Kannabiksen valvonnan ympärillä tapahtuu tällä hetkellä monenlaista Suomessa ja kansainvälisesti yhä uusien valtioiden laillistaessa kannabista. Saksa isännöi kansainvälistä kannabisfoorumia, Yhdysvalloissa laillistamisen suosio on noussut uuteen ennätykseen, eurooppalainen lääkärijärjestö varoittelee kannabiksen haitoista samalla kun kansainvälisesti arvostettu lääketieteellinen julkaisu The Lancet otti pääkirjoituksessaan kantaa huumeiden dekriminalisoinnin puolesta ja EU:n huumeseurantakeskus, EMCDDA, raportin EU:n kannabismarkkinoista. Australiassa kannabis on jo niin normalisoitunut, että johtavat poliitikot kertovat avoimesti omista kokemuksistaan ja kannabista lääkkeenä käyttävien määrä lasketaan miljoonissa.
Kansainvälinen kannabisfoorumi Saksassa
Saksan hallitus järjesti Lübbenaussa tiistaina 21. marraskuuta toisen kansainvälisen kokouksen kannabiksen kestävästä valvonnasta. Aikaisemmin Saksa, Luxemburg, Malta ja Hollanti pitivät kokouksen kannabiksen laillisen valvonnan suunnitelmista ja haasteista. Tämän kokouksen tärkein aihe oli kansainvälisen kannabispolitiikan kehyksen perustaminen, mutta osanottajat kertoivat myös omien maidensa laillistamishankkeiden edistymisestä.
Kokousta johti Saksan liittovaltion riippuvuus- ja huumekomissaari Burkhard Blienert. Saksan lisäksi kokoukseen osallistui Yhdysvaltojen, Kanadan, Kolumbian, Maltan, Meksikon, Hollannin, Sveitsin ja Tsekin hallitusten edustajia.
“Kannabispolitiikan vanhat väitteet eivät enää päde. Saksassa kansalaiset käyttävät yhä enemmän kannabista kielloista huolimatta aivan kuten muissakin maissa, ja laittomilla markkinoilla myytävä kannabis aiheuttaa yhä useammille yhä enemmän vaikeita terveysongelmia. Tehottoman kieltopolitiikaan sijaan Saksa keskittyy luomaan johdonmukaista valvontaa ja ennaltaehkäisyä sekä suojelemaan lapsia ja terveyttä.
“Joukko muitakin maita on muuttamassa kannabispolitiikkaansa. On tärkeää oppia muilta ja vaihtaa ajatuksia siitä, mikä toimii ja millä alueilla on vaikeuksia.
“Meidän tulee luoda reilua, kestävää, terveyslähtöistä kansainvälistä puitekehystä kansainvälisellä tasolla ja koordinoida toimintaamme yhdessä. Loppujen lopuksi kaikki liittyy yhteen: meidän huumepolitiikkamme muutokset vaikuttavat kasvatus- ja kauttakulkumaiden tilanteeseen ja päinvastoin,” Blienert tähdensi.
Tämä laillistajamaiden yhteistyö tähtää ensi vuoden keväällä 14. – 15. maaliskuuta järjestettävään YK:n huumekomission, CND, ministeritason kokoukseen, jossa tullaan käsittelemään YK:n viimeisimmän huumeohjelman tuloksia tähän saakka sekä tavoitteita vuosille 2024 – 2029.
Saksan laillistamissuunnitelma kehittyy
Saksan hallitus on parannellut lakialoitettaan saadun kritiikin pohjalta. Oleellisimmat kohdat koskevat sallittua hallussapidettävää määrää, ns. suojavyöhykkeitä koulujen ym. laitosten ympärillä sekä lääkekäyttöön tarkoitetun kannabiksen kotimaista kasvatusta.
Tällä hetkellä vain kolme yritystä saa kasvattaa kannabista lääkekäyttöön Saksassa. Tämä rajoitus aiotaan poistaa samoin kuin yrityksille asetettu tuotantokatto. Lain astuttua voimaan kannabisyritykset saavat kasvattaa niin paljon kuin katsovat tarvitsevansa sekä valita vapaasti lajikkeet.
Yksi lakialoitteen ristiriitaisimmista kohdista on 200 metrin suojavyöhyke mm. koulujen, urheilukenttien ja kannabisklubien ympärillä, jossa kannabiksen käyttö olisi kielletty. Tämä vyöhyke aiotaan pienentää 100 metriin.
Lakialoitetta on myös kritisoitu ristiriitaisuudesta sen salliessa kolmen kasvin kasvatus kotona mutta vain 25 gramman hallussapidon. Kotona hallussapidettäväksi määräksi sallitaan 50 grammaa, ja hallussapito 60 grammaan asti tulisi rangaistavaksi hallinnollisilla toimilla, mutta yli 60 gramman hallussapito olisi rangaistava rikos. Koska kannabiksen paino vähenee kuivattaessa noin 80 % niin henkilö saa korjata laillisesti noin 300 gramman sadon.
Julkisella paikalla hallussapidettävä määrä pysyy 25 grammana, 30 grammaan saakka olisi hallinnollisesti rangaistava ja 30 gramman ylittävä määrä olisi rikos.
Luxemburgin uusi hallitus pitää laillistamisen voimassa
Luxemburgin uusi hallitus, jossa on mukana kristillisdemokraattinen ja liberaalipuolue, julkisti hallitussopimuksen, jossa mainitaan lyhyesti nykyisten kannabislakien pysyvän voimassa ja hallituksen seuraavan kehitystä muissa maissa.
Kannabisaloite kansalaisparlamentin käsittelyssä
Suomessa kokeiltiin ensimmäisen kerran kansalaisparlamentti menettelyä, jolla kehitetään kansalaisaloitteiden käsittelyä eduskunnan päätöksentekoprosessissa. Poliitikoilla voi olla vaikeaa keskustella rakentavasti moraalisiksi koetuista ongelmista, kuten dekriminalisointialoitteemme käsittelyssä nousi esille. Kokeilun takana olivat Suomen eduskunta, Åbo Akademi, SITRA ja Tampereen yliopisto.
Tähän ensimmäiseen kokeiluun otettiin mukaan kaksi huumausainepoliittista kansalaisaloitetta, toinen kannabiksen laillistamiseksi ja toinen käyttöhuoneiden perustamiseksi. Näiden lisäksi käsiteltiin kahta polttoaineverotukseen liittyvää kansalaisaloitetta.
Kaksivaiheisen käsittelyn liveosuus järjestettiin Helsingissä viikonloppuna 11. – 12. marraskuuta, jonka jälkeen siitä uutisoitiin tiedotusvälineissäkin. Osallistujille jaetussa infopaketin kannabisosiossa oli vielä joku kieltolain sammakko, mutta keskusteluosuuksia kiiteltiin sekä järjestäjien että osallistujen taholta. Keskeinen tulos oli se, että molempien huumausainealoitteiden kannatus nousi käsittelyn aikana. Tästä uutisoivat mm. Aamuset ja Helsingin Sanomat. Tulokset menevät eduskunnalle kyseisten aloitteiden käsittelyyn.
Kannabisaloitteen käsittelyssä asiantuntijana esiintynyt THL:n emeritustutkijaprofessori Pekka Hakkaraisen haastattelu julkaistiin 1. joulukuuta useissa tiedotusvälineissä kuten Iltasanomat ja Demokraatti.
Kuinka todennäköisenä hän näkee sen, että Suomi luopuu käytön rangaistavuudesta lähitulevaisuudessa?
- Kyllä me siitä luovumme. Pidemmän päälle tämä ei ole kestävää politiikkaa. Tällä menolla ongelmat vain kasvavat, ja jossain vaiheessa muutos täytyy tehdä. Mitä aikaisemmin, sen parempi.
Euroopan lääkärijärjestö varoittaa kannabiksen haitoista
Kansallisia lääkäriliittoja EU:n tasolla edustava The Standing Committee of European Doctors (CPME) julkisti 23. marraskuuta kannanoton, jossa varoitetaan kannabiksen laillistamisen lisäävän käyttöä ja terveysongelmia.
CPME varapuheenjohtaja professori Ray Walley:
“Tutkimusnäytön mukaan kannabis on riippuvuutta aiheuttava huumausaine, johon liittyy useita riskejä. Nämä riskit korostuvat nuorilla. Tämän hetkisen tutkimusnäytön mukaan laillistaminen lisää haittoja koko väestössä.”
Kannabis – eniten käytetty laiton huume EU:ssa
EU:n huumeseurantakeskus, EMCDDA, julkaisi kattavan raportin “Cannabis — In-depth analysis” Euroopan kannabiskysymyksestä. Raportissa kerrotaan EU:ssa olevan 22,6 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. Kannabismarkkinoista kannabiksen kukinnon osuuden arvioidaan olevan 77 % ja taloudelliselta arvoltaan vähintään 8,8 miljardia euroa, ja kannabishartsi eli hasis 23 %, jonka määräksi arvioidaan 362 tonnia. Yhteensä laittomien kannabismarkkinoiden arvoksi arvioidaan 11,4 miljardia euroa.
Laittomat markkinat ruokkivat vahvojen kannabislajikkeiden sekä synteettisten ja semisynteettisten kannabinoidien leviämistä käyttäjien keskuudessa.
Huumeiden dekriminalisointi perustuu tutkimustietoon
Arvostettu lääketieteellinen julkaisu The Lancet julkaisi 25. marraskuuta pääkirjoitusosiossa kannanoton ”Drug decriminalisation: grounding policy in evidence” huumeiden kieltolain aiheuttamista ongelmista.
Siinä se vetoaa YK:n järjestöjen julkilausumaan vuodelta 2017, jossa todetaan huumeiden kriminalisoinnin “aiheuttavan todistetusti kielteisiä terveydellisiä vaikutuksia” ja “olevan vastoin todettua kansanterveydellistä näyttöä”; silti julkisella keskustelulla ja poliittisilla toimenpiteillä ei ole mitään yhteyttä. Kansalliset huumepolitiikat perustuvat edelleen rankaisemiseen, yksinkertaisiin oletuksiin ja enemmän ideologiaan kuin tutkimusnäyttöön.
The Lancet vetoaa myös poliittisten johtajien perustaman Globaalin huumepoliittisen komission antamiin suosituksiin:
“Dekriminalisointi ei yksinään riitä. Komissio korostaa haittoja vähentävän politiikan laajentamisen tarvetta sen ohella, että huumeiden käyttö ja hallussapito dekriminalisoidaan.”
70 % amerikkalaisista kannattaa laillistamista ja 54 % asuu laillistaneessa osavaltiossa
Tuoreen Gallup-kyselyn mukaan 70 % amerikkalaisista aikuisista kannattaa kannabiksen laillistamista. Ohion osavaltio laillisti kannabiksen 24:ntenä osavaltiona välivaaleissa marraskuussa, ja laillistaminen astuu voimaan 7. joulukuuta. Jo 54 % amerikkalaisista asuu kannabiskaupan laillistaneessa osavaltiossa. Havaijin osavaltion oikeusministeri julkisti kannabiksen laillistamissuunnitelman, jonka mukaan kannabis tulisi lailliseksi vuonna 2026. Wisconsinin osavaltion demokraattinen senaattori Melissa Agard käynnisti vetoomuksen osavaltion republikaanienemmistöiselle parlamentille kannabiksen laillistamiseksi. Floridassa 67 % kannattaa kannabiksen laillistamista, ja lakialoitetta yritetään saada vuoden 2024 yleisiin vaaleihin republikaanikuvernööri Ron DeSantisin vastustuksesta huolimatta.
Kannabiksen ja opioidien kompleksinen suhde
Laillistamiskeskustelussa nousee usein esille kannabiksen ja opioidien välinen suhde. Vielä 1900-luvun alussa kansainvälinen huumevalvonta keskittyi oopiumin ja opiaattien kaupan valvontaan. Kannabis tuotiin tähän järjestelmään 1950-luvulla porttiteorian avulla, jonka mukaan viaton kannabiskokeilu johtaa opioidiriippuvuuteen. Myöhemmin on väitetty, että kannabiksella voidaan korvata opioideja kivun lievityksessä ja jopa vieroittaa opioidiriippuvaisia.
American Journal of Psychiatry tiedejulkaisussa julkaistiin australialainen tutkimus ”The Long-Term Relationship Between Cannabis and Heroin Use”, jossa seurattiin 615 opioidiriippuvaisen uraa yli 20 vuoden ajan. Tutkimukseen valitut olivat tyypillisiä opioidiriippuvaisia, joilla oli huono henkinen ja fyysinen kunto, epävarmat asuinolosuhteet, enimmäkseen miehiä ja olleet toistuvasti erilaisissa katkaisuhoidoissa. Osa heistä käytti myös kannabista. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli se, että kannabista ei voida pitää yksinomaan tehokkaana pitkän aikavälin strategiana opioidien käytön vähentämisessä.
”Opioidiriippuvuus on monimuotoinen ongelma, eikä sitä voi ratkaista yhdellä hoitomuodolla.”
“Vaikka emme havainneet mitään pitkäaikaista suhdetta kannabiksen ja opioidien käytön välillä, ei tästä voida päätellä mitään kannabiksen tehokkuudesta kivun lievityksessä”, tutkimuksen johtaja, tohtori Jack Wilson huomauttaa The Guardian lehden julkaisemassa uutisessa.
Health Economics -tiedejulkaisussa julkaistiin Yhdysvalloissa tehty tutkimus “Recreational cannabis and opioid distribution”, jossa selvitettiin kodeiinipohjaisten kipulääkkeiden myyntiä kannabiksen laillistamisen jälkeen eri osavaltioissa. Tutkimuksessa todettiin näiden lääkkeiden myynnin laskeneen 26 % kannabiksen laillistamisen jälkeen, ja peräti 37 % neljän vuoden kuluessa kannabiksen laillistamisesta. Usein opioidiriippuvuus alkaa kivunlievitykseen lääkärin määräämistä opioidilääkkeistä, ja tämän tutkimuksen mukaan laillinen kannabiskauppa ehkäisee ennakolta opioidiriippuvuuden syntyä.
Kannabis normalisoituu Australiassa
Kannabiksen käyttö lääkkeenä on yleistynyt parin viime vuoden aikana Australiassa. Vuonna 2019 kannabiksen lääkekäyttäjien määräksi arvioitiin 600 000 eli 2,7 % aikuisväestöstä. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 8 % täysi-ikäisistä australialaisista käyttää kannabista lääkkeellisesti jatkuvasti tai toistuvasti. Kysely tehtiin 1000 ihmisen otannalle. Näistä 22 % ilmoitti harkinneensa kannabisreseptin hankkimista tai oli saanut sen kuluneiden 12 kuukauden aikana, 38 % tunsi jonkun reseptin saaneen, mikä luku nousi 52 %:iin Z-sukupolven keskuudessa. Vastanneista 40 % ilmoitti voivansa kertoa kannabiksen lääkekäytöstään työnantajalleen.
Victorian osavaltion parlamentissa aloitettiin keskiviikkona 29. marraskuuta keskustelu Australian kannabispuolueen, Legalise Cannabis Party, lakialoitteesta. Australian ilmapiiristä kertoo paljon se, että keskustelun myötä osavaltion rahastonhoitaja Tim Pallas, pääministeri ja Australian työväenpuoluetta edustava Jacinta Allan sekä opposition johtaja ja liberaalipuolueen edustaja John Pesutto kertoivat käyttäneensä kannabista. Kannabiksen ei uskota laillistuvan vielä tällä kierroksella, mutta tahtotila on vahva. Kannabispuolueen laillistamisaloitteista keskustellaan ensi vuonna Uuden Etelä-Walesin ja Länsi-Australian osavaltioissa. Australian asianajajaliitto kannattaa laillistamista.
EU:n kannabisraportin julkistamiswebinaari
Ohion laillistettua kannabis jo 54 % amerikkalaisista asuu laillistaneessa osavaltiossa. Epäoikeudenmukaisuudet kuitenkin jatkuvat: vaikka pidätykset ovat vähentyneet, mustia pidätetään edelleen 3 – 4 kertaa useammin kuin valkoisia vaikka käyttö on samalla tasolla. Laillisista kannabisyrityksistä mustat omistavat vain 1,2 % – 1,7 %.
Ohion lain sisältö
Victorian osavaltion varainhoitaja ja pääministeri myönsivät käyttäneensä kannabista ”kauan kauan kauan sitten”