Kesällä ja alkusyksystä vuonna 2019 sähkötupakan aiheuttamat keuhkovauriot ja jopa kuolemantapaukset Yhdysvalloissa nousivat lööppeihin Suomessa. Uutisoinnissa epidemiaan on liitetty kannabis, kerrottu kannabiksen vaporoimisen eli höyrystämisen aiheuttamista keuhkovaurioista ja onpa osasyynä pidetty jopa kannabiksen laillistamista. Tämäkin tapaus osoittaa, että kannabiksen kieltolaki luo vääriä mielikuvia aineiden haitallisuudesta. Pelkkä valistus ei riitä jos aiotaan saada aikaan muutoksia ihmisen käyttäytymisessä.
Ilta-Sanomat 8.9.2019 nostaa esille THL:n asiantuntijan keksimän termin “kannabisvälitteinen aine”:
“Yhdysvaltalaismediassa on esimerkiksi kerrottu, että iso osa sairastuneista sähkötupakoitsijoista olisi käyttänyt tetrahydrokannabinolia eli THC:ta sisältäviä aineita. THC esimerkiksi toimii huumaavana aineena kannabiksessa.”
“THL:n kyselyissä on havaittu, että myös Suomessa käytetään kannabisvälitteisiä aineita sähkösavukkeissa, THL:n asiantuntija Otto Ruokolainen kertoo.”
Helsingin Sanomat 17.8.2019 kytkee kannabiksen laillistamisen sähkötupakointiepidemiaan:
“Markkinoilta löytyy monenlaisia tuotteita, joissa on myös suuria laadullisia eroja. Yhdistävänä tekijänä niissä on lämmitin, joka höyrystää nikotiinia sisältävän nesteen. Yhdysvalloissa useassa osavaltiossa on viime vuosina laillistettu kannabis. Myös siitä saatavia tuotteita voi käyttää tietyillä höyrystinlaitteilla.”
Helsingin Sanomat 11.9.2019 polttaa huumaavia thc-yhdisteitä ja muodostaa uusia myrkyllisiä yhdisteitä. Sana kemiallinen mainittu.
”KEUHKOSAIRAUS- ja kuolintapauksia on luonnehdittu jo epidemiaksi. Mahdollisena pidetään esimerkiksi sitä, että sähkösavukkeilla on yritetty polttaa huumaavia thc-yhdisteitä. Ne saattavat muodostaa nikotiininesteiden kanssa uusia myrkyllisiä yhdisteitä.
Thc eli tetrahydrokannabinoli on kannabiksen merkittävin päihdyttävä kemiallinen yhdiste.”
Helsingin Sanomat 20.9.2019 nostaa esille “thc-yhdisteiden polttamisen sähkösavukkeilla”.
”FDA:N tupakkatuotevalvonnasta vastaava Mitch Zeller kertoi torstaina, että valvoja ei pysty toistaiseksi yhdistämään sairaustapauksiin mitään yksittäistä ainesosaa, esimerkiksi thc:tä tai e-vitamiiniöljyä.
Niitä molempia on epäilty sairastumisten syyksi. Thc eli tetrahydrokannabinoli on kannabiksen merkittävin päihdyttävä kemiallinen yhdiste, ja on epäilty, että sähkösavukkeilla on yritetty polttaa huumaavia thc-yhdisteitä. E-vitamiiniöljyä käytetään kannabidioliöljyn lisäaineena.
Terveysviranomaisten tietoon on tullut kuitenkin tapauksia, joissa ei ole ollut kyse thc:tä sisältävien tuotteiden polttelusta. Sairastuneet ovat vannoneet polttaneensa vain nikotiinituotteita.
Vastaavia tapauksia ei ole kuitenkaan havaittu Suomessa. THL:n Ollilan mukaan sähkötupakan käyttäjiä on Suomessa vähän ja sähkötupakkatuotteet voivat myös olla osin erilaisia kuin Yhdysvalloissa.”
Talouselämä 21.9.2019 kertoo “höyrystetyn kannabiksen polttamisesta”:
”Tällä viikolla Yhdysvaltojen terveysviranomainen julkaisi tiedon, että kahden viime vuoden aikana nuorison sähkötupakan käyttö on kaksinkertaistunut. Tutkimus oli tehty sikäläisten 8., 10. ja 12. luokka-asteen oppilaiden keskuudessa.
CDC (Centers for Disease Control) kertoi eilen torstaina, että maan sähkösavukkeita tai höyrystettyä kannabista polttavien vakavat hengitystiesairaudet ovat lisääntyneet lähes 50 prosenttia yhdessä viikossa ollen nyt 530 tapausta, kertoi Axios.”
Ilta-Sanomat 21.9.2019 käyttää termiä “tetrahydrokannabolia sisältävä aine”:
”Röntgenkuvista paljastui karu todellisuus: sähkötupakkaa käyttäneen nuorukaisen keuhkoissa oli runsaasti sähkötupakassa käytettävää kovettunutta öljyä. Pojan isän mukaan nuori mies käytti kahden vuoden ajan useita makuöljyjä. Lisäksi hän satunnaisesti käytti tetrahydrokannabolia eli THC:ta sisältävää ainetta. THC on huumava aine kannabiksessa.”
Iltalehti uutisoi 24.9.2019 kannabiksen laillistamisesta osana epidemiaa:
”Kannabiksen laillistaminen joissakin osavaltioissa on myös tuonut uusia toimijoita sähkösavukealalle, ja näiden toimijoiden valvontakäytännöt eivät ole selvät.”
Iltasanomat uutisoi 24.9.2019 kannabiksen psykoaktiivisesta yhdisteestä ja erilaisista kannabistuotteista:
”Joiltakin potilailta on löytynyt kannabiksen psykoaktiivista yhdistettä, eli THC:tä. Nämä ihmiset ovat siis käyttäneet erilaisia kannabistuotteita sähkösavukelaitteella. Lisäksi on löytynyt e-vitamiiniasetaattiöljyä ja nikotiinia, Ollila kertoo.”
MTV uutisoi 25.9.2019, että ”Osatekijänä taustalla voi olla viime vuosien kehitys kannabiksen laillistamisessa joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa, mikä on tuonut uusia toimijoita myös sähkösavukealalle. Osa käyttäjistä käyttää kannabispohjaisia tuotteita sähkösavukkeessa.”
Kannabiksen laillistaminen ei aiheuttanut epidemiaa
Uutisoinnissa vyörytetty kannabissanasto tuo mieleen Yhdysvalloissa 80 vuotta sitten harjoitetun reefer madness -kampanjan.
On oireellista, että valtamedia muistuttaa jokaisessa uutisessa kannabiksesta, mutta sähkötupakoiden kemikaalit jäävät vähemmälle huomiolle. Kannattaa muistaa, että kaikki edellä mainitut tiedotusvälineet toistuvasti mainostavat hermomyrkkyä eli alkoholia sosiaalisena nautintoaineena.
Yhdysvaltojen viranomaiset kertovat potilaiden ostaneen kannabistuotteita katukaupasta ja keskittyvänsä tutkimaan käytettyjen tuotteiden sisältämiä epäpuhtauksia tai tuoteväärennöksiä. Useat ongelmia saaneista kertovat käyttävänsä sekä nikotiini- että kannabispitoisia sähkötupakoita. CDC:n mukaan THC-tuotteista oireita saaneet asuvat osavaltioissa, joissa kannabis ei ole vielä laillista. Kannabiksen laillistamisella ei siten ole mitään osuutta sähkötupakkaepidemian syntymisessä.
Yhdysvalloissa todetut, kannabiksen höyrystämisenä uutisoidut keuhko-ongelmat ovat tulleet sähkötupakan mallisista vaporisaattoreista, joissa käytetään erilaisiin liuottimiin sekoitettua kannabisöljyä. Sähkötupakoissa käytetään propyleeniglykolia, glyseriiniä, diasetyylia sekä makuaineita, jotka ovat viranomaisten sallimia aineita eli laillisia!
Kannabispohjaisissa sähkötupakkatuotteissa on myös E-vitamiinista johdettua öljyä, E-vitamiiniasetaattia, jota tuodaan paljon Kiinasta. Kannabisöljyn vaporoinnissa on todettu syntyvän propyleeniglykolia, glyserolia, polyetyleeniglykolia ja triglyseridejä. Akryylialdehydi on yksinkertaisin tyydyttymätön aldehydi. Se on myrkyllinen, syöpävaarallinen ja reaktiivinen yhdiste, jota muodostuu useiden eri yhdisteiden palamisessa.
Vuonna 2017 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan sähkötupakan kaltaisissa laitteissa käytettävistä liuoksista, joista käytetään nimitystä kannabisöljy, käyttäjän keuhkoihin päätyy asetaldehydeä ja formaldehydeä.
CBD-tuotteina markkinoiduista tuotteista on löydetty muuntohuumeita eli ns. synteettisiä kannabinoideja ja jopa fentanyyliä.
Halpojen, netistä ostettujen kiinalaisten sähkötupakoiden sisältämät eristeet ja muoviosat voivat korkeassa lämpötilassa vapauttaa kaasuja ja partikkeleita käyttäjien keuhkoihin.
Kannabis ja hengityselimet
Sähkötupakkaepidemian opetus on se, että huumeiden kriminaalivalvonta on epäonnistunut yritys suojella nuorisoa päihteiden haitoilta. Uutisoinnissa on jopa esitetty, että tämä romuttaa uskomuksen kannabiksesta turvallisena luonnontuotteena, vaikka ongelmat johtuvat sähkötupakoissa käytettävistä liuottimista ja öljyistä eivätkä kannabiksesta.
Kannabiksen käyttämiseen polttamalla liittyy samanlaisia terveyshaittoja kuin tupakan polttamiseen, mutta 60 vuotta kannabiksen kieltolain alkamisen jälkeen ei ole pystytty osoittamaan sen aiheuttavan keuhkosyöpää.
Löytyy todistusaineistoa siitä, että kannabiksella voidaan hoitaa syövän ja syöpähoitojen aiheuttamia oireita. USA:n liittovaltion syöpäinstituutti, NCI, kertoo kotisivuillaan, että ”cannabinoids may have benefits in treating cancer-related side effects”.
Löytyy myös todistusaineistoa, että kannabiksen vaporointi on terveellisempi tapa käyttää kannabista kuin polttaminen.
Kannabiksen käyttäminen höyrystämällä alkoi yleistyä 1990-luvulla jo ennen sähkötupakointia, ja se on levinnyt kannabiskulttuurin keskuudessa ilman viranomaisten apua. Esimerkiksi Volcano merkkinen höyrystin on ollut kannabiksen käyttäjien suosiossa vuosia, eikä sitä ole koskaan käytetty tupakan höyrystämiseen. Tulosten mukaan (1, 2 ja 3) kannabiksen vaporoinnista ei ole todettu omia erilaisia haittavaikutuksia. Sillä saadaan samanlainen käyttökokemus kuin polttamalla ilman hengitys- ja verenkiertoelimille haitallisia palamistuotteita. Vaporoidessa käyttäjä altistuu kuitenkin samoille psykoaktiivisille vaikutuksille kuin poltettaessa, ja osa ihmisistä kokee vaikutukset jopa voimakkaampina vaporoidessa. Vaporointi on edullisempaa kuin polttaminen, koska siinä ei materiaalia mene ns. sivusavuna hukkaan.
THL:n vuonna 2017 julkaisemassa ohjeistuksessa kannabiksen käytön aiheuttamien haittojen vähentämiseksi todettiin polttamisen vaihtoehtojen olevan hengityselinten kannalta turvallisempi vaihtoehto.
“Kannabiksen käyttäjien kannattaa polttamisen sijaan suosia muita käyttötapoja (esim. vaporisaattorit ja syötävät tuotteet), sillä säännöllinen kannabiksen polttaminen vaikuttaa haitallisesti hengityselimiin. [Näytön aste: merkittävä]”.
THL julkaisi 20.9.2019 tiedotteen ”sähkösavuke”, jossa kerrotaan, että
”Osa, muttei kaikki sairastuneista on käyttänyt sähkösavukkeessa tetrahydrokannabinolia (THC, kannabiksen psykoaktiivinen yhdiste) ja E-vitamiiniasetaattia sisältävää nestettä.”
THL:n ohjeistus vuodelta 2017 on edelleen ainoa kannabiksen käytön haittojen vähentämiseen pyrkinyt toimenpide julkishallinnolta. Mikään ei ole muuttunut sen jälkeen, mutta riittääkö viranomaisten jakama valistus käyttötapojen parantamiseen?
Tupakkalobby ja kieltolaki
Suomella on kunnianhimoinen tavoite saada kansa savuttomaksi vuoteen 2030 mennessä. Lääkelaitos kielsi heinäkuussa 2008 nikotiinillisten sähkötupakkatuotteiden myynnin Suomessa, koska nikotiinia sisältävät tuotteet luokitellaan lääkevalmisteiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan nuuskan myynti kiellettiin viimeksi vuoden 2014 tupakkatuotedirektiivissä.
Tupakanvastaisuuden levitessä maailmalla ovat tupakkayhtiöt muuttaneet markkinointistrategiaansa tupakan myynnistä nikotiinin myymiseen. Tämä näkyy nopeasti levinneenä ns. sähkötupakan käyttöepidemiana/aaltona nuorison keskuudessa ympäri maailman tupakkayhtiöiden käyttäessä vuosikymmeniä hiomiaan markkinointikeinoja ja -kanavia.
Sähkötupakkaa käyttäviä koululaisia kadulla haastatellessa esille nousee nuorten suuri tietomäärä käyttämästään välineestä. He tietävät käytetyn “kasvipohjaisen öljyn”, lyhenteet PEG, PG ja PPG sekä käytettävien makuaineiden taustat, höyrystymislämpötilat – sekä sen, ettei siinä ole mukana “huumeita”.
Höyrystyneen öljyn tiivistymiseen keuhkoissa vastataan yleisesti, että juuri sen takia höyry puhalletaan nopeasti ulos! On jotenkin oireellista, että nuoret tietävät enemmän kuin valtamedia ja virkamiesten valistus. Suomessa tuotteet ovat laittomia, mutta netissä ja somessa kaikki on saatavilla nikotiiniyhtiöiden markkinointikanavilta ja lobbausverkostoista.
HS uutisoi 25.9. taloussivuillaan nikotiiniteollisuuden rakennejärjestelyistä sähkötupakkaepidemian takia:
Sähkösavukkeita valmistavan Juulin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Croswaite työskenteli aikaisemmin Altriassa, joka omistaa useita savuketuotemerkkejä. Altria omistaa myös 35 prosenttia Juulin osakkeista.
Helmikuussa Juul arvioi liikevaihtonsa kolminkertaistuvan tänä vuonna 3,4 miljardiin dollariin. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli runsaat miljardi dollaria, mikä oli yli 800 miljoonaa dollaria enemmän kuin vuonna 2017.
Keskiviikkona Altria ja sen kilpailija Phillip Morris ilmoittivat keskeyttävänsä neuvottelut yhdistymisestä, jossa olisi perustettu markkina-arvoltaan noin 200 miljardin dollarin savukkeiden suuryhtiö. THC-kohun seurauksena yhtiöiden sähkötupakat Juul ja IQOS on saatu näyttämään turvalliselta vaihtoehdolta ja yhtiöiden kurssit ovat olleetkin nousussa.
Pelissä on isoja rahoja, nikotiiniteollisuus on merkittävä lobbari Suomessa ja monet huippupoliitikoistamme ovat olleet Amer-tupakan tai Philip Morrisin edustajia eduskunnassa. Tämä vanha kytkös tupakkateollisuuden kanssa pulpahti mieleen YLE:n 22.9.2019 uutisessa, jossa käsiteltiin nuuskan uudelleenlaillistamisen nauttimaa kannatusta eduskunnassa:
Itse en käytä tupakkatuotteita enkä suosittele kenellekään, mutta näen, ettei ”kieltolakiratkaisu” toimi tässä. Marko Asell (sd.) Ylen kyselyssä
Laillisella nuuskanmyynnillä Suomi saisi Kyllösen mukaan paitsi verotuloja nuuskan haittojen vähentämiseen, myös tietoa nuuskan myynnistä ja käytöstä. Samankaltaisin perustein laillistamista kannattavat ainakin SDP:n Marko Asell, perussuomalaisten Kristian **Sheikki Laakso, kokoomuksen **Janne Heikkinen ja keskustan Joonas Könttä.
Perussuomalaisten Juha Mäenpää esitti nuuskan laillistamista syyskuun alussa. Hän viittasi vuonna 2013 tehtyyn arvioon, jonka mukaan Suomeen olisi tullut noin 40 miljoonaa euroa verotuloja vuodessa, jos maahan tuodut nuuskat olisi myyty laillisesti.
Miksi annamme vain Ruotsin hyötyä verotuloista. Jos nuuska kielletään, pitäisi tupakkakin kieltää. Harry Harkimo (liik.) Ylen kyselyssä
Kansanedustajat yli puoluerajojen puolustavat nuuskaa kannabisaktivistien käyttämillä argumenteilla laillistamisen puolesta. Kannabiksen laillistamisessa kyse on vielä suuremmista verotuloista ja hyödyistä, mutta kuinka poliitikot saataisiin ymmärtämään omat ristiriitaisuutensa?
Kieltolaki on vaarallinen, ei kannabis
Tosiaan, Ruotsi on kansainvälisesti tiukka huumeiden ja erityisesti kannabiksen vastustaja lobaten ahkerasti myös suomalaisia virkamiehiä ja poliitikkoja agendassa taakse kuten mm. lokakuussa järjestettävässä seminaarissa Helsingissä. Samalla se on Suomen koululaisten keskuudessa käytetyn nuuskan valmistusmaa. Puhutaan siis kaksinaismoraalista.
YLE uutisoi 17.9.2019 THL:n kouluterveyskyselystä, kuinka tyttöjen nuuskan käyttö on yleistynyt paikoin jopa räjähdysmäisesti. Erityisen nopeasti nuuskaaminen on yleistynyt ammattiin opiskelevien keskuudessa, mutta myös yläkouluissa tyttöjen nuuskaaminen on yleistynyt.
Sähkötupakkaepidemia on jälleen yksi esimerkki, että kannabiksen kriminaalivalvonta on väärä keino sen käytön haittojen vähentämisessä, koska kieltolaki luo vääriä mielikuvia aineiden haitallisuudesta. Pelkkä valistus ei riitä käyttötapojen muuttamiseksi haitattomammiksi, vaan tarvitaan sellaiset olosuhteet, jossa käyttäjät voivat tehdä järkeviä valintoja.
Parasta terveyspolitiikkaa on valvoa kannabiksen laatua, verottaa sen myymistä, valvoa siinä noudatettavia ikärajoja ja jakaa tutkittua tietoa käytön haitoista ja hyödyistä. Kapitalistinen voiton tavoittelu ihmisen heikkouksia hyödyntämällä on väärin ja pitää kieltää.
Pieni suuri kotimainen kannabishöyrystin
Viranomaisten valistus ja kannabiksen laillistaminenkaan eivät riitä, vaan tarvitaan toimivia vaihtoehtoja. Kannabiksen alakulttuuri on tehnyt omaa haittoja vähentävää politiikkaa omien innovaatioidensa kautta. Tämä pätee erityisesti kannabiksen käyttöön höyrystämällä, mikä on kehittynyt kannabisalakulttuurin keskuudessa. Puhtaan kukinnon vaporoinnista oikeilla lämpötiloilla ei ole raportoitu keuhko-oireista.
Kokonaan uusi kotimainen TinyMight Vape on suunniteltu nimenomaan yrttimuotoisen kannabiksen höyrystämiseen. Laite on valmistettu puhtaista raaka-aineista eli siinä on tammea, terästä, lasia ja alumiinia, joista ei irtoa mitään ylimääräistä.
TinyMight vaporisaattorissa käytetään uudenlaista tekniikkaa, joka toimii nopeasti ja yksinkertaisesti. Laite käynnistetään painamalla käynnistysnappia napakasti kolme kertaa peräkkäin, jolloin laitteeseen syttyy punainen valo. Käynnistysnappia pidetään alhaalla, kunnes laitteen värinä loppuu, ja Tinymight on käyttövalmis parissa sekunnissa.
Lämpötilaa säädetään pohjassa olevasta, asteikolla ympäröidystä säätöruuvista, ja kannattaa aloittaa kohdasta 6. Sillä on myös helppo ns. mikrodoussata eli säätää pesä millin, parin syväksi. Isompaa settiä varten lasiputkessa olevaa jäähdytinosaa työnnetään ylöspäin.
TineMightyssä on vaihdettava akku, jolloin vara-akkujen kanssa laite kulkee niin eräretkillä kuin festivaaliympäristössä. Tähän liittyykin yksi vaporisaattorin haittoja vähentävä ominaisuus: se ei tuoksu niin laajalle kuin jointti, ja sen kanssa sulautuu sähkötupakoivaan yleisöön. Tosin siinä joukossa TinyMight erottuu edukseen.
Tusky seuraa prosessia. Voit liittyä jäseneksi tai antaa muuten tukesi: FI92 5491 0220 1491 86
Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4360
Lähde: Carbonyl Compounds Produced by Vaporizing Cannabis Oil Thinning Agents. The Journal of Alternative and Complementary Medicine 1.11.2017. Vaporization as a Smokeless Cannabis Delivery System: A Pilot Study. Clinical Pharmacology & Therapeutics 11.4.2007. Evaluation of a vaporizing device (Volcano®) for the pulmonary administration of tetrahydrocannabinol. Journal of Pharmaceutical Sciences 24.4.2006.
Peering Through the Haze of Smoked vs Vaporized Cannabis—To Vape or Not to Vape? JAMA Network 30.11.2018
.
Vaporized pot means a higher high. MedicalXpress 30.11.2018,
THL: 10 neuvoa kannabiksen käytön haittojen vähentämiseen. 8.11.2017. THL: Sähkösavuke. 20.9.2019, Jett J, Stone E, Warren G, Cummings KM. Cannabis Use, Lung Cancer, and Related Issues. Journal of Thoracic Oncology. 2018;13(4):480-487.
Sähkötupakka – hyvä vai paha ?
Käyttäjäkokemuksia katukaupasta ostetuista kannabiskapseleista
U.S. Centers for Disease Control and Prevention, CDC, ilmoitti, että THC-pitoisia aineita sisältävistä sähkötupakoista keuhko-oireita saaneet ihmiset asuvat osavaltioissa, joissa kannabis on laitonta. Miten tupakkayhtiöiden osakekurssien nousu tähän liittyy ? THC-uutisointi on saanut Juulin ja IQOSin näyttämään turvallisilta ! Uutisen lopussa vielä näyte, kuinka ko. tuotteita mainostetaan nuorisolle.