<< edellinen osa | seuraava osa >> | osa 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11
3.3. Hipsterit, beatit ja hipit
Single Convention -sopimuksen kannabiksen kieltäminen perustui Anslingerin masinoiman propagandan lisäksi kolonialistisiin näkemyksiin klassisten huumausaineiden käytöstä siirtomaissa. Sodan jälkeinen uusi sukupolvi alkoi luomaan näille aineille uutta kulttuuria, uusia käyttötapoja ja -ar voja, joita sopimuksen laatinut sukupolvi ei osannut kuvitellakaan.
Ned Polsky (1928 – 2000) oli New Yorkin yliopiston sosiologian professori, jonka kirjaa ”Hustlers, beats and others” (1969) pidetään yhteiskunnan marginaalin tutkimisen klassikkona. Muiden ryhmien ohella hän tutki vuonna 1960 beat-sukupolvea New Yorkissa ja laati historialliset kehykset marihuanan käytön leviämiselle eri kansanryhmissä. (Polsky 1969, 170 – 171)
Hän piti beat-sukupolvea keskeisenä tekijänä marihuanan leviämiselle meksikolaisten, mustien ja jazz-muusikoiden keskuudesta valkoiseen keskiluokkaan. Beatit onnistuivat siinä, missä tieteellinen tutkimus oli epäonnistunut: he saivat laajat amerikkalaiset kansankerrokset vakuuttumaan siitä, että Anslingerin Federal Narcotics Bureau oli luonut vääriä myyttejä marihuanan haitallisuudesta.
Ned Polsky laati tutkimuksiinsa nojautuen kaavion marihuanan käytön leviämisestä USA:n valtaväestöön. Marihuanan käyttö tuli 1910-luvulla meksikolaisten työntekijöiden mukana lounaisiin osavaltioihin ja levisi meksikolais-amerikkalaisen väestön sekä jossain määrin myös cowboyden keskuuteen. New Orleansin afroamerikkalainen väestönosa tutustui siihen 1920-luvulla, mistä se 1930-luvulla levisi nopeasti muualle maahan jazzmuusikoiden ja afroamerikkalaisten keskuudessa. Nämä edustivat yleensä alempia sosiaaliluokkia ja myös valkoinen alempi sosiaaliluokka alkoi kokeilla ja käyttää marihuanaa varsinkin 1940-luvulla sekarotuisissa lähiöissä – USA:ssa oli voimassa rotuerottelupolitiikka orjuuden lakkauttamisen jälkeen. Pian marihuana alkoi levitä valkoisten jazzmuusikoiden ja heidän faniensa keskuuteen sekä muiden valkoisten viihdetaiteilijoiden keskuuteen. Varhaisia valkoisia jazzfaneja kutsuttiin nimellä hipsters ja 1940-luvun lopulta nimellä beats. Näiden ryhmien katsotaan edeltävän 1960-luvun puolivälissä syntynyttä hippi-liikettä, mihin kannabis kuului olennaisena osana. (Polsky 1969, 170 – 173)
Beat-sukupolveksi kutsutaan 1950-luvulla syntynyttä kirjallista liikettä, jonka keskeisiä nimiä olivat Allen Ginsberg, William S. Burroughs sekä Jack Kerouac, jonka pääteosta On the Road (1957) pidetään tuon sukupolven kuvauksena ja raamattuna. Tuon sukupolven sankarina ja esikuvana pidetään puolestaan em. kirjailijoiden ystävää ja On the Road -kirjan päähenkilöä Neal Cassadya.
Beat-sukupolvena tunnetuksi tullut ystäväpiiri alkoi kokeilla kannabiksen käyttöä jo toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla. Tämä tuli tunnetuksi vasta Kerouacin On the Road -kirjan ilmestymisen jälkeen 1950-luvun lopulla, jolloin myös beat-termi sai laajempaa julkisuutta.
Cassadyn kerrotaan salakuljettaneen huomattavia määriä marihuanaa Meksikosta Kaliforniaan ja jakaneen sitä ympäriinsä: Cassady aloitti laajan marihuanan käytön Kaliforniassa ja loi tulevan hippiliikkeen. Polsky kertoo New Yorkin beatkulttuurin marihuanakuvioista 1960-luvulla, että se pysyi järjestäytyneen rikollisuuden ulkopuolella (Booth 2004, 198, Polsky 1969, 168).
Myös William Burroughs (1914 – 1997) joutui vaikeuksiin poliisin kanssa marihuanasta ja pakeni vuonna 1950 Meksikoon vaimonsa ja poikansa kanssa. Siellä hän ampui onnettomuudessa vaimonsa ja joutui pakenemaan edelleen muualle Etelä-Amerikkaan ja päätyi vihdoin vuonna 1953 toisen amerikkalaisen ekspatriaattikirjailijan Paul Bowlesin kirjojen innoittamana Tangeriin, jossa oli mm. halpaa kifiä ja siitä tehtyä hilloa, majounia. Burroughs toimi isäntänä muille beateille ja taiteilijoille, ja Tangerissa Allen Ginsberg toimitti Burroughsin esikoisteoksen ”Naked Lunch”, ”Alaston lounas” (1959).
Tanger – Interzone Burroughsin kirjoissa – oli vuosina 1923 – 1956 kansainvälinen kaupunki, joka toimi turvasatamana monenlaisille ihmisryhmille, taiteilijoille, Euroopan ja Pohjois-Amerikan seksuaalipakolaisille, huumekauppiaille, varakkaille eksentrikoille, vakoojille jne. Marokon perinteinen kannabiskulttuuri ja sen kaksi tuotetta, kif ja majoun, olivat vapaasti tarjolla ulkomaisille turisteille. Paul Bowles (1910 – 1999) muutti vuonna 1947 Tangeriin ja kirjoitti tunnetuimmat romaaninsa siellä ja hyvin pitkälle myös siitä kaupungista. Hän tutustui paikalliseen majouniin, jonka hän koki inspiroivana kirjoittamiselle ja on kertonut mm. Suojaava taivas romaanin lopun kuolemankohtauksen saaneen asunsa kannabiksen vaikutuksen alaisena. Hänellä oli henkilökohtainen ”psykologinen protokolla” kannabiksen nauttimiselle: ”Huomasin, että on hyvin tärkeää olla täysin tyytyväinen elämän kaikkiin osa-alueisiin ennen kokemusta. Pienikin huolenaihe, mitättömin pilvenriekale tunnehorisontissa saattoi alkaa kasvaa tajunnantilan muutoksen myötä muuttuen jättiläismäiseksi ja pilaten koko sisäisen tutkimusmatkan.” (Green 1992, 33)
Naked Lunch -kirjan loppuun on alkuperäisessä painoksessa liitetty Burroughsin kirjoittama ”Letter From A Master Addict To Dangerous Drugs”, joka julkaistiin British Journal of Addiction -lääketieteellisessä lehdessä (Vol. 53, No. 2, August 3rd, 1956). Siinä hän kirjoittaa kannabiksesta:
Cannabis indica (marijuana).– Myöhäisissä tai lievissä vieroitusoireissa se helpottaa masennusta ja lisää ruokahalua, akuutissa vieroituksessa se on armoton katastrofi. (Olen kerran polttanut marihuanaa vieroituksen alkuvaiheessa painajaismaisin seurauksin.) Kannabis herkistää tuntemuksia. Jos sinulla on huono olo, niin se saa olosi vielä huonommaksi. Ei voi suositella.
”Cannabis Indica (hashish, marijuana).– Tämän huumeen vaikutuksia on kuvailtu runsaasti ja värikkäästi: ajan ja paikantajun häiriöt, akuutti herkkyys eri vaikutelmille, ajatusten lento, naurukohtaukset, tyhmyys. Marihuana herkistää eivätkä tulokset ole aina hauskoja. Ikävästä tilanteesta tulee vielä hirveämpi. Masennus muuttuu epätoivoksi, ahdistus paniikiksi. Mainitsin jo kammottavan marihuana kokemukseni akuutissa morfiinin vieroitusoireissa. Tarjosin kerran marihuanaa vieraalleni, joka oli hieman ahdistunut jostakin (”Huonoissa fiiliksissä” kuten hän asian ilmaisi). Poltettuaan puoli savuketta hän pomppasi pystyyn huutaen ”Minuun iski pelko!” ja ryntäsi ulos talosta. Marihuanan vaikutuksen todella hermostuttava piirre on tuntemusten suunnan häiriöt. Et osaa sanoa pidätkö jostakin vai et, onko tunne miellyttävä vai epämiellyttävä.
”Marihuanan käyttö vaihtelee suuresti yksilöstä toiseen. Jotkut polttavat sitä jatkuvasti, jotkut ajoittain ja aika moni inhoaa sitä suunnattomasti. Se on erityisen epäsuosittu vakiintuneiden morfiiniaddiktien joukossa, joista monilla on puritaaninen käsitys marihuanan polttamisesta.”
”Marihuanan haittavaikutuksia liioitellaan suuresti USA:ssa. Meidän kansallishuumeemme on alkoholi. Suhtaudumme kaikkien muiden huumeiden käyttöön aivan erityisellä kauhulla. Jokainen joka antautuu noille oudoille paheille, ansaitsee mielensä ja ruumiinsa tuhon. Ihmiset uskovat siihen, mihin he haluavat uskoa riippumatta tosiasioista. Marihuana ei aiheuta riippuvuutta. En ole koskaan havainnut kohtuukäytöstä aiheutuvia haittavaikutuksia. Huumepsykoosi voi seurata pitkäaikaisesta ja runsaasta käytöstä.”
Myös muut Tangerissa asuneet levittivät paikallisia tapoja maailmalle. Gertrude Steinin pitkäaikaista elinkumppania Alice B. Toklasta pyydettiin kirjoittamaan keittokirja 1950-luvulla. Sen englantilaisessa painoksessa on pehmeän karkin resepti, jonka yksi ainesosa on salaperäinen ‘canibus sativa’, jonka alkuperä on jäänyt kiistelyn kohteeksi, että laatiko Toklas reseptin itse vai tuliko se pitkäaikaiselta Tanger-asukkaalta Brion Gysiniltä, kuten Toklas väittää. (Booth 2003, 229; Grinspoon 1994, 202)
Allen Ginsberg (1926 – 1997) nousi beat-sukupolven ja myöhempien kannabiksenkäyttäjien esitaistelijaksi. Hänen ensimmäinen julkaistu runoteos ”Howl and other poems” aiheutti vuonna 1957 sensaatiomaisen oikeudenkäynnin, mikä toi hänen nimensä suuren yleisön tietoon. Siinä hän puhuu suoraan mm. homoseksuaalisuudesta ja marihuanan käytöstä ja moraalinen paniikki oli valmis. Amerikkalaisen perustuslain takaama sananvapaus kuitenkin voitti oikeudessa ja Ginsbergistä tuli tunnettu runoilija, yhteiskunnallinen aktivisti, puhuja, esiintyjä ym.
Ginsberg kertoo marihuanan käytön merkinneen beatsukupolvelle esteettistä kokemusta: ”Meidän alkuperäinen käyttötarkoitus oli esteettinen tutkimus, esteettinen havainto ja sen syventäminen. Petyin kun myöhemmin vastakulttuuri kehitti marihuanan käyttöä enemmän biletarkoituksiin kuin tutkimukseen. Olen aina ollut sitä mieltä, että se oli väärä suunta.” (Miles 1989, 97)
Vuonna 1957 Ginsberg osallistui Harvardin yliopistossa LSD-tutkimukseen, jonka kautta hän tutustui Timothy Learyyn. Hänen kanssa Ginsberg aloitti 1960 psykedeelisen vallankumouksen, jonka tarkoituksena oli tarjota psykedeelinen kokemus mahdollisimman monelle ihmiselle. (Miles 1989, 260 – 279)
Ginsberg oli vuosia puhunut marihuanan laillistamisesta ja vuonna 1964 hän perusti ystäviensä kanssa LeMar -ryhmän (Legalize Marihuana), jonka tarkoitus oli marihuanan laillistamisen propagointi. Joulukuun 27. päivänä 1964 he järjestivät ensimmäisen marihuanan laillistamista ajavan mielenosoituksen New Yorkissa liittovaltion Department of Welfare -rakennuksen edessä. Mielenosoitukseen osallistui 19 ihmistä ja Ginsberg kantoi kylttiä ”Smoke pot, it’s cheaper”. Tilaisuutta valvoi kaksi poliisia ja muutama ohikulkija jäi ihmettelemään tempausta kylmässä talvisäässä. Herald Tribunen haastattelussa Ginsberg arvioi kannabiksen olevan laillista USA:ssa viiden vuoden sisällä. (Miles 1989, 340)
Vuonna 1964 tapahtui kannabiksen laillistamisen ja sitä koskevien käsitysten muuttamisen kannalta vähintään yhtä merkittävä tapahtuma The Beatlesin valloitettua USA:n. Heidän läpimurtonsa tapahtui TV:ssä suositussa Ed Sullivan Showssa. Shown jälkeen hotellihuoneessa Allen Ginsberg ja Bob Dylan opettivat Beatlesit käyttämään marihuanaa. (Cassady 2011)
Beatlesit Ed Sullivan Show:ssa:
http://www.youtube.com/watch?v=sX1jFJmC13A
Järjestelmä ei voinut hyväksyä tällaista kapinaa ja virkavalta yritti saada Ginsbergin kaltereiden taakse keinolla millä hyvänsä. Palatessaan Euroopasta vuonna 1965 hän joutui riisuutumaan tullissa ja samaan aikaan huumepoliisilla oli vireillä hänen vangitsemisensa hankitun todistajalausunnon avulla. Poliisi oli pidättänyt jazzmuusikko Jack Martinin ja he yrittivät kiristää häntä ilmiantamaan Ginsberg ankaroittamalla hänelle langetettua tuomiota. Martinia uhkailtiin myös hänen vaimonsa pidättämisellä jos hän ei suostu yhteistyöhön.
Poliisin vastustaminen meni oikeuteen keväällä 1966, jolloin Ginsberg itse oli jo kuullut tapahtumista. Hän kertoi tuntemuksistaan New York Timesille: ”Tunnen poliisivaltion otteen jo kurkullani. Olen kokenut poliisivaltion Prahassa ja täällä on hyvin samankaltaista.” Oikeudessa huumepoliisi Bruce Jensen todisti oikeudelle kysyneensä Martinilta, tiesikö hän Ginsbergillä olleen huumeita New Yorkissa ja auttaisiko hän huumevirastoa toimimalla tiedonantajana. Martin, Smith ja Heliczer tuomittiin väkivallasta ja virkamiehen vastustamisesta. (Miles 1989, 389 – 390)
Hippiliike alkoi vuonna 1966 ja nousi kukoistukseensa vuonna 1967. Ginsberg piti hippiliikettä beat-sukupolven jälkeläisinä ja USA:n toivona. Hän ajatteli heidän kykenevän muuttamaan yhteiskuntaa, toteuttamaan Walt Whitmanin ennustukset ja tuomaan uutta henkisyyttä ja seksuaalisuutta yhteiskuntaan. Hän samastui heidän vapaamieliseen seksuaalisuuteen, psykedeelisten ja mietojen huumeiden käyttöön, heidän mystiikan harjoittamiseen ja keskiluokan arvojen hylkäämiseen. Hippien ajatukset seksistä, huumeista, ekologiasta ja Vietnamin sodasta erottivat heidät keskiluokkaisesta Amerikasta. (Miles 1989, 393)
Beach Boys -yhtyeen Good vibrations on esimerkki marihuanan vaikutuksesta uuden popmusiikin syntymiseen:
http://www.youtube.com/watch?v=JVSyRNtjnpY
Vuonna 1967 San Franciscossa pidettiin Gathering of the Tribes -festivaali, johon osallistui 30 000 ihmistä. Festivaalilla esiintyi aikansa hippibändejä, runoilijoita ja muita taiteilijoita ja yleisölle tarjoiltiin LSD:llä terästettyjä voileipiä. Tätä pidetään viimeisenä idealistisena hippitapahtumana. Samana iltana poliisi rynni pitkin Friscon hippialuetta pidättäen kaikki kiinni saamansa marikauppiaat ja ajaen loput pois kaupungista. Seuraavina viikkoina katukuvaan alkoi ilmestyä amfetamiinia ja heroiinia, mietoihin huumeisiin ja psykedeeleihin liittynyt yhteisyyden tunne hävitettiin alueelta ja sen tilalle tuli amfetamiinikulttuuri. Tämä henkilöityi Charles Mansonissa ja hänen kulttinsa suorittamissa rituaalimurhissa, jotka leimasivat hippiliikettä. (Miles 1989, 394 – 395)
Samana vuonna Ginsberg lensi Lontooseen, missä hän otti osaa Lontoon nousevan undergoundkulttuurin tähtien kanssa uuden lontoolaisen tyylin mukaan järjestettyihin juhliin: ihmiset pukeutuivat samettiin ja pitsiin, runsaisiin koruihin ja huiveihin. Paikka oli ääriromanttisesti koristeltu ja valaistu kynttilöillä. Juhlijoille tarjoiltiin Alice B. Toklasin reseptin mukaan leivottuja keksejä mutta siinä tarvittavan hasiksen määrästä oli ollut epäselvyyttä ja puolet juhlijoista sai kannabismyrkytyksen ja muutama parlamentin edustaja hakeutui vatsahuuhteluun. Allen kirjoitti takaisin USA:han: ”Täällä svengaa!”. Muutaman päivän päästä hän esiintyi Hyde Parkissa mielenosoituksessa vaatimassa kannabiksen laillistamista. (Miles 1989, 395 – 396)
Toinen hippiliikkeen guru, Timothy Leary (1920 – 1996), jäi kiinni vuonna 1965 Laredossa pienen marihuanamäärän hallussapidosta. Hän sai Marihuana Tax Actin rikkomisesta kolmenkymmenen vuoden tuomion, 30 000 dollarin sakot ja lähetteen psykiatriseen hoitoon. Hän vei juttunsa liittovaltion korkeimpaan oikeuteen, missä viimein vuonna 1969 Marihuana Tax Act julistettiin perustuslain vastaiseksi ja hänen tuomionsa kumottiin. Vuonna 1968 Kaliforniassa huumepoliisi löysi Learyltä kaksi jointin jämää, jotka hän väitti olleen poliisin laittamia. Vuonna 1970 Learylle langetettiin uuden Controlled Substances Act -lain perusteella kymmenen vuoden rangaistus vuoden 1968 rikoksesta ja sen päälle toiset kymmenen vuotta aiemmasta vuoden 1965 rikoksesta eli kaksikymmentä vuotta parista grammasta marihuanaa. Leary pakeni vankilasta, saatiin kiinni Afganistanista, sai lisää vankeutta mutta vapautui kuitenkin vuonna 1976, minkä jälkeen hän jatkoi aktiiviuraansa. Jim Crow -lakina säädetty Marihuana Tax Act kaatui, kun sillä alettiin tuomitsemaan yhä enemmän valkoista väestöä.
Timothy Learyn persoona jakaa mielipiteitä, mutta hän paljasti kansainvälisen kannabiksen kieltolain loogisen virheen: koska USA:n virkamiesten eli lähinnä Anslingerin vaatima kannabiksen kielto ei edennyt Kansainliitossa vuonna 1936, he laativat USA:n perustuslain vastaisen Marihuana Tax Act -lain vuonna 1937. Tämä oli toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1961 Single Conventionissa säädetyn kannabiksen kansainvälisen kieltolain mallina, mutta vaikka Marihuana Tax Actin todettiin olevan perustuslain vastainen, Single Conventionin velvoitteet jatkavat kannabiksen kieltolakia USA:ssa ja kansainvälisesti ja hallitukset perustelevat sillä edelleen kannabiksen käyttäjien kohtelua rikollisina.
Hippi opettaa keskiluokan polttamaan pilveä:
http://www.youtube.com/watch?v=fEsQBTd4kWg
<< edellinen osa | seuraava osa >> | osa 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11
