Tiedotteet

TuSKY:n uudet nettisivut on avattu

 

Turun seudun kannabisyhdistys (TuSKY) on avannut uudet Joomla-julkaisujärjestelmään perustuvat nettisivut, jotka monipuolistavat yhdistyksen uutis- ja julkaisutarjontaa. TuSKY julkaisee sivuillaan uutisia, joista valtamedia vaikenee. Viimeaikainen skitsofrenia- ja psykoosiuutisointi on hyvä esimerkki valikoivasta uutisoinnista, jossa vain kannabiksen terveyshaittoja korostavat tutkimukset julkaistaan ja positiiviset, vastakkaisiin tuloksiin päätyneet tutkimukset, jätetään julkaisematta. TuSKY:n julkaisemat uutiset voi tilata RSS-syötteenä, joka mahdollistaa […]

Julkaisut

Kannabista tietoverkoissa

Näkymät Sininauhaliiton ja SKY:n nettisivuilta vuodelta 1998

World Wide Web –aikakauden voidaan katsoa alkaneen vuonna 1993 kun ensimmäinen graafiseen käyttöliittymään perustuva Mosaic-selain julkaistiin. Kahta vuotta myöhemmin, vuonna 1995, avattiin Suomessa jo useita internetsivustoja, joiden joukossa olivat mm. YLE, MTV3, Iltalehti ja Suomen kannabisyhdistys. Kannabisyhdistyksen internetsivut herättivät heti pahennusta, jonka seurauksena raittiusjärjestö Sininauhaliitto perusti seuraavana vuonna oman internetsivustonsa tarkoituksenaan tarjota tietoa kannabisyhdistyksen ”huumemyönteisten” […]

Videot

BBC-dokumentti: Cannabis Britains Secret Farms

 

Presenter Rickie Haywood-Williams attempts to find out the true impact of the UK’s skunk-smoking habit and accompanies Avon and Somerset police on raids. In 2002, Britain produced 15 per cent of its own cannabis. In 2010 that figure is 90 per cent, and police around the country raid at least three factories every day. Organised […]

Laki ja oikeus

Kotietsintä – Oikeudet

Tämä on lyhyehkö opas henkilön ja poliisiviranomaisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin kotietsinnän aikana. Lyhyt versio Kotietsintää varten vaaditaan syy epäillä rikoksesta, josta voi saada rangaistukseksi vähintään 6 kk vankeutta, ja etsintämääräys (kirjallinen tai suullinen). Kotietsintää ei saa suorittaa kello 21 ja 6:n välisenä aikana, paitsi jos siihen on erityistä aihetta. Poliisin on pyynnöstä esitettävä virkamerkkinsä. Kotietsintää […]

2010 Uutiset

YK:n ihmisoikeuksien erikoisraportoija: dekriminalisoikaa huumeiden käyttö viipymättä ja laillistakaa ne myöhemmin

Lähde: Right of everyone to the enjoyment of the highest attainable standard of physical and mental health. UN Doc No A/65/255. Taustaa Vuonna 2009 YK:n ihmisoikeudet asetettiin kansainvälisen huumepolitiikan perustaksi korkean tason kokouksessa, jonka tarkoitus oli arvioida YK:n huumepolitiikan tuloksia. Kokous päätyi jatkamaan vanhalla, 1980-luvulla lukkoon lyödyllä huumesotakonseptilla tavoitteena huumeeton maailma mutta ensimmäisen kerran kansainvälisen […]

2010 Uutiset

EU ei aio estää jäsenvaltioitaan dekriminalisoimasta tai laillistamasta

Lähde: ENCOD 8.12.2010 EU:n parlamentissa järjestetyssä julkisessa kuulemistilaisuudessa EU:n edustaja Dana Spinant, joka toimii EU komission huumeiden vastaisen yksikön koordinaattorina, kertoi, ettei EU aio estää sitä jos joku jäsenvaltioista alkaa laillisesti säädellä kannabista tai muita nyt kiellettyjä huumausaineita. Kuulemistilaisuuden järjesti EU parlamentin kreikkalainen edustaja Michael Tremopoulos yhteistyössä ENCOD:n kanssa. Tilaisuudessa käsiteltiin huumeiden käytön dekriminalisoinnin ja […]

2010 Uutiset

Nuorison kannabiksen käyttö lisääntynyt – huumetsaari syyttää lääkekannabista

Lähde: NORML Blog 14.12.2010 Vuodesta 1975 on USA:ssa tiedusteltu nuorisolta huumeiden ja päihteiden käyttöä. Ne vaihtelevat vuodesta toiseen ylös ja alas. Kun suunta on alas julistaa USA:n huumetsaari liittovaltion huumepolitiikan olevan oikeassa. Kun suunta on ylös, kuten viime vuonna, osoittelevat huumesoturit muita syyllisiksi. Nyt Obaman nimittämä huumetsaari ja Seattlen entinen poliisipäällikkö Gil Kerlikowske syyttää lääkemarihuanaa […]