – Dekriminalisoitu 50 grammaan asti
Puola – Laitonta mutta vuodesta 2011 syyttäjä on voinut jättää syyttämättä pienten määrien hallussapidon.
Venäjä – Dekriminalisoitu kuuteen grammaan asti oman maan kansalaisille. Vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen aikana viranomaiset sallivat omassa maassaan kannabis- tai opioidireseptin saaneiden tuoda lääkkeensä.
Ukraina – Dekriminalisoitu viiteen grammaan asti.
Malta – Dekriminalisoitu 3,5 grammaan asti.
Moldova – Käyttö ja hallussapito omaan käyttöön dekriminalisoitu.
Kielletty mutta käytännössä ei valvota
Brasilia – Laitonta mutta pienistä kannabismääristä opetusta.
Kambodza – Laitonta mutta käytännössä depenalisoitu.
Egypti – Laitonta mutta harvoin pantu täytäntöön.
Uusi-Seelanti – Hallussapito on edelleen rikoslain alainen mutta harvoin syytetty. Vuonna 2018 hallitus ilmoitti kansanäänestyksestä vuonna 2020.
Lesotho – Laitonta mutta käytännössä suvaitaan. Aloitti kannabiksen laillisen kasvatuksen lääkekäyttöön vuonna 2018.
Marokko – yleisesti sallittu ja käyttö tapahtuu etupäässä yksityistiloissa, mutta jos julkisesti kuten kahviloissa niin tällöin tykötarpeet pidetään pöydän alla ja ihmisillä on yleensä mukanaan vain henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu muru, joita voi ostaa parilla dirhamilla.
Thaimaa – Laitonta mutta usein jätetään tutkimatta ja syyttämättä.
Vietnam – Laitonta mutta usein jätetään tutkimatta ja syyttämättä.
Alueelliset dekriminalisointihankkeet
Valtioittain tapahtuvan dekriminalisoinnin lisäksi myös alueelliset yhteistyöjärjestöt ovat suunnittelemassa huumepolitiikan muutosta. Tällaisia ovat Länsi-Afrikan valtioiden komission, WACD, ja Karibian alueen liiton, CARICOM, suunnitelmat
Elokuussa 2018 kuollut YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan perusti asiantuntijaryhmän West Africa Commission on Drugs, WACD, joka julkaisi vuonna 2014 raportin “Not just in transit. Drugs, the State and Society in West Africa”. WACD julkaisi vuonna 2018 lakiluonnoksen “Model Drug Law for West Africa” kaikille Länsi-Afrikan valtioille malliksi, jonka perusteella hallitukset voivat laatia dekriminalisointiin perustuvia lakialoitteita.
WACD:n nykyinen puheenjohtaja on Nigerian entinen presidentti Olusegun Obasanjo, joka varoitti alueen maita kolmesta huumekaupan aiheuttamasta vaarasta: järjestäytynyt rikollisuus, korruptio ja huumeiden käyttäjien kokemat haitat.
Länsi-Afrikan maihin kuuluvat Benin, Burkina Faso, Kap Verde, Gambia, Ghana, Guinea, Guinea-Bissau, Norsunluurannikko, Liberia, Mali, Mauritania, Niger, Nigeria, Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha, Senegal, Sierra Leone sekä Togo.
Karibian alueen yhteistyöjärjestön, CARICOM, asettama kannabiskomitea, Regional Commission on Marijuana, julkaisi 8.6.2018 raporttinsa “Waiting to Exhale – Safeguarding our Future through Responsible Socio-Legal Policy on Marijuana”.
Komitea suosittaa, että CARICOM ottaisi tavoitteekseen kieltolain purkamisen kokonaisuudessaan ja korvaamisen alkoholin ja tupakan valvonnan kaltaisella järjestelmällä. Komitea kehottaa turvaamaan pienviljelijöiden asema kannabiksen tuotannon kaikissa valvontamalleissa sekä säätämään rajoituksia suurille yrityksille ja ulkomaisille vaikutuksilla.
CARICOM-maihin kuuluu Antigua ja Barbuda, Belize, Dominica, Grenada, Haiti, Montserrat, Saint Kitts ja Nevis, St. Lucia, Saint Vincent ja Grenadiinit, Bahamas, Barbados, Guyana, Jamaika, Suriname sekä Trinidad ja Tobago.
Saint Vincent ja Grenadiinit hyväksyi 11.12.2018 lain, joka dekriminalisoi kannabiksen lääke- ja tutkimuskäyttöön. Trinidad ja Tobagon pääministeri Keith Rowley ilmoitti joulukuussa maansa dekriminalisoivan vuoden 2019 puoliväliin mennessä. Maan oikeusministeri Faris Al-Rawi ilmoitti tammikuun alussa perustavansa työryhmän valmistelemaan kieltolain lopettavaa lainsäädäntöä.
Kannabiksen uskonnollinen käyttö
Kannabiksen perinteinen uskonnollinen käyttö on hyvä esimerkki ilmiöstä elefantti olohuoneessa eli kuinka laajaa kannabiksen käyttö onkaan huolimatta sen nykyaikaisesta kieltolaista. Seuraavissa maissa kannabiksella voi olla merkittävä asema paikallisille ihmisille uskonnollisessa ympäristössä.
Nepal joutui perumaan kansainvälisen painostuksen alla kannabiskauppojen, viljelijöiden ja myyjien toimiluvat vuonna 1973. Kannabiksen käyttöä ja kasvatusta omaan käyttöön katsotaan kuitenkin läpi sormien. Ganja, charas ja bhang ovat laillisia uskonnolliseen käyttöön yhden päivän Maha Shivaratrin eli Shivan suuren yön festivaalin aikana, joka on tänä vuonna 4. maaliskuuta.
Intiassa bhang-juomalla on kristinuskon ehtoollisella tarjottavaa punaviiniä muistuttava asema, ja suurissa uskonnollisissa juhlissa poliisi toimittaa pyhille miehille, sadhuille, näiden mietiskelyssään tarvitseman charaksen. Kannabis on laillista tai hyvin suvaittua useissa osavaltiossa kuten Biharissa, Uttarakhandissa, Länsi-Bengalissa ja Koillis-Intian osavaltioissa. Kannabista voi ostaa laillisesti valtion luvalla toimivista ns. Bhang shopeista. Gujaratissa kannabiksen hallussapito on dekriminalisoitu.
Pakistanissa kannabiksen kasvatus ja kauppa kiellettiin vuonna 1997. Käyttö on kuitenkin yleistä ja joidenkin muhamettilaisten sufipyhimysten hautatemppeleissä sallittua juhlapäivinä. Heimoalueilla kannabiksen kauppa on käytännössä vapaata.
Bangladeshissa kannabiksen kasvatus kiellettiin vuonna 1987, myynti vuonna 1989 ja nykyinen huumelaki säädettiin vuonna 1990. Sen täytäntöönpano on kuitenkin löyhää ja kannabiksen käyttö uskonnollisissa tarkoituksissa on sallittu esimerkiksi pyhimysten muistojuhlissa.
Sri Lankassa ikimuistoisista ajoista saakka käytetty kannabis kiellettiin vuonna 1935 brittiläisen siirtomaavallan aikana, mutta sen käyttö perinteisenä lääkkeenä sallittiin erillisellä säädöksellä. Kannabista myydään laillisesti ayurvedisissa kaupoissa. Vuonna 2018 Sri Lanka aloitti kasvattamaan kannabista lääkkeeksi yhden buddhalaisen munkkiluostarin yhteydessä omaan kulutukseen ja myöhemmin vientiin. Munkit ovat yksi taho, joka on jo vuosia vaatinut kannabiksen laillistamista.
Dekriminalisoineet maat, joissa yhä voidaan rangaistaan pienistä määristä
Argentiina: Korkein oikeus päätti vuonna 2009, että hallussapidon kriminalisointi on perustuslain vastaista. Ihmisiä asetetaan kuitenkin edelleen syytteeseen, koska uutta lakia ei ole vielä säädetty.
Chile: Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu huumeiden hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2005. Tätä “henkilökohtaista” ei määritelty laissa ja edelleen ihmisiä rangaistaan pienistä huumemääristä.
Meksiko: Pienten henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen määrien hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2009, mutta raja-arvot ovat niin alhaisia, että ihmisiä edelleen kriminalisoitiin henkilökohtaisesta hallussapidosta. Korkeimman oikeuden antamien päätösten perusteella rankaiseminen on perustuslain vastaista. Hallitus suunnittelee kannabiksen laillistamista ehkä jo vuonna 2019.
Puola: Pienten määrien hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2011, mutta ihmisiä edelleen kriminalisoidaan, koska raja-arvoja ei säädetty.
Venäjä: Lain mukaan hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön on dekriminalisoitu, mutta alhaisten raja-arvojen takia ihmisiä pidätetään hyvin pienistä määristä ja jopa vangitaan.
Kannabiskauppa on valtion valvomaa ja säätelemää
Kanada: Kannabis laillistettiin 17.10.2018.
Uruguay: Kannabis laillistettiin vuonna 2013, henkilökohtainen kotikasvatus vuonna 2014 ja apteekit aloittivat kannabiksen myynnin vuonna 2017.
USA: Kymmenen osavaltiota on laillistanut kannabiksen vuoden 2018 loppuun mennessä: Alaska, Kalifornia, Colorado, Maine, Massachusetts, Nevada, Oregon, Vermont, Washington ja Michigan sekä pääkaupunki Washington D.C.. Kahdessa osavaltiossa, Vermont ja Washington D.C., kannabis on laillistettu, mutta myynti on edelleen laitonta.
Euroopassa Luxemburg ilmoitti vuoden 2018 aikovansa laillistaa kannabiskaupan ensimmäisenä eurooppalaisena valtiona.
Kannabiksen valvonta ja oikeus yksityisyyteen
Vuonna 2018 kolmessa maassa kolmella mantereella korkein oikeus päätti, että valtion tunkeutuminen kansalaisten yksityiselämään kannabiksen käytön tai kasvatuksen varjolla ei ole oikeutettua.
Georgian perustuslaillinen tuomioistuin päätti 30. heinäkuuta, että rankaiseminen kannabiksen käytöstä yksityistiloissa ilman lääkärin määräystä rikkoo perustuslain 12. artiklaa, jossa taataan “jokaiselle oikeus kehittää vapaasti omaa persoonaansa”. Oikeuden mukaan kansanterveyden tai yleisen turvallisuuden tavoitteet eivät oikeuta valtiota rankaisemaan yksityisissä tiloissa tapahtuvasta kannabiksen käytöstä.
Etelä-Afrikassa perustuslaillinen tuomioistuin päätti 18. syyskuuta, ettei ole järkevää rangaista aikuista ihmistä, joka kasvattaa, käyttää tai pitää hallussaan kannabista yksityistiloissa. Huumelait eivät ole yhteneväisiä perustuslain 14. artiklan kanssa, joka takaa “jokaiselle oikeuden yksityisyyteen, mikä pitää sisällään oikeuden siihen, ettei heidän omaisuuttaan takavarikoida”.
Meksikossa korkein oikeus antoi 31. lokakuuta viidennen päätöksen vuoden 2015 jälkeen todeten, että kannabiksen kotikasvatuksen, hallussapidon ja käytön rankaiseminen on perustuslain vastaista, vastoin ihmisen persoonan vapaan kehittämisen periaatetta. Muiden oikeusistuimien pitää noudattaa tätä ratkaisua sen jälkeen kun korkein oikeus on antanut viisi samanlaista päätöstä.
Kaikki kolme tuomioistuinta korostivat sitä, että kannabista ei saa käyttää lasten läsnäollessa. Tuomioistuimet kommentoivat myös kannabispolitiikassa ja sen käytössä tapahtuneita kansainvälisiä kehityslinjoja. Georgian tuomioistuin totesi lisääntyneen ihmisoikeuksien soveltamisen nykyaikaisessa oikeuskäytännössä, ja Etelä-Afrikan tuomioistuin totesi, ettei valtion sekaantuminen ole oikeutettua “avoimissa ja demokraattisissa yhteiskunnissa”.
Vuoden 1988 YK:n huumesopimuksen artiklassa 3(2) todetaan, että sopimusosapuolen eli valtion tulee kriminalisoida hallussapito ja kasvatus omaan käyttöön “perustuslaillisten periaatteiden mukaisesti”. Meksikon tuomioistuin totesi, että se vahvisti perustuslaillisen ihmisen vapaan persoonallisuuden kehittämisen periaatteen, minkä se katsoi olevan huumesopimuksen mukainen.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklassa 8(1) todetaan, että “jokaisella on oikeus oman yksityiselämänsä ja perhe-elämänsä, kotinsa ja kirjeenvaihtonsa kunnioitukseen” ja että “yksityiselämän” on tulkittu pitävän sisällään oikeuden kehittää omaa persoonallisuuttaan.
Yhteenveto
Huumepoliittisessa keskustelussa on haluttu nähdä selkeä ero depenalisaation, dekriminalisaation ja laillistamisen käsitteiden välillä. Nyt vuoden 2019 alussa kannabiksen laillistaneita sekä käytön ja hallussapidon dekriminalisoineita valtioita ja osavaltioita on niin paljon, että meillä on käytännön kokemuksia näiden käsitteiden toimivuudesta. Käytännössä lait ja dekriminalisointimallit vaihtelevat suuresti, ja nämä voidaan nähdä osana laajempaa laillistamisprosessia.
Esimerkkinä käsitteiden venyvyydestä on Jamaikalla toteutettu dekriminalisaatio, jonka yhteydessä rastafareille laillistettiin ganjan yhteisöllinen sakraali käyttö. Myös kauppa näyttää lailliselta miljoonien turistien käydessä Jamaikalla usein juuri maan ganjakulttuurin takia.
Depenalisaation ongelmana on ns. nukkumaan jätettyjen lakien ongelma eli kriminalisoivat lait voidaan ottaa taas käyttöön poliittisten suhdanteiden muuttuessa. Dekriminalisaatio jättää käyttäjät edelleen laittomien markkinoiden olosuhteisiin ja kaupan rikollisille tahoille. Kannabiskaupan laillistaminen voi puolestaan jättää käyttäjät ylikansallisen bisneksen armoille, jos lainsäädännössä ei turvata kotikasvattajia, pientuottajia, klubeja ja sosiaalisia yhteisöjä.
Lääkekäytön laillistamista ja parin viime vuoden aikana syntynyttä ns. CBD-buumia ei käsitelty tässä yhteydessä, mutta molemmat horjuttavat kieltolain perustana olevaa kannabiksen määritelmää riippuvuutta aiheuttavana huumeena, jolla ei ole lääkekäyttöä.
Tusky seuraa prosessia. Voit liittyä jäseneksi tai antaa muuten tukesi: FI92 5491 0220 1491 86
Lähde: National Commission on Marihuana and Drug Abuse: Marihuana, A Signal of Misunderstanding. 1972. Noll, Alfons: Drug abuse and penal provisions of the international drug control treaties. Bulletin on Narcotics 1977, issue 4.
Aapo Laakso: Suomen nuoriso peloteltiin huumevalistuksessa paskahalvauksen partaalle – Oliko siitä mitään hyötyä? Aviisi 13.12.2018. Center for Strategic & International Studies. United Nations Human Rights Council 2018, The Office of the United Nations High Commissioner for Human Rights 2018,
Human Rights Council: Implementation of the joint commitment to effectively addressing and countering the world drug problem with regard to human rights. 14.9.2018,
18-vuotiaan epäillään pyörittäneen laajaa huumekauppaa Tor-verkossa – ”TeknoJeesus” myi huumeita ympäri Suomen Lappia myöten. YLE 4.1.2019.
CNDblog 9.9.2015, WHO 27.6.2017, Pekka Hakkarainen ja Tuukka Tammi: Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua. THL 13.2.2018, MTV 5.10.2016, Alison Ritter, Caitlin Hughes, Marian Shanahan: Models for the decriminalisation of the personal use and possesion of drugs. Bulletin No. 26. October 2018. Australia’s Global University. Drug Policy Modelling Program, Social Policy Research Centre, UNSW Sydney.
EMCDDA: Cannabis policy and recent developments 2018, Talking Drugs 23.8.2018, Wikipedian lista kannabiksen laillisesta asemasta,
Expert Group Publish Blueprint for West Africa Drug Decriminalisation. Talking Drugs 11.9.2018, West Africa Commission on Drugs: Not just in transit. Drugs, the State and Society in West Africa. 2014. WACD: MODEL DRUG LAW FOR WEST AFRICA. A tool for policymakers. September 2018.
CARICOM Regional Commission on Marijuana: Waiting to Exhale – Safeguarding our Future through Responsible Socio-Legal Policy on Marijuana. 8.7.2018.
Wired 2.7.2018, EMCDDA 3.1.2019, Forbes 26.12.2018, Talking Drugs 14.1.2019,
Bhang kauppa Varanasissa
CARICOM kannabiksen laillistamisesta
Kannabis Sveitsissä ja Euroopassa
