Kannabiksen lääkekäyttö on herättänyt Suomessa ristiriitaisia käsityksiä jo vuodesta 2006, jolloin Turun hallinto-oikeus ratkaisi kiistan kannabislääkityksen laillisuudesta potilaan hyväksi. Oikeuden päätöksen mukaan kannabiksen lääkinnällistä käyttöä ei koskaan kielletty, näin vaan uskottiin vuosikymmenien ajan. Vuonna 2008 se palautettiin Suomen lääkeluetteloon.
Kannabis oli laajalti käytetty lääke myös Suomessa ennen nykyaikaisia lääkevalmisteita, joiden tarkkaan mitatut vaikuttavat aineet loivat tuntemamme nykyaikaisen lääketieteen. Mielenkiinto kannabiksen lääkepotentiaaliin on herännyt 2000-luvulla kumuloituvan tutkimusnäytön myötä.
Aiheesta vallitsee edelleen ristiriitaisia käsityksiä, joten keväällä 2021 julkaistu kirja “Lääkekannabis: tiedettä ja tosielämän tarinoita” on tervetullut puheenvuoro oikomaan niitä.
Psykiatrian erikoislääkäri Marja Vihervaaran ja valtiotieteiden ja lääketieteellisen antropologian maisteri Aleksi Huplin kirjoittaman kirjan selkäranka on lukuisat potilaskertomukset, jotka valaisevat kannabiksen lääkekäyttöä enemmän kuin kaikki tutkimukset. Näitä kertomuksia taustoitetaan nasevalla historiakatsauksella sekä kattavalla valikoimalla kannabiksen lääkinnällisen käytön tutkimuksia.
Turku on ollut merkittävä näyttämö kannabiksen lääkekäytön palaamisessa terveydenhoitoon. Ensimmäisen kannabisreseptin sai turkulainen auto-onnettomuudesta kroonisia hermokipuja saanut potilas, ensimmäisen reseptin allekirjoitti legendaarinen turkulainen lääkäri Jukka Alihanka ja siinä myönnetyt kannabislääkkeet toi maahan yhtä legendaarinen turkulainen apteekkari Markku Knuutila.
Myöhemmin turkulainen lääkäri Esti Laaksonen otti vastuulleen sadan potilaan kannabislääkityksen valvonnan. Mm. Suomen pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen ja arkkiatri Risto Pelkonen puolustivat kannabiksen lääkekäytön laillistaneita julkisessa keskustelussa.
Sirkka Hämäläinen totesi vuonna 2009 Helsingin Sanomien haastattelussa, että ”Kyllä minä ainakin vanhainkodissa ottaisin ennemmin kipulääkettä, jolla on miellyttäviä sivuvaikutuksia”.
Kirjassa tuodaan esille se, että lääkekäytön kielto ja kielteiset asenteet palautuvat YK:n vuoden 1961 huumausaineyleissopimukseen ja sen tulkintoihin. Sopimuksen johdannossa kerrotaan sen tavoitteena olevan ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi ja todetaan näiden samojen huumausaineiden olevan välttämättömiä kivun ja kärsimyksen lievittämiseksi, joten niiden saanti on turvattava tähän käyttöön.
Kannabiksen kohdalla kieltolain kuviteltiin kieltävän myös sen lääkekäytön, ja ns. viihdekäytön kriminaalivalvonta laajeni sen lääkekäytön kieltämiseksi. Tämä mentaliteetti elää edelleen vahvana viranomaisten ja poliitikkojen keskuudessa: kuvitellaan, että kaikki myönteiset signaalit yllyttäisivät nuorisoa kannabiksen käyttöön.
Merkittävin syy kannabiksen lääkekäytöstä syntyneisiin ristiriitaisiin käsityksiin on kannabiksen Catch-22 asema: laittomuuden takia sen lääkekäytön tutkimus on jäänyt lapsipuolen asemaan verrattuna sen käytön haittojen tutkimukseen. Suurin kannabistutkimusta rahoittava taho on Yhdysvaltain liittovaltion National Insitute of Drug Addiction, joka nimensä mukaisesti on suuntautunut huumeriippuvuuden tutkimukseen. Arvioidaan, että 80 % – 90 % kannabiksen tutkimuksesta keskittyy haittoihin, ei lääketutkimukseen. Tämä tilanne ruokkii kielteisiä ajatuksia ja asenteita.
Amerikkalainen tutkijaryhmä tutki 1970-luvulla kannabiksen syöpää aiheuttavia ominaisuuksia, mutta saikin vuonna 1975 tulokseksi, että kannabis voi ehkäistä syöpäkasvainten kasvua. Tämä tutkimustulos jäi hautumaan vuosikymmeniksi, ja vasta tänä vuonna aloitettiin potilaskokeet vaikean aivokasvaimen, glioblastooman, parantamiseksi kannabiksella yhdessä syöpälääkkeen kanssa.
Nykyaikaisen kannabiksen kieltolain juuret menevät Yhdysvaltoihin, mistä “marihuanan” kieltolain pönkittämiseksi luotuja myyttejä tuotiin Suomeen. Myös käyttäjiin kohdistuvan kriminaalivalvonnan mallit tulivat Yhdysvalloista monien Euroopan valtion pitäessä kannabiksen käytön ja käyttäjien rankaisemista vähemmän tärkeänä tai jopa haitallisena politiikkana.
Tilanne on muuttumassa kiihtyvään tahtiin. Kalifornia laillisti kannabiksen lääkekäytön ensimmäisenä osavaltiona vuonna 1996. Kesään 2021 mennessä 33 Yhdysvaltojen osavaltiota on laillistanut lääkekäytön ja 18 osavaltiota kannabiskaupan aikuiskäyttöön. Jopa liittovaltion kongressin hallinnoima pääkaupunki Washington D.C. on laillistanut kansanäänestyksen perusteella molemmat, mutta liittovaltio on estänyt kansalaisten hyväksymien lakialoitteiden täytäntöönpanon – toistaiseksi.
Presidentti Richard Nixon julisti huumesodan 50 vuotta sitten vuonna 1971. Tänä vuonna Yhdysvaltojen kongressissa esiteltiin kaksi lakialoitetta, jotka laillistaisivat kannabiksen liittovaltiotasolla ja sallisivat osavaltioiden kehittää omaa kannabispolitiikkaansa ja käydä sillä kauppaa keskenään. Tämä voi toteutua vuoteen 2022 mennessä.
Joulukuussa vuonna 2020 YK:n huumevalvontakomissio, CND, poisti kannabiksen vuoden 1961 sopimuksen ankarimmalta listalta IV, mikä tunnustaa sen lääkinnällisen potentiaalin.
Terveydenhoidossamme on merkittäviä puutteita mm. syövän, neurologisten sairauksien, kroonisen kivun ja mielenterveysongelmien hoidossa. Siksi kaikenlaisten tutkimuslinjojen tulisi olla avoimia ilman historian painolasteja. Julkinen mielipide ei enää ole esteenä, sillä mielipidemittausten mukaan enemmistö suomalaisista hyväksyy kannabiksen lääkekäytön.
Marja Vihervaaran ja Aleksi Huplin kirjan ajoitus sattui hyvään aikaan herättelemään keskustelua. Kirjalla on ollut rohkaiseva vaikutus mm. YLE:n uutisointiin viranomaisten harjoittamasta kannabista lääkkeeksi määränneiden lääkäreiden jahdista (tässä ja tässä). Myös Arman Alizad käsitteli kannabiksen lääkekäyttöä laajasti ohjelmassaan 18.8.
Vihreiden puoluekokous hyväksyi 12.9 aloitteen ”Historian oikealla puolella – kannabis lailliseksi ja verolle”, joka laillistaisi kannabiskaupan.
Helsingin Sanomat julkaisi 21.9 uutisen Ruotsin ensimmäisestä kipuklinikasta, joka käyttää kannabista lääkkeenä: Valmiina vallankumoukseen. Aureum Life -yritys perusti klinikan Tukholmaan, koska haluaa edistää kannabiksen lääkekäyttöä. Aiemmin suomalaislääkäri Risto Sutinen oli yksi harvoja lääkäreitä, jotka kirjoittivat Ruotsissa lääkekannabisreseptejä.
HS julkaisi 23.9 artikkelin Kannabista kipuihin?, jossa kaksi anonyymina esiintyvää hyvin tavallista suomalaista miestä kertoo kannabiksen lääkekäytöstään, kuinka se on auttanut heitä elämään niin normaalia elämää, ettei kukaan voisi epäillä heitä huumeiden käyttäjiksi. Aihe on tosiaan niin arkaluontoinen, ettei kukaan halua tulla leimatuksi edes potilaana. Tällainen tilanne ei palvele kenenkään etua, ei varsinkaan kivuista ja muista oireista kärsiviä potilaita, joiden kärsimyksiin kannabis voisi tuoda lievitystä. Mikä oli aikoinaan myös kansainvälisen huumesopimuksen tarkoitus!
Lähde: Marja Vihervaara ja Aleksi Hupli: Lääkekannabis: tiedettä ja tosielämän tarinoita. Basam Books 2021.
Historian oikealla puolella – kannabis lailliseksi ja verolle. Puoluekokousaloite Vihreän liiton puoluekokoukselle 2021. Hyväksytty 12.9.2021.
Aleksi Huplin väitöstilaisuus Tampereen yliopistolla 20.9.2021.
Aleksi Huplin väitöskirja: Smarter with Drugs? Sociology of cognitive enhancement drugs from user’s perspectives. 2021.
Kannabis lailliseksi puoluekokous-live 11.9, Coel Thomas haastattelee entistä huumepoliisia Neil Woods ja päihdetutkija Aleksi Huplia
