2020 Uutiset

Uusi-Seelanti lykkää kannabisäänestystä kuukaudella

Uuden-Seelannin parlamenttivaalit ja samassa yhteydessä järjestettävät kansanäänestykset lykätään kuukaudella lauantaiksi 17. lokakuuta. Syyksi pääministeri Jacinda Ardern ilmoitti koronapandemian voimistumisen ja riittävän pitkän ajan varmistamisen puolueille, kansalaisille ja äänestyspaikoille valmistautua äänestämään eristysolosuhteissa. Mielipidemittauksien mukaan kannabiskaupan laillistamisen kannatus ja vastustus ovat tasoissa.

Tusky kerkesi julkaisemaan uutisen kansanäänestyksestä kannabiksen laillistamiseksi Uudessa-Seelannissa heinäkuussa, kun hallinnassa ollut koronapandemia alkoi leviämään uudestaan. Poliittiset puolueet vetosivat vaalien siirtämiseksi, jotta kampanjointi ja äänestyspaikat voitaisiin järjestää kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa. Pääministeri Jacinda Ardern ilmoitti elokuun puolivälissä parlamenttivaalien ja sen yhteydessä järjestettävien kansanäänestyksien siirtämisestä kuukaudella eli lauantaiksi 17. lokakuuta. Tällöin kansanäänestyksien tulokset pitäisi olla selvillä 30. lokakuuta mennessä.

Lakialoitteen sisältö

Lakialoitteessa kannabiksen ostamisen alaikärajaksi on asetettu 20 vuotta. Alkoholin kohdalla ikäraja Uudessa-Seelannissa on 18 vuotta. Henkilö saa kasvattaa kaksi kasvia ja yhteen talouteen sallitaan kerrallaan neljä kasvia. Kannabista saa ostaa päivässä korkeintaan 14 grammaa tai sitä vastaavan määrän muita kannabistuotteita, kuten esimerkiksi 3,5 grammaa kannabisuutetta käytettäväksi yksityisissä tai luvan saaneissa tiloissa. Yhteisesti voidaan jakaa korkeintaan 14 grammaa. Julkisella paikalla kannabiksen käytöstä voidaan langettaa korkeintaan 500 dollarin sakot (280 euroa). Alaikäiselle kannabiksen hallussapidosta voidaan langettaa pieni sakko tai joku hallinnollinen sanktio. Kannabiksen myynnistä alaikäiselle voidaan langettaa korkeintaan neljän vuoden vankeusrangaistus.

Luvan saaneet jälleenmyyjät voivat myydä kannabista, mutta kaupat eivät saa mainostaa kannabista ulospäin. Kannabiskaupat eivät saa myydä tupakkaa, alkoholia eikä ruokaa, mutta paikan päällä käytettävää kannabista myyvien kauppojen tulee tarjota myös ruokaa ja alkoholittomia juomia. THC-pitoisuus saa kuivatussa kukinnossa olla korkeintaan 15%, ja tuotteen THC- ja CBD-pitoisuus tulee olla selkeästi näkyvissä pakkauksessa. Syötävien kannabistuotteiden pakkaukset eivät saa vedota lapsiin ja niiden myynti sallitaan kannabiskaupan myöhemmässä vaiheessa. Kannabista sisältäviä syötäviä tuotteita saa kuitenkin valmistaa kotona. Mainontaa ja nettimyyntiä ei sallita. Vähittäismyynnissä olevien tuotteiden liikevaihtovero määräytyy painon ja tuotteen vahvuuden perusteella.

Lakialoitteessa esitetään vuosittaisen tuotannon rajoittamista: tuotantokiintiö määritetään vuosittain ja jaetaan eri tuottajien kesken mukaan lukien pienkasvattajat. Yhdelle luvan saaneelle kasvattajalle sallitaan korkeintaan 20%:n osuus tuotantokiintiöstä. Tuotannosta kerättävä lupamaksu ohjataan haittoja vähentäville palveluille, kuten koulutukseen ja hoito-ohjelmiin.

Verotuloja ja yhteiskunnallisia hyötyjä

Päihdepoliittinen ajatushautomo NZ Drug Foundation julkaisi vuonna 2018 raporttinsa “Estimating the Impact of Drug Policy Options”, jonka mukaan kannabiskaupan laillistaminen luo 450 miljoonan dollarin (250 miljoonaa euroa) lailliset kannabismarkkinat, jotka tuottaisivat jopa 240 miljoonaa dollaria (135 miljoonaa euroa) verotuloina valtiolle

Tämän taloudellisen hyödyn lisäksi laillistaminen tekee kannabiksen käytöstä terveysasian. Saaduista verotuloista ohjataan merkittävä osa hoitoon ja ennaltaehkäisyyn, jolloin voidaan saavuttaa 225 miljoonan dollarin (120 miljoonaa euroa) nettohyödyt yhteiskunnalle koulutustason, työllistymisen ja urasaavutusten kohentumisena sekä poliisin ja oikeuslaitoksen resurssien säästöinä. Laittomien huumemarkkinoiden supistuminen heikentää järjestäytyneen rikollisuuden toimintamahdollisuuksia. Nykyinen järjestelmä tuottaa vain rikosrekisterimerkintöjä, jotka haittaavat ihmisten loppuelämää.

Huhtikuussa 2020 New Zealand Institute of Economic Research, NZIER, ajatushautomo julkaisi tutkimuksensa “NZ’s cannabis referendum 2020. Some facts and recommendations about the process of cannabis legalisation”. Siinä arvioitiin 25%:n arvonlisäverolla ja 25%:n valmisteverolla valtion pystyvän keräämään jopa 490 miljoonaa Uuden Seelannin dollaria (300 miljoonaa euroa).

Kannabiksen kauppa ja käyttö ovat laitonta toimintaa, eikä kukaan pysty kertomaan tarkkoja lukuja. Tutkimuksien mukaan vuonna 2019 590 000 uusi-seelantilaista käytti kannabista ainakin kerran. Säännöllisiä käyttäjiä arvioidaan olevan 150 000 – 300 000.

Kannatus ja vastustus tasoissa

Syyskuun alussa julkaistun mielipidemittauksen mukaan kannabiskaupan laillistamisen kannatus ja vastustus ovat tasoissa eli molempia kannattaa 49,5% äänestäjistä. Uudessa-Seelannissa äänestäjien pitää erikseen rekisteröityä, ja rekisteröityneiden keskuudessa äänet ovat kallistuneet lievästi vastustajien eduksi 50,8% – 48,4%. Tämä tulos perustui 1300 kansalaisen otokseen. Rekisteröityneiden äänestäjien määräksi arvioidaan 3 miljoonaa ja asukkaita on 4,5 miljoonaa.

Eri TV-kanavien mielipidemittauksissa EI on ollut johdossa, kun taas nettikyselyissä KYLLÄ on saanut eniten kannatusta.

Kansanäänestys oli Vihreän puolueen vaatimus hallitukseen liittymisestä. Labour-puolueen johtaman hallituksen pääministeri Jacinda Ardern on hyvin suosittu poliitikko, mutta hän ei ole ottanut kantaa kannabisäänestykseen eli reeferendumiin, kuten sitä kutsutaan Uudessa-Seelannissa.

Kansanäänestys ei sido tulevaa hallitusta. Vaikka yli 50% äänestäjistä antaisi tukensa aloitteelle, ei siitä tule välittömästi laki. Hallitus voi esittää lakialoitteen parlamentille, ja sitä voidaan muokata julkisten kuulemistilaisuuksien annin perusteella. Vastustajien voittaessa sama vanha meno jatkuu.

Labour-puolue on antanut kansanedustajilleen vapaat kädet tässä asiassa, kun taas suurimman oppositiopuolueen, Nationalin, kansanedustajat äänestävät sitä vastaan. Vihreät tietenkin kannattavat aloitetta, ACT aikoo kannattaa lakialoitetta sen ensimmäisessä käsittelyssä, ja NZ First ei ole ilmaissut selkeää kantaa mutta kertoo hyväksyvänsä kansan tahdon.

Mielipidemittausten mukaan Labour-puolue voittaa parlamenttivaalit yli 50%:n kannatuksella, National-puolueen kannatus on laskemassa kohti 30 %, Vihreät saisivat 5% mutta kannatus on ollut laskusuunnassa, ACT saisi myös 5% mutta sen kannatus on ollut nousussa, ja kansallismielisen NZ-First puolueen kannatus on pysynyt 2%:ssa.

Lähde: The Stuff 2.9.2020, The Guardian 2.9.2020, The Guardian 17.8.2020, Stuff 15.12.2018, NZ Drug Foundation: Estimating the Impact of Drug Policy Options. Moving from a criminal to a health-based approach. 2018, NZ Drug Foundation kampanjasivusto, New Zealand Institute of Economic Research, NZIER: NZ’s cannabis referendum 2020. Some facts and recommendations about the process of cannabis legalisation. 2020. EMCDDA: New Zealand: referendum on cannabis legalisation to take place in September 2020. 28.5.2020.

Puolueiden kannatus heinäkuun lopussa

Mitä kannabiksen laillistaminen tarkoittaa Uudessa-Seelannissa

Green Fairies laillisen kannabiksen puolesta