2014

Puolassa liberalisoidaan Yhdysvaltojen mallin mukaan

alt

Puolassa on ollut voimassa maanosan ankarimpiin kuuluva huumepolitiikka. Kohtuuttomat rangaistukset ja niiden epätasa-arvoinen langettaminen ovat kuitenkin synnyttäneet aktiivisen uudistusliikkeen. Uudistuksien malleja haetaankin nyt Neuvostoliiton sijaan Yhdysvalloista. Puolassa tuli vuonna 2000 voimaan Euroopan ankarimpiin kuuluvat huumelait. Huumeiden hallussapito kriminalisoitiin jopa kolmen vuoden vankeusrangaistuksella. Seuraavan kymmenen vuoden aikana tämän lain perusteella rankaistiin 100 000 puolalaista, joista suurin […]

2014

Jamaika dekriminalisoi ganjan tänä vuonna

alt

Jamaikalla aloitetaan ganjan tuotanto lääketarkoituksiin. Paineet ganjan laillistamiseksi kasvavat ministerin ilmoitettua sen käytön tulevasta dekriminalisoinnista. Jamaika on yksi esimerkki siitä, ettei laiton huumekauppa ja sen aiheuttamat ongelmat häviä jengijohtajia vangitsemalla. Jamaikan hallituksen tiede- ja teknologiaministeri Phillip Paulwell antoi Cannabis Commercial and Medicinal Research Taskforce (CCMRT) -työryhmälle tehtäväksi perustaa kannabikseen perustuva lääketeollisuus. Työryhmään kuuluu jäseninä Ganja Law […]

2014

Kansainvälisen huumepolitiikan tulevaisuus Wienissä

alt

Wienissä järjestetään 13. – 15.3. huumepoliittinen huippukokous, jossa neuvotellaan kansainvälisen huumevalvonnan tulevaisuudesta. Kokoukselle taustamateriaalia toimittavan kansainvälisen huumevalvontalautakunnan (INCB) uskottavuus on kuitenkin ollut laskussa jo vuosia, eivätkä päättäjät enää paljoa lotkauta korvaansa lautakunnan saarnoille. Kansainvälinen huumevalvontalautakunta on jo neljänkymmenen vuoden ajan mollannut Hollannin kannabispolitiikkaa, eikä se petä odotuksia tämän vuoden raportissaan. INCB toteaa Hollannin ”suvaitsevan politiikan […]

2014

Washington DC dekriminalisoi kannabiksen käytön

Liittovaltion lain ja todellisuuden välinen kuilu vain laajenee Yhdysvalloissa pääkaupunki Washington DC:n dekriminalisoitua pienten kannabismäärien hallussapidon ja käytön. Pääkaupungista tulee yksi USA:n liberaaleimmista kaupungeista kannabiksen valvonnassa sen oltua tähän asti yksi rasistisimmista. Selvä enemmistö kaupungin asukkaista on valmis jo laillistamiseen. DC:n kaupunginvaltuusto poisti äänin 10-1 vanhan lain, joka langetti alle unssin kannabismääristä tuhannen dollarin sakot […]

2014

Kannabiksen laillistaminen vähentää nuorten miesten kuolleisuutta

alt

Tuoreiden tutkimusten mukaan kannabiksen laillistaminen pelastaa ihmishenkiä. Lääkekäytön laillistaneissa osavaltioissa varsinkin nuorten miesten itsemurhat ovat vähentyneet. Kannabiksen laillistaminen vähentää myös alkoholin kulutusta, mikä vähentää liikenneonnettomuuksia. Virallisen valistuksen vastaisesti American Public Journal of Health -tiedelehden julkaiseman tutkimuksen mukaan kannabiksen lääkekäytön laillistaminen on vähentänyt itsemurhia 5% koko väestössä ja nuorten miesten keskuudessa peräti 10%. Tutkijaryhmä selvitti vuosien […]

2014

Ranskan ensimmäinen laillistamisaloite senaatissa

alt

Ranskassa on Euroopan tiukimpiin kuuluvat huumelait, mutta silti ranskalainen nuoriso käyttää kannabista Euroopan ennätystahtiin. Aiemmin käyty laillistamiskeskustelu ei ole johtanut mihinkään, mutta nyt senaattori Esther Benbassan on esitellyt aloitteen kannabiksen laillistamiseksi parlamentin ylähuoneelle. Kannabiksen polttamisesta voi Ranskassa saada vuoden vankeutta ja 3750 euron sakot – ensikertalaisena. Silti 13,4 miljoonaa ranskalaista on kokeillut sitä ainakin kerran. Jopa […]

2014

Etelä-Afrikassa lääkekannabiksen laillistamisaloite

Etelä-Afrikan parlamentissa käsitellään kannabiksen lääkekäytön laillistavaa lakialoitetta. Aloitteen tekijä on itse syöpää sairastanut kansanedustaja Oriani-Ambrosini. Etelä-Afrikan rasistinen daggapolitiikka on muutoksessa. Kansanedustaja Mario Oriani-Ambrosini esitteli 19.2 Etelä-Afrikan parlamentille ja presidentille lakialoitteen kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi. Inkatha Freedom Party -puolueen edustaja Oriani-Ambrosini piti parlamentille tunnepitoisen puheen, missä hän tunnusti käyttäneensä laittomasti kannabista vaihtoehtoisena hoitomuotona syöpänsä hoitamisessa. ”Minun olisi […]