Peräti 60 kansanedustajaa allekirjoitti maanantaina 16.3. lakialoitteen kannabiksen laillistamiseksi koko Italiassa. Aloitteen tekijä on pienen radikaalipuolueen edustaja, senaattori Della Vedova, mutta allekirjoittaneiden joukossa on useita kansanedustajia vallassa olevasta demokraattisesta puolueesta sekä muutamia myös oikeistopuolueista. “Lakialoitteen takana on parlamentin eri ryhmittymien edustajia. Tämä osoittaa, että käytännönläheinen ja kustannus-hyötyanalyysiin perustuva keskustelu on mahdollista myös Italian parlamentissa”, kertoo Della Vedova, joka […]
Avainsana: 2015
Muutoksen väistämättömyys
Wienissä pidetyssä kansainvälisessä huumekokouksessa yhä arvovaltaisemmat tahot näkevät muutoksen väistämättömänä. YK:n järjestöt ovat myös liittyneet muutoksen vaatijoihin. Wienissä pidettiin 9. – 17. maaliskuuta 2015 YK:n huumepolitiikkaa johtavan huumekomission, CND, 58. kokous, jonka aiheena oli YK:n johtaman kansainvälisen huumevalvonnan arviointi vuoden 2016 erikoisyleiskokouksessa, UNGASS 2016. Tusky kronikoi aikaisemmin julkaistussa artikkelissa Kannabiksen vapauttaminen ja UNGASS2016 kansainvälisen huumevalvonnan muutoksesta […]
“Jumala ei tehnyt virhettä”
Kannabiksen laillistamisen kannatus kasvaa edelleen Yhdysvalloissa. Poliitikot ja virkamiehet ovat vetäneet tästä selkeitä johtopäätöksiä: jo kahdessakymmenessä osavaltiossa keskustellaan laillistamisesta. Jälleen yksi mielipidemittaus Yhdysvalloissa osoittaa kannabiksen laillistamisen suosion kasvavan ja että sillä on selkeä enemmistön kannatus. General Social Survey, GSS, on laaja ja arvostettu kahden vuoden välein suoritettava mielipidemittaus. Haastattelut tehtiin vuonna 2014 maaliskuun ja lokakuun […]
Uruguayn uusi presidentti painaa jarrua uudistukselle
Uruguayn uusi presidentti lykkää apteekkimyynnin aloittamista, jotta laillistaminen ei pykisi kiireessä. Juan Vaz nousi vankilasta Uruguayn laillistamisliikkeen johtoon, suurimmaksi kannabiksen kasvattajaksi ja kansainväliseksi kannabissankariksi. Uruguayn uusi presidentti Tabaré Vázquez aloitti virkakautensa maaliskuun alussa. Hän on luvannut jatkaa kannabiksen laillistamisprosessia mutta hän päätti lykätä kannabiksen apteekkimyynnin aloittamista, mikä on keskeinen osa edellisen presidentin, Jose ”Pepe” Mujican, aloittamaa kannabiksen […]
Laillistamista pukkaa Yhdysvalloissa
Alaska ja D.C. laillistivat kannabiksen. Vermontista voi tulla ensimmäinen osavaltio, jossa lainsäätäjät laillistavat. Kongressissa käsitellään lakialoitteita, jotka laillistaisivat kannabiksen liittovaltiotasolla. Bill Maherilla on asiaa Obamalle. Alaska on kolmas kannabiksen laillistanut osavaltio Yhdysvalloissa viime vuonna vaaleissa voittaneen lakialoitteen tullessa voimaan tiistaina 24.2.2015. Täysi-ikäiset, yli 21-vuotiaat alaskalaiset saavat nyt laillisesti kasvattaa kuusi kasvia, antaa toiselle henkilölle unssin […]
Uruguayssa odotellaan ensimmäisiä kannabiksen kasvatuslupia
Uruguay valmistautuu kannabiksen laillisen myynnin aloittamiseen apteekeista vielä tämän vuoden aikana. Uruguayn uusi kannabispolitiikka näkyy jo kuluttajien valinnoissa. Uruguayn avautuvia laillisia kannabismarkkinoita on pyrkimässä tyydyttämään 11 kasvatusyritystä. Yksi hakijoista on Natural Marley -brandistaan tunnetun Privateer Holdings Inc. sijoitusyhtiön tytäryhtiö Tilray, joka tuottaa Kanadassa kannabista lääkekannabismarkkinoille. Kaikkiaan 11 hakijan joukossa on myös saksalainen Alfredo Dupetit, jonka yhtiö […]
Uusi kannabispuolue
Englannissa uusi kannabispuolue tähtää parlamenttiin kumotakseen kannabiksen kieltolain. Valtio voisi netota jopa 900 miljoonaa puntaa. Englannissa aloitti 10. helmikuuta toimintansa uusi kannabispuolue, Cannabis is Safer than Alcohol, CISTA. Puolueen perustaja ja rahoittaja on Paul Birch. CISTA aikoo asettaa ehdokkaita jo kevään vaaleihin saadakseen näkyvyyttä asialleen. Puolue ajaa huumelainsäädännön uudistamista niin, että B-luokan huumeeksi luokitellun kannabiksen […]