Katsaus Latinalaisen Amerikan huumejengikuvioihin

InSight Crime -ajatushautomo julkaisi alustavan raporttinsa Game Changers 2011 Latinalaisen Amerikan järjestäytyneistä huumeiden salakuljetuksen ja kaupan laittomista organisaatioista, huumekartelleista. Raportin kertomukset kartellien toiminnasta ylittävät moninkertaisesti alkoholin kieltolain aikaiset salakuljetussaagat väkivallallaan, aseistuksellaan ja vaikutuksillaan yhteiskuntien elämään.

Vuosi 2011 on ollut vauhdikas: Meksikosta Guatemalan kautta Kolumbiaan hallituksien joukot ovat kaapanneet tai tappaneet muutamien alueen voimakkaimpien huumekartellien johtajia. ”Huumekingi-strategiaksi” nimetty lähestymistapa on jättänyt useita kartelleja hajaannuksen tilaan ilman johtajaa, mikä on sytyttänyt rajuja taisteluja paikan täyttämisestä. Monet epäilevät sitä, että onko tämä paras strategia puuttua järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Meksikon hallituksen agressiivinen lähestymistapa sai monet kartellit muuttamaan toimintansa eteläisiin naapurimaihin, joissa ei ole ollut valmiuksia käsitellä hyvin kouluttautuneita ja aseistettuja meksikolaisia kartelleja. Yksi muuttaneista on Zeta-järjestö, joka erosi kumppanistaan Gulf-kartellista ja toimii nykyään itsenäisesti kautta Väli-Amerikan. Sen pääasiallinen toiminta-alue näyttää olevan Guatemala, missä se on liittoutunut tai taistellut paikallisten rikollisjärjestöjen kanssa. Myös kolumbialaiset ryhmät ovat siirtyneet tälle alueelle saadakseen hengähdystaukoa oman maansa hallituksen operaatioilta. Tämän suuntauksen seurauksena Guatemalan, Hondurasin ja El Salvadorin murhaluvut ovat nousseet neljä kertaa suuremmiksi kuin Meksikossa, mikä tekee alueesta maailman vaarallisimman paikan, missä ei ole sotaa.

Zetojen alueen laajeneminen ja sen käyttämät taktiikat saivat muut ryhmät solmimaan uusia kumppanuuksia Zetoja vastaan, mikä loi Meksikon salaperäisimmän puolisotilaallisen ryhmän Mata Zetas, Zetojen tappajat. Zetojen vahvuus on ollut heidän saamansa sotilaskoulutus ja heidän tapansa ottaa valtaamansa alueen kaikki rikollinen toiminta hallintaansa: ihmissalakuljetus, sieppaukset ja kiristys. Tämän takia lukemattomia laittomia maahanmuuttajia on tapettu heidän matkustaessaan pohjoiseen Zetan hallitseman alueen kautta. Huolimatta kasvavasta paheksunnasta ja yrityksistä rajoittaa heidän toimintaa, on Zeta osoittautunut sitkeäksi, mikä voi johtaa siihen, että tulevaisuuden kartellien organisaatiot muistuttavat enemmän Zetojen kuin sen edeltäjien mallia: organisaatioita, jotka eivät ole enää perhekeskeisiä ja joilla on laaja rikollisuuden kirjo.

Monet alueen hallituksista ovat epätoivoisina näiden ongelmien edessä ottaneet armeijan mukaan taisteluun järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Meksikon presidentti Felipe Calderon on lähettänyt 45 000 sotilasta väkivaltaisille alueille. Myös sen eteläiset naapurit ja varsinkin Guatemala ovat seuranneet esimerkkiä. Guatemala julisti sotatilan kahteen väkivaltaiseen maakuntaan ja antoi armeijalle hätätilavaltuudet, joita sillä ei ole ollut verisen sisällissodan jälkeen, joka aiheutti 200 000 ihmisen kuoleman usein saman armeijan käsissä. Honduras ja El Salvador ovat myös laajentaneet armeijan valtuuksia huumepolitiikassa. Brasilia käytti väliaikaisesti sotilasvoimaa Rio de Janeiron slummien puhdistamiseen, jotta poliisi saisi pystytettyä omat toimistonsa alueille. Näiden toimenpiteiden tulokset ovat olleet ristiriitaisia ja seurauksista käydään kiivasta keskustelua.

Näiden hallitusten toimien esikuva tulee Kolumbiasta. USA:n tukema ja rahoittama Plan Colombia nimellä tunnettu strategia kuristi monien rikollisryhmien rahalähteet ja pakotti isot rikollis- ja kapinallisryhmät siirtymään maan syrjäseuduille ja naapurimaihin kuten Ecuadoriin ja Venezuelaan. Meksikolla ja Väli-Amerikalla on käytössä tämän strategian omat versiot. Sen menestys Kolumbiassa on kuitenkin edelleen avoin kysymys. Vuonna 2011 syntyi uusia ja yllättäviä liittolaissuhteita: Kolumbian kapinalliset tekevät yhteistyötä ja kauppaa aikaisempien äärioikeistolaisten paramilitaarien kanssa, jotka olivat heidän kiivaimpia vihollisia.

Kolumbian operaatiot siirsivät toimintaa naapurimaihin. Kolumbian huumekartellit näyttävät siirtävän operaatioitaan Väli-Amerikkaan. Peru ja Bolivia joutuvat myös ottamaan vastaan Kolumbian ”onnistumisen” seuraukset. Perusta tuli YK:n arvion mukaan kokalehden päätuottaja ensimmäisen kerran sitten 1990-luvun puolivälin. Myös Boliviassa kokan tuotanto on noussut ja molemmat maat joutuvat taistelemaan meksikolaisia, kolumbialaisia, brasilialaisia ja jopa itä-eurooppalaisia järjestöjä vastaan, jotka ovat tulleet ostamaan ja taistelemaan kasvavan tuotannon tuloksista.

Vuonna 2011 WikiLeaksin paljastukset antoivat tilaisuuden tutkia USA:n hallinnon toimintaa, mikä on muokannut alueen taistelua organisoitua rikollisuutta vastaan. USA on ollut välillä onneton kumppani, välillä haluton naapuri ja usein piiritetty valtio. WikiLeaksin paljastukset auttoivat hahmottamaan niitä menetelmiä, joilla huumeet ja ihmiset menevät pohjoiseen ja aseet ja raha etelään. Paljastukset aiheuttivat myös kahden suurlähettilään pikaisen eron.

Vuonna 2011 esille nousi yhä hienostuneempi internetrikollisuus. Varsinkin Braliasta ja Meksikosta leviävä kyberrikollisuus pitää useita hallituksia ja suuryrityksiä hälytystilassa. Myös rikoksista kärsivät ovat alkaneet käyttää internettiä, vaikka usein kovin tehottomasti. Kansalaisyhteisöjen turhautuminen hallitusten riittämättömiin toimiin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan on synnyttänyt kansalaisten omia valvontaryhmiä, mikä sekin on lisännyt verenvuodatusta.

Meksikon presidentinvaalit tulevat olemaan yksi vuoden 2012 merkittävimmistä tapahtumista, mutta mikään ei osoita siihen suuntaan, että seuraava presidentti riippumatta puoluetaustasta pystyy pysäyttämään rikollisryhmien hajaantumisen ja lisääntymisen, mikä tekee ”neuvottelemisen” rikollisten kanssa mahdottomaksi. Koska mukautuminen niiden olemassaoloon on mahdoton vaihtoehto, presidentillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää nykyisen presidentin politiikkaa rikollisia vastaan. Kysymys onkin, kuinka riippuvainen uusi presidentti on armeijasta ja kuinka paljon hän keskittää valtaa, mikä on toiminut muissa maissa kuten Kolumbiassa?

Väli-Amerikassa tunnetaan näiden päätösten seuraukset selvimmin. Alueen suurin maa Guatemala valitsi entisen armeijan kenraalin presidentikseen, joten se on valmis kovakätiseen lähestymistapaan. Presidentin suhteista järjestäytyneeseen rikollisuuteen liikkuu runsaasti huhuja mutta hänen ensimmäiset ratkaisunsa tukea taistelunhaluista ja toistaiseksi tehokasta oikeusministeriä on ollut myönteinen alku. Jos hän onnistuu, saavat Guatemalan naapurit Honduras ja El Salvador lisäpaineita järjestäytyneestä rikollisuudesta. Nämä ryhmät ovat siirtämässä infrastruktuuriaan pohjoiseen, missä he saavat jalostaa kokapastaa kokaiiniksi turvallisemmaksi kokemassaan ympäristössä. Vuonna 2012 näistä kehityslinjoista saadaan enemmän todisteita.

Alueen merkittävimmälle kapinallisryhmälle, Revolutionary Armed Forces of Colombia (FARC), vuosi 2012 tulee myös olemaan ratkaiseva. FARC on menettänyt kolmen vuoden aikana kaksi johtajaansa, joista toisen hyvin organisoidussa hyökkäyksessä Etelä-Kolumbian vuoristossa. Ryhmän uuden johtajan, Rodrigo Londoño Echeverryn, lempinimeltään Timochenko, arvellaan oleskelevan enimmäkseen naapurimaassa Venezuelassa. Siellä pysyessään hän on turvassa, mutta voi menettää joukkojensa tuen. Jos hän palaa toimintaan mukaan Kolumbiassa, voi hänestä tulla taas uusi tapettu FARC:n johtaja, mikä voi muuttaa Kolumbian kuviot lopullisesti. Tuloksena ei olisi hallituksen voitto, vaan jotakin samanlaista mitä nyt koetaan Meksikossa: hajaantumista, kaaosta ja lisää rikollista toimintaa.

Perun kapinalliset ovat häviämässä poliittisessa mielessä, vaikka he ovatkin voimistumassa sotilaallisesti. Tällainen kehitys on mahdollista vain huumekaupan seurauksena. Perun laiton liiketoiminta kasvaa, joten on odotettavissa Loistavan Polun kasvavan sen mukana. Muut eteläisen Andien rikollisryhmät kasvavat samalla tavalla. Tällaisten ryhmien syntyminen aiheuttaa uusia suoria konflikteja hallitusten joukkojen kanssa Ecuadorista Boliviaan ja Brasiliaan. Ecuadorissa ja Boliviassa hallitusten vastatoimet ovat olleet vaimeita. Näiden maiden hallituksien voi olettaa lisäävän retoriikan voimaa, mutta ne eivät välttämättä lisää resursseja tämän toiminnan ja laittomien aineiden kaupan hillitsemiseen.

Ainoa maa Etelä-Amerikassa, jolla on resursseja todella vaikuttaa, on Brasilia. Siksi kannattaa tarkkailla sitä, miten hallituksen kokeiluprojekti Rio de Janeirossa kehittyy. Toistaiseksi tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Näin voi odottaa jatkossakin. Hallituksen projekti voi kärsiä niiden ryhmien toiminnan takia, jotka ovat olleet hallituksen kumppaneita tähän saakka: kansalaisten valvontaryhmät, joissa on mukana entisten turvallisuusjoukkojen jäseniä ja joilla on valtaa Rio de Janeiron slummeissa.

 

Lähde: InSight, joulukuu 2011