Marokko on maailman suurin hasiksen tuottaja, ja suurin osa sen kannabissadosta salakuljetetaan Euroopan laittomille kannabismarkkinoille. Marokon parlamentti laillisti kannabiksen kasvatuksen teollisiin, kosmeettisiin ja lääketarkoituksiin vuonna 2021, ja kehittyvä kannabisteollisuus tähyää EU:n laillistuville kannabismarkkinoille. Kuninkaallisen armahduksen toivotaan rohkaisevan viljelijöitä siirtymään laittomilta laillisille markkinoille. Marokon kuningas armahti liki 5000 kannabisvankia Marokon kuningas Mohamed VI armahti elokuussa liki 5000 […]
Kirjoittajalta Risto Mikkonen
Trump, republikaanien kolmoisvoitto ja kannabiksen laillistaminen
Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä äänestettiin myös kannabiksen laillistamisesta. Presidentti Joe Biden ja demokraattinen puolue eivät saaneet laillistamista maaliin hallintokaudellaan, ja nyt republikaanisella puolueella on historiallinen tilaisuus ottaa asiasta koppia. Republikaanien keskuudessa laillistamisen kannatus on kasvanut 2020-luvulla yli 50 %:n, ja aikaisemmin laillistamista vastustaneet republikaaniset osavaltiot voivat alkaa laillistaa Donald Trumpin toisella kaudella. Kaikissa osavaltioissa ei kuitenkaan […]
Kannabiksen huumeluokitus: syöpäpotilaiden ja heitä hoitavien lääkäreiden näkökulma
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden kehotti vuonna 2022 liittovaltion viranomaisia aloittamaan kannabiksen huumeluokituksen arviointiprosessi. Tähän liittyen mm. Yhdysvaltain sosiaali- ja terveysministeriö on suositellut liittovaltion huumepoliisille, DEA, kannabiksen siirtämistä III luokkaan. DEA käynnistää kuulemisprosessin 2. päivä joulukuuta, joka tämän hetkisen tiedon mukaan venyy vuoden 2025 tammi- ja helmikuulle. Nykyisen huumeluokituksen keskeinen perustelu on se, että kannabiksella ei […]
Huume- vai yhteiskunnallinen ongelma?
Päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä ilmiöistä käytetään yleisesti käsitettä huumeongelma. Se on käsite, joka välittää suurelle yleisölle tilannekuvan ja jopa toimintaohjeet. Se on myös haitallinen käsite, koska se rajaa horisonttia vähintään yhtä paljon kuin valaisee. Huumeongelmasta puhuminen on vuosikymmeniä peittänyt näkyvistä ne laajat yhteiskunnalliset ongelmat, joita huumeiden kriminaalivalvonta aiheuttaa. Kriminaalivalvontaa on perusteltu väitteellä, että jos sillä […]
Saksa: keskeneräinen laillistaminen
Saksan kannabispolitiikassa on koettu tänä vuonna täyskäännös kieltolaista valvottuun kauppaan. Uuden lainsäädännön mukaan aikuiset ihmiset saavat kasvattaa, pitää hallussaan ja käyttää kannabista, mikä luo perustan valvotulle kannabiskaupalle. Viisi kuukautta laillistamisen jälkeen kaikki on edelleen kesken, mutta on enää vaikea kuvitella, että tällainen muutos voitaisiin perua vaikka poliittiset suhdanteet muuttuisivatkin. Saksan laillistamisprojektissa puhutaan kahdesta vaiheesta tai […]
Kuka omistaa huumeongelman ?
Suomalaisesta huumekeskustelusta jää helposti sellainen mielikuva, ettei millään tutkimustuloksilla eikä perustelluilla argumenteilla vaikuteta epäonnistuneeksi todettuun huumepolitiikkaan. Keskustelu ja aloite toisensa jälkeen kilpistyy yhden osapuolen väitteisiin. Verkkouutiset nimisessä Kokoomuksen nettijulkaisussa ilmestyi 25. elokuuta artikkeli Kanadan kannabiksen laillistamishankkeesta otsikolla ”Rikollisten liigat eivät katoaisi huumekaupasta – Poliisi ei näe perusteita kannabiksen laillistamiselle”. Jutussa siteerataan Helsingin poliisin rikostarkastaja Kimmo […]
Kanada: ensimmäinen kokonaisvaltainen arvio
Kanadan vuonna 2018 alkanut kannabiskaupan laillistamisprosessi on onnistunut tuomaan suurimman osa käyttäjistä laillisen valvonnan piiriin. Ongelmia ovat erityisesti oikeudenmukaisuuden toteutuminen ja lasten kannabismyrkytykset. Tuoreimman kyselytutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö yleistyy, mutta ainoa dramaattisesti noussut tilastollinen käyrä kertoo laillisten markkinoiden päihittäneen laittomat. Ruotsalaisen kieltolakilobbarin raportissa väitetään laillistamisen luovan enemmän ongelmia kuin ratkaisevan, mutta kieltolaki on luonut nykyaikaisen […]