Kannabiksen käytön yleistyminen lieventää asenteita kannabista kohtaan. Asenteiden lieveneminen puolestaan lisää kannabiksen kokeilua. Jo miljoona suomalaista on kokeillut kannabista ainakin kerran eläissään.
Kannabiksen käytön aloitusikä ei väestötasolla ole laskenut, vaikka julkisuudessa joskus näin esitetään. Nuorten keskuudessa kannabiksen käytön pitäminen haitattomana ei ole suoraan syynä kokeiluun ja käyttöön.
Kannabiksen käyttö on yleistynyt kieltolain olosuhteissa, ja kansainvälinen vertailu osoittaa, että huumepolitiikan ankaruudella ei ole vaikutusta käytön yleisyyteen. Suomessa nuorten aikuisten kannabiksen käyttö on eurooppalaista keskitasoa.
Vuonna 2001 voimaan tulleen huumausaineen käyttörikosuudistuksen jälkeen seuraamuskäytäntö huumausainerikoksissa kiristyi ja huumeiden käyttäjien sakottaminen on lisääntynyt lähes joka vuosi. Huumausainerikoksista epäiltyjen alle 20-vuotiaiden määrä on 2000-luvulla jatkuvasti kasvanut samalla kun muista rikoksista epäiltyjen nuorten määrä on laskenut.
Rankaiseva huumepolitiikka on huono-osaisuutta ja syrjäytymistä ylläpitävä tekijä yhteiskunnassa. Suomessa käyttörikoksesta rangaistaan alueellisesti ja sosiaalisesti epätasa-arvoisesti aiheuttaen sosiaalisia ongelmia ja syrjäytymistä sosiaalisen aseman ja asuinpaikkakunnan mukaan.
Suomessa nuoriso on raitistumassa ja syyllistyy yhä harvemmin rikoksiin, mutta yhä useampi saa rikosrekisterimerkinnän huumerikoksesta tai huumeiden käyttörikoksista liittyen kannabiksen käyttöön. Rankaiseminen kohdistuu etupäässä köyhimpiin ja haavoittuvimpiin väestönosiin aiheuttaen näille lisää ongelmia ja silti tätä aihetta ei ole tutkittu.
Miltei kaikilla niillä, jotka sanovat käyttävänsä kannabista lääkkeenä sairauksien ja vaivojensa hoitoon, se on itselääkintää, joka ei perustu lääkärin konsultaatioon tai ohjaukseen. Heidän lukumääränsä on moninkertainen siihen verrattuna, mitä meillä on virallisen kannabishoidon piirissä.
Kannabiksen aiheuttamia ongelmia voidaan tarkastella myös käytön taustalla olevien ongelmien kautta, kuten sosiaalisia ongelmia, syrjäytymistä, talousvaikeuksia, sairauksia ja paljon muita tekijöitä. Kannabiksen käytön aloittaminen varhaisella iällä voi olla oire sosioekonomisista tai (mielen-) terveysongelmista ja on yhteydessä koulusta pinnaamiseen ja keskeyttämiseen. Nuorilla kannabiksen käyttäjillä on suurempi riippuvuusriski.
Me emme tiedä rankaisemisen vaikuttavuutta, mutta silti olemme jatkaneet sitä vuosikymmenestä toiseen. Hoitoon hakeutuneiden ja rangaistujen nuorien lukumäärien vertaaminen havainnollistaa sen, kuinka rankaisukeskeinen suomalainen huumepolitiikka tällä hetkellä on. Nykyistä kannabispolitiikkaa voisi luonnehtia, että rangaistaan kun ei muuta osata.
Kannabiksen käyttö ja asenteet käyttöä kohtaan
Kannabiskokeilut ovat nelinkertaistuneet suomalaisessa väestössä vuoden 1992 kuudesta prosentista 24 prosenttiin vuonna 2018. Noin joka neljäs suomalainen on joskus elämänsä aikana kokeillut kannabista. Kun vuoteen 2014 mennessä noin 700 000 suomalaista oli kokeillut kannabista, on tämä lukema vuoteen 2019 mennessä noussut jo miljoonaan suomalaiseen. Tämä liittyy käsityksiin kannabiksen käytön haitattomuudesta, jotka ovat lieventyneet kannabiksen käytön yleistymisen myötä.
Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet erityisesti 25–34-vuotiailla nuorilla aikuisilla. Peräti 45 % tästä ikäryhmästä kertoi kokeilleensa laitonta huumetta jossakin vaiheessa elämässään. Myös 35–44-vuotiailla huumekokeilut ovat yleistyneet. Suurin osa huumeiden käytöstä on kannabiksen käyttöä.
25–34-vuotiaista miehistä 47% ilmoittaa käyttäneensä kannabista ainakin kerran eläissään, 22% kuluneen vuoden aikana ja 9% kuluneen kuukauden aikana. 25–34-vuotiailla naisilla vastaavat luvut ovat 41%, 11% ja 4%. Kannabiskokeilut ovat nelinkertaistuneet viimeisen 30 vuoden aikana.
15-24-vuotiaista miehistä 29% ilmoittaa käyttäneensä kannabista ainakin kerran eläissään, kuluneen vuoden aikana 18% ja kuluneen kuukauden aikana 8%. 15-24-vuotiailla naisilla luvut ovat 22%, 11% ja 3%
35–44-vuotiailla miehillä vastaavat luvut ovat 39%, 10% ja 4%. 35–44-vuotiailla naisilla luvut ovat 23%, 3% ja 1%.
Mielipiteet kannabikseen liittyviä riskejä kohtaan ovat lieventyneet, kun taas humalajuomista ja säännöllistä tupakointia kohtaan ne ovat huomattavasti tiukentuneet. Tarkasteluajanjakson alussa vuonna 1996 kannabiksen kokeiluun, humalajuomiseen ja säännölliseen tupakointiin liittyvät riskikäsitykset olivat suunnilleen samalla tasolla, kun taas vuonna 2018 erot olivat selvät: jopa puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kannabiksen kokeiluun sisältyy korkeintaan vähäinen riski, mutta ainoastaan viisi prosenttia vastaajista ajatteli samoin päivittäisestä tupakoinnista. Vuonna 2018 kannabiksen säännöllistä käyttöä pitää haitattomana 15%.
Vuonna 1996 selvästi alle 10 prosentti 15–34-vuotiaista ajatteli, että kannabiksen säännölliseen käyttöön sisältyy korkeintaan alhainen riski. Nyt heitä on tässä ikäryhmässä jo yli 25 prosenttia.
25–34-vuotiaiden keskuudessa kannabiksen käyttöön liitetyt riskikäsitykset ovat muuttuneet tarkastelujakson aikana selvästi koskien sekä kokeilua että säännöllistä käyttöä. Kannabiksen kokeiluun liittyvät riskit on mielletty tasaisesti vähäisemmiksi vuodesta 1996 lähtien, ja säännöllisen käytönkin osalta vuodesta 2006 eteenpäin. Yli 70% pitää kannabiksen kokeilua ja liki 30% säännöllistä käyttöä haitattomana. Kannabiksen käyttöä ei koeta enää yhtä yksiselitteisen haitallisena kuin aiemmin.
Kannabiksen käytön yleistyminen lieventää asenteita kannabista kohtaan. Asenteiden lieveneminen puolestaan lisää kannabiksen kokeilua. Suomessakin kannabiksen käytön yleistyminen nähdään yhä vanhemmissa ikäluokissa, mikä trendi on havaittu myös Pohjois-Amerikassa, missä käyttö kasvaa nimenomaan vanhemmissa ikäluokissa.
Kannabiksen käyttö aloitetaan keskimäärin 20-vuotiaana. Vuosien 1998 ja 2018 välillä aloitusiän keskiarvo on vähitellen noussut 19:stä ikävuodesta 20:een ikävuoteen ja mediaani 18:sta ikävuodesta 19:een ikävuoteen. Kannabiksen käytön aloitusikä ei siis väestötasolla ole laskenut, vaikka julkisuudessa joskus näin esitetään.
Lähde:
Karoliina Karjalainen, Pekka Hakkarainen, Mikko Salasuo: Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet 2018. THL 25.2.2019. Karoliina Karjalainen, Niina Pekkanen, Pekka Hakkarainen:
Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet.
Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992–2018. THL Raportti 2/2020. THL: Kannabiksen käyttö Suomessa. 20.6.2019.
Kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa
Kannabiskeskustelussa ollaan huolissaan nuorten kannabiksen käytöstä. Pojista yli 50% ja tytöistä yli 40% pitää kannabiksen käytön riskejä vähäisinä, ja pojista 16% ja tytöistä 6% ei näe lainkaan riskejä. Kannabiksen arvioitu saatavuus näyttää helpottuneen huomattavasti. Vuonna 2019 kannabiksen hankintaa piti helppona 27 % pojista ja 21 % tytöistä, kun vastaavat luvut neljä vuotta aiemmin olivat 17 % ja 14 %.
Vuonna 2019 alaikäisistä pojista 13 prosenttia ja tytöistä 9 prosenttia oli joskus elinaikanaan kokeillut kannabista, kun vuonna 2015 luvut olivat 10 ja 7 prosenttia. Vuonna 1995 luvut olivat molemmilla 5%.
Lukujen mukaan nuorten keskuudessa kannabiksen käytön pitäminen haitattomana ei ole suoraan syynä kokeiluun ja käyttöön.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, tietojen mukaan nuorten kannabiksen käytössä ei ole havaittu merkittävää kasvua 1990-luvulla tapahtuneen käytön yleistymisen jälkeen. Kannabiskokeilut eivät ole merkittävästi lisääntyneet 2010-luvulla, vaikka nuorten asenteet ovat muuttuneet sallivammiksi ja nuorten aikuisten ryhmässä kannabista käyttävien osuudet ovat kasvaneet. Muiden huumeiden kuin kannabiksen käyttö on harvinaista nuorten keskuudessa.
”Nuorten huumeiden käyttö ja sen lisääntyminen on yleinen huolenaihe julkisuudessa. Väestötutkimusten mukaan alaikäisillä nuorilla kannabiksen käyttö on kuitenkin pysytellyt varsin vakiintuneella tasolla ja käytön yleistyminen näyttäisi painottuvan jo täysi-ikäistyneisiin nuoriin”, sanoo erikoistutkija Karoliina Karjalainen THL:stä.
Täysi-ikäisillä nuorilla (18 – 25 vuotiaat) kannabiksen kokeilu ja käyttö puolestaan ovat yleistyneet kaikilla tarkastelluilla mittareilla: elinaikainen kannabiksen käyttö on lisääntynyt 22 prosentista 31 prosenttiin, viimeisen vuoden aikainen 12 prosentista 18 prosenttiin ja viimeisen kuukauden aikainen neljästä prosentista seitsemään prosenttiin vuosien 1998–2014 välisenä aikana. Täysi-ikäisillä nuorilla pojilla elinaikainen käyttö oli 33% ja tytöillä 29% vuonna 2015.
Kannabiksen käyttö on yleistynyt kieltolain olosuhteissa myös Suomessa. Kansainvälinen vertailu osoittaa, että huumepolitiikan ankaruudella ei ole vaikutusta käytön yleisyyteen. Ankaraa huumepolitiikkaa noudattavassa Ranskassa kannabiksen käyttö on yleisempää kuin liberaalista kannabispolitiikasta tunnetussa Hollannissa. Suomessa nuorten aikuisten kannabiksen käyttö on eurooppalaista keskitasoa.
Yhdysvalloissa osavaltojen tasolla toteutettu kannabiskaupan laillistaminen ei ole lisännyt kannabiksen käyttöä alaikäisten keskuudessa, vaan käyttö on ollut jopa lievässä laskussa. Kannabiskaupan ottaminen julkiseen valvontaan on myös vähentänyt kannabiksen ongelmakäyttöä nuorison keskuudessa.
Lähde: Raitasalo, Kirsimarja ja Härkönen, Janne: Nuorten päihteiden käyttö ja rahapelaaminen – ESPAD-tutkimus 2019. Tilastoraportti 40, THL 2019. EMCDDA: Euroopan huumeraportti 2019., Potilaan LääkäriLehti 34/2017, Raitasalo, Kirsimarja; Huhtanen, Petri; Miekkala, Mari; Ahlström, Salme: Nuorten päihteiden käyttö Suomessa 1995-2011 – Espad-tutkimuksen tulokset. 2012, Karjalainen K, Raitasalo K & Hakkarainen P.: Nuorten huumeiden käyttö – tarkastelussa alaikäiset ja täysi-ikäiset nuoret. Yhteiskuntapolitiikka-lehti 3/2019.
JAMA Network: Association of Marijuana Laws With Teen Marijuana Use. New Estimates From the Youth Risk Behavior Surveys. 8.7.2019. National Survey on Drug Use and Health: 2018 NSDUH Annual National Report. 20.8.2019.
Käytöstä rankaiseminen ja epäoikeudenmukaisuus
Vuonna 2001 voimaan tulleen huumausaineen käyttörikosuudistuksen jälkeen seuraamuskäytäntö huumausainerikoksissa kiristyi, vaikka lakia säädettäessä korostettiin rangaistukselle vaihtoehtoisten seuraamusten käyttämistä. Huumausaineen käyttörikoksesta seuraa yleensä sakkorangaistus, joka annetaan rangaistusmääräysmenettelyssä. Huumeiden käyttäjien sakottaminen on lisääntynyt lähes joka vuosi.
Viranomaiset eivät tiedä, kuinka paljon kannabiksen käytöstä määrätään nykyisin sakkoja ja huomautuksia. Tilastoista ja tietojärjestelmistä selviää vain eri huumausaineita koskevien käyttörikosten kokonaismäärät.
Vuonna 2006 rangaistusmääräysmenettelyssä huumausaineen käyttörikoksesta sai sakon lähes 4 300 henkilöä, vuonna 2013 määrä oli 7200 ja vuonna 2018 8125 henkilöä. Poliisi kirjasi vuonna 2009 noin 11 000 tapausta, vuonna 2010 noin 12 000 vuonna 2015 noin 15 000 ja vuonna 2018 19 284.
Huumausaineen käyttörikos (50:2a)
2009: 11257
2018: 19284
Huumausainerikos (RL 50:1)
2009: 6274
2018: 8571
Törkeä huumausainerikos (RL50:2)
2009: 922
2018: 1251
Vuonna 2009 huumausainerikoksista (suurin osa käyttörikoksia) epäiltyjä alle 15 vuotiaita oli 66 ja vuonna 2018 190 kappaletta eli nuorimpien huumausainerikoksista epäiltyjen määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. 15-17-vuotiaita huumausainerikoksista epäiltyjä oli vuonna 2009 606 ja vuonna 2018 1202. 18-20-vuotiaita oli vuonna 2009 2255 ja vuonna 2018 3681 tarkoittaen 2% ikäluokasta.
Huumausainerikoksista epäiltyjen alle 20-vuotiaiden määrä on 2000-luvulla jatkuvasti kasvanut samalla kun muista rikoksista epäiltyjen nuorten määrä on laskenut. (liitetaulukko 5A: Nuorten ikäryhmien rikollisuus vuosina 2009–2018)
Huumausainerikoksista epäiltyjä yli 20-vuotiaita oli vuonna 2009 14 498 ja vuonna 2018 22 453, mikä on 0,5% ikäluokasta.
Vuonna 2001 huumausaineen käyttörikosuudistuksessa käytöstä sakottamista yksinkertaistettiin viranomaisresurssien säästämiseksi. Tämä on käytännössä lisännyt käytön rankaisemista kerrannaisvaikutuksineen kuten rikosrekisterimerkinnät, ajokorttiseulat, huoltajuuskiistat ja työ- tai opiskelupaikan menetykset. Samalla kun sakottaminen on kasvattanut suosiotaan, toimenpiteistä luopuminen on vähentynyt.
Käytöstä rankaiseminen aiheuttaa epäoikeudenmukaisuutta asuinpaikan mukaan. Helsingin Sanomien 9.11.2019 julkaiseman vertailun mukaan kahdestakymmenestä suurimmasta kaupungista suhteessa eniten käyttörikoksia on kirjattu tämän vuoden tammi–syyskuussa Seinäjoella, Vaasassa ja Turussa. Seuraavaksi eniten tapauksia on ollut tänä vuonna Helsingissä ja Kuopiossa.
Suurimmista kaupungeista vähiten käyttörikoksia on tullut ilmi Joensuussa, Espoossa, Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Vantaalla. Noin 60 pienessä kunnassa poliisi ei kirjannut yhtään huumausaineen käyttörikosta syyskuun loppuun mennessä. Tällaisia kuntia ovat muun muassa Pornainen, Kustavi, Kuhmoinen, Sysmä, Muonio ja Utsjoki.
Suomessa tutkija Osmo Kontula nosti 1980-luvulla tutkimuksessaan “Suomen huumetilanne ja huumekontrolli 1960-luvulta 1980-luvulle.” esille sen, että kriminaalivalvonta kohdistuu pääasiassa poliisin ansiotasoa alhaisempiin tuloluokkiin. Suurin osa huumerikoksista oli tuolloin parin hasisgramman hallussapitotapauksia.
“Vuosittain sakkorangaistuksiin Suomessa tuomittavista henkilöistä on joka toinen käytännöllisesti katsoen vailla tuloja, ja vain muutama prosentti heistä saa tuloja saman verran kuin muu väestö keskimäärin. Vähätuloisten osuus on yhtä suuri eri ikäryhmissä, eli nuoruus ei selitä vähätuloisuutta, vaan kyse on kontrollin tavasta valikoida kohteensa.”
Britanniassa vuonna 2018 huume-etsinnän kohteeksi joutuneista 200 000 ihmisestä 93% edusti alempia sosiaaliluokkia. Mustat joutuivat yhdeksän kertaa todennäköisemmin huume-etsinnän kohteeksi kuin valkoiset. Lontoossa etnisiin vähemmistöihin kuuluva ihminen joutuu pidätetyksi kannabiksen hallussapidosta 3,4 kertaa todennäköisemmin kuin valkoinen.
Ruotsissa on havaittu sama: Ruotsin huumemarkkinoita tutkittaessa on huomattu, että varakkaiden perheiden nuoret käyttävät enemmän laittomia huumeita kuin köyhempien perheiden nuoret, mutta nämä joutuvat todennäköisemmin kiinni käytöstään. Kriminaalivalvonta kohdistuu pääasiassa siihen köyhään väestönosaan, joka vaihtoehtojen puuttuessa hoitaa huumeiden vähittäiskaupan.
Nuoret aikuiset ovat merkittävä kannabiksen käyttäjien ryhmä Pohjoismaissa, ja siten huumelakien täytäntöönpano kohdistuu suurelta osin nuoriin ihmisiin. Suomessa huumeiden kriminaalivalvonta keskittyy korostetusti nuorten alle 20-vuotiaiden valvontaan.
Rankaiseva huumepolitiikka on huono-osaisuutta ja syrjäytymistä ylläpitävä tekijä yhteiskunnassa. Suomessa käyttörikoksesta rangaistaan alueellisesti ja sosiaalisesti epätasa-arvoisesti aiheuttaen sosiaalisia ongelmia ja syrjäytymistä sosiaalisen aseman ja asuinpaikkakunnan mukaan.
Suomessa nuoriso on raitistumassa ja syyllistyy yhä harvemmin rikoksiin, mutta yhä useampi saa rikosrekisterimerkinnän huumerikoksesta tai huumeiden käyttörikoksista liittyen kannabiksen käyttöön.
Sakkotuomiot korvaavat “puhuttelut” aloitettiin käyttörikosuudistuksen yhteydessä vuonna 2001. Ensimmäistä kertaa huumeista kiinni jäänyt 15-18-vuotias nuori joutuu puhutteluun, ja näitä tapauksia on jo satoja vuosittain. Suullisesta huomautuksesta ei nuorelle tule varsinaista merkintää rikosrekisteriin, mutta työnantajan on helppoa löytää julkinen syyttämättäjättämispäätös asiassa.
“Käyttörikoksia tulee poliisin tietoon vuosittain noin 15 000. Tämä merkitsee sitä, että poliisiasiain tietojärjestelmässä on noin 75 000–150 000 tämänkaltaista rikosta. Vaikka oikeudelliset seuraamukset näistä ovat suhteellisen vähäisiä, rekisterimerkinnän vaikutukset nuorten henkilöiden elämänkulkuun voivat olla arvaamattomia ja altistaa syrjäytymiselle,” THL:n tutkijat Pekka Hakkarainen ja Tuukka Tammi kirjoittivat blogissaan.
Käytöstä rankaiseminen perustuu ajatukselle, että se saa henkilön lopettamaan kannabiksen käytön. Rankaisemisen vaikutuksia ei ole kuitenkaan tutkittu Suomessa. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että alaikäisenä vangituilla on enemmän fyysisiä ja mielenterveysongelmia kuin aikuisiällä vangituilla ja erityisesti ei koskaan vankilaan joutuneilla. Nämä haitat ylittävät kannabiksen käytöstä aiheutuvat haitat.
Rankaiseminen kohdistuu etupäässä köyhimpiin ja haavoittuvimpiin väestönosiin aiheuttaen näille lisää ongelmia ja silti tätä aihetta ei ole tutkittu.
Lähde: Heini Kainulainen: Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli. OPTL:n tutkimuksia 245, 2009. Helsingin Sanomat 9.11.2019, Osmo Kontula: Suomen huumetilanne ja huumekontrolli 1960-luvulta 1980-luvulle. Alkoholipolitiikka Vol. 52. l987. The Guardian 29.7.2019,
Brottsförebyggande rådet: Ungdomar i rika stadsdelar misstänks sällan för narkotikabruk. 7.3.2018. Susanne Egnell, Emma Villman, Yaira Obstbaum: Cannabis policy and legislation in the Nordic countries. A report on the control of cannabis use and possession in the Nordic legal systems. Nordic Welfare Center 2019. Danielsson, Petri: Rikollisuustilanne 2018. Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Katsauksia 36/2019. Intersection between Mental Health and the Juvenile Justice System. Department of Justice, OJJDP July 2017.
Early childhood incarceration is linked to high rates of severe physical and mental health issues in adulthood. UCLA Newsroom 29.4.2018. Locked Up: Mental Health Support for Incarcerated Youth. Rescue. Mental Health & Addiction Services 8.7.2019. YLE 9.2.2020, Pekka Hakkarainen ja Tuukka Tammi: Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua. THL 13.2.2018
Riippuvuus, itselääkintä, sekakäyttö, ongelmakäyttö ja hoito
Kannabiksen käyttö on yleistä ja käyttäjäkunta hyvin heterogeenistä, joten myös ongelmia kokevat ovat hyvin erilaisia ihmisiä.
Yleisesti arvioidaan 8% – 10%:n kannabiksen käyttäjistä kehittävän riippuvuuden kannabiksen käyttöön. Kannabiksen ns. riippuvuuspotentiaali on alhaisempi ja fyysiset vieroitusoireet ovat selkeästi lievemmät kuin muilla päihteillä ja huumeilla. THL:n 28.9.2018 julkaisemassa riippuvuutta aiheuttavien aineiden vertailussa riippuvuuspotentiaalin mukaan kannabis sai vähiten pisteitä eli 8 ja alkoholi 23.
Suurin osa käyttäjistä, yli 70%, käyttää kannabista harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Pieni osa käyttäjistä on säännöllisiä käyttäjiä ja osalle heistä kehittyy riippuvuudeksi luokiteltava käyttötapa. Tällä on merkitystä kansanterveydelle ja siihen, kuinka kannabiksen valvontaa tulisi kehittää, koska pieni osa käyttäjistä kuluttaa suurimman osan kannabiksesta.
Riippuvuusongelma liittyy kannabiksen käytön syihin eli miksi ihminen on valinnut kannabiksen ja käyttää sitä usein tai päivittäin. Kyseessä voi olla ns. itselääkintä, jolla on monta ulottuvuutta. Kannabiksen lääkekäytön osuutta kannabiksen kokonaiskäytöstä on Suomessa alettu tutkimaan vasta vuonna 2010. Vuonna 2017 julkaistussa “Pilvee, pilvee” raportissa esitettiin arvioita ilmiöstä ja sen laajuudesta.
Vuoden 2014 tietojen perusteella noin 700 000 suomalaista on kokeillut kannabista ainakin kerran, kuluneen vuoden aikana kannabista käytti noin 200 000, kuukauden aikana noin 60 000 suomalaista ja viikoittain 30 000. Päivittäiskäyttäjiä arvioitiin tuolloin olevan noin 6 000 – 8 000 eli noin 10% kuukausikäyttäjistä ja noin 1% kaikista kannabista kokeilleista.
“Pilvee, pilvee” otoksessa 78,5 %:lla kannabiksen käyttäjistä se on enimmäkseen viihdekäyttöä, 4,5%:lla enimmäkseen lääkekäyttöä 4,5 ja yhtä paljon molempia 17,0%:lla. Lukujen perusteella tällaisten henkilöiden määräksi Suomessa arvioitiin vuonna 2014 2 000–5 000. Vuonna 2019 käyttäjämäärien kasvun perusteella lääkekäyttäjien määräksi voisi olettaa 5 000 – 10 000 ja jopa enemmän, koska tietoisuus kannabiksen lääkepotentiaalista on levinnyt aivan viime vuosina potilasryhmissä.
Kannabiksen varsinaisille lääkekäyttäjille, jotka hyödyntävät sitä esimerkiksi kroonisten tai säännöllisesti toistuvien vaivojen hoitoon, on tyypillistä jatkuva ja intensiivinen käyttö.
Miltei kaikilla niillä, jotka sanoivat käyttävänsä kannabista lääkkeenä sairauksien ja vaivojensa hoitoon, se on itselääkintää, joka ei perustu lääkärin konsultaatioon tai ohjaukseen. Heidän lukumääränsä on moninkertainen siihen verrattuna, mitä meillä on virallisen kannabishoidon piirissä.
Suomessa on vallalla hyvin ankara määritelmä kannabiksen lääkekäytöstä, sen erityislupakäytännöstä on tehty hyvin tiukkaa, ja siksi näiden määritelmien ja valvonnan ulkopuolelle jää paljon ihmisiä, jotka käyttävät kannabista lääkkeenomaisesti tietoisesti tai ajautuvat siihen päihdekokeilujen kautta. Britanniassa arvioidaan 1,4 miljoonan potilaan käyttävän kannabista itselääkintään tuoreen raportin mukaan .
Traumaattinen kokemus lapsuudessa tai nuoruudessa aiheuttaa sekä mielenterveysongelmia että päihdeongelmia. Tuoreen tutkimuksen mukaan masennusdiagnoosin saaneet aloittavat muita todennäköisemmin kannabiksen käytön ja pitävät sitä myös haitattomampana.
Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö on yleisempää niiden aikuisten keskuudessa, jotka kokevat kipuja kuin niillä, jotka eivät koe. Kipuja kokevien keskuudessa myös säännöllinen ja ongelmaiseksi luokiteltu käyttö on yleisempää kuin muulla aikuisväestöllä.
Hoitamattomien mielenterveys- ja päihdeongelmien takia ihmiset voivat ajautua elämässään ns. sekakäytön tai ongelmakäytön määrittelyjen piiriin.
“Pilvee, pilvee” -raportissa huumeita joskus elämässään käyttäneiltä vastaajilta tiedusteltiin myös, olivatko he kokeneet huumeiden käytöstään johtuvia ongelmia joillakin nimetyillä elämänalueilla. Kovinkaan tavallista tämä ei ollut. Noin yksi kymmenestä (7–10 %) kannabiksen käyttäjästä raportoi ongelmista kotona/parisuhteessa, sosiaalisessa elämässä, työssä ja opiskelussa, poliisin kanssa tai taloudessa. Kannabista joskus aikaisemmin kokeilleiden ryhmässä luvut olivat selvästi pienempiä (3–6 %).
Varsin moni kannabiksen käyttäjä oli kokeillut tai käyttänyt myös muita huumeita, mutta tätäkin vahvemmin tuloksista piirtyi esiin vahva yhteys alkoholin kulutukseen. Se näkyi niin samanaikaiskäytössä kuin rinnakkaiskulutuksen runsaudessakin. Humalajuominen ja alkoholin riskikulutus olivat kannabiksen käyttäjillä huomattavasti muuta väestöä tavallisempia.
Raportin otoksesta 72,5% ilmoitti käyttävänsä kannabista 1 – 10 kertaa vuodessa ja 61,1% ilmoitti käyttävänsä kannabista ja alkoholia yhdessä. Käytännössä pieni osa alkoholin ja kannabiksen sekakäyttäjistä on luokiteltavissa ongelmakäyttäjiksi.
Alkoholia runsaasti vähintään kahdesti viikossa juovilla todennäköisyys kannabiksen käyttöön oli jopa 23-kertainen harvoin juoviin verrattuna, ja vastaava todennäköisyys aikaisempiin kannabiskokeiluihin oli sekin yli nelinkertainen. Alkoholin riskikulutuksen kohdalla tulokset olivat vastaavanlaiset: alkoholin riskikulutuksen rajan ylittävillä todennäköisyys kannabiksen nykyiseen käyttöön oli noin kuusinkertainen ja aikaisempaan kokeiluun kaksinkertainen verrattuna niihin, joilla tämä raja ei ylittynyt.
Kannabista käytetään pääasiassa nuorten keskuudessa (Suomessa eniten 25 – 34 vuotiaiden keskuudessa), joista suuri osa on miehiä. Suurin osa kannabiksen käyttäjistä lopettaa käyttönsä itse, ja riippuvuus on suhteellisen harvinainen seurausvaikutus. Silti on kertynyt näyttöä käyttöön liittyvistä ongelmista ja runsaan käytön aiheuttamista haitoista varsinkin alaikäisille ja nuorille aikuisille.
Tämänkaltaiseen elämäntapaan sisältyy merkittävä sosiaalisen syrjäytymisen vaara erityisesti silloin, kun se yhdistyy muihin syrjäytymisen riskitekijöihin kuten työttömyyteen, avioeroon ja yksin elämiseen.
Kannabiksen aiheuttamia ongelmia voidaan tarkastella myös käytön taustalla olevien ongelmien kautta, kuten sosiaalisia ongelmia, syrjäytymistä, talousvaikeuksia, sairauksia ja paljon muita tekijöitä. Kannabiksen käytön aloittaminen varhaisella iällä voi olla oire sosioekonomisista tai (mielen-) terveysongelmista, ja on yhteydessä koulusta pinnaamiseen ja keskeyttämiseen. Nuorilla kannabiksen käyttäjillä on suurempi riippuvuusriski.
Kannabis- ja huumehoidon laajuus ja luonne vaihtelevat Pohjoismaissa. Kaikissa maissa on oikeusjärjestelmässä hoitovaihtoehtoja, mutta rankaisujärjestelmä jakaa ensisijaisesti rangaistuksia eikä toimi hoitoväylänä eikä vaihtoehtoisten sanktioiden jakajana.
Vähäisistä kannabisrikoksista langetetaan yleisimmin sakkorangaistus ilman vaihtoehtoja – myös alaikäisille. Nuorille rangaistusjärjestelmissä on yleensä vaihtoehtoja, mutta ne tunkeutuvat yksityisyyteen enemmän kuin aikuisilla. Tällainen on esimerkiksi sopimukseen perustuva hoito, johon liittyy pakolliset virtsatestit.
Suomessa kannabis on pääasiallinen hoidon syy kolmanneksella ensi kertaa hoidettavista. Luvut ovat samansuuntaisia Islannissa mutta hieman matalampia Norjassa ja Ruotsissa.
Kannabiksen käytön ongelmien vuoksi hoitoon tulleiden henkilöiden ongelmat ovat samansuuntaisia kuin muiden päihteiden takia hoidettavien. Monilla on sekakäyttöä ja mielenterveyden ongelmia sekä sosiaalista huono-osaisuutta. Suurimmalle osalla hoidossa olevista kannabis ei ole ainoa tai edes pääasiallinen ongelma. Kannabishoidossa tarvitaankin monien ongelmien yhtäaikaista hoitoa.
Pohjoimaissa erityisesti kannabiksen käyttöön tarkoitetulla hoidolla on hyvin lyhyt historia, ulottuen vain noin 15 vuoden päähän. Olosuhteet asettavat myös haasteita kannabiksen käyttöön liittyvien ongelmien hoidolle. Kannabis on laiton huume, ja kriminaalivalvonta sekä käyttäjien leimaaminen asettavat kehykset hoidon toteutumiselle.
Kaikissa Pohjoismaissa kasvava, enimmäkseen miespuolinen, hoitoon hakeutuva väestönosa on samalla tavalla jakautunut hyvin nuoriin ja toisaalta 30 ikävuotta lähestyviin. Vaikka hoitoon hakeutuva väestönosa ei ole yhtenäinen, näyttää tilastojen valossa siltä, että käyttäjät, joilla on sosiaalisia tai psykologisia ongelmia, ovat yliedustettuina hoidossa ja heillä on muita enemmän ongelmia vähentää tai lopettaa käyttöään. Monille hoidossa oleville kannabis on vain osa monimuotoista ongelmaisuutta. Tässä tarvitaan monialaista ammatillista pätevyyttä.
Kaikissa Pohjoismaissa löytyy tunnistettavia aukkoja kannabiksen käyttöön liittyvistä ongelmista kärsivien ihmisten tukemisessa ja hoidossa, mutta kannabishoitoon tarvittavien resurssien puute on erityisen selvää Suomessa.
Ongelman kokoa voidaan arvioida THL:n ja Euroopan huumeseurantakeskuksen julkaisemien tietojen varassa.
Huumeiden käytön vuoksi päihdehoitoon vuonna 2017 hakeutuneiden asiakkaiden yleisimmät ongelmapäihteet olivat opioidit (77 % asiakkaista), stimulantit (55 %) ja kannabis (52 %).
Pelkkä kannabis tai kannabis ja alkoholi yhdessä oli ainoa päihde seitsemällä prosentilla koko aineistosta. Alle 20-vuotiailla kannabis oli selvästi yleisin ongelmapäihde (51 %).
Euroopan huumeseurantakeskuksen, EMCDDA, Euroopan huumeraportti 2019 esittää taulukossa A5: Kannabiksen käyttäjien osuus (%) hoitoon tulevista vuosi 2017 Suomi.
Kaikki hoitoon tulevat: 18% (128 kpl)
Ensimmäistä kertaa hoitoon tulevat: 31,3% (79 kpl)
Hoitoon uudelleen tulevat: 10,7% (49 kpl)
Päihdetilastollinen vuosikirja 2019 kertoo, että 69 yksikköä toimitti tiedot yhteensä 1 414 asiakkaasta vuonna 2018, joista 15%:lla kannabis ongelmallisin päihde ( = 210) sekä 43%:lla mukana sekakäytössä. Ensi kertaa hoitoon tulleista 23%:lla kannabis oli ongelmallisin päihde eli noin 45:lla 196:sta.
Vuonna 2009 huumausainerikoksista (suurin osa käyttörikoksia) epäiltyjä alle 15 vuotiaita oli 66 ja vuonna 2018 190 kappaletta eli nuorimpien huumausainerikoksista epäiltyjen määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vuonna 2009 15-17-vuotiaita huumausainerikoksista epäiltyjä oli 606 ja vuonna 2018 1202. Vuonna 2009 18-20-vuotiaita oli 2255 ja vuonna 2018 3681 tarkoittaen 2% ikäluokasta.
Emme tiedä, kuinka moni hakeutuu hoitoon itse ja kuinka moni rangaistuksen vaihtoehtona. Emme myöskään tiedä hoidon tarpeen laajuutta käytön kriminalisoinnin takia. Hoitoon hakeutuneiden ja rangaistujen nuorien lukumäärien vertaaminen havainnollistaa sitä, kuinka rankaisukeskeinen suomalainen huumepolitiikka tällä hetkellä on.
Kun ei muuta osata
Kannabispolitiikan liberalisointia vastustetaan sillä perusteella, ettei ole tarpeeksi tutkimusta. Tämä tutkimuskatsauksen perusteella kriminalisoinnin vaikuttavuudesta ei ole kattavaa tutkimusnäyttöä, ja tämä tutkimus olisi pitänyt olla koossa jo 1970-luvulla nykyistä rankaisevaa järjestelmää rakennettaessa.
Kannabiksen käyttäjät eivät sovi yhteen kategoriaan, mutta kannabispolitiikkamme perustuu tälle ajatukselle. Tietämyksessämme näistä erilaisista käyttäjäryhmistä on puutteellista, kuten kuinka suuri osa kannabiksen suurkuluttajista lääkitsee itseään julkisen hoitojärjestelmän ulkopuolella tai millaista hoidontarvetta erilaisilla kannabiksen käyttäjäryhmillä on.
Me emme tiedä, kuinka moni rangaistuista ihmisistä lääkitsee itseään laittomasti ja kuinka moni heistä lääkitsee väkivallan tai hyväksikäytön aiheuttamaa henkistä traumaa, johon ei saa nykyisestä hoitojärjestelmästä apua ns. kaksoisdiagnoosiongelman eli samanaikaisen päihde- ja mielenterveysongelman takia.
Me emme tiedä, kuinka suuri kannabishoidon tarpeen ja tarjonnan välinen ero on. Nämä ovat kuitenkin tärkeitä tietoja ajatellen terveydenhoidon resurssien kohdentamista ja ankaran valvonnan lieventämistä.
Me emme tiedä rankaisemisen vaikuttavuutta, mutta silti olemme jatkaneet sitä vuosikymmenestä toiseen. Nykyistä politiikkaa voisi luonnehtia, että rangaistaan kun ei muuta osata. Tämä ei voi olla perusteena ihmisoikeusloukkauksille
Lähde: THL: Riippuvuutta aiheuttavien aineiden vertailu. 28.9.2018, Yaira Obstbaum: Kannabikseen suhtautumisessa eroja Pohjoismaissa. Haaste 2019, U.S. Adults With Pain, A Group Increasingly Vulnerable to Nonmedical Cannabis Use and Cannabis Use Disorder: 2001–2002 and 2012–2013. American Journal of Psychiatry 22.1.2020, EMCDDA: Euroopan huumeraportti 2019, Pekka Hakkarainen; Karoliina Karjalainen: Pilvee, pilvee. Kannabiksen käyttötavat, käyttäjät ja poliittiset mielipiteet. Yhteiskuntapolitiikka 82:1, 2017., Alkoholi ja huumeet. Päihdetilastollinen vuosikirja 2019.
Tusky seuraa prosessia. Voit liittyä jäseneksi tai antaa muuten tukesi: FI92 5491 0220 1491 86
https://tinymightvape.com/tinymightvape.eu/
