2017 Uutiset

Tanskassa alkaa lääkekäytön kokeiluprojekti

Tanskassa alkaa lääkekäytön kokeiluprojekti vuoden 2018 alussa. Jos neljän vuoden koejakso sujuu ongelmitta ja tuottaa hyviä tuloksia, aikovat tanskalaiset kasvattaa lääkekannabista koko Euroopalle.

altTanska laillistaa kannabiksen lääkekäytön 1.1.2018 laajan kannatuksen parlamentissa saaneella päätöksellä. Päätös tarkoittaa käytännössä neljän vuoden kokeiluprojektia, jonka jälkeen tutkitaan tuloksia ja päätetään jatkosta. Hallitus on myöntänyt 22 miljoonaa kruunua (n. 3 miljoonaa euroa) pääasiassa syöpäkivuista, MS-taudista ja selkäydinvammojen aiheuttamista kivuista kärsivien potilaiden lääkintään.

Kolmetoista yritystä on anonut terveysministeriöstä lääkekannabiksen kasvatuslupia, vaikka parlamentti ei ole vielä hyväksynyt kasvatuksen aloittamista.

“Kannabislääkityksen sanotaan olevan kallista, mutta kasvattamalla kannabiksemme itse Tanskassa voimme lisätä kilpailua, mikä laskee hinnat”, Dansk Folkepartiet -puolueen edustaja Liselott Brix kertoo.

Laillisen kannabiksen vaikean saatavuuden ja kalliin hinnan takia yhä useampi tanskalainen potilas turvautuu laittomaan kannabikseen ja varsinkin kannabiksesta uutettuihin öljytuotteisiin.

“Monet ovat alkaneet käyttää kannabisöljyä sairauksiinsa ja vaivoihinsa, joten kun on paljon ostajia niin löytyy myös paljon myyjiä,” poliisitarkastaja Michael Kjeldgaard selittää.

Jos öljyssä on THC:tä, on se edelleen laitonta Tanskan huumelakien mukaan. Jos öljyssä on CBD:tä, on sen myynti laitonta ilman terveysministeriön myöntämää lääkkeen myyntilupaa. Kannabisöljyn myyntitapaukset tulevatkin poliisille useimmin terveysministeriöltä. Näiden tapausten määrä kasvaa vuosi vuodelta.

Kannabisreseptejä kirjoittavien lääkäreiden määrä kasvaa koko ajan ja on noussut viime vuoden marraskuusta kaksinkertaiseksi eli noin 50 – 60:een. Noin 500 potilasta on saanut virallista kautta kannabislääkitystä tähän saakka.

Farmaseuttisten tuotteiden valmistaminen kannabiksesta ei ole laitonta Tanskassa, mutta Kristian Østergaard Nielsen Glostrupin apteekissa Kööpenhaminan esikaupunkialueella on ainoa apteekkari, joka valmistaa näitä lääkeaineita. Nielsen on valmistanut THC:tä ja CBD:tä sisältäviä öljyjä ja pillereitä vuoden 2016 tammikuusta alkaen.

Canopy Growth Tanskan markkinoille

altKanadalainen Canopy Growth perustaa Tanskaan yhteisyrityksen Spectrum Cannabis Denmark ApS tanskalaisen Danish Cannabis ApS yrityksen kanssa. Kannabiksen saatavuus ei ole pysynyt lainkaan kysynnän perässä Tanskassa. Canopy Growth Corporation julkisti syyskuussa yhteistyökuvionsa Tanskan kannabismarkkinoilla. Se sijoittaa aluksi 10 miljoonaa dollaria yhteisyritykseen ja käynnistää myöhemmin osakeannin.

Tämä on osa maailman suurimman kannabisyrityksen Euroopan valloitusstrategiaa. Canopy Growth on perustanut yhteisyritykset Saksaan (Spektrum Cannabis GmbH) ja Chileen (Spectrum Chile SpA). Myös näissä maissa lääkäreiden ja potilaiden koulutus on vasta aluillaan.

“Kansainväliset markkinat kehittyvät nyt hyvin nopeasti ja Canopy Growthilla on kokemusta ja ammattitaitoa kääntää nämä mahdollisuudet osakearvojen nousuksi”, Canopy Growthin toimitusjohtaja Bruce Linton selittää.

“Meidän toimintamalli on selkeä: luomme brändit, infrastruktuurin ja henkilöstön järjestelmällisesti taataksemme menestyksen erilaisissa laillisissa ympäristöissä. Spectrum yritysryppään kanssa tavoitteemme on määritellä uudelleen se, miltä kansainvälinen kannabiksen tuottaja näyttää lääkäreiden, valvojien ja potilaiden silmissä.”

“Hyödyntämällä maailman kokeneimman ja suurimman kannabisyhtiön tietotaitoa saamme pian Tanskan markkinoille turvallisia ja korkealuokkaisia lääkekannabistuotteita”, Danish Cannabis yhtiön Lars Tomassen jatkaa.

Danish Cannabis on Euroopan suurin kannabiksen tuottaja ja yksi hallitukselta kasvatuslupaa hakeneista yrityksistä. Sen tavoitteena on laskea kannabislääkityksen hintaa.

“Tällä hetkellä potilas joutuu maksamaan 2000 – 6000 Tanskan kruunua (300€ – 900€) kuukaudessa kannabislääkityksestään ja meidän tavoite on laskea tämä puoleen”, yrityksen johtaja Lars Tomassen selittää.

“Alamme tekemään lääkekokeita moniin erilaisiin indikaatioihin aivan kuten Canopy Growth on tehnyt Kanadassa.”

“Tietenkin haluamme myös ansaita rahaa, mutta jos voimme olla mukana kehittämässä yleisesti saatavilla olevaa lääkettä tästä 4000 vuotta vanhasta tuotteesta, olemme tehneet jotakin hyvää täällä maan päällä. Jos jumala, terveysministeriö, pormestari ja muut poliitikot haluavat, niin olemme valmiita vuoden 2018 kesän jälkeen.”

Tanskalaisen yrityksen vahvuus on kokeneet kasvattajat, jotka tuottavat jo tällä hetkellä merkittäviä määriä kannabista, kokemuksia kuluttajille suunnatuista pakkauksista ja kokemuksia tuotemerkin sijoittelusta. Näillä vahvuuksilla Spectrum pystyy vaikuttamaan kansalliseen keskusteluun kannabiksen laillistamisesta. Yhdistyminen Canopy Growth yritysryppään kanssa auttaa yhtiötä tuottamaan kannabista kansainväliseen kysyntään.

Yhtiön Moellerup Estate tuotantolaitos on jo vuosia ollut Euroopan suurin kannabiksen kasvattaja. Moellerup Gods tuotemerkillä myydään paljon erilaisia hampputuotteita kuten giniä, olutta, öljyä, kosmetiikkaa, CBD-öljyä, rakennusmateriaaleja jne.

Kun kannabiskokeilu alkaa 1.1.2018, ei kukaan tiedä markkinoiden todellista kokoa. Kyseessä voi olla 5 000 – 10 000 potilasta.

Tanskan lääkäriliitto vastustaa hanketta sen asettaessa lääkärit vaikeaan tilanteeseen, koska ei ole luotettavaa tietoa siitä, mikä kannabis toimii kullakin potilasryhmällä.

Lars Thomassen ymmärtää lääkärien skeptisyyden mutta hän näkee ongelman siinä, ettei kannabista ole aikaisemmin voitu testata.

“Yksi syy siihen, ettei kannabiksen lääkekäyttöä ole voitu testata, on se, ettei sitä ole voitu edes tuottaa. Nyt me alamme tuottamaan sitä ja sen jälkeen teemme kliinisiä kokeita. Emme ole huolissamme vaikka lääkäriliitto ei kannata hanketta. Meidän mielestämme kannabis on hyvä vaihtoehto morfiinille.”

Danish Cannabis pyrkii Euroopan suurimmaksi lääkekannabiksen tuottajaksi Euroopassa. Suunnitelmissa on nostaa kannabistuotanto 65 000:n potilaan tarpeisiin ja tähän hankkeeseen yhtiö on sijoittanut 13 miljoonaa euroa.

Spectrum Cannabis Denmark rakentaa Odenseen 40 000 m2 kasvihuoneet, ja olemassa olevien 30 000 m2 suuruisten kasvihuoneiden muutostyöt lääkekannabiksen tuotantoa varten ovat valmiita vuoden 2018 alkupuoliskolla, kunhan kaikki lisenssit ja luvat ovat kunnossa.

Tuotannon käynnistämisen aikana yhtiö tuo maahan Spectrum Cannabis tuotteita Kanadasta, jossa tuotetaan lääkekannabista Saksan ja Kanadan markkinoille.

Odensen pormestari Peter Rahbaek Juel kannattaa hanketta. Odensen alueen vahva kasvihuoneperinne tukee projektia, koska alueella on runsaasti alalle koulutettua työvoimaa. Projekti tulee työllistämään yli 120 henkeä, mm. entisiä orkidean kasvattajia.

Canopy Growth pääsi Suomessakin lööppeihin kun yhdysvaltalainen juomayhtiö Constellation Brands osti 10% muutamassa vuodessa maailman suurimmaksi kasvaneesta kannabisyhtiöstä. Canopy Growthin markkina-arvoksi arvioidaan 2,2 miljardia Kanadan dollaria eli noin 1,5 miljardia euroa. Näihin arvioihin kannattaa kannabismarkkinoiden tämän hetkisessä tilanteessa suhtautua kriittisesti, koska yhtiöiden tiedotteet sisältävät paljon tulevaisuuteen kohdistuvia odotuksia ja toiveita.

Lähde: Maaseudun tulevaisuus 3.11.2017New Cannabis Ventures 5.12.2017NewsWire 21.9.2017TV2 4.12.2017CPHPost 23.11.2017CPHPost 27.10.2017CPHPost 12.4.2017