2019 Uutiset

Kanada vuosi laillistamisen jälkeen

Kanada laillisti kannabiskaupan vuosi sitten 17.10.2018. Tusky julkaisi raportin Kanadasta laillistamisen kynnyksellä. Laillistaminen oli liberaalipuolueen vaalilupaus, josta kuluttajat mitä ilmeisemmin ovat pitäneet, kun heinäkuussa viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen myynti ylsi jo 104 miljoonaan dollariin. Kanadan valtiolle ja osavaltioille laillistaminen tuotti ensimmäisen puolen vuoden aikana kesäkuuhun mennessä 186 miljoonaa dollaria.

Arvostelijoiden mukaan kannabiksen laillistaminen muuttaa yhteiskunnan taloudellisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Poliitikotkin mitä ilmeisimmin pitävät ratkaisusta, koska parlamenttivaalien lähestyessä yksikään puolue ei ole julistanut peruuttavansa sitä.

Olennainen kysymys kuuluukin, että kuinka laillistaminen on vaikuttanut laittomiin kannabismarkkinoihin?

Vuonna 2018 kannabiksen kokonaiskulutukseksi arvioitiin 926 tonnia vuodessa eli 77 tonnia kuukaudessa. Terveysministeriön mukaan kesäkuussa 2018, jolloin ainoastaan myynti lääkekäyttöön oli sallittua, luvanvaraiset kasvattajat myivät 2151 kiloa kuivattua kannabiskukintoa ja 4652 litraa kannabisöljyä. Tämä on 9% kokonaiskulutuksesta.

Kesäkuussa 2019 laillinen myynti lääke- ja virkistyskäyttöön oli 9976 kiloa kukintoa ja 9614 litraa kannabisöljyä. Tämä on 26% kokonaismarkkinoista. Laillinen myynti on kolminkertaistunut, mutta suurin osa markkinoista on vielä laitonta.

Kyselyt antavat myönteisemmän kuvan: kysyttäessä, ostaako henkilö edes osan käyttämästään kannabiksesta laillisesti, 47% eli 2.5 miljoonaa kanadalaista vastasi kyllä. Tätä lukua ei voi vielä vertailla mihinkään, koska vuosi sitten vain 296 702 reseptin saanutta potilasta pystyi ostamaan kannabista laillisesti, ja heistäkin vain 132 975 teki näin. Kyselyn tuloksen voi tulkita myös siten, että suurin osa kyselyyn vastanneista osti enimmäkseen laittomilta markkinoilta.

Kasvukipuja

Tähän on kaksi selkeää syytä: pula vähittäismyyjistä ja tuotteista. Jotkut osavaltioista ovat toimineet hitaasti laillisten kauppojen hyväksymisessä. Kannabisöljyä on ollut hyvin tarjolla, mutta tuottajat eivät ole pystyneet vastaamaan kuivatun kukinnon kysyntään. Lisäksi laillistamisen seuraavan vaiheen eli erilaisten kannabisjalosteiden, syötävien, juotavien, höyrystettävien ja ihonhoitotuotteiden myynti on suunniteltu alkavaksi joulukuussa 2019.

Tilanteen on aiheuttanut valtion valitsema laillistamisstrategia. Kanada valitsi lääkekäytön valvonnassa käytetyn mallin joissakin USA:n osavaltioissa toteutetun höllemmän mallin sijaan.

Höllemmässä mallissa on puutteensa. Laittomilta markkinoilta laillisille siirtyneet myyjät eivät välttämättä pidä asiakkaan turvallisuutta etusijalla. On mm. havaittu laboratoriotulosten väärennöksiä. Konservatiiveja huolestuttaa vähäinen julkishallinnollinen valvonta, ja Kaliforniassa 80% kaupungeista ei ole antanut toimilupia osavaltion hyväksymille myymälöille.

Lääkinnällisen valvontamallin ongelmana on se, että hyvin tiukat säädökset estävät jo toimivia kasvattajia laillistamasta toimintaansa. He jatkavat laitonta toimintaa ja tuottavat halvemmalla kuin lailliset toimijat.

Laillisilta kasvattajilta kuluu tovi jos toinenkin kasvatustilojen rakentamisessa ja kokemuksen kartuttamisessa. Tässä tilanteessa tuotannon aloittaminen takkuilee väistämättä.

Laillistamisen aloittamisesta on myös viestitetty ristiriitaisesti. Hallituksen edustajat ovat tiedottaneet varastojen olevan riittäviä ja jopa ylittävän kysynnän. Samalla hallituksen omat tilastot ovat osoittaneet laillisen kaupan tyydyttävän vain viidesosan kulutuksesta.

Tällainen ristiriitainen tiedottaminen on turhauttanut tuotannon takkuamisesta kärsiviä jälleenmyyjiä ja tietysti kuluttajia. Hallitusta on kritisoitu myös toimenpiteiden hitaudesta. Syötävät ja juotavat tuotteet olisi pitänyt jo laillistaa kilpailemaan laittomien markkinoiden tuotteiden kanssa.

Valvontakoneistolla on kuitenkin rajansa. Kuivattujen kukintojen ja öljyn laillistaminen salli yhden lisävuoden muiden tuotteiden valvonnan organisoimiseen. Tuottajilla on ollut vaikeuksia näidenkin toimittamisessa.

Toisaalta hallitusta on arvosteltu liian nopeasta uudistuksesta, ja varastojen riittävyys sekä liikenneturvallisuuteen liittyvät kysymykset olisi pitänyt ratkaista ennen laillisen kaupan aloittamista. Laillistaminen nostettiin esille jo vuonna 1972 Le Dainin komiten raportissa. 46 vuotta ei ole kova kiire.

Politiikkaa hallitsee neljän vuoden vaalisykli, eikä nykyinen hallitus olisi voinut toteuttaa laillistamista nykyistä hitaammin.

Pientä realismia

Kanadan kannabismarkkinat ovat kuitenkin kehittyneet valtavasti sen jälkeen, kun hallitus laillisti kannabiksen lääkekäytön vuonna 2001. Voidaan sanoa, että Kanada on 15 vuotta edellä Australiaa ja 17 vuotta edellä Britanniaa. Kanadassa kannabiksen kuluttaja valittaa tuotteen laadusta ja pakkausmateriaalin tuhlaamisesta. Britanniassa epilepsiaa sairastava lapsi joutuu taistelemaan saadakseen kannabisöljyä.

Laillistaminen on sillisalaatti erilaisia kompromisseja ja törttöilyjä. Menee vielä vuosia kehittää kaikille sopivat toimintamallit, mutta joka tapauksessa Kanadassa siirrytään laittomille kannabismarkkinoille vaihe kerrallaan.

Monet ongelmat vaativat lisää tutkimusta ratkaisuunsa. Laillistamisen jälkeen hallitus onkin myöntänyt 145 tutkimuslupaa ja käsittelyssä on satoja lisää. Tutkimuksia tehdään kasvin valaisemisesta, laittomien markkinoiden rahoituksesta, vaihtoehtoisista vähittäismyyntimalleista jne.

Tusky seuraa prosessia. Voit liittyä jäseneksi tai antaa muuten tukesi: FI92 5491 0220 1491 86

Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4360

Tinymight vaporisaattori – suomalaista laatua !

Lähde: The Conversation 23.9.2019,

Kanadan hallituksen kannabistutkimusta,

Hallituksen jakamaa tietoa: kannabisjalosteiden käsikirja, pdf-tiedostona.

Laillisen myynnin verotuotot

Syötävien myynti alkaa joulukuussa

Tulisiko Britannian seurata Kanadan esimerkkiä?

Colorado 5 vuotta laillistamisen jälkeen