2013 Uutiset

Colorado ja Washington aloittavat kannabiksen laillisen myymisen 2014

alt

Coloradon ja Washingtonin osavaltioiden asukkaat laillistivat vuoden 2012 lopussa kansanäänestyksellä kannabiksen kasvatuksen ja myymisen myös muihin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Coloradossa aukaistaan Yhdysvaltojen ensimmäinen kannabiskauppa 1.1.2014. Laillistamisen kannattajien ja vastustajien odotuksissa on suuria ristiriitoja, mutta laillistaminen on jo nyt säästänyt miljoonia dollareita veronmaksajien rahoja. Coloradossa kannabiksen kasvatusta ja myyntiä valvovat viranomaiset aloittivat toimilupien myöntämisen joulukuussa. Coloradon asukkaat voivat […]

2013 Uutiset

YK:n huumevalvontabyrokratia repeämässä ristiriitoihin

alt

Vuoden 2016 YK:n erikoisyleiskokouksen valmistelut ovat nostaneet esille kansainvälisen huumesodan ristiriidat. Julkisuuteen vuosi asiakirja, joka osoittaa huumesodan kansainvälisen rintaman rakoilevan pahasti. Tusky uutisoi aikaisemmin, kuinka huumesodan tappio on alkanut näkymään YK:ssa sisäisenä erimielisyytenä aina korkeinta tasoa myöten.  The Guardian -lehti sai haltuunsa YK:n sisältä vuodetun asiakirjan, joka todistaa sen, että USA:n johtama ja pelkästään kieltolakiin perustuva […]

2013 Uutiset

Ruotsissakin nuoriso korvaa alkoholin kannabiksella

alt

Kannabiksen kieltolaki on epäonnistunut myös kannabikseen hysteerisesti suhtautuvassa Ruotsissa. Ruotsalainen nuoriso korvaa alkoholin kannabiksella kiihtyvään tahtiin. Ruotsalainen huumepolitiikka aiheuttaa yhä enemmän väkivaltaa ja huumekuolemia. Se on omaksuttu kritiikittä suomalaiseksi huumepolitiikaksi ja siksi siitä pitäisi olla selvillä. Markkinatalouden lait pätevät myös Ruotsissa ja ne laillistavat kannabiksen oli huumeministeri Maria Larsson mitä mieltä hyvänsä.  Väite, että kannabis […]

2013 Uutiset

Uruguayn senaatti laillisti kannabiksen

alt

Uruguayn senaatti äänesti tiistaina 10.12. kannabiksen laillistamisen puolesta äänin 16-13. Senaatin päätös on ratkaiseva, koska kongressin alahuoneen jo hyväksymä lakipaketti meni läpi sellaisenaan ilman muutoksia. Laki perustuu presidentti Jose Pepe Mujican kaksi vuotta sitten alulle panemaan esitykseen, joten presidentin hyväksyntä on taattu jo etukäteen. Äänestyksen jälkeen kestää neljä kuukautta ennen kuin laki astuu voimaan. Mahdollinen […]

2013 Uutiset

Uruguayn valtio alkaa myymään kannabista dollarilla gramma

Uruguayn huumepolitiikasta vastaava Julio Calzada kertoi valtion alkavan myymään kannabista dollarin grammahinnalla vuoden 2014 loppuun mennessä. Uudistuksen tarkoitus on viedä laittomilta markkinoilta kilpailuetu. Parlamentin alahuone hyväksyi lakialoitteen kesällä 2013 ja senaatin odotetaan hyväksyvän se 10.12. järjestettävässä äänestyksessä. Uruguaylla on pitkät perinteet päihdekaupan valvonnasta, mikä tekee siitä hyvän maan kokeilla kannabiksen valvottua kauppaa. ”Uruguaysta tulee maailman ensimmäinen täysin itsenäinen […]

2013 Uutiset

Kannabisklubeja nousee Kanarian saarille

Kannabisklubeilla marihuanaa voi käyttää avoimesti

Kanarian saarille suuntaavan pössyturistin ei kannata enää haksahtaa ostamaan peruslätkää katudiilereiltä, koska saarilla on espanjalainen kannabiskulttuuri ja viime aikoina sinne on perustettu muun Espanjan tyyliin kannabisklubeja. Hintataso on edullinen, laatu taattua ja tunnelma taatusti leppoisaa eli pohjoismainen paukkuparanoia kannattaa jättää Turun lentokentän lähtöselvitykseen. Moganin kaupungissa Gran Canarian saarella toimii Andres Ibarran isännöimä Sibaritas Med Can […]

2013 Uutiset

Hollannissa paikallisaloitteet vievät kannabispolitiikkaa eteenpäin

Ivo Opstelten vastustaa kannabiksen kasvatuksen laillistamista.

Asiantuntijoiden mukaan Hollannin kannabiskahvilat ostavat kannabista 600 miljoonalla eurolla vuodessa. Kaksikymmentäkuusi suurimmasta hallintoalueesta kannattaa julkisesti valvottua kannabiksen kasvatusta. Loput 12 joko vastustaa tai ei ole vielä päättänyt kantaansa. Kannabispolitiikan uudistaminen tapahtuu tällä hetkellä paikallistasolla ja vastahakoinen oikeusministeri Ivo Opstelten onkin sivuutettu monissa asioissa. Edellisen konservatiivihallinnon jälkeensä jättämä kannabispoliittinen jumitus aiheuttaa ongelmia paikallishallinnoille, jotka yrittävät selvitä […]