2018 Uutiset

Lesotho laillisti kannabiksen ulkomaisille yrityksille

Lesothon kuningaskunta on pieni Etelä-Afrikan ympäröimä kahden miljoonan asukkaan vuoristoinen valtio. Lesothossa kannabista kutsutaan matekoaneksi paikallisella sothon kielellä. Unescon vuonna 1999 julkaiseman raportin “Cannabis in Lesotho: A Preliminary Survey” mukaan kuningaskunnan suurimman etnisen ryhmän basothojen esi-isät ostivat maa-alueen vuoden 1550 aikoihin matekoanella.

Lesothosta on tullut Afrikan ensimmäinen kannabiksen kasvatuksen laillistanut valtio, mutta kannabiksen tuotanto ja vienti on sallittu ulkomaisessa omistuksessa oleville yrityksille. Kannabista satoja vuosia kasvattaneet maanviljeljijät ja muu väestö joutuvat edelleen elämään kieltolain varjossa.

26.2.2018 oli historiallinen päivämäärä, kun Medi Kingdom niminen yritys lähetti ensimmäisen erän Lesothossa kasvatettua kannabista Kanadaan. Kyseessä oli tosin vasta 850 gramman koe-erä testauksiin.

Medi Kingdom on Lesothon ensimmäinen laillinen kannabiksen kasvattaja, joka korjasi ensimmäisen satonsa jo vuonna 2016. Medi Kingdom on yksityisyritys, jolla on siteitä englantilaisiin lääke- ja bioteknologia yrityksiin. Seattlessa Washingtonin osavaltiossa päämajaansa pitävä Rhizoscience yhtiö on yhteistyössä Medi Kingdomin kanssa rakentanut kymmenien tuhansien neliömetrien kasvihuoneita kannabiksen kasvattamiseksi kansainvälisille markkinoille.

Rhizoscience yrityksen johtaja ja yksi sen perustajista Dallas McMillan kertoo yhtiönsä neuvottelevan kanadalaisten yrityksien kanssa Lesothossa tuotetun lääkekannabiksen viemisestä Kanadan markkinoille. Tämä yhden erän vieminen oli osoitus yhtiön tuotanto- ja vientikapasiteetista, ja yhtiö voi aloittaa kaupallisen tuotannon tänä vuonna.

Torontolainen Supreme Cannabis yhtiö sijoitti 7 miljoonaa dollaria Medi Kingdomiin saaden sillä 10%:n osuuden yrityksestä. Myös kanadalainen THC BioMed on sijoittanut Lesothoon.

28. helmikuuta 2017 Lesothon terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin ministeri myönsi kannabiksen kasvatuslisenssin Pharmaceutical Development Company Ltd, PDC, yhtiölle. Pari kuukautta myöhemmin PDC:n pääjohtaja erosi ja hänen tilalle nimitettiin amerikkalainen liikemies Michael Ogburn ja kaikki PDC:n osakkeet siirrettiin Corix Bioscience Inc yhtiölle, jonka toimipaikka on Arizonassa USA:ssa.

6. helmikuuta 2018 Corix Bioscience Inc ilmoitti osakkeenomistajilleen, että yhtiöllä on ollut menestyksekäs vuosineljännes, mihin kuuluu mm. PDC:n hankkiminen, jonka kautta yhtiö sai “ensimmäisen Lesothon hallituksen myöntämän lisenssin, joka mahdollistaa yhtiön tuoda ja viedä kannabista ja kannabishartsia eri muodoissa”.

Kotisivuillaan Corix Bioscience Inc mainostaa itseään “johtavana CBD:n tuottajana erilaisiin lääketieteellisiin tarkoituksiin” ja kehuu “tuottavansa maailman parasta ja turvallisinta CBD:tä”.

CBD:n tuotannon lisäksi yhtiön kannabiksen tuotantolisenssi mahdollistaa sellaisia kannabikseen liittyviä toimia, jotka ovat muualla maailmassa kiellettyjä. Lisenssin mukaan sen haltija saa “kasvattaa kukintoa poltettavaksi, höyrystettäväksi, uuttamiseen, syötäviin tuotteisiin ja lääketuotantoon” enintään 20 000 neliömetrin alueella.

Lisenssin haltija saa “viedä, tuoda ja kuljettaa kannabista Lesothossa lääkekäyttöön, tutkimuskäyttöön ja muihin laillisiin tarkoituksiin”. Lisenssi sallii Corix Bioscience yhtiön viedä Lesothossa tuotettua kannabista tai kannabiksesta jalostettuja tuotteita lääke- tai viihdekäytön laillistaneisiin maihin. Yhtiön mukaan näitä on jo 30.

Lesotho myönsi samanlaisen lisenssin eteläafrikkalaiselle Verve Dynamics yhtiölle viime kesänä. Verve Dynamics on kanadalaisen Aphria International Inc yhtiön tytäryhtiö ja vie Lesothossa tuotettua kannabista ja hamppua Kanadaan ja muualle Pohjois-Amerikan markkinoille.

Tämä tekee Lesothosta uraa uurtavan valtion Afrikan huumepolitiikan kentällä sen muuttaessa kieltolain valvotuksi kannabiksen tuotannoksi. Muutkin afrikkalaiset valtiot ovat huomanneet vihreän vallankumouksen Afrikan sydänmailla. Muun muassa Malawissa, Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa, Ghanassa ja Swazimaassa ollaan muuttamassa lakeja laillisen kannabiksen kasvatuksen mahdollistamiseksi.

Ruohonjuuritasolla tilanne on kuitenkin aivan erilainen. Matekoanen viljelyllä ja käytöllä on Lesothossa vuosisataiset perinteet, mutta vuoden 2008 uuden huumelain mukaan sen viljelystä langetetaan vähintään viiden vuoden vankeusrangaistus tai vähintään 1500 €:n sakot.

Lesothon kansalaisille tämän talouskasvin hyödyntämiskielto on kirvelevä vääryys, koska valtio on yksi maailman köyhimpiä ja kannabiksella on ollut kulttuurissa suuri arvo. Matekoanella on tärkeä osa kansanlääkinnässä.

Kannabiksen viljely on myös tärkeä osa maan nykytaloutta. YK:n huumetoimiston, UNODC, vuoden 2007 raportin mukaan 70% Etelä-Afrikassa myytävästä kannabiksesta tulee Lesothosta ja se on maan kolmanneksi tärkein tulonlähde.

Vankeustuomiot ovat harvinaisia mutta poliisin korruptio on yleistä ja tavallisille ihmisille langetetaan kovia sakkoja kannabisrikoksista. Lesothon varaterveysministerin Manthabiseng Phohlelin perhe joutui epäilyttävään valoon poliisin löydettyä tammikuussa yli 3,5 tonnia kannabista hänen aviomiehensä omistaman kuljetusliikkeen kuorma-autosta sen ylitettyä Etelä-Afrikan raja.

Lesothon hallitus on sallinut ulkomaisille yrityksille sen, mikä aiheuttaa Lesothon kansalaisille riskin joutua rikosvastuuseen. Lesothon kannabisreformissa hallituksen pitää ottaa huomioon omat kansalaiset.

Lähde: Talking Drugs 7.2.2018Medicalcannabis 13.11.2017Medicalcannabis 27.3.2018, Laurent Laniel: Cannabis in Lesotho: A Preliminary Survey. UNESCO: MOST 1999

Kannabiksen laillistamisesta Lesothossa

THC BioMed Lesotho Marketing Video

Medi Kingdomin johtaja Dallas McMillan selostaa yrityksensä toimintaa Lesothossa

Dallas McMillan toinen osa

alt