Suomen nykyinen huumelainsäädäntö perustuu huumausainekomitean mietintöön vuodelta 1969. Rationaalisen kriminaalipolitiikan tunnettu edustaja Patrik Törnudd kritisoi komitean mietintöä, jossa esitettiin huumeiden käytön kriminalisointia:
”Enemmistön vastoin asiantuntijain suosituksia tapahtunut kannanotto huumausaineiden käytön rangaistavuuden säilyttämisen puolesta heijastaa paitsi komitean yleistä arkuutta ja varovaisuutta myös moraalirikosten alalla usein havaittavaa taipumusta symboliajatteluun. Vaikka myönnetäänkin, että jokin säännös aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, ei uskalleta esittää sen poistamista, koska se voitaisiin tulkita ’myönnytykseksi’. Tämä kylmäsotamainen argumentti oli myös varsin tavallinen takavuosien keskusteluissa alkoholilain ja seksuaalirikoslain uudistamisesta.”
1980-luvulla kansainvälisesti tunnetut sosiaalipolitiikan tutkijat, norjalainen professori Nils Christie ja suomalainen professori Kettil Bruun toivat huumekeskusteluun käsitteen hyvä vihollinen. He tarkoittivat tällä laittomien huumeiden ja niiden käyttäjien käyttämistä poliittisen moraalipuheen välineinä. Huumeet ovat hyvä vihollinen, sillä vaikka laillisten päihteiden väärinkäyttö aiheuttaakin enemmän haittoja kuin huumeiden, on laillisilla päihteillä takanaan merkittäviä yhteiskunnallisia voimatekijöitä kuten alkoholi- ja tupakkateollisuus.
Vuonna 1986 julkaistussa kirjassaan “Hyvä vihollinen: huumausainepolitiikka Pohjolassa” Christie ja Bruun kirjoittavat:
“Suurta osaa ideologisesta ja poliittisesta taistelusta voidaan pitää taisteluna siitä, mitkä sosiaaliset ongelmat tulisi määritellä keskeisiksi. Huumeet ovat keskeinen ongelma ja siis hyvä vihollinen, koska niitä vastaan voi taistella koskematta vallan triumviraattiin: valtioon, työnantajiin ja ammattiyhdistyksiin”.
Yksi vaarallisimmista huumeiden käyttötavoista on niiden poliittinen käyttö. Hyvää vihollista koko yhteiskunta vastustaa, ja sitä on vaikeaa puolustaa leimautumatta epäilyttäväksi.
Kolme arvovaltaista kansainvälistä tahoa kehottaa poliitikkoja näkemään tilanteen kärjistyminen ja ottamaan tieteellinen näyttö vakavasti poliittisessa päätöksenteossa.
Arvovaltainen lääketieteellinen julkaisu The Lancet, Euroopan huumeseurantakeskus, EMCDDA, yhdessä Euroopan poliisiviraston, Europol, kanssa sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston Pohjoismainen hyvinvointikeskus, Nordic Welfare Center, kertovat tuoreissa artikkeleissaan ja raporteissaan huumeongelman luonteesta ja sen ratkaisumalleista. Kannabiksen valvonnan osalta voidaan jo nähdä eri osapuolia yhdistävä konsensusmalli, kannabiskonsensus, jolla voimme edetä ristiriitoja herättävän aiheen käsittelyssä.
Huumepolitiikkamme tukee järjestäytynyttä rikollisuutta
Euroopan huumeseurantakeskuksen, EMCDDA, ja Euroopan poliisiviraston, Europol, yhteinen raportti alleviivaa tilanteen kärjistymistä laittomilla huumemarkkinoilla. Eurooppalaiset käyttävät vuosittain huumausaineisiin vähittäiskaupan tasolla vähintään 30 miljardia €. Huumausainemarkkinat ovat näin ollen merkittävä tulonlähde järjestäytyneelle rikollisuudelle Euroopan unionissa. Laiton kannabiskauppa tuottaa tästä 39% eli arviolta 12 miljardia € vuodessa.
Euroopan merkitys sekä kohdealueena että huumeiden tuotantoalueena kasvaa. Väkivalta ja korruptio, joita on pitkään esiintynyt perinteisissä huumeidentuottajamaissa, ovat nyt entistä selvemmin näkyvissä EU:ssa. Laittomien huumausainemarkkinoiden kauaskantoisia seurauksia ovat niiden kielteiset vaikutukset yhteiskuntaan (esim. jengiväkivalta, huumemurhat) ja julkisiin laitoksiin ja hallintoon kohdistuva paine (Jari Aarnion tapaus ja keskeisten pankkien rahanpesu Suomessa). Raportissa selvitetään myös huumausainemarkkinoiden yhteyksiä laajempaan rikolliseen toimintaan (esim. ihmiskauppaan, terrorismiin) sekä sen kielteisiä seurauksia lailliseen talouteen (esim. sitä, miten huumekauppaan liittyvä rahanpesu ja veronkierto heikentää laillisia yrityksiä).
EMCDDA:n johtaja Alexis Goosdeel pitää raporttia hälytyssignaalina päätöksentekijöille, jotta puututtaisiin nopeasti kasvaviin huumausainemarkkinoihin, jotka ovat entistä globaalimmat, yhtenäisemmät ja digitaalisemmat:
”Huumeiden valtava tuotanto sekä EU:ssa että sen ulkopuolella johtaa siihen, että luonnollisia ja synteettisiä aineita on paljon saatavilla. Tämä tarkoittaa, että kuluttajilla on nyt saatavillaan edullisesti laaja valikoima erittäin voimakkaita ja puhtaita tuotteita. Huumeisiin liittyvän väkivallan ja korruption lisääntyminen EU:ssa aiheuttaa jatkuvasti enemmän huolta. Huumausainemarkkinoiden kauaskantoisiin seurauksiin terveydelle ja turvallisuudelle on puututtava nyt kiireellisesti ja ensisijaisesti.”
Lääketieteellinen yhteisö populistista politiikkaa vastaan
Arvovaltainen lääketieteellinen julkaisu The Lancet julkaisi vuoden 2016 YK:n erikoisyleiskokouksen, UNGASS 2016, alla pääkirjoituksen “Reforming international drug policy”, jossa arvioitiin laittomien aineiden käytön terveydellisiä vaikutuksia ja tämän vaikutuksia poliittiselle päätöksenteolle. The Lancet kehotti kansainvälistä yhteisöä nostamaan terveys kansainvälisen huumepolitiikan uudistamisen keskiöön.
Tämän jälkeen kansainvälinen huumeongelma on vain kärjistynyt, ja vuonna 2019 The Lancet on terävöittänyt sanomaansa:
Suurin muutos on epäilemättä ollut muutos asenteissa ja politiikassa kannabiksen käyttöä kohtaan. Kannabiksen laillistaminen on edennyt ennennäkemättömällä vauhdilla Amerikan mantereella ja se jatkuu todennäköisesti muissa maissa. Toinen muutos on niiden maiden kasvava joukko, jotka ovat laillistaneet kannabiksen ja kannabinoidit lääkekäyttöön, vaikka esitettyjen lääkinnällisten käyttötarkoitusten tueksi löytyy vasta heikkoa tieteellistä näyttöä.
Viime vuosien tervetullut muutos on muutos kohti humaanimpaa huumepolitiikkaa huumeiden käyttöä kohtaan mukaan lukien YK:n huumetoimisto, UNODC, kansainvälinen huumevalvontalautakunta, INCB, USA:n korkein lääkintäviranomainen sekä muut kansainväliset huumepolitiikkaa tekevät ryhmät ja instituutiot. Nämä ryhmät suosittelevat käytön ja hallussapidon dekriminalisointia, korostavat hoidon, haittojen vähentämisen ja ennaltaehkäisyn tärkeyttä aiemmin vallassa olleen kriminaalivalvonnan sijaan.
Huumelakien säätämisessä ja täytäntöönpanossa eettiset periaatteet tai edes tarkoituksenmukaisuus ovat harvoin olleet hallitusten harkinnassa mukana. Sellaisia politiikan muotoja, joilla voitaisiin auttaa niitä ihmisiä, joiden terveysongelmat liittyvät huumeiden käyttöön, ei ole pidetty vaalitäkyinä. Itse asiassa rankaisevia toimenpiteitä huumeiden käyttöä kohtaan on pidetty keinona korostaa lujaa moraalista johtajuutta, vaikka toimenpiteet olisivat epähumaaneja ja tehottomia. Nyt on tullut aika tunnustaa huumeiden käyttäjien inhimillisyys.
Huumeiden käyttäjiä pitää suojella niiltä poliitikoilta, jotka käyttävät huumeongelmaa populistisen politiikan keppihevosena. Lääketieteellisen yhteisön täytyy taistella niiden ihmisten oikeuksien puolesta, jotka kokevat ongelmia huumeiden käytöstä, ja antaa tukensa ja turvansa populistista politiikkaa vastaan.
Tutkittu tieto politiikan perustaksi
The Lancet lehden teemanumeron työryhmän vetäjänä toimii Queenslandin yliopiston nuorten päihteiden väärinkäytön tutkimuskeskuksen johtaja ja psykologian professori Wayne Hall. Hänen voisi luonnehtia edustavan konsensusta kannabiskeskustelussa: Hall on toiminut asiantuntijana sekä YK:ssa että ruotsalaisten huumehaukkojen lobbausjärjestössä WFAD. Hän toimi tieteellisen työryhmän vetäjä Ruotsin sosiaali- ja terveysministeriön sponsoroimassa WHO:n kannabisraportissa vuonna 2016.
Professori Hallin mielestä näkemys kannabiksesta haitattomana päihteenä on ollut vastareaktio sen haittojen liioittelun pitkälle historialle. Hän julkaisi Queenslandin yliopiston apulaisprofessorin Coral Gartnerin kanssa artikkelin sähkötupakkaepidemiasta The Conversation lehteen, jossa hän korostaa tuotteiden laittomuuden eli valvonnan puutteen vaikutusta epidemiaan:
”Sairastuneiden toimittamien THC-höyrytuotenäytteiden laboratorioanalyyseissä on havaittu, että monet näistä sisältävät E-vitamiiniasetaattia (öljyä). E-vitamiiniasetaattia lisätään joskus laittomiin THC-höyrytuotteisiin laimentamaan nestettä ja sakeuttamaan sitä laimentamisen piilottamiseksi, samaan tapaan tavalla kuin muut laittomat huumeet ”leikataan” muilla aineilla niiden puhtauden vähentämiseksi.”
The Lancet lehden artikkelissa ”Strategies to reduce drug-related harm: responding to the evidence base” professori Hall ja työryhmä käsittelee huumepolitiikan muutoksen väistämättömyyttä:
Huumepoliittinen keskustelu yleensä keskittyy laillistamiseen ja on liian usein polarisoitunutta. Politiikan tekijöiden pitää tutkia poliittisten vaihtoehtojen jatkumoa mukaan lukien radikaalit muutokset silloin, kun tieteellinen näyttö osoittaa, että niillä voidaan saada aikaan huomattavia kansanterveydellisiä hyötyjä. Aidosti kansanterveydellinen lähestymistapa huumeiden käyttöä kohtaan keskittyy vähemmän kunkin aineen lailliseen asemaan ja enemmän kaikkien psykoaktiivisten aineiden käytön haittoihin ja hyötyihin mukaan lukien tupakka, alkoholi ja lääkeaineet. Kannabiksen valvontaa harkitsevien maiden täytyy ottaa huomioon alkoholi- ja tupakkapolitiikan antamat opetukset, jotta vältettäisiin sellaiset kaupallistamisen muodot, jotka edistävät yrityksien voittoja kansanterveyden sijaan sekä haitallisia kannabiksen käyttötapoja.
On tehtävä uusia poliittisia avauksia valtiovallan houkuttelemiseksi sijoittamaan lisää resursseja toimiviin ennaltaehkäisy- ja hoitohankkeisiin. Tarvitaan uskottavia arvioita eri toimintamallien vaikutuksista talouteen ja kansanterveyteen, mukaan lukien ne mallit, jotka eivät ole toimineet. Meidän pitää selvittää eri toimenpiteiden kustannustehokkuus niukkojen resurssien hyödyntämiseksi mahdollisimman tehokkaasti ja siten, että toteutetaan ihmisten perusoikeus terveyteen.
1900-luvulla omaksuttu tapa ajatella huumeista ei enää täytä tehtäväänsä. UNGASS 2016 kokouksessa korostettiin sellaisen politiikan tarvetta, jolla voidaan kohdata huumeiden käytön uudet haasteet. YK:n asettamiin kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu tehokkaiden hoito-ohjelmien ja ennaltaehkäisevien toimenpiteiden voimakas lisääminen. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteet ovat perusta haittoja ehkäisevälle politiikalle. Kaikkien asianosaisten tulee perustaa politiikan muotonsa tutkitulle tiedolle moraaliarvostelmien sijaan huumeiden käytön aiheuttamien maailman laajuisten terveyshaasteiden kohtaamisessa.
Kannabiskonsensus
Artikkelissa ”Public health implications of legalising the production and sale of cannabis for medicinal and recreational use.” professori Hall ja työryhmä kartoittaa laillistamisen tulevaisuuden näkymiä kansanterveyden näkökulmasta.
Suuret päihdeyhtiöt ovat sijoittaneet Kanadan kannabisteollisuuteen, ja samanlaisia sijoituksia tullaan näkemään Yhdysvalloissa kannabiksen liittovaltion tasoisen laillistamisen myötä. Laillistamisen jälkeen Yhdysvaltojen lainsäädäntö antaa vahvan perustuslaillisen suojan kannabistuotteiden mainonnalle aikuisväestölle.
Kannabiksen laillistamisen kansanterveydellinen vaikutus liittyy siihen, millä tavalla se vaikuttaa alkoholin kulutukseen. Alkoholin korvaaminen kannabiksen käytöllä tuottaa merkittäviä kansanterveydellisiä etuja, mutta niiden sekakäytön lisääntyminen puolestaan aiheuttaa kansanterveydellistä haittaa. Tämän hetkisen tiedon varassa ei voida sanoa mitään varmaa. Sama epävarmuus on tupakan käytön suhteen. Oletus, että kannabiksen käyttö kivunlievityksessä vähentäisi opioidikuolleisuutta, perustuu vielä heikolle näytölle.
Toinen merkittävä epävarmuuden lähde on laillistamisen vaikutus kannabiksen hintatasoon ja vahvuuteen. Joissakin osavaltioissa hinnat ovat laskeneet jyrkästi ja kannabistuotteiden vahvuus noussut. Bioteknologiayritykset, jotka tuottavat halpoja kannabinoideja laajassa mittakaavassa biosynteesin avulla, voivat kiihdyttää tätä kehitystä.
Alkoholivalvonnasta voimme päätellä, että kannabiksen kaupallistaminen lisää pitkällä aikavälillä sen käyttötiheyttä käyttäjien keskuudessa, mikä on havaittu Yhdysvalloissa. Pitkällä aikavälillä käyttäjämäärät ja käyttötiheys kasvavat, kun kannabiksesta tulee sosiaalisesti hyväksyttyä, hinnat laskevat, tarjonta lisääntyy ja uusia tuotteita kehitetään ja markkinoidaan käyttäjille. Vahvempien kannabistuotteiden markkinointi lisää riippuvuusriskiä ja muita haittoja.
Laillistaminen helpottaa kannabiksen lääkekäytön tutkimista. Se helpottaa myös säännöllisen käytön aiheuttamien haittojen tutkimusta. Tosin silloin, kun tieto kustannuksista ja hyödyistä on olemassa, on laillistamista vaikea peruuttaa, koska tuolloin on syntynyt voittoja tuottava kannabisteollisuus, joka tuottaa valtiolle verotuloja.
Kannabiksen vapautuminen Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Uruguayssa vaikuttaa pitkällä aikavälillä kansainväliseen politiikkaan. Yhdysvallat on perinteisesti johtanut kansainvälistä kannabiksen kieltolakia. Tätä roolia voi olla vaikea pitää yllä sitten, kun kannabis laillistetaan liittovaltion tasolla tai suurimmassa osassa osavaltioita.
Kannabiksen lääkekäytön ohjelmat leviävät Euroopassa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa, ja niitä aloitellaan Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Kanadan ja Hollannin lääkekannabiksen kasvattajat vievät näihin maihin tuotteitaan. Kanadasta ja Yhdysvalloista voidaan nähdä se, kuinka liberaalisti valvotut lääkekannabisohjelmat mahdollistavat laillistamisen aikuiskäyttöön.
Useissa maissa keskustellaan kannabiksen laillistamisesta, kuten Kolumbiassa, Luxemburgissa, Meksikossa, Hollannissa, Uudessa-Seelannissa ja Sveitsissä. Kannabiksen valvonta kansainvälisten huumesopimusten kautta tulee epävarmaksi, jos yhä useampi valtio seuraa Kanadan ja Uruguayn esimerkkiä.
Lailliset kannabismarkkinat kehittyvät vielä ainakin 10 vuotta. Vasta tuolloin voidaan arvioida, ovatko mahdolliset haitat ylittäneet ne merkittävät yhteiskunnalliset hyödyt, joita seuraa rikosoikeudellisten rangaistusten poistamisesta aikuisilta ihmisiltä kannabiksen käyttämisestä omaksi ilokseen.
Johtopäätökset
Kannabiksen kaupallisen tuotannon laillistaminen lääkinnälliseen ja aikuiskäyttöön voi muuttaa kansainväliset kannabismarkkinat. Aikuiskäytön laillistaminen poistaa rikosoikeudelliset rangaistukset ja sallii hallitusten verottaa kauppaa. Se on myös luonut nopeasti kasvavan teollisuuden, jonka etuna on markkinoida säännöllistä kannabiksen käyttöä ja saada yhä lisää ihmisiä käyttämään sitä.
Laillistaminen todennäköisesti lisää kannabiksen säännöllistä käyttöä ja pitkällä aikavälillä siihen liittyviä haittoja, koska vahvat kannabistuotteet halpenevat ja tulevat helpommin saataville. Kannabiskaupan laillistaminen on vielä niin alkuvaiheissaan, että vallitsee paljon epävarmuutta siitä, missä määrin kannabiksen käyttö ja haitat tulevat kasvamaan. Se riippuu siitä, miten laillisia markkinoita valvotaan ja verotetaan. Se riippuu oleellisesti myös siitä, valvotaanko laillisia kannabismarkkinoita siten, että se lisää tai vähentää kannabiksen, alkoholin, opioidien ja muiden aineiden haittoja. Sitten kun voimme varmasti vastata näihin kysymyksiin, on laillistaminen tehnyt kannabiksesta neljännen merkittävän laillisen päihteen kahvin, alkoholin ja tupakan rinnalle.
Miksi dekriminalisoida kannabiksen käyttö ?
Vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin tarjoaa Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen raportit “Cannabis policy and legislation in the Nordic countries” ja “Treatment of Cannabis-related problems in the Nordic Countries”.
Kannabiksen käytön ja oikeusjärjestelmän välinen vuorovaikutus on monimutkainen. Kannabiksen laittomuudella on useita seurausvaikutuksia käyttäjille. Tutkijoiden keskuudessa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että kannabiksen laiton asema pahentaa kireää yhteiskunnallista tilannetta sekä ruokkii uusia yhteiskunnallisia ongelmia.
Nuoret aikuiset ovat merkittävä kannabiksen käyttäjien ryhmä Pohjoismaissa, ja huumelakien täytäntöönpano kohdistuu suurelta osin nuoriin ihmisiin. Tässä oikeusjärjestelmä turvautuu yleisestäviin toimenpiteisiin ja yksilöön kohdistuviin toimenpiteisiin. Kuitenkin vain pieni osa lainrikkojista joutuu oikeusjärjestelmän kohteeksi. Osa lainrikkojista joutuu oikeusjärjestelmään huumerikollisina muun rikollisuuden seurauksena. Raportti osoittaa huumelain täytäntöönpanon eriarvoisuuden, ja sen että tiettyjä ryhmiä valvotaan enemmän kuin muita, mitä ei voi selittää huumeiden kayttötapojen eroilla. Naiset ovat aliedustettuina oikeusjärjestelmässä, samoin kuin varakkaat väestönosat.
Kannabiksen aiheuttamia ongelmia voidaan tarkastella myös käytön taustalla olevien ongelmien kautta, kuten sosiaalisia ongelmia, syrjäytymistä, talousvaikeuksia, sairauksia ja paljon muita tekijöitä. Kannabiksen käytön aloittaminen varhaisella iällä voi olla oire sosioekonomisista tai (mielen-)terveysongelmista, ja on yhteydessä koulusta pinnaamiseen ja keskeyttämiseen. Nuorilla kannabiksen käyttäjillä on suurempi riippuvuusriski.
Kannabis- ja huumehoidon laajuus ja luonne vaihtelevat Pohjoismaissa. Kaikissa maissa on oikeusjärjestelmässä hoitovaihtoehtoja, mutta rankaisujärjestelmä jakaa ensisijaisesti rangaistuksia eikä toimi hoitoväylänä eikä vaihtoehtoisten sanktioiden jakajana.
Suomessa poliisille annettu oikeus pikasakotuksiin huumerikkomuksista yksinkertaisti sakotusta, mutta sen seurauksena rankaisematta jättäminen tai varoituksen antaminen unohtuivat ajan mittaan. 2000-luvulla käyttörikosten määrä on jatkuvasti kasvanut.
Kannabiksen käyttö alaikäisten keskuudessa ei Pohjoismaissa ole kasvanut 1990-luvun nousun jälkeen, vaan pysynyt myös Suomessa THL:n tietojen mukaan 10 % – 13 %:ssa. Kannabis on kuitenkin eniten käytetty ja varsinkin nuorten keskuudessa se on yleensä ensimmäinen laiton päihde.
Vähäisistä kannabisrikoksista langetetaan yleisimmin sakkorangaistus ilman vaihtoehtoja – myös alaikäisille. Nuorille rangaistusjärjestelmissä on yleensä vaihtoehtoja, mutta ne tunkeutuvat yksityisyyteen enemmän kuin aikuisilla. Tällainen on esimerkiksi sopimukseen perustuva hoito, johon liittyy pakolliset virtsatestit.
Oikeusjärjestelmä voi tarjota nuorelle porkkanaa ja keppiä saadakseen tämän hoitoon, eikä tätä välinettä pitäisi aliarvioida. Ongelma syntyy siitä, kun sakkoja käytetään pääasiallisena seurauksena lievistä kannabisrikoksista sellaisille ihmisille, joilla on keskimääräistä vähemmän varallisuutta.
Kannabiksen valvontamalleista pitää käydä keskustelua niiden vaikutuksista yksilötasolla, kansanterveyden tasolla ja taloudellisella tasolla. Mikä on oikeusjärjestelmän ja muiden toimijoiden vaikutukset kullakin tasolla? Suurin osa kannabiksen käyttäjistä ei ole ongelmakäyttäjiä eivätkä tarvitse hoitoa. Käyttö voi kuitenkin aiheuttaa laillisia seurauksia.
Kannabishoidon tarve ja dekriminalisointi
Suurin osa kannabista käyttävistä ihmisistä ei koe ongelmia eikä heille kehity riippuvuutta. Ongelmakäyttöä mitataan pääasiassa käytön runsaudella. Vaikka voidaan havaita, että ongelmakäyttö liittyy myönteisiin asenteisiin kannabista kohtaan, nuorten käyttäjien heikkoihin suhteisiin vanhempiinsa ja sosiopsykologisiin ongelmiin, on tärkeää huomata, että ongelmakäyttäjät ovat hyvin heterogeeninen ryhmä.
Kaikissa Pohjoismaissa kannabiksen käyttö on yleistä hyvin nuorilla hoitoon hakeutuneilla. Saatavilla olevan tiedon perusteella kannabiksen käytön takia hoitoon hakeutuneilla on samoja ongelmia muiden päihdeongelmien takia hoitoon hakeutuneiden kanssa: useiden aineiden sekakäyttöä, psykiatrisia ongelmia ja sosiaalisten resurssien puutetta. Lisäksi hoidossa olevat kannabiksen ongelmakäyttäjät ovat usein nuoria ja pääasiassa miehiä.
Hoidossa olevilla kannabiksen ongelmakäyttö ei ole ainoa ongelma, ja joillekin ei edes pääasiallinen ongelma. Hoidossa toimivilla ammattilaisilla, jotka auttavat kannabikseen liittyviä ongelmia, tulee olla laaja, monialainen pätevyys.
Nykyinen kannabiskeskustelun ilmapiiri, jossa kriminaalivalvonnan edustajat riitelevät dekriminalisointia tai laillistamista ajavien tahojen kanssa, on haaste hoidosta päättäville ja alan ammattilaisille Pohjoismaissa.
Kahtiajakautuneessa keskustelussa on vaikea esittää tutkittua tietoa vakuuttavasti. Ongelmana on se, että asenteet kannabista kohtaan muuttuvat myönteisemmiksi, ja tämän seurauksena kannabiksen käyttö ja ongelmakäyttö yleistyvät nuorten keskuudessa. Toisaalta nykyinen keskustelu on myös lieventänyt stigmaa aiheuttavia valvontatoimenpiteitä. Analyysi eri kansallisten keskustelujen vaikutuksista hoitokäytäntöihin olisi tervetullut.
Maailmanlaajuisesti kannabishoidon tarve on kasvanut korkea- ja keskituloisissa maissa mukaan lukien Pohjoismaat. Tanskassa kannabis on uusien hoitoon hakeutuvien ensisijainen päihde, ja Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin hoitojärjestelmissä laittomien aineiden ongelmakäyttäjistä he ovat merkittävä osa – varsinkin nuorempien keskuudessa. Suomessa 33%:lla uusista hoitoon hakeutuneista kannabis on pääasiallisesti käytetty päihde.
Pohjoimaissa erityisesti kannabiksen käyttöön tarkoitetulla hoidolla on hyvin lyhyt historia, ulottuen vain noin 15 vuoden päähän. Olosuhteet asettavat myös haasteita kannabiksen käyttöön liittyvien ongelmien hoidolle. Kannabis on laiton huume, ja kriminaalivalvonta sekä leimaaminen asettavat kehykset hoidon toteutumiselle.
Kaikissa Pohjoismaissa kasvava, enimmäkseen miespuolinen, hoitoon hakeutuva väestönosa on samalla tavalla jakutunut hyvin nuoriin ja toisaalta 30 ikävuotta lähestyviin. Vaikka hoitoon hakeutuva väestönosa ei ole yhtenäinen, näyttää tilastojen valossa siltä, että käyttäjät, joilla sosiaalisia tai psykologisia ongelmia, ovat yliedustettuina hoidossa ja heillä on muita enemmän ongelmia vähentää tai lopettaa käyttöään. Monille hoidossa oleville kannabis on vain osa monimuotoista ongelmaisuutta. Tässä tarvitaan monialaista ammatillista pätevyyttä.
Kannabista käytetään pääasiassa nuorten keskuudessa (Suomessa eniten 25 – 34 vuotiaiden keskuudessa), joista suurin osa on miehiä. Suurin osa kannabiksen käyttäjistä lopettaa käyttönsä itse, ja riippuvuus on suhteellisen harvinainen seurausvaikutus. Silti on kertynyt näyttöä käyttöön liittyvistä ongelmista ja runsaan käytön aiheuttamista haitoista varsinkin alaikäisille ja nuorille aikuisille.
Kaikissa Pohjoismaissa löytyy tunnistettavia aukkoja kannabiksen käyttöön liittyvistä ongelmista kärsivien ihmisten tukemisessa ja hoidossa, mutta kannabishoitoon tarvittavien resurssien puute on erityisen selvää Suomessa.
Uuteen paradigmaan vuonna 2020
Kansalaisaloite kannabiksen käytön rankaisemisen lopettamiseksi sai 50 000 nimeä kokoon 24.10 ja tämän jälkeen ryöpsähtänyt huumekeskustelu paljasti, että 50 vuotta sitten aloitettu rankaiseminen on vain lisääntynyt.
Helsingin Sanomien artikkelissa 9.11.2019 nousi selvästi esille, kuinka rankaiseminen jakautuu alueellisesti ja sosiaalisesti epätasa-arvoisesti, mutta kukaan ei tiedä rankaisemisen vaikuttavuutta eikä kohtaantoa.
”Sekä Poliisihallituksessa että Tilastokeskuksessa on yritetty kansalaisaloitteen vuoksi selvittää viime viikkoina sitä, kuinka suuri osa huumausaineen käyttörikoksista koskee kannabista. Kumpikin taho joutui toteamaan, ettei määrää voi luotettavasti selvittää poliisin tilastojen perusteella.
Kukaan ei siten tiedä, kuinka paljon kannabiksen käytöstä määrätään nykyisin sakkoja ja huomautuksia. Tilastoista ja tietojärjestelmistä selviää vain eri huumausaineita koskevien käyttörikosten kokonaismäärät.
”Kannabiksen osuus on varmasti huomattava kaikista käyttörikoksista”, uskoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi.”
Poliisille vuosituhannen alussa annetusta pikasakko-oikeudesta tuli sakotusautomaatti, kuten asiantuntijat yrittivät varoitella rankaisemiskäytäntöjä uudistettaessa. Kansanedustajat ja muut poliittiset vaikuttajat eivät edelleenkään kuunnelleet asiantuntijoiden varoituksia vaan hokivat vaalista toiseen, “ettei enää lisätä haittoja”.
Heini Kainulainen totesi vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessaan “Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli”, että
”Huumausaineen käyttörikosuudistuksen jälkeen seuraamuskäytäntö huumausainerikoksissa kiristyi, vaikka lakia säädettäessä korostettiin rangaistukselle vaihtoehtoisten seuraamusten käyttämistä. Huumausaineen käyttörikoksesta seuraa yleensä sakkorangaistus, joka annetaan rangaistusmääräysmenettelyssä. Huumeiden käyttäjien sakottaminen on lisääntynyt lähes joka vuosi. Vuonna 2006 rangaistusmääräysmenettelyssä käyttörikoksesta sai sakon lähes 4 300 henkilöä. Samalla kun sakottaminen on kasvattanut suosiotaan, toimenpiteistä luopuminen on vähentynyt.”
Käyttörikokset ovat lisääntyneet koko 2010-luvun. Poliisi kirjasi vuonna 2010 noin 12 000 tapausta, vuonna 2015 noin 15 000 ja viime vuonna noin 19 000.
Eli rangaistaan kun ei muuta osata.
Professorit Eija Kalso ja Martti Vastamäki, joka toimii Raittiuden ystävät ry:n puheenjohtajana, ovat kannanotoillaan luoneet sellaista mielikuvaa, että lääketieteen edustajat ovat huumekysymyksissä amatöörimäisen lähdekritiikittömiä ja alttiita ideologiselle paatokselle kuin kuka tahansa.
Tilanteen muuttumisesta on nyt käytävässä keskustelussa nähty kuitenkin paljon merkkejä. Yksi tällainen on apulaisprofessori Hanna Putkosen ja professori Katariina Parhin artikkeli “Lääkärit ja puoli vuosisataa suomalaista huumausainepolitiikkaa” Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.
”Puolen vuosisadan takaiset kiistat osoittavat, että poliittiset näkemykset ja huumeisiin liittyvä tunnelataus voivat vaikeuttaa ja monimutkaistaa päätöksentekoa huomattavasti. Käytön kriminalisointiin liittyvät perusteet tulisi voida uudelleenarvioida luotettavan ja päivitetyn tiedon pohjalta, ja keskustelun tulisi pystyä ylittämään poliittiset ideologiat, jotka eivät ole suoraan yhteydessä terveydenhoidollisiin kysymyksiin.
Kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseen tähtäävä kansalaisaloite sai tarvittavat 50 000 nimeä täyteen 24.10.2019. Tätä kirjoitettaessa vihreät on ottanut kantaa huumeiden käytön dekriminalisoinnin puolesta. Vasemmistoliitosta on esitetty puoltavia mielipiteitä, mutta puolueen kantaa ollaan vasta muovaamassa. Moni puolue on ilmoittanut vastustavansa dekriminalisointia. Lääkäreiden kokemukset ja tutkimustulokset olivat apuna keskustelussa puoli vuosisataa sitten. Nyt kun päivitetään vanhoja asetelmia tähän päivään, tulisi kaikkien terveydenhuollon ammattihenkilöiden osallistua keskusteluun.”
Meneillään olevassa keskustelussa kannabiksen dekriminalisoinnista on noussut uusia ajatusmalleja Suomessa 50 vuotta vallinneelle rangaistaan kun ei muuta osata linjalle. Vahvan perustelun tälle keskustelulle tarjoaa ihmisoikeusnäkökulma.
Euroopan huumeseurantakeskus, EMCDDA, julkaisi 3.1.2019 raportin “Cannabis control and the right to privacy”.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklassa 8(1) todetaan, että “jokaisella on oikeus nauttia omaan yksityiselämäänsä ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta” ja että “yksityiselämän” on tulkittu pitävän sisällään oikeuden kehittää omaa persoonallisuuttaan.
Ihmisoikeusneuvosto julkaisi syyskuussa 2018 YK:n ihmisoikeuskomissaarin raportin ”Implementation of the joint commitment to effectively addressing and countering the world drug problem with regard to human rights.”
Ihmisoikeuskomissaari kehottaa: (60) Valtioiden tulee oikeudenmukaisen tuomitsemisen periaatteen mukaisesti dekriminalisoida hallussapito omaan käyttöön ja muut vähäiset huumerikokset.
Uusi 2000-luvun huumepolitiikan paradigma perustuu kansanterveysajattelulle, rajallisten resurssien tutkittuun tietoon perustuvalle käytölle ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Suomen eduskuntaan tulevassa keskustelussa kannabiksen dekriminalisoinnista punnitaan näiden argumenttien painoarvo suhteessa 1900-luvun ideologiseen kontrollipuheeseen.
Tusky seuraa prosessia. Voit liittyä jäseneksi tai antaa muuten tukesi: FI92 5491 0220 1491 86
Lähde: Pekka Hakkarainen & Tuukka Tammi: Kriminalisointikeskustelu – Oli jo aikakin! Haaste 4.2019.
Tuukka Tammi: Huumekuri vai haittamaltti? Haittojen vähentämisen käsite ja huumepolitiikan vastakkainasettelut vuoden 1997 huumausainepoliittisessa toimikunnassa. Yhteiskuntapolitiikka 2003.
EMCDDA: New report highlights wide-ranging impacts of EU drug markets on health and security. 26.11.2019,
EMCDDA: Uudessa raportissa tuodaan esiin EU:ssa toimivien huumausainemarkkinoiden kauaskantoiset vaikutukset terveyteen ja turvallisuuteen. 26.11.2019,
EMCDDA:n ja Europol:n raportti 2019, PDF,
Rajan Basra: Terrorism and drugs in Europe. Background paper commissioned by the EMCDDA for the EU Drug Markets Report 2019.
Susanne Egnell, Emma Villman, Yaira Obstbaum: Cannabis policy and legislation in the Nordic countries. A report on the control of cannabis use and possession in the Nordic legal systems. Nordic Welfare Center 2019,
Kerstin Stenius: Treatment of Cannabis-related problems in the Nordic Countries. Published by the Nordic Welfare Centre, February 2019,
The Vice 23.10.2019, The Lancet: Reforming international drug policy. 2.4.2016, The Lancet 25.10.2019, Pamela Das, Richard Horton: The global drug problem: change but not progression. The Lancet 2019,
Louisa Degenhardt, Daniel Wolfe, Wayne Hall, Matthew Hickman, Judy Chang, Julie Bruneau, Michael Farrell, Paul Griffiths: Strategies to reduce drug-related harm: responding to the evidence base. The Lancet 2019,
Wayne Hall, Daniel Stjepanović, Jonathan Caulkins, Michael Lynskey, Janni Leung, Gabrielle Campbell, Louisa Degenhardt:
Public health implications of legalising the production and sale of cannabis for medicinal and recreational use. The Lancet 2019,
Tekniikan maailma 5.12.2019, The Conversation 11.11.2019,
Heini Kainulainen: Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli. OPTL:n tutkimuksia 245, 2009.
Putkonen, Hanna; Parhi, Katariina: Lääkärit ja puoli vuosisataa suomalaista huumausainepolitiikkaa. Yhteiskuntapolitiikka 2019.
EMCDDA 3.1.2019: “Cannabis control and the right to privacy”.
Human Rights Council 14.9.2018: Report of the Office of the United Nations High Commissioner for Human Rights: Implementation of the joint commitment to effectively addressing and countering the world drug problem with regard to human rights.”
Kannabiskaupan tulevaisuus, kun laitonta liiketoimintaa muutetaan lailliseksi
Professorit Daniel Bear ja Wayne Hall keskustelevat Kanadan laillistamishankkeesta
Uuden Seelannin vihreän puolueen kansanedustaja Chlöe Swarbrick kertoo vuoden 2020 kannabiskansanäänestyksestä.
USA:n kongressin komiteassa keskusteltiin 21.11.2019 ensimmäisen kerran kannabiskaupan liittovaltion tsaolla laillistavasta lakialoitteesta, lakialoite eteni kongressin käsittelyyn
