2018 Uutiset

Espanjan kannabisklubit uudessa tilanteessa

Espanjan perustuslakituomioistuimen päätös asetti kannabisklubit aivan uuteen tilanteeseen. Kannabiksen laillistaminen on yhä ajankohtaisempi ratkaisu.

Espanjan kannabisklubien toiminnasta on väännetty vuositolkulla eri tuomioistuimissa paikallisella ja kansallisella tasolla samalla kun ne ovat levinneet ympäri maata. Vuosien suvaitsevaisuuden jälkeen Espanjan perustuslakituomioistuin päätti tammikuun alussa, että kannabisklubien toiminta on vastoin Espanjan valtion lainsäädäntöä eikä niiden toimintaa voi säädellä paikallishallinnon tasolla ellei rikoslakia uudisteta.

Tämä oikeuden päätös kiirehtii parlamentilta ratkaisua ristiriitaiseen tilanteeseen, mikä voi jouduttaa laillistamista.

Korkein oikeus antoi aikaisemmin päätöksen, jonka mukaan kannabisyhdistykset eivät saa kasvattaa eivätkä jakaa kannabista syyllistymättä rikokseen. Mikään muu taho ei siten tällä hetkellä kykene ratkaisemaan valvontaongelmaa kuin kongressi ja senaatti. Rikoslain uudistaminen vaatii parlamentissa ehdottoman enemmistön taakseen tullakseen voimaan.

Oikeuden päätös ei tullut yllätyksenä mutta tilanne on ollut vuosikymmeniä epämääräinen, mikä on perustunut yleiselle suvaitsevaisuudelle kannabista kohtaan sekä Espanjan hallinnon laissez-faire-henkeen ja laskelmoidun moniselitteisyyden politiikalle. Navarran, Baskimaan ja Katalonian maakuntien klubit salliva politiikka ei enää päde ja muissa julkista valvontaa harkitsevissa maakunnissa pannaan suunnitelmat Ö-mappiin. Mm. Baleaareilla, Valenciassa ja Asturiassa on harkittu kannabisklubien virallistamista. Espanjan hallitus ei enää halua esiintyä kansainvälisenä mallimaana kannabiksen valvonnassa vaan ottaa askelen lähemmäs yhteistä EU-linjaa.

Vain puoli vuotta aiemmin Katalonian hallitus laillisti kannabiskaupan, mutta nyt tämäkin päätös on pätemätön.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa isoimpien, ammattimaisesti johdettujen klubien toiminnan loppumista, koska heitä uhkaa nyt vankila ja isot sakot. Ainoastaan sellaiset pienet klubit, jotka toimivat horisontaalisesti eli kasvattavat keskenään klubin jäsenille, saattavat sopia korkeimman oikeuden määritelmään kollektiivisesti kasvatetusta kannabiksesta. Tällekään toiminnalle ei löydy mitään sovittuja rajoja ja tilanne pysyy laillisesti epävarmana.

Ainoa keino selvitä tilanteesta eteenpäin on kannabiksen laillistamiskeskustelun aloittaminen Espanjan parlamentissa.

Kannabisklubiliike jatkuu

Kataloniassa taistelu kannabispolitiikan uudistamiseksi on jatkunut 30 vuotta. Kannabiksen käyttöä ei ole koskaan pidetty rangaistavana Espanjassa, mutta vuonna 1992 otettiin käyttöön hallinnolliset sakot kannabiksen käytöstä julkisella paikalla. Tämä synnytti kannabisklubiliikkeen. Klubien toiminta on ollut harmaalla alueella, koska laissa ei määritellä henkilökohtaisen käytön ja yksityisen tilan rajoja.

Tuhansia kannabisklubeja perustettiin ympäri Espanjaa ennenkuin korkein oikeus otti kantaa asiaan vuonna 2015 eikä sen päätöksessä asetettu näitä rajoja.

Vuonna 2017 Katalonian paikallishalinto laillisti kannabisklubien toiminnan seurauksena 67500 nimeä keränneelle kansalaisaloitteelle. Laillistaminen sai laajan kannatuksen 118:n kansanedustajan 127:stä kannattaessa sitä. Lakialoite olisi laillistanut kannabisklubit siten, että ne saavat tuottaa korkeintaan 150 kiloa kannabista vuodessa 18 vuotta täyttäneille jäsenille. Tarkoituksena oli kitkeä ns. huumeturismi, koska Barcelona ei halunnut saada Amsterdamin kilpailijan leimaa.

Iker Val Valverde on kannabisklubijärjestöjen Ganjazz Art Club Association, Eusfac! (Bask Federation of Cannabis Users) ja Fac! (Federal Association of Cannabis Users), perustaja ja uskoo kannabisklubien toiminnan jatkuvan.

“Uskon kannabisklubiliikkeen aukaisevan uusia klubeja. Muualla Espanjassa ihmiset muuttavat klubeja pienemmiksi sosiaalisiksi klubeiksi paitsi Barcelonassa, jossa toimii isoja klubeja. Esimerkiksi Kanarian saarilla toimii noin 150 pientä klubia. Mielestäni klubimalli jatkuu vaikkakin vaikeammissa, laillisesti epävarmoissa olosuhteissa. Ilman kansallista kannabiksen sääntelyä kannabisklubit tulevat pitemmän päälle tiensä päähän. Toivottavasti Regulación Responsable kansalaisliike saa muutoksen aikaan.”

Barcelonassa toimivan asianajotoimiston johtaja Héctor Brotons Albert arvioi, ettei perustuslakituomioistuimen päätös lopeta kannabisklubien toimintaa, koska se koskee ainoastaan kahden klubin toimintaa.

“Uskon, että jotkut klubit lopettavat luulleessaan rikkovansa lakia mutta on lukuisia kannabisklubeja, jotka perustelevat toimintaansa kannabiksen haittojen ehkäisyllä ja toimivat siten oikein eivätkä lopeta. Toisaalta parlamentti on perustanut kaksi komiteaa tutkimaan lääkekannabista ja viihdekäyttöä, ja he antavat myös arvionsa siitä, ovatko kannabisklubit oikea tapa vähentää kannabiksen haittoja ja voidaanko ihmisten sallia kasvattaa omat kannabiksensa tällaisen yhdistyksen puitteissa.”

Lähde: Sensi Seeds 15.1.2018Independent 30.6.2017Marijuana 31.1.2018D/M/O 1.2.2018

 

alt