Barack Obama nimitti seuraavaksi ulkoministerikseen John Kerryn (s. 1943), jota republikaanisen puolueen senaattori ja ulkopolitiikan komitean tuleva puheenjohtaja Bob Corker luonnehti poliitikoksi, jolla on asiantuntemusta, joka tuntee lainsäädäntöprosessin ja jonka kanssa kaikki kongressissa haluavat olla hyvässä yhteistyössä. Kerry vannoi virkavalansa perjantaina 1.2.2013.
John Kerry tietää, minne ne suuret rahat ovat joutuneet, koska hän paljasti 1980-luvulla senaattorina ollessaan USA:n hallinnon sekaantumisen kansainväliseen huumekauppaan ns. Iran-contra-skandaalissa. Tämä skandaali paljastettiin yleisölle sensuroidussa muodossa ns. Kerry-raportissa. Contra-tutkimus johti Kerryn selvittämään BCCI-pankin toimintaa, jolloin hän paljasti kansainvälisen huumekaupan takana olevien rahoittajien olevan kriminaalivalvonnan ulkopuolella.
Iran-contra-operaatio synnytti USA:n kaupungeissa ja varsinkin niiden slummialueilla ns. crack-epidemian, mihin korruptoitunut hallinto vastasi säätämällä armottomat ja täysin epäsuhtaiset rangaistukset crackin myynnistä ja hallussapidosta verrattuna pulverimuotoiseen kokaiiniin. Näiden aineiden vaikutus on periaatteessa sama, mutta poltettavaa crackia myytiin ja käytettiin mustien asuinalueilla, kun taas valkoiset kokaiininkäyttäjät käyttivät nuuskattavaa valkoista pulveria. Tämä aiheutti edelleen jatkuvan mustan väestönosan laajamittaisen vangitsemisen, millä on ollut rappeuttava vaikutus mustien perheille, asuinalueille ja yhteisöille. Vasta Obaman hallinnon kaudella tätä rasistista lainsäädäntöä on alettu reformoimaan.
Bolivian kokaiinivallankumous ja USA:n crack-epidemia
Päivämäärä 17.7.1980 jää historiaan, koska silloin ensimmäisen kerran huumekauppiaat kaappasivat kokonaisen valtion, Bolivian. Pitkään jatkuneen sotilasvallan jälkeen demokraattisesti 1.11.1979 valittu väliaikainen presidentti Lidia Gueiler Tejada syrjäytettiin ns. kokaiinivallankumouksessa. Kenraali Luis Garcia Meza kaappasi vallan Bolivian historian verisimmässä kaappauksessa yhteistyössä kokaiinikauppiaiden ja CIA:n suojelemien natsikarkuri Klaus Barbien sekä uusfasisti Stefano Delle Chiaien kokoamien eurooppalaisten palkkasotureiden avulla. Kaappaus oli maan historian verisin vaatien ainakin 1000 ihmisen hengen, minkä lisäksi tuhannet joutuivat kidutetuiksi natsien keskitysleireillä kehittämillä menetelmillä. Mezan valta romahti jo seuraavana vuonna ja hänet tuomittiin 30 vuodeksi vankeuteen ihmisoikeusrikoksista.
Kaappaus tehtiin samaan aikaan kun Bolivia tuotti 100% maailman kokaiinista ja sen kysyntä USA:ssa oli kovassa kasvussa. Kokaiinintuottajat järjestäytyivät La Corporacion -järjestöksi CIA:n ohjauksessa, ja kaappauksen jälkeen kokaiinin tuotanto lähti hurjaan nousuun, minkä seurauksena USA:n suurkaupunkien asuinalueet alkoivat täyttyä crack-diilereistä. Syntyi poliitikkojen ja tiedotusvälineiden hehkuttama crack-epidemia.
Lidia Gueiler Tejada oli Bolivian ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen naispresidentti. Lidia Gueiler vastusti Yhdysvaltain käymää huumeiden vastaista sotaa Latinalaisessa Amerikassa, erityisesti ns. Plan Colombiaa ja tuki myöhemmin voimakkaasti Evo Moralesin valtaannousua.
Pimeyden salaliitto: USA:n osuus kansainvälisessä huumekaupassa
Tämä tarina ei ole mikään salaliittoteoria, vaan USA:n senaatin komitean tutkimuksissa paljastunut tosiasia, joka kuitenkin esitettiin julkisuudessa sensuroidussa muodossa. Reaganin hallinnon selitys – mikä meni läpi valtamediassa – oli se, että vain jotkut tahot contra-sissien tukijoissa olisivat sekaantuneet kokaiinikauppaan.
Vuonna 1991 Kalifornian yliopiston englannin filologian professori Peter Dale Scott ja San Francisco Chroniclen taloustoimittaja Jonathan Marshall julkaisivat kirjan Cocaine Politics, jossa he tuovat esille Kerryn raportista poisjätettyjä asioita. Kirja kertoo USA:n hallinnon pitkäaikaisemmasta ja aktiivisemmasta osallisuudesta maailmanlaajuiseen huumekauppaan kuin mitä Kerryn raportti pystyi esittämään CIA:n jarrutuksen ja peittelyn takia.
Kerryn tutkiessa senaatissa Reaganin hallinnon yhteyksiä kokaiinin laajamittaiseen salakuljetukseen aloitti DEA:n huippusoluttautuja Michael Levine tehtävänsä ns. operaatio Trifectassa. Vuonna 1986 aloitettu tutkimus laajeni yllättäen Oklahomasta takavarikoidusta 800 gramman kokaiinierästä Bolivian kokaiinituotannon huipulle, Meksikon armeijan kenraaleihin ja Panaman diktaattori Noriegan rahanpesijöihin.
Levine joutui todistamaan jälleen kerran, kuinka tutkimus lopetettiin ennen kuin varsinaiset isot tekijät saatiin kiinni. Lopetettuaan huumepoliisin työt hän kirjoitti kaksi kirjaa USA:n huumesodasta: vuonna 1988 ilmestyi Undercover ja vuonna 1993 Levine kirjoitti kirjan Big White Lie, joissa hän kertoo sen, kuinka CIA:n luoma Bolivian kokaiinikartelli, La Corporacion, toimitti kokaiinia CIA:n ylläpitämälle kokaiinin salakuljetusketjulle Kolumbian ja Meksikon kautta Yhdysvaltoihin.
Gary Webb oli San Jose Mercury News -lehdessä toimittajana, kun hän löysi lisää materiaalia Iran-contra-yhteyksistä. Webbin löytämä lisämateriaali, kuten CIA:n päätarkastajan Hitzin raportti, osoitti Reaganin hallinnon tienneen huumekaupasta ja kannattaneen siitä saatavan rahan käyttöä contra-sissien tukemiseen. Webbin materiaali yhdisti contra-sissien tukemisen USA:n crack-epidemiaan. Hänen artikkelisarjasta tuli vuoden 1996 luetuin lehtiartikkeli USA:ssa, mutta lehden johto taipui painostuksen alla ja painosti Webbin eroamaan. Webb perusti internet-sivuston, missä hän saattoi esitellä tutkimuksiaan laajemmin, ja vuonna 1999 hän julkaisi kirjan Dark Alliance: The CIA, The Contras and the Crack Cocaine Explosion.
Webb löydettiin vuonna 2004 kuolleena kotoaan. Hänellä oli kaksi luodinreikää päässään ja poliisin kuolinsyytutkija luokitteli tapauksen itsemurhaksi. Hän oli tuolloin vasta 49-vuotias. Tiedotusvälineet eivät kykene pureutumaan huumepolitiikan ytimeen, koska huumekaupan korruptoimissa maissa hankalat toimittajat ammutaan ja läntisissä demokratioissa ulkoistetaan.
Iran-Contra-kytkösten ja Manuel Noriegan tapauksen tutkiminen johti Kerryn komitean tutkimaan kansainväliseksi levittäytynyttä 23 miljardin dollarin pääomaa käyttävää BCCI-pankkia, josta kertova raportti ilmestyi vuonna 1992, kolme vuotta sen jälkeen kun George Bush vanhempi oli valittu USA:n presidentiksi. Tämä raportti paljasti, että myös Noriega oli korvattavissa oleva osa kansainvälisessä huume- ja asekaupan sekä niihin kytkeytävän kansainvälisen rahamaailman verkostossa.
USA nosti syytteet huumekaupasta ja rahanpesusta Noriegaa vastaan vuonna 1988. Operaatio Just Cause, eli hyökkäys Panamaan vuonna 1989, oikeutettiin Panaman kanavan turvallisuuden takaamisella ja demokratian palauttamisella maahan ja operaation tarkoitus oli myös lopettaa Noriegan huumekaupat. Se tosiasia, ettei Noriegan pidättäminen saanut aikaan minkäänlaista huumepulaa tai edes huumeiden hintojen nousemista, todistaa näiden henkilöiden takana olevasta toiminnasta, mitä yksittäisten toimijoiden poistaminen ei pysäytä.
Vasta vuonna 1999 CIA:n tarkastaja Britt Snider myönsi senaatin komitean edessä, että CIA salli Nicaraguan contra-sissien salakuljettaa suuria kokaiinimääriä 1980-luvulla sekä jalostaa aine crack-kokaiiniksi katujengien kaupiteltavaksi. Senaatin komitea totesi mm. että ”CIA:n työntekijät eivät tehneet mitään todistaakseen tai kumotakseen huumeiden salakuljetuksesta koskevaa tietoa, vaikka heillä olisi ollut siihen tilaisuus. Joissakin tapauksissa huumesyytöksen vastaanottaminen ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä ja bisnes sujui kuten aina ennenkin”.
Webbin, Levinen ja yhä kasvavan todistusaineiston nojalla Bolivian kokaiinikaappaus ja contrien rahoittaminen kokaiinikaupalla olivat pelkkiä sivujuonteita CIA:n sekaantumisessa kansainväliseen huumekauppaan kommunismin vastaisen sodan, ns. kylmän sodan, rahoittamiseksi.
Huumekauppiaille kommunismin vastainen ideologia oli tässä pelissä pelkkä peite ja tekosyy. Joillekin contra-sisseille kyse oli selviämisestä sodassa, kun taas huumekauppiaille ja heidän rahoittajille kyse oli yhdestä diilistä, jonka turvin saattoi jatkaa salakuljetusta ja kaupankäyntiä. Sama kuvio toistuu nyt Afganistanissa länsimaiden syyttäessä talibaneja oopiumkaupasta ja länsiliittouman yhteistyökumppaneiden viedessä heroiinia Venäjälle ja muualle maailmaan.
HSBC-pankin selviäminen huumerahan pesusta pienillä korvauksilla ja Fast and Furious -skandaalissa esille noussut meksikolaisten kartellien aseistaminen ovat tuoreimpia esimerkkejä siitä, kuinka USA:n hallitus tekee huumekaupalla rahaa ja käy samalla huumesotaa ratsailemalla laillisia kannabiksen jakelupisteitä.
USA:n huumesota on ollut osa sen suurvalta-aseman pönkittämiseen tähtäävää ulkopolitiikkaa, jossa kompuroidaan operaatiosta ja skandaalista toiseen yrittäen peitellä edellisiä skandaaleja. Kansainvälisen huumekaupan takana olevat rahoittajat ovat kriminaalivalvonnan ulkopuolella samalla kun köyhät viljelijät kehitysmaissa ja marginalisoituneet käyttäjät teollisuusmaissa ovat poliisin toiminnan kohteina. John Kerry voi nousta avainhenkilöksi sille, että huumesodan historian verinen painolasti voidaan siirtää pois järkevämmän ja humaanimman huumepolitiikan tieltä YK:ssa, USA:ssa, Latinalaisessa Amerikassa ja muualla maailmassa.
Bolivian opetus kannabiksen laillistajille?
Bolivian presidentti Evo Morales heitti USA:n suurlähettilään, CIA:n ja DEA:n maasta vuonna 2008 – ja Bolivia on onnistunut vähentämään laitonta kokapensaan kasvatusta lisensoimalla sen tuotannon ja alkamalla hyödyntämään sitä perinteisenä lääkkeenä ja elintarvikkeena. Moralesin kamppailu epäoikeudenmukaista ja epäonnistunutta huumesotaa vastaan on esimerkkinä kannabiksen kansainväliseksi laillistamiseksi lääke- ja sosiaaliseen käyttöön.
Bolivian sopimusehtojen korjaamiselle on omat erityiset syynsä. Bolivia ei tehnyt varausta perinteisen kokalehden pureskelemisen sallimiseksi liittyessään sopimukseen vuonna 1976, koska maata hallitsi tuolloin sotilasjuntta, joka sorti alkuperäisväestön oikeuksia.
Bolivia yritti vuonna 2011 korjata sopimustekstin historiallisen virheen, mutta sitä vastustettiin tiukasti. Sopimustekstin korjaaminen voidaan estää muutaman maan vastustuksella, mutta sopimukseen liittyminen valtion asettamilla omilla ehdoilla voidaan estää vain vähintään kolmasosan YK:n jäsenvaltioista vastustaessa.
Nyt tästä jäätiin kirkkaasti, vaikka sopimuksien noudattamista valvova INCB teki kaikkensa vastarinnan nostattamiseksi. YK:n 183 valtiosta vain 15 äänesti sitä vastaan: USA:n johdolla Kanada, Suomi, Ranska, Saksa, Irlanti, Israel, Italia, Japani, Meksiko, Portugali, Venäjä, Ruotsi, Hollanti ja Britannia halusivat jatkaa tätä tekopyhyyttä, mutta peräti 168 valtiota kieltäytyi noudattamasta INCB:n ja USA:n käskyjä äänestää Boliviaa vastaan!
Tämä on hyvin positiivinen signaali YK:n huumevalvonnan ytimestä: huumehaukkojen kailottama yksimielisyys nykyisen valvontamallin takana on murtunut. Latinalaisesta Amerikasta ainoastaan Meksiko vastusti Bolivian liittymisehtoja.
Boliviaa vastustaneet maat eivät perustelleet argumentointiaan ihmisoikeuksien vastustamisella vaan sillä, että Bolivian käyttämä menettelytapa olisi ollut virheellinen. Bolivian toiminta perustuu kuitenkin vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen pykäliin, joissa sallitaan poikkeamat ja erityisolosuhteiden huomioon ottaminen sopimusta sovellettaessa. Lääkekannabiksen laillistaminen perustuu sekin tämän sopimuksen pykälien sallimaan liikkumisvaraan.
Hollannin ja Portugalin käyttäytyminen oli erityisen tekopyhää eikä heidän motiivinaan voi olla mikään muu kuin USA:n painostukseen taipuminen, mikä tuo esille sopimusjärjestelmään liittyvän korruptoituneisuuden.
Ainoastaan Ruotsin hylkäämisesitys perustui sille, että kokalehtien pureskelu pitää kieltää, koska se ”oli sopimuksen aito ja alkuperäinen tarkoitus”. Ruotsin esitys ei saanut mitään tukea, mikä kuvaa hyvin sitä, kuinka yksin Ruotsi on tällä hetkellä jopa YK:n huumehaukkojen keskuudessa. Mikä on todella hyvä asia.
”Vastustavien maiden käyttämä menettelytavan korostaminen on tekopyhää. Tässä asiassa ei ole kyse menettelytavoista, eikä edes kokan pureskelusta. Tässä yritetään väistää se tosiasia, että nykyinen valvontajärjestelmä on ristiriitainen, vanhanaikainen ja muutoksen tarpeessa”, kommentoi TNI:n Drugs and Democracy -ohjelman koordinaattori Martin Jelsma.
”Kaikki ne, jotka yrittävät epätoivoisesti pitää nykyistä kansainvälistä huumevalvontajärjestelmää muuttumattomana, käyvät hävittyä sotaa. Bolivia ei ole suinkaan heikentänyt tätä järjestelmää, vaan näyttänyt esimerkillään, että historiallisia virheitä voidaan korjata ja sopeuttaa vanhat valvonnan opit tämän hetken todelliseen maailmaan”, sanoi WOLA:n huumepoliittisen ohjelman johtaja John Walsh.
Kannabiksen kieltäminen on samankaltainen ”historiallinen virhe”
Kannabiksen kansainvälinen kieltäminen vuoden 1961 yleissopimuksessa (Single Convention) perustuu WHO:n asiantuntijakomitean sihteerin Pablo Osvaldo Wolffin vuonna 1955 julkaisemaan raporttiin The Physical and Mental Effects of Cannabis.
Wolff ylitti esittämänsä tieteellisen tutkimuksen heikkoudet turvautumalla sensaatiomaiseen lehtikirjoitteluun, ja vaikka hän luonnehtikin tätä aineistoa ”hieman sensaatiohakuiseksi”, piti hän näiden sensaatiomaisten tarinoiden sekä poliisiraporttien yhteneväisyyttä ja runsautta todisteena siitä, että ”niissä piili jokin totuus”. Tämän vakuuttelun jälkeen hän nosti esille neljä sensaatiomaisinta uutista, joissa mm. nuoret murhaavat bensa-aseman myyjän marihuanan vaikutuksen alaisena.
Vaikka Wolff tiedosti esittämänsä aineiston heikkoudet, hän ei jättänyt mitään epäilystä ”kannabishartsin kriminogeenisestä vaikutuksesta” päätyen johtopäätökseen, jonka mukaan ”kannabis on vaarallinen huume fyysisestä, henkisestä, yhteiskunnallisesta ja kriminologisesta näkökulmista tarkasteltuna”. Näillä perusteilla kannabiskasvi sijoitettiin huumausaineeksi samaan luokkaan heroiinin kanssa. Sen vaikuttava aine THC asetettiin historiallinen sattuman oikusta toisen sopimuksen, vuoden 1971 psykotrooppisten aineiden sopimuksen piiriin ja lievemmän valvonnan alaisuuteen.
USA:lle huumepolitiikka on kuitenkin ensisijaisesti ulkopolitiikan jatke, joten kannabiksen haitat tai hyödyt ovat olleet merkityksetön asia kieltolakia laadittaessa ja toteutettaessa – samoin kuin nuorison kohtalo. John Kerryllä on henkilökohtainen kokemus USA:n huumesodan ytimestä ja nyt mahdollisuus tuulettaa ”kumpujen yö” pois kansainvälisestä huumevalvonnasta.
Valkoinen talo: laillistaminen on kuuma mutta legitiimi puheenaihe
Kansainvälisen huumevalvonnan perversiys tiivistyy siinä, että USA:n ulkoministerillä on tässä ratkaiseva rooli ilman että tätä olisi säädetty itse sopimuksissa. USA:n kansainvälinen huumepolitiikka, huumesota, on alisteinen sen ulkopolitiikan tavoitteille, eikä esimerkiksi kansanterveyden tavoitteille. Tämä on kansainvälisen huumevalvonnan suurin puute: kaikesta retoriikasta huolimatta hoito- ja kansanterveysalan toimijat ovat aina olleet altavastaajia huumesotaa käyville isoille pojille.
Kansanvaltaisuutta korostaakseen Obaman hallinto aloitti We The People -projektin, johon kansalaiset saivat jättää aloitteita ja äänestää niistä. Kannabiksen laillistamista vaativat aloitteet saivat heti alussa laajan suosion nousten aloitteiden kärkeen. Vuonna 2011 valkoisen talon huumetsaari Gil Kerlikowske antoi kaikille kannabisaloitteille yhteisen vastauksen, joka jatkoi virallista kieltolakilinjaa toistaen kaikki tunnetut väitteet kannabiksen haitoista.
”Laillistamisesta ei ole mitään hyötyä niihin ongelmiin, joita huumeiden käytöstä aiheutuu”, pamautti Kerlikowske lopuksi.
Nyt vuoden kuluttua edellisestä vastauksesta samainen Kerlikowske antoi aivan erityylisen vastauksen. Sen aluksi hän kiittää osallistujia ja toteaa, että ”nyt viimeisten vaalien jälkeen olemme kokonaan uudessa tilanteessa keskellä kuumaa kansallista keskustelua marihuanan asemasta”.
Seuraavaksi Kerlikowske kertaa myös TuSKY:n uutisoiman presidentti Obaman haastattelun ABC-televisiokanavalla, jossa Obama sanoi, että ”me tarvitsemme nyt keskustelua siitä, kuinka me saamme liittovaltion lait, joiden mukaan kannabis on yhä liittovaltiotasoinen rikos, toimimaan yhdessä osavaltioiden lakien kanssa, joiden mukaan se on laillista.”
Uusin kansalaisvetoomus pyytää Obamaa avaamaan vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen muutokselle yhteistyössä Amerikan valtioiden yhteistyöjärjestön OAS:n presidenttien kanssa.
Vetoomuksessa kehotetaan Obamaa pitämään vaalilupauksensa olla tuhlaamatta valtakunnan resursseja kannabiksen kieltolakiin. Obaman tulee varmistaa, että oikeusministeriö ja oikeuslaitos lopettavat rahan käyttämisen kannabiksen kieltolain toteuttamiseen ja siten DEA:n rahoittamiseen.
YK:n on määrä pitää vuonna 2016 erikoisyleiskokous huumepolitiikasta. Palaset alkavat loksahdella kohdalleen kansainvälisen huumevalvonnan suurelle muutokselle.
Lähde: Washington Post 11.1.2013, Huffington Post 16.12.2012, NORML 8.1.2013, Drug Law Reform in Latin America 11.1.2013 ja Kannabiksen vapauttamisen historia
